Mikälainen anoppi sinulla on?

Minun anoppini oli hyvin kaksijakoinen ihminen. Toisaalta avulias, sydämellinen ja rakastava, toisaalta taas hyvin kylmä, manipuloiva ja dominoiva, oikea jyrä. Hänen rakkautensa oli ehdollista eli jos oli samaa mieltä ja teki kuten hän sanoi, sai lämpoä ja tykkäystä, muuten ei. Hän oli epävakaa, narsistinen ja hyvin tuomitseva ja mustavalkoinen. Joko hän tykkäsi ihmisistä tai ei eikä siinä ollut välimuotoja. Itsetunto oli erittäin heikko, minkä vuoksi hän jatkuvasti haukkui muita ihmisiä, naisia etenkin. Äitiys oli kilpailu, jossa hän oli mielestään paras. Oli ollut kotiäitinä pääosin elämänsä ja äitiys oli ala, jolla hän yritti päteä. Kun minusta tuli äiti, alkoi järkyttävä kilpailu, lyttääminen ja mollaaminen minua kohtaan. Olin ihan äimistynyt siitä, kuinka suhtautuminen minuun muuttui. Minulla ei ollut väliä, vain lapsilla oli. Omissa lapsissaan hän roikkui kuolemaansa asti, samoin lapsenlapsissaan. Läheisriippuvainen. Pojat olivat suosiossa, tytöt eivät niinkään. Omia lapsia kohteli epätasa-arvoisesti, poikaa suosi, tyttöä haukkui ja mitätöi. Anoppi oli fyysisesti monin tavoin sairas ja kaikkien piti häntä aina hoivata, paapoa ja kuunnella valitukset sairauksista. Hän oli myös hyvin vaativa, koska oli miehensä elättämänä saanut aina kaiken, mitä halusi eikä ollut tarvinnut rahan eteen itse tehdä mitään.  Koulutusta hän ei arvostanut, koska itse ei ollut koulua jaksanut käydä, adhd kun oli. Pahimmillaan hän oli humalassa väkivaltainen ja kävi kerran minun päälle, kun halusin lähteä mummolasta, kun hän aina hillui humalassa. Oli alkoholisti myös. Nyt jo edesmennyt. Yli 30 vuotta oltiin tekemisissä viikottain, jopa päivittäin. Terapiaan menin mm tämän anopin takia ja olen hänestä nyt päässyt yli. Onneksi oma äitini oli aivan erilainen, muuten olisin ollut hyvin traumatisoitunut ihminen. 

Oma anoppini on ikävä ihminen, joka kyllä näyttelee lahjakkaasti ihanaa ja sydämellistä ihmistä. Minulle ja miehelle hän haukkuu meitä ja jopa lastamme, jolla on harvinaissairaus. Muille esittää perheemme pelastusta ja säälittelee kuinka raskasta meillä on lapsemme kanssa. Oikeasti ei ole raskasta, vaan iloja ja suruja kuten kaikkien lasten kanssa. Toki erilaista elämää, jota anopin lienee vaikeaa ymmärtää. Anoppi myös juoruaa paljon ja hakee huomiota muilta lapsemme varjolla. Tämä inhottaa minua. Ei ole koskaan hoitanut lastamme emmekä sellaista häneltä toivo, koska on niin ilkeä ja pahansuopa ihminen, ettemme halua hänen puhuvan lapsellemme ilman meidän läsnäoloa.

Äärimmäisen voimakas hahmo jonka valtava ego täyttää koko tilan minne ikinä saapuukin. Ulkonäöltään kaunis, tai paremminkin komea, tumma kookas nainen. Päihittäisi fyysisesti monen miehen painiottelussa tai nyrkkeilyssä. Hän on oikeasti erinomainen kaikissa töissä, lisäksi tehokas ja nopea. Erittäin älykäs ihminen. Loistava flirttailija ja on aina saanut miehen kuin miehen pauloihinsa. Joskus hän nälväisee minua aika ikävästi, mutta enimmäkseen tulemme juttuun. Olen päättänyt tulla toimeen anoppini kanssa, koska hän on mieheni äiti. Tapaamisia on kuitenkin ollut välttämätöntä rajoittaa jonkin verran.

