Miksi ihmiset valehtelevat ystävyydestä?

AP kirjoitti tuolla että hänellä on vihamiehiä. Se kertoo minusta kaiken. Kenellä ns. normaalilla, aikuisella ihmisellä on vihamiehiä? Persoonallisuushäiriöisillä.

Mutta ymmärrän ap:ta kuitenkin siinä, että on  kurjaa kun joutuu selviämään kaikesta yksin. Mulla juuri ei ole lapsia tuon takia, kun ei ole turvaverkkoa. Sen monet tässä ketjussa tuntuvat unohtavan, kun ei ole lapsuudenperhettä, sisaruksia tai sukulaisia jotka auttaisivat. Silloin tulee mieleen varmaan kääntyä ystävien puoleen.

Tätä minäkin mietin. Kuinka usein pitäisi nähdä? Ja kuinka usein ehdottelevat näitä tapaamisia?

Ilmeisesti nämä kummit siis sanovat, että haluavat nähdä, mutta eivät ehdikään?

Jos nyt käsitin tuon yhden kirjoituksen oikein, siinä kummi ehdotti näkemistä muidenkin lasten kanssa tmv. Miksi se ei käynyt? Lapsi kuitenkin nauttii lasten seurasta enemmän kuin aikuisen. Se kyllä riittää, että aikuinen on taustalla.

Omanikin on tehnyt tuttavuutta naapurin lapsen vanhempien kanssa, vaikka eivät ole aikaa keskenään viettäneet ja olen aina paikalla. Esim. yhtenä päivänä, kun nähtiin halusi kaverinsa isän antavan vauhtia keinussa ja minä en siihen hommaan kelvannut. En ihan nyt ymmärrä minkälaista kummiutta tai suhdetta haluavat lapsen ja kavereidesi välille muodostuvan?

Vierailija kirjoitti:

Se vaan on tosi asia ettei muita ihmisiä kiinnosta toisten lapset. Vaikka ne äidin mielestä olisikin maailman ihanampia. Varmasti suurin osa kummeista on niitä joulu ja synttärilahjat kummeja. Meilläkin on kolme kummilasta 2 nään 2 vuodessa juuri synttäreillä ja joulun alla. Yksi on veljenpoikani niin häntä nään muutenkin kun kyläillään yhtäaikaa vanhemmilla tai on sukujuhlia yms. Musta tuntuu että sulla on nyt aivan liian kovat vaatimukset. Kuinka usein kummin pitäisi tavata lasta sun mielestä?

Huoh. Miksi tämä käännetään jatkuvasti jotenkn minun oletettuihin vaatimuksiini tai odotuksiini, kun koko ajan on ollut kyse siitä, että jos jotain omaehtoisesti luvataan ja sitten tuo lupaus toistuvasti, siis toistuvasti verukkeisiin vedoten petetään ja aiheutetaan näin meille harmia ja mielipahaa, mikä on minun mielestäni väärin, eikä ole osoitus luotettavasta ihmisestä. Missä olen esimerkiksi sanonut odottavani jotain säännöllistä tapaamista tai ollut vaatimassa heistä ilmaista lapsenhoitajaa? Aivan käsittämättömän heikkoa sisälukutaitoa. Ydin on se, että jos ollaan valmiita vain joululahja- kummeiksi ja näkemään lasta 10 min kerran vuoteen, niin ei silloin todellakaan anneta mitään lupauksia puistokahveista, kyläreissuista tai yhtään mistään muustakaan, varsinkaan kuorrutettuna oletteniinrakkaitajatärkeitäjaarvokkaitajaniiinihaniajanähdäänhänsilloinjasilloinonniinihanaanähdäkummilasta jargonilla. Silloin vain sanotaan, että minulla on elämä ja kalenteri täynnä, nähdään ensi jouluna, ehkä. Mikä tässä on vaikea ymmärtää? Ap.

