Mikälainen anoppi sinulla on?

Aivan kamala!

Yleisesti esittää hyväntahtoista hössöttäjää, mutta on oikeasti ihan piru piikittelemään. Tietenkään mitään en osaa, edes oikean sukupuolen lapsia tehdä. Yhtä poikaani pukee väkisin tytöksi, ostaa tyttöjen leluja. Kyllähän nyt perheessä pitää yksi tyttökin olla! Voitte kuvitella mikä pettymys mummo on pojalle! Ihan kuin sukupuoli siitä muuttuisi ostamalla tyttöjen juttuja pojalle!

Tuli kylään omien ruokien kanssa, koska vain hän osaa kokata. Kun me menimme heille kylään ja tuotiin omat ruuat niin katsottiin nokan vartta pitkin että eihän nyt meidän ruokia voi syödä. Tietenkään. Mun kokkailut mistään kotoisin ole.

Appivanhemmat tulivat silti kutsumatta ja ilmoittamatta mökillemme ilman ruokia ja odottivat saavansa sapuskaa. Niin kuin meillä pienessä mökissä olisi ylimääräisiä tiloja säilytellä hätävarana kahden suuren ihmisen sapuskoja eikä kauppakaan ole lähellä. Silloin olisi minunkin kokkailut kelvanneet, vahingoniloisina sitten vinoiltiin miten ei ruokaa saa kyläpaikassa, joutuu vierestä katsomaan kun lapset syö. Joo aivan, äitinä mun tehtävä on varmistaa että kasvavat lapseni saavat ruokaa, ylipainoiset appivanhemmat pärjännee jos ei osaa etukäteen soittaa tulostaan.

Neljään vuoteen ei olla oltu tekemisissä ja onnellisuuteni on parantunut huomattavasti!

kuollut

Ex-anoppi:

Minulle aina mukava ja ystävällinen, joskin uuvuttava, koska hössötti taukoamatta. On ryypännyt vuosikymmenien saatossa älynsä tärviölle, mikä myös tekee keskusteluista aika raskaita ja hankalia.

Tiedän kuitenkin, että äitinä hän on ollut täysi hirviö - alkoholisti, joka hakkasi ja manipuloi lapsiaan. Exäni ja siskonsa kantavat loppuelämän traumoja ja häiriöitä hänen vuokseen. Se on suurin syy eroomme, että en lopulta, pitkästä yrityksestä huolimatta, kestänyt sitä syvää rikkinäisyyttä siinä perheessä ja exässäni. Se on kuin musta aukko, joka nielee kaiken.

J-Mac kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näennäisesti hyvät välit, mutta anoppi (ja varsinkaan appiukko) ei ole kovin kiinnostunut viettämään aikaa poikansa tai lastenlastensa kanssa. Kovasti toivoi lapsenlapsia ja lupaili niitä hoitaa, vaan ne oli vain puheita. Eivät ole vuosiin edes kertoneet milloin ovat kesälomalla, ettei vaan joudu lapsia näkemään. Sääli lasten puolesta, kun koulukaverit kertovat mummolareissuista, mutta meidän lapset tietävät etteivät tule ikinä pääsemään esim yökylään mummolaan.

Oletko ikinä miettinyt että vika olisikin sinun lapsissa eikä appivanhemmissa?

***

Olen etukäteen miettinyt, jos lapsenlapsia tulee, miten saamme sujumaan mummola käynnit. Olemme nimittäin aktiivisia, vielä työikäisiä ihmisiä. Tykkäämme lapsistamme ja heidän puolisoistaan ja varmasti myös heidän mahdollisista jälkeläisistään.

Aktiiviseen elämäämme ei todennäköisesti mahdu viikon lasten hoitoa putkeen. Muutama päivä max. Olen ajatellut tätä jo etukäteen kauniisti ilmoitella. Ehkä tilanne muuttuu, kun vanhenemme ja eläkkeellä on enemmän aikaa, mutta silloin on myös voimavarat vähäisemmät. Nyt tuntuu siltä, että viikko olisi liikaa, mutta ymmärtääkö lapset tämän?

J-Mac kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näennäisesti hyvät välit, mutta anoppi (ja varsinkaan appiukko) ei ole kovin kiinnostunut viettämään aikaa poikansa tai lastenlastensa kanssa. Kovasti toivoi lapsenlapsia ja lupaili niitä hoitaa, vaan ne oli vain puheita. Eivät ole vuosiin edes kertoneet milloin ovat kesälomalla, ettei vaan joudu lapsia näkemään. Sääli lasten puolesta, kun koulukaverit kertovat mummolareissuista, mutta meidän lapset tietävät etteivät tule ikinä pääsemään esim yökylään mummolaan.

