Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset valehtelevat ystävyydestä?
27.01.2021 |
Olen toistuvasti törmännyt siihen, että ihmiset jotka hyvin vilpittömän tuntuisesti aluksi vakuuttavat haluavansa pitää yhteyttä ja voivansa olla oikeasti ystäviämme joko olemalla mukana elämässämme tai tulevansa kahville, puistoon, muuten vain tapaamaan eivät lopulta koskaan pidä sanaansa, vaan alkavat feidata tai katkaisevat yhtäkkiä yhteydenpidon antamatta selitystä.
Yhtenä esimerkkinä lapseni ' kummi': olen kuvitellut hlön 'olevan ystäväni jo yli 10 vuotta, hlö on vuosia vakuuttanut, että haluaa aidosti olla mukana lapseni elämässä, tukea minua yksinhuoltajaa esim. ottamalla lapsen joskus yökylään, viemällä puistoon jne tavoilla myös ihan muuten vaan tapaamalla ja tulemalla kahville ja kuinka olemme lapsen kanssa hänelle niiiin rakkaita ja tärkeitä aina ja ikuisesti...olemme vuosien varrella jakaneet yhtä ja toista kipeääkin asiaa. Kun sitten pyysin tätä ihmistä kummiksi, huolimatta siitä,että jokin sisälläni huusikin vastaan, hän oli aivan innoissaan ja tuolloin mi ulla ei ollut muitakaan ihmisiä mahdollista pyytää. Hän mm. postasi minulta lupaa kysymättä someensa kuvia muutaman kkn ikäinen lapseni hänen sylissään ja hehkutti kuinka
!!!ihanaa on olla kummi!!! No, eipä ole senjälkeen juuri näkynyt, nipinnapin muisti viimeisimmän syntymäpäivän ( n.2 vkoa jälkikäteen). Toinen esimerkki on eräs hlö, jonka kanssa myös oli puhetta, että hän auttaa lapsen hoidossa joskus ja että voidaan tulla kylään koska hänellä myös omia lapsia ja ymmärtää yhta omien taustojensa takia todella hyvin ( eivät mitkään kauniit taustat siis todellakaan..) No, kävimme kylässä, hän halusi lapseni bälillä hoitoon ihan oma- aloitteisesti ja näin välillä teimmekin, jos minulla oli jotain pakollista menoa yms. Hän itse ehdotti, että voisi olla lapseni 2. kummi ja pitikin sanansa siitä hyvin ja luulin, että hän on todella läsnä meidän elämässämme lapseni aikuisuuteen saakka, ns. pysyvä ihmissuhde/ aikuinen, jollainen ilmoitti haluavansa lapselleni ollakkin. Tämä sitten muuttui täysin,kun hlp löysi parisuhteen ja hankkiutui pikavauhtia taas raskaaksi. Toki ymmärrän, että silloin on muutaki ajateltavaa, kuin ystävät, mutta emme saaneet kutsua häihin,kastejuhlaan,yksille synttäreille meidät taidettiin kutsua. Kaiken lisäksi hlön luonne alkoi muuttua parisuhteen myötä hyvin ylenkatseelliseksi. meitä kohtaan ja lopulta kuulimme hänestä lähinnä jouluna ja syntymäpäivinä. Nyt on yhteydenpito loppunut kokonaan.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puhut yhtä paljon kuin kirjoitat, niin ei sinua kestä kuin pieniä hetkiä kerrallaan.
Ihan samaa ajattelin ja lopetin ap:n paasaamisien lukemisen jo heti alkuun.
Tuollainen erittäin vihamielinen suhtautuminen toisen omaan elämään on myös iljettävää. Jos ap puhuu noin ikävästi täällä, niin minkälainen hän onkaan oikeassa elämässä? Mäkättääkö hän koko ajan muista ihmisistä pahaa, on katkera ja vihamielinen? Omasta mielestään hän on tietenkin ihana ja rakastettava tyyppi, mutta luultavasti hän on hyvin raskas ja negatiivinen tyyppi.
Olisi mielenkiintoista kuulla tarinan toinen puoli muiden kertomana. Se voisi olla silmiä avaava juttu ap:llekin.
Jos joku tunnistaa ap:n, niin laittakaas viestiä siitä miten hyvä ystävä hän on! Olisi kiva lukea sen puolen tarina.
