IL: Ensin sijoitetaan, lopuilla eletään” Järvenpääläinen Anne Uotinen on sijoittanut lapsilisät jo neljän vuoden ajan.
https://www.iltalehti.fi/rahapuhe/a/6cab325d-4542-4043-8adc-541eec087fe4
Taas yksi esimerkki miksi lapsilisissä pitäisi olla tulorajat.
Kommentit (205)
"Vanhemmille on tärkeää kasvattaa pojastaan järkevä rahankäyttäjä. Rahasta sekä sijoittamisesta onkin puhuttu perheessä aina avoimesti ja arkisesti.
Aina kun perhe vieraili Uotisen veljen perheen luona, kulkien Järvenpään voimalaitoksen ohi, äiti kertoi pojalleen Fortumin maksavan tällekin säännöllisesti rahaa.
–Kun sinne sitten vaihdettiin Vantaan Energian kyltit, poika kyseli että eikö Fortum enää maksakaan minulle rahaa? Kerran poika mainitsi hissikorjaajille, että hän omistaa Koneen osakkeita. Korjaajat naureskelivat ja näyttivät peukkua, että hyvä homma."
"Tällä hetkellä Uotisen tavoitteena on saada kuluvan vuoden aikana lapselle 600 euroa osinkoja, ja hän uskookin sen täyttyvän nopeasti."
Haiskahtaa että tästä pojasta tulee rahan perässä juoksija. Raharaharaha
Samaa mieltä.
En keksi mitään järjettömämpää verovarojen tuhlausta kuin mammoille maksettava tuki jota ei tarvita mihinkään. Miksi ihmeessä valtio tukee sijoituksia tai sitä että säästetään lapselle autorahaa aikuisuuteen? Kansalaisaloitteen paikka mielestäni.
Eivät he lapsilisiä sijoita vaan lapsilisien verran kuukaudessa. AIka monella av-mammallakin olisi varaa sijoittaa saman verran kuukaudessa tuli lapsilisiä tai ei. Kyse on halusta ja näköalattomuudesta.
Meidän kuopus syntyi vuonna 2009. Silloin vielä oli järkevää ostaa Helsingistä, kantakaupungista asunto lapsilisällä. 100 euroa kk menee lyhennykseen, sekä vuokratuotot vähennettynä veroilla ja yhtiövastikkeellä. Otettiin 20 v laina.
En tiedä tässä mitään tyhmää. Paitsi silloin olisi pitänyt ostaa 2 asuntoa entisten lisäksi. Kantakaupungissa on aika turvallista sijoittaa, aina on tulijoita. Korona-aikana on meidän kaikkiin asuntoihin tullut 1 tyhjä kk.
Ja meidän tulot, 2 tavallista duunaria. Itse asiassa minäkin olen nyt lomautettuna.
Lapsilisiä voitaisiin korottaa niitä todella tarvitseville kun näiltä haaskoilta kiellettäisiin lapsilisät. Monelle köyhälle perheelle lapsilisät on todella tärkeitä ja joka centti tulee varmasti käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Eivät he lapsilisiä sijoita vaan lapsilisien verran kuukaudessa. AIka monella av-mammallakin olisi varaa sijoittaa saman verran kuukaudessa tuli lapsilisiä tai ei. Kyse on halusta ja näköalattomuudesta.
Opetelepa lukemaan. Kuten tuossa ylhäällä lukee, niin:
"Vanhemmat ovat jo pitkään sijoittaneet lapselle kuukausittain 300 euron suuruisen summan, joka sisältää vajaan 100 euron lapsilisän."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
En keksi mitään järjettömämpää verovarojen tuhlausta kuin mammoille maksettava tuki jota ei tarvita mihinkään. Miksi ihmeessä valtio tukee sijoituksia tai sitä että säästetään lapselle autorahaa aikuisuuteen? Kansalaisaloitteen paikka mielestäni.
