Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ei kertonut tulleensa sedäksi ja muita puhumattomuuden kummallisuuksia
Lalu
28.01.2021 |
Haluaisin tietää missä menee se raja mitä minimissään toisen ihmisen kanssa parisuhteessa jaetaan toisen kanssa. Mieheni on hyvin sulkeutunut, vaikka kavereiden kesken ja sosiaalisissa tilanteissa puhuukin paljon.
Olen alkanut itse kärsiä siitä ettei hän jaa kansaani edes merkittäviä, isompia asioita. Hän tuli esimerkiksi ennen joulua sedäksi, kun hänen sisaruksensa sai lapsen, mutta kuulin lapsesta vasta viikko sen jälkeen välipäivinä kun hän puhui serkusta lapsillemme. Kun olin raskaana, hän ei kertonut äidilleen tulevasta lapsesta kuin vasta kolme ja puoli kuukautta ennen laskettua aikaa. Siihen asti piilottelin mahaa löysien paitojen alla, koska ajattelin, että kyllä se on miehen asia kertoa omalle äidilleen eikä minun.
Olen pohtinut ja kysellyt syitä siihen miksei hän kerro isoltakaan tuntuvia asioita minulle, mutta se on vaikeaa ilman että syntyy riitaa asiasta.
Samoin hän kertoo yleensä viime tipassa jos ollaan kutsutut vaikka hänen sisarukselleen kylään. Itse kysyn aina vähintään viikkoa ennen jos asia on toisinpäin mutta silti usein mies kieltäytyy lähtemästä vaikkapa vanhempieni luo. Itse olen jopa asunut samassa taloudessa hetken aikaa hänen vanhempansa kanssa. Kyllä tällainen mykkyys ja ykaipuolisuus sukulaisten tapaamisessa minua häiritsee ja pahimmalta tuntui ettei edes suvun uudesta jäsenestä voi kertoa. Onko kellekään tapahtunut vastaavanlaista salailua?
Kommentit (109)
Hyvin tutulta kuulostaa. Ex-vaimo oli samanlainen ja muutaman kaverin juttujen perusteella en ole yksin. Alkuun pistin ne vahinkojen piikkiin, kiireessä voi unohtaa. Kyllä se vaan taitaa olla kiinni siitä, että ei kunnioita toista tarpeeksi. Katsoo oikeudekseen itse päättää mitä perhe milloinkin tekee eikä se ole niin tärkeää mitkä uutiset toinen kuulee, kun itse jo tietää.
Suosittelen käymään vakavan keskustelun aiheesta ja miettimään itsekin haluatko sietää tuota lopun ikääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ole avovaimon raskaudesta, nyt kolmannella kuulla, jaksanut vanhempiani informoida tai ketään muitakaan, eihän se niille kuulu ja selviää kyllä aikanaan.
Mun ex ei kertonut mulle mitään kun oli tavannut vaikka tuttuja ja kuuli kuulumisia.
Sitten mulle oltiin loukkaantuneita, kun en esim onnitellut lapsesta, uudesta työpaikasta, tai tullut tupareihin. Mutta kun en tiennyt niistä!
Mun mies on myös aika hiljainen. Jos en puhu mitään niin eipä hänkään juuri, muuta kuin kysyy mikä hätänä :D
Lopetin asioiden kertomisen miehelleni, ja nyt ollaan enimmäkseen hiljaa. En ollut aiemmin tajunnutkaan kuinka paljon kannattelen vuorovaikutusta suhteessamme. Nyt jää ihan älyttömästi aikaa itselle, omille ajatuksille, pohdinnoille, suunnitelmille, joista en tietenkään miehelle kerro, ja itsekseen tekemiselle.
Miehellehän tämä sama aika on jäänyt jo pitkän aikaa, sekä nyt tietenkin kokonaan, kun minäkään en enää "häiritse", mutta hän käyttää sen tv:n katsomiseen ja tabletin näpräämiseen. Minä taas en pyynnöstäkään enää jaksa katsoa mitään köntsäohjelmaa "seurana". Toisin oli aiemmin, kun ohjelmaa saattoi ihmetellä, sinuailla, tai kehua, eli keskustella ohjelmasta jälkeen päin, tai tauoilla, mutta nyt kun sitä keskustelua enää ole, (eli minä en aloita) niin olen huomannut että en oikeastaan ole mikään tv:n katselu tyyppi, vaan katsomisen mielekkäin osuus on ollut minulle ehkä siitä keskusteleminen.
