Mistä mun ikäinen löytää elämänhalua? Olen jo 40.

Outoa. Maailma on äärettömän kiehtova paikka. Kipeydessäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Terapia auttaa. Hitaasti, mutta auttaa. Sulla on kuitenkin jossain siellä piilossa pieni toivon kipinä paremmasta, muuten et olisi aloitusta tehnyt. Hakeudu terapiaan, pohditte siellä asioita yhdessä. Jonain päivänä on vähän parempi olla.

Komppaan tätä!

Mä en ainakaan tiedä.

Jokainen elämäni vuosi on ollut entistä huonompi, surullisempi ja rankempi. Ehkä jos olisin normaali 40-vuotias, jolla on perhe, työ, ura, rahaa, ystäviä ja suunnitelmia niin ehkä sitten voisin katsoa tulevaan innolla ja tuntea oloni hyväksi. Nyt kun mitään noista ei ole niin tuntuu vain toivottomalta miettiä tulevia vuosia kaupungin vuokrayksiössä yksin toistaen tätä samaa köyhää elämää. Olisi edes terveys tallella, mutta sekin jäi nuoruuteen ja nyt ei ole sitäkään. Ei mulla ainakaan ole mitään mahdollisuutta löytää iloa jostain maailman kiehtovuudesta tai itseni sivistämisestä. Ne ovat niiden ihmisten etuoikeuksia joiden jokainen päivä ei ole vain selviytymistä ja puurtamista. 

Olen tämän asian ja ajatusten parissa käyttänyt aikaa, ja yrittänyt löytää edes jotain, joka saisi nousemaan aamulla innoissaan ylös sängystä tai edes yhden asian, joka toisi elämään iloa. Vielä en ole yhtäkään löytänyt ja näyttää, että en ikinä löydäkään. 

Ehkä tämä on minun vikani? Ehkä olen vain liian heikko? Oli miten oli niin tällä hetkellä ei ketjun aiheessa etsittyä elämänhalua ole oikeastaan yhtään ja katsoessani tulevaisuuteen niin sieltäkään tuskin sitä löydän.

m40

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tiedä.

Jokainen elämäni vuosi on ollut entistä huonompi, surullisempi ja rankempi. Ehkä jos olisin normaali 40-vuotias, jolla on perhe, työ, ura, rahaa, ystäviä ja suunnitelmia niin ehkä sitten voisin katsoa tulevaan innolla ja tuntea oloni hyväksi. Nyt kun mitään noista ei ole niin tuntuu vain toivottomalta miettiä tulevia vuosia kaupungin vuokrayksiössä yksin toistaen tätä samaa köyhää elämää. Olisi edes terveys tallella, mutta sekin jäi nuoruuteen ja nyt ei ole sitäkään. Ei mulla ainakaan ole mitään mahdollisuutta löytää iloa jostain maailman kiehtovuudesta tai itseni sivistämisestä. Ne ovat niiden ihmisten etuoikeuksia joiden jokainen päivä ei ole vain selviytymistä ja puurtamista. 

Olen tämän asian ja ajatusten parissa käyttänyt aikaa, ja yrittänyt löytää edes jotain, joka saisi nousemaan aamulla innoissaan ylös sängystä tai edes yhden asian, joka toisi elämään iloa. Vielä en ole yhtäkään löytänyt ja näyttää, että en ikinä löydäkään. 

Ehkä tämä on minun vikani? Ehkä olen vain liian heikko? Oli miten oli niin tällä hetkellä ei ketjun aiheessa etsittyä elämänhalua ole oikeastaan yhtään ja katsoessani tulevaisuuteen niin sieltäkään tuskin sitä löydän.

m40

Tuon takia on paljon narkomaniaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tiedä.

