Ihmisten erilaiset käsitykset vapaudesta
Tämä asia on kirkastunut korona-aikana hyvin.
Hämmentävän monelle ihmiselle ´vapaus´ tarkoittaa sitä, että saa käydä töissä (valtio määrittelee, mitä töitä saa tehdä ja miten), saa ostaa palkalla (jonka valtio ja työnantaja määrittelevät) tavaraa (jota mainostajat tuputtavat sinulle aivopesulla, ja josta valtio määrää, millaista tavaraa saat ostaa ja käyttää) ja kuluttaa viihdettä (jolla sinua aivopestään kuluttamaan enemmän ja olemaan sopeutuvainen ja kiinnittämään huomiosi vain valtiolle sopiviin asioihin). Oikeuksia on (nimellisesti) paljon, mutta ne ovat kaikki valtion määräämiä ja tarkasti säätelemiä ja niiden tärkein ominaisuus on se, että ne eivät oikeasti ole oikeuksia. Sananvapaus on tärkeä, mutta se koskee vain valtion hyväksymiä mielipiteitä ja niiden ilmaisua. Ikävät sananvapauden ilmaisut kielletään tekemällä ikävistä mielipiteistä rikollisia. Yhteiskunta maksaa tukea heikoimmassa asemassa oleville, mutta samalla valtio määrää, miten rahat on käytettävä. (köyhä ei saa maksaa tuella omaa asuntolainaansa, mutta hän saa maksaa rikkaan asuntolainaa vuokran välityksellä) Ihmisiltä kerätään valtavia veroja köyhien nimissä ja ihmiset laitetaan riitelemään ja syyttelemään toisiaan veroista, mutta todellisuudessa miljoonat valuvat rikkaille ja valtiolle.
Miten ihmeessä joku voi pitää tällaista elämää vapautena?
Huom! Tässä kirjoituksessa valtio ei tarkoita vain kirjaimellista valtiota, vaan kaikkia päätösvaltaa käyttäviä ihmisiä ja yhteisöjä/toimielimiä, jotka omalla toiminnallaan ohjaavat ja rajoittavat ihmisten vapauksia.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vapaus on aina suhteellista. Täydellinen vapaus ei tarjoa vapautta kaikille vaan vain vahvimmille ja röyhkeimmille jotka pystyvät sen vapautensa ottamaan. Vapauden perusteltu rajoittaminen tarjoaa edes jonkinlaista vapautta mahdollisimman monelle.
Juuri tälla valtion oikeutta rajoittaa vapautta perustellaan. Ongelma tuleekin siinä, että miten pitkälle rajoittamisen annetaan mennä. On täysin ymmärrettävää, että ketään ei saa tappaa. Mutta entäpä monet muut asiat? Miksi en saa rakentaa taloa omille mailleni, omista materiaaleistani miten haluan? Miksi valtio saa määrätä, millainen minun taloni pitää olla? Miksi en saa ostaa naapurin rouvalta ruoka-annosta, koska valtio ei anna hänelle lupaa myydä sitä? Miksi en saa kasvattaa takapihallani kanoja ja myydä lihoja ystävilleni? Miksi en saa kasvattaa haluamiani kasveja? Miksi en saa tehdä mitä työtä haluan, vaikka asiakas tahtoisi palkata minut siitä huolimatta, että tietää, etten ole suorittanut tiettyjä koulutuksia ja kortteja? Miksi minun palkastani maksetaan rikkaille oopperataloja ja palkkoja, vaikka en ole heitä halunnut päättämään omista asiositani?
Miten ihmeessä yhteiskunta on aiemmin pystynyt toimimaan jopa paremmin, ennen kuin meille tuli näitä kaikkia vapauksia?
On täysin ymmärrettävää, että ketään ei saa tappaa. Mutta entäpä monet muut asiat? Miksi en saa rakentaa taloa omille mailleni, omista materiaaleistani miten haluan?
Pointti on siinä, että paljon muukin kuin selvä väkivalta on oikeasti muidn kannalta vahingollista. Esimerkiksi talonrakentamisen paikkoja ja tapoja ja materiaaleja säädellään siksi(kin), että jos sinä voit valita ihan vain omalta kannalta si mieleiset paikat ja tekniikat niin sinä mietit omaa etuasi, suuntaat paraatipuolen hyvään maisemaan ja jätevedet pois omalta tontilta. Se taas ei vältämättä kiinnosta sua lainkaan, Meneekö ne vedet pilaamaan naapurin kaivon tai koko pitäjän järven, ellei ole jotain tekijää, joka pakottaa sut kiinnostumaan. Lait ja säädökset on suunniteltu sellaisiksi tekijöiksi.
