Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

12-vuotiaalla alkaa paino nousta liikaa , miten puuttua?

Vierailija
30.01.2021 |

Pituus-painosuhde alkaa olla siellä ylipainon puolella. Ennen kouluikää oli hoikka. On lukutoukka ja tykkää pelata, liikuntaan on aina pitänyt tuuppia vaikka vanhemmat liikutaan päivittäin. Sählyä pelaa kahdesti viikossa (tai pelasi kunnes tuli koronatauko) ja koulumatkat pyöräilee.

Lapsi syö isoja annoksia ja vaikka on iso päivällinen , haluaisi lapsi paistaa iltapalaksi kananmunia. Saattaa paistaa itselleen iltapalaksi 3-4 kananmunaa. Herkutkin maistuu mutta suurin osa kaloreista tulee tavallisesta ruuasta kun syö niin isoja annoksia. Herkkuja on vaikea rajata kun lapsella on omaa rahaa ja vaikka kotona on herkkupäivä kerta viikkoon saattaa kavereiden kanssa mennä arkena kauppaan.

Veljensä taas on hyvin hoikka. Miten puuttua tähän kehitykseen ilman että lapselle tulee kehonkuvaan häiriöitä? Poika on selvästi luokkatovereita pulleampi vatsanseudulta, ei ole kuitenkaan vielä itse tajunnut asiaa.

Ruokamäärät olisi ok jos samaan aikaan olisi kasvupyrähdys mutta kun ei ole. Poika on jo 50-kiloinen vaikka painoa alle 160.

Kommentit (139)

Vierailija
101/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea kaikkia aiempia kommentteja, mutta tässä meidän oma kokemus vastikään vähän samasta tilanteesta.

Meillä 11-vuotiaan lievä ylipaino huomattiin koululääkärillä. Tottakai oltiin huomattu pientä pyöristymistä itsekin, mutta en ajatellut että ylipainoa olisi. Saimme lähetteen verikokeisiin, joista kävi ilmi kohonnut kolesteroli. Tämän jälkeen koululääkäri laittoi lähetteen ravitsemusterapeutille, saimme 3 ilmaista käyntiä.

Tottakai olin aluksi skeptinen ja vähän ärtynytkin tuosta ravitsemusterapialähetteestä. Ajattelin että kyllähän me jo syödään ihan hyvin, ihan turhaa tämä kaikki. Mutta moni asia ruokaostoksissa on muuttunut tuon myötä ja lapsen paino laskenut terveellisesti reilut 2 kiloa sitten viime syksyn. Uusiin verikokeisiin mennään loppukeväästä.

Mutta tosiaan, ehkä voisit pyytää lähetettä ravitsemusterapeutille, jos yksin tuntuu hankalalta miettiä muutoksia? Sieltä lapsi saa kaikkia kivoja tehtäviä kotiin mukaan, jotka kannustavat muutoksiin. Meillä ainakin lapsi itsekin on ollut innoissaan tutkimassa terveellisempiä ja uusia ruokia :)

Mitä ne "terveellisemmät" ruuat oli, joita ehdotettiin?

Vierailija
102/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tuo "kasvikset ovat sokeria eikä oikeata ravintoa" -hullu poistua keskustelusta?

Se on joku tuoreeltaan innostunut karppaaja.

Tuskin, karppaajien ruokavalio on pääosin kasviksia.

Anteeks nyt vain mutta ei todellakaan ole, tarkoittaa juuri vähähiilihydraattista. Saahan täällä keskustella kun ihmisten tietämys on tätä luokkaa.

Sulla se tieto puuttuu kokonaan =)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen kasvupyrähdystä meilläkin yksi lapsista pyöristyi. Yksi syy oli kouluruokailu jo klo 10 aikaan, jolloin koulusta päästyä oli jo hillitön nälkä ja leipää meni kun päivällinen oli vasta 5-6 aikaan. Emme sanoneet tai tehneet mitään. Kun kasvupyrähdys tuli, ylipainokin hävisi. Kouluruokailukin siirtyi järkevämpään aikaan. Perusasiat siis kunnossa, ei ostellut itse herkkuja, kotona hedelmiä, kasviksia paljon tarjolla.

