Lue keskustelun säännöt.
Piirustus koulussa
Ärsyttää
21.01.2021 |
Kouluajoistani on jo lähes 30 vuotta aikaa. Mutta seuraava asia ärsyttää yhä enenevissä määrin!
Meille opetettiin koulussa matematiikkaa, äidinkieltä, maantietoa, biologiaa jne. Meidän piti kuunnella sekä lukea aiheesta ja tehdä läksyt. Sitten pidettiin kokeet joissa mitattiin sitä mitä oli muistiin jäänyt ja hieman myöhempinä kouluvuosina myös sitä miten aiheen kokonaisuutena ymmärsi. Tunnilla osallistuminenkin vaikutti numeroon.
Mutta sitten oli ne käsityötunnit, puu- ja metallikäsityöt, sekä nk. "taideaineet"
Olen aina pitänyt itseäni taiteellisena, ja piirtäminen on ollut minulle rakas harrastus. Mutta kun vanhemmat eivät olleet sosiaalisia, niin en tiennyt edes sitä että oli sellaisia asioita kuin vaikkapa taidekerhoja.
Nyt haluan kysyä kaikilta että opetettiinko teidän taideaineiden tunneilla niitä käytännön piirtämis ja maalaustekniikoita joilla saa esimerkiksi maiseman tai kasvot aikaiseksi varjostuksin.
Meidän tunnit olivat käytännössä 9 peruskouluvuoden, sekä lukion 3 vuoden aikana tällaisia: Paperi naaman eteen, työvälineet pulpetille - saa suorittaa.
Teokset hän arvosteli itsekseen eikä mitään muuta palautetta saanut kuin numeron todistukseen.
Missään, ikinä, kukaan, taideaineiden opettajista ei opettanut mitään! Käytännössä tätä voi verrata siihen jos maantiedon tunneilla meille olisi kaadettu pulpeteille multaa ja kiviä ja annettu aiheeksi "moreenia!", tai annettu ilmaa ja oppilaan olisi pitänyt pelkän lahjakkuutensa turvin kuvata vedenkiertoa ja opettaja olisi vuoden lopuksi lätkäissyt numeron.
Minulla oli lukioon asti sellainen kuvitelma, että taiteilijat ikäänkuin vaistomaisesti osaavat maalata sikstuksen kappeleita, ja että se homma valmistuu kerta vedolla, ja että meidän muiden harrastajien ei kannata edes yrittää ellei lahjakkuutta ole syntymässä saatu!
Kuitenkin lukion jälkeen eräs ystäväni lainasi kirjastosta taideaineiden kirjoja, joissa kädestä pitäen opetettiin erilaisia tekniikoita sekä harjoituksia. Eli käytännössä ikäänkuin oppikirjoja!
Minulla oli ala-asteelta lukioon saakka, taideaineiden numero kutonen ja yläasteella eräs "krokotiili rockin" piirtänyt taideaineopettajan lellikki sai saat*na kasin, vaikka hänkin oli siihen saakka ollut kutosen oppilas!
Opettajan perustelut: "Kun olet niin ilmaisuvoimainen!"
En ota kantaa kumman kuva oli parempi, mutta käytännössä tuo ilmaisuvoima tarkoitti sitä että oppilas jauhoi opettajan kanssa joka tunti, eli oli ns. sosiaalinen, mutta töistä jotka piti tehdä hän sai valmiiksi vain neljänneksen! Minä sain taas kutosen. Tuo opettaja todisti minulle että ns. pärstäkerroin oli vahvasti läsnä arvostelussa, ei taito!
Minua ei oma taidottomuus rassaa tässä, vaan se että jos kerran oli olemassa tuollaisia kirjoja jo silloin, ja taideopettajat epäilemättä tiesivät erilaiset tekniikat kun kerran olivat taideopettajiksi pätevöityneet, niin miksi perk*leessä meille ei voitu OPETTAA niitä! Eikö opettajille makseta OPETTAMISESTA palkkaa?
Onko tosiaan ollut sellainen meininki ettei taideaineita opeteta koululaisille ja lukiolaisille, vai onko teillä toisenlaisia kokemuksia taide-aineiden tunneista peruskoulussa ja lukiossa?
Pistää niin vihaksi!
