Miksi perheelliset vähättelevät lapsettomien väsymystä, kiirettä jne?

Vierailija kirjoitti:

No onhan siinä vähän eri logistiikka onko perheessä 1 vai 6 henkeä:) Jos huolehtii vain itsestään ja jaksamisestaan niin pääsee helpolla

Paitsi jos tekee pakko-oireita 10-16 h päivä. Lasten teko on vapaaehtoista, pakko.oireet ei.

Jaa. En ole kyllä koskaan törmännyt moiseen. Tosin minun ystävät tietävät että kärsin univaikeuksista monen muun sairauden lisäksi ja ymmärtävät että olen usein uupunut ja jos en ole, on monta rautaa tulessa kun pitää hoitaa rästitkin. Ihanasti tsemppaavat, lisääntyjät että lisääntymättömät.

Minulla oli kerran esimies, joka arvosti vain perheellisiä ja joka jaksoi aina tuoda esiin, miten pienten lasten vanhemmilla on niin vaikeaa - hänellä oli silloin itsellään pieni lapsi. Nyt hän varmaan vinkuu teini-ikäisten lasten vanhempien rankasta arjesta. - Kertaakaan häneltä ei liiennyt myötätuntoa kaltaisilleni, jotka joutuvat yksin pärjäämään monenlaisten asioiden kanssa, alkaen ikääntyneiden vanhempien hoitamisesta.

Kertovat omasta kokemuksestaan, niin kuin asioista yleensä kerrotaan, omasta näkökulmasta. Kokevat, etteivät tienneet väsymyksestä mitään ennen lapsia, vaikka luulivat niin.

Vierailija kirjoitti:

Olen neljän lapsen äiti ja minua ei voisi v*ttuakaan kiinnostaa lapsettomuen vinkunat mistään. Oli sitten syöpä tai joku työväsymys, se ei ole mihään verrattuna siihen, että mulla on 4 lasta, joita hoidan 40 asteen kuumeessa ja koronassa. Lapseton ei tajya mitään siitä h*lvetistä, jota lapsiperhe-elämä on. Yksikään lapseton vinkuja ei saa multa mitään sympatiaa.

Joku raja näissä kommenteissakin. Syöpään voi kuollakin. Minä en ole vielä parin lapsen äitinä kuollut väsymykseen, mutta samanikäinen ystäväni kyllä kuoli syöpään. Viimeiset kuukaudet ei jaksanut juuri olla edes hereillä.

Vielä yksi näkökulma tähän. Vaikka vanhemmuus väsyttää, se usein antaa myös voimia kun lapsi hymyilee, sanoo jotain hassua tai on muuten vaan niin ihana. Ainakin välillä. Lapsettomalla ei ole tällaista luksusta eikä myöskään lapsiperhearki imaise iltaisin ja viikonloppuisin mukaansa niin, että unohtaisi stressaavat työasiat. Lapsiperheillä on usein myös enemmän vertaistukea, joille valittaa väsymyksestä ja väsymys on sosiaalisesti hyväksyttyä, kun taas lapsettoman väsymys torpataan heti vähättelyllä.

Nyt en puhu sitten vakavasti sairaista tai kaikin puolin kriisivaiheessa elävistä vanhemmista tai lapsettomista, vaan tavallisesta, kuormittavasta arjesta.

Vierailija kirjoitti:

Suurin virhe tässä kaikessa on se, että laitetaan kaikki lapsettomat yhteen nippuun ja vanhemmat yhteen nippuun.

Olemme ainoita vanhempia kaveripiirissämme ja vain yksi näistä kavereista alkoi vertailemaan elämiämme. Hän myös kuvitteli, että minä vertailin tai arvostelin häntä, vaikka en koskaan sanonut mitään tuollaisia asioita, joista ap kirjoittaa.

Hän saattoi valittaa kuinka ei saa nukuttua, koska asiat pyörivät mielessä. Tähän totesin, että se on kyllä ärsyttävää kun aivot ei hiljene ja haluaisi vain nukkua. Tuohon hän totesi, että niin ja minulla kun on vielä lapsi hoidettavana. Menin vähän hiljaiseksi, että miten se nyt tähän liittyi. Huomasin nopeasti, että en voinut enää keskustella vanhaan tapaan hänen kanssaan vaan minun piti varoa kommentoimasta omaan elämääni liittyviä asioita.

Sama muuten tapahtui, kun hän puhui kuinka ärsyttävää on kun avopuoliso ei muista viedä roskia, vaikka hän siitä aina jankkaa. Totesin, että on kyllä ärsyttävää, kun kun joutuu patistamaan. Hänen vastaus: ja kun teillä on vielä ne lapsikin ja enemmän sotkua siivottavana.

