Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Iskeekö kaikille kuolemanpelko 40 ikävuoden lähestyessä?
10.01.2021 |
Toki olen aina ollut hieman ahdistukseen taipuvainen, mutta nyt kun ikää on tullut lisää, alkaa kuolemanpelko olla jo rajoittavaa.
Paniikki iskee syödessä, meneekö ruoka henkitorveen ja tukehdun, jatkuvat tykytykset ja rintakivut saavat epäilemään sydänongelmia, voimakas tuuli ulkona salpaa hengityksen ja aiheuttaa paniikin: en aina uskalla lähteä ulos pienemmälläkään tuulella. Hammassäryt (hammaslääkärissä käynto muutama kuukausi sitten) saavat epäilemään suuria ongelmia ja pelkäämään verenmyrkytystä, kookkaampi luomi saa epäilemään melanoomaa ja rinnatkin olen tarkistanut useasti, rintadyöpää ihan varmasti.
Onhan tälläistä muillakin? Onhan tämä vain ohimenevää, jotain alkavaa neljänkympin kriisiä?
Hirveän raskasta tämä ainakin on.
Kommentit (45)
Kuolemanpelko pitää vaan kertaalleen käsitellä jossakin vaiheessa elämää, menee ohi, ja sen jälkeen sitä ei enää pelkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema ei ole pelkästään riski, vaan myös mahdollisuus. Lapsella saisi kuitattua asuntolainansa kertalaakista, jos minusta aika jättäisi. Mieskin saattaisi löytää itselleen uuden lämmittäjän.
Kyllä minä elämästäkin tykkään, mutta kuolemassa on omat hyvät puolensa!
Vierailija kirjoitti:
Ei kai. Yleensä viimeistään 40v kohdalla alkaa hyväksyä, että eletty elämä oli tässä ja suhtautuu tyynesti elämän päättymiseen.
Näinhän se on. Siinä meneekin rattoisasti seuraavat lähes 50 vuotta päättynyttä elämää eläessään.
Mulla on nuoresta saakka ollut kuoleman-elämän-ja kaiken pelko, nyt 40 lähestyessä tulee jänskiä uusia sävyjä, kun tosiaan vanhemmat iällä ja tajusi että itse on nyt siinä iässä että pitäisi ikään kuin ottaa tilanne haltuun ja olla se terveehkö vahva aikuinen seuraavana jonossa, mutta kun ikinä ei ole sellaiseen kyennyt. Oma kroppa myös alkaa osoittaa rapistumisen merkkejä, en arvosta. Tik tok Tik tok, nyt pitää tehdä kaikki mitä haluaa, ainakin mihin tarvii toimivaa kroppaa. Mieltä voi harjoittaa silloinkin kun kroppa ei pelaa mutta niitä mietitään sitten.
Ei iske. Mä kyllä tulin 4-kymppisenä aiempaa tietoisemmaksi siitä, että kuolemaa kohti tässä mennään, mutta se on eri asia kuin pelko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisi olla minun kirjoittama aloitus!
En pelkää kuolemaani omasta puolestani vaan pelkään sitä että lapset jää ilman äitiä.
Pelkään myös lasten kuolemaa yli kaiken.
Mulla oli yksi yö ihan hirveä närästys. En kärsi närästyksestä eli ei ole tuttu vaiva. Arvoin jo oikeasti että soitanko ambulanssin. Onneksi en soittanut. Mietin kyllä sitä että lapseni löytävät minut aamulla sängystä kanttuvei 😬
Pelkään myös sitä että jos lopetan pelkäämisen niin sitten jotain tapahtuu ainakin ja tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta kun en ole yhtään varautunut.
Vaikeeta on elämä joo 🤦♀️
Olen 38-vuotias.
Iski jo 2- kymppisenä. Aivan hirveä kuolemanpelko, luulin että jokainen päivä on viimeseni. Alkoholisoiduin, koska ajattelin että
humalassa kuolema ei tunnu niin pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla minun kirjoittama aloitus!
En pelkää kuolemaani omasta puolestani vaan pelkään sitä että lapset jää ilman äitiä.
Pelkään myös lasten kuolemaa yli kaiken.Mulla oli yksi yö ihan hirveä närästys. En kärsi närästyksestä eli ei ole tuttu vaiva. Arvoin jo oikeasti että soitanko ambulanssin. Onneksi en soittanut. Mietin kyllä sitä että lapseni löytävät minut aamulla sängystä kanttuvei 😬
Pelkään myös sitä että jos lopetan pelkäämisen niin sitten jotain tapahtuu ainakin ja tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta kun en ole yhtään varautunut.
Vaikeeta on elämä joo 🤦♀️
Olen 38-vuotias.
