Miksi perheelliset vähättelevät lapsettomien väsymystä, kiirettä jne?

Onhan se tyhmää vertailla, mutta oman kokemukseni perusteella voin kyllä sanoa, että väsymyksestä ei tiedä mitään ennen kuin on lapset. Pahinta on kun joutuu hoitamaan sairasta lasta yövuoroviikolla eikä ehdi kunnolla nukkua moneen päivään.

Ei vähättele. 99.999% ihmisistä ei mieti sinun ongelmiasi tai mitään mikä liittyy sinuun. Lähes kaikki miettii omia henkilökohtaisia asioita, ongelmia, toiveita tms. On aivan turha miettiä mitä muut ajattelevat. Vähättely sosiaalisessa tilanteessa on usein tapa, ei edes ilmaisjan totuus ja tämän toteaja on usein sillä hetkellä ylikuormittunut esim. lasten takia.

Juuri siksi, koska olin aivan samaa mieltä kanssasi, kunnes sain ne lapset. Ei, sitä väsymyksen määrää kaksosten vauvavuonna ei pysty kuvittelemaan, vaikka minullakin oli ollut ennen rankkojakin unettomuusjaksoja. Mutta sitten vauvojen kanssa, jotka eivät nuku/jos nukkuvat niin eri aikaan ja sitten huutavat koko illan joka ilta, mennään aivan eri sfääreissä. Olin varmaan lähellä psykoosia, nyt kun olen jälkikäteen asiaa puinut lääkärien kanssa ja Äimässä.

Väsymyksessä mennään sellaiselle tasolle, että olet jossain transsissa - kaikki normaalit ruumilliset toiminnat häirintyy - minulla esim. nälän tunne hävisi kokonaan, ja jos en kirjoittanut ylös mitä olin syönyt ja pvm ja kellonaika, saatoin olla syömättä vaikka yli vuorokauden kokonaan, (ja kuitenkin olisi tärkeätä ettei maito lopu). Piti siis kirjoittaa kaikki ylös, nyt join lasin vettä, tänään olen pessyt hampaat, tänään kävin suihkussa, siis aina pvm, viikonpv ja kellonaika. Laihduin aivan älyttömästi. Koko lähimuisti hävisi. Toiminta oli mekaanista. Välillä kun meni makuuasentoon, niin tasapainoaisti temppuili ja tuntui kuin olisin aallokossa veneessä. Alkoi jo tulla harhoja. Että näin mentiin semmoset puoli vuotta. Ja sitä univelkaa oli jo ennen synnytystä, koska oli sen verran isot vauvat, että liikkuminen ja nukkuminen oli viimeiset 3 kk melko mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Olen vanhempana samaa mieltä. Ihmiset ovat erilaisia, kestävät väsymystä eri lailla ja kaikilla on erilaisia haasteita. Sitäpaitsi kaikki lapsiperheet eivät ole yhtä väsyneitä. Jos on sattunut saamaan lotossa kohtuullisen helpon lapsen ja sopeutunut itse hyvin lapsiperhe-elämään ja aikaisiin aamuihin, ei se pikkulapsiaika ole välttämättä ole mitenkään superväsyttävää. Sinkulla voi olla päällä monta paljon kuluttavampaakin elämäntilannetta.

Vierailija kirjoitti:

En oo koskaan vähätellyt kenenkään väsymystä ja kiirettä, mutta ymmärräthän varmasti, että lapsiperheellisillä on myös kokemusta lapsettomasta elämästä? Mä olin lapseton kolmikymppiseksi, joten aika hyvin osaan vertailla sitä, miltä tuntui olla väsynyt, sairastaa tai olla kiireinen ilman lapsia ja lasten kanssa.

Lapseton olen edelleen, mutta kyllä mulla alkoi se väsymys kolmevitosena samaan aikaan kuin ystävilläkin lapsien myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ero on siinä, että sinulla on kuitenkin mahdollisuus nukkua. Vaikka edes ne viikonloput. Voit myös hakea vaikka lääkityksen unettomuuteesi ja lopettaa valittamisen.

