Tulin liian nuorena äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes nelikymppisenä

No mikä meni loppujen lopuksi pieleen lapsen kannalta AP?

Ai. Minä taas olen nauttinut siitä, että mulla on nelikymppisenä teinit. Pystyn auttamaan heitä koulu- ja opiskeluasioista, koska omistakaan ei ole niin kauaa aikaa, olen ihan ässä auttamaan työnhaussa ja pääsen nauttimaan mahdollisista lapsenlapsista täysillä, kun en ole 7-kymppinen niiden syntyessä.

Varmaan olisin pikkulasten kanssa nyt vähän kärsivällisempi kuin nuorena, mutta toisaalta en enää kestä minkäänlaisia yöherätyksiä. Olisin väsymyksestä aika kärttyinen.

Samat mietteet. Olin 20 ja mies 22 kun esikoinen syntyi, joka viikoloppu hirveä miettiminen mihin lapsen saa että pääsee bilettämään..  ekat 4kk jaksoi  kökkiä viikonloput kotona vauvan kanssa, mutta sitten veri alkoi vetää yökerhoihin.  Mielestäni bailaaminen ja nuoruudesta nauttiminen on jokaisen kaksikymppisen oikeus, äiti tai ei!

Toinen lapsi saatiin kun olin 26 ja siinä vaiheessa oli pahin bailausinto laantunut. Ei tarvinnut enää krapulassa miehen kanssa kiistellä, että kumpi hakee lapsen kotiin mummolasta tai missä tämä nyt olikin hoidossa.

Kaikin tavoin koetetaan nyt rummuttaa mummoäitiyden autuutta.

Moni on kypsä äidiksi 25-29 -vuotiaana.  Jos itse on vasta nelissäkymmenissä, ei pidä yleistää.

Vierailija kirjoitti:

Samat mietteet. Olin 20 ja mies 22 kun esikoinen syntyi, joka viikoloppu hirveä miettiminen mihin lapsen saa että pääsee bilettämään..  ekat 4kk jaksoi  kökkiä viikonloput kotona vauvan kanssa, mutta sitten veri alkoi vetää yökerhoihin.  Mielestäni bailaaminen ja nuoruudesta nauttiminen on jokaisen kaksikymppisen oikeus, äiti tai ei!

Toinen lapsi saatiin kun olin 26 ja siinä vaiheessa oli pahin bailausinto laantunut. Ei tarvinnut enää krapulassa miehen kanssa kiistellä, että kumpi hakee lapsen kotiin mummolasta tai missä tämä nyt olikin hoidossa.

Olet varmaan entinen kaverini joka oli valmis antamaan vauvansa  vaikka kelle puolitutulle hoitoon jotta pääsi   baariin. Aamulla sitten könysi krapulaisena hakemaan lastaan.  Vaunuja työnsi rööki suussa ja kaula syötynä. Miehensä oli samaa sorttia. Kaksikymppinen teinipari. En yllättänyt yhtään kun lapsella todettiin kasvaessa kaikenmaailman häikkää. 

Vierailija kirjoitti:

Ainoa mitä sun pitää katua on toi kolmannen lapsen hankkiminen noin myöhään.

Lastenhankinnan pointti nuorenahan on se, että lapset myös muuttavat nopeasti pois kotoa. Sä olet nyt kotona asuvien lasten äiti koko työikäsi.

En minäkään silti omille lapsilleni suosittele nuorena vanhemmiksi ryhtymistä, koska maailma on mennyt sellaiseksi, että se on outoa ja tuomittavaa. Työn kannalta on myös varmempaa hankkia lapset vakaassa saavutetussa asemassa, eikä silloin, kun uraa pitäisi vielä luoda.

Tässä tyypillinen palstamamma, joka ei sitten millään ilveellä osaa päättää mitä mieltä olisi ja siksipä hyökkää ap:n kimppuun.

Olin 18v. ja mies 21v kun saimme lapsen. Nyt olen 40v ja asustellaan miehen kanssa kahdelleen. En koe että oltiin liian nuoria. Kaikki mennyt hyvin. Paljon on nähty, tehty ja koettu yhdessä ja erikseen. Ollaan opiskeltu ja uraakin luotu. Ei ollut kummallakaan vanhempia auttamassa. Se ehkä harmittaa ettei pojalla ole mummuja ja ukkeja mutta se ei liity meidän ikään.

Poikamme on fiksu nuori mies, ei ole ikinä ollut mitään ongelmia. En tekisi mitään toisin. Kaikille ei tuo ikä passaa ja toisille myöhemminkään ei ole sopivaa. Jokainen tekee silloin kun itselleen sopii. Eikä niitä lapsia ole pakko edes tehdä. Pitää elää ja tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikin tavoin koetetaan nyt rummuttaa mummoäitiyden autuutta.

Moni on kypsä äidiksi 25-29 -vuotiaana.  Jos itse on vasta nelissäkymmenissä, ei pidä yleistää.