Ap kirjoittaa hyökkäävän tekstin. Ap:ta arvostellaan kirjoittamansa perusteella. Ap hyökkää ja yrittää selittää mustaa valkoiseksi. Ap:ta arvostellaan taas, mutta ap ei tajua. Ap:lla on defenssit päällä, eikä hän tuossa tilassa kestä asiallista kritiikkiäkään. Jos kritiikkiä ollenkaan. Ap ei näe todellista käytöstään, eikä näin ollen mikään tule koskaan muuttumaan. Samat ongelmat joka ihmissuhteessa.

Eikö lapsen elämässä ole muita aikuisia kuin sinä? Ei isovanhempia, tätejä, setiä ym?

Ymmärrän kyllä jos näin on ja haluaisit jonkun. Valitettavasti et pysty sitä yksin päättämään. Jos kummit eivät halua olla samalla tavalla lapsen elämässä, kuten sinä haluaisit, niin asialle ei paljoa mahda.

Nykyään taitaa olla mll:llä palveluja aika laajalti ja sieltä voisi saada saman hoitajan lapselle. Voithan aina palkata jonkun, jos vain pystyt.

Tajuan että kyseessä on nyt kummien tekemät lupaukset, mutta kun ei se kummeus oikeasti tarkoita mitään. Luvata voi, mutta lupauksen voi myös rikkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap vasta nyt herännyt siihen, että sinulla ei ole turvaverkkoja? Nyt yrität saada ystävistä väkisin ainoan turvaverkon ja luotetut aikuiset lapsellesi. Nämä asiat pitää miettiä ennen lasten hankkimista.

Voi kiitos, enpä ole itse koskaan tullut ajatelleeksi! Jospa pysyttäisiin itse asiassa? Ap.

Usein asiat vaan johtuvat jostain muista asioista. Katso säkin kokonaisuutta, ja mieti sitten mikä meni pieleen ja missä kohtaa. 

Ihmiset haluavat olla toisen samanhenkisten kanssa. Sitä ei oikein voi muuttaa, toisen arvomaailmaa ja temperamenttia. Ne voivat olla ihan pinnallisia paskoja tietenkin, mutta eivät ne muutu. Et vaikuta sinäkään kauhean vastaantulokykyiseltä, vaan melko yksipuoliselta noiden kirjoitusten perusteella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelet, että 2-kaveri on paremmissa piireissä tai on olevinaan parempi ihminen. Tämä saattaa olla vain sinun tulkintaasi eikä lainkaan hänen ajatusmaailmansa. Jos et ole täysin sinut itsesi tai tilanteesi kanssa, sorrut helposti ylitulkintoihin. Näet asiat vain omilla tunteillasi, et kaverin näkökulmasta.

Joka tapauksessa ystävistä ei puhuta tuolla tavalla, kuten sinä puhut.

Vaikka olisivatkin lasten kummeja, et voi luottaa siihen että he pysyvät elämässänne koko loppuelämänne. Elämäntilanteet ja ihmiset muuttuvat. Joskus jotkut haluavat ottaa etäisyyttä etkä sinä voi siihen vaikuttaa. Se on heidän päätöksensä. Sinä et voi myöskään pakottaa tai syyllistää ystäviäsi siitä, ettei heillä ole aikaa juuri silloin kun sinä sitä haluat. Teillä on kaikilla omat elämänne elettävinä. Kuten joku sanoi, kaverit ovat kiva bonus, mutta heiltä ei voi vaatia kovinkaan paljoa. Jokainen on ystävyyssuhteessa omana itsenään ja omien voimavarojen mukaan.

Parhaiten saat varmaankin seuraa toisesta samassa elämäntilanteessa olevasta henkilöstä. Hyvä ystävyys ei kaadu siihen, ettei nähdä joka kuukausi tai edes joka vuosi. Mieheni kaverit ovat juuri tällaisia. Ovat helposti puoli vuotta ilman kontaktia ja sitten yhtä äkkiä soittelevat/tapaavat useamman kerran viikossa. Ja sitten taas hiljaista. Eikä kukaan kanna kaunoja tai suutu.

