Jatkuva pelko, että jotain pahaa tapahtuu

Ahdistuneisuushäiriö. Menisin psykiatrille. Lääkitystä pienellä annostuksella kannattaisi ainakin kokeilla.

Ahdistuneisuushäiriö. Minulla on se ihan diagnosoitu, ja olen juuri samanlailla ajatteleva. Pahaksi onneksi meille vielä sattui huono tuuri asiassa joka 99,9% samaa tekevistä on peace of cake. Me nyt sitten mennään vaikeimman kautta tässäkin.

Itse en unelmoi enää mistään. En kiellä, etteikö elämässä voi tapahtua myös hyviä asioita, ja pidän tämän niin hyvin omana ahdistuksena kuin vain osaan. Terapiaa en saa Kelan maksamana, ja lääkkeitä en halua, sillä haluan kuitenkin myös tuntea jotakin, enkä olla turta pökkelö robotti.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuushäiriö. Menisin psykiatrille. Lääkitystä pienellä annostuksella kannattaisi ainakin kokeilla.

Tuota olen miettinyt ja ihan kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.

Ap

Ahdistuneisuushäiriö. Tuttua huttua. Mulla ei auttanut muu kuin takoa kaaliin kertakaikkiaan se että asiat tapahtuu jos on tapahtuakseen, murehdin tai en. Syöpä uusii tai ei uusi, ajattelin sitä tai en. Huonojen ajatusten ajattelu ainoastaan ahdostaa minua, ja saa minun oloni pahaksi, se ei mitenkään estä syövän uusiutumista. En myöskään ole mikään profeetta sillä perusteella että ymmärrän sen minkä kaikki muutkin ymmärtävät, eli elämässä sattuu ja tapahtuu, välillä iloa välillä surua.

Varautuminen tulevaan on eri asia kuin turvan hakeminen itselle siitä että on käyvinään jokaisen yksityiskohdan kaikki mahdolliset variaatiot läpi, että nyt muka tiedän mitä on odotettavissa, ja osaan emptionaalisesti varautua siihen ettei minulta vedetä yhtäkkiä mattoa alta. 

Suomalainen keskiaikainen onnellisuuskäsitys. Suomalaiset ajattelevat edelleen, että jos jotain onnistaa, se on toiselta pois. Eli että onnellisuutta on rajallinen määrä, joten siitä pitää taistella ja sitten ollaan kateellisia, kun joku toinen viekin kaiken onnen ja itselle ei jää yhtään. Tai sitten ollaan huolissaan siitä, että itseä onnisti, niin nyt muilla on kurjempaa.

Meidän pitäisi viimein tajuta, että onnellisuutta on tässä maailmassa rajaton määrä. Jos minua onnistaa, se ei ole sinulta pois. Ja toisinpäin.

Terapiaa pitää käydä jopa vuosia, et hyödy parista käynnistä.

Mua pelottaa kans usein että jotain pahaa tapahtuu. Sairastun koronaan ja joudun sairaalaan tai tulee sota tai joku hyökkää pimeässä kimppuun tai laiva uppoaa jos meen sinne jne. Myös mun elämässä on monenlaista ollut, ja luulen ettei mulle oo koskaan syntynyt semmoista perusturvallisuuden tunnetta, ja se on isoin ongelma. Ahdistun tosi helposti ja koen oloni turvattomaksi ja myös helposti ajattelen että oon yksin ja musta ei välitetä.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuushäiriö. Tuttua huttua. Mulla ei auttanut muu kuin takoa kaaliin kertakaikkiaan se että asiat tapahtuu jos on tapahtuakseen, murehdin tai en. Syöpä uusii tai ei uusi, ajattelin sitä tai en. Huonojen ajatusten ajattelu ainoastaan ahdostaa minua, ja saa minun oloni pahaksi, se ei mitenkään estä syövän uusiutumista. En myöskään ole mikään profeetta sillä perusteella että ymmärrän sen minkä kaikki muutkin ymmärtävät, eli elämässä sattuu ja tapahtuu, välillä iloa välillä surua.

Varautuminen tulevaan on eri asia kuin turvan hakeminen itselle siitä että on käyvinään jokaisen yksityiskohdan kaikki mahdolliset variaatiot läpi, että nyt muka tiedän mitä on odotettavissa, ja osaan emptionaalisesti varautua siihen ettei minulta vedetä yhtäkkiä mattoa alta. 

Totta kaikki mitä kirjoitat. Ja toki tiedän, että minun ilolla ja surulla ei ole muiden terveydentilaan mitään vaikutusta. Nuorempana näitä tuli ja meni, mutta nyt olen jotenkin jumahtanut tähän ajattelumalliin. Täytyypi sitten olla työterveyteen uudestaan yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Terapiaa pitää käydä jopa vuosia, et hyödy parista käynnistä.

Tiedän. Fakta on kuitenkin se, että en ole tällä hetkellä motivoitunut mihinkään viikottaisiin sessioihin. Luulen, että lähden tuolla lääkityksellä liikkeelle ja sitten jos se lähtee hyvin rullaamaan löytyy varmaan motivaatiota siihen terapiaankin jos sellaista saa.

Vierailija kirjoitti:

Mua pelottaa kans usein että jotain pahaa tapahtuu. Sairastun koronaan ja joudun sairaalaan tai tulee sota tai joku hyökkää pimeässä kimppuun tai laiva uppoaa jos meen sinne jne. Myös mun elämässä on monenlaista ollut, ja luulen ettei mulle oo koskaan syntynyt semmoista perusturvallisuuden tunnetta, ja se on isoin ongelma. Ahdistun tosi helposti ja koen oloni turvattomaksi ja myös helposti ajattelen että oon yksin ja musta ei välitetä.

Kuulostaa todella tutulta. Ja todellisuudessa tiedän, että en ole yksin, minulla on sisareni, vanhempani ja ystäväni. En näistä asioista heille kuitenkaan kauheasti puhu, koska en halua heitä kuormittaa.

En ehkä puhu samasta asiasta, mutta mulla on ollut jossain vaiheessa tapana ajatella "jos en tee asiaa x tavalla x, tapahtuu jotain ikävää", tyyliin vaikka kierrä lyhtypylvästä oikealta puolelta, jos astun suojatien viivan yli tms. pientä ja varmaan lapsellista. Sitten tajusin, että yhtä lailla olen ajatellut, että "jos puolestaan astun tasan viivalle/kierrän oikealta puolelta yms., minulle tapahtuu jotain hyvää" - eikä nekään ole erikoisemmin pitäneet paikkansa! :D Elämä on jatkunut aika omalla painollaan riippumatta minun pienistä valinnoistani. 

 

Edelleen minun tekee mieli tehdä joku asia "oikein", mutta olen jo päässyt siihen, että jos se ei huomiota herättämättä tai muuten vaivaa näkemättä onnistu, niin siitä ei ole tulossa mitään seurausta tai "rangaistusta". Koska maailma ei vaan pyöri niin, mikään ei ole yhteydessä minun merkityksettömiin valintoihini, vaikka "oikealta puolelta kiertämisessä" onkin tietynlaista mielihyvää. Mitään tekemistä sillä ei silti ole minkään kanssa.

Kyllä sä jousut ihan itse sen tiesi käymään. Et tule saamaan ihmepilleriä työterveydestä. Tässä on ollut jo hyviä nuoria mistä pitää kiinni ja mitä miettiä.

Kai se on jokin alkukantainen vaisto, että on koko ajan vähän varuillaan.