Avovaimo ottanut tietämättäni kymppitonneja velkaa
Onko muita vaihtoehtoja kuin erota? Avokki kertoi eilen ottaneensa viimeisen neljän vuoden aikana niin paljon velkaa että ei niistä enää selviä ja velkaa on noin 30000. En tiedä mihin rahat ovat menneet. Väittää että ei ainakaan uhkapeleihin mitä ensimmäisenä vaihtoehtona mietin.
Meillä on yhteinen asuntolaina, jonka lyhennykset on koko ajan hoituneet normaalisti. Itse asiassa miyään tähän velka-asiaan viittaavaa en ole huomannut.
Minulla varoja suunnilleen saman verran kuin vaimolla velkaa ja asunto myytynä jättäisi varmaan noin 30k plussaa lainan jälkeen.
Kaikki luottamushan tässä on mennyt. Varmaan pitää jatkaa erillään.
-m39-
Kommentit (392)
Helposti 30 tonnia menee kodin tavaroihin, vaatteisiin, juhlimiseen, elämiseen ynnä muuhun.
AP, meillä mun avomies otti lainan maksaakseen kaikki "rästiin" jääneet maksut. Itse koitin pyytää, ettei ottaisi, ja että selviäisimme kyllä muutenkin.
Otti kuitenkin, ja elin siinä luulossa että oli hoitanut maksut pois, ja lyhentäisi nyt sitä velkaa. Kun löysin paksun laskupinon, selvisikin, että oli käyttänyt lainarahaa elämiseen, ja oman elintason nostamiseen.
Tottakai suutuin, ja asiasta hetken muistuttelinkin. Nyt ollaan yhdessä selvitetty mihin on velkaa ja kuinka paljon.
Vaikka ärsyttääkin vietävästi, raha on kuitenkin vaan rahaa. Mun mielestä olisi väärin punnita rakkautta sen perusteella. Luottamus kyvystä raha-asioiden hoitamiseen toki kärsi, mutta ei se maailmanloppu ole.
Toisen velkoja ei kannata lähteä maksamaan, muuten tekee itselleen ja toiselle karhunpalveluksen.
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä pikavipeillä ilmeisesti onnistunut itsensä tuohon kierteeseen saamaan. Maksanut sitten velkaa velalla jne. Suurin osahan tuosta summasta on loppupeleissä korkoja. Oikein klassinen älä tee näin -tapaus. Otti luottokiellot ja menee velkaneuvontaan. Koitetaan saada hommaa kasaan.
-ap-
? Velkaantunut koska halusi ottaa pikavippejä?
Eihän tuo vielä kerro 'ongelman syvyyttä'. Mihin hän ne vipit oikein otti? Kampaamokäynteihin / vaatteisiin / yleiseen liian kalliiseen elämäntapaan / lääkekuluihin / matkusteluun / pelaamiseen ??!
Jos esim maksatte kulut puoliksi mutta teidän elämäntapa liian kallis hänelle - teidän täytyy muuttaa elämäntapanne vaatimattomammaksi.
Jos hän on joutunut kierteeseen koska tykkää shoppailla - se on vähän kuin alkoholismi.
Jos hän on kierteessä koska ystävien elintavat kalliit - rehellisesti, onko hän valmis luopumaan noista ystäväpiireistä ?
Jos hän on joutunut kierteeseen koska koiran lääkärilaskut... tilanne on koko lailla eri. Mitä tehdä koiralle? Onko se yksi paljon sairasteleva elukka, vai onko tuo velanoton syy ollut oikeasti väliaikainen ?
Jne.
Lotta Fagina kirjoitti:
Voithan sä vaimon kanssa kokeilla pelata ne velat pienemmäksi, ehkä voitolle nettikasinoilla.
Katsokaa vain sellainen Maltalle rekisteröitynyt nettikasino, niin voitot ovat verottomia.
South Park-piirrossarjan jossain jaksossa asiaa käsiteltiin hyvin - lakimies oli käynyt peliriippuvaisena häviämässä rahansa ja talonsa intiaanien kasinolla ja muut miehet lähtivät pelastamaan häntä ja pelasivat kasinolla paremmin ja pääsivät tasoihin velan kanssa, mutta sitten sijoittivat sen miljoona dollaria yhdellä pelimerkillä rulettiin ja hävisivät. Mukana olleet lapset ihmettelivät miesten tyhmyyttä: "olitte jo tasoissa!", niin niin miehet selittivät että te lapset ette vielä ymmärrä että peliä ei tule koskaan lopettaa kesken, vaan jatketaan loppuun asti.
breastvest kirjoitti:
Helposti 30 tonnia menee kodin tavaroihin, vaatteisiin, juhlimiseen, elämiseen ynnä muuhun.