Hän siis jonkin ajan kuluttua valitti tästä aiheesta ja itse olin ihan puulla päähän lyöty. En kyllä koskaan ajatellut, että minulla olisi jotenkin rankempaa lapsen kanssa, kuin ilman. Olin vain tyytyväinen, kun sain olla kotona. Minä en saanut puhua väsymyksestäni, koska jotenkin hän käänsi sen niin, että arvostelin häntä. Häntä ärsytti, jos tavatessamme sanoin että pää on ihan sekaisin, kun en ollut saanut nukuttua kunnolla. Silloin se väsymyksen tunne oli jotain utopistista itselleni ja jaoin tuntemuksiani. Jostain syystä hän ei tästä pitänyt, joten yritin esittää pirteää aina tavatessamme, vaikka olisi tehnyt mieli perua ja jäädä kotiin nukkumaan.

Jonkin ajan kuluttua sanoi myös, että haluaisi, että puhun muitakin kuulumisia omasta elämästäni kuin vain kotielämästäni. Valitettavasti minulla ei ole ollut kovinkaan sosiaalinen elämä ennen vauvaa eikä harrastuksiakaan ollut, joten omat kuulumiset liittyivät aika lailla kotielämääni. Hassua, kun oltiin tunnettu jo vuosia ja hän tiesi, että ennen vauvaakin vietin suurimman ajan töiden lisäksi kotona. Omasta mielestäni osasin kyllä keskustella muustakin ja kuuntelin hänen kuulumisensa, mutta en kai sitten tarpeeksi hyvin. Hän myös halusi olla lapsemme elämässä aktiivisesti ja toivoi omiakin joskus saavansa. Eli ei mikään täysin lapsia inhoava tapaus. Itse asiassa minä olen enemmänkin se, joka on karttanut lapsia.

Muiden kaverien kanssa ei kuitenkaan mitään ongelmia tullut. Aika yksilöllisiä nämä jutut. Ihmisillä on myös tapana nähdä asiat oman tulkintansa kautta. Joskus totuus sanojan sanoista jää piiloon, koska asiat tulkitaan oman ajatusmaailman ja tunnepohjan kautta.

En ihmettele kaverisi käytöstä. Johan tässäkin keskustelussa on tehty 7 sivun verran selväksi, että lapsettomat eivät ole edes ihmisiä. Huomenna kukaan lapseton ei uskalla edes jutella lapsellisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Olen vanhempana samaa mieltä. Ihmiset ovat erilaisia, kestävät väsymystä eri lailla ja kaikilla on erilaisia haasteita. Sitäpaitsi kaikki lapsiperheet eivät ole yhtä väsyneitä. Jos on sattunut saamaan lotossa kohtuullisen helpon lapsen ja sopeutunut itse hyvin lapsiperhe-elämään ja aikaisiin aamuihin, ei se pikkulapsiaika ole välttämättä ole mitenkään superväsyttävää. Sinkulla voi olla päällä monta paljon kuluttavampaakin elämäntilannetta.

Miksi on sitten niin kamalan vaikeaa uskoa, että se lapsiperheen vanhempi voi kestää sitä väsymystä ihan yhtä huonosti kuin se väsynyt lapseton? Eikö se lapsiperheen vanhempi ole ihan yhtä pätevä kertomaan omasta väsymyksen asteestaan kuin se lapsetonkin? 

No tottakai voi. Tuossahan nimenomaan oli selkeällä suomenkielellä, että "jos on helppo lapsi" ja "jos sopeutuu hyvin". Jos-sanan käyttö kertoo, että kaikilla ei ole helppoja, hyvin nukkivia lapsia ja kaikki eivät kestä varhaisia aamuja ilman, että sitä tarvitsee erikseen kirjoittaa auki.

Sinä olet pätevä kertomaan omasta väsymyksen asteestasi muttet kenenkään toisen väsymyksen asteesta. Siksi kilpailu siitä, kuka nyt on väsynein, on naurettavaa pelleilyä.

Mutta miksi ihmeessä se lapseton on pätevämpi sanomaan, onko sen perheellisen lapsi helppo vai ei? Siitähän tässä nyt oli kyse, kun ne perheelliset itse arvioivat olevansa väsyneitä ja se on sitten lapsettoman mielestä jotenkin väärin. Jos se perheellinen ei itse tunne olevansa väsynyt, tuskin hän niin sanookaan. 

