Tulin liian nuorena äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes nelikymppisenä

Vierailija kirjoitti:

Minä sain esikoisen 23 vuotiaana ja toisen 34 vuotiaana. Oma kokemukseni on se, että parikymppisenä olin kaikella tapaa oikeassa iässä. Opinnot oli kesken, mutta mieheni oli jo valmistunut ja töissä. Rahaa ei tietysti ollut niin paljon, mutta olimme onnellisia, kauniita ja nuoria vanhempia. Tein itse vauvan ruuat ja kävimme paljon retkeilemässä ja vaunulenkeillä. Yöheräilyt sujui hyvin ja raskausaika ja raskaudesta palautuminen oli helppoa ja vaivatonta.

Toinen lapsi oli kauan suunniteltu ja harkittu. Mutta voi kuinka väsynyt olin raskausaikana ja juurikin ne yöheräilyt ja palautuminen vei kaikki mehut. Silloin ajattelin ettei näin vanhana enää kuulu saada lapsia. Nyt nuorempi 3v ja en jaksa tätä uhmaikää. Miten en edes muista vanhemman lapsen olleen uhmaiässä? Vai oliko sitä vain niin paljon reippaampi ja jaksavaisempi senkin suhteen....

Vai johtuisiko kuitenkin siitä, että yhden lapsen kanssa kaikki on helpompaa kuin kahden.

Vapaus nuorena on ihanaa. Olen siis 40+.

Lapset täysi-ikäisiä 😉

No mun tilanne on silleen eri, että koko raskaus oli epämieluisa yllätys ja äidiksi tulin vain siksi, etten uskaltanut mennä aborttiin ja sitten oli pakko vaan sopeutua.

Lapsi on äärimmäisen rakas ja ihana tyyppi, mutta syntyi aivan väärään aikaan ja väärästä miehestä, enkä ole ikinä jotenkin laskeutunut tähän äitiyteen, vaan kaivannut aina muualle.

Olin ehdottomasti liian nuori (alle parikymppinen) ja asia eli ei-toivottu raskaus ja yksinhuoltajuus olisi ollut varmasti henkisesti helpompi hyväksyä joskus 30+.

Nyt on mennyt nuoruus ja sitä myötä koko elämän suunta enempi vähempi pilalle ja täytyy olla tarkkana, ettei tuu katkeraksi.

Olen onneksi aika positiivinen luonne ja näen helposti kauneutta kaikkialla, mutta kun ketjun aihe on tämä, niin voin paljastaa, että aivan liian nuorena väärästä miehestä saatu lapsi on ollut elämäni kamalin juttu jota olen todellakin aina katunut.

Itse sain ensimmäiseni juuri täytettyäni 24 v. Ja seuraavat 26- ja 30-vuotiaana. Meille oli sopiva ikä hankkia lapset, mieheni on minua vuoden vanhempi.

Ensimmäisen saapuessa maailmaan olin jo ehtinyt kiertää Eurooppaa moneen otteeseen (aloitin 16-v. Interreilaamaan), opiskeluaikana käynyt excursioilla eri maissa, bilettänyt opiskelijabileissä enemmän kuin tarpeeksi, olin ehtinyt valmistua, meillä oli kiva pikku koti ja kaikki oli hyvin. Vauvan kanssa muutimme ulkomaille ensimmäisen kerran.

Toisen tullessa ostimme isomman kodin ja kohta lähdimme uudelleen ulkomaille taas työn perässä. Palasimme Suomeen, olin raskaana kolmannen kerran ja hankimme oman talon. Viihdyimme Suomessa hiukan pidempään, mutta veri veti jälleen ulkomaille ja sille tielle sitten jäimmekin.

Olin vain 42-v. kun ensimmäinen jo muutti maailmalle opiskelemaan ja muut sitten siitä parin vuoden välein. Alle viisikymppisenä olimme jo miehen kanssa kahdestaan ja meillä alkoi uusi kuherrusaika.

