Lue keskustelun säännöt.
Tulin liian nuorena äidiksi ja näen sen vasta nyt lähes nelikymppisenä
17.01.2021 |
Sain esikoisen 22-vuotiaana. Sain kolme lasta yhteensä, viimeisen 35-vuotiaana.
Esikoinen on rakas, ihana, lapsi, mutta voi kuinka typerä ja nuori olin hänet saadessani. Jos voisin, tekisin toisin. Pitkään ”uskottelin” että mitään en kadu, mutta kyllä tavallaan kadun. Nyt lähes nelikymppisenä tajuan, miten ”lapsi” olin tuolloin, vaikka luulin olevani ikäistäni kypsempi. Asiat meni niin kuin meni, mutta omille lapsille toivoisin erilaisia elämänvalintoja.
Uskaltaako kukaan myöntää että on pohtinut samaa?
Kommentit (322)
On ollut vähän samoja ajatuksia, mutta ei sitä voinut silloin tietää. Nyt olisi enemmän elämänkokemusta tehdä joitain asioita toisin. Toisaalta jos nyt nelikymppisenä tulisin ekaa kertaa äidiksi, samalla tavalla ne asiat olisi uusia. Kertynyt elämänkokemus koskisi ihan muita asioita. Nyt kun lapset lähtevät pesästä, tuntuisi aika kammottavalta aloittaa kaikki alusta. Plus kaveripiirissä on paljon ihmisiä, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta ja osa taitaa jäädä kokonaan ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon, että omat lapseni eivät tee lapsia. Oikeasti toivon näin, ei ole trolli. Ihan hullun hommaa! Ikinä elämässäni en ole ollut niin kiireinen kuin lasten ollessa pieniä, mutta en myöskään ikinä ole ollut niin tylsistynyt. Koko elämä pelkkiä rutiineja ja velvollisuuksia. Tietysti fiksu ihminen tajuaa tämän jo etukäteen, eikä tee yhtään lasta, mutta minulla oli todella naiivi kuva lapsista ja lapsiperhearjesta. Kaksi tein siksi, että heistä on toisilleen seuraa. Ovat hyvät ystävykset.
Sain ainokaiseni lapseni 32 vuotiaana, aivan liian vanhana. Nyt lapseni täyttää viikon päästä 18v.
Olin nuori äiti 20v, kun 24v lapsia oli 3, olin rakastava, reipas ja keskityin täysin lapsiin. Ainoa huono puoli oli 30v kriisi. Ei ollut elänyt teinivuosia ja ero puolisosta tuli silloin. Molemmilla oli sama tilanne.
Pysyimme perheenä läheisinä. 40 v kriisi oli myös omanlainen. Enää nuorin kotona siinä vaiheessa. Nyt 48v ja ihanat suhteet aikuisiin lapsiin. Koko elämä edessä, toivon tulevani mummoksi.
Sitä mietin miten naiset jotka tulevat 40v äidiksi, ovat 60v kun lapsi lähtee pesästä, nuori tarvitsee vielä pitkään vanhempiaan. Aivojen kehityskin loppuu vasta 28v.
Sitä toivoo olevansa aina valmis siipien vahvistamiseen kun he sitä tarvitsevat. Ja läsnä. Lapset ovat suurin lahja ja tärkeää että saavat elää ilman huolta vanhemmasta. En kerro omia huolia tai sairauksia heille.
Mä sain lapseni ikävuosina 22-26. Se oli oikein hyvä ikä. Nyt olen 36-v., ja pikkuhiljaa teinien äiti. Tämäkin on hieno ikävaihe, muistan oman teini-ikäni hyvin, eikä meillä ole ollut vaikeaa. Väittäisin jopa, että elo teini-ikäisten kanssa on mielenkiintoista ja siitä voi nauttia. En tiedä olisiko näin, jos itse kamppailisin samaan aikaan vaihdevuosien kanssa, kuten moni teinien äiti.
Vauvaa en hankkisi missään tapauksessa enää näin vanhana. Jollain tavalla käy jopa sääliksi kavereita, joilla on nyt vauva tai taapero, tai molemmat. En jaksaisi, eikä heidänkään jaksamisensa vaikuta olevan samalla tasolla kuin itselläni oli kymmenen vuotta sitten. Tarvitsevat paljon virikehoitoa ja isovanhempien apua. Meillä ei niitä käytetty. Lastenhoidossa olin tarkka, imetin vauvoja pitkään ja se oli silloin ennenkuulumatonta etenkin nuorilta äideiltä. Soseet tein itse jne. Uraankaan ei lapsenhankintani ole vaikuttanut, oltiin yliopisto-opiskelijoita, lapset kävi päiväkodissa ja opiskeltiin itsemme valmiiksi ja hyviin töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain esikoiseni 27-vuotiaana, mikä tuntui parhaalta mahdolliselta iältä. En ollut enää lapsonen, mutta jaksoin. Olisin ehkä venyttänyt vielä, mutta munasolureservi oli jo 25-viotiaana keskimääräistä ikäistäni huonompi, joten tuli kiire. Toki nyt kolmevitosena olen kypsempi, mutta en muuttaisi mitään. Enää en voi saada lapsia, tai ainakin se on epätodennäköistä.
