Miksi perheelliset vähättelevät lapsettomien väsymystä, kiirettä jne?

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikki perheelliset ovat pahoja, pahoja ihmisiä.

Kuulostit ihan Trumpilta😂😂😂

Ymmärrät ap sitten jos sulle niitä lapsia tulee. Nyt keskityt itseesi ja kiireisiisi.

Olen bipolaarinen kahden melko pienen lapsen äiti. Elämäni oli miljoona kertaa helpompaa väsyneenä ja ongelmaisena sinkkuna. Nyt arjen palaset ovat jokseenkin kohdallaan, mutta onhan tämä uuvuttavaa. Pahinta on se, kun vaihtoehdot ovat vähissä. On vain jaksettava ja hoidettava kaikki niin hyvin kuin pystyy. Ei kai perheellinen kuvittele olevansa parempi ihminen millään tavalla. Mutta sinkku huolehtii pääsääntöisesti vain itsestään ja mahdollisuuksia lepoon on. Perheellisen mahdollisuudet ovat rajatumpia. Itse olen tieni valinnut, mutta onhan tämä rankkuus yllättänyt. Vauvan äitinä olen joskus rojahtanut uupuneena eteisen lattialle itkemään. Vauva huusi iltaisin/öisin kuusi tuntea putkeen useita viikkoja. Nyt on jo helpompaa. Kuka se sitten onkaan, joka on väsynyt, niin autetaanhan lähimmäisiämme silloin kun pystymme.

Vierailija kirjoitti:

Velamies kirjoitti:

Vanhemmilla on kokemusta myös lapsettomasta elämästä. Kun olen katsonut kavereideni ja sukulaisteni lapsiperhearkea, niin kyllä minun kiireeni, stressini ja väsymykseni on enemmän itseaiheutettua.

Jos on kokemusta sinkkuudesta viimeksi parikymppisenä, perheellisellä ei ole MITÄÄN KÄSITYSTÄ siitä millaista on olla sinkku 30-vuotiaana ja sen jälkeen. Sinkkuus oli tottakai tosi metka juttu kaikille esim. 24-vuotiaana, kun oli opiskelut, biletykset, aina vapaalla olevat kaverit jne. Tätä elämää ei ole tarjolla enää myöhemmin. Eli ei, lapsellisilla ei ole mitään keinoja ymmärtää aikuista sinkkuelämää ja sen ongelmia kolmenkympin jälkeen, elleivät ole itse olleet sinkkuja sen ikäisenä. Ja tätähän he eivät ollenkaan käsitä.

Niin, kun yksikään lapsen äiti tai isä ei ole sinkku.. Ennen kuin keksitte näitä selityksiänne, miettikää ensiksi, voiko se tilanne mitenkään liittyä lapselliseen. Tässä on nyt kuultu aika monta asiaa, jotka eivät liity mitenkään pelkästään lapsettomuuteen. On koiraa ja iäkkäitä vanhempia ja masennusta ja unettomuutta ja nyt vielä sinkkuus. yksikään näistä ei vielä ole ollut sellainen, joka ei voisi koskea myös lapsen vanhempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän elämäänsä ja kiireisiin voi ihan eri lailla vaikuttaa, jos tarvitsee huolehtia vain itsestään. Jos tilanne kärjistyisi ihan niin pitkälle esim unettomuuden kanssa että olisi jäätävä työttömäksi, siitä ei kärsi muut kuin itse. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi perheelliset valittaa kaikesta lapsiin liittyvästä koska itsehän ne on hankittu.

Kyllä moni lapseton huolehtii muistakin kuin itsestään: puolisosta, lemmikeistä, iäkkäistä vanhemmista/isovanhemmista jne

Ja koska olet lapseton, niin nimenomaan huolehdit juurikin iäkkäistä vanhemmista ja muistakin sukulaisista perheellisiä enemmän. Oma kokemus ja käytäntö on tämä. Teen sen omasta tahdostani, mutta kyllä toisinaan väsyttää ja pitää kiirettäkin.

