Nuori haki kesätöihin yritykseemme ja heti alkoi vaatia, kuinka pitäisi päästä "silloin ja silloin" festareille, kun viime kesä meni pilalle koronan vuoksi
Siis kuinka tyyppi edes julkesi päästää suustaan tuollaisia ajatuksia ilmoille? Hänellä on kuulemma viime kesältä festarilippuja ostettuna, jotka käyvät vielä tänä kesänä, koska viime kesä meni koronan vuoksi pilalle. Ja kun kaikki kaveritkin ovat menossa festareille.
Olen sanaton! Eikö nykynuorille opeteta mitään yleisiä käytöstapoja tai käytäntöjä työelämästä? Aivan uskomatonta on, että joku hakee kesätöihin ja sitten alkaa heti vaatimaan niistä lomaa/vapaata! Kesätyöntekijöitähän palkataan juuri sen vuoksi, että heille on tarvetta siihen aikaan vuodesta, kun esim. vakityöntekijät ovat lomalla. Mutta nykynuorilla tai ainakin joillakin heistä on ilmeisesti sellainen käsitys, että työelämässä voi ottaa vapaata tai lomaa koska vain haluaa. Mutta työnantaja sen sanelee, milloin ollaan töissä ja milloin vapaalla, ei työntekijä! Jos festarit jää työn vuoksi väliin, niin voi voi, sitten ne jää väliin. Elämässä ei saa aina kaikkia ja sitä paitsi kesiä ja festareita tulee uusia tulevinakin vuosina.
No mutta, olkootpa sitten vaan ihan vapaalla tai lomalla vaikka koko kesän, sillä emme ota häntä töihin! Hirvittävän ylimielinen, töykeä ja välinpitämätön asenne ja täydellinen kunnioituksen puute työnantajaa kohtaan.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä et ilmotti heti etukäteen!
Et ole mitenkään etulyöntiasemassa työnantajana. Hän tarvitsee työtä, sinä tekijän. Tasapuolisuutta.Entisenä kesätyöntekijänä sanoisin että ihme asenne ettei työnantaja olisi etulyöntiasemassa! Itse ainakin olin riippuvainen siitä että saisin työpaikan (jotta pystyin maksamaan vuokran ja laskut) joten siinä mielessä olin todellakin työnantajan armoilla, eikä niitä töitä niin vain valittu ainakaan tässä kaupungissa jossa työntekijöitä on enemmän kuin työpaikkoja.
Ja tämän vuoksi työnanatajan täytyy sitten vaikka silkkaa ilkeyttään järjestää työvuorot niin, että työntekijät menettävät kaikki haluamansa festariviikonloput, mummon syntymäpäivät, kummilapsen ristiäiset, kesämökkiviikot, jne? Ihan vain näyttääkseen, kuka on pomo ja kuka voi pilata toiselta mahdollisimman paljon kesästä ja elämästä.
Hyvä, että nykyään nuoret uskaltaa sanoa ja pyytää. Itse kasvatettiin tekemään työt vaikka mikä olisi itsestä tai omasta elämästä välittämättä. Nyt siitä saa maksaa, terveys mennyt ja alta kuuskymppisenä pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä et ilmotti heti etukäteen!
Et ole mitenkään etulyöntiasemassa työnantajana. Hän tarvitsee työtä, sinä tekijän. Tasapuolisuutta.Entisenä kesätyöntekijänä sanoisin että ihme asenne ettei työnantaja olisi etulyöntiasemassa! Itse ainakin olin riippuvainen siitä että saisin työpaikan (jotta pystyin maksamaan vuokran ja laskut) joten siinä mielessä olin todellakin työnantajan armoilla, eikä niitä töitä niin vain valittu ainakaan tässä kaupungissa jossa työntekijöitä on enemmän kuin työpaikkoja.
Ja tämän vuoksi työnanatajan täytyy sitten vaikka silkkaa ilkeyttään järjestää työvuorot niin, että työntekijät menettävät kaikki haluamansa festariviikonloput, mummon syntymäpäivät, kummilapsen ristiäiset, kesämökkiviikot, jne? Ihan vain näyttääkseen, kuka on pomo ja kuka voi pilata toiselta mahdollisimman paljon kesästä ja elämästä.
