Tekisi mieli jättäytyä työttömäksi
Nyt kohta 10v taukoamatonta työntekoa takana (tiedän, ei se ole mikään saavutus, äitini on tehnyt kohta 50v töitä vailla yhtäkään työttömyysjaksoa). Minä en haluaisi kuvitella, että seuraavan kerran minulla olisi aikaa panostaa itseeni vasta eläkkeellä. Haluaisin jossain vaiheessa kuitenkin panostaa itseeni ja vapaa-aikaan. Kokoaikainen työ ei tähän anna todellista mahdollisuutta.
Silloin minulla olisi aikaa miettiä taas mitä oikeasti haluan, oppia ehkä jotain uutta, innostua jostain uudesta. Nyt vain elän seuraavaa työpäivää varten, josta saan melko surkeaa palkkaa vailla kehittymismahdollisuuksia.
Työttömäksi heittäytymistä kuitenkin paheksutaan, eikä katsota hyvällä.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on hauskaa "lomaa" ne muutamat ensimmäiset viikot kun stressi purkautuu. Mutta en suosittele pitkäaikaistyöttömyyttä ellet ole todella varakas. Rahattomuus alkaa nopeasti ottamaan päähän. Jotkut ehkä pystyy elämään vähillä varoilla, mutta en minä, koska masennun.
Ystäväpiiri alkaa myös kaikkoamaan suhteellisen nopeasti, jos ei ole varaa tehdä samoja asioita kuin työssäkäyvät kaverit. Teoriassa voit kuvitella tekeväsi heidän kanssaan kaikkea mihin ei tarvi rahaa, mutta kun porukka on menossa leffaan ja sinulla ei ole sitä paria kymppiä, niin jossain vaiheessa se alkaa hiertämään, kun sitä tapahtuu toistuvasti.Miten ihmeessä ei ole muka varaa, jos saa työmarkkina- ja asumistukea. Taitaa olla melkoinen blingbling-elämäntyyli.
Se onkin sitä bling blingiä kun makselee opintolainoja. Lisäks mulla on koira, mistä en aio luopua.
Vierailija kirjoitti:
Hitto soikoon.
Itse olen tehnyt tauotta töitä viimeiset 12 vuotta. Poislukien lyhyet isyysvapaat, lapset menivät hoitoon heti 1 v täytettyään.
Sitä ennen opiskelin JA tein töitä edeltävät 6,5 vuotta.
Asuntolaina on kohta maksettu, noin 6000€ enää jäljellä. Lapset alkavat olla kouluiässä. Vuorotteluvapaata pitäisi odottaa vielä varmaan viitisen vuotta (työhistoriaa lähes 15 vuotta omalla alalla).
Saisi tämä elämä olla muutakin kuin yhtä työntekoa, lasten kasvatusta, remontointia, lainojen maksua, työtä, työtä, työtä ja työtä.
Tuohan on vielä pientä.Itse olen ollut 40v töissä lapset hoidin kotona ja kävin silloinkin töissä.Asuntolaina toisesta asunnosta myös kohta maksettu ja lapset ovat omillaan.Mutta kun ei vaan pääse vieläkään eläkkeelle kiitos hallituksen.
Mamukortti pitää tietty vetää joka keskusteluun. Mutta aika monelta tuntuu unohtuvan, että itse sitä kuuluu itsensä elättää. Siis ihan oikeasti kuuluu, lain mukaankin.
Oli kyllä surkeaa jäädä työttömäksi ja ymmärtää että kokopäiväinen vakituinen työ ei ole enää iän vuoksi mahdollista.
Olen hakenut töitä mutta valitettavasti töitä ei vain ole minulle tarjolla. Just meni umpeen kolmen työpaikan hakuaika ja eipä ole kuulunut mitään. Yhteen niistä olisi ehkä ollut sauma päästä.
Ainoa mitä on tarjottu on 30 h ja 1200 e netto, mutta valitettavasti autoa ei ole. Ja työaika klo 7-23 välillä.
