Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ei kertonut tulleensa sedäksi ja muita puhumattomuuden kummallisuuksia
Lalu
28.01.2021 |
Haluaisin tietää missä menee se raja mitä minimissään toisen ihmisen kanssa parisuhteessa jaetaan toisen kanssa. Mieheni on hyvin sulkeutunut, vaikka kavereiden kesken ja sosiaalisissa tilanteissa puhuukin paljon.
Olen alkanut itse kärsiä siitä ettei hän jaa kansaani edes merkittäviä, isompia asioita. Hän tuli esimerkiksi ennen joulua sedäksi, kun hänen sisaruksensa sai lapsen, mutta kuulin lapsesta vasta viikko sen jälkeen välipäivinä kun hän puhui serkusta lapsillemme. Kun olin raskaana, hän ei kertonut äidilleen tulevasta lapsesta kuin vasta kolme ja puoli kuukautta ennen laskettua aikaa. Siihen asti piilottelin mahaa löysien paitojen alla, koska ajattelin, että kyllä se on miehen asia kertoa omalle äidilleen eikä minun.
Olen pohtinut ja kysellyt syitä siihen miksei hän kerro isoltakaan tuntuvia asioita minulle, mutta se on vaikeaa ilman että syntyy riitaa asiasta.
Samoin hän kertoo yleensä viime tipassa jos ollaan kutsutut vaikka hänen sisarukselleen kylään. Itse kysyn aina vähintään viikkoa ennen jos asia on toisinpäin mutta silti usein mies kieltäytyy lähtemästä vaikkapa vanhempieni luo. Itse olen jopa asunut samassa taloudessa hetken aikaa hänen vanhempansa kanssa. Kyllä tällainen mykkyys ja ykaipuolisuus sukulaisten tapaamisessa minua häiritsee ja pahimmalta tuntui ettei edes suvun uudesta jäsenestä voi kertoa. Onko kellekään tapahtunut vastaavanlaista salailua?
Kommentit (109)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kertoo asioita jos tajuan kysyä tarpeeksi suoraan. Esim tällaisia on kertonut:
Kysyn:”Tunnetko ketään joka on ollut vankilassa”
- kyllä, isäni (oltiin oltu yhdessä 10 vuotta tässä vaiheessa)Kysyn:”Onko sinua käytetty seksuaalisesti hyväksi nuorena?”
- kyllä (oltiin oltu yhdessä 15 vuotta tässä vaiheessa)Luoja tietää mitä asioita on kertomatta, kun en ymmärrä kysyä suoraan. Voi olla aivan mitä tahansa.
Kyllähän tuo hyväksikäyttö pitäisi kertoa jo ensitreffeillä.
Nyt olisi mukava kuulla, ihan sadun jatkoksi missä tilanteessa joku kysyy suoran kysymyksen hyväksikäytöstä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on myös aika hiljainen. Jos en puhu mitään niin eipä hänkään juuri, muuta kuin kysyy mikä hätänä :D
Lopetin asioiden kertomisen miehelleni, ja nyt ollaan enimmäkseen hiljaa. En ollut aiemmin tajunnutkaan kuinka paljon kannattelen vuorovaikutusta suhteessamme. Nyt jää ihan älyttömästi aikaa itselle, omille ajatuksille, pohdinnoille, suunnitelmille, joista en tietenkään miehelle kerro, ja itsekseen tekemiselle.
Miehellehän tämä sama aika on jäänyt jo pitkän aikaa, sekä nyt tietenkin kokonaan, kun minäkään en enää "häiritse", mutta hän käyttää sen tv:n katsomiseen ja tabletin näpräämiseen. Minä taas en pyynnöstäkään enää jaksa katsoa mitään köntsäohjelmaa "seurana". Toisin oli aiemmin, kun ohjelmaa saattoi ihmetellä, sinuailla, tai kehua, eli keskustella ohjelmasta jälkeen päin, tai tauoilla, mutta nyt kun sitä keskustelua enää ole, (eli minä en aloita) niin olen huomannut että en oikeastaan ole mikään tv:n katselu tyyppi, vaan katsomisen mielekkäin osuus on ollut minulle ehkä siitä keskusteleminen.
Olen myös huomannut että keskusteluyhteys, on aikalailla avainasemassa minulla siihen että tunnen ihmisen, viehätyn hänestä, haluan olla hänen seurassaan, mennä hänen kanssaan jne. ja nyt kun tuota yhteyettä ei enää ole, niin ei miehen seura oikeastaan kiinnosta minua juurikaan. Jos haluan lähteä käymään jossain, soitan kaverille, jonka kanssa on siinä samalla sitten mukava höpistä kuulumiset. Miehelläni kun ei koskaan ole mitään kuulumisia.
Jos mies ehdottaa matkan päähän lähtemistä, niin kysyn ensin mitä siellä on tarkoitus tehdä. Jos tekeminen on minulle oikein mieluista, niin voin lähteä mukaan, mutta jos pitää istua ensin hiljaa autossa 2h, sitten olla mökillä hiljaa 2vrk ja sitten kotiin, niin enpä jaksa enää lähteä.
Saman tyyppinen tilanne täälläkin. Täällä vielä lisänä miehen huono kuulo. Jos hänelle jotain sanoo, niin hän ärähtää että ei kuule kun mutisen. Jos korotan ääntä-> suuttuu kun huudan.