Jokainen elämäni vuosi on ollut entistä huonompi, surullisempi ja rankempi. Ehkä jos olisin normaali 40-vuotias, jolla on perhe, työ, ura, rahaa, ystäviä ja suunnitelmia niin ehkä sitten voisin katsoa tulevaan innolla ja tuntea oloni hyväksi. Nyt kun mitään noista ei ole niin tuntuu vain toivottomalta miettiä tulevia vuosia kaupungin vuokrayksiössä yksin toistaen tätä samaa köyhää elämää. Olisi edes terveys tallella, mutta sekin jäi nuoruuteen ja nyt ei ole sitäkään. Ei mulla ainakaan ole mitään mahdollisuutta löytää iloa jostain maailman kiehtovuudesta tai itseni sivistämisestä. Ne ovat niiden ihmisten etuoikeuksia joiden jokainen päivä ei ole vain selviytymistä ja puurtamista. 

Olen tämän asian ja ajatusten parissa käyttänyt aikaa, ja yrittänyt löytää edes jotain, joka saisi nousemaan aamulla innoissaan ylös sängystä tai edes yhden asian, joka toisi elämään iloa. Vielä en ole yhtäkään löytänyt ja näyttää, että en ikinä löydäkään. 

Ehkä tämä on minun vikani? Ehkä olen vain liian heikko? Oli miten oli niin tällä hetkellä ei ketjun aiheessa etsittyä elämänhalua ole oikeastaan yhtään ja katsoessani tulevaisuuteen niin sieltäkään tuskin sitä löydän.

m40

Tuon takia on paljon narkomaniaa.

Mitä tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tiedä.

Jokainen elämäni vuosi on ollut entistä huonompi, surullisempi ja rankempi. Ehkä jos olisin normaali 40-vuotias, jolla on perhe, työ, ura, rahaa, ystäviä ja suunnitelmia niin ehkä sitten voisin katsoa tulevaan innolla ja tuntea oloni hyväksi. Nyt kun mitään noista ei ole niin tuntuu vain toivottomalta miettiä tulevia vuosia kaupungin vuokrayksiössä yksin toistaen tätä samaa köyhää elämää. Olisi edes terveys tallella, mutta sekin jäi nuoruuteen ja nyt ei ole sitäkään. Ei mulla ainakaan ole mitään mahdollisuutta löytää iloa jostain maailman kiehtovuudesta tai itseni sivistämisestä. Ne ovat niiden ihmisten etuoikeuksia joiden jokainen päivä ei ole vain selviytymistä ja puurtamista. 

Olen tämän asian ja ajatusten parissa käyttänyt aikaa, ja yrittänyt löytää edes jotain, joka saisi nousemaan aamulla innoissaan ylös sängystä tai edes yhden asian, joka toisi elämään iloa. Vielä en ole yhtäkään löytänyt ja näyttää, että en ikinä löydäkään. 

Ehkä tämä on minun vikani? Ehkä olen vain liian heikko? Oli miten oli niin tällä hetkellä ei ketjun aiheessa etsittyä elämänhalua ole oikeastaan yhtään ja katsoessani tulevaisuuteen niin sieltäkään tuskin sitä löydän.

m40

Tuon takia on paljon narkomaniaa.

Mitä tarkoitat?

Alkoholistit ja narkkarit lieventävät elämän tuskaansa kemiallisesti. Sinällään hassua että narkomaaneja erikseen rangaistaan siitä että myrkyttävät itseään, kun eivät kestä todellisuutta.

Voisiko paperille kirjoittaa ideoita, jos niitä tulee. Jos työ stressaa tuohon pisteeseen kun eräs mies täällä kertoi, kannattaa vähentää tai keksiä muuta. Myös joku keskustelukumppani voisi olla ok, joka katsoo eri näkökulmista tai vaikka kriisikeskus jos ei muuta ole. Luultavasti se alkoholi pahentaa ongelmia jos joku sitä käyttää. On joitakin keinoja ja välineitä joilla oloa voi parantaa, talvella toki ilmasto pahempi. Joillakin henkisyys toimii apuna, jollakin harrastus, lepo, kirja tai joku muu. Toki silti epätoivoisia tilanteita voi ymmärtää, on myös aika ankeita asuinalueita, joille ei toivoisi kenenkään päätyvän. 

