Miksi nuorille ei kelpaa talvijalkineet?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nuoret on tyhmiä, ja tällaisia vielä valtio yrittää ylistää ja saattaa vanhemmat ihmiset naurunalaiseen valoon. Tottakai valtiolla on päivänvaloa kestämättömät taka-ajatukset tässä, tyhmät nuoret uskovat mitä tahansa auktoriteettien suoltamia paskapuheita jotka ei uppoa kokeneempaan väestönosaan.
ikävää, ettei se kokenut väestönosa osannut kasvattaa lapsiaan paremmin. Lapsenlapset nyt sitten joutuvat kärsimään, kun jäädyttävät itsensä. Eivät ole huonosti kasvatetut vanhempansa parempaa osanneet lapsilleen antaa. Kokeneet olivat aikoinaan niin viisaita, että hyppäsivät nuoruusvaiheen yli ja vaipoista päästyään toisiin vaippoihin. Valtion paskapuheisiin puheisiin ei koskaan uskoneet. Nuoruutta ei ollut eikä siis tyhmyyttä. Viisaana ja valmiina syntyivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No koska noloja jotkut toppahousut paljo hienompia on rikkinäiset farkut ja jotkut guccin 9000e kengät.
Koska nuoret eivät osaa ajatella itse. Ovat ihan muiden kuljetettavia. Sitä vartenhan se koulutus on. Omaa persoonaa ei heillä saa olla.
Saa olla oma persoona. Persoonallisia nuoria on nyt ja on ollut aina. Ei sitä ole missään kielletty. Nuori elää elämänvaihetta, jossa kasvetaan irti vanhemmista ja siihen liittyy välillä järjettömiltä tuntuvia tempauksia. Jokainen sukupolvi on kuullut kuinka ei heidän vanhempiensa nuoruudessa tehty niin tai noin. Jonkun sukupolven irtiotto tapahtui minihameilla ja poikien pitkillä hiuksilla ja joku sukupolvi uskalsi lyhentää hameenhelmat niin, että nilkka näkyi. Pääasia, että vanhempia vastutsetaan ja kasvetaan omaksi itseksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toppahousut ja kunnon kengät on heti muotia, jos koulun Kingillä ne on. Heti lauma seuraa. On ne niin höplästä vedettäviä.
Ihan yhtä höplästä vedettäviä kuin vanhempansa omine "pitää olla, kun muillakin on" Autot, asunnot, harrastukset. Samalla tavalla halutaan elää sosiaalisesti hyväksyttyä elämää. Irtiottajia kummeksutaan, vieroksutaan, jopa paheksutaan. Pitää sopeutua laumaan, että tulee hyväksytyksi.
Monet kulkevat ilman talvikenkiä eivätkä sairastu, joten mitään hätää ei heidän mielestään ole. Monet sairaudet, kuten reuma, tulevat ilmi vasta vuosikymmenten päästä. Kannattaa siis hankkia oikeat talvikengät.
Tämä on siitä hauska ketju, että kukaan ei syytä hallitusta nuorten pukeutumisesta. Kaikki muut on aina hallituksen syytä.
Kysympäs tässä aiheessa että onko kukaan löytänyt irroitettavia nastallisia liukuesteita pikkulasten kenkiin?
Ei aavistustakaan ja tuntuu oudolta. Olin 13 vuonna 2005 ja teiniaikanani kaikki kyllä käyttivät ihan talvijalkineita. Toki niiden piti olla tietynlaiset ("tyylikkäät" jonkun ääneen sanomattoman määritelmän mukaan), mutta kunnon lämpimät talvikengät kuitenkin. Sattuu sieluun, kun näkee työmatkalla nykyteinien liukastelevan kesätennareissaan nilkat paljaana.
En ole aikuisiällä talvikenkiä hommanut ja ainakin nyt 15 vuotta pärjännyt ihan hyvin ilman. Ei niitä mielestäni tarvitse Helsingin kantakaupungissa asuessa. Pitkävartiset sukat ja pitkät housut riittää ihan hyvin lenkkarien kanssa. Kurakelille minulla on parit lyhytvartiset tyylikkäät kumpparit. Viimeks varmaan just teininä ollut jotkut talvisaappaat käytössä.
Miksi ap:lle on tärkeää solvata nuoria? Oletko kenties jostakin kade heille? Nuoruudesta? Johon kapinointi nyt vain kuuluu, jotta napanuora katkeaa.
Ma kerron. On hienot talvisaappaat, muutama pari, karva sisällä, pitkävartiset. Jalat vaan palelevat. Laitan lenkkarit, villasukat päälle. Ei koskaan jalat palele.
Minä ostin muksuille (2 kpl) kuusaappaat ja olivat todella tyytyväisiä ja niillä on tämä talvi menty
Osaa ne aikuisetkin. Nelikymppinen työkaverini kulkee ohuissa lenkkareissa läpi talven. Ei kuulemma omista myöskään ulkohousuja. Ja asutaan paikassa, jossa on todellakin lunta ja pakkasta talvella. Ja on ihan korkeakoulutettu ja hyvässä työssä ja urheilullinenkin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No koska noloja jotkut toppahousut paljo hienompia on rikkinäiset farkut ja jotkut guccin 9000e kengät.
