Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tulin liian vanhana äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes kuusikymppisenä
19.01.2021 |
Sain kuopuksen 35 -vuotiaana. Sain kolme lasta yhteensä, ensimmäisen 22-vuotiaana.
Kuopus on rakas, ihana, lapsi, mutta voi kuinka typerä ja vanha olin hänet saadessani. Jos voisin, tekisin toisin. Pitkään ”uskottelin” että mitään en kadu, mutta kyllä tavallaan kadun. Nyt lähes 60 -vuotiaana tajuan, miten loppuun kaluttu, aikaani jäljessä ja kehäraakki olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni nuorekkaampi. Asiat meni niin kuin meni, mutta omille lapsille toivoisin erilaisia elämänvalintoja.
Uskaltaako kukaan myöntää että on pohtinut samaa?
Kommentit (82)
Olen pohtinut samaa. Toivottavasti omat lapset ovat viisaampia ja tajuavat lopettaa hyvän sään aikana (alle 30v).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen saanut kuopukseni paljon sinua vanhempana enkä kadu. En ole kuusikymppinen, mutta jos elän sinne asti, olen iloinen, sillä kuopukseni on siinä vaiheessa jo lähes täysi-ikäinen. Tällä hetkellä nautin elämästäni ja taaperosta kovasti.
38-vuotiaana sain pitkän odotuksen jälkeen ainokaiseni. Rankka epätoivoinen valvominen kaksi ekaa vuotta vaikuttanut lähinnä siihen että en halua edes yrittää toista. Tuskin saisinkaan, mutta ei tämän ikäistä ole luotu vauvan takia valvomaan. En kadu, muuten kaikki on ihanaa ha tämäkin loppuu joskus.
Kaverini sai ensimmäisen lapsen 39-vuotiaana ja toisen 41-vuotiaana. Hän on kyllä maailman onnellisin äiti ja lapset ovat kaikki kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini sai ensimmäisen lapsen 39-vuotiaana ja toisen 41-vuotiaana. Hän on kyllä maailman onnellisin äiti ja lapset ovat kaikki kaikessa.
Minun kaverini sai ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana ja toisen 19-vuotiaana. Hän on kyllä maailman onnellisin äiti ja lapset ovat kaikki kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini sai ensimmäisen lapsen 61 -vuotiaana ja toisen 72-vuotiaana. Hän on kyllä maailman onnellisin äiti ja lapset ovat kaikki kaikessa
Itse olin påaljon valmiimpi äidiksi 37-vuotiaana kuin 28-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain omani 42 - vuotiaana. Tyttö nukkui alusta pitäen hyvin ja on iloinen ja terve lapsi. Ollaan jaksettu erinomaisesti.
Sain lapseni 40-vuotiaana. Nyt kun olen 60v, hän on aikuinen. Olen onnellinen, että sain hänet.
En tuhlaa aikaan sen miettimiseen, miten elämäni olisi mennyt jos olisin tullut äidiksi 30-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan virhe on, että olet tehnyt lapsen sekä nuorena, 22v että ns.vanhana 35v. Sait huonot puolet molemmista. Et päässyt elämään vapaata nuoruutta (joka varmasti on vaikuttanut siihen että koit olevasi kehäraakki nelikymppisenä) ja sinulla oli iltatähti kotona pitkään. Sinulla on ollut lapsia kotona varmaan noin 30 vuotta!
Kuopuksen sain 41-vuotiaana. En todellakaan ole mikään raakki. En kadu. Hyvin meni koko ajan kaikki. En ole vielä lähellä 60- kymppinen, mutta kuopus on teini, eli on tätä jo nähty hänen kanssaan oloa. Huippu tyyppi kaikkine kiemuroineen, joka on antanut elämään paljon. Ihana, että saimme hänetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä ole moista pohtinut. Sen sijaan olen voinut ilolla todeta, että kun lapset lähtivät opiskelemaan, saatoin korkeassa 55 vuoden iässä (ja pari vuotta vanhempana) ostaa heille opiskelukaupungista asunnot, koska omassa elämässä talous oli kunnossa. Sen sijaan 19v iässä lapsensa saanut tuttu maksoi 40v iässä omaa asuntolainaansa eikä kyennyt auttamaan lapsiaan taloudellisesti mitenkään.
Kun minä lasten vauvavaiheessa tarvitsin omaa aikaa, saatoin palkata kotiin apua. Se silloin 20v ikäinen marisi jatkuvasti, että ei ole turvaverkkoa ja itse joutuu kaiken hoitamaan. Lapseni saivat harrastaa mitä tahansa, minulla oli aikaa kuljetella, mutta se nuorempi tuttuni järjesti elämänsä omien harrastustensa mukaan. No minähän ne hänenkin lapsensa sitten mukaan otin.
En ole vielä 60v iässä isoäiti, mutta nyt alle 45v tuttuni on mummi kolmelle. Oma aikani on omaa aikaani, tuttu huokailee, miten mahdottomasti lapsensa tarvitsevat apua omien lastensa kanssa.
12-vuotiaana olin mitä parhain äiti. 30-vuotiaana loppuunkaluttuna luuskana en olisi jaksanut valvoa. Mieskin olisi varmaan jättänyt noin vanhan äidin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
12-vuotiaana olin mitä parhain äiti. 30-vuotiaana loppuunkaluttuna luuskana en olisi jaksanut valvoa. Mieskin olisi varmaan jättänyt noin vanhan äidin.
Minä taas olin vielä 59 vuotiaana ihan pentu! Tuskin tunsin edes itseäni, saati että minusta olisi äidiksi ollut! Nyt 85 vuotiaana alan harkita lisääntymistä kun on järkeä kasvanut vähän päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin påaljon valmiimpi äidiksi 37-vuotiaana kuin 28-vuotiaana.
