Miksi perheelliset vähättelevät lapsettomien väsymystä, kiirettä jne?

Joo, perheellisten vinkuminen on lähinnä säälittävää. Perhe on kuitenkin positiivinen asia. Toisin esim tuntikausia vievät päivittäiset pakko-oireet. Väsyttävät enemmän kuin perhe-elämä mutta mitään hyvää niissä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen äiti ja olen kerran sanonut jotain mikä varmasti tulkittiin tällaiseksi vähättelyksi. Lapseni oli silloin vielä vauva, ja vastuu toisen ihmisen elämästä 24/7 painoi mua raskaana. Lapseton tunnollinen ystävä oli ylikuormittunut ja stressaantunut. Yritin antaa hänelle perspektiiviä suorittavaan elämäntapaan ja selittää hänelle, että oikeasti hänen ei tarvitse työnsä ulkopuolella jaksaa mitään jos ei siltä tunnu. Voi vaikka maata jätskiä syöden kaiken muun ajan. Lapsi on pakko hoitaa vaikka vatsataudissa, mutta ilman lapsia välttämättömiä velvollisuuksia on paljon vähemmän, vaikka tuntuisi että on pakko koko ajan tehdä ja suorittaa. Tämä on tietenkin näkökulma jonka saa lapsen myötä, mutta jota ei voi siirtää toiselle.

Aika monella sinkulla on koira tai pari eikä perheessä toista hoitajaa. Kyllä, pikkulapsi tarvitsee enemmän, halusin vaan sanoa että sinkuillakin on monilla jotain vastuita ja ne hoidetaan yleensä 100 % yksin. Nyt löhden ulkoiluttamaan sinkkuäidin koiraa, lapsensa on sairas.

Niin. Ja yhdelläkään perheellisellä ei ole koiraa vaan tämäkin on ainoastaan sinkkujen ongelma.. 

On kyllä todella typerää, jos perheessä on koiran hoito aina sataprosenttisesti jonkun harteilla, siihenkin väsyy, oli lapsia tai ei.

Pakko vielä tuoda erilainen näkökulma: koen että elämä on henkisesti kevyempää perheellisenä. Lapsiperhe-elämä on poistanut valtavasti sitä angstia, yksinäisyyttä ja turvattomuutta mitä tunsin sinkkuna (huom puhun vain omasta puolestani). Arki lapsen kanssa luo hyvän pohjan säännölliselle uni- ja ateriarytmille ja ulkoilulle, ja kaikki tämä lisää hyvinvointia. Lapsi myös helpottaa työn priorisointia ja rajaamista, eli työt jäävät paremmin töihin ja vapaa-aika, vaikka ei tuokaan lepoa, tarjoaa vastapainoa työlle. Vanhemmuus velvoittaa pitämään huolta myös itsestä henkisesti ja fyysisesti, jotta jaksaisi hoitaa velvollisuudet. Niin, ja lapsi tuo merkityksen tunnetta. Sympatiani on siis sinkkujen ja vasten tahtoaan lapsettomien puolella. ♥️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän elämäänsä ja kiireisiin voi ihan eri lailla vaikuttaa, jos tarvitsee huolehtia vain itsestään. Jos tilanne kärjistyisi ihan niin pitkälle esim unettomuuden kanssa että olisi jäätävä työttömäksi, siitä ei kärsi muut kuin itse. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi perheelliset valittaa kaikesta lapsiin liittyvästä koska itsehän ne on hankittu.

Kyllä moni lapseton huolehtii muistakin kuin itsestään: puolisosta, lemmikeistä, iäkkäistä vanhemmista/isovanhemmista jne

Mutta tämä on oma valinta. On hyväksyttävämpää luopua lemmikistä pitovaikeuksien vuoksi tai laittaa iäkkäät sukulaiset ja jopa sairas puoliso laitoshoitoon, kuin luopua vapaa-ehtoisesti omista lapsista.

Ne lapset on oma valinta, suomessa ei pakkosiitetä.

Sairastuminen yms. ei ole oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen normaalikuntoisen lapsettoman väsyttää verrattuna normaalikuntoiseen perheelliseen?

Sillä sun mielestä normikuntoisella voi olla esim. todella väsyttäviä kroonisia tai kovia kipuja, jotka ei näy päällepäin tai joista hän ei sulle kerro.

