Yksin asuvien koronayksinäisyyttä on mammojen vaikea käsittää

Vaikea sitä in näin yksin asuvankin käsittää. Ei mitään eroa tavalliseen.

Vaihtaisin totaalisen yksinhuoltajuuden ja kaksi uhmaikäisiä JATKUVASTI sairastelevaa lasta yksinäisyyteen koska tahansa. Koska tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Jaa, että muiden vika kun sinulla ei ole perhettä. Mä olen perheellinen ja kyllä se on ihan mun oma valinta, ei se perhe mistään pakotettuna tupsahtanut.

Ota nyt vähän vastuuta omasta elämästäsi.

No niinhän se täytyy olla, että koska sinulla oli mahdollisuus valita, että haluat ja saat perheen, sitten on kaikilla muillakin. Koska kaikki ovat kuten sinä, ja kaikkien elämä menee samalla tavalla kuin sinun elämäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vaihtaisin totaalisen yksinhuoltajuuden ja kaksi uhmaikäisiä JATKUVASTI sairastelevaa lasta yksinäisyyteen koska tahansa. Koska tahansa.

No mut hyvä, täällä on aika paljon ihmisiä, jotka tekisivät mitä tahansa saadakseen oman lapsen, joten laitahan nopeasti sijoitusta vireille niin saa joku siitä lapset itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän aloittajaa. On aika selvää, että jos tulee tarve rajoittaa ihmiskontakteja, rajoittamista ei aloiteta omista perheenjäsenistä vaan perheen ulkopuolisista. Lapsille ja teineille kuukausikin on jo pitkä aika, joten on ihan ymmärrettävää sekin, että heidän sosiaalisten kontaktiensa tarve on vanhemmilleen tärkeämpi asia kuin vanhempien omien sosiaalisten kontaktien tarve. Lastensa hyvinvointi nyt vaan tulee yleensä kaikille vanhemmille ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen oma hyvinvointi. Se on sellainen vastuu, jonka lapsia hankkiessaan ottaa itselleen. Aivan samoin kuin koiran ottaessaan luopuu vapaudestaan valita, millaisessa säässä lähtee ulos ja millaisessa ei. Mentävä on, vaikka ei huvittaisikaan. 

Omat lapseni - kuten siskoni lapsetkin - ovat jo aikuisia, mutta siitä huolimatta mekin olemme pandemia-aikana priorisoineet lähisukulaiset ystäviä ja kavereita tärkeämmiksi. Valitettavasti. Tällaisena poikkeusaikana vaan huomaa, mikä on se yhteisö, johon ensisijaisesti kuuluu ja mulla se on suku eikä työporukka tai kaveripiiri. 

Mulla on myös se aloittajan mainitsema koira ja koirani ansiosta tunnen alueelta paljon muitakin koiranomistajia. He eivät ole ystäviäni eikä varsinaisesti kavereitanikaan, pikemminkin hyvänpäiväntuttuja. Kuitenkin joka ainoa päivä tulee juteltua jonkun heistä kanssa ja aika usein myös tehtyä koirien ulkoilutuslenkki yhdessä. Yhdellä lapsettomalla sinkkunaisella  koira ei ole edes oma, mutta hänellä on vuorotyötä tekevän kaverinsa koira aika usein hoidossa. 

On harmillista, että aloittajan ihmissuhteet koostuvat lähinnä perheellisistä. Et kuitenkaan ole ainoa, joka kärsii nyt pandemia-aikana yksinäisyydestä. Onko asuinalueellasi esim Facebookissa "puskaradio"-ryhmää, josta voisit kysellä itsellesi iltalenkkiseuraa?  Vaikka jostain koiranomistajasta, jonka on pakko säällä kuin säällä lähteä ulkoilemaan. Koirallisena ymmärrän koirattomia, joita ei oikein inspiroi lähteä pimeään, lumihankeen tai kovaan pakkaseen tarpomaan, koska ei ole pakko.  Ja joku jo ehdottikin vapaaehtoistyötä, jossa voisit tavata muita ihmiisiä. Toivotaan, että tänäkin vuonna  kevät ja kesä saisivat ihmiset taas liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Kahden viikon päästä ollaan onneksi jo helmikuussa. 

