Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletteko todella sitä mieltä, että lapsi voi voida huonosti, vaikka vanhemmat olisivat ”hyviä”?
15.01.2021 |
Minä olen jotenkin taipuvainen ajattelemaan, että huonovointisen lapsen taustalta löytyy aina huonot kotiolosuhteet tai/ja välinpitämättömät vanhemmat.
Jos lapsi nähdään ja kuullaan, rajoitetaan ja rakastetaan - ei hän silloin voi huonosti.
Kommentit (133)
Ei kai nyt kukaan oikeasti ajattele, että vanhemmat ovat syypäitä kaikkeen..? Vaikka kaikkensa tekisi, voi lapsi silti olla onneton, voida huonosti, alkaa käyttämään huumeita, tehdä rikoksi yms. Vanhempien lisäksi lapseen vaikuttaa muu ympäristö, kaveriporukka, oma luonne yms. Toki voi yrittää vaikuttaa lasten valintoihin, mutta ei vanhemmat tiedä lastensa elämästä kaikkea. Yksityisyyteenkin on oikeus. Eikä mikään terapia tai hoito korjaa kaikkea. Jos joku haluaa tuhota elämänsä, ei siinä oikein auta mikään.
Hyvinvointi usein periytyy ja vanhemmat ovat suuressa osassa lasten elämää, mutta kaikki ei todellakaan ole vanhempien syytä tai ansiota. Jokainen ihminen tekee loppujen lopuksi omat valintansa ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Va0ikka vanhemmat kuinka auttaisivat ja tukisivat kiusattua ja syrjittyä lasta, niin kyllä se silti syö lapsen itsetuntoa, jos kukaan samanikäinem ei halua olla hänen kaverinsa. Omalla lapsellani oli tämä ongelma ennen kuin hän meni huippulukioon. Siellä hän sai onneksi runsaasti korjaavia kokemuksia.
Minun lapsella oli myös tämä kokemus. Mutta miksi piti odottaa lukioon asti? Miksi lapsi ei päässyt aiemmin kaltaistensa joukkoon?
Myönnän, että oikaisin kirjoituksessani vähän. Tilanne helpotti huomattavasti jo siinä vaiheessa, kun lapseni meni yläkouluun matematiikkaluokalle, jomne oli pääsykokeet. En tiedä, miten olisin saanut hänet "kaltaistensa joukkoon" sitä ennen.
12
Kyllä olen.
Tiedän ihan hyvän perheen, jonka tytär ei voinut murrosiässä kovin hyvin. Hölmöilyt johti lopulta lasuun. Sosiaalitäti soitti kotiin ja olisi ollut halukas kuittaamaan lasun puhelimessa. Perheen äiti vaan oli jo niin huolissaan ja väsynyt että vaati tapaamista. Teini tapasi sosiaal-ihmisen vielä yksinään muutaman kerran. Loppulausunto meni jotenkin näin että kodin tuki on vahva, ei tarvetta lastensuojelullisille toimenpiteille.
Loppu hyvin kuitenkin, teini fiksuuntui eikä mitään todella pahaa ehtinyt tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et työskentele millään lapsiin liittyvillä aloilla.
Lapsi ei kasva tyhjiössä ja koti ei ole ainoa ympäristö. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että lapsi tulee päiväkodissa tai koulussa nähdyksi tai kuulluksi. Voi olla kiusaamista, kaveripulmia, oppimisvaikeuksia. Voi olla nepsyoireilua, voi olla jotain muuta herkkyyttä. Hyvät kotiolot auttavat ja luovat hyvän perustan, mutta kyllä niitä ongelmia voi tulla kodin ulkopuoleltakin tai sisäsyntyisesti.
Kokeile laajentaa ajatteluasi hieman ja lue vaikka ihmisten erilaisia tarinoita, niin ymmärrys ja myötätunto voi lisääntyä.
Niin, mutta jos lasta kiusataan, silloin hän voi tukeutua hyviin vanhempiinsa. Silloin hän ei menetä ns. itseänsä. Mutta jos hyviä vanhempia ei ole, silloin hänellä ei ole mitään.
Ja jos lapsella sattuu olemaan nepsyongelmaa, silloin vanhemmat hankkivat hänelle hoitoa.
Terveisin, nepsy-lapsen äiti
Kyllä, juuri niin vanhempien pitää tehdä.