Mitäs sä yrität rummuttaa? Ensisynnyttäjien keski-ikä on muistaakseni 29 vuotta ja hyvä niin, ovat vakaassa aikomuksessa hankkiutuneet raskaaksi.

Uskaltaisin väittää, että melko moni äiti pohtii tätä saatuaan useamman lapsen, olisi sitten ollut minkä ikäinen tahansa esikoisen saatuaan. Se esikoinen kun on ensimmäinen ja silloin on iästä riippumatta enemmän tai vähemmän kokematon.

Minä olin 23 esikoisen syntyessä ja 26 kuopuksen syntyessä, ja jo tuolloin kauhistelin miten naiivi, kokematon ja "nuori" olin ensimmäisen syntyessä, ja koin pitkään syyllisyyttä siitä, että toisen kohdalla olin niin paljon kypsempi ja kokeneempi, ihan kuin esikoinen olisi ollut heitteillä. Enkä nyt tosiaan montaa vuotta vanhempi ollut, mutta väkisinkin kokeneempi. Toisaalta, se 3 vuotta teki jo jaksamiselle paljon. Yövalvomiset oli huomattavasti raskaampia kuopuksen kanssa.

Vuosien varrella sitä on melkein antanut itselleen anteeksi, ja kyllä minusta näin nelikymppisenä valinta tuntuu oikealta, kun lapset on jo itsenäistymisiässä ja itselläkin lienee joitain aktiivisia vuosia vielä jäljellä.

Samaa mietin nyt 27-vuotiaana. Sain esikoisen 21-vuotiaana ja kuopuksen 25-vuotiaana. Nyt jälkikäteen toivon että olisin käynyt kouluni loppuun (vain peruskoulu käytynä), elänyt pidempään vain miehen kanssa kaksin, hoitanut mielenterveyden kuntoon ja säästänyt lapsia varten. Nyt tässä sitten pohditaan että miten saada elämä siihen jamaan ettei lasten tarvitse koko lapsuuttaan köyhyydessä elää. En ollut valmistautunut vanhemmuuteen tai siihen mitä se oikeasti on.

Hyvä keskustelu. Hyvä että tästä aiheesta puhutaan.

Olen aina ihmetellyt heitä, joilla on hirveä kiire äidiksi. Ja kaikki muut valinnat elämässä ovat ”outoja” tai ”itsekkäitä”.

Itse tulin äidiksi yli 3-kymppisenä. Olen kerennyt hyvin äitiyteen.

Nuoret on hakoteillä, kun heidän vanhat vanhempansa 50-60- vuotiaat eivät jaksa katsoa teinien perään. Saivat lapsensa 35-44-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

No mikä meni pieleen? Ihmiset on kautta aikojen saaneet lapsia parikymppisinä, ja ihan yhtä keskenkasvuisia ennenkin oltiin.

Ei oltu. Ennen oli isot perheet ja aika ei mennyt netissä ja salkkareita katsoessa. Lapset joutuivat huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan ja tekemään kotitöitä.

Vierailija kirjoitti:

Jos et olisi tullut äidiksi, olisit vain kypsynyt hitaammin. Ei minusta kukaan ole valmis äidiksi. Ehkä sitten olisi valmis, kun lapsi on jo aikuinen. Mutta kun ei se elämä mene niin.

Ja kun ottaa huomioon, että hedelmällisyys alkaa laskea jo 25v, niin ei ole järkeä lykätä asiaa kovin pitkään. Helpompi nuoren on uuteen elämään sopeutua. Monesti isommassa pulassa on liki 40v ensisynnyttäjä, joka on tottunut tapoihinsa ja on ehtinyt luoda epärealistisia kuvitelmia äitiyden onnesta. Nuoret osaavat ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat ja sopeutuvat helpommin.

N49

Usein elämänkokemus taas tuo realismia ja vähentää odotuksia ja idealismia myös äitiydestä ja vauvavuodesta. t: 41 v ensisynnyttäjä

Minä sain lapset 24 v ja 27 v. Olen erittäin tyytyväinen ja upeat teinit nyt meillä.

Vierailija kirjoitti:

Voisin olla samaa mieltä, jos olisin tullut nuorena äidiksi. Nyt tulin äidiksi vasta 36- ja 38-vuotiaana ja tätä ennen elin täyttä nuoruuden elämää: opiskelin pitkälle, matkustelun, olin vaihdossa, biletin ja elin vapaata nuoren aikuisen elämää. En kadu lainkaan, että äitiys koitti myöhemmin. Ei sitä näin päälle nelikymppisenä enää jaksaisi noita nuoruuden juttuja, eikä ne samalta tuntuisi. Äitiyden jaksanut kuitenkin hyvin, vaikka ihan nuori en enää ollut kun lapset sain.

Olisin voinut kirjoittaa tämän. Ainoastaan olisin aikaistanut ekan lapsen syntymää 36-vuotiaasta sinne 34-35-vuotiaaksi, mutta eipähän tärpännyt todellakaan heti kun mahdollisuus annettiin. Noh, muutettiin siinä välissä sitten vielä ulkomaille :D

Vierailija kirjoitti:

No mikä meni pieleen? Ihmiset on kautta aikojen saaneet lapsia parikymppisinä, ja ihan yhtä keskenkasvuisia ennenkin oltiin.

