Mikä saa oman käden kautta menehtyneet usein menemään tekemään tekonsa niin syrjäiseen paikkaan
että joudutaan valjastamaan etsinnät käyntiin suuren julkisuusmyllyn kera? Pahimmassa tapauksessa ei koskaan löydetä, mutta nimi jää mieleen ja heistä tulee julkkiksia tekonsa kautta. Miettivätköhän asiaa siltä kannalta? Vai onko se juuri tarkoituskin? Kunhan pohdin...
Kommentit (41)
Ei haluta tappaa itseään tutussa ympäristössä, johon kenties jää perhe elämään. Parempi mennä jonnekin muualle ja tehdä teko rauhassa.
Aika harvasta kyllä tulee massiiviset etsinnät vaan heidät ehditään löytää aikaisemmin. Nyt vaan sattui pari perätysten.
No haluaisitko itse että löytäjä on oma lapsi tai puoliso? Ei tunnu yhtä pahalta ulkopuolisesta löytäjästä, vaikka voikin järkyttää. Että siksi.
Halutaan ettei kukaan keskeytä, ei haluta tehdä sitä kotona jolloin pahimmassa tapauksessa lapsi löytää ja traumatisoituu vielä pahemmin.
Mitä mieltä olette appiukkotarhoista?
Voisiko jättää vaikka sen puhelimen päälle, niin olisi helpompi paikantaa, vaikka menisi syrjempäänkin.
Haluavat suojella erityisesti perheenjäseniä siltä, että löytäisivät ruumiin. Se on aikamoinen järkytys ja loppuelämän painajainen kenelle tahansa, joka rakkaansa löytää vaikkapa hirttäytyneenä.
Nämä ajattelevat siinä tuskassaan, ettei ainakaan löytäjä olisi läheinen. Osa varmaan toivoo, ettei löytyisi koskaan, niin ettei kenenkään tarvitsisi järkyttyä. Eivät osaa ajatella sitä, että kokonaan kadonneen pohtiminen on vielä pahempaa. Mutta ei ne itsensä oikeasti tappaa haluavat halua muita varsinaisesti vahingoittaa. Päinvastoin yleensä. Ne aivot ei vain toimi normaalisti siinä, että nähtäisiin enää sitä kaikkea tuhoa, mitä se teko väistämättä kuitenkin muille aiheuttaa. Siinä on ns. tunnelinäkö, epätoivo sumentaa kaiken, ei pysty enää näkemään ja uskomaan muihin vaihtoehtoihin. Eikä tosiaan pysty ajattelemaan oikeasti objektiivisesti.
Naiset tekevät ylensä laajennettuna itsarinsa. Kiva viedä kakarat mukana helvetin porteille :D
Vierailija kirjoitti:
Haluavat suojella erityisesti perheenjäseniä siltä, että löytäisivät ruumiin. Se on aikamoinen järkytys ja loppuelämän painajainen kenelle tahansa, joka rakkaansa löytää vaikkapa hirttäytyneenä.
Nämä ajattelevat siinä tuskassaan, ettei ainakaan löytäjä olisi läheinen. Osa varmaan toivoo, ettei löytyisi koskaan, niin ettei kenenkään tarvitsisi järkyttyä. Eivät osaa ajatella sitä, että kokonaan kadonneen pohtiminen on vielä pahempaa. Mutta ei ne itsensä oikeasti tappaa haluavat halua muita varsinaisesti vahingoittaa. Päinvastoin yleensä. Ne aivot ei vain toimi normaalisti siinä, että nähtäisiin enää sitä kaikkea tuhoa, mitä se teko väistämättä kuitenkin muille aiheuttaa. Siinä on ns. tunnelinäkö, epätoivo sumentaa kaiken, ei pysty enää näkemään ja uskomaan muihin vaihtoehtoihin. Eikä tosiaan pysty ajattelemaan oikeasti objektiivisesti.
Tuon yhden hetken yli kun pystyisi elämään. Ja elämä jatkuisi. Tietysti kaikkea ei voi kestää.
