Lue keskustelun säännöt.
Lapsuudenystävällä ei ole koskaan aikaa tavata edes kävelylenkin verran
09.01.2021 |
Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut jo yli 30 vuotta. Tiedämme toisistamme oikeastaan kaiken ja soittelemme usein. Tällä ystävälläni on ollut yksityiselämässään paljon haasteita, joissa olen voimieni mukaan yrittänyt auttaa ja kuunnella. Asumme lähellä toisiamme ja molemmilla on autokin käytössään, joten tapaaminen olisi helppoa. Ongelma on nyt vain se, että tämä ystäväni peruu aina viime hetkellä sovitut tapaamiset. Tai hän sanoo puhelimessa, että olisi kiva nähdä ja tehdä jotain yhdessä. Mutta sitä konkreettista ehdotusta ei sitten kuitenkaan koskaan tule. Minulle riittäisi ihan kävelylenkki yhdessä, mutta siitäkään ei koskaan tule mitään. Minä ehdotan ja hän vastaa, että loppuviikosta kävisi. Mutta kun loppuviikko tulee niin ystävästäni ei kuulu mitään tai on tullut jokin este. Olen ollut todella kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutta nyt olen alkanut väsyä tähän käytösmalliin. Mitenköhän tässä kannattaisi menetellä? Tämä ystävä on minulle tärkeä ja ystäviähän ei koskaan voi olla liikaa. Juuri tällä hetkellä kaihdan välienselvittelyjä (viime vuosi on ollut minullekin todella monella tapaa rankka), mutta en oikein tällaistakaan enää jaksa...
Kommentit (35)
elämän haasteet on vienyt voimat häneltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä pieni tauko, anna hänen soittaa ja ehdottaa tapaamista kun jaksaa sen tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Pidä pieni tauko, anna hänen soittaa ja ehdottaa tapaamista kun jaksaa sen tehdä.
Kyllä hän aina välillä soittelee, mutta tapaamisista ei koskaan tule mitään. Mutta ehkä pidän nyt pienen tauon
Ap
Miten vaikeaa aikuisen on ymmärtää selvä viesti, ettei toinen halua tavata. Uutinen: olisi kiva tavata joskus tms on juttelua, joka ei tarkoita mitään jos siihen ei sisälly konkreettista ehdotusta. Ihmiset sanoo niin ihan vaan kohteliaisuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mustakin olisi kiva tavata ystäviä ja voida henkisesti hyvin, mutta aina ei vaan jaksa. Ystäväsi varmaan olettaa, että ymmärrät, kun tiedät hänen vaikeuksistaan.
"Oon menossa tänä iltana lenkille, ehditkö mukaan?" Joillekin voi olla helpompi lähteä spontaanisti. Tapaamisten suunnittelu etukäteen voi olla joillekin vaan kuormittavampaa, jos on muuten hankala elämäntilanne. Jos muutaman ehdotuksen jälkeen ei koskaan lähde niin kannattaa luovuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen.
Mullakin ystävä, joka laittaa päivittäin viestiä, ja jos arkena ollaan vapaalla samaan aikaan niin soittaa. Puhelut voivat kestää tunteja. Mutta tapaamisiin ei aika ja jaksaminen hänellä riitä koskaan. Tietysti puhelimessa puhuminen on siitä kätevää, että tulee itse ainakin samalla tehtyä koko ajan jotain hyödyllistä (siivoan, laitan ruokaa jne), mutta olishan se aika jees jos vois joskus istahtaa alas ystävän kanssa ja keskustella lasillisen ääressä. Tai lähteä yhdessä lenkille, en tykkää puhua puhelimessa lenkillä, käsi väsyy ja kuulokkeita en voi käyttää kun alkaa sattua joko korviin tai päähän, kuulokkeista riippuen :D
Me asutaan kans lähekkäin, autot käytössä eikä kävellenkään tosiaan mahdoton välimatka, saatika pyöräillen.
Iltaisin ei sit taas ala puhua puhelimessa kun perheensä on kotona, eivätkä halua jakaa ystäväni huomiota. Omat lapseni pärjäävät vaikka en heitä varten koko ajan olekaan olemassa.
Entä jos kaverisi haluaa noudattaa koronasuosituksia eikä sen takia halua nähdä ketään? Loukkaantuisitko enemmän jos hän sanoisi tapaamisen olevan riski hänen terveydelleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväsi resurssit eivät vain riitä. Olen se ihminen, joka tekee tuota samaa ja kammoan etukäteen sopimisia. Haluaisin tehdä kaikenlaista ja nähdä ihmisiä, mutta usein se jaksaminen ei vain riitä. On kuitenkin niin paljon asioita, jotka on hoidettava, vaikka ei jaksaisikaan, ystävyyssuhteissa ei haluaisi pinnistellä vielä sen lisäksi plus että se pinnistely voi syödä sen voimavaran, joka olisi tärkeämpi käyttää vaikka siihen, että vie lapset pulkkamäkeen.