Tuli surullinen olo tätä lukiessa, että miten monilla on itsemurhahaluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tiedä.

Jokainen elämäni vuosi on ollut entistä huonompi, surullisempi ja rankempi. Ehkä jos olisin normaali 40-vuotias, jolla on perhe, työ, ura, rahaa, ystäviä ja suunnitelmia niin ehkä sitten voisin katsoa tulevaan innolla ja tuntea oloni hyväksi. Nyt kun mitään noista ei ole niin tuntuu vain toivottomalta miettiä tulevia vuosia kaupungin vuokrayksiössä yksin toistaen tätä samaa köyhää elämää. Olisi edes terveys tallella, mutta sekin jäi nuoruuteen ja nyt ei ole sitäkään. Ei mulla ainakaan ole mitään mahdollisuutta löytää iloa jostain maailman kiehtovuudesta tai itseni sivistämisestä. Ne ovat niiden ihmisten etuoikeuksia joiden jokainen päivä ei ole vain selviytymistä ja puurtamista. 

Olen tämän asian ja ajatusten parissa käyttänyt aikaa, ja yrittänyt löytää edes jotain, joka saisi nousemaan aamulla innoissaan ylös sängystä tai edes yhden asian, joka toisi elämään iloa. Vielä en ole yhtäkään löytänyt ja näyttää, että en ikinä löydäkään. 

Ehkä tämä on minun vikani? Ehkä olen vain liian heikko? Oli miten oli niin tällä hetkellä ei ketjun aiheessa etsittyä elämänhalua ole oikeastaan yhtään ja katsoessani tulevaisuuteen niin sieltäkään tuskin sitä löydän.

m40

Tuon takia on paljon narkomaniaa.

Mitä tarkoitat?

Alkoholistit ja narkkarit lieventävät elämän tuskaansa kemiallisesti. Sinällään hassua että narkomaaneja erikseen rangaistaan siitä että myrkyttävät itseään, kun eivät kestä todellisuutta.

Aivan.

Olen itsekin heikkouttani ja niissä toivottomuuden hetkissä tuohon (alkoholiin) sortunut luullen sen olevan jonkinlainen ratkaisu tai pääsy pakoon tästä todellisuudesta. Eihän se sitä ole ja hetkittäisen helpotuksen jälkeen tulee aina vain pahempi lasku, joka paljastaa karulla tavalla sen maailman, jossa elän. Kyllä se jaksaminen on tultava ainakin mun kohdalla ihan omasta itsestä, sisältä. Muuten ei ole mahdollisuuksia. Nyt sitä jaksamista ei kyllä ole moneen hetkeen näkynyt ja siksi pohdinkin mikä järki tässä elämässä on.

m40

Vierailija kirjoitti:

Minua oksettaa tämä maailma ja kuinka julma ja typerä ihmiskunta on. Poden niin kovaa maaimantuskaa, se vain pahenee iän kanssa.

Jos olisin uskovainen niin uskoisin että piru on vallannut kaiken, koska maailma ei voi olla näin järkyttävää.

Mä kans vihaan ihmisiä. 85 prossaa ihmisistä on kusipäisiä pata-aivoja. Aivan karsea laji.

Kannattaa alkaa ryyppäämään. Virosta ja Saksasta saa tilattua alkoholia halvalla suoraan koti ovelle. Alkoholi auttaa murheisiin ja rentouttaa. Tupakkia kannattaa myös kokeilla.