Vierailija
104/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli myös pyöristyvä lapsi, vuotta nuorempi kuin ap:lla. Meidän vinkit:

- kaikilla aterioilla juodaan vain vettä, kotiin ei koskaan osteta mehuja (juhliin voi ostaa)

- jos lapset jossain juovat limsaa, opetetaan että aina valittava zero sugar - versio

- kotiin ostetaan vain ruisleipää, ei sämpylöitä tms höttöä

- jos käytetään leikkeleitä, kaupasta ostetaan kalkkunaleikettä ja vähärasvaista juustoa

- margariiniksi terveellisin sininen keiju. Muita levitteitä ei hankita kotiin

Meilläkin lapsi olisi syönyt mielellään leipää ja paljon. Muutettiin käytäntöjä niin, että iltapalaksi voi syödä yhden ruisleivän kalkkunaleikkeellä ja juustolla. Lisänä on aina puolikkaasta kurkusta puolet ja kokonainen porkkana tai vaihtoehtoisesti omena. Jos vielä tämän jälkeen on nälkä, syödään vielä toinen porkkana, lasista pitää ottaa reilu kulaus vettä ja sitten saa ottaa vielä leipäsiivun jos on vielä nälkä. Jälkikäteen ajateltuna meidän lapsi joi aiemmin tosi vähän ja söi liian vähän kasviksia. Hän kuitenkin pitää raaoista kasviksista paljon, joten työnnetään niitä reilusti joka aterialle ja niitä pitää ostaa paljon.

Meillä lapsi saa mennä kauppaan vain kerran viikossa ostamaan herkkuja. Pyritään myös siihen, että ei syö yksin kotona vaan joku aikuinen on aina silloin paikalla.

Tämä voi kuulostaa ankealta ja tiukalta, mutta ylipainosta on vaikeaa päästä eroon ja siksi ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa paljon kun vielä voi.

Keijua ja vähärasvaista juustoa, kalkkunaleikettä, voi jessus!!

Mikä sulla on tässä ongelmana? Ylipaino kertyy niistä valinnoista, jotka tehdään joka päivä, ei satunnaisista mätöistä. Runsaallakaan liikunnalla ei pysty paikkaamaan sitä, jos päivittäisessä ruokavaliossa on vikaa tai se on lihottava.

Vierailija
105/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä 15v. teini, joka lihonut vuodessa 15kg ja ikävä kyllä nimen omaan lihonut, sillä pituutta ei ole enää tullut. Nyt mitat 168cm ja 73kg.

Raskausarpia joka puolella, olemus vetämätön ja turvonnut, jopa hengittäminen näyttää työläältä. Syö koko ajan ulkona kavereiden kanssa ja poikaystävä kantaa jatkuvasti herkkuja lahjaksi. Terveydenhoitajalle ilmaisin huoleni syömisistä (tytöllä on anemiaa) ja hän vain kuittasi, että ihan normaalia teini-ikäiselle!

Harrastukset tauolla ja kouluunkin kulkee bussilla. Surettaa tytön puolesta. Aiemmin hän voi hyvin, enää silminnähden ei.

Mun tyttärellä samoin.

Sitten 18-v oli kuukautiset puoli vuotta pois. Gyne määräsi e-pillerit. Katsoin kuvat ja itse Luulen, että on pco. Gyne ei ollut sitä sanonut, mutta minusta näytti siltä. Luin asiasta j artikkelissa sanotaan, että gynwt ei kerro nuorille yleensä wpäilyään, jottwläi nuori aoäla pelätä lapsettomuutta.

Vierailija
106/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea kaikkia aiempia kommentteja, mutta tässä meidän oma kokemus vastikään vähän samasta tilanteesta.

Meillä 11-vuotiaan lievä ylipaino huomattiin koululääkärillä. Tottakai oltiin huomattu pientä pyöristymistä itsekin, mutta en ajatellut että ylipainoa olisi. Saimme lähetteen verikokeisiin, joista kävi ilmi kohonnut kolesteroli. Tämän jälkeen koululääkäri laittoi lähetteen ravitsemusterapeutille, saimme 3 ilmaista käyntiä.

