Lue keskustelun säännöt.
Lähiaikoina eronneet- miten olette pärjänneet?
11.01.2021 |
Mikä on auttanut jaksamaan arjessa? Onko ikävä järjetön vai onko olo helpottunut?
Kommentit (25)
No ihan loistavasti. Myyn nykyään itseäni ja olen onnellinen kun ei tarvitse tiskata toisten lautasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä myös koen, kuten edellinen kirjoittaja, että ex oli juuri se oikea. Siksi tuntuu niin vaikealta mennä eteenpäin elämässä. Miten tuon itselleen vääntäisi, että nyt on aika unohtaa ja kääntää seuraava sivu, kun sydän on siellä edellisellä sivulla..
Omassa lähipiirissäni on viimeisen 1,5 vuoden sisällä tapahtunut ihan älyttömästi eroja, siis oikeasti lähes kaikki pitkät parisuhteet ovat päättyneet. Osa asuu vielä yhdessä, koska eivät ole saaneet taloa myytyä.
Omat fiilikseni eroajista ovat kateus ja ihailu. Ehkä siksi, että näiden parisuhteiden naiset ovat kaikki olleet omasta mielestäni miesten tossujen alla, niin ylpeänä katson, kun nämä naiset ovat menneet elämässä eteenpäin. Tinder-treffailu on lapsivapailla ihan arkipäivää ja se ei tarkoita mitään sängystä toiseen hyppimistä, vaan he käyvät lenkeillä, kahvilla, lasillisella ym treffikumppaneiden kanssa, tutustuvat siis jatkuvasti uusiin ihmisiin. Elämä tuntuu näillä naisilla rullaavan mukavasti eteenpäin.
Miehet taasen ovat samanlaisia ankeuttajia kuin suhteessakin, möllöttävät vaan kotona ja vihaavat naisia. Omaa suhdettanikin olen alkanut vähän kyseenalaistamaan muiden erojen myötä, mutta lopulta kriisi helpottanut ja suhde tuntunut taas tärkeältä.
Vierailija kirjoitti:
Eronneet. Miten tulette toimeen huonon omatuntonne kanssa, kun rikoitte antamanne lupauksen ja vannotun valan. Miltä tuntuu olla hylkääjä, joka on aiheuttanut vaikean elämänvaiheen toiselle ja usein myös lapsilleen ja muille läheisille. Miten selitätte itsellenne oman osuutemme eroon.
Minun hylkäämäni on kiittänyt jälkikäteen sitä, että kerroin rehellisesti kun hänen kanssaan ei enää ollut hyvä olla. Jos olisin jäänyt väkisin siihen suhteeseen olisin valehdellut meille molemmille ja aikaa myöten ahdistunut vielä enemmän. Tuskinpa sekään olisi ollut hänelle kovin valoisa elämänvaihe.
En käy, tiedän että pitäisi mutta ei ole ollut voimia avun hakemiseen. Kiitos, osa musta ymmärtää sen että pitäisi vain puskea ja pakottaa itsensä eteenpäin vaikka en täysin valmis olisikaan. Muuten voi tulla katkera loppuelämäkin.
En nyt avaa enempää mutta hän ei ollut mulle väärä ihminen eikä mulla ole syitä vihata häntä. Se tässä varmaan jarruttaakin omaa toipumista kun on vielä tunteita ja siinä mielessä syitä haikailla perään.