Eikö 40 ole aika mukava ikä? Olet jo selvästi aikuinen ja elämänkokemusta löytyy, et ole enää naivii sinisilmäinen nuori aikuinen joka olisi muiden vietävissä. Voit tehdä elämälläsi ihan mitä ikinä haluat, voit vaikka alkaa opiskelemaan jos siltä tuntuu. Kukaan ei enää sano nelikymppiselle miten tämän tulisi elämänsä elää. Kyllä vielä keksit jotain mukavaa tekemistä, ei sen tarvitse olla sen kummempaa ihan vaikka kirjastossa käyminen ja mielenkiintoisten kirjojen löytäminen voi olla päivän kohokohta, ja niistä kirjoista voi löytyä uusia mielenkiinnon kohteita. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö 40 ole aika mukava ikä? Olet jo selvästi aikuinen ja elämänkokemusta löytyy, et ole enää naivii sinisilmäinen nuori aikuinen joka olisi muiden vietävissä. Voit tehdä elämälläsi ihan mitä ikinä haluat, voit vaikka alkaa opiskelemaan jos siltä tuntuu. Kukaan ei enää sano nelikymppiselle miten tämän tulisi elämänsä elää. Kyllä vielä keksit jotain mukavaa tekemistä, ei sen tarvitse olla sen kummempaa ihan vaikka kirjastossa käyminen ja mielenkiintoisten kirjojen löytäminen voi olla päivän kohokohta, ja niistä kirjoista voi löytyä uusia mielenkiinnon kohteita. 

Selvästikään tämän ketjun perusteella ei monelle ole.

Hankala sitä varmaan on tajuta, että kaikkien elämät eivät mene samalla tavalla ja kaikki eivät ole samassa etuoikeutetussa asemassa. Joillekin elämä on 40-vuotiaana pelkkää paskaa. 

Mulla ihan sama juttu. Ei puolisoa, ei lapsia, ei perhettä, ei uraa eikä mitään. Lenkillä käyn ja kotona jumppaan, mutta eipä noista kyllä ihmeiden tekijäksi ole vaan tämä yksinäisyys ja tylsyys on liikaa. Alkoholia en enää halua käyttää, enkä harrastaa irtoseksiä edes nuorten miesten kanssa ja tupakoinutkin olen nuorena ihan oman kiintiön täyteen eli se niistä vinkeistä joita ketjussa on tullut.

Ai juu, lemmikkiä en enää ota koska siitä luopuminen on liian kamalaa eikä todellakaan auta ajatella niitä hyviä hetkiä mitä lemmikin kanssa saa kokea, vaan päinvastoin luopuminen tuntuu vaan entistäkin pahemmalta. 

N44

Mua kovin harmittaa, että eläinrakkaista perheettömistä naisista pyörii toi "outo kissaleidi" -stereotypia. Ikään kuin nainen ei olisi täysi yhteiskuntakelpoinen ihminen, ellei ole miestä ja lapsia. Itsekin mietin sitä, että en välttämättä haluaisi asua yksin lopun ikääni (kaveripiirini ainoa sinkku olen ja välillä tuntuu, että olen elämäntilanteeni osalta muutenkin aika pahasti etääntynyt heistä ja varsinkin yksi on sellainen, jonka hehkutusta omasta elämäntilanteestaan, uudesta urastaan ja lapsestaan on aika kipeää välillä kuunnella), joten ehkä jokin sellainen kommuuni olisi mukava, jossa saisi pitää lemmikkiä. Tai olisi ihan mukavaa asua muiden suht samanikäisten ihmisten kanssa kodikkaissa olosuhteissa ja kissa tai koira olisivat huushollissa myös mukava lisä.

