Mulla ei ole oikein mitään kosketuspintaa suomalaisuuteen, vaikka satunkin tällä hetkellä täällä asumaan.

”Olen kansainvälinen ja kansainvälisestä perheestä, niin mulle Suomi ei ole mikään iso juttu.

Tämä tuntuu ärsyttävän jotain tyyppejä kauheesti.”

Miksi ärsyttäisi? Minulle olet samantekevä. Kansainvälisiä on maailma täynnä.

Itse olen mielelläni suomalainen, harvinaisuus kun ajatellaan maailman väkilukua.

Pidä sinä muu maailma, minä pidän mielellään uniikin, rakkaan Suomen.

Vaikka olenkin syntyperäinen suomalainen niin en ole koskaan tuntenut tätä kotimaakseni. Todella pienenä jo ajattelin ja tunsin että olen syntynyt aivan väärään maahan. 

En koskaan perustanut perhettä kun olin aina jotenkin lähtökuopissa että koska pääsen pois täältä. Valitettavasti minulla on syntymäsairaus joka liian usein ajaa minut työkyvyttömäksi, joten se uran luominen ulkomaille ei ypöyksin ole onnistunut. 

Haaveilen vieläkin että pääsen joku päivä muuttamaan lopullisesti. 

Ainoa minkä kiintopisteen haluaisin tänne jättää niin pieni talo tai mökki pieneen syntymäkotikylääni, jossa voisin käydä muistelemassa sinänsä onnellista lapsuutta kun rakastin luontoa ja metsäneläimiä, niitä lapsuuden rantoja ja metsiä voisi käydä katselemassa. 

Serkkuni on asunut ulkomailla noin 35 vuotta, hänellä on ulkomaalainen mies ja lapset, jotka ovat syntyneet ulkomailla. Nyt serkkuni on asunut täällä Suomessa miehensä kanssa lähellä iäkästä äitiään parin vuoden ajan ja meillä riittää juttua vaikka kuinka!

Minä olen matkustellut aika monessa maassa, ehkä siis noin 15 maassa, mutta en ole käynyt lähelläkään sitä paikkaa, missä serkkuni koti oli aikaisemmin. En ole asunut ulkomailla ja silti meillä on ollut alusta saakka vaikka mitä yhteistä ja serkkuni kanssa on helppo puhua ihan kaikesta. Myös hänen miehensä on oikein mukava ihminen, jonka kanssa varmasti joka ikinen tulee juttuun ja yhteisiä aiheita löytyy. Kumpikaan heistä ei elvistele ulkomaisuuttaan, vaan ovat ihan lungisti asiasta ja tottakai kertovat kaikesta siellä, jos juttu sellaiseen menee.

Näin toissa kesänä myös Australiassa asuvan serkkuni ja hänelläkään ei ollut mitään tarvetta rehennellä asialla. Kyllä hän kuvia näytti kodistaan ja erikoisesta pihastaan, mutta juttelimme paljon muistakin asioista.

Suomalaisilla on vaan niin huono itsetunto. Tosiaan nauran näille lähe menee ei kaivata-kommentteja joita tulee 15-70 vuotiaiden suista. Tai 6-1 jonnekommentteja youtubessa kun voitettiin Ruotsi ja samaan aikaan ruottalaiset onnittelee vilpittömästi. Vähänkö noloa.

Muutenkin tämmönen takapajula ja jengi luulee asuvansa maailman navassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa (ja surettaa myös) kuinka kaikki vetävät herneet nenään tästä postauksesta. Heti tulee näitä lapsellisia "lähe sitten pois Suomesta jos et kerta tykkää" -kommentteja niinkuin päiväkodissa konsanaan. 

Mutta samaistun. Ikänsä Suomessa asuneiden on selvästi joskus vaikeaa ymmärtää sitä silkan ulkopuolisuuden tunnetta, jota paluumuuttaja voi tuntea "omaa" kulttuuria ja maata kohtaan. 

Kun muutin Suomeen, minulla tuli kamalampi kulttuurishokki kuin mihinkään muualle muuttaessa. On kestänyt useampi vuosi toipua siitä ja saada pikkuhiljaa sitä mainitsemaasi kosketusta Suomen kulttuuriin. En vieläkään ole juuri kiinnostunut esim. suomalaisista julkkiksista, mutta alan tietyiltä osilta pikkuhiljaa kuitenkin tuntea itseni osaksi tätä kulttuuria, enkä vain ulkopuoliseksi jonka on pakolla teeskenneltävä että mitään ongelmaa ei ole. 

Olen miettinyt, että olisinpa tiennyt takaisin muuttaeesa, että ihmiset eivät halua kuulla ulkomailla asuvan elämänkokemuksista. Se on raaka totuus. Itsehän sitä toivoisi, että voisi puhua omasta elämästään (kun se on kuitenkin ainut elämä mitä minä olen elänyt). Kokemukseni on kuitenkin ollut, että kun mainitsen jotain elämästäni ulkomailla, täällä kukaan ei halua kuulla siitä. Kai se jotenkin koetaan hyökkäyksenä heidän suomalaisuuttaan kohtaan tms. 