Oletko ikinä miettinyt että vika olisikin sinun lapsissa eikä appivanhemmissa?

Mitäs vikaa lapsissa olisi? Ne ovat LAPSIA, keskenkasvuisia.

Aikuisten kuuluu olla aikuisia ja ohjata lapsia silloin kuin ohjausta tarvitaan. On ihan ok että isovanhemmilla on eri säännöt kuin lasten kotona, lapset kyllä sen oppivat.

Tällaiset nyrpeät isovanhemmat eivät ymmärrä mitä menettävät kun jättävät luomatta suhteita omiin jälkeläisiinsä. Mutta saattaa olla lasten kannalta parempi ettei tarvitse viettää aikaa happamien vanhusten kanssa.

dfgdklö kirjoitti:

J-Mac kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näennäisesti hyvät välit, mutta anoppi (ja varsinkaan appiukko) ei ole kovin kiinnostunut viettämään aikaa poikansa tai lastenlastensa kanssa. Kovasti toivoi lapsenlapsia ja lupaili niitä hoitaa, vaan ne oli vain puheita. Eivät ole vuosiin edes kertoneet milloin ovat kesälomalla, ettei vaan joudu lapsia näkemään. Sääli lasten puolesta, kun koulukaverit kertovat mummolareissuista, mutta meidän lapset tietävät etteivät tule ikinä pääsemään esim yökylään mummolaan.

Oletko ikinä miettinyt että vika olisikin sinun lapsissa eikä appivanhemmissa?

***

Olen etukäteen miettinyt, jos lapsenlapsia tulee, miten saamme sujumaan mummola käynnit. Olemme nimittäin aktiivisia, vielä työikäisiä ihmisiä. Tykkäämme lapsistamme ja heidän puolisoistaan ja varmasti myös heidän mahdollisista jälkeläisistään.

Aktiiviseen elämäämme ei todennäköisesti mahdu viikon lasten hoitoa putkeen. Muutama päivä max. Olen ajatellut tätä jo etukäteen kauniisti ilmoitella. Ehkä tilanne muuttuu, kun vanhenemme ja eläkkeellä on enemmän aikaa, mutta silloin on myös voimavarat vähäisemmät. Nyt tuntuu siltä, että viikko olisi liikaa, mutta ymmärtääkö lapset tämän?

Vaikea tuntematta sanoa mitä lapsesi ymmärtävät tai eivät ymmärrä. Jos asia vaivaa sinua jo etukäteen, lienee parasta että otat puheeksi.

Viikko on aika pitkä aika pienelle lapselle erossa vanhemmistaan. Tässähän oli kyse yökylästä eli päivän-parin vierailusta. Jos vietätte paljon aikaa yhdessä, esim harva se päivä tapaatte, niin olet mahdollisesti lapsille niin tuttu että viikoksi voi huoletta jättää. Itse en olisi aikoinaan pientä lasta jättänyt. Eli saattaa olla että aika ratkaisee tämän ongelman. Kun nämä syntymättömät lapset ovat kyllin vanhoja viikon vierailuun, olette tekin jo eläkkeellä.

Ahkera, touhukas ulkoilmaihminen, sisähuusholli vähän niin ja näin. Niin kauan, kun olimme mieheni kanssa kaksin, tulin hyvin juttuun. Minua kuulemma suvulle ja ystäville kiiteltiin mieluiseksi miniäksi. Vaan annapa olla, kun ensimmäinen lapsemme syntyi. Mitään en osannut: vääränlaista ruokaa väärään aikaan, vääränlaiset vaatteet, väärät nukkuma-ajat, väärä lääkitys sairauden sattuessa - siis eivät osanneet lääkäritkään. Selitäpä siinä anopille, että viikonloppuvierailujen ajaksi en aio lapsen totuttua elämänrytmiä muuttaa. Pikkuisen siinä välit kärsivät. Ainakin oma pinna kiristyi, josta taas koitui turhaa suukopua kotiin, kun en hyvää tarkoittavalle anopille raaskinut suuttua.

Valitettavasti kuollut jo vuosia sitten, liian nuorena.

Mun anoppi on aika vetäytyvä, alkoholisoitunut. Ihan mukava ihminen, mutta on juonut ne vähäisetkin aivosolut, eikä hänen kanssaan pysty keskustelemaan oikein mistään kun hän ei pysy kärryillä. Ei siis ole hänen kanssaan oikein mitään puhuttavaa, ei minulla eikä pojallaan. Ei tosiaan mikään hirviöanoppi, ei puutu meidän elämään ollenkaan. On aina ystävällinen.

