Mikälainen anoppi sinulla on?

Anoppini on varmaan maailman kiltein ihminen ja meille korvaamaton apu lastenhoidossa. Tuo myös vieraillessaan ruokaa (jopa itselleenkin), eikä puutu elämäämme millään tavoin. Siinä mielessä siis unelma-anoppi. Toivoisin kuitenkin, että olisi vähän rohkeampi "elämään täysillä" ja nauttimaan ansaituista eläkepäivistään kunnolla. Tykkäisi varmasti mennä ja matkustaa, mutta kielitaidottomana ja digiummikkona ei sellaiseen omatoimisesti pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmiiksi jo hirvittää, millaisia miniäehdokkaita omat poikani aikanaan hommaavat. Tuntuu, että tämä palsta on täynnä täydellisiä puolisoita/miniöitä, mutta anoppi on se saatana, kaiken pahan alku ja juuri.

Pitäisikö poikien puolisoiden pikkasen kuitenkin katsoa sinne peiliin ja miettiä, voisiko omassa toiminnassa olla parantamisen varaa?!

Jos on hirveä ihminen, niin on. Miksi sitä pitäisi peitellä?

Ei siis oma anoppini ole hirveä ihminen, mutta ei hänestä ole mitään hyvää kirjoitettavaakaan. Hiljainen hissukka, joka on palvellut miehensä ja ainoan poikansa ihan tärviölle. Hän on noussut viideltä aamulla tekemään aamupalalle voileivät valmiiksi miehelle ja pojalle. Kun mieheni on ollut lukiossa, hän oli joskus sanonut, että osaa itsekin. Anoppi on sitä huvittuneena muistellut, että oli unohtunut margariini pöydälle. Minusta se kertoo paljon hänen palvelijan asenteestaan, jos lukioikäinen poika ensimmäistä kertaa laittaa aamiaista itselleen eikä täydellisesti suoriudu, niin siihen se homma jää. Kun me ollaan oltu siellä joskus yökylässä, pöytä on koreana 5 kertaa päivässä eikä kukaan edes ota ruokaa itse, kun annokset tuodaan kuin presidentille. Minä en saa mennä keittiöön, koska en anopin mielestä tiedä, missä on tavaroiden paikat.

Tuo on anoppisi tapa osoittaa, että hän välittää. Hän haluaa huolehtia rakkaistaan. Ikävää, jos sinä et sitä tajua.

Eihän siinä tajuamisesta ole kyse, vaan arvostuksesta. Jokaisella on omat arvot, jotka määrittävät, mitä pitää hyvänä ja oikeana toimintana. Minulle tärkeä arvo on esim. perheenjäsenten tasavertaisuus, miehen ja naisen tasa-arvo. Anoppi osoittaa rakkauttaan sillä tavalla, ettei se edistä tasa-arvoa. Lasten kasvatuksessa minulle on tärkeää antaa yrittää itse ja kannustaa lapsiaan oppimaan uutta. Se ei ole oikein, ettei anna lukioikäisen poikansa opetella tekemään itselleen aamupalaa tai ei ainakaan kannusta siihen. Kuten jo mainitsin, anoppini ei ole mikään hirviö, mutta en keksi hänestä hyvää sanottavaa. Tapamme olla osana perhettä ovat erilaiset.

Anoppi on 165cm pitkä ja täyttä lihasta.

Antaa kyllä niin monessa asiassa mallia miten ei pidä toimia lastenlasten/miniöiden/vävyjen kanssa että olen yrittänyt painaa ko. jutut mieleen ettei itse näin toimi kun omilla lapsilla omat perheet. Mutta on myös hyviä puolia mitkä voisi kirjoittaa ylös myös (varsin pieni lappu riittäisi mutta ei ole läpensä paha)

Tullaan hyvin toimeen. Hän asuu monen tuhannen kilometrin päässä.

Kammottava vanheneva käntty.

Häijy ja pahasuinen.

Kohta 70-vuotias töksäyttelijä, jonka tahdikkuus hävinnyt, katsoo kaikkea nuorten soopaohjelmia BigBrotherista lähtien ja perverssiys ilmentynyt uutena piirteenä.