Minulla on ulkoiluseuraa. Se ei kuitenkaan vie pois toista surua/kipua.

Sitä, että on ensin menettänyt mahdollisuuden omiin lapsiin, joita olisi halunnut, yrityksistä huolimatta ei ole löytänyt aviopuolisoa, suku on kuollut ja nyt korostuu sekin, että ystävät linnottautuvat omien verisukulaistensa kanssa. Se kirpaisee sitä haavaa, että on itse juureton ja siteetön, tahtomattaan.

Ymmärrän tuon ja erityisesti sen, että nyt pandemia-aikana suru korostuu. Perheelliset ystäväsi eivät kuitenkaan voi sinun vuoksesi muuttua perheettömiksi eikä heidän sukulaisensa sinulle sukulaisiksi. Pandemia on jonain päivänä ohi, mutta edelleen sinulta puuttuu kaipaamasi perhe ja edesmenneet sukulaisesi. Olisiko nyt hyvä ajankohta yrittää luoda ystävyyssuhteita sellaisiin ihmisiin, joilla on sama tilanne kuin sinullakin? Pandemian jälkeen voi tietysti taas käydä normaalisti harrastuksissa, matkustella, käydä baareissa jne, mutta kuinka pitkään niitäkään lopulta jaksaa tehdä riippuu ihan siitäkin, miten hyvässä kunnossa ikääntyessään pysyy. Ja miten suurta eläkettä tulee aikanaan saamaan.

Jos on henkisesti perheihminen, ei se sinkkumeno jaksa kauheasti vetää puoleensa, on sitten ystäviä siihen tai ei. Koronan lisäämä yksinäisyys syventää surua, mutta ei se toki poissa ole normaalinakaan aikana.

Jossain oli artikkeli siitä, miten ihmisen hermosto tarvitsee itsesäätelyynsä muita ihmisiä, harva pystyy olemaan erakkona eikä siinä ole kyse tahdonvoimasta tai väärästä asenteesta.

Joku yritti tuolla aiemmin syyllistää yksinäisiä. Eiköhän lähes jokainen yksinäinen ole vellonut siinä ajatuksessa, että mikä itsessä on vikana, kun oma tilanne on mikä on eikä vain syyttänyt ympäristöä asiantilasta.

Jos tuntee tarvetta kulkea kauniissa niin silloin pitää itse toimia niin, että se lauma löytyy. Nykyisin on netti ja some käytössä ja näiden käytön ei luulisi yksinäisrllekkään olevan ylivoimaista käyttää. Että kursseja ja opintojakson järjestetään vaikka kuinka paljon. Sinne vaan niitä kontakteja hakemaan ikuisen oman navan ympärillä pyörimisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän aloittajaa. On aika selvää, että jos tulee tarve rajoittaa ihmiskontakteja, rajoittamista ei aloiteta omista perheenjäsenistä vaan perheen ulkopuolisista. Lapsille ja teineille kuukausikin on jo pitkä aika, joten on ihan ymmärrettävää sekin, että heidän sosiaalisten kontaktiensa tarve on vanhemmilleen tärkeämpi asia kuin vanhempien omien sosiaalisten kontaktien tarve. Lastensa hyvinvointi nyt vaan tulee yleensä kaikille vanhemmille ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen oma hyvinvointi. Se on sellainen vastuu, jonka lapsia hankkiessaan ottaa itselleen. Aivan samoin kuin koiran ottaessaan luopuu vapaudestaan valita, millaisessa säässä lähtee ulos ja millaisessa ei. Mentävä on, vaikka ei huvittaisikaan. 