Itse seurasin sivusta erään kaverin tilannetta. Hän sai vauvan ja lapseton kaveri alkoi syyllistämään siitä ettei tämä jaksanut nähdä niin usein eikä pystynyt/halunnut olla pitkiä aikoja pois kotoa. Tuo ystävyys kuoli tämän syyllistäjän ilkeään käytökseen. Kaverini oli ollut hänelle tukena monessa tilanteessa, mutta hän ei saanut tukea takaisin. Ei edes hiukan verran ymmärrystä. Tai väitti tämä ymmärtävänsä, mutta silti jatkoi syyllistämistä. Omasta näkökulmastani tämä syyllistäjä oli jollakin tavalla riippuvainen kaveristani. Olin seurannut hänen käytöstään jo vuosien ajan ja mietin, että miten kaverini jaksaa. Kaverini oli aivan liian kiltti pitkään ja onneksi tajusi itse päästää irti.

Hyvä kirjoitus, mutta jos minä kaadan tänne paremman puutteessa kiukkuani jatkuvasta pettymyksestäni katteettomiin lupauksiin, ei se tee minusta näihin ihmisiin takertujaa, tietäisittepä vain. Vedätte hätäisiä ja ilkeileviä johtopäätöksiä ihmisistä satunnaisten kommenttien pohjalta ja se on minusta paljon huolestuttavampaa, kuin se, että odottaa edes sen verran kunnioittavaa käytöstä ihmisiltä, olivatpa sitten kummeja tai mummeja, että ilmoittavat ajoissa jos eivät pääse, eivät teeskentele kiinnostunutta jos eivät sitä ole, eivät lupaa ystävyyttä jos eivät sitä halua jne.

Minä kuitenkin tunnen nämä ihmiset senverran pitkältä ajalta heidän elämänhistorioitaan myöten, että jos todella haluaisin olla ilkeä, se olisi jo liian halpamaista. Juuri se tekeekin pettymyksestä niin kipeän- yhdentekevää jos tätä pettymystä tulisi satunnaiselta random-tuttavuudelta, mutta juuri näiltä ihmisiltä en olisi osannut tätä odottaa.

Eikä edelleenkään ole kyse mistään itkupotkuraivarista kun- se- ei- leiki- mun-kaa, kuten useat täällä tuntuvat kuvittelevan, vaan ihan heidän itsensä antamista vapaaehtoisista lupauksista. Samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä on tässä maassa vain kourallinen ja siksi pitkäaikaiset tarinamme tuntevat ystävät ovat olleet niin tärkeitä meille ja myös siksi heidän ystävyytensä oli niin arvokasta. Kirjoitat ikäänkuin heitä väkipakolla pitäisin elämässämme, kun asia on oikeastaan täysin päinvastoin. Aikansa kutakin ja tottakai elämäntilanteet muuttuvat, mutta olisi ollut kuten jo aloituksessa mainitsin, kohteliasta ilmoittaa että 'meillä on nyt täyttä' näiden lupausten antamisen sijaan. Ap.

Sinä, sinä, sinä. 

Mitä sä annoit heille, siis siinä ystävyysmielessä? Oliko se rentoa olemista vaiko takertumista sun puoleltasi kun näit heissä jonkun kuuntelijan? 

Tunnistan aika paljon ap:n teksitistä, ja koska minulla on kokemusta, niin osaan nähdä asiaa ap:n kantilta. Ap on yrittänyt, ja luullut onnistuneensa saamaan sitä ihan normaalia tukiverkkoa, eli läheisiä, välittäviä ihmisiä ympärilleen. Tämä on ihan normaalia toimintaa, ja lisäksi suotavaa myös. Varsinkin kun hänellä on lapsikin. Lapselle ei tee hyvää alati vaihtuvat ihmissuhteet, joissa ensin aikuiset ovat hänen elämässään läsnä tärkeinä ihmisinä, mutta sitten feidautuvat pois. Vanhempien työkavereita, harrastuskavereita nyt tulee ja menee, mutta ykeensä isovanhemmat, sedät, tädit, serkut eivät vaihdu, tai lopeta yhteydenpitoa vaan pysyy se ns. ydinporukka, vaikka osa aikuisista jääkin pois.

Kun ihminen on ihan yksin, ja onnistuu ystävystymään, sekä vastapuoli myös näyttää vihreää valoa ja ihan yhtä innoissaan ystävydestä, ja jopa suostuu lapselle kummiksi, vain hävitäkseen hetken päästä heidän elämästään, tekee hallaa tälle lapselle. Tämä on ihan tosiasia, eikä mikään mielipidejuttu vauviksella. 