Kommentit (23)
Surkea ope. Minulla oli samanlainen. Hän oli taiteilija ja käytti oppitunnit enimmäkseen omien töidensä tekemiseen. Neuvoa sai käydä kysymässä, mutta tekniikoita ei erikseen harjoiteltu vaan heti eka paperi oli se "suoritus". Antoi alussa ohjeet ja niillä mentiin työn loppuun saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla loppui innostus taiteeseen koulussa, kun töitä numeroitiin. Mitä tarkempi kopio työ oli opettajan mallista, sitä parempi numero. Jos yhtään halusi tehdä omaa jälkeä, niin numero laski. Se oli todella turhauttavaa, enkä vieläkään halua piirtää mitään, vaikka ennen kouluun menoa en muuta tehnytkään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla loppui innostus taiteeseen koulussa, kun töitä numeroitiin. Mitä tarkempi kopio työ oli opettajan mallista, sitä parempi numero. Jos yhtään halusi tehdä omaa jälkeä, niin numero laski. Se oli todella turhauttavaa, enkä vieläkään halua piirtää mitään, vaikka ennen kouluun menoa en muuta tehnytkään.
Ja monta muuta asiaa jää kokonaan oppimatta koulussa? I l m a i s u t a i t o ?
Tulla ymmärretyksi edes jollakin tavalla?
https://www.vauva.fi/keskustelu/4013960/minkalainen-elamanasenne-paras?…
Meillä oli paljonkin kaikkea tekniikoita, esim mallin piirtämistä, mallikuvista piirtämistä ja jne. :D
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli paljonkin kaikkea tekniikoita, esim mallin piirtämistä, mallikuvista piirtämistä ja jne. :D
Olen kateellinen tuollaisesta opettajasta joka oikeasti opettaa taiteen tekemistä. Joku tuossa aikaisemmin kertoi opettajasta joka oli taiteilija ja jonka omia töitä piti tehdä. Olen siis aloittaja, ja yläasteella, tuon "Krokotiili Rockin" opettaja oli nimenomaan taiteilija.
Juttelin äsken tästä samasta aiheesta kaverin kanssa ja hänen kokemuksensa vaatetusalan opinnoista, joissa oli myös mukana piirtämiset sun muut, oli se että heilläkin oli opettaja, joka oli taiteilija, ja ymmärsi vain ja ainoastaan oman suosikkisuuntauksensa töitä. Kaikki muut suuntaukset ja tavat olivat aina miinusta. Hän oli pyytänyt selitystä huonolle numerolle kun kaikki työtä vastaavat vaatimukset oli täytetty ja tuo opettaja oli mennyt ihan vaikeaksi, eikä ollut pystynyt vastaamaan siihen miksi hänen työnsä saivat aina niin huonon arvosanan. Myös muut oppilaat olivat huomanneet tuon saman ja opettajasta ei pidetty sen vuoksi. Ja tässä ei siis puhuta enää edes peruskoulun opettajasta, vaan oikeasta työn opettajasta, jonka pitäisi olla vielä peruskoulun opettajaakin vastuullisempi ja taitavampi nimenomaan opettajana!
Joku tuossa aikaisemmin otti aiheeksi myös ilmaisutaidon, palaan siihen kohta, mutta yritin aloitukseen ottaa kantaa myös liikuntaan, jossa tällaista samanlaista keskustelua on käyty reippaat 20 vuotta, ennenkuin siihen saatiin muutos koulumaailmassa. Enää koulussa ei jalkapallo ole sitä että kaikki vetävät verkkarit jalkaan, sitten seisomaan paririviin ja puolustukseen seisomaan tunniksi paleltumaan. Liikuntatunneilla on velvollisuus opettaa ja oppia erilaisia liikuntalajeja. Taideaineissa tätä ei ole, vaan naama ratkaisee!
