Antaisitko miehesi lähteä poikien reissulle Leville?

Omassa parisuhteessani ei anneta aikuisille lupia, tai evätä niitä, mutta jos olisi noin paksupäinen puoliso, niin suhde olisi jo päättynyt, tai tuo olisi se viimeinen pisara. 

Ei kai se mun "antamisesta" olisi kiinni. Aikuinen ihminen menee jos on mennäkseen. Näin sen pitää ollakin, mutta niin, että molemmilla on mahdollisuutensa omiin reissuihinsa. Ja sitten tietysti pitää olla myös aikaa ja halua koko perheen yhteisiin reissuihin kanssa. 

Edellinen poikien reissu hänellä oli, kun menivät kavereineen kalastamaan Norjan Lappiin. Sitä edellinen taisi olla futismatka Saksaan.

Minä puolestani kävin ystävieni kanssa edellisen kerran Barbadoksella. 

Ehkä vielä joskus tulee koronan jälkeinen aika ja päästään taas kaikki reissuun. 

Kaiketi riippuu onko lapsia ja miten pieniä. Jos ei ole lapsia niin ei toinen voi estää  toista lähtemästä. Toinenkin saa lähteä omille reissuille jos huvittaa. Jos on pieniä lapsia nini pitää sopia että toinenkin saa käydä hupireisulla ja oinen hoitaa silloin lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä perheellisenä tullut mieleenkään lähteä yksin kavereiden kanssa johonkin reissuun. Niinkuin että miksi? Sinkkuna tuli senkin edestä riekuttua.

Ei sen tarvitse olla mitään riekkumista. Miksi ystävien kanssa ei voisi myös käydä reissussa? Ei kaikkea tarvitse tehdä aina yhdessä.

Minkä ihmeen takaisin a aikuisen perheellisenä ihmisen pitäisi päästä yksin kaverien kanssa reissuun. Perheellisellä ihmisellä on se perhe, jonka kanssa reissata.

Meillä reissataan yhdessä, mutta myös erikseen omien kavereiden kanssa tai kaveriporukassa. Miksi ei, jos lomia riittää? Kerran meitä oli isompi porukka juurikin Levillä eli me, kaveripariskunta lapsineen ja vielä anoppi ja appikin oli mukana. Ja mukavaa oli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä kyllä perheellisenä tullut mieleenkään lähteä yksin kavereiden kanssa johonkin reissuun. Niinkuin että miksi? Sinkkuna tuli senkin edestä riekuttua.

Ymmärrän, että silloin kun on lapsia, tilanne on toinen, mutta sitä en ymmärrä, miksi lapsettoman pariskunnan pitäisi tehdä kaikki yhdessä. Ainakin meillä on myös erilaisia kiinnostuksen kohteita keskenämme. Minua ei saisi edes kilon palasina jalkapallon MM-kisoihin, puolisolleni se oli kokemus, jota hän oli odottanut pitkään (että ne järjestettäisiin sellaisessa maassa, mihin on edullista matkustaa katsomaan). Miksi ihmeessä olisin kieltänyt häntä lähtemästä kaverinsa kanssa?

Minua kiinnostaa tietyt matkakohteet, joista hän ei ole innostunut (on käynyt ja todennut, ettei kiinnosta lähteä uudestaan). Miksi minun pitäisi luopua niissä käymisestä?

Ja miksi puhut riekkumisesta?

Minä taas en ymmärrä miksi ihmiset ottaa puolison, jonka kanssa ei voi jakaa kaikkia kiinnostuksen kohteitaan. Miksi tyytyä tuollaiseen puolittaiseen suhteeseen?

Kaikkia? Oikeasti? Koska näiden yhteisten seitsemän vuoden aikana molemmat ovat tehneet pari reissua yksin tai kavereiden kanssa, niin suhde on puolittainen? Minun kannattaa erota ja etsiä mies, joka ei ikinä halua matkustaa katselemaan jalkapalloa tai jääkiekkoa eikä ylipäänsä ole kiinnostunut mistään muista asioista kuin niistä mistä minäkin? Ja joka kuuliaisesti ja innoissaan lähtee kaikkiin niihin matkakohteisiin, mihin minäkin?

Jaa-a, enpä taida hyvästä miehestä luopua ja lähteä etsimään ihmistä, jota todennäköisesti ei ole olemassakaan.

No itsepä päätät tyytyä puutteelliseen suhteeseen koska et usko parempaa saavasi.

Tämä tuntuu olevan sinulle kovin ahdistava aihe.

Kaikki suhteet ovat puutteellisia, joissa ei tehdä niinkuin nainen tahtoo.. tuon kirjoittajan mielestä.