AP, meillä mun avomies otti lainan maksaakseen kaikki "rästiin" jääneet maksut. Itse koitin pyytää, ettei ottaisi, ja että selviäisimme kyllä muutenkin.
Otti kuitenkin, ja elin siinä luulossa että oli hoitanut maksut pois, ja lyhentäisi nyt sitä velkaa. Kun löysin paksun laskupinon, selvisikin, että oli käyttänyt lainarahaa elämiseen, ja oman elintason nostamiseen.
Tottakai suutuin, ja asiasta hetken muistuttelinkin. Nyt ollaan yhdessä selvitetty mihin on velkaa ja kuinka paljon.
Vaikka ärsyttääkin vietävästi, raha on kuitenkin vaan rahaa. Mun mielestä olisi väärin punnita rakkautta sen perusteella. Luottamus kyvystä raha-asioiden hoitamiseen toki kärsi, mutta ei se maailmanloppu ole.
Toisen velkoja ei kannata lähteä maksamaan, muuten tekee itselleen ja toiselle karhunpalveluksen.
Anteeksi nyt vaan, mutta ihan järkyttävää jos "helposti saa kulumaan 30000 kodin sisustukseen, vaatteisiin, juhlimiseen..." siis kolkyttonnia!!!
Ei sitä millään voi kuitata 'se on vaan rahaa' - siinä on kyllä elämänarvot niin perseellään, että kyl se ihan muuta kuin 'vain rahaa' 😱
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä pikavipeillä ilmeisesti onnistunut itsensä tuohon kierteeseen saamaan. Maksanut sitten velkaa velalla jne. Suurin osahan tuosta summasta on loppupeleissä korkoja. Oikein klassinen älä tee näin -tapaus. Otti luottokiellot ja menee velkaneuvontaan. Koitetaan saada hommaa kasaan.
-ap-
No tuo kuullostaa kaikkein järkevimmältä tuossa tilanteessa, oikeasta päästä hän on nyt aloittanut. Yritä itse olla hötkyilemättä ja jäitä hattuun. Tiedän, ei ole helppoa, olen itse ollut samassa tilanteessa ja tiedän, miltä tuntuu, kun koko maailma tuntuu romahtavan. Mulla veti mies ihan järkyttävät velat ja korkojen korkojen korkoa niin paljon, etten kehtaa edes kertoa. Lyhennysvapaa kausi lainasta on hyvä ratkaisu tuossa tilanteessa, että saatte selviteltyä asioita ja jonkinlaisen suunnitelman aikaan velkaneuvonnassa. Yritä olla ajattelematta suhteen jatkoa just nyt äläkä tee mitään hätiköityä, koska vasta lähitulevaisuus osoittaa, miten avokkisi - ja te yhdessä - selviätte tilanteesta. Vaikka taipumus sössiä raha- asiansa voi olla kroonista, niin jotkut kyllä oikeasti myös oppivat ongelmistaan ja tällainen tilanne voi tosiaan olla kunnon herätys. Jos pystytte puhumaan tilanteesta avoimesti ja keksimään teille toimivia ratkaisuja, esim. että sinä hoidat kaikki raha-asiat ja hänellä luottokielto päällä/ei yhtään luottokorttia, niin pariskuntana saatatte hyvinkin pystyä pääsemään eteenpäin. Kaikki eivät vain ole yhtä hyviä kaikessa, ja jonkun kompastuskivi on just raha. Valitettavasti.
Minä olen samassa tilanteessa kuin avovaimosi, tosin en ole salannut tilannetta. Olen rahoittanut yhteistä elämäämme velkarahalla, mies on kylmästi jättänyt minulta ”lainaamansa” rahat maksamatta takaisin. Tiedän, varsinainen aarre. Olen pihistellyt esim. omista syömisistäni, ja koittanut selvitä velkataakasta, mutta nyt en jaksa enää. Päästämällä velat ulosottoon minulle jää palkasta jopa enemmän rahaa käyttööni, ja jatkossa voin kuitata miehen rahapyyntöihin että en pysty auttamaan enää koska olen todistetusti velkainen. Tiedän että joudun muutamaksi vuodeksi hylkiökastiin ja rikolliseen rinnastettavaksi, mutta kun sain tehtyä päätöksen (kuukausia tuskailin asian kanssa), minulla on paljon parempi mieli.

Kerrotko vielä, miksi ihmeessä pidät tuollaista miestä sisöruokinnassa???

Niin.. hyvä kysymys. Rakastunut, idiootti, tyhmä varmaankin. Minulla meni tilanteen tajuamiseen liian kauan. Tämä ulosotto on nyt ensimmäinen askel, edelleen toivon että tämä herättää myös miehen miettimään rahankäyttöään.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hieman samaa ongelmaa aviopuolison kanssa.