Tuo on ominaisuus, ei vika, miehissä. Ne on kaikki vanhemmiten samanlaisia, kun ei kuule kysellään 'mitä' jatkuvasti, kun kovemmin vastaa, niin sitten 'huudetaan'
Minun puoliso on puhelias, mutta silti häiritsee, että jää asioita kertomatta. Esim. hänen enon kuolemasta kuulin kaksi kuukautta hautajaisten jälkeen. Iäkäs anoppi on saattanut olla viikonkin sairaalahoidossa ennen kuin kuulen asiasta. Puoliso itsekkin joutui sairaalahoitoon ja oli sitä mieltä, ettei kenenkään hänen sukulaisen tarvitse tietää. Mielestäni outoa....
Salailevat paljon asioita toisiltaa, varsinkin sairaalareissuja.
Olen nainen ja en ilmeisesti ole hyvää parisuhdematskua kun en jaksa hölöttää jatkuvasti, tuli tuosta yhdestä kommentista mieleen. En oikein jaksa kertoa seurustelukumppanille mitä tämän ja taas tämän päivän aikana on tapahtunut (yleensä ei mitään kiinnostavaa). Jostain syystä paria kumppania on vaivannut se etten ole kovin puhelias, itse ovat puhuneet ummet ja lammet kaikista uutisista ja muusta. Olen hienovaraisesti sanonut nykyiselle, että voisi hankkia kavereita joiden kanssa voisi nähdä vähän useammin niin saisi sen puhumistarpeen hoidettua.
Infoan kyllä mielestäni kaikki oleelliset, vaikka sen toisenkin ihmisen aikatauluihin vaikuttavat asiat, mutta en ole koskaan ollut sitä tyyppiä että haluan täyttää kaikkea hiljaisuutta väkisin puheella. Se lähinnä väsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni kertoo asioita jos tajuan kysyä tarpeeksi suoraan. Esim tällaisia on kertonut:
Kysyn:”Tunnetko ketään joka on ollut vankilassa”
- kyllä, isäni (oltiin oltu yhdessä 10 vuotta tässä vaiheessa)Kysyn:”Onko sinua käytetty seksuaalisesti hyväksi nuorena?”
- kyllä (oltiin oltu yhdessä 15 vuotta tässä vaiheessa)Luoja tietää mitä asioita on kertomatta, kun en ymmärrä kysyä suoraan. Voi olla aivan mitä tahansa.
Kyllähän tuo hyväksikäyttö pitäisi kertoa jo ensitreffeillä.
Nyt olisi mukava kuulla, ihan sadun jatkoksi missä tilanteessa joku kysyy suoran kysymyksen hyväksikäytöstä
Tuo vankilajuttu kuuluu samaan kategoriaan. En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa moista pitäisi kysyä.
Lapsuudenkodissani isä harrasti tätä hiljaisuutta. Lopetti puhumisen kuin seinään joskus ollessani kouluikäinen (aivan pakollisia käytännön asioita lukuun ottamatta). Äiti puhui yksin isälle vielä muutaman vuoden, vaikka isä ei vastannut, sitten hänkin lopetti eivätkä vanhempani puhuneet enää keskenään.
Isä kommunikoi merkeillä, joita piti osata lukea. Esimerkiksi piti tajuta, että jos saappaat puuttuvat, hän on metsässä. Jos kysyi jotain tällaista itsestäänselvyyttä, hän suuttui ja kysyi, että "Pitääkö kaikki rautalangasta vääntää?"
Minua hiljaisuus ahdisti niin paljon, että provosoin isää kunnes sain selkääni. Tein tätä toistamalla samaa kysymystä loputtomiin. Fyysinen väkivalta oli lapsena minusta helpompi kestää kuin isän hiljaisuus.
Kun esikoiseni syntyi, asuimme kauempana. Kävimme hänen kanssaan jonkun verran yökylässä vanhempieni luona. Muutaman vuoden ikäisenä lapseni kysyi minulta, osaako vaari puhua.
Vanhempani erosivat myöhemmin. Tai siis äiti osti asunnon ja muutti pois. Isä loukkaantui tästä, koska erosta ei puhuttu etukäteen. Hän myös suuttui meille lapsille ja katkaisi sen vähäisenkin yhteydenpidon täysin.
Viisi vuotta myöhemmin hän yhtäkkiä ilmestyi meidän pihaan. Sen jälkeen isä on pitänyt yhteyttä ja kyläillyt meillä. Juttelee nykyään suhteellisen normaalisti, ilmeisesti samaan tapaan kuin on työelämässä aina kommunikoinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aplodit tälle, aivan loistavasti kirjoitettu! Olen itse 70-luvulla syntynyt nainen ja on todella vaikeaa löytää saman ikäistä miestä joka puhuisi avoimesti asioista ja olisi ns. normaalit suhteen rajat, eli miehen vanhemmat ei puuttuisi joka ikiseen asiaan. En jotenkin nelikymppisenä naisena enää osaa olla suhteessa jossa vaikka suunnitellaan Tallinnan reissua ja mies miettii ensimmäisenä että pitää kysyä haluaako hänen vanhemmatkin lähteä mukaan, etteivät loukkaannu...