Yksin asuvien koronayksinäisyyttä on mammojen vaikea käsittää

Vierailija kirjoitti:

Av-mammojen koulukiusaamistausta ja maassa makaavien päähän potkiminen taas tässäkin ketjussa vahvana 

Ei vaan uhriutumista ja turhasta ruikutusta. Kenen teille se hyvä elämä pitäisi järjestää?

Vierailija kirjoitti:

Mun tilanne on sama kuin sun paitsi että olen lisäksi työtön eikä minulla ole kuin pari tuttua joiden kanssa tapaan hyvin harvoin enkä saa noista tapaamisista itselleni juuri mitään vaan minusta on tullut heille ikään kuin terapeutti. Elämästäni kertoo jotain se ettei se juurikaan edes muuttunut koronan myötä, mitä nyt tosiaan harrastuspaikka meni kiinni mikä oli kyllä ikävää koska siellä kuitenkin tuli toisinaan jutustelua niitä näitä kanssaihmisten kanssa joka tällaiselle yksinäiselle on hyvin virkistävää. Joulun vietin yksin ja puhuin ainoastaan sen poliisin kanssa joka soitti minulle lähiomaiseni sekoilun vuoksi.

Eipä silti tule mieleen syyllistää perheellisiä. Meillä kaikilla on omat murheemme ja jokaisella on jotain jota joku muu ei kokemuksen puutteessa voi ymmärtää. Ja aina on joku jolla menee vielä huonommin, kuten varmaan tekstistäni huomasit.

Minusta ap "syyllisti" ystäviään. Tällaisissa tilanteissa sen ystävyyden tason huomaa hyvin. Ollaanko me oikeasti ystäviä vai vaan kavereita tai tuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Jaa, että muiden vika kun sinulla ei ole perhettä. Mä olen perheellinen ja kyllä se on ihan mun oma valinta, ei se perhe mistään pakotettuna tupsahtanut.

Ota nyt vähän vastuuta omasta elämästäsi.

Ei muiden vika, mutta ei nyt välttämättä valintakaan. Vai kuvitteletko että itse valitsin 8 vuotta kestäneen lapsettomuuden, jonka päätteeksi tuli ero juuri sopivasti ennen korona-aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Av-mammojen koulukiusaamistausta ja maassa makaavien päähän potkiminen taas tässäkin ketjussa vahvana 

Ei vaan uhriutumista ja turhasta ruikutusta. Kenen teille se hyvä elämä pitäisi järjestää?

Juuri tämä. Jokaisen elämä on tasan sen näköistä miksi itse on sen tehnyt. Jos kaipaa ystäviä niin niitä ystäviä pitää ihan itse hankkia. Jos kaipaa harrastuksia niin niitä voi nytkin hankkia. Luulisi että nyt olisi aikaa aloittaa monenmoisia uutta halutessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Av-mammojen koulukiusaamistausta ja maassa makaavien päähän potkiminen taas tässäkin ketjussa vahvana 

Ei vaan uhriutumista ja turhasta ruikutusta. Kenen teille se hyvä elämä pitäisi järjestää?

Montako valitusaloitusta olet tehnyt palstalle miehestäsi ja lapsistasi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Jaa, että muiden vika kun sinulla ei ole perhettä. Mä olen perheellinen ja kyllä se on ihan mun oma valinta, ei se perhe mistään pakotettuna tupsahtanut.

Ota nyt vähän vastuuta omasta elämästäsi.

Ei muiden vika, mutta ei nyt välttämättä valintakaan. Vai kuvitteletko että itse valitsin 8 vuotta kestäneen lapsettomuuden, jonka päätteeksi tuli ero juuri sopivasti ennen korona-aikaa?

Eli laiminlöit 8 vuoden lapsettomuuden ja parisuhteen aikana muut ihmissuhteesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Av-mammojen koulukiusaamistausta ja maassa makaavien päähän potkiminen taas tässäkin ketjussa vahvana 

Ei vaan uhriutumista ja turhasta ruikutusta. Kenen teille se hyvä elämä pitäisi järjestää?

Montako valitusaloitusta olet tehnyt palstalle miehestäsi ja lapsistasi? 