Olen myös huomannut että keskusteluyhteys, on aikalailla avainasemassa minulla siihen että tunnen ihmisen, viehätyn hänestä, haluan olla hänen seurassaan, mennä hänen kanssaan jne. ja nyt kun tuota yhteyettä ei enää ole, niin ei miehen seura oikeastaan kiinnosta minua juurikaan. Jos haluan lähteä käymään jossain, soitan kaverille, jonka kanssa on siinä samalla sitten mukava höpistä kuulumiset. Miehelläni kun ei koskaan ole mitään kuulumisia.
Jos mies ehdottaa matkan päähän lähtemistä, niin kysyn ensin mitä siellä on tarkoitus tehdä. Jos tekeminen on minulle oikein mieluista, niin voin lähteä mukaan, mutta jos pitää istua ensin hiljaa autossa 2h, sitten olla mökillä hiljaa 2vrk ja sitten kotiin, niin enpä jaksa enää lähteä.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ole avovaimon raskaudesta, nyt kolmannella kuulla, jaksanut vanhempiani informoida tai ketään muitakaan, eihän se niille kuulu ja selviää kyllä aikanaan.
Tää on tätä nykyaikaa. Toisesta päästä sitten surraan yksinäisyyttä ja sitä, että ketään ei kiinnosta eikä ole turvaverkkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta samanlaisesta mutta minulla ja miehelläni oli todella erilainen tapa kertoa asioistamme vanhemmillemme.
Esimerkiksi tontin ostosta ja talon rakentamisesta juteltiin heti minun perheeni kanssa. He kommentoivat asioita ja saatettiin pohtia heidän kanssaan vaikka sitä mikä lämmitysmuoto kannattaisi taloon valita ja pohdittiin tarjolla olevien tonttien hyviä ja huonoja puolia. Kaikki suvustani kannustivat rakentamaan ja itseasiassa vanhempani ja sisarukseni kaikki olivat rakentaneet jo ainakin yhden omakotitalon. Osa sisaruksistani oli ihan rakennusalan ammattilaisia,
Minua hämmensi kun samaan aikaan miehen vanhemmille ei saanut sanoa mitään siitä että suunniteltiin rakentamista. Kun asiat oli jo pitkällä niin mies suostui kertomaan vanhemmilleen. Appiukko tokaisi ensimmäiseksi että ei rakentamista olette vaan miljoonaveloissa sitten ym negatiivista. Sitten ehdotti että asuisimme kerrostalossa edelleen ja perustettaisiin perhe sitten siihen taloon missä he asuvat kun ovat kuolleet (anoppi elää edelleen ja meillä vanhin lapsi kohta 18v eli olisi saatu kyllä odottaa oikein urakalla). Appiukon mielestä talon olisi pitänyt olla samanlainen kuin heillä. Öljylämmitys, pannuhuone keskelle taloa jne jne. No mikään näistä appiukon ohjeista ei toteutunut vaan tehtiin sellainen mitä haluttiin. Ja ollaan rakennettu sen jälkeen monta muutakin rakennusta eikä ole tullut miljoonavelkoja ym ongelmia.
Onneksi mies on sopeutunut minun suvun tapaan keskustella ja minä miehen suvun tapaan eli meillä ei ongelmaa. Mutta jos perheiden tavat ovat kovin erilaisia niin vaatiihan se sopeutumista puolin ja toisin. Meillä tosiaan korostui appiukon varman päälle pelaaminen ja mitään riskiä ei saanut koskaan ottaa ym. Puulatoa isompaa rakennusta ei saanut itse rakentaa jne.Kun taas minun perheessäni on aina otettu harkittuja taloudellisia riskejä ja laajennettu yritystoimintaa, rakennettu taloja ja tuotantorakennuksia itse, perustettu yrityksiä ym.
Meillä on tämä sama, mutta toisinpäin. Minun vanhemmilleni ei voi kertoa oikein mitään, kun heti alkaa suolaaminen välittämisen varjolla. Me emme osaa mieheni kanssa yhtään mitään, eikä meillä ole mistään varaa kenellekään maksaa.
Miehen vanhemmille kun kerrotaan, ihan sama mitä mukavaa, niin ovat aina innoissaan.
Olen kohta 50v ja soittelen vanhemmilleni joka päivä.
Appivanhemmille minä soitan lapseni kanssa ehkä kerran viikossa ja mieheni myös n. kerran viikossa.