Nyt pidän koko "entisen" elämäni vain omana muistonani, ja olen koittanut vain sopeutua ja asettua omalla tavoin suomalaisuuteeni. Kaikkea minunkaan ei kuitenkaan tarvitse omaksua, vaan olen myös suomalaisen lisäksi "muunmaalainen" sisimmässäni. Ja se on ok.

Ap:lle kaikkea hyvää. 

Samaistun myös. Paluumuuttaminen on oikeasti raskasta. Kaikki, jotka hermostuvat tämän todellisuuden toteamisesta eivät tajua, että se ei ole dissaamista. Jostain syystähän tänne halutaan palata. Sen pitäisi olla hyvä asia! Enkä osaa sanoa, että onko yhtä vaikeaa muaalla, kun en ole muualle paluumuuttanut. Mutta pahinta ollut juuri tuo, että tuntuu, että omasta historiasta ei voi puhua ilman, että se koetaan uhkana tai jotenkin yhdentekevänä. Jos on sattumoisin vaikka jostain maakunnasta ja siellä asunut ikänsä, niin siitä puhuminen on ok, mutta auta armias jos kerrot samalla tavoin ajasta ulkomailla. Se on kuitenkin iso osa persoonaa ja usein ihminen muuttuu asuessaan erilaisessa kulttuurissa. Jotain kertoo sekin, että harvat nuoret, jotka ulkomaille lähtevät esim. opiskelujen vuoksi enää palaavat. Okei, korona-aikana ehkä nähty toisensuuntaista, mutta se tuskin jää pysyväksi. Täällä ei myöskään arvosteta pätkän vertaa ulkomailla hankittua koulutusta tai työkokemusta. On poikkeuksia, mutta harvassa. Vaikka olisit kiivennyt kansainvälisessä ympäristössä ja kilpailussa alasi huipulle, täällä se on jotenkin epäilyttävää. Helpompi palkata joku tuttu tai tutun tuttu tai joku, joka on käynyt saman korkeakoulun jne.

Isäni asui 20 vuotta ulkomailla, siskoni 7 vuotta, äitini jonkun aikaa ja minäkin ehdin asua hyvän tovin. Kaikille muille paluumuutto oli helppoa, paitsi siskolleni. Hän muisti hyvin kaikki ne asiat, jotka ulkomailla oli paremmin unohtaen ne, jotka olivat huonommin. Minusta se oli lähinnä itseaiheutettu asenneongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa (ja surettaa myös) kuinka kaikki vetävät herneet nenään tästä postauksesta. Heti tulee näitä lapsellisia "lähe sitten pois Suomesta jos et kerta tykkää" -kommentteja niinkuin päiväkodissa konsanaan. 

Mutta samaistun. Ikänsä Suomessa asuneiden on selvästi joskus vaikeaa ymmärtää sitä silkan ulkopuolisuuden tunnetta, jota paluumuuttaja voi tuntea "omaa" kulttuuria ja maata kohtaan. 

Kun muutin Suomeen, minulla tuli kamalampi kulttuurishokki kuin mihinkään muualle muuttaessa. On kestänyt useampi vuosi toipua siitä ja saada pikkuhiljaa sitä mainitsemaasi kosketusta Suomen kulttuuriin. En vieläkään ole juuri kiinnostunut esim. suomalaisista julkkiksista, mutta alan tietyiltä osilta pikkuhiljaa kuitenkin tuntea itseni osaksi tätä kulttuuria, enkä vain ulkopuoliseksi jonka on pakolla teeskenneltävä että mitään ongelmaa ei ole. 

Olen miettinyt, että olisinpa tiennyt takaisin muuttaeesa, että ihmiset eivät halua kuulla ulkomailla asuvan elämänkokemuksista. Se on raaka totuus. Itsehän sitä toivoisi, että voisi puhua omasta elämästään (kun se on kuitenkin ainut elämä mitä minä olen elänyt). Kokemukseni on kuitenkin ollut, että kun mainitsen jotain elämästäni ulkomailla, täällä kukaan ei halua kuulla siitä. Kai se jotenkin koetaan hyökkäyksenä heidän suomalaisuuttaan kohtaan tms. 

Nyt pidän koko "entisen" elämäni vain omana muistonani, ja olen koittanut vain sopeutua ja asettua omalla tavoin suomalaisuuteeni. Kaikkea minunkaan ei kuitenkaan tarvitse omaksua, vaan olen myös suomalaisen lisäksi "muunmaalainen" sisimmässäni. Ja se on ok.

Ap:lle kaikkea hyvää. 

Samaistun myös. Paluumuuttaminen on oikeasti raskasta. Kaikki, jotka hermostuvat tämän todellisuuden toteamisesta eivät tajua, että se ei ole dissaamista. Jostain syystähän tänne halutaan palata. Sen pitäisi olla hyvä asia! Enkä osaa sanoa, että onko yhtä vaikeaa muaalla, kun en ole muualle paluumuuttanut. Mutta pahinta ollut juuri tuo, että tuntuu, että omasta historiasta ei voi puhua ilman, että se koetaan uhkana tai jotenkin yhdentekevänä. Jos on sattumoisin vaikka jostain maakunnasta ja siellä asunut ikänsä, niin siitä puhuminen on ok, mutta auta armias jos kerrot samalla tavoin ajasta ulkomailla. Se on kuitenkin iso osa persoonaa ja usein ihminen muuttuu asuessaan erilaisessa kulttuurissa. Jotain kertoo sekin, että harvat nuoret, jotka ulkomaille lähtevät esim. opiskelujen vuoksi enää palaavat. Okei, korona-aikana ehkä nähty toisensuuntaista, mutta se tuskin jää pysyväksi. Täällä ei myöskään arvosteta pätkän vertaa ulkomailla hankittua koulutusta tai työkokemusta. On poikkeuksia, mutta harvassa. Vaikka olisit kiivennyt kansainvälisessä ympäristössä ja kilpailussa alasi huipulle, täällä se on jotenkin epäilyttävää. Helpompi palkata joku tuttu tai tutun tuttu tai joku, joka on käynyt saman korkeakoulun jne.