En yhtään. Mieheni on hyvä , luotettava ja rakas. Lapset ovat mukavia ja järkeviä ja menestyvät hyvin elämässään. Varovaisuutta noudattaen tavataan normaalisti nytkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Jaa, että muiden vika kun sinulla ei ole perhettä. Mä olen perheellinen ja kyllä se on ihan mun oma valinta, ei se perhe mistään pakotettuna tupsahtanut.

Ota nyt vähän vastuuta omasta elämästäsi.

Ei muiden vika, mutta ei nyt välttämättä valintakaan. Vai kuvitteletko että itse valitsin 8 vuotta kestäneen lapsettomuuden, jonka päätteeksi tuli ero juuri sopivasti ennen korona-aikaa?

Eli laiminlöit 8 vuoden lapsettomuuden ja parisuhteen aikana muut ihmissuhteesi.

En, minulla on kyllä ystäviä. Kommentoin vain siihen miten perheettömyys muka on valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Jaa, että muiden vika kun sinulla ei ole perhettä. Mä olen perheellinen ja kyllä se on ihan mun oma valinta, ei se perhe mistään pakotettuna tupsahtanut.

Ota nyt vähän vastuuta omasta elämästäsi.

Ei muiden vika, mutta ei nyt välttämättä valintakaan. Vai kuvitteletko että itse valitsin 8 vuotta kestäneen lapsettomuuden, jonka päätteeksi tuli ero juuri sopivasti ennen korona-aikaa?

Eli laiminlöit 8 vuoden lapsettomuuden ja parisuhteen aikana muut ihmissuhteesi.

En, minulla on kyllä ystäviä. Kommentoin vain siihen miten perheettömyys muka on valinta.

Mielestäsi sinulla ei ole osaa eikä arpaa siihen että mies lähti? Sen kyllä ymmärrän ettei niin pian uutta suhdetta aloita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä käsitän, mutta ei mua kiinnosta. Itse olet elämäntyylisi valinnut.

Joku tuossa sanoi että kamalaa tää on perheillekin. No mä olen täysin eri mieltä, en mä ole ainakaan kärsinyt koronasta millään tavalla. Me on elelty ihan samalla tavalla perheenä kuin ennenkin. Ei me ennenkään olla jatkuvasti muiden kotona rampattu, viihdytään ihan hyvin keskenäänkin.

Miten tämä on itse valittua? Tuskin kaikilla perheellisilläkään on itse valittu elämäntilanne, joko ei ole tullut lapsiactai tullut yllätyslapsia tai puoliso osoittautui virheeksi, muttei ole syystä x eronnut.

Jaa, että muiden vika kun sinulla ei ole perhettä. Mä olen perheellinen ja kyllä se on ihan mun oma valinta, ei se perhe mistään pakotettuna tupsahtanut.

Ota nyt vähän vastuuta omasta elämästäsi.

Ei muiden vika, mutta ei nyt välttämättä valintakaan. Vai kuvitteletko että itse valitsin 8 vuotta kestäneen lapsettomuuden, jonka päätteeksi tuli ero juuri sopivasti ennen korona-aikaa?

Eli laiminlöit 8 vuoden lapsettomuuden ja parisuhteen aikana muut ihmissuhteesi.

En, minulla on kyllä ystäviä. Kommentoin vain siihen miten perheettömyys muka on valinta.

Mielestäsi sinulla ei ole osaa eikä arpaa siihen että mies lähti? Sen kyllä ymmärrän ettei niin pian uutta suhdetta aloita.

Et nyt ihan taida haluta ymmärtää pointtia. En tosiaan kaipaa seuraa niin kipeästi että jaksaisin tuollaisen kanssa jankata. Hyvää päivänjatkoa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, tsemppiä kovasti yksinäisille. Itse olen parisuhteessa ja omistan koiran mutta silti tunnen tarvetta olla osan ajasta työpaikallani toimistolla koska siellä tapaa muitakin ihmisiä. Meillä on siis etätyömahdollisuus vaikka joka päivä.