Samoin sillä väsymyksestä valittavan lapsettoman kommentin lytännellä perheellisellä voi olla vaikka ja mitä kipuja, joista hän ei kerro sinulle.

Silloin sillä olisi normaali kyky empatiaan ja ymmärtäisi ihmisiä ja elämää lajemminkin kuin siitä omasta navasta käsin.

Eli, perheellinen, joka olisi joskus kokenut jotain muutakin ei menisi lyttäilemään muita ihmisiä ja niiden kokemuksia.

Jos hänellä on niin helvetilliset kivut ettei siedä enää yhtään sitä että lapseton valittaa väsymystään(Eikä tiedä että tällä on myös kipuja, koska se ei kerro niistä muille) Plus että kotona odottaa vielä koliikkia huutavat lapset ja kroonisesti kipuileva puoliso?

Vierailija kirjoitti:

Joo, perheellisten vinkuminen on lähinnä säälittävää. Perhe on kuitenkin positiivinen asia. Toisin esim tuntikausia vievät päivittäiset pakko-oireet. Väsyttävät enemmän kuin perhe-elämä mutta mitään hyvää niissä ei ole.

Ja perheelliselläkö ei voi olla pakko-oireita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen äiti ja olen kerran sanonut jotain mikä varmasti tulkittiin tällaiseksi vähättelyksi. Lapseni oli silloin vielä vauva, ja vastuu toisen ihmisen elämästä 24/7 painoi mua raskaana. Lapseton tunnollinen ystävä oli ylikuormittunut ja stressaantunut. Yritin antaa hänelle perspektiiviä suorittavaan elämäntapaan ja selittää hänelle, että oikeasti hänen ei tarvitse työnsä ulkopuolella jaksaa mitään jos ei siltä tunnu. Voi vaikka maata jätskiä syöden kaiken muun ajan. Lapsi on pakko hoitaa vaikka vatsataudissa, mutta ilman lapsia välttämättömiä velvollisuuksia on paljon vähemmän, vaikka tuntuisi että on pakko koko ajan tehdä ja suorittaa. Tämä on tietenkin näkökulma jonka saa lapsen myötä, mutta jota ei voi siirtää toiselle.

Aika monella sinkulla on koira tai pari eikä perheessä toista hoitajaa. Kyllä, pikkulapsi tarvitsee enemmän, halusin vaan sanoa että sinkuillakin on monilla jotain vastuita ja ne hoidetaan yleensä 100 % yksin. Nyt löhden ulkoiluttamaan sinkkuäidin koiraa, lapsensa on sairas.

Niin. Ja yhdelläkään perheellisellä ei ole koiraa vaan tämäkin on ainoastaan sinkkujen ongelma.. 

On kyllä todella typerää, jos perheessä on koiran hoito aina sataprosenttisesti jonkun harteilla, siihenkin väsyy, oli lapsia tai ei.

No jos väsyttää viettää kotona aikaa, viedä eläin ulos 3-4 kertaa päivässä ja antaa sille ruokaa kippoon 1-2 kertaa päivässä niin ok...

Minulla on/oli yksi tuollainen kaveri, joka aina vähättelee väsymystäni ja kaikkia ongelmiani, kun en tiedä lapsettonana mitään mistään. Olen lopulta vähentänyt yhteydenpitoa. Olen tässä kaikessa hiljaisuudessa käynyt lääkärissä useissa kokeissa ja tutkimuksissa väsymyksen takia. Syöpä löytyi. Onneksi minulla on muita läheisiä, joilta olen saanut tukea. Mutta mitäpä minun kuolemallakaan on väliä, kun olen lapseton.

Velamies kirjoitti:

Vanhemmilla on kokemusta myös lapsettomasta elämästä. Kun olen katsonut kavereideni ja sukulaisteni lapsiperhearkea, niin kyllä minun kiireeni, stressini ja väsymykseni on enemmän itseaiheutettua.

Olen aina ollut uneton ja monet lapselliset nukkuvat itseäni (sinkkua) huomattavasti pidempään ja paremmin, vaikka he itse kauhistelevatkin lyhyitä yöuniaan. Huvittaa toisinaan tämä miten kohtuuttomana pitävät tilannetta, jossa on itse ollut about 30 vuotta.

