Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset valehtelevat ystävyydestä?
27.01.2021 |
Olen toistuvasti törmännyt siihen, että ihmiset jotka hyvin vilpittömän tuntuisesti aluksi vakuuttavat haluavansa pitää yhteyttä ja voivansa olla oikeasti ystäviämme joko olemalla mukana elämässämme tai tulevansa kahville, puistoon, muuten vain tapaamaan eivät lopulta koskaan pidä sanaansa, vaan alkavat feidata tai katkaisevat yhtäkkiä yhteydenpidon antamatta selitystä.
Yhtenä esimerkkinä lapseni ' kummi': olen kuvitellut hlön 'olevan ystäväni jo yli 10 vuotta, hlö on vuosia vakuuttanut, että haluaa aidosti olla mukana lapseni elämässä, tukea minua yksinhuoltajaa esim. ottamalla lapsen joskus yökylään, viemällä puistoon jne tavoilla myös ihan muuten vaan tapaamalla ja tulemalla kahville ja kuinka olemme lapsen kanssa hänelle niiiin rakkaita ja tärkeitä aina ja ikuisesti...olemme vuosien varrella jakaneet yhtä ja toista kipeääkin asiaa. Kun sitten pyysin tätä ihmistä kummiksi, huolimatta siitä,että jokin sisälläni huusikin vastaan, hän oli aivan innoissaan ja tuolloin mi ulla ei ollut muitakaan ihmisiä mahdollista pyytää. Hän mm. postasi minulta lupaa kysymättä someensa kuvia muutaman kkn ikäinen lapseni hänen sylissään ja hehkutti kuinka
!!!ihanaa on olla kummi!!! No, eipä ole senjälkeen juuri näkynyt, nipinnapin muisti viimeisimmän syntymäpäivän ( n.2 vkoa jälkikäteen). Toinen esimerkki on eräs hlö, jonka kanssa myös oli puhetta, että hän auttaa lapsen hoidossa joskus ja että voidaan tulla kylään koska hänellä myös omia lapsia ja ymmärtää yhta omien taustojensa takia todella hyvin ( eivät mitkään kauniit taustat siis todellakaan..) No, kävimme kylässä, hän halusi lapseni bälillä hoitoon ihan oma- aloitteisesti ja näin välillä teimmekin, jos minulla oli jotain pakollista menoa yms. Hän itse ehdotti, että voisi olla lapseni 2. kummi ja pitikin sanansa siitä hyvin ja luulin, että hän on todella läsnä meidän elämässämme lapseni aikuisuuteen saakka, ns. pysyvä ihmissuhde/ aikuinen, jollainen ilmoitti haluavansa lapselleni ollakkin. Tämä sitten muuttui täysin,kun hlp löysi parisuhteen ja hankkiutui pikavauhtia taas raskaaksi. Toki ymmärrän, että silloin on muutaki ajateltavaa, kuin ystävät, mutta emme saaneet kutsua häihin,kastejuhlaan,yksille synttäreille meidät taidettiin kutsua. Kaiken lisäksi hlön luonne alkoi muuttua parisuhteen myötä hyvin ylenkatseelliseksi. meitä kohtaan ja lopulta kuulimme hänestä lähinnä jouluna ja syntymäpäivinä. Nyt on yhteydenpito loppunut kokonaan.
Kommentit (83)
Oletko ihan täysin yksinhuoltaja eli aina lapsen kanssa? Ymmärrän kyllä harmistumisesi, mutta vähän ihmettelen sitä, ett puhut ystävyydessänne vain siitä, miten ovat lapseesi yhteydessä/muistavat ja tapaavat teitä yms.
Itselleni ystävyys on enimmäkseen sitä aikuisten välistä kommunikaatiota, jutellaan, nauretaan ja joskus itketäänkin. Toki toisen auttaminen (väsynyt yh, lastenhoito jne.) kuuluu myös ystävyyteen, ehdottomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannatta yliajatella asiaa eikä varsinkaan mielessään syyttää kaveria "valehtelusta", jos yhteydenpitotahti ei itseä miellytä. Omassa (mies)kaveripiirissäni on ihan normaalia, että yhtäkkiä jostakusta ei kuulu pitkiin aikoihin.