Ihanaa, että sinulla on asiat niin hyvin! Usein silloin riittää myös ymmärrystä niille, joilla ei asiat ole yhtä hyvin, mutta meitä on moneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein työni täysin yksin jo ennen koronaa ja nyt sitten jo aiemmin vaivannut yksinäisyys paheni. Aiemmin kävin mm. syömässä lounaan muiden ihmisten keskellä, vaikken seurassa ollutkaan. Ystävilläni on lapsia, he eivät ehdi juurikaan tavata.

Ravintolat ovat auki. Voit istua vaikka koko päivän lounaalla muiden ihmisten keskellä.

Olensen verran vastuullinen, etten viitsi. Asun kuitenkin alueella, jossa on koronaa paljon (pk-seutu ja siellä postinumero, jossa tartunnat koko ajan olleet korkealla). Ja perheetön on muutenkin ihan kusessa, jos sairastuu vakavasti.

Pääkaupunkiseudulla kun joukkoliikenne kuljettaneen sinut aivan mille tahansa postinumeroalueelle syömään.

Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että ihmisen, jonka ei ole pakko, olisi vastuullista lähteä sompailemaan pk-seudun joukkoliikenteeseen ja ruokailla samassa yhteydessä ravintolassa?

Ja toinen juttu on se, että jos se sinkku on vaikka viikon tai kaksi influenssassa tai koronassa kovasti kipeänä, menee tosi hankalaksi, koska läheskään kaikilla ei ole läheisiä, joilta voisi saada apua.

Minä asun yksin ja olen pohjattoman kiitollinen siitä erityisesti näin korona-aikana. Tosi ahdistavaa kuunnella lapsiperheellisten vääntöä ja säätöä näinä aikoina. Koko ajan saavat pelätä, että lapset altistuu ja sitten ravataan siellä koronatesteissä. Pitää pohtia kaikenlaista tylsää, kuten, että uskaltaako sinne kaverisynttäreille mennä vai ei ja puoliso ahdistaa, kun koko ajan ollaan samassa mökissä yhdessä. Huh, huh. Kyllä näinä aikoina voi ihmisiä tavata ja jossain käydäkin. Itse ainakin ulkoilen seurassa säännöllisesti, mun perhettä käy kylässä ja tapaan ihmisiä online. Ja saan tehdä kaikkea mahdollista ihan rauhassa miettimättä yhtään muiden tarpeita, siis jos täällä kökkisi lisäkseni jotain lapsia, kumppani tai koira.

Mä ymmärrän aloittajaa. On aika selvää, että jos tulee tarve rajoittaa ihmiskontakteja, rajoittamista ei aloiteta omista perheenjäsenistä vaan perheen ulkopuolisista. Lapsille ja teineille kuukausikin on jo pitkä aika, joten on ihan ymmärrettävää sekin, että heidän sosiaalisten kontaktiensa tarve on vanhemmilleen tärkeämpi asia kuin vanhempien omien sosiaalisten kontaktien tarve. Lastensa hyvinvointi nyt vaan tulee yleensä kaikille vanhemmille ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen oma hyvinvointi. Se on sellainen vastuu, jonka lapsia hankkiessaan ottaa itselleen. Aivan samoin kuin koiran ottaessaan luopuu vapaudestaan valita, millaisessa säässä lähtee ulos ja millaisessa ei. Mentävä on, vaikka ei huvittaisikaan. 

Omat lapseni - kuten siskoni lapsetkin - ovat jo aikuisia, mutta siitä huolimatta mekin olemme pandemia-aikana priorisoineet lähisukulaiset ystäviä ja kavereita tärkeämmiksi. Valitettavasti. Tällaisena poikkeusaikana vaan huomaa, mikä on se yhteisö, johon ensisijaisesti kuuluu ja mulla se on suku eikä työporukka tai kaveripiiri. 

Mulla on myös se aloittajan mainitsema koira ja koirani ansiosta tunnen alueelta paljon muitakin koiranomistajia. He eivät ole ystäviäni eikä varsinaisesti kavereitanikaan, pikemminkin hyvänpäiväntuttuja. Kuitenkin joka ainoa päivä tulee juteltua jonkun heistä kanssa ja aika usein myös tehtyä koirien ulkoilutuslenkki yhdessä. Yhdellä lapsettomalla sinkkunaisella  koira ei ole edes oma, mutta hänellä on vuorotyötä tekevän kaverinsa koira aika usein hoidossa. 