Luonnollisesti totaalinen oman ajan puute on karmaisevaa vanhemmille, ja siinä pääsen helpommalla.

Mutta vaihtaisivatko perheelliset tuon kaiken yksin vietettyihin jouluihin, syntymäpäiviin, lomamatkoihin, ja totaaliseen merkityksen puutteeseen? Eivät tietenkään. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja vaikka elämä olisi joukossa helvettiä, se on silti parempaa kuin kiireettömänä yksin.

Itse puolestani vaihtaisin heti oman tilanteeni lapsiperhe-elämään.

Kellä siis on asiat paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän elämäänsä ja kiireisiin voi ihan eri lailla vaikuttaa, jos tarvitsee huolehtia vain itsestään. Jos tilanne kärjistyisi ihan niin pitkälle esim unettomuuden kanssa että olisi jäätävä työttömäksi, siitä ei kärsi muut kuin itse. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi perheelliset valittaa kaikesta lapsiin liittyvästä koska itsehän ne on hankittu.

Kyllä moni lapseton huolehtii muistakin kuin itsestään: puolisosta, lemmikeistä, iäkkäistä vanhemmista/isovanhemmista jne

Mutta tämä on oma valinta. On hyväksyttävämpää luopua lemmikistä pitovaikeuksien vuoksi tai laittaa iäkkäät sukulaiset ja jopa sairas puoliso laitoshoitoon, kuin luopua vapaa-ehtoisesti omista lapsista.

Ne lapset on oma valinta, suomessa ei pakkosiitetä.

Sairastuminen yms. ei ole oma valinta.

Entä jos sairastuu synnytyksen jälkeen? Ja vaikka puolisokin kuolee lapsen syntymän jälkeen? Ja kaikki sukulaiset? Silloin ei voi valita enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen äiti ja olen kerran sanonut jotain mikä varmasti tulkittiin tällaiseksi vähättelyksi. Lapseni oli silloin vielä vauva, ja vastuu toisen ihmisen elämästä 24/7 painoi mua raskaana. Lapseton tunnollinen ystävä oli ylikuormittunut ja stressaantunut. Yritin antaa hänelle perspektiiviä suorittavaan elämäntapaan ja selittää hänelle, että oikeasti hänen ei tarvitse työnsä ulkopuolella jaksaa mitään jos ei siltä tunnu. Voi vaikka maata jätskiä syöden kaiken muun ajan. Lapsi on pakko hoitaa vaikka vatsataudissa, mutta ilman lapsia välttämättömiä velvollisuuksia on paljon vähemmän, vaikka tuntuisi että on pakko koko ajan tehdä ja suorittaa. Tämä on tietenkin näkökulma jonka saa lapsen myötä, mutta jota ei voi siirtää toiselle.

Aika monella sinkulla on koira tai pari eikä perheessä toista hoitajaa. Kyllä, pikkulapsi tarvitsee enemmän, halusin vaan sanoa että sinkuillakin on monilla jotain vastuita ja ne hoidetaan yleensä 100 % yksin. Nyt löhden ulkoiluttamaan sinkkuäidin koiraa, lapsensa on sairas.

Niin. Ja yhdelläkään perheellisellä ei ole koiraa vaan tämäkin on ainoastaan sinkkujen ongelma.. 

On kyllä todella typerää, jos perheessä on koiran hoito aina sataprosenttisesti jonkun harteilla, siihenkin väsyy, oli lapsia tai ei.

No jos väsyttää viettää kotona aikaa, viedä eläin ulos 3-4 kertaa päivässä ja antaa sille ruokaa kippoon 1-2 kertaa päivässä niin ok...

Aika totaalisen paska omistaja on jos tuossa on kaikki vaiva mitä lemmikkinsä eteen koskaan näkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän elämäänsä ja kiireisiin voi ihan eri lailla vaikuttaa, jos tarvitsee huolehtia vain itsestään. Jos tilanne kärjistyisi ihan niin pitkälle esim unettomuuden kanssa että olisi jäätävä työttömäksi, siitä ei kärsi muut kuin itse. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi perheelliset valittaa kaikesta lapsiin liittyvästä koska itsehän ne on hankittu.