Mulla ei ole ketään kenen kanssa muistelisin lapseni tiettyjä elämänvaiheita. Vasta kun lapseni oli 14v, aloin seurustella mieheni kanssa, ja hänen kanssaan olen voinut nyt kun lapsi on aikuinen jo, muistella hänen teini- aikojaan. Lapsuudesta ja vauva-ajasta en voi puhua kenenkään kanssa " muistatko kun marjo oli pieni ja sillä oli sellainen tapa/lelu/jne." ei onnistu, vaan ne ovat vain minun sydämessäni ja muistoissa.

Vierailija kirjoitti:

Toi sun kirjoitusasu paljastaa että olet liian hyökkäävä, läheisriippuva, omistushaluinen, naiivi. Tässäpä muutama syy jonka takia emme olisi hyvänpäiväntuttuja enempää.

Jaa, mun mielestä ei paljasta mitään tuollaista, vaan aidon pettymyksen, ja ehkä vähän hädänkin lapsen puolesta, joka voi ja saakin olla pidäkkeettömämpää tällaisella palstalla jossa kirjoitellaan sisimpiäkin tuntoja aiheesta kuin aiheesta. Olen ep pahoillani puolestanne. Olisin mielelläni ystäväsi, ja tärkeä ihminen lapsellesikin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vaan on tosi asia ettei muita ihmisiä kiinnosta toisten lapset. Vaikka ne äidin mielestä olisikin maailman ihanampia. Varmasti suurin osa kummeista on niitä joulu ja synttärilahjat kummeja. Meilläkin on kolme kummilasta 2 nään 2 vuodessa juuri synttäreillä ja joulun alla. Yksi on veljenpoikani niin häntä nään muutenkin kun kyläillään yhtäaikaa vanhemmilla tai on sukujuhlia yms. Musta tuntuu että sulla on nyt aivan liian kovat vaatimukset. Kuinka usein kummin pitäisi tavata lasta sun mielestä?

Huoh. Miksi tämä käännetään jatkuvasti jotenkn minun oletettuihin vaatimuksiini tai odotuksiini, kun koko ajan on ollut kyse siitä, että jos jotain omaehtoisesti luvataan ja sitten tuo lupaus toistuvasti, siis toistuvasti verukkeisiin vedoten petetään ja aiheutetaan näin meille harmia ja mielipahaa, mikä on minun mielestäni väärin, eikä ole osoitus luotettavasta ihmisestä. Missä olen esimerkiksi sanonut odottavani jotain säännöllistä tapaamista tai ollut vaatimassa heistä ilmaista lapsenhoitajaa? Aivan käsittämättömän heikkoa sisälukutaitoa. Ydin on se, että jos ollaan valmiita vain joululahja- kummeiksi ja näkemään lasta 10 min kerran vuoteen, niin ei silloin todellakaan anneta mitään lupauksia puistokahveista, kyläreissuista tai yhtään mistään muustakaan, varsinkaan kuorrutettuna oletteniinrakkaitajatärkeitäjaarvokkaitajaniiinihaniajanähdäänhänsilloinjasilloinonniinihanaanähdäkummilasta jargonilla. Silloin vain sanotaan, että minulla on elämä ja kalenteri täynnä, nähdään ensi jouluna, ehkä. Mikä tässä on vaikea ymmärtää? Ap.

Ihmettelen itsekin tuota, koska ei minulla ole mitään vaikeuksia nähdä mitä ap tarkoittaa.

