USAn puolustusministeri vahvisti tänään ettei Ukrainalla ole asiaa Natoon ja se joutuu luovuttamaan Venäjälle alueensa
USAn joukot ei myöskään tule astumaan jalallaan Ukrainaan.
Kommentit (390)
Niinpä niin iGor, niinpä niin. Valeuutinen.
YHDYSVALTAIN puolustusministeri Pete Hegseth sanoo, että Ukrainan rajojen palauttaminen vuotta 2014 edeltäneeseen tilanteeseen ei ole realistista. Hegsethin mukaan realismia ei ole myöskään se, että rauhansopimus Venäjän kanssa toisi Ukrainalle sotilasliitto Naton jäsenyyden.
Yhdysvaltain joukkoja ei lähetetä Ukrainaan osana mitään turvatakuita, Hegseth sanoi Brysselissä, jossa Ukrainaa sotilaallisesti tukevien noin 50 maan Ramstein-kontaktiryhmä kokoontuu Britannian johdolla.
Hegseth sanoi myös, että Euroopan maiden on tulevaisuudessa hoidettava ylivoimainen enemmistö Ukrainalle annettavasta aseellisesta ja muusta avusta. Yhdysvallat ei puolustusministerin mukaan enää aio sietää epätasapainoista suhdetta Naton sisällä.
Euroopan turvallisuudesta huolehtimisen täytyy olla Naton eurooppalaisten jäsenten prioriteetti, Hegseth totesi.
Igor ei vissiin oikein osaa lukea.
Ei USA päätä, mitä alueita jokin toinen valtio luovuttaa jollekin kolmannelle valtiolle. Ihan kuin Trump ei pysty pakkosiirtämään gazalaisia näiden omilta mailta vain siksi, että hän saisi oman rantahuvilan Lähi-itään.
Vierailija kirjoitti:

Usan päätös vähentää tukea Ukrainalle johtaa juuri tuohon kerrottuun tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Sisälukutaito, ap?
0/5.
Miten tätä voi lukea toisella tavalla:
YHDYSVALTAIN puolustusministeri Pete Hegseth sanoo, että Ukrainan rajojen palauttaminen vuotta 2014 edeltäneeseen tilanteeseen ei ole realistista. Hegsethin mukaan realismia ei ole myöskään se, että rauhansopimus Venäjän kanssa toisi Ukrainalle sotilasliitto Naton jäsenyyden.
Yhdysvaltain joukkoja ei lähetetä Ukrainaan osana mitään turvatakuita, Hegseth sanoi Brysselissä, jossa Ukrainaa sotilaallisesti tukevien noin 50 maan Ramstein-kontaktiryhmä kokoontuu Britannian johdolla.
Niin.
Eikö jo vuosia sitten ollut uutisia, miten Trump on henkilökohtaisesti velkaantunut Venäjälle, isoja summia siis? Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
Juo vähän lisää, kolja. Mieluiten metanolia.🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisälukutaito, ap?
0/5.
Miten tätä voi lukea toisella tavalla:
YHDYSVALTAIN puolustusministeri Pete Hegseth sanoo, että Ukrainan rajojen palauttaminen vuotta 2014 edeltäneeseen tilanteeseen ei ole realistista. Hegsethin mukaan realismia ei ole myöskään se, että rauhansopimus Venäjän kanssa toisi Ukrainalle sotilasliitto Naton jäsenyyden.
Yhdysvaltain joukkoja ei lähetetä Ukrainaan osana mitään turvatakuita, Hegseth sanoi Brysselissä, jossa Ukrainaa sotilaallisesti tukevien noin 50 maan Ramstein-kontaktiryhmä kokoontuu Britannian johdolla.
Niin.
Kysy sitä AP:lta kun häneltä se onnistui vallan hyvin.
No kokkarit: nyt on mieleisenne johtaja vallassa! America first ja widut muista!
Toivottavasti Putler ei keksi että olishan tuo suomikin tuossa sopivasti otettavana!
En meinaan usko että mekään ollaan suuren trumpetin mielestä jaskan arvoisia.
Ukraina ei voi hävitä koska VENÄJÄ MIEHITTÄÄ SUOMEN HETI JOS NIIN KÄY.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja poistoon.
Miksi? Iso pääuutinen joka mediassa
Ai se että rysssssät valehtelee? Ei sen kyllä pitäisi mikään uutinen enää olla.
Vierailija kirjoitti:
No kokkarit: nyt on mieleisenne johtaja vallassa! America first ja widut muista!
Toivottavasti Putler ei keksi että olishan tuo suomikin tuossa sopivasti otettavana!
En meinaan usko että mekään ollaan suuren trumpetin mielestä jaskan arvoisia.
Ketkään kokoomuslaiset eivät kannata Trumpia, tietäisit, jos lukisit uutisia. Asiasta on mm Ylen sivuilla gallupkin kansanedustsjista.
Vierailija kirjoitti:
YHDYSVALTAIN puolustusministeri Pete Hegseth sanoo, että Ukrainan rajojen palauttaminen vuotta 2014 edeltäneeseen tilanteeseen ei ole realistista. Hegsethin mukaan realismia ei ole myöskään se, että rauhansopimus Venäjän kanssa toisi Ukrainalle sotilasliitto Naton jäsenyyden.
Yhdysvaltain joukkoja ei lähetetä Ukrainaan osana mitään turvatakuita, Hegseth sanoi Brysselissä, jossa Ukrainaa sotilaallisesti tukevien noin 50 maan Ramstein-kontaktiryhmä kokoontuu Britannian johdolla.
Hegseth sanoi myös, että Euroopan maiden on tulevaisuudessa hoidettava ylivoimainen enemmistö Ukrainalle annettavasta aseellisesta ja muusta avusta. Yhdysvallat ei puolustusministerin mukaan enää aio sietää epätasapainoista suhdetta Naton sisällä.
Euroopan turvallisuudesta huolehtimisen täytyy olla Naton eurooppalaisten jäsenten prioriteetti, Hegseth totesi.
USAn täytyy sitten omin voimin hoitaa jatkossa yksin omat hyökkäyssotansa ulkomailla. Ei parane ruikuttaa eurooppalaisia joukkoja mukaan, kun he päättää lähteä vähän torjumaan ter rorismia valesyytösten turvin sanotaan nyt vaikka Gazaan.
On se jännä juttu, kun USA ihan ehdoin tahdoin luovuttaa vallan maailmanpolitiikassa kilpakumppaneilleen.
Vierailija kirjoitti:
Ukraina ei voi hävitä koska VENÄJÄ MIEHITTÄÄ SUOMEN HETI JOS NIIN KÄY.
Ei miehitä, koska kuulumme Natoon.
Noiden uutisten mukaan Ukrainan jålkeennvaarassa ovat Moldova, Valko-Venäjä, Georgia ja Armenia eli ne maat, jotka EIVÄT kuulu Natoon. Onneksi Suomi liittyi.
Siis mikä juttu tämä nyt muka on? Ei kukaan olettanut, että jenkit lähettäisi joukkoja Ukrainaan.
Muilta osin: Trumpelo ei yksin päätä asioista.
Myrsky vesilasissa. 🥱
Tätähän täällä on kolme vuotta pelätty että Ukraina joutuu suostumaan huonoon diiliin. Nyt se on realismia, Zelensky on nurkkaan ahdistettu.