Oikein asiallinen ja kiva.

Perseen nuolija. (Ei minun)

Jännä persoona, hitaasti lämpiävä ihmisiä kohtaan. Minä olen sellainen höpöttelijä ja välitön tyyppi. Anoppi taas epäluuloinen eikä kenen kanssa tahansa ala jutella.

Yllätyin kun meidän vanhin lapsi täytti vuoden tai ehkä kaksi ja järjestettiin synttärit meillä kotona, niin anoppi istui pelkästään lapsen huoneessa. Ei tullut olohuoneeseen vanhempieni ja kummien seuraan. Myöhemmin hän oli sanonut miehelleni, eli pojalleen, että ei viitsi vääntää tikusta asiaa minun vanhempieni kanssa. Omalle tyttärelleen oli sanonut, että on vaivaannuttavaa, kun ei tiedä, pitäisikö minun isäni kanssa puhua suomea vai ruotsia. Ihmettelen, miksei hän voinut ottaa kieliasiaa puheeksi. Isävainaa oli äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta meidän kotikieli oli aina suomi. Se varmaan osoittaa anopin luonteenlaatua, ettei voi puhua tai kysyä asioista.

Mun anoppi on ihana ja lämminsydämminen. Auttaa aina kun tarvitsee, on tukena ja kuuntelee. Kunnioitan häntä suuresti. Elämässä ei parhaimpia kortteja ole annettu, mutta jaksaa silti olla ihana ihminen.

Kuollut.

Anoppi on testaaja. Hän tekee yhtäkkisiä kysymyksiä ja testaa ihmisten luotettavuutta, rehellisyyttä ja muita ominaisuuksia. Kun oltiin miehen kanssa juuri tavattu, anoppi kysyi minulta ohimennen erästä asiaa, johon hämilläni vastasin mitä sattuu ja hän sähähti ikävästi, että älä tyttö puhu palturia. Minä korjasin nolona, mitä olin tarkoittanut.

Anoppi osaa olla myös lempeä. Kun koin keskenmenon kymmenisen vuotta sitten, hän rynnisti sairaalaan ison ruusukimpun kanssa ja aidosti itki, että voi tyttökulta, miten sinä jaksat.

Anopin kanssa pitää olla joskus nopea, koska hän ei tykkää jahkailusta. Ravintolassa ei passaa jäädä miettimään, mitä ruokaa ottaisi. Se on ruokalistan luku, päätöksen teko ja tilaus. Toisaalta se hänen nopeatempoisuutensa on hyväkin. Hän jos kuka antaa hyviä neuvoja liikenteessä, esim. tuota kaistaa pääsee nopeammin, kiilaa jo nyt tuon kuorma-auton ohi, niin ehdit risteyksestä ennen valojen vaihtumista.

Anoppi on omasta mielestään yleensä oikeassa ja jos joku on eri mieltä, hän on väärässä. Olen nähnyt sähköasentajan nöyristyvän anopin edessä ja pyytävät anteeksi, kun työhön meni aikaa, kun ei löytänyt heti oikeaa johtoa. Anoppi on ainoa tuntemani ihminen, jolta sähköasentaja on laskuttanut 3 tunnin työstä vain 2 tunnin liksan.

Anopista tulee mieleen kadonnut elämänhalu ja masennus. Hän on rintasyövän kasvot. Varmastikin nuorena ollut kaunis ja täynnä elämäniloa, mutta me tutustuttiin vasta v. 2005, jolloin hän sairasti ensimmäisen kerran rintasyövän ja sai rankkoja hoitoja. Monta leikkausta ja kaikki mahdolliset hoidot ja aina se jostain putkahtaa. Ei ihme, että mieli kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Jännä persoona, hitaasti lämpiävä ihmisiä kohtaan. Minä olen sellainen höpöttelijä ja välitön tyyppi. Anoppi taas epäluuloinen eikä kenen kanssa tahansa ala jutella.