Kaikkien tukien ei tarvitse olla persaukisten höösäämistä. Kyllä keskiluokkaa ja jopa varakkaitakin voidaan tukea.
Millä helvetin logiikalla? Sosiaalitukijärjestelmä on tarkoitettu juurikin turvaverkoksi niihin tilanteisiin jossa ihminen ei voi elättää itseään syystä x. Keskituloiset ja varakkaat elättäkööt itse itsensä ja jälkeläisensä. Hemmetti että sapettaa.
Vierailija kirjoitti:
Haiskahtaa että tästä pojasta tulee rahan perässä juoksija. Raharaharaha
Puheet kuulostaa jo nyt siltä.
Huoh. Ihan varmasti tälläkin perheellä on lapsista kuluja vähintään sen lapsilisän verran. Jos tällainen juttu provosoi liikaa, kannattaa ajatella että lapsilisät käytetään ensin elämiseen ja sitten muista tuloista sijoitetaan. Raha on pelkkiä numeroita eikä sitä voi korvamerkitä.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
En keksi mitään järjettömämpää verovarojen tuhlausta kuin mammoille maksettava tuki jota ei tarvita mihinkään. Miksi ihmeessä valtio tukee sijoituksia tai sitä että säästetään lapselle autorahaa aikuisuuteen? Kansalaisaloitteen paikka mielestäni.
Ai ei tarvita mihinkään...Tarkoitus on lapsilisällä ostaa vauvalle vaatteita ja tarvikkeita mitä hän tarvitsee.Jos ei mun lapset olisi saaneet lapsilisää, niin olisivat varmaan kulkeneet pers paljaana kylillä. T:Hyvin köyhä äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
En keksi mitään järjettömämpää verovarojen tuhlausta kuin mammoille maksettava tuki jota ei tarvita mihinkään. Miksi ihmeessä valtio tukee sijoituksia tai sitä että säästetään lapselle autorahaa aikuisuuteen? Kansalaisaloitteen paikka mielestäni.
Kaikkien tukien ei tarvitse olla persaukisten höösäämistä. Kyllä keskiluokkaa ja jopa varakkaitakin voidaan tukea.
Millä helvetin logiikalla? Sosiaalitukijärjestelmä on tarkoitettu juurikin turvaverkoksi niihin tilanteisiin jossa ihminen ei voi elättää itseään syystä x. Keskituloiset ja varakkaat elättäkööt itse itsensä ja jälkeläisensä. Hemmetti että sapettaa.
Niin että keskituloiset ja varakkaat kelpaa vaan verojen maksuun mutta pelkkä minimi vain takaisin. Hemmetti että sapettaa.
ps: se 100e tulee myös keskituloiselle ihan tarpeeseen.Palkkatulojen verotus pitää huolen, että jokainen nettosatanen siihen päälle on tervetullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
En keksi mitään järjettömämpää verovarojen tuhlausta kuin mammoille maksettava tuki jota ei tarvita mihinkään. Miksi ihmeessä valtio tukee sijoituksia tai sitä että säästetään lapselle autorahaa aikuisuuteen? Kansalaisaloitteen paikka mielestäni.
Kaikkien tukien ei tarvitse olla persaukisten höösäämistä. Kyllä keskiluokkaa ja jopa varakkaitakin voidaan tukea.
Millä helvetin logiikalla? Sosiaalitukijärjestelmä on tarkoitettu juurikin turvaverkoksi niihin tilanteisiin jossa ihminen ei voi elättää itseään syystä x. Keskituloiset ja varakkaat elättäkööt itse itsensä ja jälkeläisensä. Hemmetti että sapettaa.
Hyvinvointivaltiosta tulee hyötyä kaikkien, muuten keskituloiset ja varakkaat eivät enää viitsi rahoittaa sitä. Saamapuolella ei kannata olla loputtoman ahne. Me hyvätuloiset voidaan äänestää toisinkin.

