Äitini harrasti seksiä usein vieressäni ollessani pieni. Oli kamalaa.
Tuli mieleen tuosta eräästä keskustelusta ja oli pakko kirjoittaa avaus siitä.
Asia on vähän jopa häpeällinen, siksi koin haluavani kirjoittaa.
Äitini on alkoholisti ja usein lähti baariin ja jätti meidät lapset keskenämme.
Minä sitten itkuisena ja ikävöivänä menin usein äidin sänkyyn nukkumaan ja odottamaan, että tulee kotiin.
Pelkäsin usein mitä hänelle tapahtuu ja muistan jopa rukoilleeni, ettei hän kuolisi noilla kännireissuillaan.
Tapahtui usein niin, että hän toi jonkun randomin baarista kotiin.
Joskus oli uhkaavia tilanteita, yksi mies huusi meille lapsille ja aiheutti pelkoa käytöksellään.
Toisinaan heräsin siihen, että vieressäni harrastetaan seksiä, se oli todella ahdistavaa.
En vieläkään löydä sanoja, se oli vain todella outoa ja leikin vieressä nukkuvaa.
En tiedä oliko tuossa syy siihen, että minusta tuli lapsena itsekin aika seksuaalinen.
Aloin katselemaan telkkarista seksikohtauksia ja kiihotuin. Halusin itsekin olla aikuinen ja aloin tyydyttämään itseäni usein.
Seksistä tuli jollain tavoin pakkomielle.
Aika arkaa kirjoittaa tällaisista mutta tahtoisin ymmärtää paremmin lapsuusajan tapahtumien vaikutuksia omaan käytökseeni.
Tunnen häpeää aika monista asioista.
Vieläkin oireilen aika radikaalein tavoin monista asioista ja tuossakin vain murto-osa kaikesta mitä tapahtui.
Lähinnä vanhempien alkoholismi oli kaiken kaikkiaan iso osa kaikkea lapsuudessa.
Minusta tuli läheisriippuvainen, liian kiltti enkä osaa vieläkään vetää rajoja kunnolla mikä on itseäni kohtaan sallittua käytöstä ja mikä ei. Esimerkiksi olen ollut jo kaksi kertaa väkivaltaisessa suhteessa, molemmat alkoholisteja ja minua huomattavasti vanhempia miehiä.
Kykyni arvioida oikeaa ja väärää on aika sumussa vaikka tiedostan kyllä mutta en osaa oikein reagoida, mielummin turrun tilanteeseen. Tai sitten en pysty katkaisemaan välejä ahdistuksesta huolimatta.
Aika järkkyä miten kaikki vaikuttaa kaikkeen näköjään.
Onneksi pääsen terapiaan.
En tiedä miksi kirjoitin, halusin vain. Tämä tekee ihan hyvää itse ilmaisulle.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti harrasti seksiä etelän lomamatkalla jonkun hotellin työntekijän kanssa, kun olin 7-vuotias. Olin viereisessä huoneessa, ymmärsin että muhinoivat mutta en luojan kiitos nähnyt tai ihan käsittänyt, mitä tapahtui. Jälkeen päin olen tietysti ymmärtänyt asian ja en muistele hyvällä. En oikein tiedä, miten tuohonkin päädyttiin. Äitini oli siinä vaiheessa ollut pari vuotta yksin, niin varmaan kaipasi jotain toista ihmistä. Ja äitini kai oli naiivi, muistan, että lähetteli jotain kirjeitä sitten Suomesta sinne perään, ilmeisesti jotenkin ajatteli, että tuttavuus jatkuu.
Mikä tuossa nyt niin paheksuttavaa oli? Olit viereisessä huoneessa. Vai paheksutko yleensäkin naisia, jotka haluavat seksiä?
Vierailija kirjoitti:
No joo, kyllähän se pahaa teki kun omat vanhemmat panivat samassa huoneessa. Kerran nousin ylös ja kävelin ulos huoneesta niin sen jälkeen sain oman huoneen ja he muuttivat sänkynsä olkkarin. En osaa edes kuvitella kuinka ikävää on kun äiti panee jotain random äijiä. Siis eikö voi panna jossain muualla kuin samassa huoneessa?!
En olisi ikinä antanut anteeksi äidille jos olisin sinä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kun uusioperheitä on paljon, lapsipuolen asemaan joutuneet joutuvat näkemään ja kuulemaan kaikenlaista. Riittää tulevaisuudessa terapeuteilla töitä.
Minusta tuollainen on lapsen seksuaallista hyväksikäyttöä. Pakotetaan lapsi kuuntelemaan ja jopa näkemään toisten naintia
Tämä pitäisi muistaa myls äänekkäässä kerrostaloseksissä. Naapurissa voi olla lapsia, lapsena ahdisteltuja, raiskattuja jne. Pitäkää äänet omien seinien sisäpuolella.
Seksikiljuminen on epämiellyttävää, kiellettyäkin yöllä, mutta muuten seksiä saa harrastaa niin paljon kuin haluaa.