Hän on aina ollut sellsinen pappa betalar- tyttö.
Kun menttiin yhteen, minusta tuli se betalande pappa.Onneksi ei kymppitonneja tee velkaa, mutta yhtään ei ole oppinut pitämään talouttaan kunnossa eikä välttämättä avaa laskujaan.
Minä avaan perintäkirjeet ja patistan maksamaan.
Tai maksan, jos hänellä ei ole rahaa.
Älä maksa, muuten puoliso ei itse opi ikinä fiksua rahankäyttöä! On omakohtaista kokemusta samasta tilanteesta, ja vasta kun otin itse vastuun velkojen takaisinmaksusta, opin käyttämään rahaa fiksusti. Velkaa oli yli kymppitonni. Muutaman yrityksen ja repsahduksen se vaati, mutta nykyään en osta enää mitään velaksi.
Vierailija kirjoitti:
breastvest kirjoitti:
Helposti 30 tonnia menee kodin tavaroihin, vaatteisiin, juhlimiseen, elämiseen ynnä muuhun.
AP, meillä mun avomies otti lainan maksaakseen kaikki "rästiin" jääneet maksut. Itse koitin pyytää, ettei ottaisi, ja että selviäisimme kyllä muutenkin.
Otti kuitenkin, ja elin siinä luulossa että oli hoitanut maksut pois, ja lyhentäisi nyt sitä velkaa. Kun löysin paksun laskupinon, selvisikin, että oli käyttänyt lainarahaa elämiseen, ja oman elintason nostamiseen.
Tottakai suutuin, ja asiasta hetken muistuttelinkin. Nyt ollaan yhdessä selvitetty mihin on velkaa ja kuinka paljon.
Vaikka ärsyttääkin vietävästi, raha on kuitenkin vaan rahaa. Mun mielestä olisi väärin punnita rakkautta sen perusteella. Luottamus kyvystä raha-asioiden hoitamiseen toki kärsi, mutta ei se maailmanloppu ole.
Toisen velkoja ei kannata lähteä maksamaan, muuten tekee itselleen ja toiselle karhunpalveluksen.
Anteeksi nyt vaan, mutta ihan järkyttävää jos "helposti saa kulumaan 30000 kodin sisustukseen, vaatteisiin, juhlimiseen..." siis kolkyttonnia!!!
Ei sitä millään voi kuitata 'se on vaan rahaa' - siinä on kyllä elämänarvot niin perseellään, että kyl se ihan muuta kuin 'vain rahaa' 😱
Itelläni pieni kämppä ja ilmaiset romut kalusteina, mutta voin kuvitella että jonkin ison okt:n sisustaminen uusilla kalusteilla maksaa äkkiä 30 000. Huonekalut törkeän hintaisia, mikä niissä maksaa.
Onkohan rahat menneet "amerikkalaiselle upseerille" jolla on salainen tehtävä pelastaa koiranpentuja Italian viidakosta. Ja tämä upseeri on sattunut tarvitsemaan vähän rahaa, koska operaatiossa tarvittavat instrumentit ovat jääneet tulliin ja ne pitäisi saada sieltä pois...
"Tämä ulosotto on nyt ensimmäinen askel, edelleen toivon että tämä herättää myös miehen miettimään rahankäyttöään."
Älä nyt vaan sano, että miehellä on edelleen luottotiedot tallella ja sinä otat itsellesi vapaaehtoisesti luottohäiriömerkinnän? Ja oikeastiko luulet, että mies jotenkin muuttaa käytöstään sen vuoksi, että sulla on "peruste" sanoa ettet voi lainata hänelle rahaa tai maksaa yhteisiä menoja?
Vierailija kirjoitti:
Miksi avokki ei kerro mihin on törsännyt sen 30 donaa?
Monet holtittomat ihmiset eivät kuulemma osta "mitään", silti sitä rahaa menee ja velkaa kertyy valtavia summia. Älkää alkako maksamaan heidän velkojaan, sillä siinä mahdollistatte heidän perseilynsä jatkossakin. Usein nuo osaavat myös syyllistää, kun "kukaan ei auta", vaikka heille olisi annettu satoja tai jopa tuhansia euroja "lainaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen samassa tilanteessa kuin avovaimosi, tosin en ole salannut tilannetta. Olen rahoittanut yhteistä elämäämme velkarahalla, mies on kylmästi jättänyt minulta ”lainaamansa” rahat maksamatta takaisin. Tiedän, varsinainen aarre. Olen pihistellyt esim. omista syömisistäni, ja koittanut selvitä velkataakasta, mutta nyt en jaksa enää. Päästämällä velat ulosottoon minulle jää palkasta jopa enemmän rahaa käyttööni, ja jatkossa voin kuitata miehen rahapyyntöihin että en pysty auttamaan enää koska olen todistetusti velkainen. Tiedän että joudun muutamaksi vuodeksi hylkiökastiin ja rikolliseen rinnastettavaksi, mutta kun sain tehtyä päätöksen (kuukausia tuskailin asian kanssa), minulla on paljon parempi mieli.