On harmillista, että aloittajan ihmissuhteet koostuvat lähinnä perheellisistä. Et kuitenkaan ole ainoa, joka kärsii nyt pandemia-aikana yksinäisyydestä. Onko asuinalueellasi esim Facebookissa "puskaradio"-ryhmää, josta voisit kysellä itsellesi iltalenkkiseuraa?  Vaikka jostain koiranomistajasta, jonka on pakko säällä kuin säällä lähteä ulkoilemaan. Koirallisena ymmärrän koirattomia, joita ei oikein inspiroi lähteä pimeään, lumihankeen tai kovaan pakkaseen tarpomaan, koska ei ole pakko.  Ja joku jo ehdottikin vapaaehtoistyötä, jossa voisit tavata muita ihmiisiä. Toivotaan, että tänäkin vuonna  kevät ja kesä saisivat ihmiset taas liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Kahden viikon päästä ollaan onneksi jo helmikuussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein työni täysin yksin jo ennen koronaa ja nyt sitten jo aiemmin vaivannut yksinäisyys paheni. Aiemmin kävin mm. syömässä lounaan muiden ihmisten keskellä, vaikken seurassa ollutkaan. Ystävilläni on lapsia, he eivät ehdi juurikaan tavata.

Ravintolat ovat auki. Voit istua vaikka koko päivän lounaalla muiden ihmisten keskellä.

Olensen verran vastuullinen, etten viitsi. Asun kuitenkin alueella, jossa on koronaa paljon (pk-seutu ja siellä postinumero, jossa tartunnat koko ajan olleet korkealla). Ja perheetön on muutenkin ihan kusessa, jos sairastuu vakavasti.

Pääkaupunkiseudulla kun joukkoliikenne kuljettaneen sinut aivan mille tahansa postinumeroalueelle syömään.

Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että ihmisen, jonka ei ole pakko, olisi vastuullista lähteä sompailemaan pk-seudun joukkoliikenteeseen ja ruokailla samassa yhteydessä ravintolassa?

Ja toinen juttu on se, että jos se sinkku on vaikka viikon tai kaksi influenssassa tai koronassa kovasti kipeänä, menee tosi hankalaksi, koska läheskään kaikilla ei ole läheisiä, joilta voisi saada apua.

Kun käyttäytyy vastuullisesti , käyttää maskia, pesee käsiä ja välttää ruuhkia voi liikkua lähes normaalisti. Riski tartunnan saamiseen on aika pieni noin. En yllytä siihen, mutta mikäli ihmiselle on ylivoimaisen vaikeaa olla kokoajan kotonaan niin voi sitä järkeään käyttää. Valintoja valintoja. Turha vinkua omista valinnoistaan.

Koittakaapa jo päättää näissä perheellisten haukkumisketjuissa, onko perheellisten elämä etuoikeutettua vai paskaa kärsimystä. Se ei oikein voi olla kumpaakin yhtä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän aloittajaa. On aika selvää, että jos tulee tarve rajoittaa ihmiskontakteja, rajoittamista ei aloiteta omista perheenjäsenistä vaan perheen ulkopuolisista. Lapsille ja teineille kuukausikin on jo pitkä aika, joten on ihan ymmärrettävää sekin, että heidän sosiaalisten kontaktiensa tarve on vanhemmilleen tärkeämpi asia kuin vanhempien omien sosiaalisten kontaktien tarve. Lastensa hyvinvointi nyt vaan tulee yleensä kaikille vanhemmille ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen oma hyvinvointi. Se on sellainen vastuu, jonka lapsia hankkiessaan ottaa itselleen. Aivan samoin kuin koiran ottaessaan luopuu vapaudestaan valita, millaisessa säässä lähtee ulos ja millaisessa ei. Mentävä on, vaikka ei huvittaisikaan. 

Omat lapseni - kuten siskoni lapsetkin - ovat jo aikuisia, mutta siitä huolimatta mekin olemme pandemia-aikana priorisoineet lähisukulaiset ystäviä ja kavereita tärkeämmiksi. Valitettavasti. Tällaisena poikkeusaikana vaan huomaa, mikä on se yhteisö, johon ensisijaisesti kuuluu ja mulla se on suku eikä työporukka tai kaveripiiri. 