Lasten ei pidä joutua kuuntelemaan vanhempien naimista
Olet jo voiton puolella, kun pääset terapiaan!
Terapian läpikäyminen on vähän kuin visa, tai tutkintotodistus, joka avaa sinulle Avenuen maailmaan!
Vierailija kirjoitti:
Aloitajalle: Tuo omassa lapsuudessasi kokemasi yliseksuaalisuus on hyvin tyypillistä käytöstä seksuaalisesti hyväksikäytetyille lapsille. Koska sellaisen kohde sinä olit, kun jouduit lapsena olemaan läsnä, kun aikuiset harrastivat seksiä.
Suosittelen terapiaa.
Mulla myös lapsuudesta kokemuksia, kun jouduin katselemaan ja kuuntelemaan äitini ja isäpuoleni jatkuvaa sekstaamista mökillä yhteisessä siskonpedissä, kotona parvekkeella keskellä päivää jne. Eivät olleet alkkiksia tms., mutta paneskelivat ihan missä ja milloin vain. Oli todella ahdistavaa ja itse olin myös yliseksuaalinen lapsena, harrastin itsetyydystystä jo alle kouluikäisenä, luin vanhempieni pornolehtiä jne. Aikuisena tilanne kääntyi sitten aivan toisin päin eli kaikki kiinnostus seksiin hävisi ja koen sen vain jotenkin likaisena ja ahdistavana. Edellinen parisuhteeni päättyi 17 vuotta sitten ja sen jälkeen mulla oli muutama yhden yön juttu, siihen on sitten jäänyt.
Raivostuttaa tännekin siihen toiseen kirjoittaneet idiootit, joille oma nautinto on niin tärkeää, että uskottelevat itselleen ja muille, ettei pieni lapsi ymmärrä se nukkuu tai jopa että seksi on ihan normaaliin elämään kuuluva asia, jolloin myös lapsen nähden/kuullen on ihan ok sitä harjoittaa.
Mä olen kohta 5-kymppinen ja elänyt suurimman osan aikuusuuttani ilman seksiä, enkä sitä oikein osaa kaivatakaan. En tässä elämän ehtoopuolella enää koe tarpeelliseksi mennä terapiaan asiaa setvimään, helpomalla pääsee koko elämässä, kun ei tarvitse tunteita ja himoja mihinkään sekoittaa. Mua nuoremmille kuitenkin suosittelen terapiaa, jos haluaa ns. normaalin seksuaalisuuden elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kun uusioperheitä on paljon, lapsipuolen asemaan joutuneet joutuvat näkemään ja kuulemaan kaikenlaista. Riittää tulevaisuudessa terapeuteilla töitä.
Minusta tuollainen on lapsen seksuaallista hyväksikäyttöä. Pakotetaan lapsi kuuntelemaan ja jopa näkemään toisten naintia
Tämä pitäisi muistaa myls äänekkäässä kerrostaloseksissä. Naapurissa voi olla lapsia, lapsena ahdisteltuja, raiskattuja jne. Pitäkää äänet omien seinien sisäpuolella.
Seksikiljuminen on epämiellyttävää, kiellettyäkin yöllä, mutta muuten seksiä saa harrastaa niin paljon kuin haluaa.
Kunhan äänet pysyvät omassa kämpässäsi, niin nai toki vaikka yötä päivää.
Toivottavasti kehtaat, koska kehtaamattomuudelle ei ole mitään syytä. Kuulostaa, että olet realistiselta tiellä ja jollain tavoin vahva ja ehjä, vaikka olet rikki ja tunnet olevasi heikko. En osaa selittää, mutta tulee tunne, että olet hieno ihminen, jolla on paljon maailmalle annettavaa. Jonka nyt pitää laittaa joku osa itsestä kuntoon. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti harrasti seksiä etelän lomamatkalla jonkun hotellin työntekijän kanssa, kun olin 7-vuotias. Olin viereisessä huoneessa, ymmärsin että muhinoivat mutta en luojan kiitos nähnyt tai ihan käsittänyt, mitä tapahtui. Jälkeen päin olen tietysti ymmärtänyt asian ja en muistele hyvällä. En oikein tiedä, miten tuohonkin päädyttiin. Äitini oli siinä vaiheessa ollut pari vuotta yksin, niin varmaan kaipasi jotain toista ihmistä. Ja äitini kai oli naiivi, muistan, että lähetteli jotain kirjeitä sitten Suomesta sinne perään, ilmeisesti jotenkin ajatteli, että tuttavuus jatkuu.
Mikä tuossa nyt niin paheksuttavaa oli? Olit viereisessä huoneessa. Vai paheksutko yleensäkin naisia, jotka haluavat seksiä?
Et taida paljoa ymmärtää lapsen kokemusta?