Munasarjasi olivat eri mieltä.
Samoin ihan perusbiologia. Aikamoisen riskin otit.
Sain esikoisen 27-vuotiaana ja kuopuksen 41-vuotiaana. Munasarjat olivat jokaisella kerralla samaa mieltä kanssani: raskauduin aina heti, kun sitä toivoin. Lapset olivat terveitä ja kaikki meni hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole moista pohtinut. Sen sijaan olen voinut ilolla todeta, että kun lapset lähtivät opiskelemaan, saatoin korkeassa 55 vuoden iässä (ja pari vuotta vanhempana) ostaa heille opiskelukaupungista asunnot, koska omassa elämässä talous oli kunnossa. Sen sijaan 19v iässä lapsensa saanut tuttu maksoi 40v iässä omaa asuntolainaansa eikä kyennyt auttamaan lapsiaan taloudellisesti mitenkään.
Kun minä lasten vauvavaiheessa tarvitsin omaa aikaa, saatoin palkata kotiin apua. Se silloin 20v ikäinen marisi jatkuvasti, että ei ole turvaverkkoa ja itse joutuu kaiken hoitamaan. Lapseni saivat harrastaa mitä tahansa, minulla oli aikaa kuljetella, mutta se nuorempi tuttuni järjesti elämänsä omien harrastustensa mukaan. No minähän ne hänenkin lapsensa sitten mukaan otin.
En ole vielä 60v iässä isoäiti, mutta nyt alle 45v tuttuni on mummi kolmelle. Oma aikani on omaa aikaani, tuttu huokailee, miten mahdottomasti lapsensa tarvitsevat apua omien lastensa kanssa.
Minua jo mummottaa
N43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole moista pohtinut. Sen sijaan olen voinut ilolla todeta, että kun lapset lähtivät opiskelemaan, saatoin korkeassa 55 vuoden iässä (ja pari vuotta vanhempana) ostaa heille opiskelukaupungista asunnot, koska omassa elämässä talous oli kunnossa. Sen sijaan 19v iässä lapsensa saanut tuttu maksoi 40v iässä omaa asuntolainaansa eikä kyennyt auttamaan lapsiaan taloudellisesti mitenkään.
Kun minä lasten vauvavaiheessa tarvitsin omaa aikaa, saatoin palkata kotiin apua. Se silloin 20v ikäinen marisi jatkuvasti, että ei ole turvaverkkoa ja itse joutuu kaiken hoitamaan. Lapseni saivat harrastaa mitä tahansa, minulla oli aikaa kuljetella, mutta se nuorempi tuttuni järjesti elämänsä omien harrastustensa mukaan. No minähän ne hänenkin lapsensa sitten mukaan otin.
En ole vielä 60v iässä isoäiti, mutta nyt alle 45v tuttuni on mummi kolmelle. Oma aikani on omaa aikaani, tuttu huokailee, miten mahdottomasti lapsensa tarvitsevat apua omien lastensa kanssa.Minua jo mummottaa
N43
Kuulostaa kamalalta, äläpä yleistä!
T. N45 joka ei halua mummoutua vielä vuosikymmeniin
Sain ainokaiseni 40 vuotiaana. Nyt lapsi on 15v ja olen toki koululuokan vanhin äiti, mutta selvästi se, jolla on eniten mahdollisuuksia panostaa lapseensa. Minun lapseni on aina saanut harrastaa mitä haluaa ja minulla on aikaa kuskata ja rahaa ostella välineitä jne.
Olen aina hoitanut itse lapseni ja on ollut rahaa matkustella koko perheenä.
15v olen seurannut, miten ne nuoret äidit järjestivät elämänsä omien harrastusten ja työkuvioiden ympärille ja lapset jäivät sivuun. Luuhasivat koulun jälkeen jossain kavereilla tms. ja odottivat, että äiti tulisi illaksi kotiin. Meillä oli välipala valmiina odottamassa ja lämmin ruoka aina viideltä.
Parin vuoden päästä lapseni muuttaa opiskelemaan, ostamme hänelle oman asunnon ja meillä on muutenkin mahdollisuus tukea rahallisesti, koska talolainamme on maksettu jo.
Sain elää elämäni alkupuoliskon täysin itseäni varten, joten minulla on ollut ilo ja onni panostaa perhe-elämään täysillä. En kadu mitään.
Sen sijaan säälin muutamia lapseni kavereita, joiden kotona jatkuvasti huudettiin ja riideltiin, ja rahat oli vähissä ja aika ei riittänyt, vanhemmat eivät juuri kotona. Liian paljon kasataan asioita siihen kolmenkympin tienoille. Asiat voi tehdä helpomminkin.
Jos tekee lapset parikymppisenä, joutuu opiskelemaan, etsimään töitä, käymään töissä. Hankkimaan isomman asunnon, maksamaan lainoja, harrastamaan omia juttuja, eroamaan, pariutumaan uudelleen ym. kaikkea siinä lapsenhoidon ohessa.
Yleensä on iso rahapula. Ja vielä yleisempää, että hermot kireällä ja aikapula.
Sitten tullaan nelikymppisinä mummoiksi ja edelleenkään ei ole mahdollisuutta tukea aikusia lapsiaan rahallisesti, töissä on käytävä ja silti pitäisi vielä hoitaa lastenlapsiakin.
MILLOIN oikein on aikaa itselle?
Nuoruus oli ja meni!
Eläkeikää odotellessa.
Alue: Aihe vapaa
En todellakaan ollut liian vanha saamaan lapseni 36 vuotiaana, vaan just sopivan ikänen.