Miksi perheelliset vähättelevät lapsettomien väsymystä, kiirettä jne?

Vierailija kirjoitti:

Eli ainakin oma elämäni oli helpompaa lapsettomana univeloissa tuplatyövuoroa tehden.

Nimenomaan, joten miksi pitää selittää muiden elämästä ja arvottaa sitä oman elämänkokemuksen mukaan niin kuin teillä perheellisillä on tapana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Olen vanhempana samaa mieltä. Ihmiset ovat erilaisia, kestävät väsymystä eri lailla ja kaikilla on erilaisia haasteita. Sitäpaitsi kaikki lapsiperheet eivät ole yhtä väsyneitä. Jos on sattunut saamaan lotossa kohtuullisen helpon lapsen ja sopeutunut itse hyvin lapsiperhe-elämään ja aikaisiin aamuihin, ei se pikkulapsiaika ole välttämättä ole mitenkään superväsyttävää. Sinkulla voi olla päällä monta paljon kuluttavampaakin elämäntilannetta.

Miksi on sitten niin kamalan vaikeaa uskoa, että se lapsiperheen vanhempi voi kestää sitä väsymystä ihan yhtä huonosti kuin se väsynyt lapseton? Eikö se lapsiperheen vanhempi ole ihan yhtä pätevä kertomaan omasta väsymyksen asteestaan kuin se lapsetonkin? 

Vierailija kirjoitti:

Olen kärsinyt vakavista uniongelmista lapsettomana. Silloin riitti kun tilasi pizzaa ja harjasi hiukset joskus. Vuorokauden ajalla ei ollut väliä, etenkään kun teki vuorotöitä.

Lapsellisena vakavista uniongelmista kärsineenä on vain aivan pakko mukautua lähes minuutin tarkkaan vuorokauden rytmiin. Jos et saa yöllä unta niin se on voi voi ja seuraava mahdollisuus yrittää nukahtaa on vuorokauden päästä, vaikka pohjana olisi jo yksi vuorokausi valvottu. Se ajatus, että "on pakko tehdä, pitää tehdä, pakko, pakko..." on ehkä pahinta.

Ja siihenkin on syynä ulkopuolisten asettamat paineet. Pakko ulkoilla lapsen kanssa joka päivä, valmisruoka on pahasta, ruutuaika on pahasta, täytyy olla henkisesti läsnä, täytyy sitä ja tätä. Ja vaikka ei noita tekisikään niin silti pakko lämmittää ruokaa, leikkiä, tehdä ilta pesut, nukuttaa tunti, herätä kukonlaulun aikaan viikonloppuisinkin. Lapsettomana riitti, kun hinasit itsesi työpaikalle ja muihin pakollisiin asioihin oikeaan aikaan. Eli ainakin oma elämäni oli helpompaa lapsettomana univeloissa tuplatyövuoroa tehden.

Olisi sinun pitänyt arvostaa itseäsikin enemmän kuin pizzan ja harjan verran, ei sinkkumeno ole ollut tervettä. Tuota pitäisi verrata tilanteeseen, missä lastakin pidetään huonosti eli muutit koko elämäntapasi perheydyttyäsi. Ihan väärin ajatella, että sinkun ei tarvitse syödä koko viikonloppuna tai jaksaa nousta sängystä ja se on ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri siksi, koska olin aivan samaa mieltä kanssasi, kunnes sain ne lapset. Ei, sitä väsymyksen määrää kaksosten vauvavuonna ei pysty kuvittelemaan, vaikka minullakin oli ollut ennen rankkojakin unettomuusjaksoja. Mutta sitten vauvojen kanssa, jotka eivät nuku/jos nukkuvat niin eri aikaan ja sitten huutavat koko illan joka ilta, mennään aivan eri sfääreissä. Olin varmaan lähellä psykoosia, nyt kun olen jälkikäteen asiaa puinut lääkärien kanssa ja Äimässä.