Meidän vauvavuosi on kestänyt jo 3 vuotta. Edelleen lapsi heräilee öisin parin tunnin välein yhä kolmen vuoden jälkeenkin. Vauvavuosi oli siis helppo tähän verrattuna, vaikka ei silloin todellakaan siltä tuntunut. Ehkä olen valvonut aivoni pilalle, koska en jaksa välittää tästä lapsellisesta kinaamisketjusta kenellä on raskainta. Kärsin lapsen tulon aiheuttamista psyykkisistä ja fyysisistä oireista, on koira ja on työpaikka, on sairauksia suvussa, suurta yksinäisyyttä ja rahahuolia menneisyyden traumoineen.

Halusin vain sanoa, että elämä ei ole aina joko tai. Samat ongelmat meillä on jos on ollakseen, joillakin vain siinä kaupan päällisenä lapset joista pitäisi kasvattaa kelvolliset kansalaiset oli sitä surua tai murhetta kuinka paljon tahansa. Mutta se riski tiedetään siinä vaiheessa, kun vauva kannetaan synnytyslaitokselta kotiin. Lopettakaa kruunun kiillottaminen ja pyrkikää tekemään elämästänne helpompaa valittamisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Olen vanhempana samaa mieltä. Ihmiset ovat erilaisia, kestävät väsymystä eri lailla ja kaikilla on erilaisia haasteita. Sitäpaitsi kaikki lapsiperheet eivät ole yhtä väsyneitä. Jos on sattunut saamaan lotossa kohtuullisen helpon lapsen ja sopeutunut itse hyvin lapsiperhe-elämään ja aikaisiin aamuihin, ei se pikkulapsiaika ole välttämättä ole mitenkään superväsyttävää. Sinkulla voi olla päällä monta paljon kuluttavampaakin elämäntilannetta.

Miksi on sitten niin kamalan vaikeaa uskoa, että se lapsiperheen vanhempi voi kestää sitä väsymystä ihan yhtä huonosti kuin se väsynyt lapseton? Eikö se lapsiperheen vanhempi ole ihan yhtä pätevä kertomaan omasta väsymyksen asteestaan kuin se lapsetonkin? 

No tottakai voi. Tuossahan nimenomaan oli selkeällä suomenkielellä, että "jos on helppo lapsi" ja "jos sopeutuu hyvin". Jos-sanan käyttö kertoo, että kaikilla ei ole helppoja, hyvin nukkivia lapsia ja kaikki eivät kestä varhaisia aamuja ilman, että sitä tarvitsee erikseen kirjoittaa auki.

Sinä olet pätevä kertomaan omasta väsymyksen asteestasi muttet kenenkään toisen väsymyksen asteesta. Siksi kilpailu siitä, kuka nyt on väsynein, on naurettavaa pelleilyä.

Vierailija kirjoitti:

Noita muita en allekirjoita (tottakai lapsettomallakin voi olla kiire ja univaikeuksia), mutta tämä on kyllä totta:

”Helppohan sinun on sairastaa, kun ei tarvitse hoitaa siinä samalla lapsia."

Uskon, että oma toipuminen olisi puolet nopeampaa, jos voisi oikeasti levätä. Nukkua pitkään ja olla tekemättä ruokaa, siivoamatta ja kuskaamatta lapsia kipeänä. Mutta en silti valita asiasta, tuo nyt vaan on fakta.

