Mikä olisi "kunniallinen" ikä alkaa vapaaherraksi eli jäädä pois töistä ja alkaa harrastella (omilla varoillaan)?

Mulla toiveissa päästä eläkkeelle 50 vuotiaana. Työskentelen nuorten parissa ja koen, että 35v:n ikäero on maksimi että jaksan niitä juttuja kuunnella ja olla kiinnostunut. Sit oon jo turhan kalkkis tuohon hommaan ja ois vuoro alkaa tehdä muita vapaampia juttuja ilman minuuttiaikataulua.

Harmi vaan, ettei ole mitään sijoitussalkkua tai isoa perintöä tulossa. Ehkä sitten downsiftaan aikani ja meen sen jälkeen siivoilemaan tai paistaan pihvejä grillille. Todellakaan en aio olla 68v:na vielä yläkoulussa töissä, mikä ois eläkeikäni, huh!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpaa tässä nyt kysyttiin, sitä että milloin voi "vaan olla" vai että milloin voi "alkaa harrastella"?

Nämä on kaksi aika eri asiaa. Vaan oleminen ei taida olla kunniallista muutoin kuin kuolemansairaalle viimeisinä hetkinään. 

Harrastelu sen sijaan voi pitää sisällään esim tärkeää vapaaehtoistyötä, hyödyllisten keksintöjen tekemistä tms. Jos saat riittävästi hyvää aikaan vapaaherrana, iällä ei ole väliä "kunniallisuuden" näkökulmasta. Vaatimaton mielipiteeni on tämä.

Miksei saa vaan olla, jos ei elä yhteiskunnan tuilla?

Saa tietenkin, mutta jos mietitään mitä pidetään arvostettavana: Aktiivista elämää, jossa toimitaan yhteiskunnan ja lähimpien hyväksi, rakentaen ja kehittäen. Versus pelkkä olemassaolo, jossa maataan ja ryypätään tyhjänpanttina. Omasta mielestäni arvostettavampaa on ensinmainittu. Uskon, että tätä ap halusi kysyä, että mitä arvostetaan ja mitä ei. En tietenkään väitä, että kaikki olisivat, tai että heidän pitäisi olla tätä mieltä.

sama

Boldasin. Suurin osa ihmisistä varmaan tuon kohdan suorittaa verojen muodossa. Jos on tuon osuuden tehnyt tiivistetyssä ajassa, niin onko silti jonkinlainen velvoite edelleen olla hyödyllinen muille. Voiko vaikka urheilla, opiskella kieliä, matkustaa tms. vai pitääkö rinnalla olla jotain yleishyödyllistä puuhastelua tai vaikka "velvoite" mennä politiikkaan?

Noin puhuu lapseton vanhapoika, joka on tottunut ottamaan vastuuta vain itsestään. On paljon muitakin tapoja rakentaa ja olla hyödyksi kuin verojen maksu, esimerkiksi läheisistä ja vieraista huolehtiminen. 

Puhun vain omasta puolestani, mutta kyllä arvostukseen vaaditaan muutakin kuin omat pikku harrastukset ja itsensä kehittämiset. Tosin, parempi sekin kuin ei mitään elämää, koska sekin pitää päänuppia paremmin ehjänä kuin pelkkä tyhjän toimittaminen.

tietenkään kenenkään ei tarvitse minun sanomisistani mitään paineita ottaa, kunhan vastaan kun kysytään.

Olen 61-vuotias itse, joten tämä olisi oikein hyvä ikä eläköityä. Joku nuorempi saisi vakaan ja ennustettavan työn/työpaikan, ja saisi alkaa rakentaa omaa elämää siitä eteenpäin. Ikävä kyllä en vielä ole eläkeikäinen, mutta....katsotaan keväällä tosissaan.

Miksi ette ole hakeutuneet sellaiselle alalle, jossa työnteko on muutakin kuin oman ajan luovuttamista työnantajalle? Mielekkään työn tekeminen on mukavaa. Tuntuu hullulta ajatella, että jotkut oikeasti ajattelevat elämän olevan pelkkää vapaa-aikaa ja hedonistista lilluttelua. Mutta sellainenhan on nähtävissä nyky-yhteiskunnassa melko laajalti, jopa niin, että muiden kustantamana on ok hengailla ja "toteuttaa itseään".

Heti jos mahdollista, mikä ihmeen ihanne on että töissä pitää olla? Tein töitä 30 vuotiaaksi, sen jälkeen vapaaherra tai nainen.

Riippuu täysin perhetilanteestasi. Jos sinulla on lapsia, joudut varnmaan elättämään heidät ja auttamaan heidän opiskeluaikanaan taloudellisesti, eli n 60 vuotiaana aikaisintaan. Tai jos puolisosi sairastuu, se on toinen rahareikä johon kannatta varautua. 

Jos ei ole perhettä, se on kai yks lysti.

*tut sitä kukaan arvostaa jos töihin jääisit.

Missä tahansa iässä, jos on varaa.

Mä jäin 38-vuotiaana. En nosta mitään tukia mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpaa tässä nyt kysyttiin, sitä että milloin voi "vaan olla" vai että milloin voi "alkaa harrastella"?

Nämä on kaksi aika eri asiaa. Vaan oleminen ei taida olla kunniallista muutoin kuin kuolemansairaalle viimeisinä hetkinään. 

Harrastelu sen sijaan voi pitää sisällään esim tärkeää vapaaehtoistyötä, hyödyllisten keksintöjen tekemistä tms. Jos saat riittävästi hyvää aikaan vapaaherrana, iällä ei ole väliä "kunniallisuuden" näkökulmasta. Vaatimaton mielipiteeni on tämä.