Olen työskennellyt mielenterveyskuntoutujien kanssa, jotka yleensä kärsivät sosiaalisista peloista, ahdistuksista ja muista vastaavista asioista, jotka estävät tehokkaasti sosiaalisia tilanteita tapahtumasta. Osa kuntoutujista on ollut yli 10 vuotta neljän seinän sisällä vailla kontakteja ulkomaailmaan. Meillä on ollut "pelokkaille" työpajoja joissa teatterialan ammattilaiset ovat vierailleet ja opettaneet ihan kädestä pitäen miten tietyissä tilanteissa käyttäydytään. Itsetarkkailun sijasta he joutuvat tarkkailemaan ympäristöään ja sitten näyttelemään esimerkiksi kaupassa asioimista tai työpaikkahaastattelua. Erittäin lupaavia tuloksia ja palautetta on tullut. Mutta muistan lukioajoilta ilmaisutaidon tunnin, joita oli muistaakseni 4 tai 8. Aivan joutavaa roskaa! En ymmärrä miten sian näytteleminen ja möyriminen tyynykeossa auttaa ilmaisuani mitenkään?! Itseasiassa se vain lisäsi häpeää jo muutenkin ujon ihmisen mielessä. No, noista ajoista on yli 20 vuotta, ja ehkä, toivottavasti, ajat ovat muuttuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa. Puukässän opettaja opetti, kuviksen ja musan opettaja ei. Vuodesta toiseen tehtiin tehtäviä niillä taidoilla mitä sattui olemaan tai muualla oli hankittu. Kehittymistä 0.
Epäilenpä, että et ole saanut pätevää aineenopetusta. Meidän kuvis oli samanlaista, kunnes muistaakseni neljännellä luokalla saimme oikean aineenopettajan, joka sitten opetti meidät peruskoulun loppuun saakka. En muista noita piirtämistekniikoita, mutta ainakin tehtävänannot monipuolistuivat, tuli värioppia yms.
Taideaineita on saattanut menneinä vuosina opettaa kuka tahansa. Nykyään ainakin yläkoulussa on yleensä pätevät opettajat, jotka ovat opiskelleet nimenomaan taidetta yliopistossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puu ja käsityö opettajat opettivat. Musiikki ope opetti hieman ja kuviksen ope ei ollenkaan.
Paperi eteen, opettaja kertoi aiheen(esim yksi oli piirtää se joku iso härkä kalevalasta. Kerran oli aiheena luminen maisema ensilumen kunniaksi. Pehepotretti omasta perheestä jne jne) ja se sitten piti piirtää. Mitään ohjeita yhtään mihinkään ei annettu.
Vierailija kirjoitti:
plussaa ettet maininnut äitiäsi kertaakaan
En ymmärrä alkuunkaan mitä tuo tarkoittaa? Miten äiti tähän aloitukseen liittyy?
Vuosi on jo 2021 ja et vieläkään ymmärrä sitä ettei sarkasmi toimi netissä ollenkaan (oletan että tuo heitto on sarkasmia?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama musiikissa ja liikunnassa. Tosta vaan laulukoe tai hiihtokilpailut, ilman että olis opetettu tai harjoiteltu.
Meillä oli ihana kuviksen ope yläasteella ja lukiossa. Näytti miten kasvot tehdään ympyröistä ja soikioista, maalattiin eri tekniikoilla ja että lyijykynissäkin on eroa. Valokuvausta ja kuvien kehittämistä pimiössä, perspektiivit ja ties mitä. Olet ap jäänyt paljosta paitsi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama musiikissa ja liikunnassa. Tosta vaan laulukoe tai hiihtokilpailut, ilman että olis opetettu tai harjoiteltu.
Niinpä... Tajusin vasta yläasteella, ettei maastojuoksussa ole tarkoitus lähteä täysillä. Olin urheilullinen aina, mutta joku juttu puuttui aivoista, etten älynnyt himmata alkuun. Olin aina viimeinen juoksukisoissa ja inhosin lenkkeilyä kauan!
Vierailija kirjoitti:
Sama musiikissa ja liikunnassa. Tosta vaan laulukoe tai hiihtokilpailut, ilman että olis opetettu tai harjoiteltu.
Joo tämä! En muista että koskaan olisi opetettu miten lauletaan, suoraan vaan huono numero laulukokeesta. :D Vaikka kyllähän sekin on tekniikka jota voi harjoitella. Yläasteella meillä oli vähän värioppia kuviksessa, mutta muuten aika vapaasti saatiin piirrellä ja maalailla. Ehkä siinä on eroja eri opettajien välillä, ei kai moni viitsi opettaa piirtämisen tekniikkaa lapsille, kun yleensä luokassa on vain se pari kolme jotka siitä ovat kiinnostuneita. Muut opet sitten painottavat sitä ilmaisua, tai että käytetään välillä muitakin aivoalueita kuin niitä mitä käytetään muuhun pänttäämiseen. En sitten tiedä kumpi olisi parempi. Itsekin olisin tykännyt enemmän piirtotekniikkaan keskittyvästä opettamisesta.