Höpsistä! :D

Nyt menee taas vähän höpinät liirumlaarumiksi.

Tottakai ulkomailla asuessa muuttuu, mutta normaalilla hyvällä itsetunnolla varustetulla ihmisellä asia ei nouse hattuun.

Yrittäkää siis ymmärtää hyvät ihmiset, että te edustatte itseänne ja osaamistanne myös täällä Suomessa ja teidän pitäisi osata olla muiden kanssa. Pystytte vaikuttamaan vain omiin tekemisiinne ja sanomisiinne, joten miettikää miten asianne esitätte, että teitä ei luulla kuzipäiksi. Kannattaa aina muistaa, että jos teillä on kansainvälistä kokemusta ja osaamista, niin teidän kannattaisi käyttää sitä osaamista ihmisten hyväksi, ei ihmisiä vastaan.

Te ette ole mitään uniikkeja lumihiutaleita, vaikka teillä onkin ollut erilaisia asioita historiassanne.

Olen siis asunut ulkomailla vuosia ja tiedän mistä puhun. :)

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni on asunut ulkomailla noin 35 vuotta, hänellä on ulkomaalainen mies ja lapset, jotka ovat syntyneet ulkomailla. Nyt serkkuni on asunut täällä Suomessa miehensä kanssa lähellä iäkästä äitiään parin vuoden ajan ja meillä riittää juttua vaikka kuinka!

Minä olen matkustellut aika monessa maassa, ehkä siis noin 15 maassa, mutta en ole käynyt lähelläkään sitä paikkaa, missä serkkuni koti oli aikaisemmin. En ole asunut ulkomailla ja silti meillä on ollut alusta saakka vaikka mitä yhteistä ja serkkuni kanssa on helppo puhua ihan kaikesta. Myös hänen miehensä on oikein mukava ihminen, jonka kanssa varmasti joka ikinen tulee juttuun ja yhteisiä aiheita löytyy. Kumpikaan heistä ei elvistele ulkomaisuuttaan, vaan ovat ihan lungisti asiasta ja tottakai kertovat kaikesta siellä, jos juttu sellaiseen menee.

Näin toissa kesänä myös Australiassa asuvan serkkuni ja hänelläkään ei ollut mitään tarvetta rehennellä asialla. Kyllä hän kuvia näytti kodistaan ja erikoisesta pihastaan, mutta juttelimme paljon muistakin asioista.

Kuulostat mukavan poikkeukselliselta! Itselläkin 10 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen säilyi muutamia kavereita, jotka aina uteliaana kyselevät. Itse en paljon kertoile (juurikin jotta ei luulla leuhkimiseksi), mutta tuntuu kivalta, kun joku kysyy! On vaikea löytää enää mitään yhteistä heidän kanssaan, jotka kertovat vain omasta elämästään täällä ja yhteiset aiheet ovat rajoittuneet vuosien taakse. Ikäänkuin olisin jotenkin lakannut elämästä vuosikymmenen ajaksi. Voi olla, että jotkut tietysti kokevat, että eivät kehtaa kysellä - sekin tyypillisen suomalaista. 

Expatti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa (ja surettaa myös) kuinka kaikki vetävät herneet nenään tästä postauksesta. Heti tulee näitä lapsellisia "lähe sitten pois Suomesta jos et kerta tykkää" -kommentteja niinkuin päiväkodissa konsanaan. 

Mutta samaistun. Ikänsä Suomessa asuneiden on selvästi joskus vaikeaa ymmärtää sitä silkan ulkopuolisuuden tunnetta, jota paluumuuttaja voi tuntea "omaa" kulttuuria ja maata kohtaan. 

Kun muutin Suomeen, minulla tuli kamalampi kulttuurishokki kuin mihinkään muualle muuttaessa. On kestänyt useampi vuosi toipua siitä ja saada pikkuhiljaa sitä mainitsemaasi kosketusta Suomen kulttuuriin. En vieläkään ole juuri kiinnostunut esim. suomalaisista julkkiksista, mutta alan tietyiltä osilta pikkuhiljaa kuitenkin tuntea itseni osaksi tätä kulttuuria, enkä vain ulkopuoliseksi jonka on pakolla teeskenneltävä että mitään ongelmaa ei ole. 