Toinen höyrypää eli appiukko päräyttää juhannuksenakin moottorisahan käyntiin aamulla kello 7 ja pökäkrpitoisista vitseistä päätelleen on todennäköisesti kaappihomo tai bi-seksuaali. Työnarkomaani joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

On aivan mukava ihminen ja rakastaa lastenlapsiaan valtavasti, mutta myös hyvin erikoinen ja kärsii mielestäni jonkinlaisista neuropsykiatrisista ongelmista. Saisi varmaan nykypäivänä jonkin kirjainyhdistelmän diagnoosiksi melko helposti. Hänellä ei ole ystäviä, heillä ei koskaan ole käynyt vieraita eikä anopilla ja apella ole ketään yhteisiä ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa viettäisivät aikaa. Päivät kuluvat samaa, ennalta suunniteltua rataa ja jokin poikkeama, vaikka kaupassa käynti vähän kaempana muutaman kilometrin päässä, voi olla viikkojen suunnittelun tulos. Anoppi pelkää monia asioita ja pelot ovat osin todella irrationaalisia. Hän ei uskalla esim. olla yksin kotona pimeällä ja yö yksin kotona on jo mahdottomuus. Tekee mielellään erilaisia listoja ja on monissa asioissa hyvin pikkutarkka. Muisti on hämmentävän hyvä. Taipumusta hamstraamiseen, mikä alkaa näkyä kurjasti vanhassa ja remonttia kaipaavassa asunnossa.

Kyse ei ole hauraista vanhuksista, vaan terveistä ja hyväkuntoisista seitsemänkymppisistä, jotka ovat aina eläneet tällaista hyvin suljettua ja suunniteltua arkea.

Minun ex-avomieheni vanhemmat olivat hyvin samanlaisia. Ensinnäkin tuo hamstraamispakkomielle. Vanhoja lastenkirjoja ei voinut heittää pois, vintti oli täynnä ikivanhoja tyynyjä, täkkejä, patjoja. Se on ainoa paikka, jossa olen nähnyt oljilla täytetyn patjan. Keittiön tiskirätit oli vanhoja, leikeltyjä aluspaitoja. Kerran ostin joululahjaksi heille ison pinon tiskirättejä, nihkeäpyyhintämopin, sankon jne. Anoppi oli laittanut ne uutena siivouskomeroon, ei raaskinut käyttää.

Toinen tuttu asia on tuo suunnitelmallisuus. Kauppareissu oli joka perjantai klo 17. Mukana ostoslista. Koskaan heillä ei käynyt vieraita. Anopin sisko tosin joutui eronsa jälkeen asumaan siellä jonkin aikaa, olisiko ollut muutaman kuukauden. Exäni huone oli kuin museo, siellä oli kaikki samoin kuin silloin kun pojat olivat vielä asuneet kotona. Se oli minusta vähän karmivaa. Exäni oli kuitenkin jo 23-26-vuotias mies silloin kun me asuttiin yhdessä ja hän oli muuttanut pois kotoaan jo lukion jälkeen.

Anoppi täyttää kohta 80 v. ja ajaa vielä autoa. Kyytiin en lähtisi. Kaasu ja jarru tuntuvat menevän sekaisin. Oli hän saanut sakotkin punaisia päin ajamisesta, kun ei huomannut katsoa liikennevaloa.

Kuulon heikentymisen takia puhelimessa hankala puhua. Itsepäinen pohjalaisakka ei suostu vaihtamaan toiselle korvalle. Hänen toinen korvansa kuulee ihan hyvin, mutta tottunut pitämään puhelinta oikealla korvalla, jolla kuulee huonosti.

Kun sinne mennään kylään, kengät pitää riisua ulkoeteisessä. Ne kannetaan kädessä sisäeteiseen. Viimeksi oli vesisade kun mentiin ja anoppi ohjeisti jättämään takit roikkumaan talon ulkopuolelle naulaan. Siinä saivat takit kunnon vesipesun. Minua se nauratti, mutta puolisoni oli ärtynyt koko päivän.

Anoppi on hyvin avokätinen lahjojen antaja. Yhtenä vuonna saatiin Haikon kartanoon viikonloppuloma ja toisena vuonna mönkijä. Siitä mönkijästä olin hiukan eri mieltä, mutta anopin päätä ei käännetä. Kun vanhin lapsi pääsi ripille, hän sai anopilta rippilahjaksi mopon. Sellainen pikkujuttu vaan, ettei ollut mopokorttia. Enkä tiedä, olisiko hän mopoa edes halunnut, ilme oli vähän sellainen, että mummo hei, oikeasti olisit kysynyt, haluanko mopon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On aivan mukava ihminen ja rakastaa lastenlapsiaan valtavasti, mutta myös hyvin erikoinen ja kärsii mielestäni jonkinlaisista neuropsykiatrisista ongelmista. Saisi varmaan nykypäivänä jonkin kirjainyhdistelmän diagnoosiksi melko helposti. Hänellä ei ole ystäviä, heillä ei koskaan ole käynyt vieraita eikä anopilla ja apella ole ketään yhteisiä ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa viettäisivät aikaa. Päivät kuluvat samaa, ennalta suunniteltua rataa ja jokin poikkeama, vaikka kaupassa käynti vähän kaempana muutaman kilometrin päässä, voi olla viikkojen suunnittelun tulos. Anoppi pelkää monia asioita ja pelot ovat osin todella irrationaalisia. Hän ei uskalla esim. olla yksin kotona pimeällä ja yö yksin kotona on jo mahdottomuus. Tekee mielellään erilaisia listoja ja on monissa asioissa hyvin pikkutarkka. Muisti on hämmentävän hyvä. Taipumusta hamstraamiseen, mikä alkaa näkyä kurjasti vanhassa ja remonttia kaipaavassa asunnossa.