Omat vanhempani ja appivanhempani soittelevat keskenään noin kerran viikossa.
Meillä ei ole sisaruksia, mutta tässä pienessä suvussa kaikki tietävät kaikkien asiat koko ajan ja neuvoja kysellään ja informoidaan puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta samanlaisesta mutta minulla ja miehelläni oli todella erilainen tapa kertoa asioistamme vanhemmillemme.
Esimerkiksi tontin ostosta ja talon rakentamisesta juteltiin heti minun perheeni kanssa. He kommentoivat asioita ja saatettiin pohtia heidän kanssaan vaikka sitä mikä lämmitysmuoto kannattaisi taloon valita ja pohdittiin tarjolla olevien tonttien hyviä ja huonoja puolia. Kaikki suvustani kannustivat rakentamaan ja itseasiassa vanhempani ja sisarukseni kaikki olivat rakentaneet jo ainakin yhden omakotitalon. Osa sisaruksistani oli ihan rakennusalan ammattilaisia,
Minua hämmensi kun samaan aikaan miehen vanhemmille ei saanut sanoa mitään siitä että suunniteltiin rakentamista. Kun asiat oli jo pitkällä niin mies suostui kertomaan vanhemmilleen. Appiukko tokaisi ensimmäiseksi että ei rakentamista olette vaan miljoonaveloissa sitten ym negatiivista. Sitten ehdotti että asuisimme kerrostalossa edelleen ja perustettaisiin perhe sitten siihen taloon missä he asuvat kun ovat kuolleet (anoppi elää edelleen ja meillä vanhin lapsi kohta 18v eli olisi saatu kyllä odottaa oikein urakalla). Appiukon mielestä talon olisi pitänyt olla samanlainen kuin heillä. Öljylämmitys, pannuhuone keskelle taloa jne jne. No mikään näistä appiukon ohjeista ei toteutunut vaan tehtiin sellainen mitä haluttiin. Ja ollaan rakennettu sen jälkeen monta muutakin rakennusta eikä ole tullut miljoonavelkoja ym ongelmia.
Onneksi mies on sopeutunut minun suvun tapaan keskustella ja minä miehen suvun tapaan eli meillä ei ongelmaa. Mutta jos perheiden tavat ovat kovin erilaisia niin vaatiihan se sopeutumista puolin ja toisin. Meillä tosiaan korostui appiukon varman päälle pelaaminen ja mitään riskiä ei saanut koskaan ottaa ym. Puulatoa isompaa rakennusta ei saanut itse rakentaa jne.Kun taas minun perheessäni on aina otettu harkittuja taloudellisia riskejä ja laajennettu yritystoimintaa, rakennettu taloja ja tuotantorakennuksia itse, perustettu yrityksiä ym.
Naurattaa älyttömästi tuo, että appiukko halusi kuolevansa ennen kuin perustatte perheen. :D Kukas sitä omia lapsenlapsiaan haluaisi nähdä.
Mieheni kertoo asioita jos tajuan kysyä tarpeeksi suoraan. Esim tällaisia on kertonut:
Kysyn:”Tunnetko ketään joka on ollut vankilassa”
- kyllä, isäni (oltiin oltu yhdessä 10 vuotta tässä vaiheessa)
Kysyn:”Onko sinua käytetty seksuaalisesti hyväksi nuorena?”
- kyllä (oltiin oltu yhdessä 15 vuotta tässä vaiheessa)
Luoja tietää mitä asioita on kertomatta, kun en ymmärrä kysyä suoraan. Voi olla aivan mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli tuollainen mies 10 vuotta. Ensimmäiset pari vuotta pidin häntä ehkä vähän ujona, ajattelin, että kyllä hän kuorestaan vielä tulee kunhan näytän mallia ja olen avoin, juttelen, olen kiinnostunut... Ei. Ei kertakaikkiaan mitään. Kun lopulta erosimme, en edes tiennyt, kenen kanssa olin ollut koko tuon ajan. Ja meille sentään syntyi yhteisiä lapsia (liiton alkupuolella). Mies oli ihan onneton puhumaan yhtään mistään, jos vaikka vei lapsen ilman minua neuvolaan ja kysyin, mitä siellä juteltiin tai tehtiin tällä kertaa, niin vastaus oli aina "ei siellä mitään erityistä ollut". NO MITÄ TAVALLISTA SIELLÄ SITTEN OLI?? Ei pystynyt sanoittamaan tapahtumia tai kohtaamisia mitenkään. Tämä oli hämmentävää, sillä hän kuitenkin oli menestynyt omassa työssään ja pystyi puhumaan työasioistaan ihmisille vaikka kuinka.