Omat lapseni - kuten siskoni lapsetkin - ovat jo aikuisia, mutta siitä huolimatta mekin olemme pandemia-aikana priorisoineet lähisukulaiset ystäviä ja kavereita tärkeämmiksi. Valitettavasti. Tällaisena poikkeusaikana vaan huomaa, mikä on se yhteisö, johon ensisijaisesti kuuluu ja mulla se on suku eikä työporukka tai kaveripiiri. 

Mulla on myös se aloittajan mainitsema koira ja koirani ansiosta tunnen alueelta paljon muitakin koiranomistajia. He eivät ole ystäviäni eikä varsinaisesti kavereitanikaan, pikemminkin hyvänpäiväntuttuja. Kuitenkin joka ainoa päivä tulee juteltua jonkun heistä kanssa ja aika usein myös tehtyä koirien ulkoilutuslenkki yhdessä. Yhdellä lapsettomalla sinkkunaisella  koira ei ole edes oma, mutta hänellä on vuorotyötä tekevän kaverinsa koira aika usein hoidossa. 

On harmillista, että aloittajan ihmissuhteet koostuvat lähinnä perheellisistä. Et kuitenkaan ole ainoa, joka kärsii nyt pandemia-aikana yksinäisyydestä. Onko asuinalueellasi esim Facebookissa "puskaradio"-ryhmää, josta voisit kysellä itsellesi iltalenkkiseuraa?  Vaikka jostain koiranomistajasta, jonka on pakko säällä kuin säällä lähteä ulkoilemaan. Koirallisena ymmärrän koirattomia, joita ei oikein inspiroi lähteä pimeään, lumihankeen tai kovaan pakkaseen tarpomaan, koska ei ole pakko.  Ja joku jo ehdottikin vapaaehtoistyötä, jossa voisit tavata muita ihmiisiä. Toivotaan, että tänäkin vuonna  kevät ja kesä saisivat ihmiset taas liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Kahden viikon päästä ollaan onneksi jo helmikuussa. 

Minulla on ulkoiluseuraa. Se ei kuitenkaan vie pois toista surua/kipua.

Sitä, että on ensin menettänyt mahdollisuuden omiin lapsiin, joita olisi halunnut, yrityksistä huolimatta ei ole löytänyt aviopuolisoa, suku on kuollut ja nyt korostuu sekin, että ystävät linnottautuvat omien verisukulaistensa kanssa. Se kirpaisee sitä haavaa, että on itse juureton ja siteetön, tahtomattaan.

Ymmärrän tuon ja erityisesti sen, että nyt pandemia-aikana suru korostuu. Perheelliset ystäväsi eivät kuitenkaan voi sinun vuoksesi muuttua perheettömiksi eikä heidän sukulaisensa sinulle sukulaisiksi. Pandemia on jonain päivänä ohi, mutta edelleen sinulta puuttuu kaipaamasi perhe ja edesmenneet sukulaisesi. Olisiko nyt hyvä ajankohta yrittää luoda ystävyyssuhteita sellaisiin ihmisiin, joilla on sama tilanne kuin sinullakin? Pandemian jälkeen voi tietysti taas käydä normaalisti harrastuksissa, matkustella, käydä baareissa jne, mutta kuinka pitkään niitäkään lopulta jaksaa tehdä riippuu ihan siitäkin, miten hyvässä kunnossa ikääntyessään pysyy. Ja miten suurta eläkettä tulee aikanaan saamaan.

Jos on henkisesti perheihminen, ei se sinkkumeno jaksa kauheasti vetää puoleensa, on sitten ystäviä siihen tai ei. Koronan lisäämä yksinäisyys syventää surua, mutta ei se toki poissa ole normaalinakaan aikana.

Jossain oli artikkeli siitä, miten ihmisen hermosto tarvitsee itsesäätelyynsä muita ihmisiä, harva pystyy olemaan erakkona eikä siinä ole kyse tahdonvoimasta tai väärästä asenteesta.