Kyse ei ole ' yhteydenpitotahdista' vaan siitä valheellisesta lupauksesta, että he molemmat lupasivat olla läsnä nimenomaan lapseni elämässä, tavalla tai toisella ja että me olemme heille (muka) tärkeitä.. Tämä on sitä valehtelua, että milloin minkäkin verukkeen nojalla perutaan sovittuja tapaamisia, vedotaan mm. koronaan ettei viitsitä ottaa kylään/ tulla kylään (vaikka hlö on hoitoalalla töissä ja turvavälein puistossa tapaaminen maskit päässä ei taatusti ole yhtä riskaabelia, kuin päivittäinen hoitotyö ja monta lasta joilla laaja kaveripiiri saman katon alla vielä töiden jälkeenkin), puolituntia ennen tapaamisajankohtaa soitetaan että hei emmä pääsekkään kun tuli nyt sitä ja tätä ja että voisiko se ja se kaveri myös tulla vaikka tunnin päästä kanssamme puistoon, vaikka kyse oli nimenomaan siitä, että kummi viettäisi aikaa lapsen kanssa! Että aika paskat kummit ja nykyään entiset ystävät sanoisin. Haluaisin silti selityksen,miksi ihmiset käyttäytyvät tuolla tavalla? Ei ole niin vaikeaa laittaa sitä tietoa aikaisemmin,jos ei haluakkaan tavata tai vain suoraan ilmoittaa,että hei meillä rinyt enää olekkaan teille elämässämme tilaa,sori että tuotettiin pettymys. Mikäsiinä on niin vaikeaa? Odotettu usein koko päivä tapaamista ja muokattu omat suunnitelmat sen mukaisesti ja sitten kerta toisensa jälkeen aina perutaan. Inhottavaa toimintaa, nimenomaan lapsen kannalta. Ap
Se että elämäntilanteet ja prioriteetit muuttuvat sitä myöten ei ole valehtelua. Se on elämää. Ihmiset lupaa kaikkea hyvin aikein, mutta sitten elämä viekin eri suuntiin ja yhteydenpito harvenee ja lakkaa. Eihän tämä kummiksi lupautunut ihminen ole mitään sopimusta allekirjoittanut siitä, että on vastuussa sinun lapsestasi. Sinä itse olet vastuussa lapsestasi ja on ylimääräistä bonusta jos kummi pystyy todella olemaan mukana lapsen elämässä. Onko sinulla jotain An kirjoa kun otat kaiken noin kirjaimellisesti?
Että jaksattekin.. Oikein autismin kirjoa täällä vedetään jo esiin kun ihmistä sapettaa toistuvasti petetyt, ilman mitään painostusta annetut lupaukset, joihin tietysti olen luottanut sellaisista syistä, joita en tänne räävittäviksi kirjoita? Hohhoijjaa.. No, jatkahan elämääsi, minä teen samoin. Ap.
Ysätävöt ovat ystäviä, eivät puoliso. Näyttää siltä, että odotat ystäviltä aivan liikaa. Ei heitä voi vaatia tapaamaan lasta säännöllisesti kuin vaatisia ex-puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan täysin yksinhuoltaja eli aina lapsen kanssa? Ymmärrän kyllä harmistumisesi, mutta vähän ihmettelen sitä, ett puhut ystävyydessänne vain siitä, miten ovat lapseesi yhteydessä/muistavat ja tapaavat teitä yms.
Itselleni ystävyys on enimmäkseen sitä aikuisten välistä kommunikaatiota, jutellaan, nauretaan ja joskus itketäänkin. Toki toisen auttaminen (väsynyt yh, lastenhoito jne.) kuuluu myös ystävyyteen, ehdottomasti.
Sanotaanko vaikka niin, että kummius on mielestäni muutakin kuin lahjoja jouluisin ja juhlapuheet ovat osoittautuneet hölynpölyksi. Ei tämä sulje pois aikuisten välisiä jutteluita, mutta kaikesta ei voi lapsen läsnäollessa jutella. Sellaista se on se totaaliyhn ' sosiaalinen'elämä. Olisin vain niin toivonut, että lapsi olisi saanut pitkäkestoisia turvallisia ihmissuhteita minun lisäkseni ja tämän kummit kyllä tiesivät halutessaan kummeiksi..mutta kun ei niin ei. Ap.