Vierailija kirjoitti:

Näistä kommenteista tulee mieleen, että ihan yksinkö te 24/7 ne lapset hoidatte, kun kukaan ei kommentoi toisen vanhemman avusta mitään? Tilastollisesti moni elää parisuhteessa eli käytännössä se toinen vanhempi on ainakin osan aikaa vuorokaudesta jakamassa hoitovastuuta. Plus jos molemmat vanhemmat on vaikka kipeänä kotona, niin eikö sen hoitovastuun kanssa voi vuorotella niin, että toinen lepää välillä?

Monilla on myös hoitoapuna isovanhemmat, jotkut saa apua ystäviltä/naapureilta ja kyllähän aika iso osa yli vuosikkaista on jo varhaiskasvatuksessa eli muksu ei ole 24/7 vanhempien vastuulla kotona. Joo, toki on heitäkin, joilla ei tukiverkkoja ole, mutta harva on 24/7 lapsen tai lapsien kanssa kotona ihan yksin ilman mitään apua ikinä.

No ei ole kaikilla isovanhempia tarjoamassa hoitoapujaan eikä ihmisiä ole suositeltu edes tavattavan viimeiseen vuoteen. Kipeänä kukaan ei edes saa tulla lähelle. Varhaiskasvatus on vain pelkän työpäivän ajan ja vaikka työaika tuntuukin lomalta niin fyysisesti raskas työ metelissä ei ole lepoa. Työpäivän jälkeen alkaa toinen työpäivä kotona. Kaikilla ei myöskään ole puolisoa tai puoliso on eri työvuorossa ettekä koskaan jaa arkea keskenänne.

Ihannehan olisi, jos molemmat vanhemmat tekisivät töitä klo 8-16 viettäen aamut ja illat perheenä kotona, mutta harvalla taitaa enää olla niin.

Mun lapsellinen naiskollegan suoritustaso hipuu nykyään lähellä nollaa. 2 vuotiaan kanssa sisällä kohta vuoden. Isä ei tunnu osallistuvan hoitoon yhtään. Paitsi että nainen tekee 80 % hän vabbaa jatkuvasti, harva se viikko.

Koskaan ei tekisi minuuttiakaan pidempää päivää. Vaikka Siis meillä voi pitää saldovapaata varsin hyvin.

En ole kyllä ikinä nähnyt tällaista, työelämässä 20 v. Nyt on poikkeukselliset ajat.

Miksi oikeasti kukan haluaa lapsia? Perheelliset aina valittaa siitä miten on kiire ja sotkua eikä aikaa parisuhteelle, kauhea väsymys ja kokoajan pitää tehdä jotain :D  Sitten vähättellään kaikkien muiden ongelmia ja arvostellaan, jos joku sanoo että ei itse halua lisääntyä.

Voiko joku kertoa mulle, miksi kukaan oikeasti voisi haluta lapsia? En ymmärrä, miksi kukaan vapaaehtoisesti haluaisi pilata elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Perheellinen saa lapsistaan syyn sille, jos tarvitsee elämässä joustoa:

"Mun pitää nyt lähteä töistä, en voi jäädä ylitöihin, kun päikky menee kiinni ja lapset pitää hakea" --> lapseton ei voi käyttää samaa perustelua

"En ole saanut tehdyksi asiaa X, koska lapsi valvotti/oli sairas/piti katsoa lapsen perään." --> lapseton ei voi vedota tuohon, vaan on laiska tai saamaton, jos ei ehdi tekemään

Joo, kyllä odotan sitä, että joskus perheellisenä voin lähteä työpaikan venyvistä palavereista hakemaan muksua kotiin :D Lapsettomana on pitänyt aina joustaa, koska "eihän sulla mihinkään kiire ole"

Turhaa odotat: lapsellisena joudut joustamaan 100x niin paljon kuin lapsettomat työkaverisi. Että ole vaan onnellinen vielä tuosta helposta elämästäsi.

Neljän äiti, onnellinen sellainen 😇

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Olen vanhempana samaa mieltä. Ihmiset ovat erilaisia, kestävät väsymystä eri lailla ja kaikilla on erilaisia haasteita. Sitäpaitsi kaikki lapsiperheet eivät ole yhtä väsyneitä. Jos on sattunut saamaan lotossa kohtuullisen helpon lapsen ja sopeutunut itse hyvin lapsiperhe-elämään ja aikaisiin aamuihin, ei se pikkulapsiaika ole välttämättä ole mitenkään superväsyttävää. Sinkulla voi olla päällä monta paljon kuluttavampaakin elämäntilannetta.

Miksi on sitten niin kamalan vaikeaa uskoa, että se lapsiperheen vanhempi voi kestää sitä väsymystä ihan yhtä huonosti kuin se väsynyt lapseton? Eikö se lapsiperheen vanhempi ole ihan yhtä pätevä kertomaan omasta väsymyksen asteestaan kuin se lapsetonkin? 