Kyllä moni lapseton huolehtii muistakin kuin itsestään: puolisosta, lemmikeistä, iäkkäistä vanhemmista/isovanhemmista jne

Mutta tämä on oma valinta. On hyväksyttävämpää luopua lemmikistä pitovaikeuksien vuoksi tai laittaa iäkkäät sukulaiset ja jopa sairas puoliso laitoshoitoon, kuin luopua vapaa-ehtoisesti omista lapsista.

Ne lapset on oma valinta, suomessa ei pakkosiitetä.

Sairastuminen yms. ei ole oma valinta.

Perheellinenkö ei voi sairastua? Suurin osa sairastuu omien elintapojensa ansiosta jotka ovat omia valintoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Ei se ole mikään harha vaan ihan looginen johtopäätös. Keskimäärin vanhemmat ovat aina kovemmilla kuin samassa tilanteessa oleva lapseton. Jos ei olisi, monisairaille ja stressaantuneillehan ehdotettaisiin lasten hankkimistä, että elämä helpottuu. 

Lapset eivät ole ainoita, jotka aiheuttavat äärimmäistä väsymystä.

Niin. Mutta edelleen, niitä samoja väsymystä aiheuttavia asioita voi olla myös sillä lapsiperheen vanhemmalla plus sitten vielä ne lapset. Mikä tässä nyt on vaikeaa? Kertokaa nyt mikä on sellainen äärimmäistä väsymystä aiheuttava asia, jota ei voi olla yhtä todennäköisesti myös lapsiperheen vanhemmalla? 

Kun jäkn täysin yksin, ilman yhtään lähiomaista, olen kokenut sellaista todella pohjatonta uupumusta ja väsymystä, mitä en ole koskaan ennen kokenut. Lisäksi jäi päälle liikaa yksin hoidettavia asioita, mutta ihan hermostokin tarvitsee rentoutumiseen muiden ihmisten läsnäoloa, tästä oli juuri artikkeli viitaten korona-ajan eristyksiin.

Et tiedäkään, miten paljon meillä on yhteistä tämän asian puitteissa. Minulla on teini-ikäiset lapset, olen eronnut ja nytkin olen kotonani täysin yksin, kun lapset ovat isällään. Teen työtä etänä, enkä tälläkään viikolla ole nähnyt ketään muuta kuin kaupan kassan. Olen syönyt puoli vuotta masennuslääkkeitä ja käynyt terapiassa. Nukun huonosti ja työkin menee ihan päin p*rsettä (sain haukut pomoltanikin). SILTI tämä ei ole mitään verrattuna siihen väsymykseen, mitä koin pikkulapsiaikana. Juu, joku muu voi kokea tämän toisin, mutta kyllä vähän ottaa päähän, kun tässä jotkut ilmeisesti kuvittelevat, että lapsien vanhemmat elävät jotain eri elämää, jossa ei voi tapahtua niitä samoja asioita kuin lapsettomilla eikä äiti esim voi tuntea oloaan yksinäiseksi. 

Ehkäpä eniten kärsii ne ihmiset, jotka murehtivat ja tuntevat katkeruutta eli masentuneet.

Mielen vointi kertoo jaksamisesta. Kuka tahansa voi olla kuinka väsynyt vaan. Viha ja jatkuva suru vie eniten voimia.

Velamies kirjoitti:

Vanhemmilla on kokemusta myös lapsettomasta elämästä. Kun olen katsonut kavereideni ja sukulaisteni lapsiperhearkea, niin kyllä minun kiireeni, stressini ja väsymykseni on enemmän itseaiheutettua.

Jos on kokemusta sinkkuudesta viimeksi parikymppisenä, perheellisellä ei ole MITÄÄN KÄSITYSTÄ siitä millaista on olla sinkku 30-vuotiaana ja sen jälkeen. Sinkkuus oli tottakai tosi metka juttu kaikille esim. 24-vuotiaana, kun oli opiskelut, biletykset, aina vapaalla olevat kaverit jne. Tätä elämää ei ole tarjolla enää myöhemmin. Eli ei, lapsellisilla ei ole mitään keinoja ymmärtää aikuista sinkkuelämää ja sen ongelmia kolmenkympin jälkeen, elleivät ole itse olleet sinkkuja sen ikäisenä. Ja tätähän he eivät ollenkaan käsitä.