Tottakai olin aluksi skeptinen ja vähän ärtynytkin tuosta ravitsemusterapialähetteestä. Ajattelin että kyllähän me jo syödään ihan hyvin, ihan turhaa tämä kaikki. Mutta moni asia ruokaostoksissa on muuttunut tuon myötä ja lapsen paino laskenut terveellisesti reilut 2 kiloa sitten viime syksyn. Uusiin verikokeisiin mennään loppukeväästä.

Mutta tosiaan, ehkä voisit pyytää lähetettä ravitsemusterapeutille, jos yksin tuntuu hankalalta miettiä muutoksia? Sieltä lapsi saa kaikkia kivoja tehtäviä kotiin mukaan, jotka kannustavat muutoksiin. Meillä ainakin lapsi itsekin on ollut innoissaan tutkimassa terveellisempiä ja uusia ruokia :)

Mitä ne "terveellisemmät" ruuat oli, joita ehdotettiin?

Riippuu varmaan ihan lähtökohdista, että mitä ne on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki muut perheessä on hoikkia, ei ole tarvetta ruokaremonttiin. Lapsi syö samanlaisia annoksia kuin normaalipainoinen 90-kiloinen isänsä. Ap

Ottaa mallia isästään?

Moni nainen lihoo parisuhteen alkaessa, koska syö yhtä paljon ja yhtä rasvasta ruokaa kuin miehensä.

Miten naisten mahdollinen lihominen liittyy asiaan?

Vierailija
108/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli myös pyöristyvä lapsi, vuotta nuorempi kuin ap:lla. Meidän vinkit:

- kaikilla aterioilla juodaan vain vettä, kotiin ei koskaan osteta mehuja (juhliin voi ostaa)

- jos lapset jossain juovat limsaa, opetetaan että aina valittava zero sugar - versio

- kotiin ostetaan vain ruisleipää, ei sämpylöitä tms höttöä

- jos käytetään leikkeleitä, kaupasta ostetaan kalkkunaleikettä ja vähärasvaista juustoa

- margariiniksi terveellisin sininen keiju. Muita levitteitä ei hankita kotiin

Meilläkin lapsi olisi syönyt mielellään leipää ja paljon. Muutettiin käytäntöjä niin, että iltapalaksi voi syödä yhden ruisleivän kalkkunaleikkeellä ja juustolla. Lisänä on aina puolikkaasta kurkusta puolet ja kokonainen porkkana tai vaihtoehtoisesti omena. Jos vielä tämän jälkeen on nälkä, syödään vielä toinen porkkana, lasista pitää ottaa reilu kulaus vettä ja sitten saa ottaa vielä leipäsiivun jos on vielä nälkä. Jälkikäteen ajateltuna meidän lapsi joi aiemmin tosi vähän ja söi liian vähän kasviksia. Hän kuitenkin pitää raaoista kasviksista paljon, joten työnnetään niitä reilusti joka aterialle ja niitä pitää ostaa paljon.

Meillä lapsi saa mennä kauppaan vain kerran viikossa ostamaan herkkuja. Pyritään myös siihen, että ei syö yksin kotona vaan joku aikuinen on aina silloin paikalla.

Tämä voi kuulostaa ankealta ja tiukalta, mutta ylipainosta on vaikeaa päästä eroon ja siksi ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa paljon kun vielä voi.

Ei tuokaan ihan terveelliselta ja normaalilta suhteelta ruokaan vaikuta. Ankea ja liian kontrolloitu suhde ruokaan aiheuttaa helposti syömishäiriöitä ja voi olla, että johtaa myöhemmin juurikin siihen mitä yrität nyt ennaltaehkäistä. Kun lapsi kasvaa ja muuttaa omilleen, hän voi olla helpottunut kun äiti ei ole enää kontrolloimassa jokaista suupalaa ja laskemassa vesikulauksia. Sitten voi riistäytyä syöminen käsistä, kun on vahdittu lapsuudenkodissa noinkin tarkkaan syömisiä.