Joku yritti tuolla aiemmin syyllistää yksinäisiä. Eiköhän lähes jokainen yksinäinen ole vellonut siinä ajatuksessa, että mikä itsessä on vikana, kun oma tilanne on mikä on eikä vain syyttänyt ympäristöä asiantilasta.

Jos tuntee tarvetta kulkea laumoissa niin silloin pitää itse toimia niin, että se lauma löytyy. Nykyisin on netti ja some käytössä ja näiden käytön ei luulisi yksinäisrllekkään olevan ylivoimaista käyttää. Että kursseja ja opintojakson järjestetään vaikka kuinka paljon. Sinne vaan niitä kontakteja hakemaan ikuisen oman navan ympärillä pyörimisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän aloittajaa. On aika selvää, että jos tulee tarve rajoittaa ihmiskontakteja, rajoittamista ei aloiteta omista perheenjäsenistä vaan perheen ulkopuolisista. Lapsille ja teineille kuukausikin on jo pitkä aika, joten on ihan ymmärrettävää sekin, että heidän sosiaalisten kontaktiensa tarve on vanhemmilleen tärkeämpi asia kuin vanhempien omien sosiaalisten kontaktien tarve. Lastensa hyvinvointi nyt vaan tulee yleensä kaikille vanhemmille ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen oma hyvinvointi. Se on sellainen vastuu, jonka lapsia hankkiessaan ottaa itselleen. Aivan samoin kuin koiran ottaessaan luopuu vapaudestaan valita, millaisessa säässä lähtee ulos ja millaisessa ei. Mentävä on, vaikka ei huvittaisikaan. 

Omat lapseni - kuten siskoni lapsetkin - ovat jo aikuisia, mutta siitä huolimatta mekin olemme pandemia-aikana priorisoineet lähisukulaiset ystäviä ja kavereita tärkeämmiksi. Valitettavasti. Tällaisena poikkeusaikana vaan huomaa, mikä on se yhteisö, johon ensisijaisesti kuuluu ja mulla se on suku eikä työporukka tai kaveripiiri. 

Mulla on myös se aloittajan mainitsema koira ja koirani ansiosta tunnen alueelta paljon muitakin koiranomistajia. He eivät ole ystäviäni eikä varsinaisesti kavereitanikaan, pikemminkin hyvänpäiväntuttuja. Kuitenkin joka ainoa päivä tulee juteltua jonkun heistä kanssa ja aika usein myös tehtyä koirien ulkoilutuslenkki yhdessä. Yhdellä lapsettomalla sinkkunaisella  koira ei ole edes oma, mutta hänellä on vuorotyötä tekevän kaverinsa koira aika usein hoidossa. 

On harmillista, että aloittajan ihmissuhteet koostuvat lähinnä perheellisistä. Et kuitenkaan ole ainoa, joka kärsii nyt pandemia-aikana yksinäisyydestä. Onko asuinalueellasi esim Facebookissa "puskaradio"-ryhmää, josta voisit kysellä itsellesi iltalenkkiseuraa?  Vaikka jostain koiranomistajasta, jonka on pakko säällä kuin säällä lähteä ulkoilemaan. Koirallisena ymmärrän koirattomia, joita ei oikein inspiroi lähteä pimeään, lumihankeen tai kovaan pakkaseen tarpomaan, koska ei ole pakko.  Ja joku jo ehdottikin vapaaehtoistyötä, jossa voisit tavata muita ihmiisiä. Toivotaan, että tänäkin vuonna  kevät ja kesä saisivat ihmiset taas liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Kahden viikon päästä ollaan onneksi jo helmikuussa. 

Minulla on ulkoiluseuraa. Se ei kuitenkaan vie pois toista surua/kipua.

