Mikälainen anoppi sinulla on?

Aivan hirveä ihminen. Ennenkaikkea sen vuoksi, että ei kannusta, tue tai ole kiinnostunut omasta ainoasta lapsestaan. Minä vaimona olen ainoa mieheni puolella oleva ihminen. Anoppi on tuomitseva ja kylmä.

Ostimme ensimmäisen oman kotimme noin vuosi sitten, ei ole sanallakaan kysynyt voisiko tulla käymään. Viime joulun vietimme hänen luonaan pitkän painostuksen päätteeksi. Jouluna kysyi minulta, että miten kestät tuota miestäsi. Sanoin, ettei hänessä ole kestämistä, vaan että on elämäni paras asia. Tähän vastasi, että "no kai teilläkin on hyvät hetkenne" Pahinta oli miehen reaktio tähän tilanteeseen, "Joo ihan normaalia, ei kannata välittää." Itse teki mieli pilata ensin jouluruuat ja sen jälkeen lähteä ovet paukkuen kotiin.

Juoruileva, muiden asioita urkkiva, alkoholiin menevä, jolloin kovakouraisen/väkivaltaisen rajoilla, herkästi itseensä ottava, sovituista asioista ei pysty pitämään kiinni, ei kunnioita ihmisten rajoja tai henkilökohtaista tilaa selvänäkään ja humaltuneena moninkertaisesti pahempi.

Rehellisesti, ainut syy miksi on elämässämme on se biologinen status ja jos muuttaisi tai muuttuisi vihannekseksi voisi kaikkien elämä helpottua paljon.

Anoppi on minulle tärkeä, mutta koen vaikeaksi puhua aiheesta. Tulee pala kurkkuun. Minä olen itsekin ollut aika kypsymätön. Syytän helposti anoppia kaikesta, mitä mieheni tekee, enkä ymmärrä, miksi näen aina vikaa.

Kun esikoinen oli vauva, mies kyllä piteli sylissä, mutta ei esim. vaihtanut vaippoja ikinä. Anoppi oli aina hoitanut lapsensa hyvin. Minun mielestäni hänen olisi pitänyt vaatia appea osallistumaan lastenhoitoon ja myös kodinhoitoon. Appi ei ollut tehnyt mitään, kun lapset olivat pieniä ja mieheni on imenyt saman mallin. Toisaalta appi joskus kertoi, että jos hän yritti vaikka nukuttaa vauvaa, anoppi oli tullut ja ystävällisesti sanonut, että anna minä.

Kun anoppi on meillä kylässä (harvoin käy Koronan takia ja on yleensä pari päivää kerrallaan), minun mieheni saattaa pyytää, että tekisitkö voileipiä ja kaakaota. Anoppihan tekee.

Minusta hänen passaamishalunsa ja ylivastuullisuutensa on mennyt yli jo silloin kun lapsensa olivat nuoria. Hän on ollut lempeä kasvattaja. Kun mieheni oli ajellut motocrossia uudella polkupyörällään pitkin metsiä ja pyörä tietysti meni rikki, anoppi oli vienyt korjaamolle ja sanonut, että omilla rahoillasi sitten maksat. Silti hän oli sen maksanut. Tuosta meillä on eriävät mielipiteet, kun meidän oma poika on nyt 14 eli samanikäinen kuin mieheni on ollut silloin. Jos minä jotain päätän, en vaihda mielipidettä kuin tuuliviiri. Mieheni ei ota kantaa oikein mihinkään, jos jotain sattuu. Se on kasvatuksen syytä. Aina odottaa minua ratkaisemaan ongelman, oli se pieni tai suuri. Mutta onko sekään oikein, että minä aina anoppia syytän. Miksei ole appeni vika? Missä appeni on ollut kun sääntöjä on kerrottu?