(Sillä muuten ei ole mitään merkitystä mitä limsaa sun lapsesi juovat, jos niiden juominen on noin satunnaista kun kerrot. Muuten voidaan kyllä olla montaa mieltä siitä onko sokeriton limsa parempi vai itseasiassa huonompi vaihtoehto.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se poika varmasti huomaa olevansa muita tukevampi, vaikka ei ehkä nolostuksissaan sitä ääneen ilmaise. Ja siitä puheen ollen, onko ongelma se, että poika on ylipainoinen, vai muita pulleampi. Jos jälkimmäinen, niin lopeta muihin vertaaminen ja odota, millaiseksi tilanne kehittyy kasvupyrähdyksen myötä, näyttää siltä, että sitä jo pukkaa, kun ruoka-annokset on noin kasvaneet. 

Ja muista, että murrosikäinen poika syö moninkertaisesti enemmän, kuin pikkupoika ja muutos saattaa tulla yllättäen. Kun lapsi vielä syksyllä ahtaa itseensä kaksi pientä kalapuikkoa ja perunan, saattaa hän kevättalvesta jo kiskoa norsun annoksia

Vierailija
110/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä sama tilanne, 12 v lihonut vuodessa hurjasti mutta pituutta on huomattavasti vähemmän kuin ikäisillään keskimäärin. Odotan kasvupyrähdystä mutta olen silti huolissani. Lapsi on aina ollut perässävedettävä liikkumisen suhteen, motoriikka ollut vauvasta asti keskimääräistä heikompi eikä sopivaa urheilulajia ole löytynyt. Yritän toki hilata ja kannustaa liikkumaan.

Muu perhe on hoikka/ normaalipainoinen.

Lapsi on itse huomannut pyöristymisen ja on asiasta ahdistunut. Olemme puhuneet terveellisest ruoasta, lisänneet kasviksia, suositaan täysjyväviljaa, ruisleipää, hedelmiä ja marjoja on aina tarjolla ja herkkupäivä kerran viikossa.

Nyt olin yhteydessä terkkariin huoleni vuoksi, niin vastaus oli että katsellaan ja sitten tuli ohjeeksi kaikki toimenpiteet joita olin jo itse luetellut viestissäni meidän tehneen.

Harmittaa. Lasten ylipaino on ongelma, josta oma lapsenikin näyttää kärsivän. Haen itse ammattilaiselta apua ja vastaus on tyhjänpäiväinen.

Sitten muistin että terkkari on itsekin huomattavan ylipainoinen.

En tiedä mitä seuraavaksi tekisin. Asiassa on oltava kauhean hienotunteinen mutta toisaalta pakko olisi rajoittaa tosi paljon ja rajusti lapsen syömistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asia kannattaa ottaa varovasti puheeksi. Itse sairastuin 12-vuotiaana anoreksiaan. Nyt 33-vuotiaana edelleen syömishäiriöinen.

Vierailija
112/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma on nyt tuossa se, että lapsi saa ottaa itsenäisesti ruokaa. Ja että perheessä sallitaan tehdä noin monta leipää sekä syödä yhteisestä kaapista ruokia. Monellehan tuo itsenäisen napostelun vaihe tulee vasta myöhemmässä teini-iässä, ja väittäisin että se jokaiselle tulee kyllä jossakin muodossa. Mutta lapsi pitäisi nyt saada opetettua itse rajoittamaan ruoan syöntiään.

Ei kai lapsi tietenkään halua enää sopeutua rajoituksiin, kun on tottunut syömään ilman niitä. Olen aina ihmetellyt, miten monen mielestä lapsen syömisiä ei saisi rajoittaa ollenkaan. Kyllähän lapsikin ymmärtää sen, että vanhemmat ne ruoat kantavat kaappeihin, eikä yksi perheenjäsen tietenkään saa syödä "oman osansa" yli.