Mutta ei ne vanhemmat silti pysty kaikella puuttumisellakaan tuottamaan lapselle kavereita. Eikä kaikella hoitamisella poistamaan nepsyongelmaa. Vanhemmat voivat parantaa lapsen oloa, jopa merkittävästi, mutta eivät pysty kokonaan mitätöimään huonoa oloa, ulkopuolista maailmaa eikä edes aivojen rakennetta.
Tämäkään asia ei ole mustavalkoinen.
Vanhemmat voivat opettaa lapsen hyväksymään oman erilaisuutensa, jos vaikka on sitä nepsyongelmaa. Siihenkin liittyy vahvuuksia! Ei aina voi piiloutua tällaisten syiden taakse.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt kukaan oikeasti ajattele, että vanhemmat ovat syypäitä kaikkeen..? Vaikka kaikkensa tekisi, voi lapsi silti olla onneton, voida huonosti, alkaa käyttämään huumeita, tehdä rikoksi yms. Vanhempien lisäksi lapseen vaikuttaa muu ympäristö, kaveriporukka, oma luonne yms. Toki voi yrittää vaikuttaa lasten valintoihin, mutta ei vanhemmat tiedä lastensa elämästä kaikkea. Yksityisyyteenkin on oikeus. Eikä mikään terapia tai hoito korjaa kaikkea. Jos joku haluaa tuhota elämänsä, ei siinä oikein auta mikään.
Hyvinvointi usein periytyy ja vanhemmat ovat suuressa osassa lasten elämää, mutta kaikki ei todellakaan ole vanhempien syytä tai ansiota. Jokainen ihminen tekee loppujen lopuksi omat valintansa ihan itse.
En usko että hyvin hoidettu lapsi alkaa käyttää huumeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen.
Tiedän ihan hyvän perheen, jonka tytär ei voinut murrosiässä kovin hyvin. Hölmöilyt johti lopulta lasuun. Sosiaalitäti soitti kotiin ja olisi ollut halukas kuittaamaan lasun puhelimessa. Perheen äiti vaan oli jo niin huolissaan ja väsynyt että vaati tapaamista. Teini tapasi sosiaal-ihmisen vielä yksinään muutaman kerran. Loppulausunto meni jotenkin näin että kodin tuki on vahva, ei tarvetta lastensuojelullisille toimenpiteille.
Loppu hyvin kuitenkin, teini fiksuuntui eikä mitään todella pahaa ehtinyt tapahtua.
On taidettu pitää siellä hyvin kulisseja. ”Hyvä perhe” oli meilläkin ulkoisesti. Naisena voin sanoa että oli kaikkea muuta kuin hyvä perhe meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et työskentele millään lapsiin liittyvillä aloilla.
Lapsi ei kasva tyhjiössä ja koti ei ole ainoa ympäristö. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että lapsi tulee päiväkodissa tai koulussa nähdyksi tai kuulluksi. Voi olla kiusaamista, kaveripulmia, oppimisvaikeuksia. Voi olla nepsyoireilua, voi olla jotain muuta herkkyyttä. Hyvät kotiolot auttavat ja luovat hyvän perustan, mutta kyllä niitä ongelmia voi tulla kodin ulkopuoleltakin tai sisäsyntyisesti.
Kokeile laajentaa ajatteluasi hieman ja lue vaikka ihmisten erilaisia tarinoita, niin ymmärrys ja myötätunto voi lisääntyä.
Niin, mutta jos lasta kiusataan, silloin hän voi tukeutua hyviin vanhempiinsa. Silloin hän ei menetä ns. itseänsä. Mutta jos hyviä vanhempia ei ole, silloin hänellä ei ole mitään.
Ja jos lapsella sattuu olemaan nepsyongelmaa, silloin vanhemmat hankkivat hänelle hoitoa.
Terveisin, nepsy-lapsen äiti
Ok, nyt ymmärrän mikä sinun motiivisi oli. Kivaa illan jatkoa.
Mikä minun motiivi oli?
Trollaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moneen psyykkiseen sairauteen voi olla sisäinen alttius, jonka ulkoinen tekijä voi laukaista. Se voi olla toki kotiolot, mutta yhtä lailla koulumaailma, kaverisuhteet, some, tapaturma, läheisen kuolema tai ihan mikä vain. Nepsyys voi altistaa epäonnistumisille ja huonoon itsetuntoon. Joskus vaan jokin psyykkinen sairaus puhkeaa siinä missä jollekin tulee syöpä. Ihan niin kuin samojen vanhempien sisaruksista vain yksi voi sairastua syöpään, voi vain yksi voida pahoin. Myös jo lapsen temperamentti voi vaikuttaa.