Kannattaa käydä tutkimassa närästykset jos alkaa tulemaan säännöllisemmäksi vaivaksi, mutta satunnaisiin vaivoihin kannattaa hommata apteekista käsikauppatropit. Itse olen kerran joutunut menemään yöksi tarkkailtavaksi ja kerran lanssi haki tarkkailtavaksi, kun refluksitauti iski uutena päälle ja rinnan seudulla alkoi puristamaan ikävästi. Vaikka hankala vaiva onkin, niin lääkkeillä ja elämäntapamuutoksilla yleensä hyvinkin hallittavissa, mutta närästys voi olla merkki myös vakavimmastakin oireista joten kannattaa tutkia.
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla minun kirjoittama aloitus!
En pelkää kuolemaani omasta puolestani vaan pelkään sitä että lapset jää ilman äitiä.
Pelkään myös lasten kuolemaa yli kaiken.Mulla oli yksi yö ihan hirveä närästys. En kärsi närästyksestä eli ei ole tuttu vaiva. Arvoin jo oikeasti että soitanko ambulanssin. Onneksi en soittanut. Mietin kyllä sitä että lapseni löytävät minut aamulla sängystä kanttuvei 😬
Pelkään myös sitä että jos lopetan pelkäämisen niin sitten jotain tapahtuu ainakin ja tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta kun en ole yhtään varautunut.
Vaikeeta on elämä joo 🤦♀️
Olen 38-vuotias.
Siis juuri tämä. Eniten ajatus kuolemasta ahdistaa silloin, kun puoliso ei ole paikalla ja olen yksin lasten kanssa kotona. Juuri silloin pelkää tukehtuvansa tai saavansa vaikka sydärin.
Meillä on suvussa miehiä kuollut nuorena, jostain olen sitten keksinyt että miksi en sitten minäkin voisi kupsahtaa nuorena, vaikka nainen olenkin.
Toisaalta olisi vielä haave vauvasta, mutta uskallapa tässä olotilassa...
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei iske. Mä kyllä tulin 4-kymppisenä aiempaa tietoisemmaksi siitä, että kuolemaa kohti tässä mennään, mutta se on eri asia kuin pelko.
Olen 38 ja mulla iski yhtäkkiä kiire ELÄÄ. Kai se eräänlaista kuoleman lähestymisen tiedostamista on. Luulin olevani 28 forever, mutta ei siinä niin käynytkään. En enää yhtään ihmettele kenenkään viidenkympin villityksiä yms. irtiottoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla minun kirjoittama aloitus!
En pelkää kuolemaani omasta puolestani vaan pelkään sitä että lapset jää ilman äitiä.
Pelkään myös lasten kuolemaa yli kaiken.Mulla oli yksi yö ihan hirveä närästys. En kärsi närästyksestä eli ei ole tuttu vaiva. Arvoin jo oikeasti että soitanko ambulanssin. Onneksi en soittanut. Mietin kyllä sitä että lapseni löytävät minut aamulla sängystä kanttuvei 😬
Pelkään myös sitä että jos lopetan pelkäämisen niin sitten jotain tapahtuu ainakin ja tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta kun en ole yhtään varautunut.
Vaikeeta on elämä joo 🤦♀️
Olen 38-vuotias.
Siis juuri tämä. Eniten ajatus kuolemasta ahdistaa silloin, kun puoliso ei ole paikalla ja olen yksin lasten kanssa kotona. Juuri silloin pelkää tukehtuvansa tai saavansa vaikka sydärin.
Meillä on suvussa miehiä kuollut nuorena, jostain olen sitten keksinyt että miksi en sitten minäkin voisi kupsahtaa nuorena, vaikka nainen olenkin.
Toisaalta olisi vielä haave vauvasta, mutta uskallapa tässä olotilassa...-ap
Mulla 2-vuotias kuopus ja paheni vaan kun hän syntyi 😅
Muut lapset teinejä jo.
Sitä hengityksen tarkkailua! Edelleen varmistan että hengittää. On tää kyllä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menee ohi. Mä pelkäsin ensin kuolevani itse ja sitten sekä puolison että vasta itsenäistyneen lapsen puolesta. Yhtä kasvuahan se on koko elämä, vaihe tuokin.
Kiitos, tämä oli lohdullinen kommentti.
Vierailija kirjoitti:
"Opeta meitä laskemaan päivämme oikein ,että saisimme viisaan sydämen."
Kuolema on vihollisista viimeinen taivaaseen menijöillä.
Onhan se vihollinen kuitenkin.Mutta ei tarvitse pelätä,kun elää johdatuksessa.