En todellakaan koskaan enää halua olla tekemisissä tuollaisten mykkien pimittäjien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ole avovaimon raskaudesta, nyt kolmannella kuulla, jaksanut vanhempiani informoida tai ketään muitakaan, eihän se niille kuulu ja selviää kyllä aikanaan.
Joo, en minäkään pahemmin kerro mitään asioita muille. Jos nyt jostain haluan mielipidettä niin sitten, mutta vähänkään yksityisempi asia jää kertomatta vanhemmille ym. En koe olevani raportointi vastuussa kenellekkään "ydin"perheen ulkopuoliselle. Ei ahdista tai muutakaan, samassa työssäkin olen ollut yli 10 vuotta, mutta kukaan paitsi pomo ei tiedä kuinka vanha olen tai milloin synttärit jne.
Tämä ei tarkoita sitä etteikö puoliso saisi informoida ketä haluaa omista asioistaan. Mutta omat asiat on omia, äidille joutunut muutaman kerran sanomaan että jos turisee omien naapureiden kanssa niin jätä minut keskusteluista ulos, esim. missä töissä jne liiba laabaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on myös aika hiljainen. Jos en puhu mitään niin eipä hänkään juuri, muuta kuin kysyy mikä hätänä :D
Lopetin asioiden kertomisen miehelleni, ja nyt ollaan enimmäkseen hiljaa. En ollut aiemmin tajunnutkaan kuinka paljon kannattelen vuorovaikutusta suhteessamme. Nyt jää ihan älyttömästi aikaa itselle, omille ajatuksille, pohdinnoille, suunnitelmille, joista en tietenkään miehelle kerro, ja itsekseen tekemiselle.
Miehellehän tämä sama aika on jäänyt jo pitkän aikaa, sekä nyt tietenkin kokonaan, kun minäkään en enää "häiritse", mutta hän käyttää sen tv:n katsomiseen ja tabletin näpräämiseen. Minä taas en pyynnöstäkään enää jaksa katsoa mitään köntsäohjelmaa "seurana". Toisin oli aiemmin, kun ohjelmaa saattoi ihmetellä, sinuailla, tai kehua, eli keskustella ohjelmasta jälkeen päin, tai tauoilla, mutta nyt kun sitä keskustelua enää ole, (eli minä en aloita) niin olen huomannut että en oikeastaan ole mikään tv:n katselu tyyppi, vaan katsomisen mielekkäin osuus on ollut minulle ehkä siitä keskusteleminen.
Olen myös huomannut että keskusteluyhteys, on aikalailla avainasemassa minulla siihen että tunnen ihmisen, viehätyn hänestä, haluan olla hänen seurassaan, mennä hänen kanssaan jne. ja nyt kun tuota yhteyettä ei enää ole, niin ei miehen seura oikeastaan kiinnosta minua juurikaan. Jos haluan lähteä käymään jossain, soitan kaverille, jonka kanssa on siinä samalla sitten mukava höpistä kuulumiset. Miehelläni kun ei koskaan ole mitään kuulumisia.
Jos mies ehdottaa matkan päähän lähtemistä, niin kysyn ensin mitä siellä on tarkoitus tehdä. Jos tekeminen on minulle oikein mieluista, niin voin lähteä mukaan, mutta jos pitää istua ensin hiljaa autossa 2h, sitten olla mökillä hiljaa 2vrk ja sitten kotiin, niin enpä jaksa enää lähteä.
Kuin minun tarinani. Alkuun kerroin miehelle kaikkea itsestäni, ajatuksistani ja sukulaisten (lapsuuden perhe) kuulumisia. Mutta hoksasin ajan kuluessa että mies ei koskaan kerro minulle mitään omistaan. Hän juttelee omien sisarten ja vanhempien kanssa, mutta ei koskaan kerro minulle mistä ovat jutelleet. Sitten on kivoja yllätyksiä, kun miehen äiti ihmettelee miksei olla käyty (mies ei kerro että pitäisi käydä, ei ehdota että mennään, ei kerro että on tekemisissä) tai varmistaa päivää ennen, että kai tekin tulette..