Koska nuoret eivät osaa ajatella itse. Ovat ihan muiden kuljetettavia. Sitä vartenhan se koulutus on. Omaa persoonaa ei heillä saa olla.
Saa olla oma persoona. Persoonallisia nuoria on nyt ja on ollut aina. Ei sitä ole missään kielletty. Nuori elää elämänvaihetta, jossa kasvetaan irti vanhemmista ja siihen liittyy välillä järjettömiltä tuntuvia tempauksia. Jokainen sukupolvi on kuullut kuinka ei heidän vanhempiensa nuoruudessa tehty niin tai noin. Jonkun sukupolven irtiotto tapahtui minihameilla ja poikien pitkillä hiuksilla ja joku sukupolvi uskalsi lyhentää hameenhelmat niin, että nilkka näkyi. Pääasia, että vanhempia vastutsetaan ja kasvetaan omaksi itseksi.
Siihen vanhemmista erkaantumiseen kuuluu nimenomaan kavereitten tärkeyden korostuminen ja halutaan olla osa sitä joukkoa. Kyllä se sitten taas muuttuu kun ikää tulee.
Nuoret katsoo mallia somevaikuttajista ja muoti-idoleista, jotka asuu jossain huomattavasti lämpimämmässä ilmanalassa. Sama juttu se on ollut jo useamman vuosikymmenen ajan, ennen luettiin muotilehtiä, nykyään somea. Kyllä se järki palaa päähän kun ikää tulee.
Tennareissa menen minäkin toimistolle näilläkin säillä. Inhottavaa olla koko päivä sisällä talvikengissä. Ja sitten kotiin lähtiessä palelee kuitenkin varpaat, kun jalat on hikoilleet koko päivän sisällä.
Meillä teini käyttää koulussa ihan tavallisia tennareita, vaikka koiran kanssa ulkoillessa ja muuten pitkiä aikoja ulkona ollessa on talvikengät jalassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kelpaa, mutta vaikea oli löytää. Teini-ikäinen oli vaatimuksena mm. Hyvä pohja ja kuviointi pohjassa(ei sileä, että ei niin liukas), ei ihsn matala, nilkka korkeus, helpoo laittaa jalkaan (koulupäivinä otetaan js laitetaan monta kertaa päivässä) ja silmää miellyttävä ulkonäkö, eli ei mummokenkä. Kierrettiin ja etsittiin. Nykyäön ei ole oikein kenkäkauppoja, vähiin ovat käyneet. Marketeissa on ihan samat tuotteet. Lopulta löytyi yksi yksityinen kenkäkauppa, jossa pääsi jopa valitsemaan! Kaikki vaatimukset täyttyi ja ekstraakin päälle ( mm. Heijastin).
Tarjonta on nykyään huonoa!
Minäkin kaipaan kunnon kenkäkauppoja. Kengät ovat niin tärkeä ostos, että niitä varten pitäisi olla omia erikoiskauppoja, joissa asiantuntevat myyjät. Ennen oli Suomessa hyviä yksityisiä kenkäkauppoja. Markettien tulo oli monen hyvän erikoistavaraliikkeen, itsenäisten yrittäjien ja työpaikkojen tuho. Vasemmistoliike on vuosien saatossa tuhonnut terveen yrityskulttuurin maassamme.
Vierailija kirjoitti:
Tennareissa menen minäkin toimistolle näilläkin säillä. Inhottavaa olla koko päivä sisällä talvikengissä. Ja sitten kotiin lähtiessä palelee kuitenkin varpaat, kun jalat on hikoilleet koko päivän sisällä.
Meillä teini käyttää koulussa ihan tavallisia tennareita, vaikka koiran kanssa ulkoillessa ja muuten pitkiä aikoja ulkona ollessa on talvikengät jalassa.
Jaloille ei ole hyvä olla samoissa kengissä koko päivää. Käytä erillisiä hengittäviä työkenkiä, niin jalat kiittää.
Siinä on joku logiikka, että ärsytetään aikuisia. Kun napapaita alkoi ärsyttää heitä itseään lihomisen takia, niin nyt pitää olla tennarit ilman sukkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toppahousut ja kunnon kengät on heti muotia, jos koulun Kingillä ne on. Heti lauma seuraa. On ne niin höplästä vedettäviä.
Ihan yhtä höplästä vedettäviä kuin vanhempansa omine "pitää olla, kun muillakin on" Autot, asunnot, harrastukset. Samalla tavalla halutaan elää sosiaalisesti hyväksyttyä elämää. Irtiottajia kummeksutaan, vieroksutaan, jopa paheksutaan. Pitää sopeutua laumaan, että tulee hyväksytyksi.
Asunnottomana on hankala kasvattaa lasta, todellakin rankka elämäntapa ihan yhdelle aikuisellekin. Auton hankinta helpottaa arkea, kun ei julkinen liikenne kovin hyvin toimi ja on kovin hidasta ja epämiellyttävääkin. Harrastusten valinta on suomalaisissa perheissä outoa, hyvin yksipuolista ja todella laumamaista. Jääkiekko-jalkapallopakko, etovaa suorastaan.
Koska teininä sitä on vaan tosi nolo. Harva teini pystyy olemaan oma itsensä.