Sitä, että on ensin menettänyt mahdollisuuden omiin lapsiin, joita olisi halunnut, yrityksistä huolimatta ei ole löytänyt aviopuolisoa, suku on kuollut ja nyt korostuu sekin, että ystävät linnottautuvat omien verisukulaistensa kanssa. Se kirpaisee sitä haavaa, että on itse juureton ja siteetön, tahtomattaan.

Ymmärrän tuon ja erityisesti sen, että nyt pandemia-aikana suru korostuu. Perheelliset ystäväsi eivät kuitenkaan voi sinun vuoksesi muuttua perheettömiksi eikä heidän sukulaisensa sinulle sukulaisiksi. Pandemia on jonain päivänä ohi, mutta edelleen sinulta puuttuu kaipaamasi perhe ja edesmenneet sukulaisesi. Olisiko nyt hyvä ajankohta yrittää luoda ystävyyssuhteita sellaisiin ihmisiin, joilla on sama tilanne kuin sinullakin? Pandemian jälkeen voi tietysti taas käydä normaalisti harrastuksissa, matkustella, käydä baareissa jne, mutta kuinka pitkään niitäkään lopulta jaksaa tehdä riippuu ihan siitäkin, miten hyvässä kunnossa ikääntyessään pysyy. Ja miten suurta eläkettä tulee aikanaan saamaan.

Jos on henkisesti perheihminen, ei se sinkkumeno jaksa kauheasti vetää puoleensa, on sitten ystäviä siihen tai ei. Koronan lisäämä yksinäisyys syventää surua, mutta ei se toki poissa ole normaalinakaan aikana.

Jossain oli artikkeli siitä, miten ihmisen hermosto tarvitsee itsesäätelyynsä muita ihmisiä, harva pystyy olemaan erakkona eikä siinä ole kyse tahdonvoimasta tai väärästä asenteesta.

Joku yritti tuolla aiemmin syyllistää yksinäisiä. Eiköhän lähes jokainen yksinäinen ole vellonut siinä ajatuksessa, että mikä itsessä on vikana, kun oma tilanne on mikä on eikä vain syyttänyt ympäristöä asiantilasta.

Juuri tuota ajoin takaa, että suru ei ole poissa normaaliaikanakaan. Ja jonain päivänä ollaan taas normaaliajassa. Ja jonain päivänä ollaan eläkkeellä eikä ole enää työyhteisöäkään. Kuuntelin aamulla toisella korvalla Ylen aamuteeveetä, jossa oli juttua eläkkeelle jäämiseen valmistautumisesta. Jäi mieleeni se, että jos työ on ollut elämään merkityksen antanut asia, jo ennen eläkkeellä jäämistä pitäisi löytää elämäänsä muitakin merkitystä antavia asioita. 

Nyt pandemia-aikana on pyrittävät tekemään asioita, jotka ovat rajoituksista huolimatta mahdollisia, jotta ei tarvitsisi olla erakkona.  Asioita, jotka antavat elämälle merkitystä. Hyvä muistaa sekin, että osa suomalaisista elää lähes normaalia elämää käyden töissä ja tavaten ystäviään. Läheskään kaikki eivät ole erakoituneet eivätkä edes vetäytyneet ainoastaan verisukulaistensa seuraan. 

Vierailija kirjoitti:

Ylös, ulos ja lenkille kirjoitti:

Miksi sinkun pitisi istua yksin kotona? Vaikka meillä on etätyösuositus, ei ole kiellettyä mennä konttorille ja kyllä siellä jonkin verran onkin porukkaa. Yksityisten järjestämät harrastukset jatkuvat normaalisti. Kaupat ja ravintolat ovat auki. Ystäväpiiriini ei juuri koronapelkoisia kuulu, joten tapaamme normaalisti.

Toki voi kiillottaa sädekehäänsä ja istua kotikaranteenissa, mutta se on sitten oma valinta.