Olen miettinyt, että olisinpa tiennyt takaisin muuttaeesa, että ihmiset eivät halua kuulla ulkomailla asuvan elämänkokemuksista. Se on raaka totuus. Itsehän sitä toivoisi, että voisi puhua omasta elämästään (kun se on kuitenkin ainut elämä mitä minä olen elänyt). Kokemukseni on kuitenkin ollut, että kun mainitsen jotain elämästäni ulkomailla, täällä kukaan ei halua kuulla siitä. Kai se jotenkin koetaan hyökkäyksenä heidän suomalaisuuttaan kohtaan tms. 

Nyt pidän koko "entisen" elämäni vain omana muistonani, ja olen koittanut vain sopeutua ja asettua omalla tavoin suomalaisuuteeni. Kaikkea minunkaan ei kuitenkaan tarvitse omaksua, vaan olen myös suomalaisen lisäksi "muunmaalainen" sisimmässäni. Ja se on ok.

Ap:lle kaikkea hyvää. 

Samaistun myös. Paluumuuttaminen on oikeasti raskasta. Kaikki, jotka hermostuvat tämän todellisuuden toteamisesta eivät tajua, että se ei ole dissaamista. Jostain syystähän tänne halutaan palata. Sen pitäisi olla hyvä asia! Enkä osaa sanoa, että onko yhtä vaikeaa muaalla, kun en ole muualle paluumuuttanut. Mutta pahinta ollut juuri tuo, että tuntuu, että omasta historiasta ei voi puhua ilman, että se koetaan uhkana tai jotenkin yhdentekevänä. Jos on sattumoisin vaikka jostain maakunnasta ja siellä asunut ikänsä, niin siitä puhuminen on ok, mutta auta armias jos kerrot samalla tavoin ajasta ulkomailla. Se on kuitenkin iso osa persoonaa ja usein ihminen muuttuu asuessaan erilaisessa kulttuurissa. Jotain kertoo sekin, että harvat nuoret, jotka ulkomaille lähtevät esim. opiskelujen vuoksi enää palaavat. Okei, korona-aikana ehkä nähty toisensuuntaista, mutta se tuskin jää pysyväksi. Täällä ei myöskään arvosteta pätkän vertaa ulkomailla hankittua koulutusta tai työkokemusta. On poikkeuksia, mutta harvassa. Vaikka olisit kiivennyt kansainvälisessä ympäristössä ja kilpailussa alasi huipulle, täällä se on jotenkin epäilyttävää. Helpompi palkata joku tuttu tai tutun tuttu tai joku, joka on käynyt saman korkeakoulun jne.

Isäni asui 20 vuotta ulkomailla, siskoni 7 vuotta, äitini jonkun aikaa ja minäkin ehdin asua hyvän tovin. Kaikille muille paluumuutto oli helppoa, paitsi siskolleni. Hän muisti hyvin kaikki ne asiat, jotka ulkomailla oli paremmin unohtaen ne, jotka olivat huonommin. Minusta se oli lähinnä itseaiheutettu asenneongelma.

Juuri näin se menee. Ongelma on yleensä ihan oman pään sisällä ja "kaikki muut" eivät ole niitä syypäitä.

Näistä asioista on kirjoitettu aika paljon ja expateille on jo yli 20 vuotta sitten kirjoitettu materiaalia, mistä löytyvät kaikki vaiheet mitä yleensä tulee ulkomaille muuttaessa ja kotimaahan palatessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa (ja surettaa myös) kuinka kaikki vetävät herneet nenään tästä postauksesta. Heti tulee näitä lapsellisia "lähe sitten pois Suomesta jos et kerta tykkää" -kommentteja niinkuin päiväkodissa konsanaan. 

Mutta samaistun. Ikänsä Suomessa asuneiden on selvästi joskus vaikeaa ymmärtää sitä silkan ulkopuolisuuden tunnetta, jota paluumuuttaja voi tuntea "omaa" kulttuuria ja maata kohtaan. 

Kun muutin Suomeen, minulla tuli kamalampi kulttuurishokki kuin mihinkään muualle muuttaessa. On kestänyt useampi vuosi toipua siitä ja saada pikkuhiljaa sitä mainitsemaasi kosketusta Suomen kulttuuriin. En vieläkään ole juuri kiinnostunut esim. suomalaisista julkkiksista, mutta alan tietyiltä osilta pikkuhiljaa kuitenkin tuntea itseni osaksi tätä kulttuuria, enkä vain ulkopuoliseksi jonka on pakolla teeskenneltävä että mitään ongelmaa ei ole. 

Olen miettinyt, että olisinpa tiennyt takaisin muuttaeesa, että ihmiset eivät halua kuulla ulkomailla asuvan elämänkokemuksista. Se on raaka totuus. Itsehän sitä toivoisi, että voisi puhua omasta elämästään (kun se on kuitenkin ainut elämä mitä minä olen elänyt). Kokemukseni on kuitenkin ollut, että kun mainitsen jotain elämästäni ulkomailla, täällä kukaan ei halua kuulla siitä. Kai se jotenkin koetaan hyökkäyksenä heidän suomalaisuuttaan kohtaan tms. 

Nyt pidän koko "entisen" elämäni vain omana muistonani, ja olen koittanut vain sopeutua ja asettua omalla tavoin suomalaisuuteeni. Kaikkea minunkaan ei kuitenkaan tarvitse omaksua, vaan olen myös suomalaisen lisäksi "muunmaalainen" sisimmässäni. Ja se on ok.