Olen pahoillani, että joudun tuottamaan sinulle ilkeämielinen iljetys pettymyksen, (kuten minulle ja lapselleni on tuotettu, asia, mikä on aloituksen aihe, ei minun persoonani, vaan ihmisten toiminta kuvatuissa asioissa): tällä palstalla eivät minun tuttuni aikaansa vietä de facto :) mutta jotta saisit hiukan lisää vettä ilkeytesi myllyyn, voin kertoa, etten varmastikkaan ole aina ollut se mukavin ihminen, mutta miki pitäisikään? Tahallista mielipahaa en silti ole kenellekkään tietoisesti tuottanut, toisin kuin esimerkiksi sinä. Myöskään valehtelijaksi minua ole voinut väittää vielä kukaan, aina on asiat saatu sovittua ja halki puhutuksi, mikäli toinenkin on sitä halunnut- tämän asian tietävät myös vihamieheni, joten onnea turhaan yritykseen, ilkimys.. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannatta yliajatella asiaa eikä varsinkaan mielessään syyttää kaveria "valehtelusta", jos yhteydenpitotahti ei itseä miellytä. Omassa (mies)kaveripiirissäni on ihan normaalia, että yhtäkkiä jostakusta ei kuulu pitkiin aikoihin.
Kyse ei ole ' yhteydenpitotahdista' vaan siitä valheellisesta lupauksesta, että he molemmat lupasivat olla läsnä nimenomaan lapseni elämässä, tavalla tai toisella ja että me olemme heille (muka) tärkeitä.. Tämä on sitä valehtelua, että milloin minkäkin verukkeen nojalla perutaan sovittuja tapaamisia, vedotaan mm. koronaan ettei viitsitä ottaa kylään/ tulla kylään (vaikka hlö on hoitoalalla töissä ja turvavälein puistossa tapaaminen maskit päässä ei taatusti ole yhtä riskaabelia, kuin päivittäinen hoitotyö ja monta lasta joilla laaja kaveripiiri saman katon alla vielä töiden jälkeenkin), puolituntia ennen tapaamisajankohtaa soitetaan että hei emmä pääsekkään kun tuli nyt sitä ja tätä ja että voisiko se ja se kaveri myös tulla vaikka tunnin päästä kanssamme puistoon, vaikka kyse oli nimenomaan siitä, että kummi viettäisi aikaa lapsen kanssa! Että aika paskat kummit ja nykyään entiset ystävät sanoisin. Haluaisin silti selityksen,miksi ihmiset käyttäytyvät tuolla tavalla? Ei ole niin vaikeaa laittaa sitä tietoa aikaisemmin,jos ei haluakkaan tavata tai vain suoraan ilmoittaa,että hei meillä rinyt enää olekkaan teille elämässämme tilaa,sori että tuotettiin pettymys. Mikäsiinä on niin vaikeaa? Odotettu usein koko päivä tapaamista ja muokattu omat suunnitelmat sen mukaisesti ja sitten kerta toisensa jälkeen aina perutaan. Inhottavaa toimintaa, nimenomaan lapsen kannalta. Ap
Se että elämäntilanteet ja prioriteetit muuttuvat sitä myöten ei ole valehtelua. Se on elämää. Ihmiset lupaa kaikkea hyvin aikein, mutta sitten elämä viekin eri suuntiin ja yhteydenpito harvenee ja lakkaa. Eihän tämä kummiksi lupautunut ihminen ole mitään sopimusta allekirjoittanut siitä, että on vastuussa sinun lapsestasi. Sinä itse olet vastuussa lapsestasi ja on ylimääräistä bonusta jos kummi pystyy todella olemaan mukana lapsen elämässä. Onko sinulla jotain An kirjoa kun otat kaiken noin kirjaimellisesti?
Ajattelet, että 2-kaveri on paremmissa piireissä tai on olevinaan parempi ihminen. Tämä saattaa olla vain sinun tulkintaasi eikä lainkaan hänen ajatusmaailmansa. Jos et ole täysin sinut itsesi tai tilanteesi kanssa, sorrut helposti ylitulkintoihin. Näet asiat vain omilla tunteillasi, et kaverin näkökulmasta.
Joka tapauksessa ystävistä ei puhuta tuolla tavalla, kuten sinä puhut.