Mulla on myös se aloittajan mainitsema koira ja koirani ansiosta tunnen alueelta paljon muitakin koiranomistajia. He eivät ole ystäviäni eikä varsinaisesti kavereitanikaan, pikemminkin hyvänpäiväntuttuja. Kuitenkin joka ainoa päivä tulee juteltua jonkun heistä kanssa ja aika usein myös tehtyä koirien ulkoilutuslenkki yhdessä. Yhdellä lapsettomalla sinkkunaisella  koira ei ole edes oma, mutta hänellä on vuorotyötä tekevän kaverinsa koira aika usein hoidossa. 

On harmillista, että aloittajan ihmissuhteet koostuvat lähinnä perheellisistä. Et kuitenkaan ole ainoa, joka kärsii nyt pandemia-aikana yksinäisyydestä. Onko asuinalueellasi esim Facebookissa "puskaradio"-ryhmää, josta voisit kysellä itsellesi iltalenkkiseuraa?  Vaikka jostain koiranomistajasta, jonka on pakko säällä kuin säällä lähteä ulkoilemaan. Koirallisena ymmärrän koirattomia, joita ei oikein inspiroi lähteä pimeään, lumihankeen tai kovaan pakkaseen tarpomaan, koska ei ole pakko.  Ja joku jo ehdottikin vapaaehtoistyötä, jossa voisit tavata muita ihmiisiä. Toivotaan, että tänäkin vuonna  kevät ja kesä saisivat ihmiset taas liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Kahden viikon päästä ollaan onneksi jo helmikuussa. 

Minulla on ulkoiluseuraa. Se ei kuitenkaan vie pois toista surua/kipua.

Sitä, että on ensin menettänyt mahdollisuuden omiin lapsiin, joita olisi halunnut, yrityksistä huolimatta ei ole löytänyt aviopuolisoa, suku on kuollut ja nyt korostuu sekin, että ystävät linnottautuvat omien verisukulaistensa kanssa. Se kirpaisee sitä haavaa, että on itse juureton ja siteetön, tahtomattaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän aloittajaa. On aika selvää, että jos tulee tarve rajoittaa ihmiskontakteja, rajoittamista ei aloiteta omista perheenjäsenistä vaan perheen ulkopuolisista. Lapsille ja teineille kuukausikin on jo pitkä aika, joten on ihan ymmärrettävää sekin, että heidän sosiaalisten kontaktiensa tarve on vanhemmilleen tärkeämpi asia kuin vanhempien omien sosiaalisten kontaktien tarve. Lastensa hyvinvointi nyt vaan tulee yleensä kaikille vanhemmille ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen oma hyvinvointi. Se on sellainen vastuu, jonka lapsia hankkiessaan ottaa itselleen. Aivan samoin kuin koiran ottaessaan luopuu vapaudestaan valita, millaisessa säässä lähtee ulos ja millaisessa ei. Mentävä on, vaikka ei huvittaisikaan. 

Omat lapseni - kuten siskoni lapsetkin - ovat jo aikuisia, mutta siitä huolimatta mekin olemme pandemia-aikana priorisoineet lähisukulaiset ystäviä ja kavereita tärkeämmiksi. Valitettavasti. Tällaisena poikkeusaikana vaan huomaa, mikä on se yhteisö, johon ensisijaisesti kuuluu ja mulla se on suku eikä työporukka tai kaveripiiri. 

Mulla on myös se aloittajan mainitsema koira ja koirani ansiosta tunnen alueelta paljon muitakin koiranomistajia. He eivät ole ystäviäni eikä varsinaisesti kavereitanikaan, pikemminkin hyvänpäiväntuttuja. Kuitenkin joka ainoa päivä tulee juteltua jonkun heistä kanssa ja aika usein myös tehtyä koirien ulkoilutuslenkki yhdessä. Yhdellä lapsettomalla sinkkunaisella  koira ei ole edes oma, mutta hänellä on vuorotyötä tekevän kaverinsa koira aika usein hoidossa. 