Oletko ap vasta nyt herännyt siihen, että sinulla ei ole turvaverkkoja? Nyt yrität saada ystävistä väkisin ainoan turvaverkon ja luotetut aikuiset lapsellesi. Nämä asiat pitää miettiä ennen lasten hankkimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ysätävöt ovat ystäviä, eivät puoliso. Näyttää siltä, että odotat ystäviltä aivan liikaa. Ei heitä voi vaatia tapaamaan lasta säännöllisesti kuin vaatisia ex-puolisoa.
Kummius ja ystävyys ovat hiukan eri asioita. Olen jo moneen kertaan sanonut etten ole heiltä vaatinut tai odottanut mitään muuta kuin täysin vapaaehtoisesti ja heidän oma-aloitteisesti antamiensa lupausten pitämistä, eli mikä on tässä vaikeaa nyt ymmärtää? Nimenomaan se lupausten toistuva pettäminen verukkeiden turvin on todella epäkunnioittavaa ja olen käyttänyt aikaani ja nähnyt vaivaa myös näiden ihmisten eteen myös omasta puolestani. Eli jos joku edelleen kuvittelee edesmenneen ystävyyden ja yhteydenpidon olleen vain yksipuolista ' auttamista' niin metsään valitettavasti menee. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap vasta nyt herännyt siihen, että sinulla ei ole turvaverkkoja? Nyt yrität saada ystävistä väkisin ainoan turvaverkon ja luotetut aikuiset lapsellesi. Nämä asiat pitää miettiä ennen lasten hankkimista.
Voi kiitos, enpä ole itse koskaan tullut ajatelleeksi! Jospa pysyttäisiin itse asiassa? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuuluta kirkkoon, joten ei kummeja. Kyllä niitä turvallisia aikuisia löytyy lapsen jokapäiväisestä elämästä. Esimerkiksi tarhasta ja kavereiden vanhemmista. Ymmärrän kyllä, että haluaisit lapsellesi vapaa-aikanakin toisen aikuisen seuraa.
Itse en ystäviltäni koskaan odottaisi kovinkaan paljon lapseni suhteen. Minulle tärkeintä on, että ystävät ovat minua/ystävyyttämme varten.
Ajatusmaailmoja on erilaisia, joten ehkä minun on vaikea asettua sinun asemaasi.
On totta, että luvatut tapaamiset täytyy pitää ja peruminen ärsyttäisi minuakin. Tekisin varmaan niin, että etsisin toisenlaista seuraa. Lopettaisin näistä ihmisistä puhumisen lapsen kuullen. Näin lapsikaan ei pety, jos suunnitelmat peruuntuvat.
Tästä keskustelusta tulee mieleen eräs entinen ystävä. Hän muuttui hyvin vihaiseksi ja katkeraksi ihmisille ja elämälle ylipäänsä. Ei kyennyt näkemään missään mitään positiivista ja aina keskittyi siihen mitä ei ole saanut/pysty saamaan. Jos tein ehdotuksia, niin torppasi ideat heti. Kaikenlaisia vaatimuksia, joille antoi tarkat rajat, kuten olisi pitänyt mennä juttelemaan hänen eksästää klo 16-18, kun olin lääkärissä. Kun en ”ehdottanut uutta aikaa”, suuttui ja sitä seurasi pitkä mykkäkoulu. Mykkäkouluja seurasi usein ja käsittämättömistä syistä ja kestivät jopa vuoden. Tyyppi oli niin vaativa, ei vastavuoroisuutta ja se jatkuva valtapelinsä mykkäkouluineen vaan oli lopulta liikaa. Hän raivostui ystävyyden loppumisesta, hyökkäsi uskomattomalla voimalla ja blokkasi minut kaikkialta. Olo tuntui kyllä hyväksikäytetyltä niiden 20 vuoden lojaaliuden ja tukemisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap hakee ilmaista lastenhoitajaa, ei ystävää. Siksi ne ei jaksa sua.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelet, että 2-kaveri on paremmissa piireissä tai on olevinaan parempi ihminen. Tämä saattaa olla vain sinun tulkintaasi eikä lainkaan hänen ajatusmaailmansa. Jos et ole täysin sinut itsesi tai tilanteesi kanssa, sorrut helposti ylitulkintoihin. Näet asiat vain omilla tunteillasi, et kaverin näkökulmasta.