No öh ei tietenkään? Mutta aika monessa pienemmässä firmassa työntekijöitä on rajallisesti loma-aikoina. Harva firma palkkaa kesätyöntekijöitä hyväntekeväisyyttään, vaan siitä syystä ettei niinä aikoina ole muuta työvoimaa paikalla. Kaikki tahtovat esimerkiksi juhannuksen vapaaksi, mutta jonkun täytyy sinne työpaikalle jäädäkin - usein kesätyöntekijän.
Sen sijaan jos työntekijöitä on paljon eikä vapaista ole mitään riitaa, niin en näe miksei yksittäisiä lomatoiveita voisikin joskus hyväksyä! Ajatushan on se että jos työntekijä joustaa välillä, niin työnantajakin voi joustaa. Kuitenkin yritys menee siinä mielessä edelle, että ei vaikkapa jäätelökojua voi sulkea niiksi yksittäisiksi hellepäiviksi kesällä vain koska kellekään ei sovi työvuoro. Työntekijä joka tulee töihin kolmeksi kuukaudeksi mutta joka viikolle olisi jotain aikataulu-ehtoja ei ole kovinkaan toivottu monessa paikassa...

Ei varmaan ollut kysekään siitä, että joka viikolle on joku toivomus, mutta jos on kyse yhdestä festariviikonlopusta, niin en suoraan sanottuna ymmärrä, miksei tällaisen mahdollistaminen olisi järjestettävissä. Ja joo-o, niinhän se on, ettei omaa bisnestä voi uhrata eikä paikkaa voi laittaa kiinni, koska sitten ei tule rahaa - mutta työntekijän on kyllä uhrattava omasta elämästään asioita toisen firman vuoksi. Eihän nyt toki festarit tai lähiomaiset voi mitenkään mennä työn edelle. Joten vaikka olisi isoäidin 90-vuotispäivä, niin työvuoron täytyy tulla intresseissä ykkösenä, ja hymy huulilla ja kiitollisena pitää tällaiset uhraukset tehdä.

No itsellä on vain kokemusta semmoisesta tilanteesta kun koko pulju pyörii kesätyöntekijöiden voimalla. 2-3 nuorta josta jok'ikinen haluaa juhannuksen vapaaksi; Ruisrockiin; Flowhun jne... Aina joku/jotkut joutuivat joustamaan, mutta yksi pääsi. Vuorotellen sitten niitä vapaita voitiin jakaa, mutta hieman sattumasta kiinni kenelle osui sillä kertaa.
No kyllä itsekin haastattelussa sanoin jo tarvitsevani kaksi päivää vapaata, enkä ole edes nuori ;) Parempi että niistä sanoo heti eikä töiden alettua kun vuorolistoja tehdään.
Omassa nuoruudessa kaikki oli vielä kesätöissä ja oikein kellään ollut sitten aikaa lähteä kuin yksille festareille.
Mennäänkö sitten elätti nuorten ehdoilla joilla sitten on aikaa kierrellä ja sitten vielä helposti lokkeilevat jos toisella sitten on rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Omassa nuoruudessa kaikki oli vielä kesätöissä ja oikein kellään ollut sitten aikaa lähteä kuin yksille festareille.
Meidän aikaan aikoinaan ne festari oli aina viikonloppuisin. Ei ollut mikään ongelma mennä, koska töitä tehtiin arkipäivät.
Miksi työn pitäisi mennä oman elämän edelle? Kyseessähän on toisen palvelukselle, toisen hyväksi tehdystä työstä, joka ei ole ikinä henkilökohtaisella tasolla niin tärkeä kuin oma elämä.
Itse olisin valmis vaikka saamaan huomattavasti pienempää palkkaa, jos vapaiden ja lomien suhteen olisi paljon joustoa. Ja voisin toki joustaa myös vastapalvelukseksi, eli jos saan haluamani päivät vapaiksi, voin tehdä sitten muina aikoina ylitöitä ja vaihtaa työvuoroja. Minulle on tärkeintä oma elämäni.
Onneksi työasiani järjestyivät niin, ettei tarvitse kenenkään työnanatajan palveluksessa roikkua. Voisin mennä kyllä töihin, jos työehdot olisivat miellyttävämmät, mutta omaa elämääni en ryhdy työnanatajan intressien vuoksi uhraamaan.