Hyvä vanhempi tukee ja hakee apua, mutta harva vanhempi pystyy ratkaisemaan lapsen vaikeaa masennusta tai vaikka syömishäiriötä yksin sen enempää kuin sitä syöpäkasvainta.
No emme ole. Kuka vain voi voida huonosti vaikka olisi miten hyvät vanhemmat ja ns. hyvä elämä muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen.
Tiedän ihan hyvän perheen, jonka tytär ei voinut murrosiässä kovin hyvin. Hölmöilyt johti lopulta lasuun. Sosiaalitäti soitti kotiin ja olisi ollut halukas kuittaamaan lasun puhelimessa. Perheen äiti vaan oli jo niin huolissaan ja väsynyt että vaati tapaamista. Teini tapasi sosiaal-ihmisen vielä yksinään muutaman kerran. Loppulausunto meni jotenkin näin että kodin tuki on vahva, ei tarvetta lastensuojelullisille toimenpiteille.
Loppu hyvin kuitenkin, teini fiksuuntui eikä mitään todella pahaa ehtinyt tapahtua.
No mutta tässähän juuri äiti on välittänyt ja toivottanut sossun tervetulleeksi. Saivat siis apua. Äiti toimi oikein.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät vanhemmat hakevat lapselle apua.
Tietenkin. Mutta ei sitä apua tarvitse hakea jos lapsi ei voi huonosti. Joten kyllä, myös hyvien vanhempien lapsi voi voida huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi jolla on asiat kotona hyvin, ei kiusaa.
Olet muuten väärässä. Vaikka ehkä yleisempää onkin että kiusaajalla ei ole kotona kaikki hyvin.
Isoin linjoin se on noin kuin sanoit, eli suurin osa huonosti voivista lapsista tulee ongelma-perheistä. Sit jos oikeasti miettii, niin ei tod. aina.
Jo mainittujen lisäksi: Hyväkään vanhempi ei ole täydellinen. Voit olla lämmin ja rakastava, mutta esim. omia neuroosit voi siirtyä lapsiin. Ja kyllä, hyvälläkin vanhemmalla voi olla neurooseja (lähes kaikilla on), tai vaikka masennusta. Tai vaikka fyysisiä kipuja, niin kovia että vaikuttaa vanhemman elämään ja sitä kautta myös lapsen elämään.
Lapset ovat erilaisia, toiset ovat herkempiä. Ihan jo kun mietin omia kolmea lastani, niin esim. pelot ja huolet on ihan erilaisia. Täysin samanlaisella rakkaudella ja huolella hoidettuja, silti niin erilaisia <3
Sitten lapsella on vielä eri temperamentteja ja oma tahtokin. Jos vaikka ajatutuu huonoon kaveriporukkaan puolivahingossa tai tahallaan, niin hyväkin vanhempi voi olla avuton. Voi hakea pois, mut jos toinen on itsepäisesti päättänyt itsenäistyä, niin voi olla haastetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen.
Tiedän ihan hyvän perheen, jonka tytär ei voinut murrosiässä kovin hyvin. Hölmöilyt johti lopulta lasuun. Sosiaalitäti soitti kotiin ja olisi ollut halukas kuittaamaan lasun puhelimessa. Perheen äiti vaan oli jo niin huolissaan ja väsynyt että vaati tapaamista. Teini tapasi sosiaal-ihmisen vielä yksinään muutaman kerran. Loppulausunto meni jotenkin näin että kodin tuki on vahva, ei tarvetta lastensuojelullisille toimenpiteille.
Loppu hyvin kuitenkin, teini fiksuuntui eikä mitään todella pahaa ehtinyt tapahtua.
On taidettu pitää siellä hyvin kulisseja. ”Hyvä perhe” oli meilläkin ulkoisesti. Naisena voin sanoa että oli kaikkea muuta kuin hyvä perhe meillä.
No, sehän oli teidän perheen tarina. Älä yleistä. Tässä kertomassani perheessä oli muitakin lapsia, hyvinvoivia.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kukaan ei ymmärtänyt pointtiani ihan.
Kyllä monen huonovointisen lapsen taustalta löytyy huonovointinen koti.
Ja, jos lasta kiusataan, silloin vanhemmat puuttuvat siihen.
Ei minulla vaan puututtu. Kerran vaihdoin koulua kiusaamisen takia. Sitten uudestaan muuton takia.