Aika lailla tyhjä fiilis itsellänikin on, joten ymmärrän ap:tä täysin enkä osaa sanoa mitään lohduttavaa. Tää maailma on edelleen sellainen, että parisuhde ja lapsiperhe-elämä on niitä normeja, vaikka tää maailma on muutenkin aika lailla ylikansoitettu, mitä luonnonvaroihin ja ympäristöön tulee. Oon myös huomannut just sen, miten pinnallisia ja epäluotettavia monet ihmiset ovat ja miten just kaikkein veemäisimmät porskuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö 40 ole aika mukava ikä? Olet jo selvästi aikuinen ja elämänkokemusta löytyy, et ole enää naivii sinisilmäinen nuori aikuinen joka olisi muiden vietävissä. Voit tehdä elämälläsi ihan mitä ikinä haluat, voit vaikka alkaa opiskelemaan jos siltä tuntuu. Kukaan ei enää sano nelikymppiselle miten tämän tulisi elämänsä elää. Kyllä vielä keksit jotain mukavaa tekemistä, ei sen tarvitse olla sen kummempaa ihan vaikka kirjastossa käyminen ja mielenkiintoisten kirjojen löytäminen voi olla päivän kohokohta, ja niistä kirjoista voi löytyä uusia mielenkiinnon kohteita. 

Selvästikään tämän ketjun perusteella ei monelle ole.

Hankala sitä varmaan on tajuta, että kaikkien elämät eivät mene samalla tavalla ja kaikki eivät ole samassa etuoikeutetussa asemassa. Joillekin elämä on 40-vuotiaana pelkkää paskaa. 

Jos ajattelee, että kaikki on paskaa niin silloin se myös on sitä. Asennevamma. Elämä voi olla mukavaa, vaikka asuisi yksin, Kelan maksamassa "itsari"yksiössä, jos on vaan asennoitunut niin että se voi olla mukavaa ja keksii itselleen mukavaa tekemistä. Ei kaikkien tarvitse hommata perhettä, uraa, lemmikkejä jne ja ihan turha rypeä itsesäälissä jos niitä ei ole. Ja kyllä, ihmiset ovat perseestä, mutta se ei tarkoita sitä ettei saisi itse nauttia omasta elämästään. Ei niiden ihmisten kanssa ole pakko olla missään tekemisissä. Kaikki te jotka valitatte että elämä on paskaa, menkää hoitamaan se masennus tai suorittakaa asennevamman korjaus. 

Lainaa kirjastosta kirja 12 elämänohjetta - käsikirja kaaosta vastaan. Lue ja toteuta.

Aika monen elämä on muuttunut paremmaksi.

Mä en halua tuomita ketään tunteista. Oon itsekin ajoittain masentunut ja yksinäinen. Tiedän miltä tuntuu kun on näköalaton ja kaikki maistuu paskalta.

Mutta olen vaikeuksissani tajunnut pari asiaa.

Olen yksin oman onneni seppä ja onnellisuus on mahdollista löytää omasta sisimmästä. Jokainen voi myös suuntautua ulos. Jopa vammaisin ihminen, jolla räpsyy vain silmät voi saada Suomessa henkilökohtaisen avustajan joka vie konserttiin.

Suomi on tosi helppo, turvallinen ja hyvä maa. Olen matkustanut ja työskennellyt niin järkyttävissä oloissa sosiaalityössä maailmassa, että heikompaa hirvittäis. Me ei täällä kuolla nälkään, eikä meidän henki ole jatkuvasti uhattuna, emmekä asu peltihökkelissä. Elämä vuokrayksiössäkin voi olla ihan onnellista. Ihmiset rakentaa statuksia ja luo kuvia, että ihmisen pitäisi omistaa asunto ja perustaa perhe. Mutta se ei ole niin. Todellisin ja suurin onni asuu omassa sydämessä ja omassa itsessä. Se että minä olen rakkauden arvoinen ja tosi jees tyyppi. Elämä on tarkotus luistella läpi, niillä korteilla joita on jaettu. Moni ulospäin menestynytkin voi olla helkkarin onneton. Me ei voida sitä nähdä millasia kamppailuja ihmisillä on. Ja minä olen lapseton sinkku. Olen silti onnellinen. Onni löytyi muualta. Saatan rakastua joku päivä. Se on sitten vain bonusta elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö 40 ole aika mukava ikä? Olet jo selvästi aikuinen ja elämänkokemusta löytyy, et ole enää naivii sinisilmäinen nuori aikuinen joka olisi muiden vietävissä. Voit tehdä elämälläsi ihan mitä ikinä haluat, voit vaikka alkaa opiskelemaan jos siltä tuntuu. Kukaan ei enää sano nelikymppiselle miten tämän tulisi elämänsä elää. Kyllä vielä keksit jotain mukavaa tekemistä, ei sen tarvitse olla sen kummempaa ihan vaikka kirjastossa käyminen ja mielenkiintoisten kirjojen löytäminen voi olla päivän kohokohta, ja niistä kirjoista voi löytyä uusia mielenkiinnon kohteita. 