Ja ihmisiä on erilaisia. Joillakin "vapaasyömäreillä" kestää karkkipussi pöydällä kaksi viikkoa, sitten on niitä, jotka oikeasti vetävät jääkaapin tyhjäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä ehkä kokeilisin alkaa tehdä yhteisiä hauskoja iltapaloja, jossa olisi esim. oikein iso vadillinen tikuiksi leikattuja kasviksia, kaikille valmiiksi laitettu pari leipää terveellisine päällisineen ja vaikka sitten se yksi kananmuna tmv. Jos sovittaisiin, että iltapalat syödään yhdessä, eikä kukaan mene keittiöön itsekseen hääräilemään, loppuisi ehkä se viidensadan kalorin kananmunakierre.

Ottaisin myös aika kylmästi lapsen rahavarat haltuuni, jos menee päivittäiseksi herkkujen ostamiseksi.

Vierailija
114/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Enemmän kasviksia vähemmän lihaa ja maitotuotteita. Kananmuniakaan ei saisi syödä enempää kuin 1 päivässä.

Kasviksia saa syödä niin paljon kuin haluaa.

Olet väärässä. 4-5 kananmunaa päivässä on erittäin hyvä, samoin liha on hyvä valinta mutta ei mitään jättimääriä. Kasviksista jotkut ovat hyviä ja jotkut huonoja.

Eniten lihottaa jatkuva mässäily.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä ehkä kokeilisin alkaa tehdä yhteisiä hauskoja iltapaloja, jossa olisi esim. oikein iso vadillinen tikuiksi leikattuja kasviksia, kaikille valmiiksi laitettu pari leipää terveellisine päällisineen ja vaikka sitten se yksi kananmuna tmv. Jos sovittaisiin, että iltapalat syödään yhdessä, eikä kukaan mene keittiöön itsekseen hääräilemään, loppuisi ehkä se viidensadan kalorin kananmunakierre.

Ottaisin myös aika kylmästi lapsen rahavarat haltuuni, jos menee päivittäiseksi herkkujen ostamiseksi.

Kalorit ei merkitse.

Kananmunat ovat terveellisiä.

Se on just se leipä ja jotkut kasvikset ja tietenkin sokeri mikä lihottaa, ja välipalailu.

Uskokaa jo tämä.

Vierailija
116/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis onko aloittajan poika 160 ja 50 kiloa? Eikö se oli normaalipainoinen?! Miksi kaikki antaa laihdutusvinkkejä normaalipainoiselle kasvavalle lapselle?!

Ja nimenomaan tuon ikäisenä voi olla valtava ruokahalu. Siskoni söi joskus 6 karjalanpiirakkaa ja 6 pullaa, jos oli leivottu 😃 Ihan normaalipainoinen ollut aina.

Vierailija
117/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on nyt tuossa se, että lapsi saa ottaa itsenäisesti ruokaa. Ja että perheessä sallitaan tehdä noin monta leipää sekä syödä yhteisestä kaapista ruokia. Monellehan tuo itsenäisen napostelun vaihe tulee vasta myöhemmässä teini-iässä, ja väittäisin että se jokaiselle tulee kyllä jossakin muodossa. Mutta lapsi pitäisi nyt saada opetettua itse rajoittamaan ruoan syöntiään.

Ei kai lapsi tietenkään halua enää sopeutua rajoituksiin, kun on tottunut syömään ilman niitä. Olen aina ihmetellyt, miten monen mielestä lapsen syömisiä ei saisi rajoittaa ollenkaan. Kyllähän lapsikin ymmärtää sen, että vanhemmat ne ruoat kantavat kaappeihin, eikä yksi perheenjäsen tietenkään saa syödä "oman osansa" yli.

Ja ihmisiä on erilaisia. Joillakin "vapaasyömäreillä" kestää karkkipussi pöydällä kaksi viikkoa, sitten on niitä, jotka oikeasti vetävät jääkaapin tyhjäksi.

Ainoa mitä kannattaa opettaa on vältä sokeria ja huttuhiilaria, ja syö vain kolme kertaa päivässä. Lähes mitä vaan kunhan ei ole sokerisössöä.