  No just. Tässähän puhuttiin nimenomaan korona-ajasta, johon oletuksena kuuluu nämä rajoitteet. Sitten joku neropatti tulee sanomaan, että eihän niistä rajoituksista tarvitse välittää.. huoh.. 

Ei, vaan rajoituksia noudattaen voi harrastaa. Ei kaikki harrastukset ole mitään toisten halailua isossa porukassa ja permontokeikkojan konsertissa.

Omista harrastuksistani osa on jatkunut ihan normaalisti, osassa on etätreenejä. Lisäksi voi aloittaa uusiakin harrastuksia, jotka sopivat koronarajoitusten kanssa yhteen. Itse aloin uuden kielen opiskelun verkkokurssilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Kyllä elämäntilanne on aika pitkälle omaa valintaa: asuuko yksin vai jonkun kanssa, hankkiiko lapsia, eroaako, tapaako lapsiaan. Omasta elämästä pitää tehdä omannäköistä. Sinkkukin voi asua kommuunissa, jos ei halua asua yksin.

Tuntuu kuin ihmiset eläisivöt koronankin suhteen aivan eri maailmoissa. Toiset eristäytyvät kaikesta aivan hysteerisenä. Toiset rajoittavat juuri sen verran kuin on pakko. Toiset ei tietty rajoita mitään. Ehkä keskimmäinen kompromissi on kuitenkin se paras. Suomi ei ole kiinni. Suomessa ei ole mikään totaali lockdown. Saa ulkoilla, shoppailla, käydä harrastuksissa, opiskella, työskennellä, käydä ulkona syömässä, käydä parilla drinksulla, käydä elokuvissa...

Jos elämä on ollut tyhjää ja yksinäistä jo ennen koronaa, se varmasti nyt korostuu. Sitä suuremmalla syyllä kannattaisi nyt miettiä, mitä elämässään voisi tehdä toisin, jos ei halua samalla tavalla jatkaa. Vähintään voisi hakeutua toisten samanlaisten seuraan ja antaa seuraa ja iloa ja tekemistä toisille ja hyötyä itse siinä samalla. Paikalliseen puskaradioon omia koronayksinäisten treffejä? Hankkia se koira tai kissa? Aloittaa joku harrastus? Jos ei elämää kodin ulkopuolella juuri ole, kahden tai kolmen samanlaisen tapaaminen ei tartuntariskiä juuri kasvata. Henkinen kuolema voi olla suurempi riski kuin pieni koronariski.

Silläkin uhalla että kuulostan sydämettömältä, mutta miksi minun pitäisi tätä nyt sen suuremmin mietiskellä ja harmitella? Kukin on itse vastuussa omasta elämästään. Minulla on omatkin ongelmani tässä työn alla. Toivottavasti sinä saat ratkaistua omasi.

Mä käsitän hyvinkin, pahaa tekee erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten ja opiskelijoiden puolesta. Omalta lapselta nyt peruttu/siirretty vanhojen tanssit, toisen kohdalla ei tiedä toteutuuko rippileiri ollenkaan jne ja kaikki muu sosiaalinen ikäkauteen liittyvä toiminta. Kaverit ei halua/voi tavata . Pelottaa tosi paljon miten käy opintoja aloittaneilla uusilla paikkakunnilla yksin. Olen miettinyt jo vähän aikaa, että en enää alistu pelottelulle ja alkaisin käymään kuntosalilla yms, tähän mennessä en ole käynyt juuri missään. Alkaa tuntua pahalta ja minullakaan sitä parisuhdetta ei ole vaikka olenkin mamma kahdelle nuorelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Kyllä elämäntilanne on aika pitkälle omaa valintaa: asuuko yksin vai jonkun kanssa, hankkiiko lapsia, eroaako, tapaako lapsiaan. Omasta elämästä pitää tehdä omannäköistä. Sinkkukin voi asua kommuunissa, jos ei halua asua yksin.