Lasten isän äiti on edelleen mulle anoppi, vaikka olen uudessa auhteessa ja lasten isä menehtynyt. Nyt menee paremmin kun ei ole kukaan mies sotkemassa välissä, ei anopin poika eikä anopin pojan isä.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi on minulle tärkeä, mutta koen vaikeaksi puhua aiheesta. Tulee pala kurkkuun. Minä olen itsekin ollut aika kypsymätön. Syytän helposti anoppia kaikesta, mitä mieheni tekee, enkä ymmärrä, miksi näen aina vikaa.

Kun esikoinen oli vauva, mies kyllä piteli sylissä, mutta ei esim. vaihtanut vaippoja ikinä. Anoppi oli aina hoitanut lapsensa hyvin. Minun mielestäni hänen olisi pitänyt vaatia appea osallistumaan lastenhoitoon ja myös kodinhoitoon. Appi ei ollut tehnyt mitään, kun lapset olivat pieniä ja mieheni on imenyt saman mallin. Toisaalta appi joskus kertoi, että jos hän yritti vaikka nukuttaa vauvaa, anoppi oli tullut ja ystävällisesti sanonut, että anna minä.

Kun anoppi on meillä kylässä (harvoin käy Koronan takia ja on yleensä pari päivää kerrallaan), minun mieheni saattaa pyytää, että tekisitkö voileipiä ja kaakaota. Anoppihan tekee.

Minusta hänen passaamishalunsa ja ylivastuullisuutensa on mennyt yli jo silloin kun lapsensa olivat nuoria. Hän on ollut lempeä kasvattaja. Kun mieheni oli ajellut motocrossia uudella polkupyörällään pitkin metsiä ja pyörä tietysti meni rikki, anoppi oli vienyt korjaamolle ja sanonut, että omilla rahoillasi sitten maksat. Silti hän oli sen maksanut. Tuosta meillä on eriävät mielipiteet, kun meidän oma poika on nyt 14 eli samanikäinen kuin mieheni on ollut silloin. Jos minä jotain päätän, en vaihda mielipidettä kuin tuuliviiri. Mieheni ei ota kantaa oikein mihinkään, jos jotain sattuu. Se on kasvatuksen syytä. Aina odottaa minua ratkaisemaan ongelman, oli se pieni tai suuri. Mutta onko sekään oikein, että minä aina anoppia syytän. Miksei ole appeni vika? Missä appeni on ollut kun sääntöjä on kerrottu?

No lähinnä tulee mieleen, että miksei ole ihan vaan miehesi vika, jos ei osallistu lapsensa hoitoon? Kuinka pitkälle anopin kasvatusvastuu oikein mielestäsi ulottuu? Eikö asiasta voi keskustella ja sopia aikuisen miehesi kanssa?

Kirnuatteko voitkin käsin kun näin on ennen tehty? Maailma muuttuu, ja sukupuoliroolit sen mukana. Vanhoja ihmisiä on turha lähteä opettamaan, tehty mikä tehty, todennäköisesti rakkaudella ja hyvässä tarkoituksessa. Tehkää te miehesi kanssa tähän aikaan ja ennen kaikkea teille sopivammalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

BMW kirjoitti:

Oli aika junttura. Ei hyväksynyt muita kuin karjalaisia ja minä en ollut karjalainen. 

Ei hyväksynyt että join teetä kahvin sijaan

Ei hyväksynyt ruskeaa tukkaa, itsellään oli musta

Olisi pitänyt syntyä poika, kuten hänelle, meille tuli tyttö

jne.... jne...

Tuo karjalais-monopoli on ollut kai yleistä, ei ainakaan tavatonta. Näin se usein menee muillakin muualta tulleilla.

Samoin moni tummahiuksinen ei ole hyväksynyt omaa tai lähellä ollutta väriä, koska siihen on ympäristö kiinnittänyt vääränlaista huomiota.

Paljon oli anopilla  kateutta minuun. Itse hän ei osannut oikein muuta kuin hoitaa lehmiä. Ajoin autoa, olin  huomattavasti parempi kokki . Sukuni on koulutetumpi. Äitini oli lahjakas taiteellisesti  jne.

Ap.

