Parisuhde on helpompaa kuin kuvittelin.

Montakos vuotta ap:n suhde on kestänyt?

Niin, en ymmärrä, miksi kukaan olisi suhteessa, joka rajoittaa ja vie vapauksia. Me ainakin ollaan kaksi erillistä ihmistä, jotka viettää elämiään yhdessä, mutta edelleen itsensä näköisesti.

Vierailija kirjoitti:

Montakos vuotta ap:n suhde on kestänyt?

5, kuinka niin?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin, en ymmärrä, miksi kukaan olisi suhteessa, joka rajoittaa ja vie vapauksia. Me ainakin ollaan kaksi erillistä ihmistä, jotka viettää elämiään yhdessä, mutta edelleen itsensä näköisesti.

No näinpä, ja hyvin usein suhteen varhaisessa vaiheessa näkee merkkejä siitä et toinen manipuloi tai tahtoo hallita tms, sit toinen osapuoli kärsii sitä jonkin aikansa kunnes voimaantuu eroaa ja julistaa kuinka on ihmisen on hyvä olla yksin.

Siis tosi hyvä et lähtee moisesta suhteesta, mut se on hassua et ne luulee keksineensä jotain vallankumouksellista kun tajuaa että ei kannata olla suhteessa jossa toinen alistaa, moni heistä kuitenkaan ei ymmärrä että on olemassa myös hyviä suhteita.

Vähän sama kun joku sanoo ettei haluaa lapsia koska on huomannut et jollain ihmisellä on raskasta koska ei ole kasvattanut lapsiaan ja on laiminlyönyt parisuhdettaa. Ja he ajattelevat että ongelma on lapsissa..

Sama homma täällä. Kohta 8 vuotta parisuhdetta takana ja olen ollut kaikki nämä vuodet merkittävästi onnellisempi, kuin mitä olin kaikki ne vuodet sinkkuna.

Riippuu tosi paljon suhteesta, eli siitä mitä yhteen päätyvät ihmiset suhteelta haluaa. Siksi ei tosiaan ole ihan sama kenet "huolii". Kun oikeat arvot kohtaa, sujuu elämä aika kitkatta.

Joo ei kannata olla parisuhteessa, jos ei saa olla oma itsensä siinä. 

Vierailija kirjoitti:

Sama homma täällä. Kohta 8 vuotta parisuhdetta takana ja olen ollut kaikki nämä vuodet merkittävästi onnellisempi, kuin mitä olin kaikki ne vuodet sinkkuna.

Mulle tuli 17 vuoden jälkeen olo, että  kyllä tätä parisuhdetta nyt riittää ja haluan mieluummin olla yksin. Ehkä suurin syy oli, että meillä oli hyvin vähän yhteistä aikaa enää ja tuli kämppisfiilikset. Nyt olen ollut tyytyväisenä yksin jo viisi vuotta enkä etsi mitään suhdeta enää. Ihan hyvät muistot kyllä jäi noista 17 vuodesta. Eksä löysi onneksi alun järkytyksen jälkeen uuden hyvän suhteen ja hänkin on onnellinen tahollaan. 