T. Äiti

Äitinä/isänä joutuu 40 asteen kuumeessakin nousemaan aikaisin ylös, leikkimään, tekemään ruokaa, lukemaan kirjoja, valvomaan aamusta yöhön asti lepäämättä. Olen miettinyt minkälaisia jälkitauteja voi saada, kun sairaana ollessaan ei ehdi levätä lainkaan. Toistaiseksi vielä hengissä, mutta toipuminen kestää aina viikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Olen bipolaarinen kahden melko pienen lapsen äiti. Elämäni oli miljoona kertaa helpompaa väsyneenä ja ongelmaisena sinkkuna. Nyt arjen palaset ovat jokseenkin kohdallaan, mutta onhan tämä uuvuttavaa. Pahinta on se, kun vaihtoehdot ovat vähissä. On vain jaksettava ja hoidettava kaikki niin hyvin kuin pystyy. Ei kai perheellinen kuvittele olevansa parempi ihminen millään tavalla. Mutta sinkku huolehtii pääsääntöisesti vain itsestään ja mahdollisuuksia lepoon on. Perheellisen mahdollisuudet ovat rajatumpia. Itse olen tieni valinnut, mutta onhan tämä rankkuus yllättänyt. Vauvan äitinä olen joskus rojahtanut uupuneena eteisen lattialle itkemään. Vauva huusi iltaisin/öisin kuusi tuntea putkeen useita viikkoja. Nyt on jo helpompaa. Kuka se sitten onkaan, joka on väsynyt, niin autetaanhan lähimmäisiämme silloin kun pystymme.

Niin toivon että exäni vaimolla on juuri tuollaista. Vein mieheni ja teki lapsen.

Todennäköisesti siksi, että kaipaavat elämäänsä ilman lapsia, koska elämä on helpompaa ilman lapsia. Haluavat saada muut tuntemaan sääliä heitä kohtaan, kun pilasivat elämänsä. Yleensä nämä samaiset ihmiset ovat niitä, jotka syyllistävät vapaaehtoisesti lapsettomia eivätkä voi käsittää, miksi joku ei haluaisi samaa elämää kuin he :D

Olen niin onnellinen että ole oppinut totuuden vanhemmuudesta ja lapsiperhearjesta, ennenkuin tein lapsia, koska katuisin sitä joka ikinen päivä. Elämä ilman lapsia on parasta!

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän elämäänsä ja kiireisiin voi ihan eri lailla vaikuttaa, jos tarvitsee huolehtia vain itsestään. Jos tilanne kärjistyisi ihan niin pitkälle esim unettomuuden kanssa että olisi jäätävä työttömäksi, siitä ei kärsi muut kuin itse. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi perheelliset valittaa kaikesta lapsiin liittyvästä koska itsehän ne on hankittu.

Hei huollettavat voi olla muitakin, kun omia lapsia. itselläni muistisairas, yksin asuva äiti ja en ole hän takiaan voinut viimeisen kolmen vuoden aikana todellakaan päättää omasta vapaa-ajastani. Lasten osalta tilanne paranee, sairaan vanhuksen kanssa edessä on vuosien kasvava taakka.  Tätä ennen avomieheni sairastuminen  vakavaan masennukseen oli rankka kantaa. 

Vierailija kirjoitti:

En oo koskaan vähätellyt kenenkään väsymystä ja kiirettä, mutta ymmärräthän varmasti, että lapsiperheellisillä on myös kokemusta lapsettomasta elämästä? Mä olin lapseton kolmikymppiseksi, joten aika hyvin osaan vertailla sitä, miltä tuntui olla väsynyt, sairastaa tai olla kiireinen ilman lapsia ja lasten kanssa.

Kyllä, osaat verrata sitä nuoren aikuisen  vapaaseen elämään, jolloin ollaan muutenkin yleensä hyvässä fyysisessä kunnossa. Mutta kun ikää tulee, alkaa tulla väsymystä ja kremppaa mitä ei ollut nuorempana.  Mammakaverit pistää kaikki krempat ja lihomiset raskauksien piikkiin, mutta lapsettomallakin tulee iän myötä kaikenlaista vaivaa. Lisäksi lapsettomat usein tekevät töitä todella paljon ja ottavat ylimääräistä vastuuta, joka myös voi väsyttää. Silti olen sitä mieltä, että sairastaminen samalla kun pitää pitää huolta lapsista on raskaampaa kuin sairastaa lapsettomana. Mutta sellaista kaikkien asioiden niputtamista "mammauden" syyksi en jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, perheellisten vinkuminen on lähinnä säälittävää. Perhe on kuitenkin positiivinen asia. Toisin esim tuntikausia vievät päivittäiset pakko-oireet. Väsyttävät enemmän kuin perhe-elämä mutta mitään hyvää niissä ei ole.