Vaikka olisivatkin lasten kummeja, et voi luottaa siihen että he pysyvät elämässänne koko loppuelämänne. Elämäntilanteet ja ihmiset muuttuvat. Joskus jotkut haluavat ottaa etäisyyttä etkä sinä voi siihen vaikuttaa. Se on heidän päätöksensä. Sinä et voi myöskään pakottaa tai syyllistää ystäviäsi siitä, ettei heillä ole aikaa juuri silloin kun sinä sitä haluat. Teillä on kaikilla omat elämänne elettävinä. Kuten joku sanoi, kaverit ovat kiva bonus, mutta heiltä ei voi vaatia kovinkaan paljoa. Jokainen on ystävyyssuhteessa omana itsenään ja omien voimavarojen mukaan.
Parhaiten saat varmaankin seuraa toisesta samassa elämäntilanteessa olevasta henkilöstä. Hyvä ystävyys ei kaadu siihen, ettei nähdä joka kuukausi tai edes joka vuosi. Mieheni kaverit ovat juuri tällaisia. Ovat helposti puoli vuotta ilman kontaktia ja sitten yhtä äkkiä soittelevat/tapaavat useamman kerran viikossa. Ja sitten taas hiljaista. Eikä kukaan kanna kaunoja tai suutu.
Itse seurasin sivusta erään kaverin tilannetta. Hän sai vauvan ja lapseton kaveri alkoi syyllistämään siitä ettei tämä jaksanut nähdä niin usein eikä pystynyt/halunnut olla pitkiä aikoja pois kotoa. Tuo ystävyys kuoli tämän syyllistäjän ilkeään käytökseen. Kaverini oli ollut hänelle tukena monessa tilanteessa, mutta hän ei saanut tukea takaisin. Ei edes hiukan verran ymmärrystä. Tai väitti tämä ymmärtävänsä, mutta silti jatkoi syyllistämistä. Omasta näkökulmastani tämä syyllistäjä oli jollakin tavalla riippuvainen kaveristani. Olin seurannut hänen käytöstään jo vuosien ajan ja mietin, että miten kaverini jaksaa. Kaverini oli aivan liian kiltti pitkään ja onneksi tajusi itse päästää irti.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella ihmisellä kuitenkin se oma elämä on se ykkösprioriteetti. Opettele tulemaan toimeem omillasi äläkä ripustaudu toisten avun varaan.
Suomalainen ideaali: suo kuokka ja jussi, pullo viinaa ja muovipussi.. Ihmsen EI ole tarkoitus selvitä tässä elämässä täysin yksin, mdtä olet saanut tuollaisen luulon? Täysin epätyypillistä käytöstä, ihminen on sosiaalinen olento, joka sairastuu liiastayksin yrittämisestä ja lapsi tarvitsee luotettavia aikuisia sillä ei ole sukya,johon tukeutua ja nämä kummit kyllä tietävät sen ihan hyvin.. Joten muuten oikein kelpo neuvosi toimii paremmin sinkuille kuin yhlle, valitan. Ap.
Mihin tarvitset muiden apua? Itse myös yh 5 lapsen kanssa eikä mitään tukiverkkoa. Opettele hyväksymään elämäsi ja selviydy itse. Muiden varaan ei voi laskea. Kaikkea hyvää sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi mutta kuulostat vähän vihaiselta ja raskaalta. Minkä ymmärrän koska olet pettynyt. Et voi tehdä muuta kuin hyväksyä tilanteen ja lakata yrittämästä / odottamasta. Useimmiten nuo kummijutut menee aina perseelleen juuri noista syistä. Vaan ikävä kyllä ihminen saa muuttaa mieltään ja kiinnostuksen kohteitaan. Harmi että teille kävi näin, etenkin lapsesi puolesta. Saman kokenut monen ”ystävän” kohdalla kun elämäntilanteet muuttuu. Vaan pitää hyväksyä ettei siihen voi itse vaikuttaa ja ettei koskaan saa selitystä ja jatkaa omaa elämää.
Toisten varaan _ei koskaan_ voi laskea. Ei koskaan. Eikä kannatakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi vaadit ihmisiä olemaan lapsesi elämässä läsnä, Ap?
Aika sitten näyttää, ketkä ihmiset ovat lapsellesi tärkeitä hänen elämänsä varrella. Anna hänen valita omat kaverinsa sitten aikanaan.
Sinä et siihen voi vaikuttaa.
Jos kyse on siitä että haluat lastenhoitajaa, niin sellaisen saa rahalla.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Jos puhut yhtä paljon kuin kirjoitat, niin ei sinua kestä kuin pieniä hetkiä kerrallaan.