Kiusaaminen jatkui, vielä pahempana ja ihmisten toimesta jotka samalla teeskentelivät olevansa minun kavereita.
Täälläkin on vaikka kuinka aikuisia jotka kiusaavat.
Eikä kukaan näistä kykene ottamaan vastuuta käytöksestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka vanhemmat kuinka auttaisivat ja tukisivat kiusattua ja syrjittyä lasta, niin kyllä se silti syö lapsen itsetuntoa, jos kukaan samanikäinem ei halua olla hänen kaverinsa. Omalla lapsellani oli tämä ongelma ennen kuin hän meni huippulukioon. Siellä hän sai onneksi runsaasti korjaavia kokemuksia.
Minun lapsella oli myös tämä kokemus. Mutta miksi piti odottaa lukioon asti? Miksi lapsi ei päässyt aiemmin kaltaistensa joukkoon?
Suurimmassa osassa Suomea ei ole ns. hyvätasoisia yläkouluja, vaan siellä on koko ikäluokka ja meno on sen mukaista. Lukioon voikin sitten lähteä jo toiselle paikkakunnalle, jos niin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen.
Tiedän ihan hyvän perheen, jonka tytär ei voinut murrosiässä kovin hyvin. Hölmöilyt johti lopulta lasuun. Sosiaalitäti soitti kotiin ja olisi ollut halukas kuittaamaan lasun puhelimessa. Perheen äiti vaan oli jo niin huolissaan ja väsynyt että vaati tapaamista. Teini tapasi sosiaal-ihmisen vielä yksinään muutaman kerran. Loppulausunto meni jotenkin näin että kodin tuki on vahva, ei tarvetta lastensuojelullisille toimenpiteille.
Loppu hyvin kuitenkin, teini fiksuuntui eikä mitään todella pahaa ehtinyt tapahtua.
No mutta tässähän juuri äiti on välittänyt ja toivottanut sossun tervetulleeksi. Saivat siis apua. Äiti toimi oikein.
Kyllä, äiti toimi oikein. Ja perhe oli hyvä, silti tytär ei voinut hyvin. Tosin ei ollut mitenkään sossun ansiota että nuoren vointi koheni ja elämä normalisoitui.
Minun lapseni neurologisia ongelmia ei nähty päiväkodissa eikä koulussa, koska pidettiin itsestäänselvyytenä, että meidän kodissa on jotain vikaa. Nyt kun diagnoosit on saatu, ajatellaan, etten osaa kuntouttaa lasta oikein. En enää välitä, mitä toiset ajattelevat. Elelemme omaa kivaa perhe-elämäämme.
Olen lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja perheterapeutti, ja pidän aloitusta ja otsikkoa erinomaisen tyhmänä.
Potilainamme toki on usein lapsia, joiden vanhemmilla on omia ongelmia riittävästi ilman lastakin; lapsi oireilee ehkä perheen ja vanhempien vaikeaa oloa. Näitäkään vanhempia en pääsääntöisesti sanoisi huonoiksi, he rakastavat lastaan ja tahtovat hänelle hyvää, mutta joskus vanhemmuuteen tarvitaan vähän apua ja tukea. Ja sitten olen kohdannut oikein ymmärtäviä taitavia vanhempia, joille vaan elämä on heittänyt isoja haasteita.
Aloitus sisältää jotenkin oletuksen, että oireilevien lasten vanhemmat ovat huonoja. Hieno lähtökohta ajattelulle, ja kertoo melkoisesta yksioikoistamisesta. Huonoja vanhempiakin tietysti oikeasti on. Mutta yllätys yllätys, aina niidenkään lapset eivät kumminkaan oireile. Eikö ole ihmeellistä.
Monet meistä tarvitsevat joskus apua. Siksi apua on hyvä lähteä rohkeasti etsimään, myös vanhemmuuteen liittyvissä asioissa; se jos mikä on hyvää vanhemmuutta. Hyvää vanhemmuutta on pohtia omaa vanhemmuuttaan, kysyä neuvoa, ottaa tarvittaessa tukea vastaan.
Alue: Aihe vapaa
Ja sinä väität, että kaikki vanhemmat tekevät parhaansa?
Niin sitä voi aina sanoa. Mutta todella ei olla taisteltu lapsen puolesta!
Erityisesti syytän nyt niitä kiusaajien vanhempia! He ovat omalla välinpitämättömyydellä aiheuttaneet paljon ahdistusta.