Kun olin avoliitossa 4 vuotta nuorena, minulla oli oikein unelma-anoppi. Ei työntänyt nenäänsä joka asiaan ja oli aina ystävällinen. Fiksu ja vahva ihminen. Muistan kerran kun olin heillä yksin kotona ja muut olivat töissä, siivosin aikani kuluksi koko talon. Anoppi osti kiitokseksi viinipullon ja pikkuhousuja. Ne ei ollut mitään Tokmannin halpishousuja vaan laatumerkkiä. Opiskelijana se tuntui luksukselta. Hänellä oli todellinen kyky ilahduttaa ja ymmärtää, mitä opiskelijabudjetilla ei ikinä itse tule ostettua.

Aivan huipputyyppi, ollut jo 30 vuotta!

Vierailija kirjoitti:

Itsellä anoppina hirviö.

No ei kaikista tarvitse tykätä - toimeen on tultava.

Kannattaa sanoa vastaan vaan, jos tulee liikaa tontille.

Oma entinen teki silleen, että mökille viemäni esim leipä, päätyi pakkaseen.

Minä sitten tein niin, että ostin jotain ihan muuta leipää, kuin on tututtu.

Pisti edelleen pakkaseen. Kysyin sitten vaimolta ruokaillessa, että missähän se leipä on?

Vaimo äidiltään, joka sanoi, että on han siinä leipää pöydässä. Sanoin ei kelpaa.

Haluan nimen omaan sitä, jonka olen tänne ostanut, se ei kuulu pakkaseen se.

Hirveä. Tunnekylmä. Hirviö.

Oli todella ikävä ihminen, joten en surrut kun kuoli.

On aivan mukava ihminen ja rakastaa lastenlapsiaan valtavasti, mutta myös hyvin erikoinen ja kärsii mielestäni jonkinlaisista neuropsykiatrisista ongelmista. Saisi varmaan nykypäivänä jonkin kirjainyhdistelmän diagnoosiksi melko helposti. Hänellä ei ole ystäviä, heillä ei koskaan ole käynyt vieraita eikä anopilla ja apella ole ketään yhteisiä ystäviä tai sukulaisia, joiden kanssa viettäisivät aikaa. Päivät kuluvat samaa, ennalta suunniteltua rataa ja jokin poikkeama, vaikka kaupassa käynti vähän kaempana muutaman kilometrin päässä, voi olla viikkojen suunnittelun tulos. Anoppi pelkää monia asioita ja pelot ovat osin todella irrationaalisia. Hän ei uskalla esim. olla yksin kotona pimeällä ja yö yksin kotona on jo mahdottomuus. Tekee mielellään erilaisia listoja ja on monissa asioissa hyvin pikkutarkka. Muisti on hämmentävän hyvä. Taipumusta hamstraamiseen, mikä alkaa näkyä kurjasti vanhassa ja remonttia kaipaavassa asunnossa.

Kyse ei ole hauraista vanhuksista, vaan terveistä ja hyväkuntoisista seitsemänkymppisistä, jotka ovat aina eläneet tällaista hyvin suljettua ja suunniteltua arkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi on minulle tärkeä, mutta koen vaikeaksi puhua aiheesta. Tulee pala kurkkuun. Minä olen itsekin ollut aika kypsymätön. Syytän helposti anoppia kaikesta, mitä mieheni tekee, enkä ymmärrä, miksi näen aina vikaa.

Kun esikoinen oli vauva, mies kyllä piteli sylissä, mutta ei esim. vaihtanut vaippoja ikinä. Anoppi oli aina hoitanut lapsensa hyvin. Minun mielestäni hänen olisi pitänyt vaatia appea osallistumaan lastenhoitoon ja myös kodinhoitoon. Appi ei ollut tehnyt mitään, kun lapset olivat pieniä ja mieheni on imenyt saman mallin. Toisaalta appi joskus kertoi, että jos hän yritti vaikka nukuttaa vauvaa, anoppi oli tullut ja ystävällisesti sanonut, että anna minä.