Vauvapalstalla on kyllä välillä niin synkkiä keskustelun avauksia että en ihmettele, että voitte niin pahoin. Koittakaa jotain rakentavampaa joskus.
Tarkoittaako ap mahdollisesti itsemurhan tehneitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluavat suojella erityisesti perheenjäseniä siltä, että löytäisivät ruumiin. Se on aikamoinen järkytys ja loppuelämän painajainen kenelle tahansa, joka rakkaansa löytää vaikkapa hirttäytyneenä.
Nämä ajattelevat siinä tuskassaan, ettei ainakaan löytäjä olisi läheinen. Osa varmaan toivoo, ettei löytyisi koskaan, niin ettei kenenkään tarvitsisi järkyttyä. Eivät osaa ajatella sitä, että kokonaan kadonneen pohtiminen on vielä pahempaa. Mutta ei ne itsensä oikeasti tappaa haluavat halua muita varsinaisesti vahingoittaa. Päinvastoin yleensä. Ne aivot ei vain toimi normaalisti siinä, että nähtäisiin enää sitä kaikkea tuhoa, mitä se teko väistämättä kuitenkin muille aiheuttaa. Siinä on ns. tunnelinäkö, epätoivo sumentaa kaiken, ei pysty enää näkemään ja uskomaan muihin vaihtoehtoihin. Eikä tosiaan pysty ajattelemaan oikeasti objektiivisesti.
Tuon yhden hetken yli kun pystyisi elämään. Ja elämä jatkuisi. Tietysti kaikkea ei voi kestää.
geenialtaasta poistuminen on noille reppanoille ihan hyvä toimintamalli
Vierailija kirjoitti:
Haluavat suojella erityisesti perheenjäseniä siltä, että löytäisivät ruumiin. Se on aikamoinen järkytys ja loppuelämän painajainen kenelle tahansa, joka rakkaansa löytää vaikkapa hirttäytyneenä.
Nämä ajattelevat siinä tuskassaan, ettei ainakaan löytäjä olisi läheinen. Osa varmaan toivoo, ettei löytyisi koskaan, niin ettei kenenkään tarvitsisi järkyttyä. Eivät osaa ajatella sitä, että kokonaan kadonneen pohtiminen on vielä pahempaa. Mutta ei ne itsensä oikeasti tappaa haluavat halua muita varsinaisesti vahingoittaa. Päinvastoin yleensä. Ne aivot ei vain toimi normaalisti siinä, että nähtäisiin enää sitä kaikkea tuhoa, mitä se teko väistämättä kuitenkin muille aiheuttaa. Siinä on ns. tunnelinäkö, epätoivo sumentaa kaiken, ei pysty enää näkemään ja uskomaan muihin vaihtoehtoihin. Eikä tosiaan pysty ajattelemaan oikeasti objektiivisesti.
Meille soitti pari vuotta sitten mökkinaapuri, että menisinkö katsomaan mökille, onko se heidän Heikki siellä, kun ei vastaa puhelimeen ja on itsetuhoinen. Vastasin, että en todellakaan mene etsimään mitään ruumista, auto siellä näkyi pihassa olevan eli joku on mökillä, mutta soittakoot poliisit perään. Siellä se kiikkui saunassa. Myivät mökin eikä kukaan kertonut ostajille tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluavat suojella erityisesti perheenjäseniä siltä, että löytäisivät ruumiin. Se on aikamoinen järkytys ja loppuelämän painajainen kenelle tahansa, joka rakkaansa löytää vaikkapa hirttäytyneenä.
Nämä ajattelevat siinä tuskassaan, ettei ainakaan löytäjä olisi läheinen. Osa varmaan toivoo, ettei löytyisi koskaan, niin ettei kenenkään tarvitsisi järkyttyä. Eivät osaa ajatella sitä, että kokonaan kadonneen pohtiminen on vielä pahempaa. Mutta ei ne itsensä oikeasti tappaa haluavat halua muita varsinaisesti vahingoittaa. Päinvastoin yleensä. Ne aivot ei vain toimi normaalisti siinä, että nähtäisiin enää sitä kaikkea tuhoa, mitä se teko väistämättä kuitenkin muille aiheuttaa. Siinä on ns. tunnelinäkö, epätoivo sumentaa kaiken, ei pysty enää näkemään ja uskomaan muihin vaihtoehtoihin. Eikä tosiaan pysty ajattelemaan oikeasti objektiivisesti.