Kyse ei ole hauraista vanhuksista, vaan terveistä ja hyväkuntoisista seitsemänkymppisistä, jotka ovat aina eläneet tällaista hyvin suljettua ja suunniteltua arkea.

Minun ex-avomieheni vanhemmat olivat hyvin samanlaisia. Ensinnäkin tuo hamstraamispakkomielle. Vanhoja lastenkirjoja ei voinut heittää pois, vintti oli täynnä ikivanhoja tyynyjä, täkkejä, patjoja. Se on ainoa paikka, jossa olen nähnyt oljilla täytetyn patjan. Keittiön tiskirätit oli vanhoja, leikeltyjä aluspaitoja. Kerran ostin joululahjaksi heille ison pinon tiskirättejä, nihkeäpyyhintämopin, sankon jne. Anoppi oli laittanut ne uutena siivouskomeroon, ei raaskinut käyttää.

Toinen tuttu asia on tuo suunnitelmallisuus. Kauppareissu oli joka perjantai klo 17. Mukana ostoslista. Koskaan heillä ei käynyt vieraita. Anopin sisko tosin joutui eronsa jälkeen asumaan siellä jonkin aikaa, olisiko ollut muutaman kuukauden. Exäni huone oli kuin museo, siellä oli kaikki samoin kuin silloin kun pojat olivat vielä asuneet kotona. Se oli minusta vähän karmivaa. Exäni oli kuitenkin jo 23-26-vuotias mies silloin kun me asuttiin yhdessä ja hän oli muuttanut pois kotoaan jo lukion jälkeen.

Jep. Samalta kuulostaa. Mieheni 45 v huone on kutakuinkin samassa kuosissa, kun hänen muuttaessaan lukion jälkeen pois kotoa. Aku Ankat hyllyssä ja julisteet seinillä. On hiukan creepyä minustakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi on minulle tärkeä, mutta koen vaikeaksi puhua aiheesta. Tulee pala kurkkuun. Minä olen itsekin ollut aika kypsymätön. Syytän helposti anoppia kaikesta, mitä mieheni tekee, enkä ymmärrä, miksi näen aina vikaa.

Kun esikoinen oli vauva, mies kyllä piteli sylissä, mutta ei esim. vaihtanut vaippoja ikinä. Anoppi oli aina hoitanut lapsensa hyvin. Minun mielestäni hänen olisi pitänyt vaatia appea osallistumaan lastenhoitoon ja myös kodinhoitoon. Appi ei ollut tehnyt mitään, kun lapset olivat pieniä ja mieheni on imenyt saman mallin. Toisaalta appi joskus kertoi, että jos hän yritti vaikka nukuttaa vauvaa, anoppi oli tullut ja ystävällisesti sanonut, että anna minä.

Kun anoppi on meillä kylässä (harvoin käy Koronan takia ja on yleensä pari päivää kerrallaan), minun mieheni saattaa pyytää, että tekisitkö voileipiä ja kaakaota. Anoppihan tekee.

Minusta hänen passaamishalunsa ja ylivastuullisuutensa on mennyt yli jo silloin kun lapsensa olivat nuoria. Hän on ollut lempeä kasvattaja. Kun mieheni oli ajellut motocrossia uudella polkupyörällään pitkin metsiä ja pyörä tietysti meni rikki, anoppi oli vienyt korjaamolle ja sanonut, että omilla rahoillasi sitten maksat. Silti hän oli sen maksanut. Tuosta meillä on eriävät mielipiteet, kun meidän oma poika on nyt 14 eli samanikäinen kuin mieheni on ollut silloin. Jos minä jotain päätän, en vaihda mielipidettä kuin tuuliviiri. Mieheni ei ota kantaa oikein mihinkään, jos jotain sattuu. Se on kasvatuksen syytä. Aina odottaa minua ratkaisemaan ongelman, oli se pieni tai suuri. Mutta onko sekään oikein, että minä aina anoppia syytän. Miksei ole appeni vika? Missä appeni on ollut kun sääntöjä on kerrottu?