Selvästikään tämän ketjun perusteella ei monelle ole.

Hankala sitä varmaan on tajuta, että kaikkien elämät eivät mene samalla tavalla ja kaikki eivät ole samassa etuoikeutetussa asemassa. Joillekin elämä on 40-vuotiaana pelkkää paskaa. 

Jos ajattelee, että kaikki on paskaa niin silloin se myös on sitä. Asennevamma. Elämä voi olla mukavaa, vaikka asuisi yksin, Kelan maksamassa "itsari"yksiössä, jos on vaan asennoitunut niin että se voi olla mukavaa ja keksii itselleen mukavaa tekemistä. Ei kaikkien tarvitse hommata perhettä, uraa, lemmikkejä jne ja ihan turha rypeä itsesäälissä jos niitä ei ole. Ja kyllä, ihmiset ovat perseestä, mutta se ei tarkoita sitä ettei saisi itse nauttia omasta elämästään. Ei niiden ihmisten kanssa ole pakko olla missään tekemisissä. Kaikki te jotka valitatte että elämä on paskaa, menkää hoitamaan se masennus tai suorittakaa asennevamman korjaus. 

Tai ehkä se ajatusmalli on muodostunut ihan elämänkokemuksista, nykyisestä elämäntilanteesta ja lohduttomista tulevaisuudennäkymistä? Tuo huutelu väärästä asenteesta ja siitä miten elämä voi olla mukavaa vaikka asuisi ojanpohjalla ja lintu paskantaisi joka päivä päähän, on vain empatiakyvyttömän psykopaatin huutelua. Jos elämä olisi niin helppoa, että kaikki korjaantuisi korjaamalla "asennevamma" niin maailma olisi aivan toisenlainen eikä onnettomia ihmisiä olisi lainkaan. Ja tulihan sieltä vielä se muotisana, itsesäälikin. Jos ei osaa mitään hyvää sanoa niin ehkä kannattaisi vain olla hiljaa?

Tai sitten voisit parempana ihmisenä lähteä julistamaan tuota sanaasi ja mennä kertomaan jokaiselle kärsivälle, onnettomalle ja lohduttomalle ihmiselle miten he vain rypevät itsesäälissä ja heidän pitäisi korjata asenteensa? Tai ehkä sittenkin ihminen on kompleksinen olento ja jokainen meistä on oma yksilönsä, jonka ongelmat eivät todellakaan korjaudu joidenkin empatiakyvyttömien pata-aivojen "neuvoilla".

Hankkiudu johonkin, jossa voit olla avuksi muille: ruoka-avun jakeluun, eläinsuojalle, vapaaehtoiseksi seurakunnan kautta... Tutkitusti hyvän tekeminen muille saa myös tekijän mielialan nousuun. Vaikkei sinulla olisi palkkatyötä, voit kuulua yhteisöön ja olla merkittävä niille ihmisille, joita autat. Ota yhteyttä vaikka seurakunnan diakoniin ja tarjoudu vapaaehtoiseksi. Myös palkkatukityö tai palkatonkin toiminta vaikka SPR:n kierrätyskeskuksessa voi tuoda merkitystä, kun samalla voi pienesti pelastaa maapalloa ja auttaa ihmisiä löytämään halvalla välttämättömiä tavaroita. Kenties toiminnasta löytyisi ystäviäkin. Pääasia on lähteä liikkeelle sieltä yksinäisestä yksiöstä.