Miehen kanssa keskustelu johtaa lähes aina riitaan, koska hän vetää herneen nenään kun ei kykene perustelemaan mielipiteitään ja itse taas tutkin ensin monesti kiinnostavat asiat, jotta voin muodostaa mielipiteen.
Mies kuorruttaa ja hyydyttää aivonsa netflixillä yms. ja tavallaan elää siellä viihdemaailmassa, itse olen enemmän tutkiva luonne, enkä jaksa seurata sillä samalla "10 kautta mässäilyä" -kaavalla "parisuhde, seksikohtaus aviorikos, rikos, seksikohtaus, kusetus, fantasiamörökölli, hyvis, pahis, väkivalta, väkivalta" - mättöä, mitä ukko vahtaa sohvalla koko työn ulkopuolisen elämänsä. Itse opettelen mieluummin uusia taitoja, vahvistan itsetuntemusta ja keskustelen sitten itseni kanssa omassa pääkopassani pohdiskellen.
Harmittaa että alkuvuosien hyvä ja kiinnostunut/kiinnostava juttukaveri on nykyään mölli, joka elää GoT ja Viking's jne maailmoissa.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ole avovaimon raskaudesta, nyt kolmannella kuulla, jaksanut vanhempiani informoida tai ketään muitakaan, eihän se niille kuulu ja selviää kyllä aikanaan.
Tuskin on raskaana. Ei nykypäivinä puhuta raskauskuukausista vaan - viikoista. Kunhan provoilet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin kerrotaan hänen sukunsa tapaamisista yms kahitteluista 5min ennen lähtöä. En sitten lähtenyt periatteesta, keksiköön siellä tekosyitä miksen päässyt mukaan. Itse töräytän totuuden kysyttäessä "miksi et tullut Niilon synttäreille?" "Mies ei muistanut kertoa minulle, että sellaiset on"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ole avovaimon raskaudesta, nyt kolmannella kuulla, jaksanut vanhempiani informoida tai ketään muitakaan, eihän se niille kuulu ja selviää kyllä aikanaan.
Tuskin on raskaana. Ei nykypäivinä puhuta raskauskuukausista vaan - viikoista. Kunhan provoilet.
Näin miehenä kuulostaa kummatkin samalta, neuvolassa ym. käytetään tietysti tiettyjä termejä, mutta noin muuten samahan se on. Aika läheisen kaverin kanssa meni raskaus keskustelu seuraavasti, kummatkin siis miehiä.
Kaveri: Yritetään vaimon kanssa lasta (kuorrutettuna yrittämisen määrällä)
Minä: ok, toivottavasti nappaa
Kaveri: Vaimo raskaana
Minä: hienoa homma, lasten kasvattaminen on hienoa ja "raskasta" aikaa
Kaveri: Lapsi syntyi
Minä: Varpajaiset
Törmättiin miehen serkkuun sairaalan ulkopuolella. Serkku kysyi mitä kuuluu, mieheni vastasi: mitäs tässä, ei mitään erityistä.
Paitsi että oltiin juuri edellisenä päivänä saatu esikoisemme, joka odotti jo autossa (mummon kanssa). Mutta lapsen syntymä ei ollut miehen mielestä kertomisen arvoista.
Serkku oli kyllä ollut hieman hämmentynyt kun kuuli jälkikäteen lapsesta vanhemmiltaan.
Itselläni johtuu omasta häpeästä ja riittämättömyydestä ja konfliktin pelosta.
Mulle on tehty jatkuvasti ohareita, joten en aina viitsi kertoa, että minut on pyydetty jonnekin, kun se sitten kuitenkin perutaan. Jne.
Tiedostan ongelman ja sen, että vaikutan epäkunnioittavalta.
Mieluummin olisin yksin kuin tuollaisen kumppanin kanssa. Tietysti joistain asioista voi olla vaikea puhua, mutta pääsääntöisesti on kiva jos on avoin kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on myös aika hiljainen. Jos en puhu mitään niin eipä hänkään juuri, muuta kuin kysyy mikä hätänä :D
Lopetin asioiden kertomisen miehelleni, ja nyt ollaan enimmäkseen hiljaa. En ollut aiemmin tajunnutkaan kuinka paljon kannattelen vuorovaikutusta suhteessamme. Nyt jää ihan älyttömästi aikaa itselle, omille ajatuksille, pohdinnoille, suunnitelmille, joista en tietenkään miehelle kerro, ja itsekseen tekemiselle.