Joka tapauksessa ystävistä ei puhuta tuolla tavalla, kuten sinä puhut.Vaikka olisivatkin lasten kummeja, et voi luottaa siihen että he pysyvät elämässänne koko loppuelämänne. Elämäntilanteet ja ihmiset muuttuvat. Joskus jotkut haluavat ottaa etäisyyttä etkä sinä voi siihen vaikuttaa. Se on heidän päätöksensä. Sinä et voi myöskään pakottaa tai syyllistää ystäviäsi siitä, ettei heillä ole aikaa juuri silloin kun sinä sitä haluat. Teillä on kaikilla omat elämänne elettävinä. Kuten joku sanoi, kaverit ovat kiva bonus, mutta heiltä ei voi vaatia kovinkaan paljoa. Jokainen on ystävyyssuhteessa omana itsenään ja omien voimavarojen mukaan.
Parhaiten saat varmaankin seuraa toisesta samassa elämäntilanteessa olevasta henkilöstä. Hyvä ystävyys ei kaadu siihen, ettei nähdä joka kuukausi tai edes joka vuosi. Mieheni kaverit ovat juuri tällaisia. Ovat helposti puoli vuotta ilman kontaktia ja sitten yhtä äkkiä soittelevat/tapaavat useamman kerran viikossa. Ja sitten taas hiljaista. Eikä kukaan kanna kaunoja tai suutu.
Itse seurasin sivusta erään kaverin tilannetta. Hän sai vauvan ja lapseton kaveri alkoi syyllistämään siitä ettei tämä jaksanut nähdä niin usein eikä pystynyt/halunnut olla pitkiä aikoja pois kotoa. Tuo ystävyys kuoli tämän syyllistäjän ilkeään käytökseen. Kaverini oli ollut hänelle tukena monessa tilanteessa, mutta hän ei saanut tukea takaisin. Ei edes hiukan verran ymmärrystä. Tai väitti tämä ymmärtävänsä, mutta silti jatkoi syyllistämistä. Omasta näkökulmastani tämä syyllistäjä oli jollakin tavalla riippuvainen kaveristani. Olin seurannut hänen käytöstään jo vuosien ajan ja mietin, että miten kaverini jaksaa. Kaverini oli aivan liian kiltti pitkään ja onneksi tajusi itse päästää irti.
Hyvä kirjoitus, mutta jos minä kaadan tänne paremman puutteessa kiukkuani jatkuvasta pettymyksestäni katteettomiin lupauksiin, ei se tee minusta näihin ihmisiin takertujaa, tietäisittepä vain. Vedätte hätäisiä ja ilkeileviä johtopäätöksiä ihmisistä satunnaisten kommenttien pohjalta ja se on minusta paljon huolestuttavampaa, kuin se, että odottaa edes sen verran kunnioittavaa käytöstä ihmisiltä, olivatpa sitten kummeja tai mummeja, että ilmoittavat ajoissa jos eivät pääse, eivät teeskentele kiinnostunutta jos eivät sitä ole, eivät lupaa ystävyyttä jos eivät sitä halua jne.
Minä kuitenkin tunnen nämä ihmiset senverran pitkältä ajalta heidän elämänhistorioitaan myöten, että jos todella haluaisin olla ilkeä, se olisi jo liian halpamaista. Juuri se tekeekin pettymyksestä niin kipeän- yhdentekevää jos tätä pettymystä tulisi satunnaiselta random-tuttavuudelta, mutta juuri näiltä ihmisiltä en olisi osannut tätä odottaa.
Eikä edelleenkään ole kyse mistään itkupotkuraivarista kun- se- ei- leiki- mun-kaa, kuten useat täällä tuntuvat kuvittelevan, vaan ihan heidän itsensä antamista vapaaehtoisista lupauksista. Samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä on tässä maassa vain kourallinen ja siksi pitkäaikaiset tarinamme tuntevat ystävät ovat olleet niin tärkeitä meille ja myös siksi heidän ystävyytensä oli niin arvokasta. Kirjoitat ikäänkuin heitä väkipakolla pitäisin elämässämme, kun asia on oikeastaan täysin päinvastoin. Aikansa kutakin ja tottakai elämäntilanteet muuttuvat, mutta olisi ollut kuten jo aloituksessa mainitsin, kohteliasta ilmoittaa että 'meillä on nyt täyttä' näiden lupausten antamisen sijaan. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannatta yliajatella asiaa eikä varsinkaan mielessään syyttää kaveria "valehtelusta", jos yhteydenpitotahti ei itseä miellytä. Omassa (mies)kaveripiirissäni on ihan normaalia, että yhtäkkiä jostakusta ei kuulu pitkiin aikoihin.