Vierailija kirjoitti:

Joo, perheellisten vinkuminen on lähinnä säälittävää. Perhe on kuitenkin positiivinen asia. Toisin esim tuntikausia vievät päivittäiset pakko-oireet. Väsyttävät enemmän kuin perhe-elämä mutta mitään hyvää niissä ei ole.

Niin. Kun perheellisillähän ei voi olla pakko-oireita.. 

Noita muita en allekirjoita (tottakai lapsettomallakin voi olla kiire ja univaikeuksia), mutta tämä on kyllä totta:

”Helppohan sinun on sairastaa, kun ei tarvitse hoitaa siinä samalla lapsia."

Uskon, että oma toipuminen olisi puolet nopeampaa, jos voisi oikeasti levätä. Nukkua pitkään ja olla tekemättä ruokaa, siivoamatta ja kuskaamatta lapsia kipeänä. Mutta en silti valita asiasta, tuo nyt vaan on fakta.

T. Äiti

Minusta on väärin teilata kenenkään kokemusta väsymyksestä. Sitä on niin erilaista ja ihmisten omat kokemuspohjat eroavat toisistaan niin paljon.

Muistan tilanteen, jossa juuri yrittäjäksi ryhtynyt ja paria työtä itsensä elättääkseen tekevä ystäväni totesi huokaisten olevansa aika kuormittunut yhteisessä illanvietossa. Paikalla ollut toinen yhteinen ystävä vastasi tähän, ettei voi olla mitään verrattuna hänen arkeensa pienten lasten kanssa.

Myönnän kuunnelleeni hämmästyneenä koko tilannetta. En epäile ollenkaan, ettei tämä lapsellinen olisi voinut olla oikeassa, mutta kommentti on äärimmäisen tyly tälle toiselle ihmiselle, joka hyviltä ystäviltä odotti lähinnä tsemppiä. Tämä toinenkin sitä oli meiltä saanut.

Josko mielummin oltaisiin vähän enemmän toisemme huomioon ottavia ja unohdetaan kilpailu, jossa "minulla on varmasti rankempaa kuin sinulla". Ihan molemmin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän elämäänsä ja kiireisiin voi ihan eri lailla vaikuttaa, jos tarvitsee huolehtia vain itsestään. Jos tilanne kärjistyisi ihan niin pitkälle esim unettomuuden kanssa että olisi jäätävä työttömäksi, siitä ei kärsi muut kuin itse. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi perheelliset valittaa kaikesta lapsiin liittyvästä koska itsehän ne on hankittu.

Kyllä moni lapseton huolehtii muistakin kuin itsestään: puolisosta, lemmikeistä, iäkkäistä vanhemmista/isovanhemmista jne

Joo, ja perheelliset näiden LISÄKSI lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Pakko vielä tuoda erilainen näkökulma: koen että elämä on henkisesti kevyempää perheellisenä. Lapsiperhe-elämä on poistanut valtavasti sitä angstia, yksinäisyyttä ja turvattomuutta mitä tunsin sinkkuna (huom puhun vain omasta puolestani). Arki lapsen kanssa luo hyvän pohjan säännölliselle uni- ja ateriarytmille ja ulkoilulle, ja kaikki tämä lisää hyvinvointia. Lapsi myös helpottaa työn priorisointia ja rajaamista, eli työt jäävät paremmin töihin ja vapaa-aika, vaikka ei tuokaan lepoa, tarjoaa vastapainoa työlle. Vanhemmuus velvoittaa pitämään huolta myös itsestä henkisesti ja fyysisesti, jotta jaksaisi hoitaa velvollisuudet. Niin, ja lapsi tuo merkityksen tunnetta. Sympatiani on siis sinkkujen ja vasten tahtoaan lapsettomien puolella. ♥️

Kiitos näistä sanoista! Ihana tulla ymmärretyksi tässä asiassa. Sinkkuna tietenkin olen nähnyt läheltä monen lapsiperheen ongelmat ja valvomiset ja muun kauhean - ja suuret sympatiat sinne ja paljon jaksamista. Mutta kuvailemasi asiat ovat ihmisyyden sydämessä ja on helpottavaa, että joku sanottaa ne puolestani, toiselta puolen "aitaa".