Olen pohtinut samaa kuin ap. Lapsenhankinnassa on se ongelma että kun olisi henkisesti valmis, ei pysty fyysisesti. Ja kun saisi lapsia helposti, on kovin kesken vielä. Ei ole ihanteellista ikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti.
Ihan samaa ihmettelen. Minä olen nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin koskaan, jaksaminen sekä fyysisesti että henkisesti on huomattavasti paremmalla tolalla kuin 20 vuotta sitten. En ole hankkimassa lapsia enää, mutta jaksamiseni ei missään tapauksessa ole syynä siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on useampia kavereita ollut elämässäni, joilla hyvin nuoret äidit. Poikkeuksetta ovat sanoneet, että äiti oli liian nuori ja muutamassa tapauksessa se on käynyt muuten ilmi.
Esim. yhdessä tapauksessa äiti vietti vapaa-aikansa baareissa bilettäen, kunnes nelikymppisenä perusti uuden perheen ja edelliset, jo 18 täyttäneet lapset muuttuivat riippakiveksi, joiden ongelmista syytettiin mm. lasten kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Olin nuori äiti 20v, kun 24v lapsia oli 3, olin rakastava, reipas ja keskityin täysin lapsiin. Ainoa huono puoli oli 30v kriisi. Ei ollut elänyt teinivuosia ja ero puolisosta tuli silloin. Molemmilla oli sama tilanne.
Pysyimme perheenä läheisinä. 40 v kriisi oli myös omanlainen. Enää nuorin kotona siinä vaiheessa. Nyt 48v ja ihanat suhteet aikuisiin lapsiin. Koko elämä edessä, toivon tulevani mummoksi.
Sitä mietin miten naiset jotka tulevat 40v äidiksi, ovat 60v kun lapsi lähtee pesästä, nuori tarvitsee vielä pitkään vanhempiaan. Aivojen kehityskin loppuu vasta 28v.
Sitä toivoo olevansa aina valmis siipien vahvistamiseen kun he sitä tarvitsevat. Ja läsnä. Lapset ovat suurin lahja ja tärkeää että saavat elää ilman huolta vanhemmasta. En kerro omia huolia tai sairauksia heille.
Hah Hah, kyllä olet typerä! 48v nainen ei ole MITÄÄN! Toinen jalka haudassa.
T. Nainen joka on 48v kun nuorin täyttää 18v
N35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on useampia kavereita ollut elämässäni, joilla hyvin nuoret äidit. Poikkeuksetta ovat sanoneet, että äiti oli liian nuori ja muutamassa tapauksessa se on käynyt muuten ilmi.
Esim. yhdessä tapauksessa äiti vietti vapaa-aikansa baareissa bilettäen, kunnes nelikymppisenä perusti uuden perheen ja edelliset, jo 18 täyttäneet lapset muuttuivat riippakiveksi, joiden ongelmista syytettiin mm. lasten kavereita.
Kyllä tuossa on ongelma ihan muu kuin ikä. Vuodet eivät paranna persoonallisuushäiriötä.
Minä jaan Ap:n tuntemukset, olin 22-vuotias esikoisen syntyessä, nyt ajateltuna täysin keskenkasvuinen itsekin. Neljä vuotta vanhempi mieheni ei ollut kypsä isäksi eikä vastuuseen muusta kuin omasta hyvinvoinnistaan.
Nuorin lapsemme syntyi kun olin 35, ihan erilaista oli olla äiti kun oli itse aikuinen ja osasi eri tavalla suhtautua asioihin.
Kaikki lapseni ovat minulle yhtä rakkaita mutta en toivo että he hankkivat lapsia kovin nuorina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti.
Joo, parhaassa äitiysiässä 10–17-vuotiaille lapsille. Tai oikeastaan 10–20-vuotiaille, koska ei se äidin tarve lopu siihen kun täyttää 18. Tyypillisellä akateemisella kaupunkilaisilla 45-vuotiaalla on 10–15-vuotiaita lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti.
Joo, parhaassa äitiysiässä 10–17-vuotiaille lapsille. Tai oikeastaan 10–20-vuotiaille, koska ei se äidin tarve lopu siihen kun täyttää 18. Tyypillisellä akateemisella kaupunkilaisilla 45-vuotiaalla on 10–15-vuotiaita lapsia.
Loppuuko ihmisen aivotoiminta ja elämä jotenkin erityisen nuorena nykyään? Olen nelikymppinen ja työelämässä tavoite-eläkeikääni on vielä 29 vuotta aikaa. Aikaisintaan pääsen eläkkeelle yli 26 vuoden päästä.
Jos minulla olisi pieni lapsi, en nyt ihan tajua, miten en voisi olla hänelle äiti riittävästi.
Itse olin ihan umpikakara alle 30 v. Opiskelin yliopistossa ja bailattiin, opiskeltiin sekä tehtiin välillä töitäkin. En olisi ollut valmis lapsiin ennen tuota.