Ei vaan täydellisessä suhteessa halutaan aivan vapaaehtoisesti tehdä samoja asioita yhdessä. Myös vapaa hengittäminen sujuu yhdessä. Elämä on yhteistä, eikä tarvetta omiin irtiottoihin ole, koska kaikki on parempaa sen oman kumppanin kanssa.

Kitisevät eukot ei koskaan tee viinanhuuruisista kalareissuista parempia.

Juuri aikuisiän saavuttanut perheen poika pitää palopuhetta vanhemmilleen:

- Minä muutan nyt pois kotoa ja teidän on ihan turha yrittää estää minua muuttamasta. Kaiken vähän omaisuuteni aion käyttäää viinaan, naisiin ja kaikenlaiseen hauskanpitoon. Ette voi minua mitenkään estää, vaikka haluaisitte, poika sanoo.

Siihen perheen isä vastaa:

- Emme me sinua estä. Ota minut mukaan!

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni ei suostu menemään vaikka antaisin mennä. On vaan aina kotona, myös silloin kun ei ole korona aika.

Meillä sama, mutta toisinpäin. Rouva ei suostu lähtemään minnekään, vaikka kuinka koitan ehdottaa, että menisi. Ei edes ystäviensä houkutteluihin innostu. 

Haluaa vain olla kotioloissa niin paljon kuin mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan paljon ihmiset keskimäärin pettävät noissa hiihtokeskuksissa?

Muista en osaa sanoa, mutta itse olen hiihtokeskuksissa skimbaamassa, en pettämässä. Aika menee kivasti rinteessä. 

Ja käyn yleensä hieman rauhallisemmissa paikoissa, jossa tuota yöelämää ei ole samassa määrin kuin vaikka Levillä tai Rukalla. 

Outo logiikka ap:lla, että pelkää pettämistä Levillä. Syyttä pelkäät. Oman kokemukseni mukaan Levillä on yleensä niin sysirumia ja päällekäyviä naisia , että niihin en koskisi pitkällä tikullakaan. Eikä näköhavaintojeni muutkaan oman arvonsa tuntevat miehet tee niin.

Ne jotka pettää Levillä pettää ihan missä vaan joten.. Anna mennä vaan!

Vierailija kirjoitti:

Onko miehet nykyään noin tossun alla, että pitää kysyä lupa johonkin Suomen sisäiselle reissulle?

Kyllä ovat. Kaveripiirini koostuu korkeakoulutetuista 30-40v. miehistä ja ainakin heidän on kysyttävä lupa kotoa ihan parin tunnin tapaamisiinkin. Suurimmalla osalla ei ole edes lapsia.

Totta hitossa on annettava mennä. Täytyyhän miehellä olla omia poikien juttuja, muutenhan mies tylsistyy. 

Reissut poikaporukassa varmasti piristää avioliittoa. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa teillä kummallisia suhteita, jos ei mitään omia kivoja juttuja saa olla! Koronatilanteessa reissaaminen on eri asia, mutta kyllä meillä molemmilla on satunnaisesti omia menoja, tietenkin! Yhtälailla minulla on ollut mahtavia tyttöjen viikonloppuja jossain, joista en halua luopua (jälleen, korona huomioiden). Varsinkin pikkulapsivaiheessa ja päiväkotirumban keskellä nuo olivat todellisia henkireikiä.

Eli tottakai päästäisin ja olen päästänyt. Meidän suhteessa luottamus toimii.

Kuulostat hyvin harvinaislaatuiselta naiselta. Hyvällä tavalla siis. Ehdotinpa parisuhteessa oleville kavereilleni mitä tahansa, niin vastaus on aina "minun pitää ensin kysyä vaimolta". Ymmärrän kyllä toisen huomioonottamisen, mutta se että ei kykene sitoutumaan edes pienimpään asiaan ennen kuin se on hyväksytetty vaimolla, on mielestäni outoa. Ikään kuin he olisivat jollain tavoin holhouksen alaisina, eivätkä kykeneväisiä päättämään omista asioistaan.

Ihan uteliaisuudesta, varmistatteko te naiset joka ikisen menon miehillänne ennen kuin uskallatte sopia mitään? Varsinkin jos teillä ei ole lapsia tai muita huollettavia?

Totta kai. Miehen ei tarvitse minulta kysyä lupaa menoihinsa. 

Miehesi ei ole sinulle tilivelvollinen menemisistään. Opettele elämään sen faktan kanssa.

Meillä lapissa on muuten Suomen kiimaisimmat naiset. Siksi tänne tullaan rentoutumaan etelästä asti.

Se on se lapin eksotiikka.

Itselläni on kiinnotus muutamaa naista kohtaan lopahtanut täydellisesti, kun ovat ottaneet oikeudekseen sanella ja rajoittaa mielivaltaisesti minun tekemisiä. Syviä riitoja on tullut esim. siitä, jos olen ilmaissut haluni viettää välillä aikaa myös ystävieni kanssa.