Ja perheelliselläkö ei voi olla pakko-oireita?

Voi tietenkin, mutta jos niitä on 10-16 h per vrk niin luultavasti lapset on jo tuossa vaiheessa pakko antaa pois. Normaalia perhearki on kuitenkin moninkerroin helpompaa kuin pakko-oire arki. Sinkulla voi siis olla monin verroin hankalampi tilanne kuin normaalilla perheellisellä.

Olen neljän lapsen äiti ja minua ei voisi v*ttuakaan kiinnostaa lapsettomuen vinkunat mistään. Oli sitten syöpä tai joku työväsymys, se ei ole mihään verrattuna siihen, että mulla on 4 lasta, joita hoidan 40 asteen kuumeessa ja koronassa. Lapseton ei tajya mitään siitä h*lvetistä, jota lapsiperhe-elämä on. Yksikään lapseton vinkuja ei saa multa mitään sympatiaa.

Näistä kommenteista tulee mieleen, että ihan yksinkö te 24/7 ne lapset hoidatte, kun kukaan ei kommentoi toisen vanhemman avusta mitään? Tilastollisesti moni elää parisuhteessa eli käytännössä se toinen vanhempi on ainakin osan aikaa vuorokaudesta jakamassa hoitovastuuta. Plus jos molemmat vanhemmat on vaikka kipeänä kotona, niin eikö sen hoitovastuun kanssa voi vuorotella niin, että toinen lepää välillä?

Monilla on myös hoitoapuna isovanhemmat, jotkut saa apua ystäviltä/naapureilta ja kyllähän aika iso osa yli vuosikkaista on jo varhaiskasvatuksessa eli muksu ei ole 24/7 vanhempien vastuulla kotona. Joo, toki on heitäkin, joilla ei tukiverkkoja ole, mutta harva on 24/7 lapsen tai lapsien kanssa kotona ihan yksin ilman mitään apua ikinä.

No onhan siinä vähän eri logistiikka onko perheessä 1 vai 6 henkeä:) Jos huolehtii vain itsestään ja jaksamisestaan niin pääsee helpolla

Vierailija kirjoitti:

Olen neljän lapsen äiti ja minua ei voisi v*ttuakaan kiinnostaa lapsettomuen vinkunat mistään. Oli sitten syöpä tai joku työväsymys, se ei ole mihään verrattuna siihen, että mulla on 4 lasta, joita hoidan 40 asteen kuumeessa ja koronassa. Lapseton ei tajya mitään siitä h*lvetistä, jota lapsiperhe-elämä on. Yksikään lapseton vinkuja ei saa multa mitään sympatiaa.

Surullista, että ainut mihin pystyt on lisääntyminen. Mutta niinhän sitä sanotaan, että heikoin aines lisääntyy eniten :D

Vierailija kirjoitti:

Olen neljän lapsen äiti ja minua ei voisi v*ttuakaan kiinnostaa lapsettomuen vinkunat mistään. Oli sitten syöpä tai joku työväsymys, se ei ole mihään verrattuna siihen, että mulla on 4 lasta, joita hoidan 40 asteen kuumeessa ja koronassa. Lapseton ei tajya mitään siitä h*lvetistä, jota lapsiperhe-elämä on. Yksikään lapseton vinkuja ei saa multa mitään sympatiaa.

Oi mikä ihana ihminen ilmoittautui. Mammojen aatelia.