Ap:lle kaikkea hyvää. 

Samaistun myös. Paluumuuttaminen on oikeasti raskasta. Kaikki, jotka hermostuvat tämän todellisuuden toteamisesta eivät tajua, että se ei ole dissaamista. Jostain syystähän tänne halutaan palata. Sen pitäisi olla hyvä asia! Enkä osaa sanoa, että onko yhtä vaikeaa muaalla, kun en ole muualle paluumuuttanut. Mutta pahinta ollut juuri tuo, että tuntuu, että omasta historiasta ei voi puhua ilman, että se koetaan uhkana tai jotenkin yhdentekevänä. Jos on sattumoisin vaikka jostain maakunnasta ja siellä asunut ikänsä, niin siitä puhuminen on ok, mutta auta armias jos kerrot samalla tavoin ajasta ulkomailla. Se on kuitenkin iso osa persoonaa ja usein ihminen muuttuu asuessaan erilaisessa kulttuurissa. Jotain kertoo sekin, että harvat nuoret, jotka ulkomaille lähtevät esim. opiskelujen vuoksi enää palaavat. Okei, korona-aikana ehkä nähty toisensuuntaista, mutta se tuskin jää pysyväksi. Täällä ei myöskään arvosteta pätkän vertaa ulkomailla hankittua koulutusta tai työkokemusta. On poikkeuksia, mutta harvassa. Vaikka olisit kiivennyt kansainvälisessä ympäristössä ja kilpailussa alasi huipulle, täällä se on jotenkin epäilyttävää. Helpompi palkata joku tuttu tai tutun tuttu tai joku, joka on käynyt saman korkeakoulun jne.

Höpsistä! :D

Nyt menee taas vähän höpinät liirumlaarumiksi.

Tottakai ulkomailla asuessa muuttuu, mutta normaalilla hyvällä itsetunnolla varustetulla ihmisellä asia ei nouse hattuun.

Yrittäkää siis ymmärtää hyvät ihmiset, että te edustatte itseänne ja osaamistanne myös täällä Suomessa ja teidän pitäisi osata olla muiden kanssa. Pystytte vaikuttamaan vain omiin tekemisiinne ja sanomisiinne, joten miettikää miten asianne esitätte, että teitä ei luulla kuzipäiksi. Kannattaa aina muistaa, että jos teillä on kansainvälistä kokemusta ja osaamista, niin teidän kannattaisi käyttää sitä osaamista ihmisten hyväksi, ei ihmisiä vastaan.

Te ette ole mitään uniikkeja lumihiutaleita, vaikka teillä onkin ollut erilaisia asioita historiassanne.

Olen siis asunut ulkomailla vuosia ja tiedän mistä puhun. :)

Todella paljon oletat. Mistä tiedät esimerkiksi, että oma asenne olisi ollut huono tai että osaamista ei olisi haluttu käyttää "ihmisten hyväksi"? :D Kiva, että sulla on mennyt kerrassaan loistavasti. Riippuu ehkä alasta tai ympäristöstä. Tämä on kuitenkin aika yleinen kokemus, jos yhtään kuuntelee ja on empaattinen. Sori, mutta kuulostat itse vähän "kuzipäältä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni on asunut ulkomailla noin 35 vuotta, hänellä on ulkomaalainen mies ja lapset, jotka ovat syntyneet ulkomailla. Nyt serkkuni on asunut täällä Suomessa miehensä kanssa lähellä iäkästä äitiään parin vuoden ajan ja meillä riittää juttua vaikka kuinka!

Minä olen matkustellut aika monessa maassa, ehkä siis noin 15 maassa, mutta en ole käynyt lähelläkään sitä paikkaa, missä serkkuni koti oli aikaisemmin. En ole asunut ulkomailla ja silti meillä on ollut alusta saakka vaikka mitä yhteistä ja serkkuni kanssa on helppo puhua ihan kaikesta. Myös hänen miehensä on oikein mukava ihminen, jonka kanssa varmasti joka ikinen tulee juttuun ja yhteisiä aiheita löytyy. Kumpikaan heistä ei elvistele ulkomaisuuttaan, vaan ovat ihan lungisti asiasta ja tottakai kertovat kaikesta siellä, jos juttu sellaiseen menee.

Näin toissa kesänä myös Australiassa asuvan serkkuni ja hänelläkään ei ollut mitään tarvetta rehennellä asialla. Kyllä hän kuvia näytti kodistaan ja erikoisesta pihastaan, mutta juttelimme paljon muistakin asioista.

Kuulostat mukavan poikkeukselliselta! Itselläkin 10 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen säilyi muutamia kavereita, jotka aina uteliaana kyselevät. Itse en paljon kertoile (juurikin jotta ei luulla leuhkimiseksi), mutta tuntuu kivalta, kun joku kysyy! On vaikea löytää enää mitään yhteistä heidän kanssaan, jotka kertovat vain omasta elämästään täällä ja yhteiset aiheet ovat rajoittuneet vuosien taakse. Ikäänkuin olisin jotenkin lakannut elämästä vuosikymmenen ajaksi. Voi olla, että jotkut tietysti kokevat, että eivät kehtaa kysellä - sekin tyypillisen suomalaista. 