Kyse ei ole ' yhteydenpitotahdista' vaan siitä valheellisesta lupauksesta, että he molemmat lupasivat olla läsnä nimenomaan lapseni elämässä, tavalla tai toisella ja että me olemme heille (muka) tärkeitä.. Tämä on sitä valehtelua, että milloin minkäkin verukkeen nojalla perutaan sovittuja tapaamisia, vedotaan mm. koronaan ettei viitsitä ottaa kylään/ tulla kylään (vaikka hlö on hoitoalalla töissä ja turvavälein puistossa tapaaminen maskit päässä ei taatusti ole yhtä riskaabelia, kuin päivittäinen hoitotyö ja monta lasta joilla laaja kaveripiiri saman katon alla vielä töiden jälkeenkin), puolituntia ennen tapaamisajankohtaa soitetaan että hei emmä pääsekkään kun tuli nyt sitä ja tätä ja että voisiko se ja se kaveri myös tulla vaikka tunnin päästä kanssamme puistoon, vaikka kyse oli nimenomaan siitä, että kummi viettäisi aikaa lapsen kanssa! Että aika paskat kummit ja nykyään entiset ystävät sanoisin. Haluaisin silti selityksen,miksi ihmiset käyttäytyvät tuolla tavalla? Ei ole niin vaikeaa laittaa sitä tietoa aikaisemmin,jos ei haluakkaan tavata tai vain suoraan ilmoittaa,että hei meillä rinyt enää olekkaan teille elämässämme tilaa,sori että tuotettiin pettymys. Mikäsiinä on niin vaikeaa? Odotettu usein koko päivä tapaamista ja muokattu omat suunnitelmat sen mukaisesti ja sitten kerta toisensa jälkeen aina perutaan. Inhottavaa toimintaa, nimenomaan lapsen kannalta. Ap
Se että elämäntilanteet ja prioriteetit muuttuvat sitä myöten ei ole valehtelua. Se on elämää. Ihmiset lupaa kaikkea hyvin aikein, mutta sitten elämä viekin eri suuntiin ja yhteydenpito harvenee ja lakkaa. Eihän tämä kummiksi lupautunut ihminen ole mitään sopimusta allekirjoittanut siitä, että on vastuussa sinun lapsestasi. Sinä itse olet vastuussa lapsestasi ja on ylimääräistä bonusta jos kummi pystyy todella olemaan mukana lapsen elämässä. Onko sinulla jotain An kirjoa kun otat kaiken noin kirjaimellisesti?
Että jaksattekin.. Oikein autismin kirjoa täällä vedetään jo esiin kun ihmistä sapettaa toistuvasti petetyt, ilman mitään painostusta annetut lupaukset, joihin tietysti olen luottanut sellaisista syistä, joita en tänne räävittäviksi kirjoita? Hohhoijjaa.. No, jatkahan elämääsi, minä teen samoin. Ap.
Mitkä hemmetin lupaukset? Onko kummit sulle jotain piikoja? Ap, mitä enemmän tänne kirjoitat, sitä helpommin näkee, miksi sinua ei kukaan jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Ap hakee ilmaista lastenhoitajaa, ei ystävää. Siksi ne ei jaksa sua.
Ilmaisia lastenhoitajia löydän kyllä ihan ilman kummejakin, olikos sulla jotain aloitusta koskevaa? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannatta yliajatella asiaa eikä varsinkaan mielessään syyttää kaveria "valehtelusta", jos yhteydenpitotahti ei itseä miellytä. Omassa (mies)kaveripiirissäni on ihan normaalia, että yhtäkkiä jostakusta ei kuulu pitkiin aikoihin.