Tämä on sopinut meille mainiosti, yhtään päivää en antaisi pois enkä mitään muuttaisi. Nyt odotamme innolla tulevia lapsenlapsia, enää ei ole pitkä aika siihen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikin tavoin koetetaan nyt rummuttaa mummoäitiyden autuutta.

Moni on kypsä äidiksi 25-29 -vuotiaana.  Jos itse on vasta nelissäkymmenissä, ei pidä yleistää.

Siis 25-30vhän on just hyvä ikä tulla äidiksi?

25-35v varmaan se sosiaalisesti ja biologisesti paras ikkuna, ihmisestä riippuen.

Esim. 28v on ihan eri juttu kuin 22v.

Itse tulin äidiksi jo teininä, mutta 25+ aloin aikuistua.

22v oli vielä henkisesti tosi pentu.

Itse olen saanut 2lasta kummankin”väärässä” iässä, esikoisen juuri kun täytin 20 ja kuopuksen 42-vuotiaana😅En kadu kumpaakaan❤️Esikoisen kanssa ollaan ehkä enenmän ystäviä kuin äiti ja tytär.

Vierailija kirjoitti:

Mä kadun että vaikka en lasta nuorempana tehnytkään niin en tehnyt mitään muutakaan.

Oli hirveät suunnitelmat jatko-opinnoista, ulkomaille muutosta, reppureissuista jne.

Ja mitä tein: jämähdin kotipaikkakunnalle aivan yhdentekeviin duuneihin ja katastrofaalisiin parisuhteisiin. Jatko-opinnot jäi tekemättä koska ei muka rahat olisi riittäneet, ulkomaanreissut kaatui aina muka silloisen kumppanin mustasukkaisuuteen, ym. muita tekosyitä.

Ainoastaan olen iloinen että lasta en yhteenkään suhteeseen tehnyt vaan sain lapseni vakaammassa elämäntilanteessa myöhemmin.

Nyt 35-vuotiaana nuo kaikki on edelleen mahdollisia mutta hiton paljon vaikeammin toteutettavissa. Mahdolliset jatko-opinnot olisi valmiina aikaisintaan 40-vuotiaana jolloin olisin urakehityksessä samassa pisteessä kuin 25-vuotiaat.

Elämän rajallisuuden tajuaminen iski vasta viime vuonna. Ei enää olekaan aikaa ajelehtia ja miettiä, en olekaan enää nuori jolle kaikki on mahdollista.

Meni nyt vähän ot.

Auts. Tuo on kyllä vielä pahempi tapa tuhlata nuoruus, kuin äidiksi tuleminen.

Minäkin opiskelin itselleni amk ja yliopisto ammatin. Sain lapset 37 ja 39v. Tällä hetkellä edelleen kotona ja elän elämäni parasta aikaa. Ihanaa kun on riittävän aikuinen jo itse ja hamottaa maailmaa irrallaan nuoruuden kiihkoista ja paineista. Opiskelin myös niin hyvän ammatin, että aijon tehdä tulevat 2-4 vuotta töitä vain muutaman päivän viikossa, mies puolestaan tekee jo nyt täyttä päivää(nuorin lapsi on 9kk).

Hankin ensimmäisen koirani aikanaan 17-vuotiaana ja senkin kanssa tein niin typeriä virheitä, että luojan kiitos kyseessä ei sentäs ollut lapsi.

Sain esikoiseni 18vuotiaana ja kyllä olin aivan liian nuori..mutta jaksoin paremmin sillon yö valvomisen kuin nyt 40vuotiaana kun tehtiin ilta tähti..mutta nyt olen paljon rennompi äiti kuin nuorena..sillo oli tarkat ruoka ajat ja syötiin vain keittiössä..nyt 4vuotias saa syödä olohuoneessa ja hyppiä sohvalla, tätä ei esikoiseni saanu..olin ankarampi äiti nuorena koska oli paineet näyttää että pärjään..

Viestiketjua lukiessa vaikuttaa, että sama, nuoria äitejä jostain syystä osoitteleva katkeroitunut kirjoittaja on useimpien kommenttien takana. :D Kirjoitustyyli useissa kommenteissa samankaltainen.