Ehkä tyhmä kysymys mutta onko teille vaikeaa "muistaa" että ette voi olla muiden ihmisten kanssa enää? Jos ajatellaan monogamiaa nyt normina yksinkertaisuuden vuoksi. Itsellä tuntuu, että parisuhde olisi kiva, että olisi kumppani kaikkeen tekemiseen ja henkisesti läheinen ihminen. Mutta tuntuu, että ahdistaa ja olisi tylsää se, että muiden kanssa voi olla korkeintaan enää kevyttä flirttiä. Olenkohan täysin sopimaton parisuhteeseen? Vai onko sitten niin, että halut muihin mahdollisuuksiin hälvenee kun on yksi tarpeeksi hyvä? Avointa suhdetta tai polyamoriaa en halua oikein myöskään, koska jos kiinnyn ihmiseen niin olen kyllä liian mustasukkainen ja minun mielestä nuo suhteet sisältää liikaa kaikenlaista vaikeaa säheltämistä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tyhmä kysymys mutta onko teille vaikeaa "muistaa" että ette voi olla muiden ihmisten kanssa enää? Jos ajatellaan monogamiaa nyt normina yksinkertaisuuden vuoksi. Itsellä tuntuu, että parisuhde olisi kiva, että olisi kumppani kaikkeen tekemiseen ja henkisesti läheinen ihminen. Mutta tuntuu, että ahdistaa ja olisi tylsää se, että muiden kanssa voi olla korkeintaan enää kevyttä flirttiä. Olenkohan täysin sopimaton parisuhteeseen? Vai onko sitten niin, että halut muihin mahdollisuuksiin hälvenee kun on yksi tarpeeksi hyvä? Avointa suhdetta tai polyamoriaa en halua oikein myöskään, koska jos kiinnyn ihmiseen niin olen kyllä liian mustasukkainen ja minun mielestä nuo suhteet sisältää liikaa kaikenlaista vaikeaa säheltämistä.

Eniten ehkä toivon, että olisi joku todella hyvä ystävä, jonka kanssa ei seksiäkään tarvisi olla, hänen kanssa pitkälti jakaisi elämää sitten olisi kaikkia romansseja samalla.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tyhmä kysymys mutta onko teille vaikeaa "muistaa" että ette voi olla muiden ihmisten kanssa enää? Jos ajatellaan monogamiaa nyt normina yksinkertaisuuden vuoksi. Itsellä tuntuu, että parisuhde olisi kiva, että olisi kumppani kaikkeen tekemiseen ja henkisesti läheinen ihminen. Mutta tuntuu, että ahdistaa ja olisi tylsää se, että muiden kanssa voi olla korkeintaan enää kevyttä flirttiä. Olenkohan täysin sopimaton parisuhteeseen? Vai onko sitten niin, että halut muihin mahdollisuuksiin hälvenee kun on yksi tarpeeksi hyvä? Avointa suhdetta tai polyamoriaa en halua oikein myöskään, koska jos kiinnyn ihmiseen niin olen kyllä liian mustasukkainen ja minun mielestä nuo suhteet sisältää liikaa kaikenlaista vaikeaa säheltämistä.

Pitäisikö sinun mielummin selvittää mistä se mustasukkaisiutesi kumpuaa? Voisit elää onnellisena itsellesi sopivassa suhteessa. Minä en koe mustasukaisuutta, eikä ole vaikeaa elää yksiavioisesti. Avoin suhde tai polyamoriakin on täysin ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tyhmä kysymys mutta onko teille vaikeaa "muistaa" että ette voi olla muiden ihmisten kanssa enää? Jos ajatellaan monogamiaa nyt normina yksinkertaisuuden vuoksi. Itsellä tuntuu, että parisuhde olisi kiva, että olisi kumppani kaikkeen tekemiseen ja henkisesti läheinen ihminen. Mutta tuntuu, että ahdistaa ja olisi tylsää se, että muiden kanssa voi olla korkeintaan enää kevyttä flirttiä. Olenkohan täysin sopimaton parisuhteeseen? Vai onko sitten niin, että halut muihin mahdollisuuksiin hälvenee kun on yksi tarpeeksi hyvä? Avointa suhdetta tai polyamoriaa en halua oikein myöskään, koska jos kiinnyn ihmiseen niin olen kyllä liian mustasukkainen ja minun mielestä nuo suhteet sisältää liikaa kaikenlaista vaikeaa säheltämistä.

Pitäisikö sinun mielummin selvittää mistä se mustasukkaisiutesi kumpuaa? Voisit elää onnellisena itsellesi sopivassa suhteessa. Minä en koe mustasukaisuutta, eikä ole vaikeaa elää yksiavioisesti. Avoin suhde tai polyamoriakin on täysin ok.