On harmillista, että aloittajan ihmissuhteet koostuvat lähinnä perheellisistä. Et kuitenkaan ole ainoa, joka kärsii nyt pandemia-aikana yksinäisyydestä. Onko asuinalueellasi esim Facebookissa "puskaradio"-ryhmää, josta voisit kysellä itsellesi iltalenkkiseuraa?  Vaikka jostain koiranomistajasta, jonka on pakko säällä kuin säällä lähteä ulkoilemaan. Koirallisena ymmärrän koirattomia, joita ei oikein inspiroi lähteä pimeään, lumihankeen tai kovaan pakkaseen tarpomaan, koska ei ole pakko.  Ja joku jo ehdottikin vapaaehtoistyötä, jossa voisit tavata muita ihmiisiä. Toivotaan, että tänäkin vuonna  kevät ja kesä saisivat ihmiset taas liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Kahden viikon päästä ollaan onneksi jo helmikuussa. 

Minulla on ulkoiluseuraa. Se ei kuitenkaan vie pois toista surua/kipua.

Sitä, että on ensin menettänyt mahdollisuuden omiin lapsiin, joita olisi halunnut, yrityksistä huolimatta ei ole löytänyt aviopuolisoa, suku on kuollut ja nyt korostuu sekin, että ystävät linnottautuvat omien verisukulaistensa kanssa. Se kirpaisee sitä haavaa, että on itse juureton ja siteetön, tahtomattaan.

Ymmärrän tuon ja erityisesti sen, että nyt pandemia-aikana suru korostuu. Perheelliset ystäväsi eivät kuitenkaan voi sinun vuoksesi muuttua perheettömiksi eikä heidän sukulaisensa sinulle sukulaisiksi. Pandemia on jonain päivänä ohi, mutta edelleen sinulta puuttuu kaipaamasi perhe ja edesmenneet sukulaisesi. Olisiko nyt hyvä ajankohta yrittää luoda ystävyyssuhteita sellaisiin ihmisiin, joilla on sama tilanne kuin sinullakin? Pandemian jälkeen voi tietysti taas käydä normaalisti harrastuksissa, matkustella, käydä baareissa jne, mutta kuinka pitkään niitäkään lopulta jaksaa tehdä riippuu ihan siitäkin, miten hyvässä kunnossa ikääntyessään pysyy. Ja miten suurta eläkettä tulee aikanaan saamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän aloittajaa. On aika selvää, että jos tulee tarve rajoittaa ihmiskontakteja, rajoittamista ei aloiteta omista perheenjäsenistä vaan perheen ulkopuolisista. Lapsille ja teineille kuukausikin on jo pitkä aika, joten on ihan ymmärrettävää sekin, että heidän sosiaalisten kontaktiensa tarve on vanhemmilleen tärkeämpi asia kuin vanhempien omien sosiaalisten kontaktien tarve. Lastensa hyvinvointi nyt vaan tulee yleensä kaikille vanhemmille ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen oma hyvinvointi. Se on sellainen vastuu, jonka lapsia hankkiessaan ottaa itselleen. Aivan samoin kuin koiran ottaessaan luopuu vapaudestaan valita, millaisessa säässä lähtee ulos ja millaisessa ei. Mentävä on, vaikka ei huvittaisikaan. 

Omat lapseni - kuten siskoni lapsetkin - ovat jo aikuisia, mutta siitä huolimatta mekin olemme pandemia-aikana priorisoineet lähisukulaiset ystäviä ja kavereita tärkeämmiksi. Valitettavasti. Tällaisena poikkeusaikana vaan huomaa, mikä on se yhteisö, johon ensisijaisesti kuuluu ja mulla se on suku eikä työporukka tai kaveripiiri. 

Mulla on myös se aloittajan mainitsema koira ja koirani ansiosta tunnen alueelta paljon muitakin koiranomistajia. He eivät ole ystäviäni eikä varsinaisesti kavereitanikaan, pikemminkin hyvänpäiväntuttuja. Kuitenkin joka ainoa päivä tulee juteltua jonkun heistä kanssa ja aika usein myös tehtyä koirien ulkoilutuslenkki yhdessä. Yhdellä lapsettomalla sinkkunaisella  koira ei ole edes oma, mutta hänellä on vuorotyötä tekevän kaverinsa koira aika usein hoidossa. 