Ihana ihminen. Ymmärtää paremmin kuin oma äiti ja osaa kuunnella. Fiksu ja luotan häneen lasten kasvatuksen suhteen kovasti - mies sisaruksineen on oikein mukavia kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Kylmäkiskoinen, teräväkielinen ja selkään puukottava. Piilovi ttuilun mestari. Pitää minua huonona äitinä. Ei auttanut lasten kanssa kun olivat pieniä ja olisi apua tarvittu, käski soittaa sosiaalitoimistoon. Nyt on pahoillaan kun lapset teini-iässä, eikä heitä tarvitse hoitaa, voi lähinnä nauttia seurasta ja tekevät paljon kotitöitä. Haluaisi lapsia sinne viikoiksikin apuvoimaksi ja suree, kun ei tuoda. Olisi auttanut silloin kun olisi tarvinnut. Eikä teinit edes halua, omat kaverit ja menot tärkeämmät. Jotenkin naurettavaa, miten anoppi pyytää 16-vuotiaita "mummon mussuja yökylään mummilaan". Tuon aika olisi ollut 10 v sitten.

Sama, paitsi on mun äiti. Kun lapset oli pieniä, ehti omilta menoiltaan vain harvoin tapaamaan lapsiani. Nyt ihmettelee kun he eivät 15-18 -vuotiaina pidä yhteyttä..

Vierailija kirjoitti:

Minä asuin ilkeän anopin kanssa 7vuotta samassa taloudessa(tulin miniäksi maataloon).Haukkui varkaaksi,lapsia en osannut hoitaa,eläimiä en osannut hoitaa.Lapsia olisi pitänyt piiskata milloin mistäkin syystä.Niin pahat traumat jätti,että vielä 40vuotta kuolemansa jälkeen näin painajaisunta kauhu anopista.

Ikävä kyllä monet muutkin ovat joutuneet kokemaan tätä samaa.

Anoppi on mukava, mutta appiukko lähinnä hirviö.

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole ongelmaa kun ei enää ole anoppiakaan minulla.

Kun on 3 metriä maan alla ja 6 kuutiota maata päällä, ei juuri haittaakaan ole.

Ihan tavallinen nainen, jonka kanssa minulla on enimmäkseen hyvät asialliset välit. Hänen puutteitaan ja kompleksejaan ei liene tarvetta luetella, eikä riitoja kaivella. Ei hänellä ole kovinkaan läheinen suhde puolisoonikaan, omaan lapseensa.

Hänen ehdoton valttinsa on se, että hän rakastaa lapsenlapsiaan. Hän jaksaa heitä ihailla ja ihmetellä, ja haluaa viettää heidän kanssaan aikaa. Tehdä lempijuttuja, pelata lempipelejä, valmistaa lempiruokaa. Katsoa lempeästi, nauraa ja hassutella. Muistaa syntymäpäivät.

Tämän hienon asian vuoksi hän on minusta erinomainen anoppi.

ärsyttävä

Anoppini on kuollut, mutta eläessään koki minut jollain tapaa hyvin erilaisissa ympyröissä kasvaneena hienohelmana. No, olen suurperheen keskimmäinen, ja vanhempani ihan tavallisia duunareita. Asuimme vuokra-asunnossa ja elimme tuiki tavallista elämää. Kenties kotikasvatus erotti minut 'heikäläisistä', sillä omaan pöytätavat, enkä ole suuna päänä. En ymmärrä nimittelyä tai vinoilua huumoriksi, joten sain tosikon leiman otsaani.

Vuosia meni tutustuessa ja lopulta anoppini suostui luopumaan sitkeistä ennakkoluuloistaan. Melko pian hän sitten kuoli.

En muistele pahalla.

Valitettavasti kuollut. Minulla on ikävä häntä.

Oli viisas, sydämellinen ja ratkaisuhakuinen mumma. Onneksi tyttärensä tuli äitiinsä.

Oman anopin kanssa ollaan heilutettu peittoa useampaan kertaan. Aivan loistava anoppi ja isoäiti lapsillemme.

 Paras, myötätuntoinen ja lapsirakas, ja kutsui minua tyttärekseen häissämme. Käsitän kyllä, että miehen äiti voi tehdä nuoren vaimon elämän hankalaksi jos haluaa, ja niinpä olen kiitollinen.