Väsymyksessä mennään sellaiselle tasolle, että olet jossain transsissa - kaikki normaalit ruumilliset toiminnat häirintyy - minulla esim. nälän tunne hävisi kokonaan, ja jos en kirjoittanut ylös mitä olin syönyt ja pvm ja kellonaika, saatoin olla syömättä vaikka yli vuorokauden kokonaan, (ja kuitenkin olisi tärkeätä ettei maito lopu). Piti siis kirjoittaa kaikki ylös, nyt join lasin vettä, tänään olen pessyt hampaat, tänään kävin suihkussa, siis aina pvm, viikonpv ja kellonaika. Laihduin aivan älyttömästi. Koko lähimuisti hävisi. Toiminta oli mekaanista. Välillä kun meni makuuasentoon, niin tasapainoaisti temppuili ja tuntui kuin olisin aallokossa veneessä. Alkoi jo tulla harhoja. Että näin mentiin semmoset puoli vuotta. Ja sitä univelkaa oli jo ennen synnytystä, koska oli sen verran isot vauvat, että liikkuminen ja nukkuminen oli viimeiset 3 kk melko mahdotonta.

Ja?

Itse olen elänyt äärimmäisen kammottavan lapsuuden alkoperheessä, en muistanut myös enää syömistä, olen ollut mm. lapsena 3vrk ilman ruokaa, koska en muistanut.

Kokemukseni eivät ole edes poikkeuksellisia.

Ensimmäinen oikea burnout oli 12-vuotiaana, jalat eivät esim. toimineet enää sen takia, en pystynyt kävelemään, tai päässyt sängystä ylös.

Fyysiset ja psykkiset vauriot on pysyviä.

On olemassa paljon ihmisiä, joille teidän vauvavuodet ei ole mitenkään erityisen kauheita, tai teidän unettomuudet jotain erityisen kammottavaa, voisitte yrittää nähdä laajemminkin kuin itsenne, olen kyllä huomannut, että lapsia tekevät juurikin oman navan tuijottajat, joille tuo on jotain ihmeellisintä mitä on ikinä kenelläkään käynyt.

Olet idiootti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut sinkkukin menee todennäköisesti heikompaan happeen kuin masentunut perheessäeläjä.

Ja syöpään kuolemansairas perheellinen menee heittämällä ohi sellaisesta. Hän on masentunut siitä että kuolee ja ennenkaikkea siitä että lapset ja puoliso joutuu suremaan.

Ja sinkkua ei sureta se, että kukaan ei auta eikä kukaan jää suremaan? Kun hoidin äitiäni, kauhulla ajattelin, että jos itse sairastun, haluan kuolla heti, koska itselleni ei jäänyt tähän maailmaan ketään, joka auttaisi, jos itse olen vakavasti sairaana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Ei se ole mikään harha vaan ihan looginen johtopäätös. Keskimäärin vanhemmat ovat aina kovemmilla kuin samassa tilanteessa oleva lapseton. Jos ei olisi, monisairaille ja stressaantuneillehan ehdotettaisiin lasten hankkimistä, että elämä helpottuu. 

Lapset eivät ole ainoita, jotka aiheuttavat äärimmäistä väsymystä.

Niin. Mutta edelleen, niitä samoja väsymystä aiheuttavia asioita voi olla myös sillä lapsiperheen vanhemmalla plus sitten vielä ne lapset. Mikä tässä nyt on vaikeaa? Kertokaa nyt mikä on sellainen äärimmäistä väsymystä aiheuttava asia, jota ei voi olla yhtä todennäköisesti myös lapsiperheen vanhemmalla? 

Mä olen äiti ja olen kerran sanonut jotain mikä varmasti tulkittiin tällaiseksi vähättelyksi. Lapseni oli silloin vielä vauva, ja vastuu toisen ihmisen elämästä 24/7 painoi mua raskaana. Lapseton tunnollinen ystävä oli ylikuormittunut ja stressaantunut. Yritin antaa hänelle perspektiiviä suorittavaan elämäntapaan ja selittää hänelle, että oikeasti hänen ei tarvitse työnsä ulkopuolella jaksaa mitään jos ei siltä tunnu. Voi vaikka maata jätskiä syöden kaiken muun ajan. Lapsi on pakko hoitaa vaikka vatsataudissa, mutta ilman lapsia välttämättömiä velvollisuuksia on paljon vähemmän, vaikka tuntuisi että on pakko koko ajan tehdä ja suorittaa. Tämä on tietenkin näkökulma jonka saa lapsen myötä, mutta jota ei voi siirtää toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ainakin oma elämäni oli helpompaa lapsettomana univeloissa tuplatyövuoroa tehden.

