Mikälainen anoppi sinulla on?

Vainaa. Eikä ollut valittamista, lämmöllä muistan

Ihan hyvä tyyppi, toimeen tullaan. Hirveän kova vain puhumaan, ja oon kuullut monet samat jutut varmaan kymmeniä kertoja jo tässä 26 vuoden aikana.

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen 155cm pitkä vähän pyöreä mukava ja huumorintajuinen nainen.

Kerroit minusta😂🤣

Anoppini on tukenut minua aivan mahtavasti erottuani miehestäni. Olen ymmärtänyt, että hän on niin sivistynyt ihminen, että tietää sekä minun että poikansa tuskan elämäntilanteessamme. Rakastavampaa mummia ei lapsillamme voisi olla.

Itsepä olemme elämämme sössineet.

paras  mahdollinen eli kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa että äiti on miehen elämän tärkein nainen. Kun tämän sisäistätte niin avioliittonne on onnellinen.

"[--] mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa [--]"

Miksi minun, kirkkoon kuulumattoman, pitää jatkuvasti muistuttaa Raamatun säädöksistä teitä tietämättömiä...?

Tämä kohta Raamatusta luettiin vihkimisen yhteydessä, mutta anoppi ei tajunnut vihjettä. No ei sitä tosin kyllä odotettukaan, koska ei hän usko myöskään sanaa ei. Eli anoppini on raivotuttava toisten asioihin puuttuva moukka.

Hirveä syyllistää kaikesta kuinka olen huono äiti kun värjäsin hiukset raskaana tai minulla on lävistyksiä yms

Kuollut ja kuopattu, sanotaanko näin että ei ole kertaakaan tullut ikävä.

Tapasimme vissiin toista kertaa kun hän katsoi äkkipäätä asiakseen huomauttaa (tietysti kun muita ei ollut kuulemassa), että jos teille tulee ero, niin ei se ainakaan Pekan syytä ole... täysin ilman mitään asiayhteyttä. Eikä siis tuntenut minua lainkaan ja kuitenkin täytyi sanoa noin inhottavasti. Mistä hän muka tuollaista olisi voinut tietää.

No kohta olemme 30 vuotta olleet naimisissa, onkohan sekin minun "syytäni" sitten?

Juoppo idiootti. Ei ole oltu missään tekemisissä 19 vuoteen. Soittanut kerran (noin 10 vuotta sitten) kännissä, jätti haukkumisviestin vastaajaan.

Kuollut, oli paha ihminen. Muiden läsnä ollessa kohtelias ja mukava, kahdestaan sihisevä käärmeenkieli. Yritti hajottaa avioliittomme keksimällä kaikkea negatiivista minusta, lapsuuden perheestäni, ulkonäöstän, koulutuksestani, lapsistamme jne. Onneksi mieheni oli tukenani ja suuttui kun kuuli lapsiamme mollattavan. Emme pitäneet anoppiin yhteyttä vuosikausiin, osasi niin loukata sydänjuuria myöten. Luultavasti hän myrkyttyi omasta pahantahtoisuudestaan ja kuoli yhtäkkiä 54 vuotiaan.

Varsinainen otteenpitäjä suvun asioista. Osaa ottaa lapsensa huomioon, mutta näiden puolisot voi jättää tarvittaessa kevyesti, näin vaistoan, vaikkei kukaan sitä myöntäisi. Heidän keskiluokkainen perheensä on kaiken napa. Ihan hirveetä välillä, kun välittäminen ja empatia ei ole uskottavaa itseä kohtaan. Ei sellaisessa perheessä tee mieli olla, missä ihmiset eivät ole luotettavia välittämisessä.

Mieheni näkee äitiään noin kerran vuoteen, jouluna. Anoppi kuitenkin esittää kaikille että heillä on oikea ydinperhe jne. Anoppi on kova puhumaan rahasta kun näemme, esittää varakkaampaa kuin oikeasti on. Ei ole koskaan ilmeisesti hyväksynyt minua sukuun, puhuu minun ollessa läsnä kuin minua ei olisikaan. Puhuu minun ja mieheni asunnosta mieheni asuntona, vaikka omistamme asuntomme puoliksi. Suhtautuu minuun muutenkin alentuvasti, ja on hyvin piilovittuileva minua kohtaan. Emme siis oikein tule toimeen, mutta eipä tuo minua haittaa. Ihmetyttää vain tuo hänen käytös, kun se on niin outoa.

Ihan ok... Yritän vältellä anoppini arvostelua koska uskon jonkin sortin karmaan, että mikäli haukun häntä niin tulen saamaan saman kohtalon sitten kun oma poikani tuo puolisonsa näytille.

Sinänsä ihan ok anoppi, mutta on kyllä omat tölväisynsä tehnyt.

En osaa keittää perunoita oikein, vatsani/lihomiseni/laihtumiseni on vapaata riistaa kommentoitavaksi. Täysimetin vauvojani, mikä ei ollut anopista hyvä juttu, koska hän oli pulloruokkinut omansa ja olisi halunnut vauvat heti itselleen yöhoitoon (ei koskaan annettu), olisi pitänyt opettaa pullolle vaikkei tarvetta ollut. Miehen siskon lasta on kuskattu kylpylöihin ym, mutta meidän lapsia ei, sitten niistä reissuista kehuskellaan meidän lapsille, jotka ihmettelee miksei heitä isovanhemmat vie (käydään kyllä oman perheen kesken).