Olen lukenut tutkimuksesta, että nykyään on pakko saada lapsia vanhempana kuin ennen sen takia, että ihmisen aikuistuminen kestää kauemmin. Ollaan valmiita vanhemina.

Ennen vanhaan ammatti opittiin yleensä kotoa ja oltiin valmiita ja vakiintuneita jo alle kaksikymppisenä. Nykyään on niin monimutkaista, että valmiiksi aikuiseksi tulee myöhemmin.

Mä olen saanut ainoan lapseni 24-vuotiaana enkä kadu pätkääkään sitä. Ihan hyvä ikä tulla äidiksi. Jos en olisi saanut lasta tulloin, niin olisin todennäköisesti lapseton itsestäni riippumattomista syistä. Silloin olisin todella katkera. Nyt olen 42v. ja toinen lapsi saa tulla jos on tullakseen. En aio enää käyttää ehkäisyä ennen vaihdevuosia. 

Vierailija kirjoitti:

Ai. Minä taas olen nauttinut siitä, että mulla on nelikymppisenä teinit. Pystyn auttamaan heitä koulu- ja opiskeluasioista, koska omistakaan ei ole niin kauaa aikaa, olen ihan ässä auttamaan työnhaussa ja pääsen nauttimaan mahdollisista lapsenlapsista täysillä, kun en ole 7-kymppinen niiden syntyessä.

Varmaan olisin pikkulasten kanssa nyt vähän kärsivällisempi kuin nuorena, mutta toisaalta en enää kestä minkäänlaisia yöherätyksiä. Olisin väsymyksestä aika kärttyinen.

Oletat, että lapsesi tekee omat lapset alle 30 vuotiaina?

Nuoruus jäänyt elämättä kirjoitti:

Niin, pisti miettimään. Mulla on useampia lapsia ja olen alle 30. Mieheni on myös alle 30. Ensimmäisen sain 18 vuotiaana. Olen ollut aina ja olen vieläkin hyvä ja huolehtivainen äiti. Lapsilla sama isä ja mentiin naimisiin ennen ekan lapsen syntymää. En kerennyt valmistua ammattiin, mutta olen ollut kyllä välillä töissä. Saimme lapset todella putkeen. Rahallisia huolia meillä ei ole ja asumme omakotitalossa kalliilla seudulla. Mieheni on aina menestynyt työrintamalla. Kaikki on tosi hyvin ja kun nuorena sain lapset niin palauduin tosi hyvin ja musta ei edes huomaa että olen usean lapsen äiti. Koskaan kuitenkaan mulla ei varsinaista nuoruutta ole ollut. Ei ammattia. Ei omaa aikaa yms... tiedä sitte olisinko ollut onnellisempi jos olisin valinnut toisin. Nyt kaikki lapseni on koulu ja eskari ikäisiä. Voisin alkaa opiskella, mutta jotenkin tunnen tarvitsevani nyt omaa aikaa, esim, että päivisin vain käyn salilla, yms, kun lapset koulussa. En jaksa edes miettiä opiskelua vielä. Jos tulisi ero saisin kaikesta omaisuudesta puolet, koska meillä ei ole avioehtoa. En kuitenkaan usko, että tulee. Olen pitänyt huolta avioliitostani ja myös mieheni on uskollinen ihminen. Mikä on onnellisuutta kellekkin... Välillä, kun katsoo ympärille ja näkee paljon ahdistusta, eroja, kiirettä ja levottomuutta niin tuntuu hyvälle mennä lämpöiseen kotii jossa ei ikinä ollut mitään ihmeellistä, mutta lapset ottaa vastaan ja yöksi miehen kainaloon. Tuntuu, että olisiko ihmiset sittenkin onnellisempia, jos mentäisiin vanhojen arvojen mukaan niin kuin me olemme tehneet. Ei olla maailmaa nähty ja koettu, mutta aina on ollut hyvä ja turvallinen olo. Ei ole ollut ahdistusta ei pelkoa ei murheita ja lapset on hyvinvoivia. Tiedä sitten mikä on kaiken salaisuus. Ikä vai elämänarvot vai asenne. Vaiko siunaus.

Jotenkin särähti korvaan tuo, että eron sattuessa saisit puolet puolisosi kovalla työllä kerryttämästä omaisuudesta. Siis kyllä, niinhän se menisi, mutta itse en kyllä voisi noin tyytyväisenä kyräillä moisesta skenaariosta. Veikkaan, että olen melko samassa iässä kanssasi, kahden lapsen äiti ja yli 7 vuotta ollut vakityössä vaikka minullakaan ei ole koulutusta. Minulle on tärkeää tehdä osani perheen talouden eteen. Toivon toki kaikkea hyvää teidän perheelle, mutta jonkinlainen epäkypsyys tästä sinun viestistäsi paistaa läpi.