Sama on noisa muissa esittämissäsi tekijlissä. KYllä sä saat ostaa naapurin mummolta ruokaa, kunhan se sitoutuu siihen, että ruoka on syötäväksikelpaavaa, eikä melamiinia. Sä saat kasvattaa kanoja, jos sitoudut niiden olojen, jätteiden ja tuotteiden olevan sellaisia, joista ei ole vahinkoa muille. Saat kasvattaa haluamiasi kasveja, jos niistä ei ole vahinkoa muille (mind you, huumeiden käytöstä on aina, vaikka käytäisit vain itse). Ja tuskin oikeasti kukaan haluaa palkata lääkäriksi ihmistä, joka ei asiata mitään ymmärrä - kyllä se näissä nettigurusielunmaailmaparantajatapauksissakin pohjautuu oikeasti petokseen: siihen että
nämä väittävät osaavansa, vaikkeivät osaa. Petos on muita vahingoittava.
Ja joskus ihmisiä pitää suojella omalta hölmöydeltäänkin.
Vapaus on mielikuvituksen tuotetta biologisesta näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vapaus on mielikuvituksen tuotetta biologisesta näkökulmasta.
Voisitko perustella tätä näkemystäsi?
No minulle vapaus on sitä että voin mennä lähes mihin tahansa metsään kävelemään tai järveen uimaan. Monessa maassa tämä ei olisi mahdollista. Voin myös lähteä asuinalueellani yksin kävelylle mihin kellonaikaan tahansa ilman että pitää pelätä vaikkapa aseellisen väkivallan uhkaa. Muualla asuneena näitä asioita osaa arvostaa ihan eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
On täysin ymmärrettävää, että ketään ei saa tappaa. Mutta entäpä monet muut asiat? Miksi en saa rakentaa taloa omille mailleni, omista materiaaleistani miten haluan?
Pointti on siinä, että paljon muukin kuin selvä väkivalta on oikeasti muidn kannalta vahingollista. Esimerkiksi talonrakentamisen paikkoja ja tapoja ja materiaaleja säädellään siksi(kin), että jos sinä voit valita ihan vain omalta kannalta si mieleiset paikat ja tekniikat niin sinä mietit omaa etuasi, suuntaat paraatipuolen hyvään maisemaan ja jätevedet pois omalta tontilta. Se taas ei vältämättä kiinnosta sua lainkaan, Meneekö ne vedet pilaamaan naapurin kaivon tai koko pitäjän järven, ellei ole jotain tekijää, joka pakottaa sut kiinnostumaan. Lait ja säädökset on suunniteltu sellaisiksi tekijöiksi.
Sama on noisa muissa esittämissäsi tekijlissä. KYllä sä saat ostaa naapurin mummolta ruokaa, kunhan se sitoutuu siihen, että ruoka on syötäväksikelpaavaa, eikä melamiinia. Sä saat kasvattaa kanoja, jos sitoudut niiden olojen, jätteiden ja tuotteiden olevan sellaisia, joista ei ole vahinkoa muille. Saat kasvattaa haluamiasi kasveja, jos niistä ei ole vahinkoa muille (mind you, huumeiden käytöstä on aina, vaikka käytäisit vain itse). Ja tuskin oikeasti kukaan haluaa palkata lääkäriksi ihmistä, joka ei asiata mitään ymmärrä - kyllä se näissä nettigurusielunmaailmaparantajatapauksissakin pohjautuu oikeasti petokseen: siihen että
nämä väittävät osaavansa, vaikkeivät osaa. Petos on muita vahingoittava.Ja joskus ihmisiä pitää suojella omalta hölmöydeltäänkin.
Näillä sinun esimerkeilläsi tätä vapauden riistämistä perustellaan, mutta ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus vaan hyvin pitkälti mielipideasioita. Se mikä on sinusta haitallista ja vaarallista, voi minulle ollakin erittäin tärkeää ja hyödyllistä. Ja se taas, mikä on sinusta hyväksi kaikille, voi olla katastrofi minulle. Ja miksi ihmeessä kenelläkään pitäisi olla oikeus "suojella" aikuisia ihmisiä omalta hölmöydeltään?!?
Jos nyt käyn nuo sinun listaamasi esimerkit läpi, niin oletko miettinyt niitä yhtään tarkemmin, vai toistatko vain sinulle aivopestyä mantraa?