Miehellehän tämä sama aika on jäänyt jo pitkän aikaa, sekä nyt tietenkin kokonaan, kun minäkään en enää "häiritse", mutta hän käyttää sen tv:n katsomiseen ja tabletin näpräämiseen. Minä taas en pyynnöstäkään enää jaksa katsoa mitään köntsäohjelmaa "seurana". Toisin oli aiemmin, kun ohjelmaa saattoi ihmetellä, sinuailla, tai kehua, eli keskustella ohjelmasta jälkeen päin, tai tauoilla, mutta nyt kun sitä keskustelua enää ole, (eli minä en aloita) niin olen huomannut että en oikeastaan ole mikään tv:n katselu tyyppi, vaan katsomisen mielekkäin osuus on ollut minulle ehkä siitä keskusteleminen.
Olen myös huomannut että keskusteluyhteys, on aikalailla avainasemassa minulla siihen että tunnen ihmisen, viehätyn hänestä, haluan olla hänen seurassaan, mennä hänen kanssaan jne. ja nyt kun tuota yhteyettä ei enää ole, niin ei miehen seura oikeastaan kiinnosta minua juurikaan. Jos haluan lähteä käymään jossain, soitan kaverille, jonka kanssa on siinä samalla sitten mukava höpistä kuulumiset. Miehelläni kun ei koskaan ole mitään kuulumisia.
Jos mies ehdottaa matkan päähän lähtemistä, niin kysyn ensin mitä siellä on tarkoitus tehdä. Jos tekeminen on minulle oikein mieluista, niin voin lähteä mukaan, mutta jos pitää istua ensin hiljaa autossa 2h, sitten olla mökillä hiljaa 2vrk ja sitten kotiin, niin enpä jaksa enää lähteä.
Saman tyyppinen tilanne täälläkin. Täällä vielä lisänä miehen huono kuulo. Jos hänelle jotain sanoo, niin hän ärähtää että ei kuule kun mutisen. Jos korotan ääntä-> suuttuu kun huudan.
Ei ole kokemusta samanlaisesta mutta minulla ja miehelläni oli todella erilainen tapa kertoa asioistamme vanhemmillemme.
Esimerkiksi tontin ostosta ja talon rakentamisesta juteltiin heti minun perheeni kanssa. He kommentoivat asioita ja saatettiin pohtia heidän kanssaan vaikka sitä mikä lämmitysmuoto kannattaisi taloon valita ja pohdittiin tarjolla olevien tonttien hyviä ja huonoja puolia. Kaikki suvustani kannustivat rakentamaan ja itseasiassa vanhempani ja sisarukseni kaikki olivat rakentaneet jo ainakin yhden omakotitalon. Osa sisaruksistani oli ihan rakennusalan ammattilaisia,
Minua hämmensi kun samaan aikaan miehen vanhemmille ei saanut sanoa mitään siitä että suunniteltiin rakentamista. Kun asiat oli jo pitkällä niin mies suostui kertomaan vanhemmilleen. Appiukko tokaisi ensimmäiseksi että ei rakentamista olette vaan miljoonaveloissa sitten ym negatiivista. Sitten ehdotti että asuisimme kerrostalossa edelleen ja perustettaisiin perhe sitten siihen taloon missä he asuvat kun ovat kuolleet (anoppi elää edelleen ja meillä vanhin lapsi kohta 18v eli olisi saatu kyllä odottaa oikein urakalla). Appiukon mielestä talon olisi pitänyt olla samanlainen kuin heillä. Öljylämmitys, pannuhuone keskelle taloa jne jne. No mikään näistä appiukon ohjeista ei toteutunut vaan tehtiin sellainen mitä haluttiin. Ja ollaan rakennettu sen jälkeen monta muutakin rakennusta eikä ole tullut miljoonavelkoja ym ongelmia.
Onneksi mies on sopeutunut minun suvun tapaan keskustella ja minä miehen suvun tapaan eli meillä ei ongelmaa. Mutta jos perheiden tavat ovat kovin erilaisia niin vaatiihan se sopeutumista puolin ja toisin. Meillä tosiaan korostui appiukon varman päälle pelaaminen ja mitään riskiä ei saanut koskaan ottaa ym. Puulatoa isompaa rakennusta ei saanut itse rakentaa jne.Kun taas minun perheessäni on aina otettu harkittuja taloudellisia riskejä ja laajennettu yritystoimintaa, rakennettu taloja ja tuotantorakennuksia itse, perustettu yrityksiä ym.