Muttamutta, älä venytä "suruaikaa" liian pitkäksi. Katse eteenpäin, ja sitten miettimään mistä saada oikeata turvaverkkoa sinulle ja lapselle. Katso paikkakuntasi kerhotoiminta läpi (vai minkä ikäinen se lapsesi olikaan?) Harrastuksista esim. partio on sellainen joka sopii yleensä kaikille, eikä ole kallis. Lisäksi millaista perhetyötä teilläpäin on?  Olen myös itse "katkerasti" aikoinani törmännyt apn: tapausten tyyppisiin ihmisiin ja tilanteisiin. Minulla on kuitenkin myös kaksi ystävää joista toisen kanssa olen ollut ystävä 24 vuotta ja toisen kanssa 26 vuotta, joten tiedän että "vika" ei ole minussa, vaan muualla. En sano että näissä otisissa kavereissa jotka oli olevinaan tärkeitä, vaan yhteensopimattomuudessa, elämäntilanteissa, erilleen kasvamisissa. Minä olen täysin kykenevä pitkiin ihmissuhteisiin, tukemaan muita ihmisiä, läheisiä tai ei, eikä tänne kirjoittamani anna minkäännäköistä pintaraapaisuakaan oikeastaan siitä millainen ihminen olen. 

Monesti tulee mietittyä että mahtaa sellaisella ihmisellä olla itsellään ylitsevuotavan paha olo sisällään, joka ilkeilee sellaiselle jonka näkee jo olevan ihan maassa. Minun kirjoissani maassaolevia nostetaan ylös ja autetaan, ei potkita lisää jotta oma olo helpottuisi. Miten se oma olo edes voi helpottua sellaisella toiminnalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut haluavat kummeiksi vain ja ainoastaan siksi, että voivat kehuskella päässeensä kummiksi ja siten ovat niin sanotusti muka suosittuja. Muuten heitä ei kummilapsi jaksa kiinnostaa kuin jouluna ja synnttäreinä, että saadaan kivat kuvat otettua someen ja kehua esim. työpaikalla kuinka on vaikka viidelle ostanut joululahjat. Ihmiset on niin pinnallisia.

Tämä kyllä todella kuvastaa kummi no1 käytöstä kyllä aivan täydellisesti.. ja sitten minut haukutaan tässä ketjussa heti. On se jännä..

Ne joulu ja synttärilahjat on plussaa. Kummin tehtäviä on:

Kummi

"toimii kastetilaisuuden todistajana. Jos vähintään kaksi kummeista ei ole ristiäisissä mukana, tarvitaan vähintään yksi tai kaksi henkilöä todistamaan kastetoimitusta.on kummilapsensa aikuinen ystävähuolehtii lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa. Hän voi esimerkiksi osallistua kummilapsen kanssa seurakunnan toimintaan, viedä messuun tai vaikkapa pyhäkouluun. Lapsen puolesta rukoileminen on myös kummin etuoikeutettu tehtävä."

Miksi vinkua, että kummi ei elämässä, jos uskonnollinen puoli on hyvin ohut. Yks kaveri pariskunta koki, et uskovat on hihhuleita ja uskonto on lampaita varten, syystä x oma lapsi piti kirkossa kastaa ja sielläkin vanhempien käytös lapsekasta ja noloa.

Tutustumisvaiheessa ihmiset saattavat vaikuttaa erilaiselta, kuin todellisuudessa. Ihmiset ovat erilaisia ja erillisiä yksilöitä. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, joissa ei aina jaksa.

Se että sanoo asian x tilanteessa, ei tarkoita, että siihen tulee sitoutua loppu elämäksi.

Lapsesi kummi on sanonut, että haluaa olla elämässä mukana ja kirjoituksesi 10 vuotta ollutkin. Mikä on tarinan toinen puoli. Kertomasi mukaan sai oman lapsen ja nyt olet nyt nyreä , kun lapsesi ei enää ole keskipiste?

Omalla käytökselläsi ei kai ole osuutta asiaan, että välit etääntyneet? Arvioit sinkkuja alaspäin siitä, että heillä voisi olla oma elämä, joka ei ole kietoutunut sinun maailmasi ympärille. Oletko ajatellut, että heillä voi olla raskasta ja he eivät halua kuormittaa sinua. Raskaan yh elämän raatajaa omilla vähäpätöisillä huolillaan..

Jossain viestissä arvioitiin uskonnon osuutta ja tuotiin esiin, kuinka 4 eri miehen kanssa lapsen saanut äiti koki olevansa uskonnollisempi, kuin yhden lapsen yh. Ei kovin kristillisen kuuloista kirjoitusta, siinähän selvästi kiinnitettiin omaa kilpeä. En tajua miten on pois uskonnollisuudesta se, että 4 lasta, vaikka olisivat eri miehille?