Rakentamista valvotaan sinun mukaasi, etteivät ihmiset pilaa mm. vesistöjä. Silti lait ja säädökset mm. määrittelevät sen, saako ihminen rakentaa aidan tonttinsa ympäri ja saako hän maalata talonsa valkoiseksi, kun taas samaan aikaan Suomessa tapahtuu mm. Talvivaaran kaltaisia ympäristörikoksia ilman, että valtio estää asiaa millään tavalla. Kuulostaako järkevältä?
Ja ei, naapurin mummo ei saa myydä ruokaa, jos hänellä ei ole elintarvikehuoneistoksi rekisteröityä tilaa ja hygieniapassia. Minua ei haittaisi, että hänen kissansa pyörivät keittiössä jossa hän tekee ruokaa, mutta valtio määrää, että en missään nimessä saa ostaa häneltä ruokaa. Valtion määräyksestä samaan aikaan, kun ihmisiä seisoo tuhansittain ruokajonoissa, ruokaa on heitettävä tonneittain roskiin ympäri maata.
Kanoja ei todellakaan saa pitää omalla päätöksellä, vaan se on täysin luvanvaraista toimintaa. Siitäkin huolimatta, että vuosikausia etenkin siipikarjan tilanne on lihatuotannossa ollut järkyttävä, eläinsuojelijat ovat salakuvanneet kammottavia videoita teurastamoilta ja tuotantotiloilta ja ongelmia puidaan vähän väliä oikeudessa, valtio on suuressa viisaudessaan päättänyt, että perheen lemmikkikanat ovat ehdottomasti valvonnantarpeen kärkisijoilla.

jatkuu
Millä tavalla esim. kann.abiksen käytöstä on ihan käytännössä haittaa muille? Myös tupakka ja alkoholi ovat äärimmäisen haitallisia, mutta jostain syystä valtio kuitenkin pitää niitä sallittuina ja jopa hyväksyy erityisiä käyttöpaikkoja molemmille päihteille. Miksi minun ja naapurin on laillista tehdä itsellemme kotiviiniä, mutta emme saa myydä maistiaisiksi viinipulloja toisillemme? Miksi sen sijaan valtio saa myydä niitä paitsi meille molemmille, myös alkoholiongelmaiselle väkivaltarikolliselle?
Ja miksi ihmeessä ihminen ei saisi palkata haluamaansa ihmistä (vaikka sitten lääkäriä, vaikka itse ajattelin kyllä enemmänkin esim. taksikuskia, kokkia, teurastajaa, maanviljelijää, leipuria, perhepäivähoitajaa) tekemään töitä, vaan valtio määrää, miten työ on tehtävä ja kenen se on tehtävä. Tällä ei ole mitään tekemistä petosten kanssa. Ei ole ongelma eikä mikään esim. päättää, että koulutetut ja viralliset ammattilaiset saavat käyttää vaikka nykyisiä ammattinimikkeitä, ja ne muut voivat sitten käyttää nimikettä epävirallinen-lääkäri tms. Ja jos kukaan ei halua näitä ihmisiä palkata, niin mitä sitten? Miksi pitää luoda erikseen lakeja kieltämään jokin asia, jos on jo valmiiksi varma, että "tuskin kukaan edes haluaa palkata tällaista"? Miksi valtio hyväksyy, että papit saavat puhua omia uskomuksiaan ja levittää omia näkemyksiään, kun taas kristallihoitajat ja yksisarvisrukoilijat eivät saisi?
Myös ilmaisu siitä, että saat tehdä sitä ja tätä, kunhan siitä ei ole vahinkoa muille, on todella tehokas ase. Sillä voidaan käytännössä perustella mikä tahansa mielivaltainen asia, ja toisaalta taas se ei merkitse mitään, jos haitan aiheuttajana on valtion kannattama taho. Lentomatkustus, lapsityövoimalla valmistetut vaatteet, eläinkokeet, ihmiskokeet, metsien tuhoaminen, orjatyövoima, kaivostoiminta, saastutus ja myrkyttäminen ovat kaikki osa valtion toimintaa vuodesta toiseen, vaikka niiden aiheuttamat haitat ovat maksimaalisia. Jostain syystä osa ihmisistä saa valtion siunauksella tehdä mitä tahansa, vaikka se vahingoittaa toisia?

Et nyt ole ihan hamottanut että lähes kaikki rajoitukset on aikanaan otettu käyttöön juuri siksi että täydellinen vapaus on aiheuttanut liikaa ongelmia ja vahinkoja. Ei niitä rajoituksia ole huvin vuoksi tai sinun kiusaksesi tehty vaan koska ne ovat olleet tarpeen.