Minulla on myös monia ystäviä, joilla on sama ongelma. Olemme puhuneet tästä avoimesti ja molemminpuolin riittää ymmärrystä: on täysin ok perua viime hetkellä ja sanoa, että ei jaksa. Tottakai se voi harmittaa. Tapaamiset myös toteutuvat helpommin, kun siinä on takana ymmärrys ja hyväksyntä - tietää, että toinen ymmärtää jos ei jaksakaan ja niitä voimavaroja ei mene sen asian puntaroimiseen ja miettimiseen, että jaksaako vai eikö jaksa ja mitä se toinen sitten sanoo ja miten sen asian esitän. Joten todennäköisemmin onkin voimia tavata. Omalla kohdallani teen myös paljon niin, että pyydän itse silloin, kun olen johonkin menossa ja niitä voimavaroja on, aika spontaanisti. Tottakai siitä seuraa usein sitten se, että monikaan ei pääse ja menenkin vaikka sinne lenkille yksin, mutta se on minun kannaltani kuitenkin se pienempi paha.
Jos on pakko nähdä niin käyttäkää skypeä. Se on korona aikaan turvallista. Ystävällesi riittää pelkkä soittelu suhde eikä muuta kaippaakkaan. Ihmiset muuttuvat ja voi tuntua rasittavalta tai alkaa ahdistamaan pakonomainen yhteydenpito säännöllisesti. Minä en ainakaan jaksaisi jos joku perheetön ja parisuhteeton jolla paljon aikaa ripustautuisi liikaa. En tarvi sellaisia ystäviä joidenka kanssa on pakko viettää vapaa-aikaansa. Se riittää, on tarpeeksi että harrastuksissa ja työssä tapaa ihmisiä. Jos joku alkaa perumaan ja keksimään kaikenlaisia tekosyitä niin pitää vapaa-ajan ystäviä alkaa hakemaan muualta jos sellaisia tarvitsee. Se on ihan selvä merkki mutta toinen ei kehtaa suoraan sanoa. Sitä ei varmaan heti oikein haluta uskoa että tämä ystävyys vetelee viimeisiä henkosiaan. Ei jaksa ystävän vaatimustasoa enää tyydyttää. Iän myötä voi väsytä ja työkin voi alkaa raskaammalta tuntumaan. Itselläni oli nelikymppisenä pahin ikäkriisi. Vanhoista ystävistä oli kasvanut erilleen ja niistä halusi vain päästä eroon. Mitään yhteistä ei vaan enää tuntunut olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei halua tavata. Jos haluaa tavata jotakuta, niin sille tapaamiselle tekee aikaa. Kukaan ei ole kiireinen 24/7 eikä kenellekään ole niin huono tuuri, että ihan joka kerta ennen sovittua tapaamista tulisi jokin ylitsepääsemätön este, jota ei mitenkään olisi voinut ennakoida. Suoraselkäisempää olisi tietenkin sanoa suoraan ja jättää sopimatta tapaamisia, joihin ei halua mennä, mutta hänellä on varmaan omat syynsä toimia noin kuin toimii. Joka tapauksessa tuo on selkeä viesti. Sinä et ole sellainen ihminen, jonka tapaamiseen hän haluaisi käyttää aikaansa, vaikka ehkä pitääkin sinusta tuollaisena puhelinystävänä.
Anna sen olla rauhassa! Mistä teitä ripustautujia oikein riittää?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on pakko nähdä niin käyttäkää skypeä. Se on korona aikaan turvallista. Ystävällesi riittää pelkkä soittelu suhde eikä muuta kaippaakkaan. Ihmiset muuttuvat ja voi tuntua rasittavalta tai alkaa ahdistamaan pakonomainen yhteydenpito säännöllisesti. Minä en ainakaan jaksaisi jos joku perheetön ja parisuhteeton jolla paljon aikaa ripustautuisi liikaa. En tarvi sellaisia ystäviä joidenka kanssa on pakko viettää vapaa-aikaansa. Se riittää, on tarpeeksi että harrastuksissa ja työssä tapaa ihmisiä. Jos joku alkaa perumaan ja keksimään kaikenlaisia tekosyitä niin pitää vapaa-ajan ystäviä alkaa hakemaan muualta jos sellaisia tarvitsee. Se on ihan selvä merkki mutta toinen ei kehtaa suoraan sanoa. Sitä ei varmaan heti oikein haluta uskoa että tämä ystävyys vetelee viimeisiä henkosiaan. Ei jaksa ystävän vaatimustasoa enää tyydyttää. Iän myötä voi väsytä ja työkin voi alkaa raskaammalta tuntumaan. Itselläni oli nelikymppisenä pahin ikäkriisi. Vanhoista ystävistä oli kasvanut erilleen ja niistä halusi vain päästä eroon. Mitään yhteistä ei vaan enää tuntunut olevan.
