Kokemuksia kolonoskopiaan liittyvistä komplikaatioista?
Onko kenellekään sattumoisin ilmennyt kolonoskopian jälkeen jotain komplikaatioita kuten tulehduksia tms tai peräti näitä vakavampia seurauksia kuten suolen puhkeamisia ym? Ja jos on, minkälaiset olivat oireet?
Itselläni epäillään joko tulehduksellista suolistosairautta tai suolistosyöpää (paksusuolen puolella polyyppeja tai muutakaan makroskooppista ei ainakaan näkynyt, joten sairaus on ohutsuolen puolella ja kapseliendoskopiaan joudunkin seuraavaksi) pitkään jatkuneiden ja lamaavien vatsakipujen, painon nopean putoamisen, limaisten ulosteiden, pahoinvoinnin, suolistoverenvuodon, voimattomuuden, raudanpuuteanemian ym oireiden vuoksi. Olen kärsinyt oireista jo kohta kaksi vuotta ja ravannut lääkärissä jatkuvasti, mutta kukaan ei ottanut oireita vakavasti, ei laittanut jatkotutkimuksiin ja vaivan katsottiin olevan kas kummaa siellä korvien välissä. Kunnes joulukuun alussa tulivat ensimmäiset mustat ulosteet ja sen jälkeen alkoi päivittäiset veriset ulosteet. Syöminen ei enää juurikaan onnistu, lähinnä Nutridrinkejä pystyn juomaan. Ja olen siis 29v nainen. Tämä on äärimmäisen rankkaa ja ahdistavaa, olen väkisinkin katkera saamastani huonosta hoidosta ja pelkään pahoin tämän olevan suolistosyöpä, sillä suvussani on sitä molemmin puolin.
Viime viikolla oli kolonoskopia, joka ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Tähystin meni lenkille ja jäi jumittamaan heti alussa, ei meinannut kulkea eteenpäin, kivut olivat kovat ja koko tähystys kesti kaikkiaan tunnin. Kaiken lisäksi suoleni ei ollut tyhjentynyt täysin, vaikka siltä vaikutti. Heti tähystyksen jälkeen alkoivat voimakkaat, vuorotellen kouristavat ja terävät vatsakivut etenkin vasemmalla puolella, vatsan ja kylkien aristus ja seuraavana aamuna ulosteen seassa oli sekä verta että paksua, oranssia limaa. Odotin vielä seuraavaan päivään ja kun kivut olivat edelleen häiritsevät, menin terveyskeskukseen, jossa otettiin vain pikaserppi. Nyt kolonoskopiasta on kulunut viisi päivää ja vatsakivut eivät ole kadonneet mihinkään, uloste on käytännössä kokonaan paksua keltaista ja järkyttävän hajuista limaa, vatsassa kiertää ja koko vatsaa nipistelee ja polttaa oudosti, särkyä on myös alaselässä ja lämpö on 37 eli hieman korkeampi kuin normaalilämpöni (36.5).
Voisiko kyseessä olla joku suolistobakteerin aiheuttama infektio tai muu vastaava? Keltainen lima kait yleensä viittaa tulehdukseen. Tuntuu toivottomalta yrittää hakea apua jälleen terveyskeskuksesta, jossa ei tehdä taaskaan muuta kuin tarkisteta pikaserppi.