Puhetyylini tai kirjoitustapani eivät kertakaikkiaan kuulu tämän ketjun aiheeseen, mutta todettakoon, että itse en pidä liian hitaista ihmisistä, mutta rauhallisista kylläkin. Että niin meitä on moneen junaan.
Minun persoonaani kohtaan suunnattu hyökkäys ei anna mitään vastausta kysymykseen/ketjun aiheeseen MIKSI IHMISET VALEHTELEVAT YSTÄVYYDESTÄ- vielä kerran: En ole odottanut tai ' vaatinut' heiltä yhtään mitään muuta kuin vain sen, että pitäisivät mitä ovat luvanneet LAPSELLE tai häneen liittyen!!! Hyvin harvoin edes olemme olleet viime vuosinakaan yhteyksissä, juurikin siksi, etten jaksa enää pettyä tyhjiin lupauksiin ja selitellä lapselle, että miksi taas peruttiin! Koska olen vaivannut heitä hyvin harvoin niin kuvittelin typerä ja seuraa meille kaipaava minä että he ihan oikeasti ymmärtäisivät pitää sen mistä sovittiin, koska selkeästi käsittivät edes muutaman tapaamisen merkityksellisyyden meille, mutta ei..
Onko tämä siis minua kritisoiville liian vaikeaa käsittää? Ilmeisesti on. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On niin helppo puhua ja lupailla. Käytäntö on usein toista. Varsinkin lapsettomalla ihmisellä usein käy niin, että ne toisen lapset ovat ihan kivoja hetken, mutta siinä se.
Aloittaja on niin takertuva jaarittelija, että itse en millään jaksanut edes lukea hänen pitkiä vuodatuksiaan. Johtuneeko yksinhuoltajuus ja kaverittomuus siitä, että olet niin pitkäveteistä seuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On niin helppo puhua ja lupailla. Käytäntö on usein toista. Varsinkin lapsettomalla ihmisellä usein käy niin, että ne toisen lapset ovat ihan kivoja hetken, mutta siinä se.
Niinpä. Pyrin itse aina siihen, että en anna lupauksia, joita en pysty varmasti toteuttamaan ja mielummin lupaan liian vähän kuin liikaa. Mutta olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei toimi näin. Lupaillaan ihan mitä sattuu ja sitten feidataan muita. Itselle kyllä kelpaa lahjat, apu, toisten aika ja vaivannäkö, mutta sitten kun vastavuoroisesti pitäisi jotain tehdä, kadotaan. Ihan tyypillistä.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, oma kokemus, kun on yh, olisi aikaa ja intoa tavata kavereita. Jos kavereilla on parisuhde ja lapsia, viettävät mielummin perheaikaa keskenään paljon enemmän, jolloin ei ehdi nähdä kavereita ja ystäviä kuin joskus. Jos tähän suhtautuu syyllistävästi tai on aina tarjoutumassa mukaan, aika nopeasti ystävyys häviää. Eli paras ystävä yh:lle on toinen yh, on yhtä lailla aikaa ja innostusta ystävyyden ylläpitämiseen.
Toisekseen, elämä on opettanut, että jos odotat toisiltä ihmisiltä apua, tukea ja mukana olemista, saat usein pettyä. Kun taas suhtautuu niin, että kaveruus ja ystävyy on vain bonusta omassa elämässä, eikä laske mitään ystävien varaan, niin ne ystävyyssuhteet toimii paremmin.
Ei se kivaa ole, varsinkin jos ei ole turvaverkkoja, mutta ne turvaverkot kannattaa luoda vaikka palkatun MLL:n vakiohoitajan kautta ja pitää ystävät erillään lapsenhoitoavusta ym. Vaikka he miten sitä itse ehdottaisivat, niin nopeasti se koetaan rasitteeksi ja sitten ystävyys kuihtuu.
Kun tottuu tuohon ajattelutapaan, on kiva tavata kavereita joskus, ilman suuria odotuksia.