Minulle tuli kuoleman pelko ollessani 38-v. Lapset pieniä. Rukoilin ja pelko katosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se 50v, jolloin aletaan vasta rakentamaan arkkuja. Erittäin harva kuolee alle 60-vuotiaana nyky-Suomessa, jos elintavat on vähänkään kohdillaan (ei tupakointia tai alkoholismia). Käytännössä kuolemanvaara lisääntyy merkittävämmin vasta yli 60-vuotiaana.
Mitä tyhmyyttä😂 Olen 50v, enkä ajattele asiaa noin. Ihmiset elävät nykyään pidempään ja 75v voi olla vielä suht hyvässä kuosissa. Nuorikin ihminen voi kuolla sairauteen ym kun elämästä ei koskaan tiedä!!!
Eipä ole iskenyt kuolemanpelkoa, mutta oman elämäni tyhjyys, paikallaan junnaus, tms. alkaa pikkuhiljaa riipimään. On perhe, työtä, asunto, ruokaa, terveyttä ja vähän rahaakin, eli mielestäni keskivertoa paremmin minulla on asiat, mutta silti tuntuu ajoittain että jotain puuttuu.
Ei ole näkynyt eikä kuuluut. Tosin mun asenne elämään on muutenkin aika leppoisa, ja kuolema on osa elämää. Sanotaanko, että ihan viime kuukausina olen alkanut miettimään, että niin, mummi jota en koskaan ehtinyt tavata, kuoli verisuonen poksahdettua päästä, 50-vuotiaana. Isäni on nyt monisairas 75-vuotias, kaikki elintasosairaudet ja alkoholismi riesana, tosin hänen kuolemaa on "odotettu" jo parikymmentä vuotta ja edelleen tuossa porskuttaa. Kaikki sukurasitteet siis on olemassa aikaiseen poismenoon. No, toisaalla taas, toinen isoäiti eli 98-vuotiaaksi ja niistä 2 viimeistä muistisairauden heikentämänä höppänänä. Muutoin oli perusterve. Toinen ukki kuoli 60-v, mutta hänetkin todennäköisesti olisi voitu pelastaa jos ei olisi ollut niin saakelin juntti. Asui nimittäin päivystyssairaalan vieressä, mutta ei suostunut lähtemään lääkäriin vaikka rintaa puristi. Mulla on muistikuva, että illasta silloin jotain 5-v serkkuni sanoi "ukki, kun koskee, mennään lääkäriin". Ei mennyt. Aamulla oli hengetön. Toinen ukki kuoli syöpään 75-vuotiaana, mutta hänen sisarensa, isotätini, siunattiin hautaan viime kesänä 102-vuotiaana.
Mutta niin. Ehkä mulla on pieni herätys käynyt, että voisi vaikka laihduttaa (olen ylipainoinen), jättää vähäisenkin alkonkäytön, alkaa liikkumaan. Inhoan liikuntaa, mutta jo vaikka 30 min päivittäinen kävelylenkki tekisi hyvää...
Kuolemaa itsessään en pelkää, mutta toki toivon, että saisin lapset täysi-ikäisiksi ja omillaan toimeen tuleviksi ennen poistumistani...
Itse puolestani toivon kuolemaa. En silleen itkuisesti, vaan olen ihan sinut asian kanssa. Olen kärsinyt masennuksesta varmaan sen +30 vuotta ja käyn tällä hetkellä terapiassa. Se on kyllä auttanut, mutta on asioita jotka eivät tule koskaan muuttumaan ja minä en halua elää niin. Järjestelen tässä asiat sille mallille, että olen valmis poistumaan ja sitten näkemiin. Voi mennä vuosi, voi mennä parikin, mutta sieltä se päivä vielä tulee.
Ei kuolemanpelkoa vaan elämänhimo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on se 50v, jolloin aletaan vasta rakentamaan arkkuja. Erittäin harva kuolee alle 60-vuotiaana nyky-Suomessa, jos elintavat on vähänkään kohdillaan (ei tupakointia tai alkoholismia). Käytännössä kuolemanvaara lisääntyy merkittävämmin vasta yli 60-vuotiaana.
Mitä tyhmyyttä😂 Olen 50v, enkä ajattele asiaa noin. Ihmiset elävät nykyään pidempään ja 75v voi olla vielä suht hyvässä kuosissa. Nuorikin ihminen voi kuolla sairauteen ym kun elämästä ei koskaan tiedä!!!
Alue: Aihe vapaa
Kyllä se on se 50v, jolloin aletaan vasta rakentamaan arkkuja. Erittäin harva kuolee alle 60-vuotiaana nyky-Suomessa, jos elintavat on vähänkään kohdillaan (ei tupakointia tai alkoholismia). Käytännössä kuolemanvaara lisääntyy merkittävämmin vasta yli 60-vuotiaana.