Itse olen saanut lapseni 19v ja 21v ja en kadu lainkaan. Päinvastoin, päivittäin tunnen helpotusta siitä, että sain lapset siinä vaiheessa elämää. :) Lapsilla on sama isä, puolisoni, jonka kanssa olemme jakaneet ylä- ja alamäet, kasvaneet ja kehittyneet yhdessä tähän saakkaa ja joka päivä tästä eteenpäin. Tietenkään en ollut "valmis" äiti 19v, mutta olen tehnyt parhaani kehittyäkseni mahdollisimman hyväksi sellaiseksi. 

Olen onnellinen, kuinka minulla ja puolisollani oli nuorina, vielä opintoja aloittelevina vanhempina aikaa olla lastemme kanssa kotona siihen saakka, kunnes olivat 5 ja 3v. Ei ollut vielä vakituista työtä, asuntolainoja ym. Elimme taloudellisesti vaatimattomasti, vapaasti. Meillä oli kaikki, mitä pienten lasten kanssa tarvitsimme. Täydellinen oma kupla. <3 Samaa emme pystyisi tarjoamaan enää nyt myöhemmin.

Itse en halua osoitella minkään ikäisiä vanhempia, nuoria tai iäkkäämpiä. Se ei auta ketään. Tuki ja kannustus sen sijaan auttavat. :)

Olen 42-vuotias sitten kun kuopuskin on jo täysi-ikäinen. Meillä on rahat valmiina Turkin loma-asuntoon, jossa tulemme varmasti viettämään aikaamme silloin enemmänkin. En jaksaisi vauvarumbaa enää 40-vuotiaana, varsinkin kun läheltä seurannut erään 40-vuotiaan äidin valvottuja öitä ja lähestyvien vaihdevuosien lyhentämää pinnaa ja kamalia oireita, jotka valvottavat silloinkin kun vauva ei valvota!

Hän on itse myöntänyt olevansa äärimmäisen uupunut ja on sanonut minun olevan onnekas, kun on jo niin isot lapset.

Lapsiltani ei ole jäänyt mitään puuttumaan, vaikka nuori olinkin, he ovat saaneet hyvän kasvatuksen, pärjäävät koulussa erinomaisesti, heillä on aina ollut mahdollisuus harrastaa, välittäviä läheisiä löytyy ja heillä on koulutetut ja heitä ykkösenä pitävät vanhemmat, vaikka nuorena lapset ollaan tehtykin. Ja kuvitelkaa - meidän lapsillamme on jopa omat sijoitussalkut ja säästöt säästötilillä, vaikka kuulemma kaikki 20-vuotiaat ”melkein teini-äidit” ovat kouluttamattomia pummeja, joilla ei ole rahaa tarjota ruokaa saati rakkautta.

T. 20-vuotiaana esikoisensa saanut onnellinen nykyisin 32-vuotias äiti 🤭😂

Lele kirjoitti:

Viestiketjua lukiessa vaikuttaa, että sama, nuoria äitejä jostain syystä osoitteleva katkeroitunut kirjoittaja on useimpien kommenttien takana. :D Kirjoitustyyli useissa kommenteissa samankaltainen.

Itse olen saanut lapseni 19v ja 21v ja en kadu lainkaan. Päinvastoin, päivittäin tunnen helpotusta siitä, että sain lapset siinä vaiheessa elämää. :) Lapsilla on sama isä, puolisoni, jonka kanssa olemme jakaneet ylä- ja alamäet, kasvaneet ja kehittyneet yhdessä tähän saakkaa ja joka päivä tästä eteenpäin. Tietenkään en ollut "valmis" äiti 19v, mutta olen tehnyt parhaani kehittyäkseni mahdollisimman hyväksi sellaiseksi. 

Olen onnellinen, kuinka minulla ja puolisollani oli nuorina, vielä opintoja aloittelevina vanhempina aikaa olla lastemme kanssa kotona siihen saakka, kunnes olivat 5 ja 3v. Ei ollut vielä vakituista työtä, asuntolainoja ym. Elimme taloudellisesti vaatimattomasti, vapaasti. Meillä oli kaikki, mitä pienten lasten kanssa tarvitsimme. Täydellinen oma kupla. <3 Samaa emme pystyisi tarjoamaan enää nyt myöhemmin.