Tämä ylläoleva on täysin, totta, mutta en ole ' ripustautunut' heihin, en ole vaatinut mitään, en ole ilaissut edes pettymystäni toistuviin perumisiin vaan kaikki on ollut alunperin heidän omien lupaustensa ja vapaaehtoisuutensa tuottamaa turhaa toivoa ystävyydestä, jota ei sitten lopulta ollutkaan. Omalta puoleltani olen pitänyt kiinni kaikesta ennalta sovitusta ja ilmoittanut hyissä ajoin esteistä toisin kuin nämä kummit. Jostain syystä tämä on kovin hankala kommentoijille tajuta. Nyt kun mittani tuli täyteen tätä yksipuolisuutta, en saisikaan olla muuta kuin kynnysmatto ja jatkuvassa kiitollisuudenvelassa? Juu, ei kiitos enää sitä lajia Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummius muuttaa ystävyyden epätasa-arvoiseksi. Sinkkuystävykset ostavat lahjat toisilleen, tapaavat ulkona, ravintolassa, elokuvissa ym. Mutta kun toinen saa lapsen ja pyytää ystävän kummiksi, tasapaino muuttuu. Kummi ostaa lapselle joulu- ja synttärilahjat, mutta kummilapsen äiti ei enää sinkkuystävälleen, koska "aikuisten kesken ei enää osteta lahjoja". Elokuvissakäynnit vaihtuu huvipuistoon tai lasten leikkimaahan, ja kummi maksaa taas. Lisäksi oletetaan, että toimii välillä lapsenvahtina ilmaiseksi.
Kuulostaa siltä, että ap on katkera siitä että on yh. Olisiko kannattanut valita mies tarkemmin ja pitempään harkiten tai ei tehdä ollenkaan lapsia.
Ap on odottanut liikaa näiltä "ystäviltään" ja ylitulkinnut sanomisia. Jossain jenkkilässä jokainen jonka tapaat voi olla "best friend", mutta eihän se mitään tarkoita. Ei kannata odottaa liikoja ihmisiltä, niin ei pety.
Ehkä auttaa jos suhtautuu niin, että antaa ihmisille merkityksen omassa elämässään tekojen ja läsnäolon, eikä sanojen perusteella. Pitää vaan yrittää päästää irti niistä pettymyksistä ja mennä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin helppo puhua ja lupailla. Käytäntö on usein toista. Varsinkin lapsettomalla ihmisellä usein käy niin, että ne toisen lapset ovat ihan kivoja hetken, mutta siinä se.
Niinpä. Pyrin itse aina siihen, että en anna lupauksia, joita en pysty varmasti toteuttamaan ja mielummin lupaan liian vähän kuin liikaa. Mutta olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei toimi näin. Lupaillaan ihan mitä sattuu ja sitten feidataan muita. Itselle kyllä kelpaa lahjat, apu, toisten aika ja vaivannäkö, mutta sitten kun vastavuoroisesti pitäisi jotain tehdä, kadotaan. Ihan tyypillistä.
Juuri tätä tarkoitan- lupauksia, joita ei ole aikomuskaan pitää, on todella törkeää antaa, erityisesti, jos se aikaansaa sen, että kun luotat tuon lupauksen pitävän ja järjestät esim.oman ajankäyttösi sen pohjalta, petetty lupaus tuottaa todella paljon lisäharmia pettymyksen tunteen lisäksi. Miksi luvata, jos ei voi pitää lupaustaan? Ap.
Minä kyllä ymmärrän sen harmituksen! Olen kokenut vähän samaa. Sitä saa ja pitää surra, kyllä se saa sattua että ystävää ei vaikutakaan enää kiinnostavan. Mutta sitten sitä myös oivaltaa että sellaista se on. En enää tukeudu ystäviin. En ole katkera, en vaan tukeudu. Koska kaikki ajattelee ensin omaa elämää. Tee sinäkin niin, äläkä sure liikaa. Ota kevyempi asenne kaveruuksiin, sait ihan hyviä neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Ap on odottanut liikaa näiltä "ystäviltään" ja ylitulkinnut sanomisia. Jossain jenkkilässä jokainen jonka tapaat voi olla "best friend", mutta eihän se mitään tarkoita. Ei kannata odottaa liikoja ihmisiltä, niin ei pety.
Ehkä auttaa jos suhtautuu niin, että antaa ihmisille merkityksen omassa elämässään tekojen ja läsnäolon, eikä sanojen perusteella. Pitää vaan yrittää päästää irti niistä pettymyksistä ja mennä eteenpäin.
Kiitos tästä, ihan hyvä neuvo. Hassua, juurikin tuota jenkkien tyhjänpäivästä ' ihq, meidän täytyy tavata pian ja mennä lounaalle' bullshittiä olen viimeaikoina kummien osalta miettinytkn.. Ap.
Jokaisella ihmisellä kuitenkin se oma elämä on se ykkösprioriteetti. Opettele tulemaan toimeem omillasi äläkä ripustaudu toisten avun varaan.