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin mietin. Kuinka usein pitäisi nähdä? Ja kuinka usein ehdottelevat näitä tapaamisia?

Ilmeisesti nämä kummit siis sanovat, että haluavat nähdä, mutta eivät ehdikään?

Jos nyt käsitin tuon yhden kirjoituksen oikein, siinä kummi ehdotti näkemistä muidenkin lasten kanssa tmv. Miksi se ei käynyt? Lapsi kuitenkin nauttii lasten seurasta enemmän kuin aikuisen. Se kyllä riittää, että aikuinen on taustalla.

Omanikin on tehnyt tuttavuutta naapurin lapsen vanhempien kanssa, vaikka eivät ole aikaa keskenään viettäneet ja olen aina paikalla. Esim. yhtenä päivänä, kun nähtiin halusi kaverinsa isän antavan vauhtia keinussa ja minä en siihen hommaan kelvannut. En ihan nyt ymmärrä minkälaista kummiutta tai suhdetta haluavat lapsen ja kavereidesi välille muodostuvan?

Ei, et käsittänyt oikein. (Aloitus on sekava,hätäisesti kirjoitettu.) Kummi1, jonka kanssa oli useita päiviä aikaisemmin sovittu puistotapaaminen, jossa oli tarkoitus nimenomaan se, että hän näkisi lasta ja touhuttaisiin jotain yhdessä juttelun lomassa, ilmoitti n.puoli tuntia ennen sovittua tapaamista (jota oli meillä odotettu koko päivä ja tehty aikataulut tapaamiseen sopiviksi) että hän ei nyt pääsekkään syystä xxx ja hän haluaisi tuoda mukanaan ystävänsä (jonka kanssa sitten olisikin hänellä aika vierähtänyt mukavasti omia juttujaan jutellen lapsen kanssa vietetyn ajan sijaan) noin tuntia myöhemmin, mikä aika taas ei enää sopinut meille.

Yksi kerta tällaista ei tietenkään haittaa, ei edes muutama, mutta kun tämä sama on toistunut useita kertoja, siis lähes aina tulee jokin ' tärkeämpi' meno tai asia tälle ihmiselle. Meidät kun voi vain kätevästi priorisoida tärkeysjärjestyksen hännille, koska emme selvästikkään ole kys.hlölle oikeasti tärkeitä, vaikka toisin on antanut ymmärtää. No, tietäähän sen, lapseton sinkku, jonka elämänsisältö koostuu melko toisenlaisista asioista, kuin minulla, mutta en minä ole ihmisenä lasta edeltävästä ajasta niin paljoa muuttunut, etteikö mitään puhuttavaa olisi. Eli en todellakaan ole näiltä kummeilta ollut viikko toisensa perään vinkumassa jotain palveluksia tai apua tai väkinäistä ystävyyttä- itse ovat ottaneet puheeksi tapaamisen ja kuinka olisi ihanaa nähdä- ja pyh-heräsinpähän vain liian myöhään tajuamaan, että puheet olivat yhtä ja teot jotain toista. Ap.

Vierailija kirjoitti:

AP kirjoitti tuolla että hänellä on vihamiehiä. Se kertoo minusta kaiken. Kenellä ns. normaalilla, aikuisella ihmisellä on vihamiehiä? Persoonallisuushäiriöisillä.

Mutta ymmärrän ap:ta kuitenkin siinä, että on  kurjaa kun joutuu selviämään kaikesta yksin. Mulla juuri ei ole lapsia tuon takia, kun ei ole turvaverkkoa. Sen monet tässä ketjussa tuntuvat unohtavan, kun ei ole lapsuudenperhettä, sisaruksia tai sukulaisia jotka auttaisivat. Silloin tulee mieleen varmaan kääntyä ystävien puoleen.