Yllätyin kun meidän vanhin lapsi täytti vuoden tai ehkä kaksi ja järjestettiin synttärit meillä kotona, niin anoppi istui pelkästään lapsen huoneessa. Ei tullut olohuoneeseen vanhempieni ja kummien seuraan. Myöhemmin hän oli sanonut miehelleni, eli pojalleen, että ei viitsi vääntää tikusta asiaa minun vanhempieni kanssa. Omalle tyttärelleen oli sanonut, että on vaivaannuttavaa, kun ei tiedä, pitäisikö minun isäni kanssa puhua suomea vai ruotsia. Ihmettelen, miksei hän voinut ottaa kieliasiaa puheeksi. Isävainaa oli äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta meidän kotikieli oli aina suomi. Se varmaan osoittaa anopin luonteenlaatua, ettei voi puhua tai kysyä asioista.

Tämä kuvaus voisi sopia minuun ja anoppiini! Tuokin, että lapsen synttäreillä istuu lapsen huoneessa, on tapahtunut myös meillä!

Anoppini suhtautuu lähtökohtaisen epäluuloisesti kaikkiin ihmisiin ja käyttäytyy usein tympeästi vieraita ja esim. asiakaspalvelijoita kohtaan. Joku yksikin huolimattomasti annettu vastaus tai ohimennen heitetty tokaisu voi loukata anoppia ja tehdä hänestä ikuisiksi ajoiksi vihamiehen: "Silloin kerran kun menin kauppaan ja kysyin asiaa X, niin se naapurin Pertti totesi minulle vain, että nyt hän ei ehdi... Voitko siis kuvitella, että asiakkaalle ja naapurilleen noin sanoi...?" ja tämä muistetaan ikuisesti, eikä Pertin kanssa enää koskaan olla tekemisissä.

Hän rakastaa poikaansa, puolisoaan ja kahta lastenlastaan, ja on avokätinen ja ihana mummi, mutta kukaan muu ei hänen suosioonsa pääse.

Hän puhuu ihmisistä, esim. naapureista, sukulaisista ja tutuista aina pahaa ja saattaa arvostella ja haukkua jopa lastenlastensa kavereita ääneen lapsille, siis todella ilkeästi kommentoida vaikka 8-vuotiaan poikani hyvän ystävän ulkonäköä! Tästä olen kyllä sanonutkin, että ei ole kiva juttu.

Anopilla ei ole ystäviä eikä harrastuksia, eivätkä he ikinä appiukon kanssa kyläile missään eikä heillä koskaan käy vieraita.

Olen joskus miettinyt, että mitähän hänelle on tapahtunut, kun hänestä on tullut tällainen?

Anoppini on ristiriitainen ja siksi haastava välillä. Hän voi paasata isoon ääneen sokerin haitoista ja paheksuu suuresti, että nykyajan lapset syö liikaa karkkia. SILTI hän itse ostaa ja tarjoilee koko ajan jäätelöä. Esimerkiksi kesällä hän voi tokaista, että huh kun on kuuma, nyt on pakko lähteä ostamaan jäätelöt. Vie kouluikäiset lapsetkin jäätelölle. Illalla taas iltapalaksi kaivaa pakastimesta jäätelöä.

Tuon lisäksi viimeksi kun käytiin vierailulla, pöytään tuli mansikkakakku ja suklaavohveleita, juomana keltaista jaffaa. Mutta eihän ne ole pahoja kuten karkit, joilla me annetaan lasten pilata hampaansa kerran viikossa.