No tottakai voi. Tuossahan nimenomaan oli selkeällä suomenkielellä, että "jos on helppo lapsi" ja "jos sopeutuu hyvin". Jos-sanan käyttö kertoo, että kaikilla ei ole helppoja, hyvin nukkivia lapsia ja kaikki eivät kestä varhaisia aamuja ilman, että sitä tarvitsee erikseen kirjoittaa auki.

Sinä olet pätevä kertomaan omasta väsymyksen asteestasi muttet kenenkään toisen väsymyksen asteesta. Siksi kilpailu siitä, kuka nyt on väsynein, on naurettavaa pelleilyä.

Mutta miksi ihmeessä se lapseton on pätevämpi sanomaan, onko sen perheellisen lapsi helppo vai ei? Siitähän tässä nyt oli kyse, kun ne perheelliset itse arvioivat olevansa väsyneitä ja se on sitten lapsettoman mielestä jotenkin väärin. Jos se perheellinen ei itse tunne olevansa väsynyt, tuskin hän niin sanookaan. 

Eikö tässä aloituksessa ollut kyse ihan päinvastaisesta? Lapseton sanoo olevansa väsynyt ja perheellinen mitätöi kokemuksen sanomalla, että lapseton ei voi olla yhtä väsynyt kuin hän tai ei tiedä mitään todellisesta väsymyksestä, koska hänellä ei ole lapsia.

Ei kukaan kai täällä ole sanonut, että perheellinen ei voi tai saa olla väsynyt. Jos on esimerkiksi läpi yön tunnin tai parin heräilevä lapsi, perheellinen on varmasti ihan perkeleen väsynyt.

Siksi koska perheellisellä voi olla esim samat terveysongelmat kuin lapsettomalla mutta myös lapsesta on huolehdittava. Muistan aina kun sinkkukaveri kehui flunssaisena painuvansa pehkuihin kuuman juoman kanssa, itsellä sama nuha ja kaksi lasta huolehdittavana miehen työmatkan takia. Joo en mennyt pehkuihin. Tai se työkaveri joka kehui joka loman alkaisijasiksi lukevansa kaikki päivät kirjoja. Ihan ei perheellisellä ole samaa rentoutumisen mahdollisuutta. Mutta itse olen lapseni hankkinut mutta näillä kommenteilla lapsettomat todistavat elävänsä omassa kuplassaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi oikeasti kukan haluaa lapsia? Perheelliset aina valittaa siitä miten on kiire ja sotkua eikä aikaa parisuhteelle, kauhea väsymys ja kokoajan pitää tehdä jotain :D  Sitten vähättellään kaikkien muiden ongelmia ja arvostellaan, jos joku sanoo että ei itse halua lisääntyä.

Voiko joku kertoa mulle, miksi kukaan oikeasti voisi haluta lapsia? En ymmärrä, miksi kukaan vapaaehtoisesti haluaisi pilata elämänsä.

Tai mitäpä jos ei muutettaisi tätäkin ketjua jankkaukseksi siitä, miksi joku hankkii lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska perheellisellä voi olla esim samat terveysongelmat kuin lapsettomalla mutta myös lapsesta on huolehdittava. Muistan aina kun sinkkukaveri kehui flunssaisena painuvansa pehkuihin kuuman juoman kanssa, itsellä sama nuha ja kaksi lasta huolehdittavana miehen työmatkan takia. Joo en mennyt pehkuihin. Tai se työkaveri joka kehui joka loman alkaisijasiksi lukevansa kaikki päivät kirjoja. Ihan ei perheellisellä ole samaa rentoutumisen mahdollisuutta. Mutta itse olen lapseni hankkinut mutta näillä kommenteilla lapsettomat todistavat elävänsä omassa kuplassaan.

Lapsettomat eivät elä missään kuplassa, he nauravat tuollaisille itsensä kloonaaville lampaille, jotka eivät keksi muuta tekemistä kuin synnyttäminen :DD

Vierailija kirjoitti:

En oo koskaan vähätellyt kenenkään väsymystä ja kiirettä, mutta ymmärräthän varmasti, että lapsiperheellisillä on myös kokemusta lapsettomasta elämästä? Mä olin lapseton kolmikymppiseksi, joten aika hyvin osaan vertailla sitä, miltä tuntui olla väsynyt, sairastaa tai olla kiireinen ilman lapsia ja lasten kanssa.