Ikävää näillä palstoilla on se, että takerrutaan yhteen sanaan, joka tässä tapauksessa oli ' vihamies', En jaksanut kirjoittaa yksilöiden joten otin yleistävän sanan käyttöön. Ei minulla ole ns. ' vihamiehiä', kuitenkin löytyy sellaisia henkilöitä, jotka aikanaan yrittivät tehdä minulle ikäviä asioita, mutta heidänkin kanssaan asiat saatiin selvitettyä. Joten voitte aivan hyvin lopettaa sen keittiöpsykologisoinnin tuntemattomien suhteen, se ei ollut ketjun aihe. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä on selvästi joku persoonaallisuushäiriö. Ammattiapua sinä ennen kaikkea tarvitset.

Jatketaanko keskustelua heti kun olet esittänyt tiedot omasta koulutustaustastasi? Oliko vastausta varsi aiseen kysymykseen, eli miksi ihmiset valehtelevat ystävyydestä? Ap.

Vierailija kirjoitti:

Tästä keskustelusta tulee mieleen eräs entinen ystävä. Hän muuttui hyvin vihaiseksi ja katkeraksi ihmisille ja elämälle ylipäänsä. Ei kyennyt näkemään missään mitään positiivista ja aina keskittyi siihen mitä ei ole saanut/pysty saamaan. Jos tein ehdotuksia, niin torppasi ideat heti. Kaikenlaisia vaatimuksia, joille antoi tarkat rajat, kuten olisi pitänyt mennä juttelemaan hänen eksästää klo 16-18, kun olin lääkärissä. Kun en ”ehdottanut uutta aikaa”, suuttui ja sitä seurasi pitkä mykkäkoulu. Mykkäkouluja seurasi usein ja käsittämättömistä syistä ja kestivät jopa vuoden. Tyyppi oli niin vaativa, ei vastavuoroisuutta ja se jatkuva valtapelinsä mykkäkouluineen vaan oli lopulta liikaa. Hän raivostui ystävyyden loppumisesta, hyökkäsi uskomattomalla voimalla ja blokkasi minut kaikkialta. Olo tuntui kyllä hyväksikäytetyltä niiden 20 vuoden lojaaliuden ja tukemisen jälkeen.

No, ikävää että sinulla on ollut tällaisia kuluttavia ihmissuhteita, mutta tällaisesta ei ole meidän kohdallamme kyse. Ap.

Ystävyys on vapaaehtoista ja loppuu helposti jos toinen on aina vain saamapuolella eikä voida hyvin toisen seurassa. Kummiuskin on vain sitä kristillistä kasvatusta. Ihmisten elämä on raskasta ja ystävyyden toivoisi olevan antoisaa, vaatimukset saa ihmiset kaikkoamaan.

Meitä turvaverkottomia on tosi paljon. Moni pettyy jopa toivoessaan apua omilta lähisukulaisilta. Itselleni puhkesi migreeni kun lapset olivat pieniä ja olin niin paljon yksin vastuussa. Voisitko etsiä kohtalotovereita vaikka netistä, apua puolin ja toisin?

Kaffepulla kirjoitti:

Miksi vaadit ihmisiä olemaan lapsesi elämässä läsnä, Ap?

Aika sitten näyttää, ketkä ihmiset ovat lapsellesi tärkeitä hänen elämänsä varrella. Anna hänen valita omat kaverinsa sitten aikanaan.

Sinä et siihen voi vaikuttaa.

Jos kyse on siitä että haluat lastenhoitajaa, niin sellaisen saa rahalla.

Ette ilmeisesti lue vastauksia, joten vielä tähän listaus, jottei tarvitse toistaa:

a- en ole vaatinut näiltä ihmisiltä mitään, en ole katkera, olen vain pettynyt ja ihmeissäni, miksi toimttu kuten toimittu

b- he halusivat oma- aloitteisesti olla läsnä lapseni elämässä tai näin lupasivat

c- en ole koskaan pyytänyt heitä olemaan lapsenvahteina, joskus toinen heistä tarjoutui ihan ilman pyytämistä, mikä oli tietysti oikein kiva asia

d-ystävyys ei ole ollut yksipuoleista auttamista, vaan vastavuoroista

e- hlöt ovat luvanneet yhtä ja tehneet toista ja näin tuottaneet usein pettymyksen

f- ketjun aihe on kysymys: miksi ihmiset valehtelevat ystävyydestä?