Nimenomaan, joten miksi pitää selittää muiden elämästä ja arvottaa sitä oman elämänkokemuksen mukaan niin kuin teillä perheellisillä on tapana.

Anteeksi, mutta puhuin kyllä selkeästi vain omasta kokemuksestani. Joten älä laita sanoja suuhuni.

Tässä on nyt logiikassa vähän sama ongelma kuin siinä, kun taivastellaan, miten kannattaa käydä baarissa korona-aikana, kun kaupassa saa todennäköisemmin koronan. Verrataan siis ihan vääriä asioita. Baarissa + kaupassa käyvä saa todennäköisemmin koronan kuin se, joka käy ainoastaan kaupassa. Ja samalla tavalla perheellinen henkilö, jolla on elämässään väsymystekijä x, on todennäköisesti väsyneempi kuin se, jolla on elämässään väsymystekijä x, mutta ei lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen normaalikuntoisen lapsettoman väsyttää verrattuna normaalikuntoiseen perheelliseen?

Sillä sun mielestä normikuntoisella voi olla esim. todella väsyttäviä kroonisia tai kovia kipuja, jotka ei näy päällepäin tai joista hän ei sulle kerro.

Samoin sillä väsymyksestä valittavan lapsettoman kommentin lytännellä perheellisellä voi olla vaikka ja mitä kipuja, joista hän ei kerro sinulle.

Silloin sillä olisi normaali kyky empatiaan ja ymmärtäisi ihmisiä ja elämää lajemminkin kuin siitä omasta navasta käsin.

Eli, perheellinen, joka olisi joskus kokenut jotain muutakin ei menisi lyttäilemään muita ihmisiä ja niiden kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä sen normaalikuntoisen lapsettoman väsyttää verrattuna normaalikuntoiseen perheelliseen?

Sillä sun mielestä normikuntoisella voi olla esim. todella väsyttäviä kroonisia tai kovia kipuja, jotka ei näy päällepäin tai joista hän ei sulle kerro.

Samoin sillä väsymyksestä valittavan lapsettoman kommentin lytännellä perheellisellä voi olla vaikka ja mitä kipuja, joista hän ei kerro sinulle.

Silloin sillä olisi normaali kyky empatiaan ja ymmärtäisi ihmisiä ja elämää lajemminkin kuin siitä omasta navasta käsin.

Eli, perheellinen, joka olisi joskus kokenut jotain muutakin ei menisi lyttäilemään muita ihmisiä ja niiden kokemuksia.

Ai että perheellisellä pitäisi olla kokemuksen tuomaa empatiaa, mutta sillä lapsettomalla ei. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen äiti ja olen kerran sanonut jotain mikä varmasti tulkittiin tällaiseksi vähättelyksi. Lapseni oli silloin vielä vauva, ja vastuu toisen ihmisen elämästä 24/7 painoi mua raskaana. Lapseton tunnollinen ystävä oli ylikuormittunut ja stressaantunut. Yritin antaa hänelle perspektiiviä suorittavaan elämäntapaan ja selittää hänelle, että oikeasti hänen ei tarvitse työnsä ulkopuolella jaksaa mitään jos ei siltä tunnu. Voi vaikka maata jätskiä syöden kaiken muun ajan. Lapsi on pakko hoitaa vaikka vatsataudissa, mutta ilman lapsia välttämättömiä velvollisuuksia on paljon vähemmän, vaikka tuntuisi että on pakko koko ajan tehdä ja suorittaa. Tämä on tietenkin näkökulma jonka saa lapsen myötä, mutta jota ei voi siirtää toiselle.

Aika monella sinkulla on koira tai pari eikä perheessä toista hoitajaa. Kyllä, pikkulapsi tarvitsee enemmän, halusin vaan sanoa että sinkuillakin on monilla jotain vastuita ja ne hoidetaan yleensä 100 % yksin. Nyt löhden ulkoiluttamaan sinkkuäidin koiraa, lapsensa on sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kärsinyt vakavista uniongelmista lapsettomana. Silloin riitti kun tilasi pizzaa ja harjasi hiukset joskus. Vuorokauden ajalla ei ollut väliä, etenkään kun teki vuorotöitä.