En ole perheetön enkä parisuhteeton. Ja en todellakaan halua ripustautua keneenkään. Mietin vain miten tässä kannattaisi toimia. Että kannattaako vain hiljaisesti unohtaa tämä ystävä ja antaa ajan tehdä tehtävänsä
Ap
Itse kokeilin antaa tuollaisen perujan ja lapsuudenystävän ottaa seuraavaksi yhteyttä minuun. Ei kuulunut mitään enää. Päätin myös että laitan saman määrän effortia meidän suhteeseen kuin hän laittaa, eli en enää onnitellut synttäripäivänä jne. Nyt on yksi ystävä vähemmän. Ehkä se on parempi niin jos häntä ei kiinnosta, mutta jäi kyllä aika paha maku suuhun monen vuoden ystävyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Hän ei halua tavata. Jos haluaa tavata jotakuta, niin sille tapaamiselle tekee aikaa. Kukaan ei ole kiireinen 24/7 eikä kenellekään ole niin huono tuuri, että ihan joka kerta ennen sovittua tapaamista tulisi jokin ylitsepääsemätön este, jota ei mitenkään olisi voinut ennakoida. Suoraselkäisempää olisi tietenkin sanoa suoraan ja jättää sopimatta tapaamisia, joihin ei halua mennä, mutta hänellä on varmaan omat syynsä toimia noin kuin toimii. Joka tapauksessa tuo on selkeä viesti. Sinä et ole sellainen ihminen, jonka tapaamiseen hän haluaisi käyttää aikaansa, vaikka ehkä pitääkin sinusta tuollaisena puhelinystävänä.
Eli ehdotat välien katkaisemista? En minäkään halua olla vuosikausia vain jonkun puhelinterapeutti...
ap
Vierailija kirjoitti:
Itse kokeilin antaa tuollaisen perujan ja lapsuudenystävän ottaa seuraavaksi yhteyttä minuun. Ei kuulunut mitään enää. Päätin myös että laitan saman määrän effortia meidän suhteeseen kuin hän laittaa, eli en enää onnitellut synttäripäivänä jne. Nyt on yksi ystävä vähemmän. Ehkä se on parempi niin jos häntä ei kiinnosta, mutta jäi kyllä aika paha maku suuhun monen vuoden ystävyydestä.
No näin ehkä aion itsekin toimia. Mutta onhan se surullista ja jotain haluaisi tietenkin löytää tilalle..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on pakko nähdä niin käyttäkää skypeä. Se on korona aikaan turvallista. Ystävällesi riittää pelkkä soittelu suhde eikä muuta kaippaakkaan. Ihmiset muuttuvat ja voi tuntua rasittavalta tai alkaa ahdistamaan pakonomainen yhteydenpito säännöllisesti. Minä en ainakaan jaksaisi jos joku perheetön ja parisuhteeton jolla paljon aikaa ripustautuisi liikaa. En tarvi sellaisia ystäviä joidenka kanssa on pakko viettää vapaa-aikaansa. Se riittää, on tarpeeksi että harrastuksissa ja työssä tapaa ihmisiä. Jos joku alkaa perumaan ja keksimään kaikenlaisia tekosyitä niin pitää vapaa-ajan ystäviä alkaa hakemaan muualta jos sellaisia tarvitsee. Se on ihan selvä merkki mutta toinen ei kehtaa suoraan sanoa. Sitä ei varmaan heti oikein haluta uskoa että tämä ystävyys vetelee viimeisiä henkosiaan. Ei jaksa ystävän vaatimustasoa enää tyydyttää. Iän myötä voi väsytä ja työkin voi alkaa raskaammalta tuntumaan. Itselläni oli nelikymppisenä pahin ikäkriisi. Vanhoista ystävistä oli kasvanut erilleen ja niistä halusi vain päästä eroon. Mitään yhteistä ei vaan enää tuntunut olevan.
En ole perheetön enkä parisuhteeton. Ja en todellakaan halua ripustautua keneenkään. Mietin vain miten tässä kannattaisi toimia. Että kannattaako vain hiljaisesti unohtaa tämä ystävä ja antaa ajan tehdä tehtävänsä
Ap
Saman kokeneena tekisin juuri noin että hiljaisesti unohtaisin kaverin. En ainakaan enää yhtään ehdottaisi tapaamisia. Varmaan vastaisin jos hän soittaa JA itsellä on sopiva hetki. Mutta en ehkä soittelisi hänelle, antaa hänen olla välillä aloitteentekijä?
Mä en lähde ystävän kanssa edes lenkille saati mihinkään muualle koska en yksinkertaisesti jaksa kuunnella hänen vuodatuksiaan. Tunnin lenkki yksin virkistää ja saa hyvän olon, tunnin lenkki hänen kanssaan on kuin olisi jäänyt tiejyrän alle, hän puhuu tauotta omista asioistaan, lapsistaan, kymmenen vuoden takaisesta erostaan jne.
Sinuna antaisin asian olla, ystävä varmaan ehdottaa näkemistä sitten kun hänestä siltä tuntuu. Älä ainakaan paina päälle tai tivaa syytä.
Ei hän jaksa tavata sinua. Haluaisi , mutta ei sitten jaksakaan kun se olisi ajankohtaista.