..ja viimeiseen olenkin saanut jo muutaman vastauksen.

Mitä minun palstalaisten mielikuvitukseen pohjaavaan persoonaani tulee, ne kommentit jätän omaan arvoonsa. Ei tule mieleen, että todennäköisesti ihminen on irl melko toisenlainen, mitä kirjoitettu lukijan itsensä omista näkökulmistaan subjektiivisesti tulkitsema teksti voi virheellisesti antaa ymmärtää? Täällä kirjoittavista useimmilla todennäköisesti ei olisi mitään kovin kummoista annettavaa keskustelussa livenäkään ja sille minä en voi kyllä mitään.

En ihmettele noitavainoja enää yhtään, ihme joukkolynkkaamista tarve teillä harrastaa muutamia lukuunottamatta, mutta taitaa olla vain parasta, että lopetan kommentoinnin tähän- kiitos heille, jotka osasivat tehdä ja ajatella muutakin, kuin solvata. Ap.

Kirjoitat aika pitkistä aikajaksoista, jolloin ihmiset muuttuvat. Sinäkin.

Kokemattomuus saa lupaamaan liikaa, mutta iän myötä lupauksiin tulee harkintaa ja osataan luvata vain se mihin omat resurssit riittävät. Niin teidänkin  tapauksessa on käynyt, että sinä uskoit ja luotit lupauksiin ja lupauksien antajat eivät riittävästi harkinneet mitä lupaavat.

Odotuksesi ovat olleet inhimillisiä, mutta myös aika tiukkoja. Petyt, että joku tuo kiireessä sinun mielestäsi halvan lahjan. Ele on kuitenkin hyvä, joten siitä voisit antaa kummille edes yhden plussan.

Kirjoituksistasi nousee mieleen oletko sinä ollut helppo lähestyttävä viime aikoina? Oletko muistanut kiittää lahjoista, opettaa lapsesi kiittämään, laittamaan lasten piirustuksia/kuvia kummeille eli pitänyt myös teidän taholta yllä suhteita? Niilläkin on suuri merkitys lasten kasvaessa.  

Kummius on  asia, jossa myös omat kokemuksemme omista kummeistamme toimivat esimerkkeinä miten kohtelemme kummilapsiamme tai mitä heiltä odotamme. Onko sinkkius syy muistaa tai olla muistamatta? Kyllä se taitaa olla ihan ihmisen persoonasta kiinni.

Ymmärrän harmisi, mutta kiusaat sillä vain itseäsi. On tylsää sanoa, miten ihmiset muuttuvat ja miten meidän pitää oppia ottamaan heistä  henkisesti irti.  Yhteyttä voi pitää, mutta tottua myös siihen miten asiat eivät ole enää kuin ennen. Elämä on ikävä kyllä luopumista myöskin, Lastesi kannata ikävää, muttatodennäköisesti heille asia ei ole niin merkittävää kuin sinulle.

Sinkkukummista ajatus yh:n tukemisesta on ehkä tuntunut kivalta ja epäitsekkäältä ennen vauvan syntymää, mutta todellisuus onkin ollut liian rankkaa. Ehkä latasit hänelle liikaa odotuksia tai sitten sinkun elämässä vain oli kiinnostavampia asioita kuin sinä ja lapsesi. Ulkopuolisen on vaikea tuntea vauvakupla kovin mielekkäänä ja ymmärrettävästi väsynyt ystävä viihdyttävänä. 

Perheellisille kulunut vuosi on ollut erittäin raskas. Oli sitten kotona etätöissä tai koronarajoitusten keskellä työpaikalla tai lomauttetuna, paineet ovat olleet poikkeuksellisen suuret. Lasten elämä on muuttunut, vanhemmista ja iäkkäistä sukulaisista on saanut kantaa huolta.

Jokainen meistä priorisoi ensin omat lapset, oman terveyden ja perheen toimeentulon. Vasta sen jälkeen tulevat muut ihmiset, eikä aivan toisessa tilanteessa annettu lupaus kummilapsen tukemisesta ole niin merkityksellinen, että sen kustannuksella luovutaan jostain omalle perheelle tärkeästä.