Ihmiset muuttuvat joka tapauksessa ja lapsuuden aikaiset ystävät elävät omaa elämäänsä, joten yhteys saattaa katketa vaikka joskus ystävyys olisikin ollut syvää. Sille ei voi mitään, niin sen vain kuuluukin mennä. Hyvä kuitenkin on pysyä kaverina ja siltoja ei kannata polttaa takanaan, ei ainakaan tällaisissa tapauksissa, vaan olla avoimin mielin ihmisten keskellä.

ap kirjoittaa palstalle. Se todistaa, että hänen juuret ovat syvällä tässä maassa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa (ja surettaa myös) kuinka kaikki vetävät herneet nenään tästä postauksesta. Heti tulee näitä lapsellisia "lähe sitten pois Suomesta jos et kerta tykkää" -kommentteja niinkuin päiväkodissa konsanaan. 

Mutta samaistun. Ikänsä Suomessa asuneiden on selvästi joskus vaikeaa ymmärtää sitä silkan ulkopuolisuuden tunnetta, jota paluumuuttaja voi tuntea "omaa" kulttuuria ja maata kohtaan. 

Kun muutin Suomeen, minulla tuli kamalampi kulttuurishokki kuin mihinkään muualle muuttaessa. On kestänyt useampi vuosi toipua siitä ja saada pikkuhiljaa sitä mainitsemaasi kosketusta Suomen kulttuuriin. En vieläkään ole juuri kiinnostunut esim. suomalaisista julkkiksista, mutta alan tietyiltä osilta pikkuhiljaa kuitenkin tuntea itseni osaksi tätä kulttuuria, enkä vain ulkopuoliseksi jonka on pakolla teeskenneltävä että mitään ongelmaa ei ole. 

Olen miettinyt, että olisinpa tiennyt takaisin muuttaeesa, että ihmiset eivät halua kuulla ulkomailla asuvan elämänkokemuksista. Se on raaka totuus. Itsehän sitä toivoisi, että voisi puhua omasta elämästään (kun se on kuitenkin ainut elämä mitä minä olen elänyt). Kokemukseni on kuitenkin ollut, että kun mainitsen jotain elämästäni ulkomailla, täällä kukaan ei halua kuulla siitä. Kai se jotenkin koetaan hyökkäyksenä heidän suomalaisuuttaan kohtaan tms. 

Nyt pidän koko "entisen" elämäni vain omana muistonani, ja olen koittanut vain sopeutua ja asettua omalla tavoin suomalaisuuteeni. Kaikkea minunkaan ei kuitenkaan tarvitse omaksua, vaan olen myös suomalaisen lisäksi "muunmaalainen" sisimmässäni. Ja se on ok.

Ap:lle kaikkea hyvää. 

Samaistun myös. Paluumuuttaminen on oikeasti raskasta. Kaikki, jotka hermostuvat tämän todellisuuden toteamisesta eivät tajua, että se ei ole dissaamista. Jostain syystähän tänne halutaan palata. Sen pitäisi olla hyvä asia! Enkä osaa sanoa, että onko yhtä vaikeaa muaalla, kun en ole muualle paluumuuttanut. Mutta pahinta ollut juuri tuo, että tuntuu, että omasta historiasta ei voi puhua ilman, että se koetaan uhkana tai jotenkin yhdentekevänä. Jos on sattumoisin vaikka jostain maakunnasta ja siellä asunut ikänsä, niin siitä puhuminen on ok, mutta auta armias jos kerrot samalla tavoin ajasta ulkomailla. Se on kuitenkin iso osa persoonaa ja usein ihminen muuttuu asuessaan erilaisessa kulttuurissa. Jotain kertoo sekin, että harvat nuoret, jotka ulkomaille lähtevät esim. opiskelujen vuoksi enää palaavat. Okei, korona-aikana ehkä nähty toisensuuntaista, mutta se tuskin jää pysyväksi. Täällä ei myöskään arvosteta pätkän vertaa ulkomailla hankittua koulutusta tai työkokemusta. On poikkeuksia, mutta harvassa. Vaikka olisit kiivennyt kansainvälisessä ympäristössä ja kilpailussa alasi huipulle, täällä se on jotenkin epäilyttävää. Helpompi palkata joku tuttu tai tutun tuttu tai joku, joka on käynyt saman korkeakoulun jne.

Höpsistä! :D

Nyt menee taas vähän höpinät liirumlaarumiksi.

Tottakai ulkomailla asuessa muuttuu, mutta normaalilla hyvällä itsetunnolla varustetulla ihmisellä asia ei nouse hattuun.

Yrittäkää siis ymmärtää hyvät ihmiset, että te edustatte itseänne ja osaamistanne myös täällä Suomessa ja teidän pitäisi osata olla muiden kanssa. Pystytte vaikuttamaan vain omiin tekemisiinne ja sanomisiinne, joten miettikää miten asianne esitätte, että teitä ei luulla kuzipäiksi. Kannattaa aina muistaa, että jos teillä on kansainvälistä kokemusta ja osaamista, niin teidän kannattaisi käyttää sitä osaamista ihmisten hyväksi, ei ihmisiä vastaan.

Te ette ole mitään uniikkeja lumihiutaleita, vaikka teillä onkin ollut erilaisia asioita historiassanne.