En valitellut vaan kerroin oman ongelmani ja en usko ollenkaan, että teillä on sen pahempaa väsymystä, kuin itselläni. Miksi vähättelette mua, kun voimme yhtä paljon kärsiä väsymyksestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Ei se ole mikään harha vaan ihan looginen johtopäätös. Keskimäärin vanhemmat ovat aina kovemmilla kuin samassa tilanteessa oleva lapseton. Jos ei olisi, monisairaille ja stressaantuneillehan ehdotettaisiin lasten hankkimistä, että elämä helpottuu. 

No kyllä mä ainakin syöpää ja montaa muuta sairautta sairastaisin mielummin perheessä kuin sinkkuna.

Kai se liittyy siihen että pitää edes jossain yrittää olla muita parempi. Mene ja tiedä, ei oikeasti kiireisellä perheenäidillä ole aikaa käydä netissä väittelemässä kuka on väsynein.

Masentunut sinkkukin menee todennäköisesti heikompaan happeen kuin masentunut perheessäeläjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo koskaan vähätellyt kenenkään väsymystä ja kiirettä, mutta ymmärräthän varmasti, että lapsiperheellisillä on myös kokemusta lapsettomasta elämästä? Mä olin lapseton kolmikymppiseksi, joten aika hyvin osaan vertailla sitä, miltä tuntui olla väsynyt, sairastaa tai olla kiireinen ilman lapsia ja lasten kanssa.

Lapseton olen edelleen, mutta kyllä mulla alkoi se väsymys kolmevitosena samaan aikaan kuin ystävilläkin lapsien myötä.

Miksi sulla alkoi väsymys? Minkä ikäinen oot nyt, jatkuuko edelleen? Koska en mä ainakaan oo mitenkään väsynyt nyt, kun lapset nukkuvat ja ovat jo isompia, että saan itsekin nukkua viikonloppuisin. Olen 40. Kuulostaa oudolta, kannattaa käydä lääkärissä.

Vierailija kirjoitti:

Juuri siksi, koska olin aivan samaa mieltä kanssasi, kunnes sain ne lapset. Ei, sitä väsymyksen määrää kaksosten vauvavuonna ei pysty kuvittelemaan, vaikka minullakin oli ollut ennen rankkojakin unettomuusjaksoja. Mutta sitten vauvojen kanssa, jotka eivät nuku/jos nukkuvat niin eri aikaan ja sitten huutavat koko illan joka ilta, mennään aivan eri sfääreissä. Olin varmaan lähellä psykoosia, nyt kun olen jälkikäteen asiaa puinut lääkärien kanssa ja Äimässä.

Väsymyksessä mennään sellaiselle tasolle, että olet jossain transsissa - kaikki normaalit ruumilliset toiminnat häirintyy - minulla esim. nälän tunne hävisi kokonaan, ja jos en kirjoittanut ylös mitä olin syönyt ja pvm ja kellonaika, saatoin olla syömättä vaikka yli vuorokauden kokonaan, (ja kuitenkin olisi tärkeätä ettei maito lopu). Piti siis kirjoittaa kaikki ylös, nyt join lasin vettä, tänään olen pessyt hampaat, tänään kävin suihkussa, siis aina pvm, viikonpv ja kellonaika. Laihduin aivan älyttömästi. Koko lähimuisti hävisi. Toiminta oli mekaanista. Välillä kun meni makuuasentoon, niin tasapainoaisti temppuili ja tuntui kuin olisin aallokossa veneessä. Alkoi jo tulla harhoja. Että näin mentiin semmoset puoli vuotta. Ja sitä univelkaa oli jo ennen synnytystä, koska oli sen verran isot vauvat, että liikkuminen ja nukkuminen oli viimeiset 3 kk melko mahdotonta.

