Ahdistaako muita, kun huomaa että omat vanhemmat alkaa näyttää oikeasti vanhuksilta?
Ei tätä haluaisi hyväksyä, että ne vanhenee ja samalla itsekin vanhenee ja pitäisi olla jo niin aikuinen. Tosi outoa nähdä kun hiukset on aina harmaammat ja iho ryppyisempi ja ne alkaa näyttämään jo enemmän mummolta ja vaarilta kuin äidiltä ja isältä...
Kommentit (65)
Jonkun verran. Näen vanhempiani vain kerran tai kaksi vuodessa, joten muutos tuntuu aina tosi dramaattiselta. Ehkä hekin miettivät minusta, että nuoruuden hehku jäänyt keski-iän jalkoihin.
Se pelottaa, pelotti jo vuosia sitten. Vaikka vanhempi eläisi 115 vuotiaaksi, joku muutos tapahtui.
Tuntuu kauhealta ajatella että oma äiti ja isä jotka muistaa niin elinvoimaisina ja nuorekkaina, onkin kohta sänkypotilaina vaipoissa, heiveröisinä jossain laitoksessa. Kauheaa jos ne kuolee, mutta samalla vielä kauheampaa jos lojuu vuosikausia heiveröisenä sänkypotilaana.
Ei ollenkaan, eikä oma vanheneminenkaan. Eikä oma eikö vanhempien kuolema. - nainen 46 v
Vierailija kirjoitti:
Ei ollenkaan, eikä oma vanheneminenkaan. Eikä oma eikö vanhempien kuolema. - nainen 46 v
No sepä kiva. Olisipa itsekin täysin tunteeton niin ei tuntuisi mikään asia missään. Koko elämäss ei tunnu olevan mitään niin positiivista mikä päihittäisi elämän kauheudet, siksi lapsia ei minulla ole eikä tule.
Kyllä se hieman ahdistaa. Äiti on jo kuollut, mutta jostain syystä olen pitänyt isääni kuolemattomana.
Nyt olen alkanut sitäkin miettimään, vaikka isä terve vielä on ja ei mikään ikäloppu, 76 vuotias.
Välillä melkein toivon että saisin itse kuolla pois ennen kuin vanhemmat on liian huonossa kunnossa.
Kuolema ja vanheneminen on ihan luonnollisia asioita. Tietysti nykyään mediassa hehkutetaan miten kaikki on nuorekkaita vielä kasikymppisinä eikä saisi yhtään näkyä rypyt eikä kilot. Ei ihme että ollaan vieraantuneita siitä ,mikä on vaan ihan luonnollista ja normaalia...
Eikä pelkästään se ulkoinen vanheneminen, vaan huomaan että äiti kertoo tietyt asiat aina ihan uutena, eikä yhtään muista että samat asiat keskusteltiin ihan muutama päivä sitten. Alkaa tulla sellaista vanhuudenhöppänyyttä. Vanhemmat molemmat 70v, mutta isä on ihan yhtä skarppi kuin viiskymppisenä.
Ei, koska itse vanhennun samaa tahtia. Olen 57v ja pelästyin, kun katsoin peiliin eilen päivänvalossa. Hiukseni harmaat juurista, iho samea ja näytin todella vanhalta. Kuvittelin olevani nuorekkaampi.
Mua ei kiinnosta oma vanhentuminen tai muutenkaan mikään mitä itselleni tapahtuu. Pelottaa ja ahdistaa vaan ihan kamalasti se, mitä muille ja perheenjäsenille tapahtuu, sairaudet, vanhenemiset yms. Niitä en kestä. Ei minulla ole minkäänlaista tervettä itsekkyyttä tai elämänhalua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollenkaan, eikä oma vanheneminenkaan. Eikä oma eikö vanhempien kuolema. - nainen 46 v
No sepä kiva. Olisipa itsekin täysin tunteeton niin ei tuntuisi mikään asia missään. Koko elämäss ei tunnu olevan mitään niin positiivista mikä päihittäisi elämän kauheudet, siksi lapsia ei minulla ole eikä tule.
Joo en ole minäkään lapsia hankkinut ja ihan samasta syystä. Mutta mulla tuo kuolevaisuuden todellisuus tekee sen tunteettomuuden myös - elämä on aina niin lyhyt ja murheiden ja kipujen täyttämä, että aika sama kestääkö se 5 vuotta. 50 vuotta tai 100’vuotta. Itse olen jo kauan toivonut omaa kuolemaani, ja siksi varmaan ajattelen myös vanhempien kuolemaa vapautuksena.
Ei tuo mitään, mutta rupean itse näyttämään vanhalta. Siihenkin muuten tottuu, ja se on ihan normaali luonnon kaari. Olen ruvennut ajattelemaan, että miksi pitäisikään näyttää muun ikäiseltä kuin on. Silti voi huolethia itsestään.
Isä oli aina vanhan näköinen. Äiti oli joskus, kunnes muuttui ajattomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei, koska itse vanhennun samaa tahtia. Olen 57v ja pelästyin, kun katsoin peiliin eilen päivänvalossa. Hiukseni harmaat juurista, iho samea ja näytin todella vanhalta. Kuvittelin olevani nuorekkaampi.
Pidä henkinen nuorekkuus, niin minäkin teen.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei kiinnosta oma vanhentuminen tai muutenkaan mikään mitä itselleni tapahtuu. Pelottaa ja ahdistaa vaan ihan kamalasti se, mitä muille ja perheenjäsenille tapahtuu, sairaudet, vanhenemiset yms. Niitä en kestä. Ei minulla ole minkäänlaista tervettä itsekkyyttä tai elämänhalua.
Miksi ahdistut muiden puolesta? Heillä on oma elämä, jonka he hoitavat.
Enemmän minua ahdistaa kun katson peiliin ja näytän paljon vanhemmalta kuin isäni samassa iässä.
m36
Ja pääseekö tästä järkytyksestä koskaan yli vai tulenko järkyttymään joka kerta kun näen vanhempani..