Kyse ei ole ' yhteydenpitotahdista' vaan siitä valheellisesta lupauksesta, että he molemmat lupasivat olla läsnä nimenomaan lapseni elämässä, tavalla tai toisella ja että me olemme heille (muka) tärkeitä.. Tämä on sitä valehtelua, että milloin minkäkin verukkeen nojalla perutaan sovittuja tapaamisia, vedotaan mm. koronaan ettei viitsitä ottaa kylään/ tulla kylään (vaikka hlö on hoitoalalla töissä ja turvavälein puistossa tapaaminen maskit päässä ei taatusti ole yhtä riskaabelia, kuin päivittäinen hoitotyö ja monta lasta joilla laaja kaveripiiri saman katon alla vielä töiden jälkeenkin), puolituntia ennen tapaamisajankohtaa soitetaan että hei emmä pääsekkään kun tuli nyt sitä ja tätä ja että voisiko se ja se kaveri myös tulla vaikka tunnin päästä kanssamme puistoon, vaikka kyse oli nimenomaan siitä, että kummi viettäisi aikaa lapsen kanssa! Että aika paskat kummit ja nykyään entiset ystävät sanoisin. Haluaisin silti selityksen,miksi ihmiset käyttäytyvät tuolla tavalla? Ei ole niin vaikeaa laittaa sitä tietoa aikaisemmin,jos ei haluakkaan tavata tai vain suoraan ilmoittaa,että hei meillä rinyt enää olekkaan teille elämässämme tilaa,sori että tuotettiin pettymys. Mikäsiinä on niin vaikeaa? Odotettu usein koko päivä tapaamista ja muokattu omat suunnitelmat sen mukaisesti ja sitten kerta toisensa jälkeen aina perutaan. Inhottavaa toimintaa, nimenomaan lapsen kannalta. Ap
Se että elämäntilanteet ja prioriteetit muuttuvat sitä myöten ei ole valehtelua. Se on elämää. Ihmiset lupaa kaikkea hyvin aikein, mutta sitten elämä viekin eri suuntiin ja yhteydenpito harvenee ja lakkaa. Eihän tämä kummiksi lupautunut ihminen ole mitään sopimusta allekirjoittanut siitä, että on vastuussa sinun lapsestasi. Sinä itse olet vastuussa lapsestasi ja on ylimääräistä bonusta jos kummi pystyy todella olemaan mukana lapsen elämässä. Onko sinulla jotain An kirjoa kun otat kaiken noin kirjaimellisesti?
Että jaksattekin.. Oikein autismin kirjoa täällä vedetään jo esiin kun ihmistä sapettaa toistuvasti petetyt, ilman mitään painostusta annetut lupaukset, joihin tietysti olen luottanut sellaisista syistä, joita en tänne räävittäviksi kirjoita? Hohhoijjaa.. No, jatkahan elämääsi, minä teen samoin. Ap.
Mitkä hemmetin lupaukset? Onko kummit sulle jotain piikoja? Ap, mitä enemmän tänne kirjoitat, sitä helpommin näkee, miksi sinua ei kukaan jaksa.
Jos et ymmärrä lukemaasi, onko järkevää kommentoida? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuuluta kirkkoon, joten ei kummeja. Kyllä niitä turvallisia aikuisia löytyy lapsen jokapäiväisestä elämästä. Esimerkiksi tarhasta ja kavereiden vanhemmista. Ymmärrän kyllä, että haluaisit lapsellesi vapaa-aikanakin toisen aikuisen seuraa.
Itse en ystäviltäni koskaan odottaisi kovinkaan paljon lapseni suhteen. Minulle tärkeintä on, että ystävät ovat minua/ystävyyttämme varten.
Ajatusmaailmoja on erilaisia, joten ehkä minun on vaikea asettua sinun asemaasi.
On totta, että luvatut tapaamiset täytyy pitää ja peruminen ärsyttäisi minuakin. Tekisin varmaan niin, että etsisin toisenlaista seuraa. Lopettaisin näistä ihmisistä puhumisen lapsen kuullen. Näin lapsikaan ei pety, jos suunnitelmat peruuntuvat.
Tähän lopputulokseen olen tullutkin. Ap.
Siis huh. Mä en jaksa edes lukea ap:n kommentteja täällä, saati että pitäis kuunnella vastaavaa livenä!
Ap:llä on selvästi joku persoonaallisuushäiriö. Ammattiapua sinä ennen kaikkea tarvitset.