Ja?

Itse olen elänyt äärimmäisen kammottavan lapsuuden alkoperheessä, en muistanut myös enää syömistä, olen ollut mm. lapsena 3vrk ilman ruokaa, koska en muistanut.

Kokemukseni eivät ole edes poikkeuksellisia.

Ensimmäinen oikea burnout oli 12-vuotiaana, jalat eivät esim. toimineet enää sen takia, en pystynyt kävelemään, tai päässyt sängystä ylös.

Fyysiset ja psykkiset vauriot on pysyviä.

On olemassa paljon ihmisiä, joille teidän vauvavuodet ei ole mitenkään erityisen kauheita, tai teidän unettomuudet jotain erityisen kammottavaa, voisitte yrittää nähdä laajemminkin kuin itsenne, olen kyllä huomannut, että lapsia tekevät juurikin oman navan tuijottajat, joille tuo on jotain ihmeellisintä mitä on ikinä kenelläkään käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Juuri siksi, koska olin aivan samaa mieltä kanssasi, kunnes sain ne lapset. Ei, sitä väsymyksen määrää kaksosten vauvavuonna ei pysty kuvittelemaan, vaikka minullakin oli ollut ennen rankkojakin unettomuusjaksoja. Mutta sitten vauvojen kanssa, jotka eivät nuku/jos nukkuvat niin eri aikaan ja sitten huutavat koko illan joka ilta, mennään aivan eri sfääreissä. Olin varmaan lähellä psykoosia, nyt kun olen jälkikäteen asiaa puinut lääkärien kanssa ja Äimässä.

Väsymyksessä mennään sellaiselle tasolle, että olet jossain transsissa - kaikki normaalit ruumilliset toiminnat häirintyy - minulla esim. nälän tunne hävisi kokonaan, ja jos en kirjoittanut ylös mitä olin syönyt ja pvm ja kellonaika, saatoin olla syömättä vaikka yli vuorokauden kokonaan, (ja kuitenkin olisi tärkeätä ettei maito lopu). Piti siis kirjoittaa kaikki ylös, nyt join lasin vettä, tänään olen pessyt hampaat, tänään kävin suihkussa, siis aina pvm, viikonpv ja kellonaika. Laihduin aivan älyttömästi. Koko lähimuisti hävisi. Toiminta oli mekaanista. Välillä kun meni makuuasentoon, niin tasapainoaisti temppuili ja tuntui kuin olisin aallokossa veneessä. Alkoi jo tulla harhoja. Että näin mentiin semmoset puoli vuotta. Ja sitä univelkaa oli jo ennen synnytystä, koska oli sen verran isot vauvat, että liikkuminen ja nukkuminen oli viimeiset 3 kk melko mahdotonta.

Ihan todella helppo on lapsettoman kuvitella, että tuo tilanteesi on ollut kamala. Mutta onko se vielä lasten ollessa eskarissa samaa tasoa? Kuka vaan sairastuu, kun unta häiritään ja estetään, totta kai.

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen normaalikuntoisen lapsettoman väsyttää verrattuna normaalikuntoiseen perheelliseen?

Sillä sun mielestä normikuntoisella voi olla esim. todella väsyttäviä kroonisia tai kovia kipuja, jotka ei näy päällepäin tai joista hän ei sulle kerro.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Ei se ole mikään harha vaan ihan looginen johtopäätös. Keskimäärin vanhemmat ovat aina kovemmilla kuin samassa tilanteessa oleva lapseton. Jos ei olisi, monisairaille ja stressaantuneillehan ehdotettaisiin lasten hankkimistä, että elämä helpottuu. 

Lapset eivät ole ainoita, jotka aiheuttavat äärimmäistä väsymystä.