Jotkut ystävät tekivät lapsia heti lukiosta päästyään, ei huono heillekään. Itse koen,, että sain elää nuoruuteni ja opiskella. Nyt useampi ystäväni (nuorena äidiksi) on aloittanut opinnot, itse en jaksaisi enää 😀. Toisaalta nuoret äidit sanovat, että vanhempana ei jaksa yhtä paljon lasten kanssa?
En tiedä, omaan valintaani olen tyytyväinen. Taloudellisesti ainakin ehkä helpompi vanhempana?
Kyllähän se on hyvin yksilöllistä, milloin kokee olevan hyvä aika tulla äidiksi. Itse en olisi missään tapauksessa ollut parikymppisenä valmis äidiksi. Tiedostin tämän koska oma äitini sai minut 70-luvun tyyliin 20-vuotiaana. Kun jotkut sanoo ettei sitä koskaan ole "täysin valmis", niin on se kuitenkin eri asia huolehtia uuden ihmisen kasvusta kun oma persoona on kehittynyt ja on henkisesti aikuinen, kuin vielä henkisesti keskenkasvuisena ja oman päänsä sisällä kasvukipuillen. Toki joku on jo parikymppisenä siinä vaiheessa, joku taas ei ole koskaan, kuten sanoin, yksilöllistä. Oman esikoisen sain 36-vuotiaana ja nautin täysin siemauksin vauva- ja taaperoajasta. Vaikka vauva valvottikin ja niitä normaaleja vauva-ajan hankaluuksia olikin, niin tuo aika on ollut onnellisinta aikaa elämässäni. Sellaisen eron huomasin verrattuna nuorempiin mammakavereihin, että osasin arvostaa vauva-aikaa eri tavalla kuin nuoremmat. Tiesin että se mennä hurahtaa todella nopeasti ohi, ja siksikin arvostin joka hetkeä. Nuoremmat tuntuivat usein kokevan vauva-ajan rasitteena, jonakin joka vain piti "kärvistellä" läpi. Luulen että tällä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, miten aika koetaan suhteessa elettyyn ikään. Mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeampaa vuodet tuntuvat kuluvan. Nuorena se vauva-vuosi ehkä tuntuu kestävän ikuisuuden, kun taas vanhempana se tuntuu kuluvan liian nopeasti ja tekee mieli tarrautua joka hetkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen nelikymppisiä vanhuksia tämä palsta on täynnä? Koskaan en ole tuollaisia tanttoja tavannut elävässä elämässä. Kilpaa päivitellään, ettei 40-vuotiaana enää jaksaisi sitä tai tätä. Haaveillaan samalla jostain mummoudesta. Apua mitä porukkaa. Koulutettu normaali kaupunkilaisnainen on parhaassa äitiysiässä 45-vuotiaaksi asti.
Joo, parhaassa äitiysiässä 10–17-vuotiaille lapsille. Tai oikeastaan 10–20-vuotiaille, koska ei se äidin tarve lopu siihen kun täyttää 18. Tyypillisellä akateemisella kaupunkilaisilla 45-vuotiaalla on 10–15-vuotiaita lapsia.
Loppuuko ihmisen aivotoiminta ja elämä jotenkin erityisen nuorena nykyään? Olen nelikymppinen ja työelämässä tavoite-eläkeikääni on vielä 29 vuotta aikaa. Aikaisintaan pääsen eläkkeelle yli 26 vuoden päästä.
Jos minulla olisi pieni lapsi, en nyt ihan tajua, miten en voisi olla hänelle äiti riittävästi.
Se ei kuitenkaan ole paras ikä. Pikku hiljaa alkaa tulla erilaista kremppaa, syöpiä, ym. Useimmat haluavat päästä myös näkemään ne lapsenlapset ja myös viettämään heidän kanssa toiminnallista aikaa. Se ei ole niin todennäköisesti mahdollista, jos saa lapsia nelikymppisenä. Tai sitten sen oman lapsen pitäisi tulla tosi nuorena vanhemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
No mikä meni pieleen? Ihmiset on kautta aikojen saaneet lapsia parikymppisinä, ja ihan yhtä keskenkasvuisia ennenkin oltiin.
Lansimaisessa yhteiskunnassa aikuistuminen kestää paljon pidempään kuin esimerkiksi vanhaan aikaan paimentolaisten keskuudessa.
Paimenrolqinen oppi roolinsa jo varhain. Hän osasi toimia aikuisen tavoin paljon nuorempana kuin nyt monimutkaisessa yhteiskunnassa, jossa oppia ja koulutusta pitää hankkia pitkään.
Samoja ajatuksia..sain 18vuotiaana esikoisen..siitä 3vuoden välein synty 2 muuta lasta..joten 24vuotiaana mulla oli 3 lasta..olin tosi tarkka ruoka ajoista,nukkuma ajoista,me illä ei telkkaria hirveesti katsottu..koen että olin aika jämpti äiti..nyt 36vuotiaana sain ilta tähden,olen paljon rennompi äiti nyt..ja olen sanonut isommille että älkää kantako kaunaa,yritin parhaani teidän kanssa..he onneks on nauranut asialle mutta ikinä ei tiijä koska tulee joku avautuu mikä sit on heidän mielestään ollut väärin..