Miksei saa vaan olla, jos ei elä yhteiskunnan tuilla?

Saa tietenkin, mutta jos mietitään mitä pidetään arvostettavana: Aktiivista elämää, jossa toimitaan yhteiskunnan ja lähimpien hyväksi, rakentaen ja kehittäen. Versus pelkkä olemassaolo, jossa maataan ja ryypätään tyhjänpanttina. Omasta mielestäni arvostettavampaa on ensinmainittu. Uskon, että tätä ap halusi kysyä, että mitä arvostetaan ja mitä ei. En tietenkään väitä, että kaikki olisivat, tai että heidän pitäisi olla tätä mieltä.

sama

Boldasin. Suurin osa ihmisistä varmaan tuon kohdan suorittaa verojen muodossa. Jos on tuon osuuden tehnyt tiivistetyssä ajassa, niin onko silti jonkinlainen velvoite edelleen olla hyödyllinen muille. Voiko vaikka urheilla, opiskella kieliä, matkustaa tms. vai pitääkö rinnalla olla jotain yleishyödyllistä puuhastelua tai vaikka "velvoite" mennä politiikkaan?

Noin puhuu lapseton vanhapoika, joka on tottunut ottamaan vastuuta vain itsestään. On paljon muitakin tapoja rakentaa ja olla hyödyksi kuin verojen maksu, esimerkiksi läheisistä ja vieraista huolehtiminen. 

Puhun vain omasta puolestani, mutta kyllä arvostukseen vaaditaan muutakin kuin omat pikku harrastukset ja itsensä kehittämiset. Tosin, parempi sekin kuin ei mitään elämää, koska sekin pitää päänuppia paremmin ehjänä kuin pelkkä tyhjän toimittaminen.

tietenkään kenenkään ei tarvitse minun sanomisistani mitään paineita ottaa, kunhan vastaan kun kysytään.

Luultavasti arvomaailmamme ovat suht lähellä. Siksihän ehkä ylipäätään aloitus. Jos ajattelisin "mun/meidän rahat riittää mulle/meille, vähät muista" olisin jo vapaaherrana ollut pitkään. Osin pidättelee ajatus osana yhteisöä olemisesta ja sen vastavuoroisuudesta. Läheisistä olen huolehtinut enkä siitä ole irtautumassa vaan työnteosta. Hieman vielä jankkaan tuosta vieraista huolehtemisesta, mitä se de facto on oikeasti kuin verojen kautta yhteisten palveluiden rahoitusta. Kuinka moni oikeasti tekee vapaaehtoistyötä. Toki aioin tehdä itse palkitsevia asioita vaikken töitä tekisikään, muille hyvän tekeminen olisi varmaan yksi niistä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Mä jäin 38-vuotiaana. En nosta mitään tukia mistään.

Miten päivät täyttyy?

Monellahan varmaan yhtälö sen kaltainen että, kun käy työssä ei ole hirveästi paukkuja kaikenlaiseen puuhasteluun ja rahaa jää siksikin yli.

Jos sitten lopettaa työnteon, niin se rahamäärä mikä riitti työssäkäydessä ei riitäkään, kun monet mielekkäät harrastukset ja hankkeet veisivät aika paljon rahaa. Jotenkinhan se n. 8 tuntia päivässä pitää täyttää mielekkäästi.

Nämä ovat hyväosaisten "ongelmia". Tarkoitus ei ole tuottaa mielipahaa esim työttömille.

Laskin, ettei nykyinen elintasoni laskisi, jos ottaisin loparit tänään, vähän alle 50-vuotiaana. Eläisin pääomatuloilla  ja säästöillä ensimmäiset kolme vuotta. Sitten myisin ensimmäisen yksiön, jolla eläisin seuraavan vuosikymmenen. Siitä ei olisi viralliseen eläkeikään enää kuin kolme vuotta. Nyt eläkettä on kertynyt 1650€/kk, joten sillä ja lopuilla sijoitustuotoilla pärjäisin ihan hyvin.

Unohtamatta tietysti, että vanhempani ovat jo 80-vuotiaita ja tulen perimään noin puolimiljoonaa. Taidan kuitenkin jatkaa töitä vielä pitkään. On kuitenkin helpottavaa ajatella, ettei enää ikinä voi pudota sellaiseen köyhyyteen kuin opiskelijana ja työttömänä.

Piensijoittaja kirjoitti:

Laskin, ettei nykyinen elintasoni laskisi, jos ottaisin loparit tänään, vähän alle 50-vuotiaana. Eläisin pääomatuloilla  ja säästöillä ensimmäiset kolme vuotta. Sitten myisin ensimmäisen yksiön, jolla eläisin seuraavan vuosikymmenen. Siitä ei olisi viralliseen eläkeikään enää kuin kolme vuotta. Nyt eläkettä on kertynyt 1650€/kk, joten sillä ja lopuilla sijoitustuotoilla pärjäisin ihan hyvin.

Unohtamatta tietysti, että vanhempani ovat jo 80-vuotiaita ja tulen perimään noin puolimiljoonaa. Taidan kuitenkin jatkaa töitä vielä pitkään. On kuitenkin helpottavaa ajatella, ettei enää ikinä voi pudota sellaiseen köyhyyteen kuin opiskelijana ja työttömänä.

Jos oikein rassaa työt korvien väliä, voi olla helpottavaa, kun voi ajatella, että voi talouden puolesta lopettaa. Toisaalta, jos ei osaa lopettaa ja kärsii ikäänkuin omana valintana, niin sekin voida syödä henkilöä.