Jännä, kun aloitusviesti on saanut paljon yläpeukkuja, mutta järjestään kommenteissa ollaan logiikalla "kyllä se nyt vaan on raskaampaa lapsellisella kuin lapsettomalla, en itsekään tiennyt tätä, mutta nyt tiedän, kun mulla niitä lapsia on"...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo koskaan vähätellyt kenenkään väsymystä ja kiirettä, mutta ymmärräthän varmasti, että lapsiperheellisillä on myös kokemusta lapsettomasta elämästä? Mä olin lapseton kolmikymppiseksi, joten aika hyvin osaan vertailla sitä, miltä tuntui olla väsynyt, sairastaa tai olla kiireinen ilman lapsia ja lasten kanssa.

Lapseton olen edelleen, mutta kyllä mulla alkoi se väsymys kolmevitosena samaan aikaan kuin ystävilläkin lapsien myötä.

Miksi sulla alkoi väsymys? Minkä ikäinen oot nyt, jatkuuko edelleen? Koska en mä ainakaan oo mitenkään väsynyt nyt, kun lapset nukkuvat ja ovat jo isompia, että saan itsekin nukkua viikonloppuisin. Olen 40. Kuulostaa oudolta, kannattaa käydä lääkärissä.

Burn outia, yksinäisyyttä, syöpäsairaan hoitoa, kuolemaa, liikaa töitä, raudanpuutetta, poistettu kilpirauhanen, yksin vastaamista aika monesta asiasta liikaa (asioita ei saanut peruutettua, kun elämäntilanne muuttui eikä mitään tukiverkkoa).

Olen kärsinyt vakavista uniongelmista lapsettomana. Silloin riitti kun tilasi pizzaa ja harjasi hiukset joskus. Vuorokauden ajalla ei ollut väliä, etenkään kun teki vuorotöitä.

Lapsellisena vakavista uniongelmista kärsineenä on vain aivan pakko mukautua lähes minuutin tarkkaan vuorokauden rytmiin. Jos et saa yöllä unta niin se on voi voi ja seuraava mahdollisuus yrittää nukahtaa on vuorokauden päästä, vaikka pohjana olisi jo yksi vuorokausi valvottu. Se ajatus, että "on pakko tehdä, pitää tehdä, pakko, pakko..." on ehkä pahinta.

Ja siihenkin on syynä ulkopuolisten asettamat paineet. Pakko ulkoilla lapsen kanssa joka päivä, valmisruoka on pahasta, ruutuaika on pahasta, täytyy olla henkisesti läsnä, täytyy sitä ja tätä. Ja vaikka ei noita tekisikään niin silti pakko lämmittää ruokaa, leikkiä, tehdä ilta pesut, nukuttaa tunti, herätä kukonlaulun aikaan viikonloppuisinkin. Lapsettomana riitti, kun hinasit itsesi työpaikalle ja muihin pakollisiin asioihin oikeaan aikaan. Eli ainakin oma elämäni oli helpompaa lapsettomana univeloissa tuplatyövuoroa tehden.

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen normaalikuntoisen lapsettoman väsyttää verrattuna normaalikuntoiseen perheelliseen?

Samalla logiikalla ei normaalikuntoinen lapsellinenkaan väsy kuin vauvavuonna, mikä sitä sen jälkeen väsyttäisi?

Vierailija kirjoitti:

Masentunut sinkkukin menee todennäköisesti heikompaan happeen kuin masentunut perheessäeläjä.

Ja syöpään kuolemansairas perheellinen menee heittämällä ohi sellaisesta. Hän on masentunut siitä että kuolee ja ennenkaikkea siitä että lapset ja puoliso joutuu suremaan.

Olin kammottavan kipeä syöpähoitojeni aikana ja tyytyväinen siitä, ettei minulla ollut lapsia. Siitä huolimatta, että aiemmin surin, kun jäin lapsettomaksi. En joutunut heikkona tai pahoinvoivana huolehtimaan lapsista. 

Moni todella sairas vanhempi hoitaa mm. solumyrkkypahoinvointien aikana tai toipuessaan leikkauksesta lapsensa.