No lähinnä tulee mieleen, että miksei ole ihan vaan miehesi vika, jos ei osallistu lapsensa hoitoon? Kuinka pitkälle anopin kasvatusvastuu oikein mielestäsi ulottuu? Eikö asiasta voi keskustella ja sopia aikuisen miehesi kanssa?

Kirnuatteko voitkin käsin kun näin on ennen tehty? Maailma muuttuu, ja sukupuoliroolit sen mukana. Vanhoja ihmisiä on turha lähteä opettamaan, tehty mikä tehty, todennäköisesti rakkaudella ja hyvässä tarkoituksessa. Tehkää te miehesi kanssa tähän aikaan ja ennen kaikkea teille sopivammalla tavalla.

Lue nyt uudestaan se kirjoitus, niin ehkä ymmärrät, että minä tiedostan syyttäväni anoppia monista asioista. Ajatuksia tulee ja menee eikä niitä voi noin vain muuttaa. Tietoisesti voi ajatella, mutta suurin osa on tiedostamatonta, mitä ihmisen päähän pälkähtää. Aina ei edes itse tiedä, miksi ajatus tulee.

Joo, ymmärsin kyllä ensimmäistä kertaa lukiessa että et ole anoppisi suhteen mustavalkoinen. Tarkoitukseni ei ollut loukata, vaan kiinnittää huomiosi siihen, että menneisyyttä ei voi muuttaa, vaan sinä ja miehesi yhdessä päätätte liittonne dynamiikan, tässä hetkessä ja tulevaisuudessa.

Varmasti miehesi passiivisuus johtuu jossain määrin kasvatuksesta ja appivanhemmista. Harmi juttu, mutta kaikilla on vanhemmilta opittuja kuvioita. Kyseessä on kuitenkin miehesi passiivisuus, joten hän on ainoa henkilö joka voi ottaa tilanteen haltuun ja ryhtyä aktiivisemmaksi.

Vai ajattelitko palauttaa miehen uudelleenkoulutukseen vanhemmilleen?

Hätäinen kaikessa. Ollaan tunnettu 23 vuotta ja se piirre on korostunut vanhenemisen myötä. Esimerkki: ruuanlaitto. Jos on mietitty, että ehkä yhden maissa voisi syödä, hän alkaa kuoria perunoita valmiiksi viimeistään kymmeneltä. Se ruokakin on valmiina liedellä jo viimeistään klo 12.

Illalla hän on aivan kauhean hätäinen nukkumaanmenon kanssa. Kehuu usein katsovansa kymmenen uutiset. Viimeksi kun oli meillä, alkoi kuitenkin tehdä iltapesuja ja vaihtaa yöpukua ennen kahdeksaa. Meillä on iltatähti, joka on 6 vuotta. Anoppi hoputtaa häntäkin kaikessa. Minä olen sanonut, että ei kannata komentaa sänkyyn vielä kahdeksalta, kun se herää sitten niin aikaisin, viiden tai kuuden maissa. Anoppi silti hätäilee sen nukkumaanmenoa ja sanoi, että pitää lapsen antaa rauhoittua. Tekisi mieli sanoa, että ei tarvitse, koska se nukahtaa 5 minuutissa, jos on väsynyt.

Välillä vuosien mittaan meidän välit on olleet kireät, koska anoppi voi muuttaa aikatauluja. Esim. jos hän on lupautunut meille lapsenvahdiksi torstaista lauantaihin, hän saattoi muuttaa sen keskiviikosta perjantaihin, koska omasta mielestään hänen pitää olla kotona lauantaina jo aamusta. Harvoin hän oli lapsenvahtina, koska oli vielä työelämässä kun kaksi vanhempaa lasta oli pieniä. Tätä nuorimmaista iltatähteä hän on hoitanut 6 vuoden aikana ehkä kolmesti tai neljästi. Koronan takia ei tavattu lähes kahteen vuoteen. Tänä kesänä on nähty kahdesti.

Vierailija kirjoitti:

Kuulon heikentymisen takia puhelimessa hankala puhua. Itsepäinen pohjalaisakka ei suostu vaihtamaan toiselle korvalle. Hänen toinen korvansa kuulee ihan hyvin, mutta tottunut pitämään puhelinta oikealla korvalla, jolla kuulee huonosti.