Lapsellisena vakavista uniongelmista kärsineenä on vain aivan pakko mukautua lähes minuutin tarkkaan vuorokauden rytmiin. Jos et saa yöllä unta niin se on voi voi ja seuraava mahdollisuus yrittää nukahtaa on vuorokauden päästä, vaikka pohjana olisi jo yksi vuorokausi valvottu. Se ajatus, että "on pakko tehdä, pitää tehdä, pakko, pakko..." on ehkä pahinta.

Ja siihenkin on syynä ulkopuolisten asettamat paineet. Pakko ulkoilla lapsen kanssa joka päivä, valmisruoka on pahasta, ruutuaika on pahasta, täytyy olla henkisesti läsnä, täytyy sitä ja tätä. Ja vaikka ei noita tekisikään niin silti pakko lämmittää ruokaa, leikkiä, tehdä ilta pesut, nukuttaa tunti, herätä kukonlaulun aikaan viikonloppuisinkin. Lapsettomana riitti, kun hinasit itsesi työpaikalle ja muihin pakollisiin asioihin oikeaan aikaan. Eli ainakin oma elämäni oli helpompaa lapsettomana univeloissa tuplatyövuoroa tehden.

Olisi sinun pitänyt arvostaa itseäsikin enemmän kuin pizzan ja harjan verran, ei sinkkumeno ole ollut tervettä. Tuota pitäisi verrata tilanteeseen, missä lastakin pidetään huonosti eli muutit koko elämäntapasi perheydyttyäsi. Ihan väärin ajatella, että sinkun ei tarvitse syödä koko viikonloppuna tai jaksaa nousta sängystä ja se on ok.

En ymmärtänyt? Jos ihminen tekee 16 tuntista työpäivää, kärsii uniongelmista ja ei jaksa kokata vaan tilaa pizzaa ja makaa viikonloput sängyssä, niin mikä siinä on väärin?

Aikuinen ihminen saa elää kuten haluaa, mutta vain silloin kun ei ole vastuussa alaikäisistä lapsista.

Ja en muuttanut koko elämäntapaani. Edelleen teen pitkää työpäivää välillä, en juurikaan nuku ja tilaan itselleni pizzaa. Lapsella on aina harjatut hiukset ja monipuolista ruokaa, koska pystyn hänet kyllä hoitamaan töideni ja väsymysteni ohella, koska se on velvollisuuteni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri siksi, koska olin aivan samaa mieltä kanssasi, kunnes sain ne lapset. Ei, sitä väsymyksen määrää kaksosten vauvavuonna ei pysty kuvittelemaan, vaikka minullakin oli ollut ennen rankkojakin unettomuusjaksoja. Mutta sitten vauvojen kanssa, jotka eivät nuku/jos nukkuvat niin eri aikaan ja sitten huutavat koko illan joka ilta, mennään aivan eri sfääreissä. Olin varmaan lähellä psykoosia, nyt kun olen jälkikäteen asiaa puinut lääkärien kanssa ja Äimässä.

Väsymyksessä mennään sellaiselle tasolle, että olet jossain transsissa - kaikki normaalit ruumilliset toiminnat häirintyy - minulla esim. nälän tunne hävisi kokonaan, ja jos en kirjoittanut ylös mitä olin syönyt ja pvm ja kellonaika, saatoin olla syömättä vaikka yli vuorokauden kokonaan, (ja kuitenkin olisi tärkeätä ettei maito lopu). Piti siis kirjoittaa kaikki ylös, nyt join lasin vettä, tänään olen pessyt hampaat, tänään kävin suihkussa, siis aina pvm, viikonpv ja kellonaika. Laihduin aivan älyttömästi. Koko lähimuisti hävisi. Toiminta oli mekaanista. Välillä kun meni makuuasentoon, niin tasapainoaisti temppuili ja tuntui kuin olisin aallokossa veneessä. Alkoi jo tulla harhoja. Että näin mentiin semmoset puoli vuotta. Ja sitä univelkaa oli jo ennen synnytystä, koska oli sen verran isot vauvat, että liikkuminen ja nukkuminen oli viimeiset 3 kk melko mahdotonta.

Ja?

Itse olen elänyt äärimmäisen kammottavan lapsuuden alkoperheessä, en muistanut myös enää syömistä, olen ollut mm. lapsena 3vrk ilman ruokaa, koska en muistanut.