Minun miestäni hän kehotti muutamia vuosia sitten opiskelemaan lisää. Mieheni ei ollut kiinnostunut, koska hän ei ole opiskelijatyyppiä. Kun minä hain ja pääsin kouluun (yamk), anoppi nyrpistellen sanoi, että sillä todistuspaperilla voi pyyhkiä takapuolta.

Yksi ristiriita on ollut myös auto. Meille tuli citymaasturi. Anoppi haukkui, että sillä ajaminen on niin kallista, ettei kauaa ajella missään ja että on epäkäytännöllinen parkkihallissa. Kas kummaa kun heille tuli lähes vastaavanlainen nelivetoauto, se olikin anopin mukaan heille oikein välttämättämyys, kun Suomen tietkin on missä kunnossa sattuu.

Appeni eli anopin ex-mies sanoi pitkän aikaa sitten, että katsokaakin, ettette häntä kutsu anopin kanssa samaan aikaan lasten synttäreille tai millekään kekkereille. Minä vaivihkaa appeni kanssa juttelin, mistä se toive tulee, koska anopin mukaan erosivat hyvissä väleissä. Appi sanoi, että se siinä juuri on että kun on hyvissä väleissä erottu, ex-vaimo katsoo sopivaksi moittia häntä milloin mistäkin asiasta, huomauttelee kasvaneesta vatsakummusta ja työntää nenänsä asioihin. Hyvä kuvaus.

Tosi kiva. Saako sen pitää, jos ero tulee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä persoona, hitaasti lämpiävä ihmisiä kohtaan. Minä olen sellainen höpöttelijä ja välitön tyyppi. Anoppi taas epäluuloinen eikä kenen kanssa tahansa ala jutella.

Yllätyin kun meidän vanhin lapsi täytti vuoden tai ehkä kaksi ja järjestettiin synttärit meillä kotona, niin anoppi istui pelkästään lapsen huoneessa. Ei tullut olohuoneeseen vanhempieni ja kummien seuraan. Myöhemmin hän oli sanonut miehelleni, eli pojalleen, että ei viitsi vääntää tikusta asiaa minun vanhempieni kanssa. Omalle tyttärelleen oli sanonut, että on vaivaannuttavaa, kun ei tiedä, pitäisikö minun isäni kanssa puhua suomea vai ruotsia. Ihmettelen, miksei hän voinut ottaa kieliasiaa puheeksi. Isävainaa oli äidinkieleltään ruotsinkielinen, mutta meidän kotikieli oli aina suomi. Se varmaan osoittaa anopin luonteenlaatua, ettei voi puhua tai kysyä asioista.

Tämä kuvaus voisi sopia minuun ja anoppiini! Tuokin, että lapsen synttäreillä istuu lapsen huoneessa, on tapahtunut myös meillä!

Anoppini suhtautuu lähtökohtaisen epäluuloisesti kaikkiin ihmisiin ja käyttäytyy usein tympeästi vieraita ja esim. asiakaspalvelijoita kohtaan. Joku yksikin huolimattomasti annettu vastaus tai ohimennen heitetty tokaisu voi loukata anoppia ja tehdä hänestä ikuisiksi ajoiksi vihamiehen: "Silloin kerran kun menin kauppaan ja kysyin asiaa X, niin se naapurin Pertti totesi minulle vain, että nyt hän ei ehdi... Voitko siis kuvitella, että asiakkaalle ja naapurilleen noin sanoi...?" ja tämä muistetaan ikuisesti, eikä Pertin kanssa enää koskaan olla tekemisissä.

Hän rakastaa poikaansa, puolisoaan ja kahta lastenlastaan, ja on avokätinen ja ihana mummi, mutta kukaan muu ei hänen suosioonsa pääse.

Hän puhuu ihmisistä, esim. naapureista, sukulaisista ja tutuista aina pahaa ja saattaa arvostella ja haukkua jopa lastenlastensa kavereita ääneen lapsille, siis todella ilkeästi kommentoida vaikka 8-vuotiaan poikani hyvän ystävän ulkonäköä! Tästä olen kyllä sanonutkin, että ei ole kiva juttu.