Nyt sain onneksi vakituisen työn 12 tuntia viikossa. Aion pärjätä tällä nyt mutta haen lisätunteja.
Nyt näyttää ihan hyvältä ja työ on vielä itsenäistä👍
Minun (työttömän) elintaso perustuu tehokkaaseen opiskeluun (maisteri alle viidessä vuodessa), henk.koht. talouskuriin, ekan omistusasunnon hankinnalle alle kolmikymppisenä (2007) alueelta (Hki) joka koki huomattavan arvonnousun.
Sit oli helpompaa siirtyä aina isompaan. Nyt on 100 neliöinen pientalo (Hki, ei itä). Lainaa 5 000€. Omaisuutta siis hankittu jo. Isompi ehkä myöhemmin. Työttömyys jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Harkitse osa-aikatyötä. Palkan lisäksi tulee tukia, niin elintaso ei juuri laske.
Et oo tainnut koskaan olla pienipalkkainen? Ne tuet lähtee ja tuloksena on sama raha käteen. Joskus jopa vähemmän, jos käy niin et sut irtisanotaan ja sossu katsoo että rahaa kuuluisi riittää vielä ens kuulle, eikä sitä olekaan. Jää vuokrat äkkiä maksamatta kun käy huono tuuri.
Moni ei ton epävarmuuden takia lähde kokeilemaan. En itsekään suosittele kun olen nähnyt mitä kavereille on käynyt.
Paitsi jos asuu parisuhteessa ja toisella on varmempi tilanne. Tai jos opiskelee. Yksin työttömänä olet tilanteessa jossa matto vedetään alta äkkiä, jos yrität jotain muuta kuin kokoaikaista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Oli kyllä surkeaa jäädä työttömäksi ja ymmärtää että kokopäiväinen vakituinen työ ei ole enää iän vuoksi mahdollista.
Olen hakenut töitä mutta valitettavasti töitä ei vain ole minulle tarjolla. Just meni umpeen kolmen työpaikan hakuaika ja eipä ole kuulunut mitään. Yhteen niistä olisi ehkä ollut sauma päästä.
Ainoa mitä on tarjottu on 30 h ja 1200 e netto, mutta valitettavasti autoa ei ole. Ja työaika klo 7-23 välillä.
Nyt sain onneksi vakituisen työn 12 tuntia viikossa. Aion pärjätä tällä nyt mutta haen lisätunteja.
Nyt näyttää ihan hyvältä ja työ on vielä itsenäistä👍
Lisäys! Ja nyt voin sanoa että olen töissä jos joku kysyy.
Vierailija kirjoitti:
Mamukortti pitää tietty vetää joka keskusteluun. Mutta aika monelta tuntuu unohtuvan, että itse sitä kuuluu itsensä elättää. Siis ihan oikeasti kuuluu, lain mukaankin.
Miksei näitä lusmuja sitten heitetä linnaan vaan lapioidaan tukirahaa. Eipä vaikuta olevan mitenkään laitonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harkitse osa-aikatyötä. Palkan lisäksi tulee tukia, niin elintaso ei juuri laske.
Et oo tainnut koskaan olla pienipalkkainen? Ne tuet lähtee ja tuloksena on sama raha käteen. Joskus jopa vähemmän, jos käy niin et sut irtisanotaan ja sossu katsoo että rahaa kuuluisi riittää vielä ens kuulle, eikä sitä olekaan. Jää vuokrat äkkiä maksamatta kun käy huono tuuri.
Moni ei ton epävarmuuden takia lähde kokeilemaan. En itsekään suosittele kun olen nähnyt mitä kavereille on käynyt.Paitsi jos asuu parisuhteessa ja toisella on varmempi tilanne. Tai jos opiskelee. Yksin työttömänä olet tilanteessa jossa matto vedetään alta äkkiä, jos yrität jotain muuta kuin kokoaikaista työtä.