Olen hyvin menestyvä kouluttautunut uranainen ja onnistunut yhdistämään perheen/uran, mutta sitä vähätellään ja kouluttamatonta tytärtä kehutaan. Lasten hyvä koulumenestys johtuu häneltä perityistä geeneistä.

Onhan näitä kommentteja ollut vuosien saatossa. Olen oppinut antamaan olla tässä reilun 20v aikana.

Anoppini on suvun matriarkka. Pelottava ihminen, joka arvottaa lapsenlapset koulutuksen ja verotulojen mukaan. Kirjahyllyssä on valokuvarivistö omien lasten hääkuvista ja lastenlasten yo- kuvista. Minä en ole koskaan saanut anopin hyväksyntää eikä ole minulle yllätys, että lapsemme ovat kokeneet saman. Aina kun käymme kylässä muistuta itseäni siitä, että hänellä on vuosia jäljellä vähemmän kuin minulla. Annan hänen olla omassa illuusiossaan ja nielen kaikki kommentit lasteni epäonnistumisista. Jossain kohtaan yritin ottaa asiaa mieheni kanssa puheeksi ja hän on ikuinen "äidin poika" eikä näe mitään ongelmaa.

Anoppini on ihan mukava ihminen. Järki päässä ja jalat maassa tyyppinen noin kuusikymppinen nainen. Välillä hänellä on jotakin ihme aivoituksia, mutta niistäkin päästään yleensä hyvin eteenpäin.

Alkuun hirvitti, kun mieheni on ainoa lapsi ja hänen isänsä on kuollut, ovat siis anopin kanssa kahden. Mietin, että miten mustasukkainen hän on pojastaan ja kuinka pahasti kiinni hänessä. Mutta se pelko onneksi osoittautui aiheettomaksi, hän ei puutu meidän elämäämme ja me emme hänen. Soittelee noin kerran viikossa jommallekummalle ja näemme parin kolmen viikon välein.

Vissiin ollaan jossain tutustumisvaiheessa vielä kun hän on hyvin etäinen. Ei vielä ole osoittanut mielenkiintoa minua kohtaan. Toki synnyttämäni lapset kiinnostaa. Tai osa heistä koska tykkää vain pojista.

Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 26v. Ehkä anoppikin vielä tulee tutummaksi ja läheisemmäksi.

Koskaan ei ole ollut anopin kanssa edes poikkipuolista sanaa. Hyvät välit. 3000 km ja anoppi on 6ft under. Sääli sinänsä. Oli jo ennen kuin minusta tuli hänen vävyehdokkaansa.

Mielenterveysongelmainen, erittäin pientä ja sulkeutunutta elämää ikänsä viettänyt, mutta harmiton nainen. Vähän ristiriitainen tyyppi. Esimerkiksi mieheni on kertonut äitinsä pohtineen, että olen paras mahdollinen vaimo pojalleen ja uskon, että hän pitää minua erittäin hyvänä äitinä. Mutta toisaalta olen esimerkiksi ollut tilanteessa, jossa anoppi luuli jo meidän lähteneen kokonaan. Oikeasti olimme vain poistuneet pihalle auttamaan appea eräässä pihahommassa. Sen jälkeen oli palattava sisälle pesemään kädet ja palatessa tajusin, että anoppi oli heti lähdettyämme soittanut kälylleni ja meneillään oli puhelu, jossa haukuttiin minun hiuksia (olin värjännyt tummemmiksi) ja ruodittiin mitä typeriä asioita olen sanonut. Apen reaktiosta päättelin, että tämä on toistuvaa. Nämä ovat vanhoja juttuja, joita ei vielä voinut laittaa vanhuudenhöperyyden piikkiin. 

Nyt anoppi on jo 80-v ja olen päättänyt laittaa höperyyden piikkiin puheet Trumpista. Anoppi myöntää, että ei hän tiedä mitä se Trump on tehnyt tai puhunut hyvää tai huonoa, mutta kun on niin komea ja charmikas, että hän vain mielellään katsoo eikä edes tarvi kuunnella. Sama mitä se puhuu, kun osaa sanoa niin että "vattan pohjassa tuntuu" Että sellainen celebritycrush.. 

Lapsenlapsistaan hän on välittänyt aina, mutta ei sillä tasolla, että olisi ikinä ollut selvillä millaisia persoonia he oikeastaan ovat. Mutta on lapsenlapsille ystävällinen ja antelias, jota arvostan kovasti. Lahjat voivat olla tosi hassuja, mutta hyvä tahto on selvästi aina. 

Epäaito. Vain kuori itsestään. Traaginen hahmo. Passiivisaggressiivinen. Yrittää olla kiltti ja sopeutua, sanoa oikeat vuorosanat. On omaksunut roolinsa talossa, ei tahdo mitään. Antaa miehensä päättää kaikesta. Odottaa kuolemaa. Viettää suurimman osan ajasta yksin sisätiloissa, näin ollut viimekset 10v. On nyt 74.