Anopilla ei ole ystäviä eikä harrastuksia, eivätkä he ikinä appiukon kanssa kyläile missään eikä heillä koskaan käy vieraita.

Olen joskus miettinyt, että mitähän hänelle on tapahtunut, kun hänestä on tullut tällainen?

Onkohan tapahtunut mitään. Minun ottoäitini on samantyyppinen. Biologinen äiti antoi minut kasvatettavaksi (ei adoptioon) pariskunnalle, johon hän luotti. Minun lisäksi oli toinenkin ottotyttö muuttanut siihen sijaisperheeseen jo aiemmin. Meistä tuli heti kuin siskoksia.

Kaikkea oli: ruokaa, vaatteita, harrastusvälineitä ja matkoillakin käytiin. Meidät tytöt opetettiin kalastamaan ja liikkumaan luonnossa. Minulle osasivat hakea kunnan sosiaalitoimesta harrastuksiin avustusta, joten pääsin ratsastamaan ja kesäleireillekin.

Vaikka kaikki oli hyvin, minun ottoäitini luonne oli ikävä. Hän puhui pahaa naapureista, haukkui selän takana ihmisiä, oli epäluuloinen ja erakoitunut. Ketään ei käynyt kylässä. Toki minun biologinen äitini kävi minua joskus tapaamassa, ihan kasvattivanhempieni pyynnöstä, mutta se oli harvinaista. Minun koulukavereita kävi kylässä, samoin ottosiskon, mutta lapsia kohtaan kasvattivanhemmat olivat aina ystävällisiä.

Pelle. Viina maistuu.

Ensimmäinen anoppikokelas piti poikaansa tosi vauvana josta hänen piti huolehtia. Kun oli juhlimassa kavareidensa kanssa (itse olin kotona vauvan kanssa) niin aina meni äitinsä luo yöksi ja kun sinne sitten soitin niin anoppi kieltäytyi hakemasta poikaansa puhelimeen koska hän oli nyt niin väsynyt ja tarvitsi levätä.. olisin voinut kuristaa kummankin,, Myöhemmässä vaiheessa toinen anoppi ja tosi hieno ihminen, tykkäsin kovasti. Harmi kyllä hänelle tuli Alzheimerin tauti joka todettiin jo 58 vuoden iässä. Eli kyllä yli 70- vuotiaaksi mutta oli vuosikaudet ollut jo vain kuori. Lämmöllä häntä muistan, en ole toista hänen kaltaistaan tavannut.

Vierailija kirjoitti:

Äärimmäisen voimakas hahmo jonka valtava ego täyttää koko tilan minne ikinä saapuukin. Ulkonäöltään kaunis, tai paremminkin komea, tumma kookas nainen. Päihittäisi fyysisesti monen miehen painiottelussa tai nyrkkeilyssä. Hän on oikeasti erinomainen kaikissa töissä, lisäksi tehokas ja nopea. Erittäin älykäs ihminen. Loistava flirttailija ja on aina saanut miehen kuin miehen pauloihinsa. Joskus hän nälväisee minua aika ikävästi, mutta enimmäkseen tulemme juttuun. Olen päättänyt tulla toimeen anoppini kanssa, koska hän on mieheni äiti. Tapaamisia on kuitenkin ollut välttämätöntä rajoittaa jonkin verran.

Paula Koivuniemi?

Ihan  ok, mukava ja fiksu nainen. Rakastaa lapsenlapsiaan ja viettää paljon aikaa heidän kanssaan. Hyvä leipomaan ja valmistaa herkku ruokia. Kutoo kaikkea hyödyllistä ja antaa aina raaha lahjoja, ei ostele mitään turhaa. Mukava ja helposti lähestyttävä ihminen.

Mukava, melko etäinen.

Mukava ja kiihkeä sängyssä!