Itse osa-aikatyössä. Liitto vaatii palkkakuitin. Palkka tosin näkyy myös rekisteristä suoraan mutta olisko jotain pientä kiusantekoa kun pyytävät palkkakuitin vielä? Rahat tulee viiveellä mutta on tullut kumminkin. Eli kaikki on maksettu.
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuisten oikeasti kuitenkaan kannata. Ei se elintaso työttömänä ole sellainen, että se pidemmän päälle olisi nautinnollisempaa kuin työelämä.
Suomessa on maailman parhaat mahdollisuudet itse vaikuttaa omaan työuraansa ja sen kehityskaareen. Ota selvää vaihtoehdoista ja analysoi kunnolla, millainen työviikko olisi juuri sinulle sellainen, että elämäsi olisi tasapainossa. Sitten selvität ne askeleet, joita sinun on otettava päästäksesi siihen.
Lycka till. Kerran tässä vain eletään.
No riippuu tilanteesta. Mun nettopalkka on 1500€/kk. Ansiopäiväraha + 5 päivää töitä kuukaudessa = 1700€ käteen. Eli saan 200€ enemmän, lisäksi ei mene päivähoitomaksuja lapsista eikä bensaa työmatkoihin. autostakin voisin luopua ja säästäisin vielä enemmän. Ala sellainen jolla työllistyn varmasti.
Itse tein sen päätöksen, että otin irtioton ainakin puoleksi vuodeksi. Katsotaan mitä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Oli kyllä surkeaa jäädä työttömäksi ja ymmärtää että kokopäiväinen vakituinen työ ei ole enää iän vuoksi mahdollista.
Olen hakenut töitä mutta valitettavasti töitä ei vain ole minulle tarjolla. Just meni umpeen kolmen työpaikan hakuaika ja eipä ole kuulunut mitään. Yhteen niistä olisi ehkä ollut sauma päästä.
Ainoa mitä on tarjottu on 30 h ja 1200 e netto, mutta valitettavasti autoa ei ole. Ja työaika klo 7-23 välillä.
Nyt sain onneksi vakituisen työn 12 tuntia viikossa. Aion pärjätä tällä nyt mutta haen lisätunteja.
Nyt näyttää ihan hyvältä ja työ on vielä itsenäistä👍
Siis ethän sinä noilla tiedoilla voi hakea oikeasti myötätuntoa täältä. Pistä hakudokumentit jakoon niin nähdään vähän mikä asenne sinulla ja mitä yritit hakea.
Ei ku vaan. Hyvällä omatunnolla voi virua 3 kk karenssissa kattpon syljeskellen, sitten joko uutta työtä tai opiskelua kehiin. Itsekin näin tein ja päädyin opiskelemaan, koska ajatuskin aiemman työn kaltaisten töiden hakemisesta inhotti.
Niinpä. Ei kehtaa käydä missään ihmisten ilmoilla eikä saa kavereitakaan, jos on huono palkka.
Yleensä ihmiset kehuskelee vaan palkallaan ja nauraa huonopalkkaisille.
Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin itsari, jos on niin huonot geenit et tuomittu huonopalkkaiseen elämään.
Minä tein noin vuosi sitten. Säästöihin en ole vielä joutunut turvautumaan, koska ansiosidonnainen ja lopputili.
Kannattaa ennen lopetusta laskea tarkkaan omat menot, katsoa mistä voi karsia ja jo valmiiksi karsia ja kerryttää säästöjä. Itse kypsyttelin lopetuspäätöstä sen verran pitkään, että ehdin
1. Pitää pois aiemman sovitun mukaisia tunteja lomana.
2. Tehdä lisää sovittuja ylitöitä rahasta.
3. Jättää varsinaista lomaa pitämättä.
Näin lopputiliä jäi käteen reippaasti yli kymppitonni.