Se vaan on tosi asia ettei muita ihmisiä kiinnosta toisten lapset. Vaikka ne äidin mielestä olisikin maailman ihanampia. Varmasti suurin osa kummeista on niitä joulu ja synttärilahjat kummeja. Meilläkin on kolme kummilasta 2 nään 2 vuodessa juuri synttäreillä ja joulun alla. Yksi on veljenpoikani niin häntä nään muutenkin kun kyläillään yhtäaikaa vanhemmilla tai on sukujuhlia yms. Musta tuntuu että sulla on nyt aivan liian kovat vaatimukset. Kuinka usein kummin pitäisi tavata lasta sun mielestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannatta yliajatella asiaa eikä varsinkaan mielessään syyttää kaveria "valehtelusta", jos yhteydenpitotahti ei itseä miellytä. Omassa (mies)kaveripiirissäni on ihan normaalia, että yhtäkkiä jostakusta ei kuulu pitkiin aikoihin.
Kyse ei ole ' yhteydenpitotahdista' vaan siitä valheellisesta lupauksesta, että he molemmat lupasivat olla läsnä nimenomaan lapseni elämässä, tavalla tai toisella ja että me olemme heille (muka) tärkeitä.. Tämä on sitä valehtelua, että milloin minkäkin verukkeen nojalla perutaan sovittuja tapaamisia, vedotaan mm. koronaan ettei viitsitä ottaa kylään/ tulla kylään (vaikka hlö on hoitoalalla töissä ja turvavälein puistossa tapaaminen maskit päässä ei taatusti ole yhtä riskaabelia, kuin päivittäinen hoitotyö ja monta lasta joilla laaja kaveripiiri saman katon alla vielä töiden jälkeenkin), puolituntia ennen tapaamisajankohtaa soitetaan että hei emmä pääsekkään kun tuli nyt sitä ja tätä ja että voisiko se ja se kaveri myös tulla vaikka tunnin päästä kanssamme puistoon, vaikka kyse oli nimenomaan siitä, että kummi viettäisi aikaa lapsen kanssa! Että aika paskat kummit ja nykyään entiset ystävät sanoisin. Haluaisin silti selityksen,miksi ihmiset käyttäytyvät tuolla tavalla? Ei ole niin vaikeaa laittaa sitä tietoa aikaisemmin,jos ei haluakkaan tavata tai vain suoraan ilmoittaa,että hei meillä rinyt enää olekkaan teille elämässämme tilaa,sori että tuotettiin pettymys. Mikäsiinä on niin vaikeaa? Odotettu usein koko päivä tapaamista ja muokattu omat suunnitelmat sen mukaisesti ja sitten kerta toisensa jälkeen aina perutaan. Inhottavaa toimintaa, nimenomaan lapsen kannalta. Ap
Se että elämäntilanteet ja prioriteetit muuttuvat sitä myöten ei ole valehtelua. Se on elämää. Ihmiset lupaa kaikkea hyvin aikein, mutta sitten elämä viekin eri suuntiin ja yhteydenpito harvenee ja lakkaa. Eihän tämä kummiksi lupautunut ihminen ole mitään sopimusta allekirjoittanut siitä, että on vastuussa sinun lapsestasi. Sinä itse olet vastuussa lapsestasi ja on ylimääräistä bonusta jos kummi pystyy todella olemaan mukana lapsen elämässä. Onko sinulla jotain An kirjoa kun otat kaiken noin kirjaimellisesti?
Että jaksattekin.. Oikein autismin kirjoa täällä vedetään jo esiin kun ihmistä sapettaa toistuvasti petetyt, ilman mitään painostusta annetut lupaukset, joihin tietysti olen luottanut sellaisista syistä, joita en tänne räävittäviksi kirjoita? Hohhoijjaa.. No, jatkahan elämääsi, minä teen samoin. Ap.
Mitkä hemmetin lupaukset? Onko kummit sulle jotain piikoja? Ap, mitä enemmän tänne kirjoitat, sitä helpommin näkee, miksi sinua ei kukaan jaksa.
Ihan aiheen vierestä taas- todella törkeästi muuten sanottu, onko nyt hyvä mieli, tuliko päivän hyvä työ tehtyä? He ovat olleet kaikkea muuta kuin ' piikoja', mutta sekään ei liity aloituksen kysymykseen. 'Kukaan ei sinua jaksa'- tuo yleistys kertoo sinusta itsestäsi paljon enemmän kuin ' kaikista' muista. Ap.
Tiedän kyllä, tämä vain korpeaa, sillä nämä ihmiset todellakin tietävät, miten paljon minullakin on pettymyksiä takana ja aina olen psinottanut,että mieluummin jättää sopimatta kuin tulematta, mutta sellaista se tosiaankin on. Kiitos tästä. Ap.