Kommuunielämä on kaikkea muuta kuin omannäköistä. Omannäköistä se oli silloin, kun seurusteli, kuvitteli saavansa lapsia, kävi isovanhempien ja vanhempien luona viikottain, oli sopivasti kuormittava työ ja sopivasti juttuja ystävien kanssa. Nyt ei ole noista mitään.

Rahaa on ja sillä olen saanut omannäköiseni, ihanan ja kodikkaan kodin. Miestä ja lapsia en voi ostaa. Koiran voisin ja sitten erakoituisin sen kanssa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Kyllä elämäntilanne on aika pitkälle omaa valintaa: asuuko yksin vai jonkun kanssa, hankkiiko lapsia, eroaako, tapaako lapsiaan. Omasta elämästä pitää tehdä omannäköistä. Sinkkukin voi asua kommuunissa, jos ei halua asua yksin.

Kommuunielämä on kaikkea muuta kuin omannäköistä. Omannäköistä se oli silloin, kun seurusteli, kuvitteli saavansa lapsia, kävi isovanhempien ja vanhempien luona viikottain, oli sopivasti kuormittava työ ja sopivasti juttuja ystävien kanssa. Nyt ei ole noista mitään.

Rahaa on ja sillä olen saanut omannäköiseni, ihanan ja kodikkaan kodin. Miestä ja lapsia en voi ostaa. Koiran voisin ja sitten erakoituisin sen kanssa yhdessä.

Jos ei olisi pandemiaa, mitä tekisit tänään? Huomenna? Jne? Kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan samoja asioita kuin tekisit ilman pandemian vuoksi asetettuja rajoituksia. 

- eri - 

On kyllä ällöttäviä, empatiakyvyttömiä ja pahoja ihmisiä tämäkin ketju täynnä. Luultavasti eivät sitä edes itse tajua vaan luulevat olevansa normaaleja ja hyviä ihmisiä. Hyi helvetti. Mä en voisi elää itseni kanssa, jos ajattelisin kuin he. Miten voi tuomita ja syyllistää tuntemattomia ihmisiä siitä, että he tuntevat yksinäisyyttä, surua ja ahdinkoa? Täysin käsittämätöntä. Pakko kai noiden ihmisten on saada jotain mielihyvää tuosta toisten ihmisten mollaamisesta, koska muuta syytä en siihen keksi.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä ällöttäviä, empatiakyvyttömiä ja pahoja ihmisiä tämäkin ketju täynnä. Luultavasti eivät sitä edes itse tajua vaan luulevat olevansa normaaleja ja hyviä ihmisiä. Hyi helvetti. Mä en voisi elää itseni kanssa, jos ajattelisin kuin he. Miten voi tuomita ja syyllistää tuntemattomia ihmisiä siitä, että he tuntevat yksinäisyyttä, surua ja ahdinkoa? Täysin käsittämätöntä. Pakko kai noiden ihmisten on saada jotain mielihyvää tuosta toisten ihmisten mollaamisesta, koska muuta syytä en siihen keksi.

Mä en ole ketjussa tuominnut enkä syyllistänyt, mutta ei mun tässä ketjussa jo ilmaisemani ymmärrys heitä kohtaan ole muuttanut heidän perheettömyyttään tai yksinäisyyttään yhtään miksikään. Jos ennen pandemiaa ei ollut erakoitunut kotiinsa, ei sitä kannata tehdä nyt pandemian aikanakaan, jos ei ole terveydellisistä syistä aivan pakko. Hankkii vaikka maskien sijasta hengityssuojaimia (eivät maksa nykyisin enää edes kovin paljoa) ja lähtee jonnekin ihmisten ilmoille, jos yksin kotona kökkiminen alkaa ottaa koville. Ryhtyy harrastamaan sellaisia harrastuksia, mitkä ovat nyt mahdollisia. 