Vierailija kirjoitti:

No onhan siinä vähän eri logistiikka onko perheessä 1 vai 6 henkeä:) Jos huolehtii vain itsestään ja jaksamisestaan niin pääsee helpolla

Ja masentuneetkin voisivat vain piristyä? Väsymys ei katso perheen kokoa tai mitään muutakaan.

Suurin virhe tässä kaikessa on se, että laitetaan kaikki lapsettomat yhteen nippuun ja vanhemmat yhteen nippuun.

Olemme ainoita vanhempia kaveripiirissämme ja vain yksi näistä kavereista alkoi vertailemaan elämiämme. Hän myös kuvitteli, että minä vertailin tai arvostelin häntä, vaikka en koskaan sanonut mitään tuollaisia asioita, joista ap kirjoittaa.

Hän saattoi valittaa kuinka ei saa nukuttua, koska asiat pyörivät mielessä. Tähän totesin, että se on kyllä ärsyttävää kun aivot ei hiljene ja haluaisi vain nukkua. Tuohon hän totesi, että niin ja minulla kun on vielä lapsi hoidettavana. Menin vähän hiljaiseksi, että miten se nyt tähän liittyi. Huomasin nopeasti, että en voinut enää keskustella vanhaan tapaan hänen kanssaan vaan minun piti varoa kommentoimasta omaan elämääni liittyviä asioita.

Sama muuten tapahtui, kun hän puhui kuinka ärsyttävää on kun avopuoliso ei muista viedä roskia, vaikka hän siitä aina jankkaa. Totesin, että on kyllä ärsyttävää, kun kun joutuu patistamaan. Hänen vastaus: ja kun teillä on vielä ne lapsikin ja enemmän sotkua siivottavana.

Hän siis jonkin ajan kuluttua valitti tästä aiheesta ja itse olin ihan puulla päähän lyöty. En kyllä koskaan ajatellut, että minulla olisi jotenkin rankempaa lapsen kanssa, kuin ilman. Olin vain tyytyväinen, kun sain olla kotona. Minä en saanut puhua väsymyksestäni, koska jotenkin hän käänsi sen niin, että arvostelin häntä. Häntä ärsytti, jos tavatessamme sanoin että pää on ihan sekaisin, kun en ollut saanut nukuttua kunnolla. Silloin se väsymyksen tunne oli jotain utopistista itselleni ja jaoin tuntemuksiani. Jostain syystä hän ei tästä pitänyt, joten yritin esittää pirteää aina tavatessamme, vaikka olisi tehnyt mieli perua ja jäädä kotiin nukkumaan.

Jonkin ajan kuluttua sanoi myös, että haluaisi, että puhun muitakin kuulumisia omasta elämästäni kuin vain kotielämästäni. Valitettavasti minulla ei ole ollut kovinkaan sosiaalinen elämä ennen vauvaa eikä harrastuksiakaan ollut, joten omat kuulumiset liittyivät aika lailla kotielämääni. Hassua, kun oltiin tunnettu jo vuosia ja hän tiesi, että ennen vauvaakin vietin suurimman ajan töiden lisäksi kotona. Omasta mielestäni osasin kyllä keskustella muustakin ja kuuntelin hänen kuulumisensa, mutta en kai sitten tarpeeksi hyvin. Hän myös halusi olla lapsemme elämässä aktiivisesti ja toivoi omiakin joskus saavansa. Eli ei mikään täysin lapsia inhoava tapaus. Itse asiassa minä olen enemmänkin se, joka on karttanut lapsia.

Muiden kaverien kanssa ei kuitenkaan mitään ongelmia tullut. Aika yksilöllisiä nämä jutut. Ihmisillä on myös tapana nähdä asiat oman tulkintansa kautta. Joskus totuus sanojan sanoista jää piiloon, koska asiat tulkitaan oman ajatusmaailman ja tunnepohjan kautta.