Täydellinen vapaus toimisi jos ihmiset olisivat laajasti epäitsekkäitä, rehellisiä ja omat osaamisen rajansa tuntevia. Mutta kun näin ei ole niin pahimpia ylilyöntejä on pakko suitsia rajoituksin.

Tuossakin lainaamassasi kirjoituksessa oli useita esimerkkejä, miten niitä pahimpia ylilyöntejä nimenomaan ei ole suitsittu, vaan kaikki aika ja valta käytetään tavallisten ihmisten asioiden päsmäröimiseen.
Ei täällä mitään ongelmia ja vahinkoja pyritä välttämään, vaan varmistamaan, että ihmiset eivät tajua, että heillä on oikeus vapauteen, eikä kenelläkään ole oikeutta rajoittaa ihmisten vapautta.
Valtio uskotteli ihmisille, että jos he vain luopuisivat vapaudesta, he saisivat tilalle turvallisuuden. Hyväuskoiset ihmiset uskoivat ja luottivat. Mitä mieltä olette, kannattiko?
Metsä väheni vähenemistään, mutta puut äänestivät silti aina uudelleen kirvestä, sillä sen varsi oli tehty puusta ja se uskotteli siksi puille olevansa yksi heistä.
Unohdit ap kirjoittaa lampaista kuten sinulla on tapana. Mikäs nyt?

Kyllä, ihan rehellisesti sanottuna kannatti. Esim. lasten tapaturmat, työtapaturmat, liikenneonettomuudet ja vastaavat tappavat ja vammauttavat nykyään murto-osan siitä määrästä ihmisiä kuin esim. 50 tai 70 vuotta sitten. Maailma oli oikeasti ennen varsin vaarallinen varsikin lapsille mutta myös monissa ammateissa toimiville. Ja kaikille liikenteessä.
Pitkästä aikaa hyvä keskustelu täällä.
Vapaudesta luopuminen "turvallisuuden" hinnasta on ollut pitkä trendi. Aloin kiinnittää asiaan huomiota vähän sen jälkeen, kun jenkkien tunnetut tornit kaadettiin. Ihmiset eivät ymmärrä, että niin pitkään, kun raja ei tule vastaan, niin vapauksia viedään. Yleiseen turvallisuuteen tai sinun terveytesi hyväksi tehdään enemmän ja jossain vaiheessa se viedään niin pitkälle, ettei elämällä ole enää edes arvoa. Kaikki valinnat on jo tehty valmiiksi. Sen sijaan, että saat työstä palkkana rahaa, mitä voit käyttää mihin haluat, niin saat sinulle valitut terveelliset hyötytuotteet. Tällä tavalla, et osta mitään terveydelle haitallista tuotetta, etkä voi vahingossa ostaa väärän valmistajan tuotetta ja tukea väärää mielipidettä kannattavaa järjestöä, yms.
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
Olet ymmärtänyt jäävuoren huipun harvinaisen hyvin.
Sincc
Lisäksi kaikenlaisilla säädöksillä estetään, ettet vahingossakaan esim. rakentaisi omaa taloa miten ITSE haluat, ja eläisi halvalla .. Se talo tulee sulle maksamaan vähintään kymmenien vuosien työn, vaikka itse sen rakentaisit vuodessa ;)
Kaikesta tehdään kallista, että kaikki olisivat kuuliaisia orjia ..
Valtiosta tulisi olla ihmisille _hyötyä_. Se esim. tutkisi ettei pullotaloja rakkenneta vaan terveelliseksi todettuja hyviä taloja.
Se tutkisi tuotteista huonot ja kerrassaan toimimattomat pois.
Pois rätit, jotka hajoaa kuukausissa.
Se puhuu kestävästä kehityksestä. Mutta sitä se ei tee ..
Ajattelija-Sincc
Lista olisi loputon, kun nyt kerran asiaan päästiin.
Mutta tässä tietokoneohjelmassa asiat on näin.
Valtiosta on ihmisille haittaa. Veroja vaan nostellaan.
Sincc
Hyödyt ovat vain sellaisia, että koulutettaan, että saataisiin orjia. Ei ihmisten parhaaksi, vaan ylläpitämään tätä jätelaitosta.
Ihmiset on niin valtavan turvallisuushakuisia nykyisin. Siksi kaikki täytyy säädellä. Itse olen vanhanaikainen tyyppi joka vastaisi "vapaus vai henki" kysymykseen, että viekää henki, jos on pakko valita kumpi viedään, mutta useimmat valitsisivat toisin. Luopuvat vapauksistaan hyvinkin paljon, jos se vähänkin lisää turvallisuutta.