Mutta sinä olet elänyt elämääsi sinuna ilman lapsia, et kenenkään muun. Jollain toisella ilman lapsia on erilainen stressinsietokyky ja erilainen temperamentti. Hänellä voi olla elämässään muita sairauksia, joita sinulla ei lapsettomana ollut ja elämässään haasteita, joita sinä et ole kokenut. Hän saattaa olla monisairas, eikä kykene ehkä edes töihin, joihin sinä mahdollisesti lastenkin kanssa pystyt. Hän saattaa toimia omaishoitajana syöpään kuolevalle läheiselleen. Mutta silti se vanhemman stressi ja väsymys on aina se suurin. Miksi?

Ei ihmisten kärsimystä voi verrata, kun ei tiedä, miltä toisesta tuntuu. Itse olen kärsinyt 20 vuotta psyykkisistä ongelmista, enkä minäkään sano toisille, jos valittavat pahaa mieltään, etteivät he tiedä pahasta mielestä mitään, kun eivät ole olleet masentuneita tai saaneet paniikkikohtauksia. Olisi vähättelevää sanoa niin.

Puhuessamme näin toisille alleviivaamme omien kokemustemme raskautta ja vähättelemme toisten. Että koska itse olemme sentään kokeneet pikkulapsiajan tai masennuksen, toisten ongelmat eivät ole mitään. En se niin mene. Esimerkiksi nukkuminen ei ole mikään itsestäänselvyys lapsettomallekaan. Itse olen valvonut unettomuuden vuoksi kokonaisia öitä.

No varmaan siksi että ovat joskus itse olleet lapsettomia ja nähneet sen osan. Muistan että olen ollut lapsettomanakin äärimmäisen väsynyt vuorotyön, yliopistoopintojen jne. ristipaineessa. Tuolloin oli kuitenkin mahdollisuutta vaikuttaa siihen väsymykseen ja esim. tiesi milloin todennäköisesti pääsee lepäämään ja nukkumaan. Perheellisenä väsymys on hallitsemattomampaa. Jos olet valvonut vaikka töiden ja opintojen takia niin lapsettomana sulla on joku aika tiedossa milloin saat levätä, perheellisenä voi olla myös tiedossa milloin (ehkä) saat levätä, mutta siinä on niin monta muuttujaa (kun on niitä perheenjäseniä) että voi olla että saat levätä vasta viikkojen päästä, jos huono tuuri käy.

Pienten lasten äitinä et koskaan tiedä milloin sattuu se yö, kun vauva/taapero valvottaa, jollakin lapsella alkaa vaikka vatsatauti/korvatulehdus tms. keskellä yötä, toinen lapsi näkee painajaista ja herättää kuuri kun toinen on nukahtanut jne. Voi olla melkoista horroria ne yöt, jos perheenjäsenet herättelee eri aikoihin ja siihen vielä sitten lisäksi joku sairastelu jne.

Jos lapsia on useita niin sitä vähemmän pystyy hallitsemaan väsymystä ja sitä enemmän on vastuuta. On myös eri asia olla väsyneenä yksin kotona kuin olla väsyneenä lasten kanssa kotona. Lasten läsnäolo tekee väsymyksen raskaammaksi, koska heistä on vastuussa koko ajan. Myös rättipoikkiväsyneenä. Perheettömänä voi rättipoikkiväsyillä ns. omassa rauhassa. Siinä on eroa. Fiksuna en toki tätä kailota lapsettomille, mutta toivoisin myös siltä puolen ymmärrystä perheellisille.

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska perheellisellä voi olla esim samat terveysongelmat kuin lapsettomalla mutta myös lapsesta on huolehdittava. Muistan aina kun sinkkukaveri kehui flunssaisena painuvansa pehkuihin kuuman juoman kanssa, itsellä sama nuha ja kaksi lasta huolehdittavana miehen työmatkan takia. Joo en mennyt pehkuihin. Tai se työkaveri joka kehui joka loman alkaisijasiksi lukevansa kaikki päivät kirjoja. Ihan ei perheellisellä ole samaa rentoutumisen mahdollisuutta. Mutta itse olen lapseni hankkinut mutta näillä kommenteilla lapsettomat todistavat elävänsä omassa kuplassaan.

Miten he elävät kuplassa jos vaan kertovat sinulle omasta elämästään? Vai eikö sinulle saisi puhua asioista, joita et itse pysty tällä hetkellä tekemään?

Onni on ystävät, joiden kanssa voi puolin ja toisin kertoa omista jutuistaan ilman vertailuja tai vähättelyjä. Toinen toisiamme tsempataan, jos on pienempiä tai isompia vaikeuksia. Ei tarvitse yrittää laittaa niitä tärkeysjärjestykseen.