Olen siis asunut ulkomailla vuosia ja tiedän mistä puhun. :)

Todella paljon oletat. Mistä tiedät esimerkiksi, että oma asenne olisi ollut huono tai että osaamista ei olisi haluttu käyttää "ihmisten hyväksi"? :D Kiva, että sulla on mennyt kerrassaan loistavasti. Riippuu ehkä alasta tai ympäristöstä. Tämä on kuitenkin aika yleinen kokemus, jos yhtään kuuntelee ja on empaattinen. Sori, mutta kuulostat itse vähän "kuzipäältä"

Selvä, olen siis kusipää. :)

Olen kuitenkin onnellinen ja tasapainoinen kusipää, jolla on paljon ystäviä, perhe ja asiat hyvin. En taistele tuulimyllyjä vastaan, vaan mukaudun ja pidän puoleni siinä missä pidän myös muiden puolta ylentämättä itseäni. Se on aikuisuutta.

Käyttäjä370599 kirjoitti:

ap kirjoittaa palstalle. Se todistaa, että hänen juuret ovat syvällä tässä maassa :D

Mitä enemmän hän vastaan haroo, sitä syvemmälle hän uppoaa.

Mä oon aina tuntenut ulkopuolisuutta suomalaisesta kulttuurista vaikka oon asunut täällä koko ikäni. Tosi masentavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monia suomalaisia ärsyttää se jos Suomen kansalainen ei ylistä Suomea maailman parhaaksi maaksi vaan kertoo viihtyvänsä hyvin jossain muussa(kin) maassa.

Kokemusta on.

Just näinhän se menee. Aika mahdotonta puhua lapsuudestani Ja nuoruudestani Englannissa, opiskeluista Brysselissä jne. Oikein näkee miten jengillä lyö tyhjää.

Ei mulla ole mitään tarvetta kehua Suomea vaikka täällä asunkin. Ap

No ei varmaan kukaan suomalainen päivät pitkät istu jossain Suomea kehumassa :D. Jos joku sattuu kysymään niin kerron kyllä mielelläni, että suomi on hyvä maa elää ja olla. 

Terveisin myös ulkomailla asunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa (ja surettaa myös) kuinka kaikki vetävät herneet nenään tästä postauksesta. Heti tulee näitä lapsellisia "lähe sitten pois Suomesta jos et kerta tykkää" -kommentteja niinkuin päiväkodissa konsanaan. 

Mutta samaistun. Ikänsä Suomessa asuneiden on selvästi joskus vaikeaa ymmärtää sitä silkan ulkopuolisuuden tunnetta, jota paluumuuttaja voi tuntea "omaa" kulttuuria ja maata kohtaan. 

Kun muutin Suomeen, minulla tuli kamalampi kulttuurishokki kuin mihinkään muualle muuttaessa. On kestänyt useampi vuosi toipua siitä ja saada pikkuhiljaa sitä mainitsemaasi kosketusta Suomen kulttuuriin. En vieläkään ole juuri kiinnostunut esim. suomalaisista julkkiksista, mutta alan tietyiltä osilta pikkuhiljaa kuitenkin tuntea itseni osaksi tätä kulttuuria, enkä vain ulkopuoliseksi jonka on pakolla teeskenneltävä että mitään ongelmaa ei ole. 

Olen miettinyt, että olisinpa tiennyt takaisin muuttaeesa, että ihmiset eivät halua kuulla ulkomailla asuvan elämänkokemuksista. Se on raaka totuus. Itsehän sitä toivoisi, että voisi puhua omasta elämästään (kun se on kuitenkin ainut elämä mitä minä olen elänyt). Kokemukseni on kuitenkin ollut, että kun mainitsen jotain elämästäni ulkomailla, täällä kukaan ei halua kuulla siitä. Kai se jotenkin koetaan hyökkäyksenä heidän suomalaisuuttaan kohtaan tms. 

Nyt pidän koko "entisen" elämäni vain omana muistonani, ja olen koittanut vain sopeutua ja asettua omalla tavoin suomalaisuuteeni. Kaikkea minunkaan ei kuitenkaan tarvitse omaksua, vaan olen myös suomalaisen lisäksi "muunmaalainen" sisimmässäni. Ja se on ok.

Ap:lle kaikkea hyvää. 

Samaistun myös. Paluumuuttaminen on oikeasti raskasta. Kaikki, jotka hermostuvat tämän todellisuuden toteamisesta eivät tajua, että se ei ole dissaamista. Jostain syystähän tänne halutaan palata. Sen pitäisi olla hyvä asia! Enkä osaa sanoa, että onko yhtä vaikeaa muaalla, kun en ole muualle paluumuuttanut. Mutta pahinta ollut juuri tuo, että tuntuu, että omasta historiasta ei voi puhua ilman, että se koetaan uhkana tai jotenkin yhdentekevänä. Jos on sattumoisin vaikka jostain maakunnasta ja siellä asunut ikänsä, niin siitä puhuminen on ok, mutta auta armias jos kerrot samalla tavoin ajasta ulkomailla. Se on kuitenkin iso osa persoonaa ja usein ihminen muuttuu asuessaan erilaisessa kulttuurissa. Jotain kertoo sekin, että harvat nuoret, jotka ulkomaille lähtevät esim. opiskelujen vuoksi enää palaavat. Okei, korona-aikana ehkä nähty toisensuuntaista, mutta se tuskin jää pysyväksi. Täällä ei myöskään arvosteta pätkän vertaa ulkomailla hankittua koulutusta tai työkokemusta. On poikkeuksia, mutta harvassa. Vaikka olisit kiivennyt kansainvälisessä ympäristössä ja kilpailussa alasi huipulle, täällä se on jotenkin epäilyttävää. Helpompi palkata joku tuttu tai tutun tuttu tai joku, joka on käynyt saman korkeakoulun jne.