Kokemukseni eivät ole edes poikkeuksellisia.

Ensimmäinen oikea burnout oli 12-vuotiaana, jalat eivät esim. toimineet enää sen takia, en pystynyt kävelemään, tai päässyt sängystä ylös.

Fyysiset ja psykkiset vauriot on pysyviä.

On olemassa paljon ihmisiä, joille teidän vauvavuodet ei ole mitenkään erityisen kauheita, tai teidän unettomuudet jotain erityisen kammottavaa, voisitte yrittää nähdä laajemminkin kuin itsenne, olen kyllä huomannut, että lapsia tekevät juurikin oman navan tuijottajat, joille tuo on jotain ihmeellisintä mitä on ikinä kenelläkään käynyt.

Joo, varmasti on niitäkin, joille ne vauvavuodet on helppoja. Minulle EI ollut. Minulle jäi myös sekä fyysisiä että psyykkisiä pysyviä vaurioita. Joten pointtisi nyt ”vähän” ontuu. Sinä tässä olet se, joka näet vain oman napasi. Hyvää yötä. Onneksi saan nykyään edes joskus nukuttua, vaikkakin usein vain lääkkeen voimin. Edelleenkin.

Se joka on väsynein niin hän ei jaksa edes väitellä täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen äiti ja olen kerran sanonut jotain mikä varmasti tulkittiin tällaiseksi vähättelyksi. Lapseni oli silloin vielä vauva, ja vastuu toisen ihmisen elämästä 24/7 painoi mua raskaana. Lapseton tunnollinen ystävä oli ylikuormittunut ja stressaantunut. Yritin antaa hänelle perspektiiviä suorittavaan elämäntapaan ja selittää hänelle, että oikeasti hänen ei tarvitse työnsä ulkopuolella jaksaa mitään jos ei siltä tunnu. Voi vaikka maata jätskiä syöden kaiken muun ajan. Lapsi on pakko hoitaa vaikka vatsataudissa, mutta ilman lapsia välttämättömiä velvollisuuksia on paljon vähemmän, vaikka tuntuisi että on pakko koko ajan tehdä ja suorittaa. Tämä on tietenkin näkökulma jonka saa lapsen myötä, mutta jota ei voi siirtää toiselle.

Aika monella sinkulla on koira tai pari eikä perheessä toista hoitajaa. Kyllä, pikkulapsi tarvitsee enemmän, halusin vaan sanoa että sinkuillakin on monilla jotain vastuita ja ne hoidetaan yleensä 100 % yksin. Nyt löhden ulkoiluttamaan sinkkuäidin koiraa, lapsensa on sairas.

Niin. Ja yhdelläkään perheellisellä ei ole koiraa vaan tämäkin on ainoastaan sinkkujen ongelma.. 

Ihmeelliset väsymys- ja kärsimysolympialaiset täällä.

Minulla on kaksi temperamenttista ja vilkasta lasta, eivät pieniä enää.

Olin väsynyt joskus, kun oli enemmän yöheräämisiä, mutta en kuolemanväsynyt. Muutenkaan ei elämä ole ollut yhtä kärsimystä.

En ollenkaan vähättele lapsettomien elämän vaikeuksia. Kova väsymys ja rankat vastoinkäymiset ovat raskaita ja voimia vieviä olipa lapsia tai ei. Joillakin se elämä on jo valmiiksi niin raskasta, että ovat ymmärtäneet jättää lapset tekemättä että edes jotenkin selviytyvät päivästä toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin eleilijä ja itse kärsin ihan tavattoman kovista väsymyksistä. Huippaileekin tavattoman paljon. Unirytminikin heittelevät. Työni aikataulut ovat sellaiset, jotka pakottavat nousemaan varhain aamuisin. Tunnen oikein olostani, että tulehdustilojakin on. En kylläkään kestäisi ollenkaan, jos joku alkaisi vähättelemään väsymystäni. Unen saantinikin on 4-6 tuntia. Viikonloput ovat ihania, kun silloin voin nukkua niin pitkään kuin voin. Useasti tuntuu, kuin taju lähtisi.

Ymmärrätkö, että sillä lapsiperheen vanhemmalla voi olla ihan samanlaista kuin sinulla, sillä erolla, että viikonloppuna ei voi nukkua? 