Aloittajan ongelman ymmärrän, kun hänen kaikki ystävänsä ovat perheellisiä. Nyt jos koskaan olisi hyvä alkaa tutustua myös perheettömiin ihmisiin. Tai ylipäätään niihin, jotka eivät ole eristäytyneet verisukulaistensa seuraan. 

Vierailija kirjoitti:

On kyllä ällöttäviä, empatiakyvyttömiä ja pahoja ihmisiä tämäkin ketju täynnä. Luultavasti eivät sitä edes itse tajua vaan luulevat olevansa normaaleja ja hyviä ihmisiä. Hyi helvetti. Mä en voisi elää itseni kanssa, jos ajattelisin kuin he. Miten voi tuomita ja syyllistää tuntemattomia ihmisiä siitä, että he tuntevat yksinäisyyttä, surua ja ahdinkoa? Täysin käsittämätöntä. Pakko kai noiden ihmisten on saada jotain mielihyvää tuosta toisten ihmisten mollaamisesta, koska muuta syytä en siihen keksi.

Kyllä mä ymmärrän ainakin yksinäisten tuskaa näin korona-aikana. Kiitän luojaa, etten joudu olemaan itse yksin nyt kun en pääse itse kunnolla liikkumaan (jalka kipeä). Olen kauhulla ajatellut etten pärjäisi mitenkään jos olisin yksin nyt. Mutta on väärin syyllistää heitä, joilla on joku siellä kotona seurana. 

Hirveän katkeraa kirjoittelua myös yksinäisiltä tässä ketjussa. Sekö helpottaisi yksinäisten oloa, että me muut heivattaisiin miehet ja perheet pellolle ja jäätäisiin myös yksinäisiksi?

Arvuuttelija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keitä nämä sun "mammat" nyt oikeastaan ovat?

Ne on varmaan niitä tämän palstan ihmiskammoisia introverttejä, jotka eivät normaalistikaan käy ulkona kuin pakolliset. Ne, mielialalääkkeitä syövät henkisesti vahvat, joita ei yksinäisyys vaivaa.

Se on vähän pakkokin olla "henkisesti vahva" jos on ollut yksin jo kymmeniä vuosia, se kaupan kassa ainoana säännöllisenä kontaktina. Itse en lääkkeitä syö vaikka varmaan monen mielestä pitäisi. Pakkohan tässä on ihmetellä vähän kun niin moni ei tunnu kestävän ollenkaan tätä korona-aikaa, kun itselle se on ollut ihan tavallista elämää, mitä nyt se maski sinne kauppaan.

Olisihan se kiva kun ihmiset vähän enemmän katsoisivat ympärilleen, että olisiko joku joka ilahtuisi viestistä tai jotain, mutta nykyään sitä lienee turha odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, tsemppiä kovasti yksinäisille. Itse olen parisuhteessa ja omistan koiran mutta silti tunnen tarvetta olla osan ajasta työpaikallani toimistolla koska siellä tapaa muitakin ihmisiä. Meillä on siis etätyömahdollisuus vaikka joka päivä.

Ihanaa, että sinulla on asiat niin hyvin! Usein silloin riittää myös ymmärrystä niille, joilla ei asiat ole yhtä hyvin, mutta meitä on moneksi.

Kyllä näin on. Toivotaan että pian helpottaa tilanne kun saadaan rokotteet annettua ym. Ja vaikka joku uskaltaakin liikkua normaalisti ja nähdä ystäviä, niin kaikki ei uskalla, voi tai halua. Silloin on yksinäisyyttä ja se on kurjaa.

Ymmärrystä voisi olla ihmisillä siinäkin, että jotkut eivät vain kestä tätä eristäytyneisyyden aikaa vaikka miten tsemppaisi ja puuhaa keksisi. Minusta on tervettä myöntää ainakin tosiasiat. Tärkeimpänä pitäisin sitä, että ylipäänsä säilyy nyt hengissä sekoamatta itse kukin. It se m urhien määrähän on noussut pandemian takia.