Höpsistä! :D

Nyt menee taas vähän höpinät liirumlaarumiksi.

Tottakai ulkomailla asuessa muuttuu, mutta normaalilla hyvällä itsetunnolla varustetulla ihmisellä asia ei nouse hattuun.

Yrittäkää siis ymmärtää hyvät ihmiset, että te edustatte itseänne ja osaamistanne myös täällä Suomessa ja teidän pitäisi osata olla muiden kanssa. Pystytte vaikuttamaan vain omiin tekemisiinne ja sanomisiinne, joten miettikää miten asianne esitätte, että teitä ei luulla kuzipäiksi. Kannattaa aina muistaa, että jos teillä on kansainvälistä kokemusta ja osaamista, niin teidän kannattaisi käyttää sitä osaamista ihmisten hyväksi, ei ihmisiä vastaan.

Te ette ole mitään uniikkeja lumihiutaleita, vaikka teillä onkin ollut erilaisia asioita historiassanne.

Olen siis asunut ulkomailla vuosia ja tiedän mistä puhun. :)

Todella paljon oletat. Mistä tiedät esimerkiksi, että oma asenne olisi ollut huono tai että osaamista ei olisi haluttu käyttää "ihmisten hyväksi"? :D Kiva, että sulla on mennyt kerrassaan loistavasti. Riippuu ehkä alasta tai ympäristöstä. Tämä on kuitenkin aika yleinen kokemus, jos yhtään kuuntelee ja on empaattinen. Sori, mutta kuulostat itse vähän "kuzipäältä"

Selvä, olen siis kusipää. :)

Olen kuitenkin onnellinen ja tasapainoinen kusipää, jolla on paljon ystäviä, perhe ja asiat hyvin. En taistele tuulimyllyjä vastaan, vaan mukaudun ja pidän puoleni siinä missä pidän myös muiden puolta ylentämättä itseäni. Se on aikuisuutta.

Ja samalla erittäin suomalaista.

Mee pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni on asunut ulkomailla noin 35 vuotta, hänellä on ulkomaalainen mies ja lapset, jotka ovat syntyneet ulkomailla. Nyt serkkuni on asunut täällä Suomessa miehensä kanssa lähellä iäkästä äitiään parin vuoden ajan ja meillä riittää juttua vaikka kuinka!

Minä olen matkustellut aika monessa maassa, ehkä siis noin 15 maassa, mutta en ole käynyt lähelläkään sitä paikkaa, missä serkkuni koti oli aikaisemmin. En ole asunut ulkomailla ja silti meillä on ollut alusta saakka vaikka mitä yhteistä ja serkkuni kanssa on helppo puhua ihan kaikesta. Myös hänen miehensä on oikein mukava ihminen, jonka kanssa varmasti joka ikinen tulee juttuun ja yhteisiä aiheita löytyy. Kumpikaan heistä ei elvistele ulkomaisuuttaan, vaan ovat ihan lungisti asiasta ja tottakai kertovat kaikesta siellä, jos juttu sellaiseen menee.

Näin toissa kesänä myös Australiassa asuvan serkkuni ja hänelläkään ei ollut mitään tarvetta rehennellä asialla. Kyllä hän kuvia näytti kodistaan ja erikoisesta pihastaan, mutta juttelimme paljon muistakin asioista.

Kuulostat mukavan poikkeukselliselta! Itselläkin 10 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen säilyi muutamia kavereita, jotka aina uteliaana kyselevät. Itse en paljon kertoile (juurikin jotta ei luulla leuhkimiseksi), mutta tuntuu kivalta, kun joku kysyy! On vaikea löytää enää mitään yhteistä heidän kanssaan, jotka kertovat vain omasta elämästään täällä ja yhteiset aiheet ovat rajoittuneet vuosien taakse. Ikäänkuin olisin jotenkin lakannut elämästä vuosikymmenen ajaksi. Voi olla, että jotkut tietysti kokevat, että eivät kehtaa kysellä - sekin tyypillisen suomalaista. 

Kertovat vain omasta elämästään.... Mene jo itseesi!

Voi kun Suomesta hävitettäisiin tämä elatusautomaatti ja ilmaisten palvelujen jakaminen kaikille. Sitten ei tarvitsisi kenenkään paluumuuttaa enää ilmaisen elämän takia loukkaantumaan kaikesta.

Onpa outoja nämä vihapuheet täällä, kun kaikki vihervasemmistolaisethan nimenomaan vihaa syvästi isänmaallisia persuja, niin eikö nämä ei-suomalaisiksi itsensä kokevat ja ei-isänmaalliset juuri ole niitä parhaita ja hyviä ihmisiä.