En puhunut vähätteleväni vanhemman väsymystä vaan ihan kenen vaan vähättelyä itselleni. On harha käsitys siitä, että vanhemmat ovat muita ihmisiä kovemmilla. Kuka tahansa muukin voi olla yhtä väsynyt tai enemmänkin, kuin vanhempi.

Ei se ole mikään harha vaan ihan looginen johtopäätös. Keskimäärin vanhemmat ovat aina kovemmilla kuin samassa tilanteessa oleva lapseton. Jos ei olisi, monisairaille ja stressaantuneillehan ehdotettaisiin lasten hankkimistä, että elämä helpottuu. 

Lapset eivät ole ainoita, jotka aiheuttavat äärimmäistä väsymystä.

Niin. Mutta edelleen, niitä samoja väsymystä aiheuttavia asioita voi olla myös sillä lapsiperheen vanhemmalla plus sitten vielä ne lapset. Mikä tässä nyt on vaikeaa? Kertokaa nyt mikä on sellainen äärimmäistä väsymystä aiheuttava asia, jota ei voi olla yhtä todennäköisesti myös lapsiperheen vanhemmalla? 

Kun jäkn täysin yksin, ilman yhtään lähiomaista, olen kokenut sellaista todella pohjatonta uupumusta ja väsymystä, mitä en ole koskaan ennen kokenut. Lisäksi jäi päälle liikaa yksin hoidettavia asioita, mutta ihan hermostokin tarvitsee rentoutumiseen muiden ihmisten läsnäoloa, tästä oli juuri artikkeli viitaten korona-ajan eristyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen äiti ja olen kerran sanonut jotain mikä varmasti tulkittiin tällaiseksi vähättelyksi. Lapseni oli silloin vielä vauva, ja vastuu toisen ihmisen elämästä 24/7 painoi mua raskaana. Lapseton tunnollinen ystävä oli ylikuormittunut ja stressaantunut. Yritin antaa hänelle perspektiiviä suorittavaan elämäntapaan ja selittää hänelle, että oikeasti hänen ei tarvitse työnsä ulkopuolella jaksaa mitään jos ei siltä tunnu. Voi vaikka maata jätskiä syöden kaiken muun ajan. Lapsi on pakko hoitaa vaikka vatsataudissa, mutta ilman lapsia välttämättömiä velvollisuuksia on paljon vähemmän, vaikka tuntuisi että on pakko koko ajan tehdä ja suorittaa. Tämä on tietenkin näkökulma jonka saa lapsen myötä, mutta jota ei voi siirtää toiselle.

Aika monella sinkulla on koira tai pari eikä perheessä toista hoitajaa. Kyllä, pikkulapsi tarvitsee enemmän, halusin vaan sanoa että sinkuillakin on monilla jotain vastuita ja ne hoidetaan yleensä 100 % yksin. Nyt löhden ulkoiluttamaan sinkkuäidin koiraa, lapsensa on sairas.

Hmm... Meillä on lapsiperhe, koira ja asutaan kerrostalossa. Sinkut ilmeisesti luulevat, että lapsiperheellisillä on vain pelkät lapsiperheiden ongelmat. Ei ne eläimet, sairaudet, syövät, kuolemat, rikokset, onnettomuudet, työpaineet, sukulaisten vanheneminen, jne mihinkään katoa, jos perheeseen syntyy lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän elämäänsä ja kiireisiin voi ihan eri lailla vaikuttaa, jos tarvitsee huolehtia vain itsestään. Jos tilanne kärjistyisi ihan niin pitkälle esim unettomuuden kanssa että olisi jäätävä työttömäksi, siitä ei kärsi muut kuin itse. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi perheelliset valittaa kaikesta lapsiin liittyvästä koska itsehän ne on hankittu.

Kyllä moni lapseton huolehtii muistakin kuin itsestään: puolisosta, lemmikeistä, iäkkäistä vanhemmista/isovanhemmista jne

Mutta tämä on oma valinta. On hyväksyttävämpää luopua lemmikistä pitovaikeuksien vuoksi tai laittaa iäkkäät sukulaiset ja jopa sairas puoliso laitoshoitoon, kuin luopua vapaa-ehtoisesti omista lapsista.