Kun anoppi on meillä kylässä (harvoin käy Koronan takia ja on yleensä pari päivää kerrallaan), minun mieheni saattaa pyytää, että tekisitkö voileipiä ja kaakaota. Anoppihan tekee.

Minusta hänen passaamishalunsa ja ylivastuullisuutensa on mennyt yli jo silloin kun lapsensa olivat nuoria. Hän on ollut lempeä kasvattaja. Kun mieheni oli ajellut motocrossia uudella polkupyörällään pitkin metsiä ja pyörä tietysti meni rikki, anoppi oli vienyt korjaamolle ja sanonut, että omilla rahoillasi sitten maksat. Silti hän oli sen maksanut. Tuosta meillä on eriävät mielipiteet, kun meidän oma poika on nyt 14 eli samanikäinen kuin mieheni on ollut silloin. Jos minä jotain päätän, en vaihda mielipidettä kuin tuuliviiri. Mieheni ei ota kantaa oikein mihinkään, jos jotain sattuu. Se on kasvatuksen syytä. Aina odottaa minua ratkaisemaan ongelman, oli se pieni tai suuri. Mutta onko sekään oikein, että minä aina anoppia syytän. Miksei ole appeni vika? Missä appeni on ollut kun sääntöjä on kerrottu?

No lähinnä tulee mieleen, että miksei ole ihan vaan miehesi vika, jos ei osallistu lapsensa hoitoon? Kuinka pitkälle anopin kasvatusvastuu oikein mielestäsi ulottuu? Eikö asiasta voi keskustella ja sopia aikuisen miehesi kanssa?

Kirnuatteko voitkin käsin kun näin on ennen tehty? Maailma muuttuu, ja sukupuoliroolit sen mukana. Vanhoja ihmisiä on turha lähteä opettamaan, tehty mikä tehty, todennäköisesti rakkaudella ja hyvässä tarkoituksessa. Tehkää te miehesi kanssa tähän aikaan ja ennen kaikkea teille sopivammalla tavalla.

Lue nyt uudestaan se kirjoitus, niin ehkä ymmärrät, että minä tiedostan syyttäväni anoppia monista asioista. Ajatuksia tulee ja menee eikä niitä voi noin vain muuttaa. Tietoisesti voi ajatella, mutta suurin osa on tiedostamatonta, mitä ihmisen päähän pälkähtää. Aina ei edes itse tiedä, miksi ajatus tulee.

Järkyttävä tyyppi, on koko lastemme olemassaolon ajan koittanut "omia" lapsemme, tekee törkeyksiä selkämme takana (esimerkiksi oli meillä hoitamassa lapsia lyhyen matkamme ajan, jolloin oli penkonut kaapit, yöpöydän laatikot ym privaatit paikat asunnossamme ). Ei mitään kunnioitusta poikansa vaimoa (minua) kohtaan, ei ikinä eikä missään vaiheessa. Esittää harvoin tavatessamme "niin ihana nähdä sinua..." vaikka on aivan päivänselvää, ettei siedä minua, kuten en nykyisin häntäkään. Olen käytännössä katkaissut välit siihen idioottiin pysyvästi. Toisaalta hirveä harmi, tämä anoppi-miniä-suhde voisi parhaimmillaan olla tosi hieno, mutta...nyt mennään näillä.

Valmiiksi jo hirvittää, millaisia miniäehdokkaita omat poikani aikanaan hommaavat. Tuntuu, että tämä palsta on täynnä täydellisiä puolisoita/miniöitä, mutta anoppi on se saatana, kaiken pahan alku ja juuri.

Pitäisikö poikien puolisoiden pikkasen kuitenkin katsoa sinne peiliin ja miettiä, voisiko omassa toiminnassa olla parantamisen varaa?!

Erinomaiset, kuoli 15 vuotta ennenkuin tutustuin mieheen.

Minun ex-anoppi on jäätävä hirviö joka kohteli lastani hyvin sadistisesti hänen ollessaan taapero ja anoppi vain kehuskeli sillä minulle.

Onneksi ei tarvitse olla missään tekemisissä hänen kanssaan enää ikinä. En sure, muuta kuin sitä että lapselleni on sellainen hirviö mummona.