Uskon, että se on selvitetty jo puolestani. Mustasukkaisuus johtuu evoluutiossa muototuneesta järkevästä tarpeesta haluta kumppaninsa resurssit itselleen eikä siroteltuna useille kohteille.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tyhmä kysymys mutta onko teille vaikeaa "muistaa" että ette voi olla muiden ihmisten kanssa enää? Jos ajatellaan monogamiaa nyt normina yksinkertaisuuden vuoksi. Itsellä tuntuu, että parisuhde olisi kiva, että olisi kumppani kaikkeen tekemiseen ja henkisesti läheinen ihminen. Mutta tuntuu, että ahdistaa ja olisi tylsää se, että muiden kanssa voi olla korkeintaan enää kevyttä flirttiä. Olenkohan täysin sopimaton parisuhteeseen? Vai onko sitten niin, että halut muihin mahdollisuuksiin hälvenee kun on yksi tarpeeksi hyvä? Avointa suhdetta tai polyamoriaa en halua oikein myöskään, koska jos kiinnyn ihmiseen niin olen kyllä liian mustasukkainen ja minun mielestä nuo suhteet sisältää liikaa kaikenlaista vaikeaa säheltämistä.

Jos joku asia on ollut parisuhteissani helppoa, se on uskollisuus kumppania kohtaan. En pahimmissakaan kriiseissä ole kuvitellut, että tilannetta parantaisi säätäminen jonkun yhdentekevän vieraan ihmisen kanssa.

Kiva kuulla, että olette saaneet jutun suht saumattomasti toimimaan!

Itse olen niitä ihmisiä joille sinkkuus sopii paremmin (vaikka tietynlaista kumppanuutta kaipaankin aika-ajoin), koska en minkä lie henkisten lukkojen takia ole kykeneväinen avaamaan sydäntäni saati jalkojani kellekään. 😅 Sellainen toiselle lupautuminen ja ns. nimellinen parisuhde toki varmasti toisi lisänsä elämään, mutta olisi sille toiselle osapuolelle niin nolladiili ettei hullukaan sellaiseen ryhdy.

Minä puolestani olen miettinyt olisivatko kaikki ihmiset mieluummin parisuhteessa, jos heille olisi täydellinen kumppani jossain. Itse olen kokenut parisuhteen niin onnellisena ja ihanana, että en voisi kuvitellakaan eläväni yksin. Eräs kaverini väittää että kaikki eivät ole samanlaisia, eivätkä tietenkään olekaan. Parisuhteitakin on huonoja ja vaikeita. Mutta jos olisi olemassa täydellinen kumppani kaikille, valitsisiko kukaan enää silloin yksinoloa?

Vierailija kirjoitti:

Minä puolestani olen miettinyt olisivatko kaikki ihmiset mieluummin parisuhteessa, jos heille olisi täydellinen kumppani jossain. Itse olen kokenut parisuhteen niin onnellisena ja ihanana, että en voisi kuvitellakaan eläväni yksin. Eräs kaverini väittää että kaikki eivät ole samanlaisia, eivätkä tietenkään olekaan. Parisuhteitakin on huonoja ja vaikeita. Mutta jos olisi olemassa täydellinen kumppani kaikille, valitsisiko kukaan enää silloin yksinoloa?

En lähtisi erittelemään tuolla tavalla, että parisuhteita on hyviä ja huonoja. Olen itse ollut hyvässä parisuhteessa, jossa olin tosi onnellinen. Toinen osapuoli alkoi kasvaa eri suuntaan mihin oltiin aluksi yhdessä menossa, ja suhde satutti lopulta paljon. Ei voi sanoa, että parisuhde oli kokonaan hyvä, mutta ei se missään tapauksessa ollut kokonaan huonokaan enkä olisi lopputulokseen voinut paljon itse vaikuttaa. Parisuhde on aina riski, jossa sekä voitot että häviöt voivat olla suuria, sillä toisella osapuolella on oma vaikutuksensa ja valtansa teidän yhteiseen luomukseen.