Mutta tuo on kyllä tuttua ihan kotielämästäkin. Vanhemmat eivät opettaneet mitään, olisi pitänyt vaan suoraan osata itse. Mullekin on tullut vanhempana ihan yllätyksenä se että asioita voi järjestelmällisesti opetella, ja vain harva asia on sellainen jonka vain joko osaa tai ei osaa. Etenkin kun nykyään googlesta saa kaikkeen ohjeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama musiikissa ja liikunnassa. Tosta vaan laulukoe tai hiihtokilpailut, ilman että olis opetettu tai harjoiteltu.
Joo tämä! En muista että koskaan olisi opetettu miten lauletaan, suoraan vaan huono numero laulukokeesta. :D Vaikka kyllähän sekin on tekniikka jota voi harjoitella. Yläasteella meillä oli vähän värioppia kuviksessa, mutta muuten aika vapaasti saatiin piirrellä ja maalailla. Ehkä siinä on eroja eri opettajien välillä, ei kai moni viitsi opettaa piirtämisen tekniikkaa lapsille, kun yleensä luokassa on vain se pari kolme jotka siitä ovat kiinnostuneita. Muut opet sitten painottavat sitä ilmaisua, tai että käytetään välillä muitakin aivoalueita kuin niitä mitä käytetään muuhun pänttäämiseen. En sitten tiedä kumpi olisi parempi. Itsekin olisin tykännyt enemmän piirtotekniikkaan keskittyvästä opettamisesta.
Mutta tuo on kyllä tuttua ihan kotielämästäkin. Vanhemmat eivät opettaneet mitään, olisi pitänyt vaan suoraan osata itse. Mullekin on tullut vanhempana ihan yllätyksenä se että asioita voi järjestelmällisesti opetella, ja vain harva asia on sellainen jonka vain joko osaa tai ei osaa. Etenkin kun nykyään googlesta saa kaikkeen ohjeet.
Aivan kuin omasta elämästä.
Minä ajattelin pitkään että piirustustunnit ovat ns. vapaatunteja, joilla ei ole merkitystä. Tietysti silloin tällöin kuului mediasta että rentoutuminen on tarpeen uuden oppimiselle, joten piirustustunti oli sitä rentoutumista ja sen vuoksi että seuraavat asiat oppii paremmin.
Sama juttu myös omien vanhempien kohdalla. Mitään ei opetettu. Kaikki olisi pitänyt vain jotenkin osata. Esimerkiksi auto. Isä kerran sanoi että ajatko sen auton siihen ja siihen. Sanoin, en osaa, ja isä tokaisi että no minä ajan sen sitten. Kuulostaa yksinkertaiselta ja merkityksettömältä, mutta olisin kyllä halunnut että hän olisi näyttänyt että miten se toimii ja miten ajetaan.
Autokoulussa tietysti nuokin opitaan, mutta se suhtautuminen oli oppimiseen välinpitämätöntä. Kaikki harrastuksetkin olivat sellaisia jotka eivät vanhempia kiinnostaneet. Kun nyt ajattelee sitä 20 vuotista taivalta jonka moni nuori viettää kotonaan asuen, niin kuinka paljon veisi loppujen lopuksi vanhemmilta aikaa opettaa edes jotakin omalle lapselleen? Amerikkalaisissa leffoissa pojille esimerkiksi opetetaan aina parran ajamista, tai tytöille äiti selittää kuinka menkat tuli ja miten sen kanssa eletään. Monikohan täällä suomessa on edes isältään partakonetta tai äidiltään mitään neuvoja saanut. Ja tuollaisia esimerkkejä löytyy varmasti paljon. Oppiminenkin on taito, jota pitäisi opettaa. Muistan kyllä kavereista niitä jotka osasivat oppia jos eivät jotakin osanneet ja heidän vanhemmat olivat osallistuvia. Minä taas olin niitä että jos ei osaa, niin sitten ei osaa, eikä kannata yrittää kun ei se onnistu kuitenkaan, ja varsinkin sellainen että apua ei missään tapauksessa kysytä mihinkään. :)
Tämä taideaineaihe on muuten jännä juttu, sillä muistan yli 20 vuotta sitten kun joku laittoi tällaisen aiheen koululiikunnasta keskusteltavaksi nettiin. Siihen tuli vain muutamia vastauksia. Viisi vuotta myöhemmin, asia alkoi jo netissä kohauttaa, eli vastauksia tuli aika reippaasti ja kaikkia muita ärsytti, paitsi niitä joukkueurheilijoita, jotka eivät istuneet vaihtopenkillä. Kymmenen vuotta myöhemmin asiasta puhuttiin jo isossa mediassa kuinka koululiikunta oli itseasiassa tuhonnut useimpien lasten liikuntahalukkuuden, ja siitä viisi vuotta myöhemmin, kuinka esimerkiksi se jako kahteen ja joukkueiden suosiminen oli lisännyt lasten eriarvoistumista ja kiusaamista syrjinnän avulla, ja sitten mukaan tuli myös se joukkueurheilun kirous, kuinka jotkut lapsista vain treenaavat vaihtopenkillä istumista varten!!