Vierailija
118/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama tilanne, 12 v lihonut vuodessa hurjasti mutta pituutta on huomattavasti vähemmän kuin ikäisillään keskimäärin. Odotan kasvupyrähdystä mutta olen silti huolissani. Lapsi on aina ollut perässävedettävä liikkumisen suhteen, motoriikka ollut vauvasta asti keskimääräistä heikompi eikä sopivaa urheilulajia ole löytynyt. Yritän toki hilata ja kannustaa liikkumaan.

Muu perhe on hoikka/ normaalipainoinen.

Lapsi on itse huomannut pyöristymisen ja on asiasta ahdistunut. Olemme puhuneet terveellisest ruoasta, lisänneet kasviksia, suositaan täysjyväviljaa, ruisleipää, hedelmiä ja marjoja on aina tarjolla ja herkkupäivä kerran viikossa.

Nyt olin yhteydessä terkkariin huoleni vuoksi, niin vastaus oli että katsellaan ja sitten tuli ohjeeksi kaikki toimenpiteet joita olin jo itse luetellut viestissäni meidän tehneen.

Harmittaa. Lasten ylipaino on ongelma, josta oma lapsenikin näyttää kärsivän. Haen itse ammattilaiselta apua ja vastaus on tyhjänpäiväinen.

Sitten muistin että terkkari on itsekin huomattavan ylipainoinen.

En tiedä mitä seuraavaksi tekisin. Asiassa on oltava kauhean hienotunteinen mutta toisaalta pakko olisi rajoittaa tosi paljon ja rajusti lapsen syömistä.

Ihminen voi syödä niin paljon kuin haluaa kun vain syö oikein. Ohjaisin lasta syömään ketotyyppisesti, välipalat pois. Tumma suklaa on ihan ok silloin tällöin, samoin xylitolkarkit.

Vierailija
119/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ehkä kokeilisin alkaa tehdä yhteisiä hauskoja iltapaloja, jossa olisi esim. oikein iso vadillinen tikuiksi leikattuja kasviksia, kaikille valmiiksi laitettu pari leipää terveellisine päällisineen ja vaikka sitten se yksi kananmuna tmv. Jos sovittaisiin, että iltapalat syödään yhdessä, eikä kukaan mene keittiöön itsekseen hääräilemään, loppuisi ehkä se viidensadan kalorin kananmunakierre.

Ottaisin myös aika kylmästi lapsen rahavarat haltuuni, jos menee päivittäiseksi herkkujen ostamiseksi.

Kalorit ei merkitse.

Kananmunat ovat terveellisiä.

Se on just se leipä ja jotkut kasvikset ja tietenkin sokeri mikä lihottaa, ja välipalailu.

Uskokaa jo tämä.

Miksi alapeukutat tätä faktaa? Olet väärässä!

Suomalaiset ovat niin läskejä kun yhä vaan takertuvat johki kasarin ruokaympyrään! Ette edes ansaitse neuvoja.

Vierailija
120/139 |
30.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä 15v. teini, joka lihonut vuodessa 15kg ja ikävä kyllä nimen omaan lihonut, sillä pituutta ei ole enää tullut. Nyt mitat 168cm ja 73kg.

Raskausarpia joka puolella, olemus vetämätön ja turvonnut, jopa hengittäminen näyttää työläältä. Syö koko ajan ulkona kavereiden kanssa ja poikaystävä kantaa jatkuvasti herkkuja lahjaksi. Terveydenhoitajalle ilmaisin huoleni syömisistä (tytöllä on anemiaa) ja hän vain kuittasi, että ihan normaalia teini-ikäiselle!

Harrastukset tauolla ja kouluunkin kulkee bussilla. Surettaa tytön puolesta. Aiemmin hän voi hyvin, enää silminnähden ei.

Ei kyllä tuossa painossa pitäisi hengittämisen olla vielä työlästä. Olisin huolissani sillä tuo ei vielä ole järkyttävä ylipaino ja erittäin moni nainen painaa n. 70kg ja ulkopuolisen silmään näyttää normaalilta jopa joskus hoikalta!