Lue keskustelun säännöt.
Iskeekö kaikille kuolemanpelko 40 ikävuoden lähestyessä?
10.01.2021 |
Toki olen aina ollut hieman ahdistukseen taipuvainen, mutta nyt kun ikää on tullut lisää, alkaa kuolemanpelko olla jo rajoittavaa.
Paniikki iskee syödessä, meneekö ruoka henkitorveen ja tukehdun, jatkuvat tykytykset ja rintakivut saavat epäilemään sydänongelmia, voimakas tuuli ulkona salpaa hengityksen ja aiheuttaa paniikin: en aina uskalla lähteä ulos pienemmälläkään tuulella. Hammassäryt (hammaslääkärissä käynto muutama kuukausi sitten) saavat epäilemään suuria ongelmia ja pelkäämään verenmyrkytystä, kookkaampi luomi saa epäilemään melanoomaa ja rinnatkin olen tarkistanut useasti, rintadyöpää ihan varmasti.
Onhan tälläistä muillakin? Onhan tämä vain ohimenevää, jotain alkavaa neljänkympin kriisiä?
Hirveän raskasta tämä ainakin on.
Kommentit (45)
En pelkää kuolemaa. Se on pelkästään lohdullinen ajatus, viimeinen toivo, johon olen varhaisesta murrosiästä asti tarttunut: onneksi kuolema tulee enemmin tai myöhemmin.
En myöskään pelkää lasten tai läheisten kuolemaa, sillä näen kuoleman väistämättömänä, luonnollisena ja jopa kauniina asiana. Tottakai olen itkenyt ja surrut kuolemaa (täti, isovanhempia, serkku, ystävä), onhan se tunteena aivan järkyttävän raastava erityisesti kaikista läheisimmille. Toisaalta juuri kuolema tekee elämästä arvokkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen jo kuollut ja ei täällä ole hassumpaa. Ei ole mitään pelättävää,kerran se vaan kirpaisee.
Ps.tämä on kirjoitettu meedion välityksellä.
Mikä sitten ois vastakohta? Se että hilluttas täällä aina vaan ihan loputtomiin? Se on kyllä vielä ahdistavampi ajatus kuin se että tälle kaikelle on loppunsa.
Kolmekymppisenä tajusin joskus kuolevani ja aloin suunnittelemaan kuolemaani. Nelikymppisenä kuolemanpelko oli jo pysyvästi ohi koska olin jo kuollut silloin ainakin kahdesti.
Kyllä iski siinä 40 korvilla se tietoisuus että täältä tosiaan joku päivä lähdetään. Ennen se oli sellainen abstrakti ajatus taustalla, johon olisi ikuisuus aikaa. Että kipuiltu on, hiljalleen tosin jäämässä taakse.