Mitä tulee täydelliseen kumppaniin, niin teoriassa jokaiselle voi kai olla täydellinen kumppani. Itselleni, joka olen mielellään yksin vapaa-aikana ja harrastus on minulle kaikki kaikessa, se ihannekumppani olisi joku sellainen, jonka kanssa harrastettaisiin seksiä ja nukuttaisiin yhdessä noin kaksi kertaa kuussa. Hänen pitäisi olla mielellään kuitenkin uskollinen, mutta sallia minulle se, että saattaisin satunnaisesti haluta olla jonkun uuden kanssa. Teoriassa on mahdollista, että joku aisuri haluaisi juuri minun ehdoilleni sopivan suhteen. Mutta tajuan olevani aika joustamaton enkä tarjoaisi sille kumppanille yhtään enempää kuin haluan ja vain silloin kun haluan - ymmärrän itsekin, että parisuhteen pitäminen olisi aika epäreilua sille toiselle tai epätodennäköistä löytää tuollainen täydellinen minulle.

Minulla on takana kaksi pitkää avioliittoa. Ensimmäinen oli vaihtelevasti vaikea ja helppo. Tämä toinen siis jatkuu edelleen ja on helppo. Yhteinen nimittäjä olen minä.

Mies hakee luonnostaan kompromisseja ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Hän ei vaadi minulta mitään. Eihän tällainen suhde voi olla kuin helppo!

Kyllä siihen aikanaan pulmansa tulee. Puolisosta paljastuu uusia puolia uusissa elämänvaiheissa ja kriiseissä. Tulee ihastumisia muihin jne. Siinä vaiheessa kun oltiin oltu kimpassa viisi vuotta en tiennyt kyllä mistään mitään ja monta yllätystä oli edessä. Toki plussan puolelle pitää silti jäädä, muuten ei ole syytä olla suhteessa.

T. Yli 30v yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siihen aikanaan pulmansa tulee. Puolisosta paljastuu uusia puolia uusissa elämänvaiheissa ja kriiseissä. Tulee ihastumisia muihin jne. Siinä vaiheessa kun oltiin oltu kimpassa viisi vuotta en tiennyt kyllä mistään mitään ja monta yllätystä oli edessä. Toki plussan puolelle pitää silti jäädä, muuten ei ole syytä olla suhteessa.

T. Yli 30v yhdessä

En usko et kaikissa suhteissa tulee ihastumisia ulkopuolisiin. Enkä usko että ihmiset paljon muuttuisi tai toisivat yllätyksiä,onhan minun sisarukseni ja ystävätkin pysyneet samoina, vaikka toki ovat kasvaneet. Se miten minä ja minun sisarukseni kohtasimme vaikeuksia pienenä ja miten reagoimme ja suhtaudumme erilaisiin asioihin ja tilanteisiin on aika samanlaista mitä tätä nykyäänkin. Esim jos joku sisarus oli sosiaalinen pienenä tai utelias tai hiljainen tai riskinottaja tai "johtaja" tms niin kyllä he ovat nykyäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Minä puolestani olen miettinyt olisivatko kaikki ihmiset mieluummin parisuhteessa, jos heille olisi täydellinen kumppani jossain. Itse olen kokenut parisuhteen niin onnellisena ja ihanana, että en voisi kuvitellakaan eläväni yksin. Eräs kaverini väittää että kaikki eivät ole samanlaisia, eivätkä tietenkään olekaan. Parisuhteitakin on huonoja ja vaikeita. Mutta jos olisi olemassa täydellinen kumppani kaikille, valitsisiko kukaan enää silloin yksinoloa?

Oon miettinyt samaa ja oon sitä mieltä että ei valitsisi. Paitsi jos tietty on itsellään jotain ongelmia ettei pysty.