Tässä aiheessa vaistoan samankaltaisuutta, kuinka luovuus on esimerkiksi tapettu kun "taiteilijalle" on lätkäisty todistukseen vitonen vaikka oppilas ei ole saanut koskaan minkäänlaista palautetta tai vaikka oppilaalle ei ole opetettu koskaan mitään, tai kuinka oppilaat ovat olleet eriarvoisessa asemassa kun jollekin hyväosaiselle taiteilijalaulaja-akrobaatille on isä ja äiti kustantaneet taidekerhot, taideopinnot, laulunopettajan, ja köyhät ovat saaneet vain kaksipuolisen punaisen ja sinisen värikynän ja palan laatikosta reväistyä pahvia (muistaako joku niitä 80 luvulta?)
Samanlaisia kokemuksia. Vesivärien yhteydessä opetettiin edes jotain, mutta muuten opetusta ei juuri ollut.
Kun opetusta ei ole, niin voisi kyseenalaistaa tavoitteetkin: miksi kaikkien pitäisi osata piirtää, maalata, laulaa tai soittaa nokkahuilua ja miksi näistä taidoista täytyy antaa arvosana?
Eniten kuitenkin ihmetyttää ala-arvoinen liikunnanopetus. Edes pallopelien sääntöjä ei koskaan opetettu koulussa. Urheilukentällä opettajakin nauroi korkeushyppytyylilleni, mutta ei kuitenkaan opettanut oikeaa tekniikkaa.
Saisiko tiivistettynä? Vaikuttaa, että olet oikeassa. Tuo on ainakin 2 A nelosta...
Minulla on ollut kuvis 10 kolmannelta luokalta saakka. Kolmannen luokan opettaja antoi minulle ensimmäisen kympin, jonka on ikinä antanut niin pienelle oppilaalle. Havaitsi herkkyyden minussa. Piirtämisen lisäksi kirjoitin runoja, pidin ainekirjoituksesta ja musiikista.
Kuvataide on paljon muuta kuin varjostuksia. Tai ”oikein” piirretty kuva. Se on mielestäni herkkyyttä tarkastella asioita. Ideoita ja omaa ajattelua. Kaikki eivät ole yhtä hyviä siinä, mutta on hyvä, että kaikki harjoittelevat sitä. Taideaineet opettavat tunnetaitoja ja empatiaa, jotka ovat tärkeitä elämässä. Myöhempää elämää ajatellen on aika sama, osaako varjostaa kasvot oikein.
Hiukan sama, kuin liikunta. On oppilaita, jotka ovat kömpelöitä ja hitaita, vaikka tekisi mitä. Silti on hyvä, että hekin osallistuvat liikuntaan. Liikuntakasvatus tähtää terveeseen elämään ja siihen, että ihmiset huolehtisivat itsestään liikkumalla itselleen sopivalla tavalla.
Kannattaako vanhempien skitsota lasten numeroista. Se on tärkeämpää, mitä oppilas on itse oivaltanut kussakin aineessa, kuin minkä numeron saa. Omat oivallukset, joskus kutosen oppilas on oppinut enemmän kuin kympin oppilas.
Lasten on hyvä oppia myös häviämään ja olemaan huonoja jossain asiassa. On hyvä osata nauraa itselleen ja hyväksyä, että ei aina ole hyvä kaikessa. Tiedän kympin oppilaita, jotka ovat joutuneet elämässä karvaasti kokemaan sen, mitä on, kun ei olekaan enää kympin oppilas. Itku siinä on tullut. Ei elämää voi mitata arvosanoilla.
plussaa ettet maininnut äitiäsi kertaakaan