Mikälainen anoppi sinulla on?
Mikälainen anoppi sinulla on?
Tuletko hyvin toimeen anopin kanssa?
Onko ollut ongelmaa anoppi suhteessa?
Kommentit (1243)
No sanotaan että riiittävän harvoin nähtynä siedettävä.
Hän on ylipuhelias päälle keski-ikäinen hääräilijäluonne.
Täysi vastakohtani mutta toimeen tullaan kun nähdään, jälkikäteen tulee pieni uupumus kylläkin.
Vierailija kirjoitti:
Paras=kuollut.
Puolisosi on varmaan samaa mieltä. Että paras äiti on kuollut äiti. Niinkö?
Jos ottaa puolison onko ottaa myös anoppi.
Minulla oli aivan ihana anoppi. Nyt jo edesmennyt. Pieni perheemme kaipaa ja muistaa häntä rakkaudella.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa että äiti on miehen elämän tärkein nainen. Kun tämän sisäistätte niin avioliittonne on onnellinen.
"[--] mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa [--]"
Miksi minun, kirkkoon kuulumattoman, pitää jatkuvasti muistuttaa Raamatun säädöksistä teitä tietämättömiä...?
Lammas. Miehensä käskyn alla. Ei ole koskaan uskaltanut ottaa lapsiani hoitoon. Pitäs olla ukkonsa lupa.
Mun anopilla on kaikki on aina niin ihanasti ja kivasti. Liioittelee kaikkea. Suorastaan valehtelee vaikka otaksun ettei hän tee sitä tietoisesti.
Ei kuuntele mitään mitä hänelle yrittää kertoa.
Juo kuulemma töiden jälkeen joka päivä viiniä pasianssin lomassa. Tiedän että hän on myös polttanut 30 vuotta salaa.
Juuri tuon hänen yltiöpäisen positiivisuuden vuoksi en jätä mielelläni lapsia hoitoon, koska pelkään ettei hän kykene rehellisesti kertomaan lasten heillä viettämästä ajasta. Esimerkkinä heidän oma muksu oli tipahtanut pihalla olevaan lampeen. Kukaan ei ollut huomannut vaan heidän koiransa oli pelastanut kiskomalla nilkasta lapsen rannalle. Anoppi kerto tätä nauraen, aivan kuin se ois saatanan hassua että oma lapsi meinaa hukkua. Se lampi on edelleen aitaamatta.
Toksinen positiivisuus se kuvaava termi tais olla.
Ihan mukava ihminen muuten, en sillä, mutta toivon näkeväni joskus sen luurangon mikä hänen kaappiaan jyskyttää.
Ei tarvitse enää hoitaa meidän ipanoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras=kuollut.
Puolisosi on varmaan samaa mieltä. Että paras äiti on kuollut äiti. Niinkö?
Itse asiassa on, emme olleet äitiinsä yhteydessä 13 vuoteen ennen kuolemaa. Vaimoni kokemukset äidistään samanlaiset kuin ketjun pahimmat anoppikommentit. Kaikilla ei ole rakastavia vanhempia.
Eipä ole anoppia enää kun ei ole puolisoakaan.
Anoppi ei koskaan valittanut turhasta. Hän ei koskaan sanonut mitään pahaa. Hänellä oli mukavia sanontoja, jotka jäivät elämään. Anoppi eli lähes 100-vuotiaaksi, on nyt kuollut. Lämmöllä muistan.
Kuollut. Oli valehteleva, kaksinaamainen, itseään täynnä ollut lapsellinen ja harhainen diiva.
Minua kohtaan anoppi on ollut ihan ok. Miehelleni sen sijaan todella huono äiti. Ei pitänyt lapsena yhteyttä, käytti lasta vallan välikappaleena entistä puolisoaan vastaan. Nyt aikuisena mieheni sai märkää rättiä naamaan, liittyy tasapuolisen kohteluun ja oman lapsen arvostuksen ihmisenä.
Nämä asiat tekevät sen, että vaikka minua mielistelee, niin en lähelleni päästä ihmistä, joka lastaan huonosti kohtelee. Miehen toiveesta meidän lapset on pidetty tästä pelistä kaukana eikä anoppi pääsee heitä manipuloimaan.
Onko käynyt mielessänne, että lähes jokaisesta, jolla on lapsia, tulee jossain vaiheessa anoppi jopa kymmeniksi vuosiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävä eukko. Ei tulla toimeen. Syynä se, ettei hyväksy lapsiani osaksi poikansa perhettä.
En iloinnut minäkään, kun poikani meni vihille kolmen lapsen äidin kanssa. Mukavia lapsia, muttei omia lapsenlapsia.
Entä jos tulee ero? Saanko tavata heitä. Itsesuojeluvaistoa.
Hyvä anoppi.
Viestitellään jonkin verran. Ei tuppaudu tai tuputa. Hoitaa lasta mielellään tarvittaessa ja kyläillään heillä perheenä mielellämme. Ei olla mitään ylimpiä ystäviä, kemiat ei sillä tavalla kohtaa, mutta välit on lämpimät.
Oma anoppini on ikäisekseen erittäin itsenäinen ja moderni. Ostelee tavaroita netistä, hoitaa asioitaan netissä ja lähettelee sähköposteja vaikka on jo yli 80v. Muistikin pelaa paremmin kuin edes itselläni, vaikka oli päälle nelikymppinen.
Hänellä on aika ylpeä ja ulkokultainen luonne ja välillä on ollut hankaluuksia tulla toimeen. Varsinkin 90-luvulla kun tapasin mieheni niin anoppi ylenkatsoi ja vähän mollasikin. Nykyään kyllä ollaan ihan hyvissä väleissä. En sanoisi että millään tavalla "kaverillisissa", mutta kunnioitetaan toisiamme ja osataan kyllä keskustella.