Itse en halua osoitella minkään ikäisiä vanhempia, nuoria tai iäkkäämpiä. Se ei auta ketään. Tuki ja kannustus sen sijaan auttavat. :)

Eihän nuorena lisääntymisessä mitään vikaa ole, jos se mies sattuu olemaan joku ihana oikee elämän rakkaus, teillä on söpöö nuorta lempee, hyvää elämää ja söpösti lapset siinä eikä kumpikaan kaipaa muualle.

Tällaisissa ketjuissa ovat usein äänessä ne, jotka katuvat tai ovat sivullisena ärsyyntyneet toisten asioista.

Itse sain lapseni 30 ja 32 vuotiaita. Pysyvää parisuhdetta ei tätä ennen ollut, enkä olisi ollut valmis, vaikka olisi ollutkaan. Olin valmistunut yliopistosta ja ollut muutaman vuoden töissä.

Näitä vastakkainasetteluja usein kyllä ihmettelen ja tuntuu, että aikaikkuna "sopivalle" lapsentekoiälle on Suomessa tosi pieni. Samoin ihmettelen sitä, miksi lapset pitäisi tehdä nuorina "alta pois" että pääsee elämään ns. oikeaa elämää. Eikö ennen lapsia eletty elämä ole oikeaa ja eikö silloin voi matkustella ja nauttia elämästä. Samoin ihmettelen sitäkin että miksi nelikymppisenä äidiksi tulleita jotenkin paheksutaan. Ei elämä mene kaikilla saman käsikirjoituksen mukaan. Olen todella iloinen parin ystäväni puolesta, että hekin saivat mahdollisuuden tulla äideiksi yli nelikymppisinä.

Ei sitä yhtä oikeaa aikaa ole, vaan kaikki ajat ovat oikeita.

Itse sain ainoan lapseni 26 vuotiaana ja kesken opintojen. Kenelläkään lähipiirissä ei ollut eikä kovin äkkiä tullut lapsia. Nyt nelikymppisenä 9 naisen ystäväporukasta 7/9 on joko vauvojen tai taaperoiden äitejä. Itse en haikaile enää tuota aikaa, mutta onhan sitä hauska seurata. En oikein ymmärrä minkään ikäryhmän morkkaamista lastenhankintakeskusteluissa. Nuori tai vanha äiti, aina tuntuu olevan joku väärin.

Jokaisella on näistä asioista oma mielipiteensä, ja tärkeintä on että on sovussa itsensä ja valintojensa kanssa.

Mutta siitä minä kyllä tätä ketjua luettuani olen kiitollinen, että ilmeisesti minulla on aika hyvät geenit. Ja vauvahormonit sopivat minulle. Sain nuorimmaiseni päälle 40-vuotiaana ja hoidin yksin yöheräämiset, kun vauva oli joka tapauksessa täysimetyksellä ja lasten isä kävi töissä. Olin elämäni kunnossa, ja kaupungilla vastaan tulevat työkaveritkin ihmettelivät, kuinka levänneeltä näytin.

Toki varmasti näillä geeneillä olisi mukava elellä niinkin, jos lapset olisivat jo muuttaneet pois kotoa.

Ei ap ole saanut lasta psrikymppisenä vaan lähempämnä neljääkymppiä. Asiat eivät kovin hyvällä tolalla ole vieläkään kun täytyy yleistää jotain nuorten äitien vastaista julistusta av:lla. Itse sain esikoiseni 20-vuotiaana ja ihmettelen vain kuinka hyvin olen onnistunut äitiydessä ja monessa muussakin asiassa moneen muuhun verrattuna vaikka olin niin nuori ja samoin mies oli.

Vierailija kirjoitti:

Ei ap ole saanut lasta psrikymppisenä vaan lähempämnä neljääkymppiä. Asiat eivät kovin hyvällä tolalla ole vieläkään kun täytyy yleistää jotain nuorten äitien vastaista julistusta av:lla. Itse sain esikoiseni 20-vuotiaana ja ihmettelen vain kuinka hyvin olen onnistunut äitiydessä ja monessa muussakin asiassa moneen muuhun verrattuna vaikka olin niin nuori ja samoin mies oli.