Vierailija kirjoitti:

Valmiiksi jo hirvittää, millaisia miniäehdokkaita omat poikani aikanaan hommaavat. Tuntuu, että tämä palsta on täynnä täydellisiä puolisoita/miniöitä, mutta anoppi on se saatana, kaiken pahan alku ja juuri.

Pitäisikö poikien puolisoiden pikkasen kuitenkin katsoa sinne peiliin ja miettiä, voisiko omassa toiminnassa olla parantamisen varaa?!

Jos on hirveä ihminen, niin on. Miksi sitä pitäisi peitellä?

Ei siis oma anoppini ole hirveä ihminen, mutta ei hänestä ole mitään hyvää kirjoitettavaakaan. Hiljainen hissukka, joka on palvellut miehensä ja ainoan poikansa ihan tärviölle. Hän on noussut viideltä aamulla tekemään aamupalalle voileivät valmiiksi miehelle ja pojalle. Kun mieheni on ollut lukiossa, hän oli joskus sanonut, että osaa itsekin. Anoppi on sitä huvittuneena muistellut, että oli unohtunut margariini pöydälle. Minusta se kertoo paljon hänen palvelijan asenteestaan, jos lukioikäinen poika ensimmäistä kertaa laittaa aamiaista itselleen eikä täydellisesti suoriudu, niin siihen se homma jää. Kun me ollaan oltu siellä joskus yökylässä, pöytä on koreana 5 kertaa päivässä eikä kukaan edes ota ruokaa itse, kun annokset tuodaan kuin presidentille. Minä en saa mennä keittiöön, koska en anopin mielestä tiedä, missä on tavaroiden paikat.

Ihan mukava ihminen, mutta valitettavasti alkoholisoitunut ja nyt yhä pahemmin, kun jäi leskeksi ja eläkkeelle. On tosi ristiriitaiset tunnelmat, kun hän olisi mukava anoppi ja isoäiti, mutta alkoholi pilaa niin paljon. Olen vielä kai vähän joutunut hänen mustalle listalleen kun olen kehdannut yrittää puuttua asiaan, eikä hän saa nähdä lastamme niin paljon kun haluaisi, kun on niin usein humalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmiiksi jo hirvittää, millaisia miniäehdokkaita omat poikani aikanaan hommaavat. Tuntuu, että tämä palsta on täynnä täydellisiä puolisoita/miniöitä, mutta anoppi on se saatana, kaiken pahan alku ja juuri.

Pitäisikö poikien puolisoiden pikkasen kuitenkin katsoa sinne peiliin ja miettiä, voisiko omassa toiminnassa olla parantamisen varaa?!

Jos on hirveä ihminen, niin on. Miksi sitä pitäisi peitellä?

Ei siis oma anoppini ole hirveä ihminen, mutta ei hänestä ole mitään hyvää kirjoitettavaakaan. Hiljainen hissukka, joka on palvellut miehensä ja ainoan poikansa ihan tärviölle. Hän on noussut viideltä aamulla tekemään aamupalalle voileivät valmiiksi miehelle ja pojalle. Kun mieheni on ollut lukiossa, hän oli joskus sanonut, että osaa itsekin. Anoppi on sitä huvittuneena muistellut, että oli unohtunut margariini pöydälle. Minusta se kertoo paljon hänen palvelijan asenteestaan, jos lukioikäinen poika ensimmäistä kertaa laittaa aamiaista itselleen eikä täydellisesti suoriudu, niin siihen se homma jää. Kun me ollaan oltu siellä joskus yökylässä, pöytä on koreana 5 kertaa päivässä eikä kukaan edes ota ruokaa itse, kun annokset tuodaan kuin presidentille. Minä en saa mennä keittiöön, koska en anopin mielestä tiedä, missä on tavaroiden paikat.

Tuo on anoppisi tapa osoittaa, että hän välittää. Hän haluaa huolehtia rakkaistaan. Ikävää, jos sinä et sitä tajua.