Kuulostaa hyvältä tyypiltä. Tämä oli paras!

Anoppini on hirveän kiltin ja herttaisen oloinen ihminen, mutta etäinen! Oman äitini kanssa soittelemme viikoittain, hän on valtavan kiinnostunut ja ihastunut lapsenlapsiinsa, vietämme kesällä aikaa yhdessä eli suunnittelemme mökkiviikonlopun tai laivaristeilyn mummon aloitteesta jne.

Anoppi ei soittele koskaan, ei minulle eikä pojalleen. Käymme siellä muutaman kerran vuodessa lomilla, eikä minulle tule koskaan sellainen olo, että olisimme erityisen odotettuja vieraita. Anoppi on hymyilevä ja ystävällinen, mutta ei kysele mitään, ei halua viettää meidän kanssa aikaa eli pyynnöistä huolimatta ei lähde uimaan, jäätelölle, kesätapahtumaan, istu iltaa grillaamassa tms. Vetäytyy nopeasti jotain perunoita kuorimaan tms ja toteaa, että ei minua siellä uimassa tarvita, olisin vaan tiellä, menkää te keskenänne.

Olin aluksi tosi hämmästynyt tästä, kun olimme lasten kanssa ajaneet monta tuntia ja sitten mummon meininki on tämä. Istuimme grillaamassa keskenämme, kun anoppi hössöttää jotain perunoja sisällä. Nyt en jaksa enää hämmästellä, mutta ovat vierailutkin kyllä vähentyneet.

Voin sanoa, etten todellisuudessa tunne anoppiani kovin hyvin eikä tunne miehenikään äitiänsä, niin vähän ollaan tekemisissä.

Desperate bystander kirjoitti:

Kohta 70-vuotias töksäyttelijä, jonka tahdikkuus hävinnyt, katsoo kaikkea nuorten soopaohjelmia BigBrotherista lähtien ja perverssiys ilmentynyt uutena piirteenä.

Toinen höyrypää eli appiukko päräyttää juhannuksenakin moottorisahan käyntiin aamulla kello 7 ja pökäkrpitoisista vitseistä päätelleen on todennäköisesti kaappihomo tai bi-seksuaali. Työnarkomaani joka tapauksessa.

Etkö pelkää että ovat periytyviä ominaisuuksia?

Kakarasi kuitenkin verisukulaisia. 🙄

Vierailija kirjoitti:

Valmiiksi jo hirvittää, millaisia miniäehdokkaita omat poikani aikanaan hommaavat. Tuntuu, että tämä palsta on täynnä täydellisiä puolisoita/miniöitä, mutta anoppi on se saatana, kaiken pahan alku ja juuri.

Pitäisikö poikien puolisoiden pikkasen kuitenkin katsoa sinne peiliin ja miettiä, voisiko omassa toiminnassa olla parantamisen varaa?!

Tänne kirjoittelevat sekä miehet että naiset. Toivottavasti omat poikasi aikanaan käyttäytyvät kunnioittavasti ja asiallisesti omia anoppejaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Huomionhakuinen. Päällepäsmäri joka haluaa päättää lastensa perheiden elämästä täysin (haluaa kalustaa väkisin toisten koteja ja tunkea tavaroita kielloista huolimatta, pommittaa kasvatusohjeilla s-postissa, tekstiviesteillä, whats upissa, puheluin ja livenä sekä vaihtelee päinvastaiseen jyrkkiä mielipiteitään lyhyillä aikaväleillä, vaatii myös muuttamaan valitsemaansa asuntoon). Juonittelee ja juoruaa. Tutkii kaappejamme ja lauknuni sisältöä luvatta, kalastelee lapsilta myös vanhemmista juoruttavaa. Olen vetänyt rajat jonka myötä välit vaihtelevat jos yksityisyyttä ja perhettämme loukataan

Anoppi, joka tutkii miniän laukut!

Minulla on aika pitkä pinna, mutta moista en sietäisi!

Ihanat välit.

Hyvin työteliäis ihminen. Hän on ns. hyvä suustaan eli kieli on ns. rikasta. Nyt yli 8-kymppisenä muuttunut vähän kärtymmäksi, alkaa ilmeisesti ikä painaa, eikä jaksa touhuta niin paljon kuin haluaisi (harmittaa selvästi häntä). Huumorintajuakin löytyy. Ei puutu meidän elämään. Arvostan ja haluaisin auttaa enemmän, mutta mokaan jotenkin aina ja laitan esim. astiat vääriin paikkoihin, eikä hän löydä niitä sen jälkeen.