Menot ovat näin korona aikaan olleet tonnin verran kuussa, niin ansiosidonnaisestä jää hyvinkin iso osa säästöön. Olen käynyt kuitenkin ystävien kanssa hotelliviikonlopuilla ja muuta, etten tosiaan ole syrjäytynyt. Mutta fakta on, että ansiosidonnaisen jälkeen rupeaa säästöt hupenemaan. Tällä menolla pärjään säästöillä joku 3 vuotta, työkkärit tähän päälle. Vielä ei ainakaan kiinnostele työt yhtään.
Opiskellessa saa vielä vähemmän rahaa, joten sinne kannattaa mennä vain jos opiskelu oikeasti kiinnostaa.
Minä en ole saanut työkkäristä kuin yhden puhelun. Katsotaan tuleeko enemmän kun ansiosidonnainen loppuu.
Tämä on oikeasti ihanaa aikaa, sama kai se on pitääkö sen eläkepaussin nyt kun sitä tuntuu tarvitsevan vai meneekö rahat perillisille, kun tällä menolla olisin saanut sydärin viimeistään ennen eläkettä. Mieluummin sitä itse nauttii työn hedelmistä. Olisi ihana löytää määräaikainen työ aina talveksi ja olla touko-syyskuu väli vapaalla. Mutta nyt vielä nautin tästä.
Opiskella voi ansiosidonnaisellakin, hyvin saa luvan jos on oikein motivoitunut. Joko omaehtoisena tai työvoimapoliittisena koulutuksena jolloin saa +9 euroa päivä ansiosidonnaisen päälle. Hyvä diili ja mukava opiskella pari vuotta kivaa alaa.
Vierailija kirjoitti:
Joutenolo on jatkuvaa rahojen odottelemista. Eikä ole rahaa toteuttaa ideoitaan.
Työttömäksi kannattaa jäädä vasta sitten kun on rahaa tarpeeksi vaikka loppuiäksi ilman töitä.Se on vapauttavaa. Toki putken kautta, voi vähän hyödyntää sitä mitä on työhistoriansa aikana maksanut tai työnantaja toki maksaa anssin suuruisenn sakon TVRrahastolle jonka kautta sen maksetaan...jos yt kautta asia hoituu suuremmissa firmoissa
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata jättäytyä työttömäksi. Pääsy takaisin työelämään voi olla todella vaikeaa. Itse kun kyllästyin työhöni, lähdin opiskelemaan. Opintovapaata saa 2v. ja aikuiskoulutustukea.
Aikuiskoulutustuki noin tonnin miinun verot, mun palkalla. Ei sillä elä. Vuokra, lainat, vakuutukset, laskut pois...syödäkin pitäis.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Hitto soikoon.
Itse olen tehnyt tauotta töitä viimeiset 12 vuotta. Poislukien lyhyet isyysvapaat, lapset menivät hoitoon heti 1 v täytettyään.
Sitä ennen opiskelin JA tein töitä edeltävät 6,5 vuotta.
Asuntolaina on kohta maksettu, noin 6000€ enää jäljellä. Lapset alkavat olla kouluiässä. Vuorotteluvapaata pitäisi odottaa vielä varmaan viitisen vuotta (työhistoriaa lähes 15 vuotta omalla alalla).
Saisi tämä elämä olla muutakin kuin yhtä työntekoa, lasten kasvatusta, remontointia, lainojen maksua, työtä, työtä, työtä ja työtä.
Vuorotteluvapaan ehdot on liian tiukat nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata jättäytyä työttömäksi. Pääsy takaisin työelämään voi olla todella vaikeaa. Itse kun kyllästyin työhöni, lähdin opiskelemaan. Opintovapaata saa 2v. ja aikuiskoulutustukea.
Loppuelämä on nukkumista, telkkarin katselua, käsitöiden tekoa ja leipomista.
Harkitse osa-aikatyötä. Palkan lisäksi tulee tukia, niin elintaso ei juuri laske.