Kerrotko vielä, miksi ihmeessä pidät tuollaista miestä sisöruokinnassa???
Veikkaan että se vaan on niin ihana! Todennäköisesti kyseessä on läheisriippuvuus, se ukko on oltava, oli se vaikka mikä hirviö tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30 000 on aika vähän.
En tiedä miten paljon ihmiset puhuu raha-asioistaan mutta jos tuo on hänen omaa henkilökohtaista velkaansa ja yhteiset raha-asiat hoituu niin mikä ongelma?No jos toinen rupeaa reilun 2000€ tuloista velkaansa maksamaan, niin kyllä siinä AP saa enemmän kotitalouskuluja yms laskuja maksella. Vaikuttaa siis koko huushollin raha-asioihin. Aika monta vuotta tuota velkaa kyllä saa maksella, jos meinaa, että rahaa jää joka kuukausi normaaliin elämiseenkin. Vastuutonta touhua tällaisten velkojen ottaminen ja pimittäminen. Jos kyse olisi lapsiperheestä, niin tällainen vaikuttaa lastenkin hyvinvointiin, velkaraha on perheeltä pois.
Tuosta nettopalkasta menisi kahden lapsen huoltajalla ulosottoon n. 550 euroa. Miettikää sitä, mikä merkitys sillä perheen talouteen on. Mikä onkaan asuntolainan kuukausierä, eli paljon avopuolisolla jäisi ulosoton ja asuntolainan maksun jälkeen käyttöön?
Mutta riittääkö tuo 550 ulosottoon? Siis laskennallisesti tuo on se mitä palkasta otetaan, mutta jos velka ei lyhene sillä riittävän nopeasti, voi ulosottoviranomainen vaatia asunnon myyntiä vaikka lainanlyhennykset olisikin maksettu ajallaan.
Vierailija kirjoitti:
"Tämä ulosotto on nyt ensimmäinen askel, edelleen toivon että tämä herättää myös miehen miettimään rahankäyttöään."
Älä nyt vaan sano, että miehellä on edelleen luottotiedot tallella ja sinä otat itsellesi vapaaehtoisesti luottohäiriömerkinnän? Ja oikeastiko luulet, että mies jotenkin muuttaa käytöstään sen vuoksi, että sulla on "peruste" sanoa ettet voi lainata hänelle rahaa tai maksaa yhteisiä menoja?
Näin on käymässä. En tiedä mitä muutakaan voisin tehdä. En saa järjesteltyä lainojani uudelleen, koska pankki sanoi suoraan että laskujen määrä on liian suuri suhteessa tuloihini. Toivon, että hän muuttaa käytöstään. Jos niin ei tapahdu, niin pitää miettiä mikä olisi seuraava askel.
Ei. Nyt et kertakaikkiaan anna kävellä ylitsesi. Kukaan mies ei ole sen arvoinen, ja jos käytös ei ole tähänkään mennessä muuttunut, niin ei se muutu sen jälkeenkään kun sinusta on imetty kaikki irti. Älä hyvä ihminen edes kuvittele, että sun luottotietojen menetys jotenkin herättäisi miehen ritarilliset tunteet.
Oletko kuitenkin töissä, saat säännöllistä palkkatuloa? Miten suuret velat sulla on suhteutettuna kuukausituloihin?

Viisaita sanoja puhut. Ritarillisia tunteita tuskin tulee, mutta jos oppisi maksamaan omat laskunsa niin siitä olisi hyvä alkaa. Käyn töissä ja saan pienehköä palkkaa, velkoihin menee tällä hetkellä hieman yli 60% tuloista. Vuokran ja muiden laskujen maksamisen jälkeen tili on muutamaa kymppiä vaille tyhjä, eli käytännössä en voi ostaa esim. töissä ruokaa. Tilanne on kestämätön, enkä tosiaan saa velkoja sovittua uudelleen, vaikka olen ollut luotonantajaan yhteydessä. Velka on otettu siihen aikaan kun korot olivat vielä korkealla, eikä nyt korkokaton voimassa ollessa ilmeisesti olla halukkaita sitä muuttamaan.
Avovaimollas on suhde ja maksattaa sulla taloa, muuttaa sinne sitten sen toisen kanssa. tuttu kuvio.
Koska elätte avoliitossa, ei toisen velat paljoakaan sinua koske. Mutta varmuuden vuoksi, jätä se emakko, ellette asu porvoossa.