Tuon yhden hetken yli kun pystyisi elämään. Ja elämä jatkuisi. Tietysti kaikkea ei voi kestää.
Tuskinpa niitä hetkiä vain yksi on - valitettavasti. Luultavasti nämä ihmiset kestävät ja pääsevät yli kymmenistä, sadoista tai tuhansista tuollaisista karmeista hetkistä, mutta sitten kerran eivät pääsekään ja tulos on im.
Vierailija kirjoitti:
Naiset tekevät ylensä laajennettuna itsarinsa. Kiva viedä kakarat mukana helvetin porteille :D
Niitä on kuule miehissäkin ihan riittävästi, että koko perhe saa surmansa ja vielä muutama ulkopuolinenkin. Palstan sensuuri ei näköjään hyväksi esimerkkejä oikeista tapauksista..
Vierailija kirjoitti:
geenialtaasta poistuminen on noille reppanoille ihan hyvä toimintamalli
Toivon että saat syövän
Varmaan se on jokaisen kohdalla oma ratkaisu, millä tapaa haluaa päivänsä päättää ja missä se on mahdollista toteuttaa. Normaali ja hyvinvoiva ihminen ei sellaisia asioita mieti. Mutta se joka ei muuta ratkaisua enää näe mahdolliseksi, ei mieti muuta kuin mikä on mahdollista toteuttaa ja että tapa on varma. Ei siinä enää mieti perhettä, ketään edes itseään. Kunhan sietämätön tilanne vain loppuisi. Mistä tiedän? Kävin täpärällä vajaa pari vuotta sitten. Syynä kipu ja tulehdus, johon ei maassamme vielä tarpeeksi ole ymmärrystä ja kivunhoito lapsen kengissä. Kuin ihmeen kautta pääsin pari kertaa mustan hetken yli. Merkillistä on, vaikka näistä mietteistä tässä maassa puhuu ihmisille suoraan ja sanoo miltä tuntuu, kukaan ei ota tosissaan. ”No ei kai sinä nyt semmosta, se on niin itsekäs ratkaisu”
Niin, jos kokee, että mikään ei auta, voimat on loppu, kukaan ei auta ja ymmärrä? Siinä ei paljon jaksa miettiä että onko se perhe mitä mieltä tarpeellisuudestasi kun loput voimat menevät itkemiseen WC-reissuista selviytymiseen ja ajatukseen että en ehkä edes pysty näillä voimilla päättämään omaa kärsimystä. Joku toinen samassa tilanteessa oleva/käynyt voi ymmärtää.
Tänä päivänä olen kiitollinen että voi hyvin ja sain kipuihini vihdoin avun, monen tekijän summa. Olen alkanut näkemään elämän ihan eri vinkkelistä, nautin sellaisista asioista joista ennen ennen muka joutanut. On hyvä olla elossa.
Minulla on hirveä työstressi ja olen miettinyt miten päättäisin päiväni, jos siltä alkaisi tuntua.
Olen diabeetikko ja pistäisin yliannoksen insuliinia. Kotona sitä ei kannattaisi tehdä, koska silloin perheenjäsenet joutuivat syyttä epäilyksen alaiseksi.
Myöskään metsään en menisi, koska silloin ruumiin löytymiseen menisi aikaa ja omaisille epätietoisuus on pahempi kuin tieto kuolemasta.
Olen tullut tulokseen, että hotelli olisi hyvä paikka. Voisi illalla syödä hyvän aterian ja sitten piikittää inskat. Alettaisiin kaivata viimeistään puolelta päivin kun ei luovuttaisi huonettaan. Siivooja tulisi omilla avaimilla ja löytäisi ruumiin ja soittaisi poliisit, jotka veisivät tiedon omaisille. Siistiä.
Tuskin miettivät siinä vaiheessa enää mitään.