Ja niinhän te äänestättekin. Onneksi suurin osa äänestää niin että saadaan pidettyä Suomi edes jonkinasteisena hyvinvointivaltiona, joka pitää huolen omistaan.
Varakkaat hyötyvät kyllä hyvinvointivaltiosta mutta eivät sosiaalitukien muodossa. Se on oikeastaan oksymoroni; köyhäinavustusta rikkaille. Aivan absurdin typerää tuhlausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
En keksi mitään järjettömämpää verovarojen tuhlausta kuin mammoille maksettava tuki jota ei tarvita mihinkään. Miksi ihmeessä valtio tukee sijoituksia tai sitä että säästetään lapselle autorahaa aikuisuuteen? Kansalaisaloitteen paikka mielestäni.
Ai ei tarvita mihinkään...Tarkoitus on lapsilisällä ostaa vauvalle vaatteita ja tarvikkeita mitä hän tarvitsee.Jos ei mun lapset olisi saaneet lapsilisää, niin olisivat varmaan kulkeneet pers paljaana kylillä. T:Hyvin köyhä äiti
Juuri sinunkaltaisillesi vanhemmille lapsilisää kuuluu maksaa. Tarkoitin että tukea ei tarvita mihinkään jos sen voi joka kuukausi laittaa lapsen säästötilille tai sijoituksiin. Sellaisilta vanhemmilta tuki pitäisi ehdottomasti poistaa.
Tämän maan tukiviidakossa on monia sairaalloisia piirteitä. Maalaisjärki sanoisi että yhteiskunnan tehtävä olisi tukea vain köyhiä ja sairaita yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
En keksi mitään järjettömämpää verovarojen tuhlausta kuin mammoille maksettava tuki jota ei tarvita mihinkään. Miksi ihmeessä valtio tukee sijoituksia tai sitä että säästetään lapselle autorahaa aikuisuuteen? Kansalaisaloitteen paikka mielestäni.
Kaikkien tukien ei tarvitse olla persaukisten höösäämistä. Kyllä keskiluokkaa ja jopa varakkaitakin voidaan tukea.
Millä helvetin logiikalla? Sosiaalitukijärjestelmä on tarkoitettu juurikin turvaverkoksi niihin tilanteisiin jossa ihminen ei voi elättää itseään syystä x. Keskituloiset ja varakkaat elättäkööt itse itsensä ja jälkeläisensä. Hemmetti että sapettaa.
Lapsilisä ei ole mikään varsinainen sosiaalitukijärjestelmän palanan vaan lapsesta tulleisiin kuluihin annettavaa tukea. Vähän samaan tapaan kuin sähköauton ostamista voidaan tukea. Se kuuluu kaikille ja osalla sillä on isompi merkitys kuin osalle. Ja tuskinpa se 100e tämänkään perheen sijoitustouhua mihinkään suuntaan heittäisi. Jos juttu tehtäisiin ilman lapsilisen mainintaa niin mammat kateilisivat silti, miksi joillakin jää rahaa joka kuukausi säästöön/sijoittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Haiskahtaa että tästä pojasta tulee rahan perässä juoksija. Raharaharaha
Eli menestyjä. Se on hyvä, niitä Suomi kaipaa!
"Tällä hetkellä Uotisen 4-vuotiaan pojan salkun arvo on viisinumeroinen.
Vanhemmat ovat jo pitkään sijoittaneet lapselle kuukausittain 300 euron suuruisen summan, joka sisältää vajaan 100 euron lapsilisän.
–Tavoitteena on kasvattaa salkku kuusinumeroiseksi siihen mennessä, kun lapsemme on täysi-ikäinen. 8 prosentin tuottotoiveella tämä onnistuu, ja se on kuitenkin vielä melko maltillinen. Tietenkin on mahdollista että tapahtuu jotain, emmekä jossain vaiheessa voikaan sijoittaa tätä vakiosummaa, mutta siihen pyrimme."