Tuollainen nainen aiheuttaa ainakin minussa välittömän mielleyhtymän omaan äitiin, ja kaikki fyysinen ja henkinen kiinnostus toista kohtaa katoaa hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa teillä kummallisia suhteita, jos ei mitään omia kivoja juttuja saa olla! Koronatilanteessa reissaaminen on eri asia, mutta kyllä meillä molemmilla on satunnaisesti omia menoja, tietenkin! Yhtälailla minulla on ollut mahtavia tyttöjen viikonloppuja jossain, joista en halua luopua (jälleen, korona huomioiden). Varsinkin pikkulapsivaiheessa ja päiväkotirumban keskellä nuo olivat todellisia henkireikiä.

Eli tottakai päästäisin ja olen päästänyt. Meidän suhteessa luottamus toimii.

Kuulostat hyvin harvinaislaatuiselta naiselta. Hyvällä tavalla siis. Ehdotinpa parisuhteessa oleville kavereilleni mitä tahansa, niin vastaus on aina "minun pitää ensin kysyä vaimolta". Ymmärrän kyllä toisen huomioonottamisen, mutta se että ei kykene sitoutumaan edes pienimpään asiaan ennen kuin se on hyväksytetty vaimolla, on mielestäni outoa. Ikään kuin he olisivat jollain tavoin holhouksen alaisina, eivätkä kykeneväisiä päättämään omista asioistaan.

Ihan uteliaisuudesta, varmistatteko te naiset joka ikisen menon miehillänne ennen kuin uskallatte sopia mitään? Varsinkin jos teillä ei ole lapsia tai muita huollettavia?

Ne miehet pelkää, että vaimot alkaisivat tehdä samaa eli sopia ja mennä reissuille omien kavereittensa kanssa.

Olen ollut töissä mm. Ylläksellä, Levillä ja parissa muussa "rauhallisessa" hiihtokeskuksessa. Näitä "poikain reissulla" olevia lomalaisia siellä kyllä riittää:

Mies tuli baarissa juttelemaan ja kertoi heti olevansa arkkitehti, naimisissa ja kahden lapsen isä. Alkoi vongata luokseen "viettämään" iltaa, eikä voinut ymmärtää miksi en lähtenyt, kun "täällähän toimitaan niin" Lopulta baarin henkilökunta joutui puuttumaan tilanteeseen koska mies ei hyväksynyt kieltävät vastausta ja lähentely kävi todella ahdistavaksi.

Kerran lähdin jatkoille erään miehen luokse. Loma-asunto oli vuokrattu muutaman hengen kaveriporukalla, ja oli melko iso ja hulppea porealtaineen. Aamulla kävi ilmi, että mies oli naimisissa, neljän lapsen isä ja vaimo luuli hänen olevan työmatkalla jossain päin keskisuomea.

Työkaverini vietti useamman illan erään miehen kanssa. Ihanasti orastanut suhde päättyi siihen kun miehen avopuoliso lapsineen saapui myös lomanviettoon. Koko työpaikkamme henkilökunta tiesi tapauksen, siis tämän miehen ja yhtäkkiä paljastuneet puolison. Puoliso tuskin sai koskaan tietää tulleensa petetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni ei suostu menemään vaikka antaisin mennä. On vaan aina kotona, myös silloin kun ei ole korona aika.

Meillä sama, mutta toisinpäin. Rouva ei suostu lähtemään minnekään, vaikka kuinka koitan ehdottaa, että menisi. Ei edes ystäviensä houkutteluihin innostu. 

Haluaa vain olla kotioloissa niin paljon kuin mahdollista. 

Joillain ihmisillä on niin mukava ja mieluinen koti, että viihtyy parhaiten siellä. En itsekään kaipaa reissuun. Kaikesta parasta on saada olla kenenkään häiritsemättä puuhailemassa omiaan omassa kodissaan.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kiinnotus muutamaa naista kohtaan lopahtanut täydellisesti, kun ovat ottaneet oikeudekseen sanella ja rajoittaa mielivaltaisesti minun tekemisiä. Syviä riitoja on tullut esim. siitä, jos olen ilmaissut haluni viettää välillä aikaa myös ystävieni kanssa.

Tuollainen nainen aiheuttaa ainakin minussa välittömän mielleyhtymän omaan äitiin, ja kaikki fyysinen ja henkinen kiinnostus toista kohtaa katoaa hetkessä.

Kannattaa tosiaan kasvaa aikuiseksi ennenkuin edes yrittää löytää oikeaa parisuhdetta perheen perustamisesta puhumattakaan.