Sinun logiikallasi ap voisi sanoa, että sinun on pakko olla trolli, koska kokemuksesi elämästä on erilainen kuin hänellä.

Se, että ihminen on saanut lapsen 20-vuotiaana, ei kerro hänestä mitään muuta kuin että hän on saanut lapsen 20-vuotiaana. Lapsi on voinut olla hartaasti toivottu, iloinen vahinko tai katastrofi. Kovin naiivi ajatus, että kaikki ihmiset kaikissa tilanteissa kokisivat elämänsä samoin, jos sattuvat olemaan samassa iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ap ole saanut lasta psrikymppisenä vaan lähempämnä neljääkymppiä. Asiat eivät kovin hyvällä tolalla ole vieläkään kun täytyy yleistää jotain nuorten äitien vastaista julistusta av:lla. Itse sain esikoiseni 20-vuotiaana ja ihmettelen vain kuinka hyvin olen onnistunut äitiydessä ja monessa muussakin asiassa moneen muuhun verrattuna vaikka olin niin nuori ja samoin mies oli.

Sinun logiikallasi ap voisi sanoa, että sinun on pakko olla trolli, koska kokemuksesi elämästä on erilainen kuin hänellä.

Se, että ihminen on saanut lapsen 20-vuotiaana, ei kerro hänestä mitään muuta kuin että hän on saanut lapsen 20-vuotiaana. Lapsi on voinut olla hartaasti toivottu, iloinen vahinko tai katastrofi. Kovin naiivi ajatus, että kaikki ihmiset kaikissa tilanteissa kokisivat elämänsä samoin, jos sattuvat olemaan samassa iässä.

Silloinhan ap:n kyseenalainen äitiys ei liity ikään vaan hän olisi voinut epäonnistua yhtä pahasti tai pahemminkin vaikka äidiksi olisi tullutkin myöhemmin. Miksi hän ei täsmennä mitä olisi osannut tehdä toisin iäkkääpänä? Koska hänellä ei ole mitään konkreettista kokemusta asiasta. Kunhan latelee omia vihaisia käsityksiään kostaakseen pahan olonsa muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ap ole saanut lasta psrikymppisenä vaan lähempämnä neljääkymppiä. Asiat eivät kovin hyvällä tolalla ole vieläkään kun täytyy yleistää jotain nuorten äitien vastaista julistusta av:lla. Itse sain esikoiseni 20-vuotiaana ja ihmettelen vain kuinka hyvin olen onnistunut äitiydessä ja monessa muussakin asiassa moneen muuhun verrattuna vaikka olin niin nuori ja samoin mies oli.

Sinun logiikallasi ap voisi sanoa, että sinun on pakko olla trolli, koska kokemuksesi elämästä on erilainen kuin hänellä.

Se, että ihminen on saanut lapsen 20-vuotiaana, ei kerro hänestä mitään muuta kuin että hän on saanut lapsen 20-vuotiaana. Lapsi on voinut olla hartaasti toivottu, iloinen vahinko tai katastrofi. Kovin naiivi ajatus, että kaikki ihmiset kaikissa tilanteissa kokisivat elämänsä samoin, jos sattuvat olemaan samassa iässä.

Silloinhan ap:n kyseenalainen äitiys ei liity ikään vaan hän olisi voinut epäonnistua yhtä pahasti tai pahemminkin vaikka äidiksi olisi tullutkin myöhemmin. Miksi hän ei täsmennä mitä olisi osannut tehdä toisin iäkkääpänä? Koska hänellä ei ole mitään konkreettista kokemusta asiasta. Kunhan latelee omia vihaisia käsityksiään kostaakseen pahan olonsa muille.

Eli mitään ei saa elämässään katua tai kyseenalaistaa, koska ei voi konkreettisesti tietää, mikä olisi voinut mennä toisin? Eikö saa katua edes vaikka päihteiden parissa hukkaan menneitä vuosia?