On harmillista, että aloittajan ihmissuhteet koostuvat lähinnä perheellisistä. Et kuitenkaan ole ainoa, joka kärsii nyt pandemia-aikana yksinäisyydestä. Onko asuinalueellasi esim Facebookissa "puskaradio"-ryhmää, josta voisit kysellä itsellesi iltalenkkiseuraa?  Vaikka jostain koiranomistajasta, jonka on pakko säällä kuin säällä lähteä ulkoilemaan. Koirallisena ymmärrän koirattomia, joita ei oikein inspiroi lähteä pimeään, lumihankeen tai kovaan pakkaseen tarpomaan, koska ei ole pakko.  Ja joku jo ehdottikin vapaaehtoistyötä, jossa voisit tavata muita ihmiisiä. Toivotaan, että tänäkin vuonna  kevät ja kesä saisivat ihmiset taas liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Kahden viikon päästä ollaan onneksi jo helmikuussa. 

Minulla on ulkoiluseuraa. Se ei kuitenkaan vie pois toista surua/kipua.

Sitä, että on ensin menettänyt mahdollisuuden omiin lapsiin, joita olisi halunnut, yrityksistä huolimatta ei ole löytänyt aviopuolisoa, suku on kuollut ja nyt korostuu sekin, että ystävät linnottautuvat omien verisukulaistensa kanssa. Se kirpaisee sitä haavaa, että on itse juureton ja siteetön, tahtomattaan.

Ymmärrän tuon ja erityisesti sen, että nyt pandemia-aikana suru korostuu. Perheelliset ystäväsi eivät kuitenkaan voi sinun vuoksesi muuttua perheettömiksi eikä heidän sukulaisensa sinulle sukulaisiksi. Pandemia on jonain päivänä ohi, mutta edelleen sinulta puuttuu kaipaamasi perhe ja edesmenneet sukulaisesi. Olisiko nyt hyvä ajankohta yrittää luoda ystävyyssuhteita sellaisiin ihmisiin, joilla on sama tilanne kuin sinullakin? Pandemian jälkeen voi tietysti taas käydä normaalisti harrastuksissa, matkustella, käydä baareissa jne, mutta kuinka pitkään niitäkään lopulta jaksaa tehdä riippuu ihan siitäkin, miten hyvässä kunnossa ikääntyessään pysyy. Ja miten suurta eläkettä tulee aikanaan saamaan.

Jos on henkisesti perheihminen, ei se sinkkumeno jaksa kauheasti vetää puoleensa, on sitten ystäviä siihen tai ei. Koronan lisäämä yksinäisyys syventää surua, mutta ei se toki poissa ole normaalinakaan aikana.

Jossain oli artikkeli siitä, miten ihmisen hermosto tarvitsee itsesäätelyynsä muita ihmisiä, harva pystyy olemaan erakkona eikä siinä ole kyse tahdonvoimasta tai väärästä asenteesta.

Joku yritti tuolla aiemmin syyllistää yksinäisiä. Eiköhän lähes jokainen yksinäinen ole vellonut siinä ajatuksessa, että mikä itsessä on vikana, kun oma tilanne on mikä on eikä vain syyttänyt ympäristöä asiantilasta.

Työtön luuserimies 30 vee. Olen yksin mutta en yksinäinen. Seuraa pitää kissa ja Discordin kautta kaverit joita ei pääse näkemään. Koska olen köyhä, harvoin niitä pääsisi näkemään livenä muutenkaan. Elämäni ei ole juuri muuttunut mitenkään, tälläistä se on aina ollut ja siihen on jo tottunut. Kun pätkätöitä ja silpputöitä ei ole, työttömyysjaksojen aikana teen omia koodaus- ja animaatioprojekteja eteenpäin.

Tuntuu siltä että koko maailma on kohta vuoden ajan vedetty meidän köyhien miesten todellisuuteen missä ei ikinä matkustella ja ravintoloissa käydään hyvin harvoin. Sitä toivoo että ymmärrys köyhien todellisuuteen olisi parempi koronaviruksen jälkeen mutta tuskinpa. Jahka tilanne normalisoituu niin tällä hetkellä itkua tihrustavat rikkaat seurapiiri-ihmiset menevät takaisin kuplaansa väheksymään köyhiä laiskureina ja "heikkoina" ihmisinä.