Näinmeilläjaihansamamitenmualla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä meni pieleen? Ihmiset on kautta aikojen saaneet lapsia parikymppisinä, ja ihan yhtä keskenkasvuisia ennenkin oltiin.

Niimb.

Minulla ikää 39v, vaimolla 40v.

Lapset 15v ja 16v.

Nykyään helppoa, kun lapset pärjäävät "omillaan" ja saa keskittyä omiin harrastuksiin.

Jep, tässä iässä on vielä virtaa tehdä muutakin, kuin maata puolikuolleena sohvalla lasten huutaessa lattialla...

Lapsista on nyt paljon myös apua kotiaskareissa ja onhan tuo joskus mukava katsoa kaikkien mieleistä leffaa porukalla, ajella mikroautoilla, vesijeteillä, kiipeillä, pelata tennistä, käydä salilla, matkustella, jne. Teepä sama keski-iän loppupuolella...

Meidän näkökulmamme on se, että elämämme olisi täysin pilalla, jos olisimme saaneet lapset nyt nelikymppisinä.

Ai miksi:

- Ikää myöten oma jaksaminen vääjäämättä heikkenee, kuntoilusta huolimatta.

- Emme kumpikaan jaksaisi vanhempana vastuullisessa toimenkuvassa, kun kotonakaan ei voisi hengähtää. Vanhempana ei olisi jaksanut enää työreissuja, jatkuvaa kouluttautumista, jne.

- Lasten kaverit "Haukkuisivat" meitä tulevaisuudessa mummoksi ja papaksi...

- Yhteinen aika / tekeminen 55-vuotiaana teinien kanssa olisi kyllä aika kornia, verrattuna nyt tähän ikään.

- Jos tuore suhde keski-ikäisenä, siihen pikkulapset päälle ja yhteisen kodin/ elämän rakentaminen on raskasta ja se "Vakaa elämä" saapuu vasta joskus 55-60v .

Muutama pariskunta on tehnyt meidän ikäisenä lapsia ja sivusta seuranneena emme haluaisi enää tässä iässä alkaa siihen vaipparalliin. Nyt nuo pariskunnat jäävät monista menoista pois lasten vuoksi, kuten me jäimme nuorempina.

Minä voisin tehdä ihan samanlaisen listan siitä, miksi en missään nimessä halunnut lapsia nuorena, mutta nyt vanhempana koen ajankohdan ja elämäntilanteen olevan juuri täydellinen. Kuten tässä ketjussa on jo moneen kertaan sanottu, toisille on tärkeämpää saada sitä "omaa aikaa" nuorempana, toisille vanhempana, eikä siis ole mitään järkeä arvostella toisten valintoja. Toiset eivät välitä ollenkaan niistä asioista, mitkä saattavat sulle olla tosi tärkeitä ja toisinpäin. Jokainen varmasti kokee sen oman valintansa olleen juuri oikea, ja muut eivät ole tajuneet että juuri näin kannattaisi tehdä...

Mutta tuohon väitteeseen puuttuisin, että mielestäsi on "kornia", jos 55-vuotias vanhempi viettää aikaa teini-ikäisten lastensa kanssa. Siis anteeksi mitä? :D Tuo nyt on ihan naurettavaa, enkä ymmärrä miten ikä liittyy yhtään mitenkään siihen voiko viettää aikaa lasten kanssa. Minä vietin teininä erittäin paljon aikaa seitsemänkymppisten isovanhempieni kanssa, ukin kanssa käytiin paljon kalastamassa, marjastamassa, sienestämässä ja muuten vaan luonnossa retkeilemässä. Mummon kanssa leivottiin, käytiin kesäteattereissa ja keskusteltiin kaikesta mahdollisesta. Ei tuntunut tippaakaan kornilta, vaan minusta oli ihanaa viettää aikaa heidän kanssaan. Sama juttu serkuillani. Että tuo ikärajoite on kyllä ihan joku sinun henkilökohtainen kokemuksesi sitten, ei todellakaan yleismaailmallinen totuus.