-eri

Olen nainen joka nai aina, joka paikassa ja ihan ketä vain, mutta en ikinä tekisi sitä jos ajattelin jonkun lapsen kuulevan tai näkevän. Saati oman lapsen. Omien lasteni kanssa puhun avoimesti seksistä ja siihen liittyvistä asioista. En koskaan puhu omista henkilökohtaisista seksiasioistani tai näytä esimerkkiä yms. Vain teoriassa ja yleisellä tasolla. Mielestäni se on normaalia, vaikka seksielämäni ei ehkä ole. Ohis.
Menisin vaikka liinavaatevarastoon, enkä sextaisi lapsen kuullen hotellihuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kehtaat, koska kehtaamattomuudelle ei ole mitään syytä. Kuulostaa, että olet realistiselta tiellä ja jollain tavoin vahva ja ehjä, vaikka olet rikki ja tunnet olevasi heikko. En osaa selittää, mutta tulee tunne, että olet hieno ihminen, jolla on paljon maailmalle annettavaa. Jonka nyt pitää laittaa joku osa itsestä kuntoon. Tsemppiä.
Kiitos paljon ❤
Kyllä kehtaan, tämä keskustelu ehkä rohkaisi minua koska en ole aikaisemmin ajatellut niin paljon ihan konkreettisella tasolla, että nämä seksuaaliset tapahtumat olisivat vaikuttaneet minuun niin paljon. Se on ollut mielessä mutta en ole ihan kunnolla ilmaissut näitä asioita ehkä sen häpeän vuoksi juurikin.
Olen toki kertonut vanhemmilleni tuosta isoisäni hiplailusta. Se oli aika röyhkeää ja selvästi seksuaalista sillä teki sen niin salamyhkäisesti laittaen käden pyyhkeen alle jne. Lähdin vain pois hämmentyneenä, muuta en illasta muista.
Hekään eivät osanneet reagoida muuta kun kiroillen ja inhoten ja sitten asiasta ei puhuttu.
Käsiteltiin se kuitenkin ainakin jollain tasolla siinä mielessä, että sain sen kerrottua.
Tunnen samoin niin kun sinä kirjoitit minusta.
Olet näköjään aika taitava pohdiskelija ja myötätuntoinen.
Koen siis, että vaikka olen rikki niin kuitenkin ymmärrän paljon ja olen empaattinen. Koen sen rikkautena kylläkin, ettei kaikki kokema ole vaikuttanut siihen, että olisin katkera ja inhottava kanssaihmisiä kohtaan.
Luulen, että minusta olisi hyvinkin voinut tulla narsistinen henkilö tai muuten toisia huonosti kohteleva mutta onneksi oli yksi hyvin rakas lähisukulainen, jolta opin ja josta huokui aito välittäminen ja kaunis ihminen luonteeltaankin.
Minulle hyvin tärkeä ja turvallinen aikuinen lapsuudessani.
Ehkä joskus kun saan asioita purettua ja eheydyn tästä vielä niin autan toisiakin vaikka sitten työn puolella hoitajana.
Vielä olen kuitenkin aika kesken ja oireilen monin tavoin mutta uskon, että vielä saan elämäni paremmalle suunnalle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, kyllähän se pahaa teki kun omat vanhemmat panivat samassa huoneessa. Kerran nousin ylös ja kävelin ulos huoneesta niin sen jälkeen sain oman huoneen ja he muuttivat sänkynsä olkkarin. En osaa edes kuvitella kuinka ikävää on kun äiti panee jotain random äijiä. Siis eikö voi panna jossain muualla kuin samassa huoneessa?!
En olisi ikinä antanut anteeksi äidille jos olisin sinä
Fiksu olisit jos osaisit antaa anteeksi. Ei ole äitis täydellinen etkä sinäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, kyllähän se pahaa teki kun omat vanhemmat panivat samassa huoneessa. Kerran nousin ylös ja kävelin ulos huoneesta niin sen jälkeen sain oman huoneen ja he muuttivat sänkynsä olkkarin. En osaa edes kuvitella kuinka ikävää on kun äiti panee jotain random äijiä. Siis eikö voi panna jossain muualla kuin samassa huoneessa?!
En olisi ikinä antanut anteeksi äidille jos olisin sinä
Mitä jos itse olisit toiminut noin jostain syystä ja lapsesi ei haluaisi antaa anteeksi.. olisko kiva...
Vierailija kirjoitti:
Aloitajalle: Tuo omassa lapsuudessasi kokemasi yliseksuaalisuus on hyvin tyypillistä käytöstä seksuaalisesti hyväksikäytetyille lapsille. Koska sellaisen kohde sinä olit, kun jouduit lapsena olemaan läsnä, kun aikuiset harrastivat seksiä.
Suosittelen terapiaa.
Tietääkö joku voiko samantapaista käytöstä aiheuttaa jos lapsi joutuu usein kuuntelemaan vierestä seksin ääniä? Itse en nimittäin joutunut sentään nukkumaan vanhempien vieressä silloin kun he sitä harrastivat, mutta ohuiden seinien läpi kuului aina kaikki ja vanhemmat eivät turhia kainostelleet vaan olivat kovaäänisiä ihan keskellä päivääkin kun itse katsoi vaikka telkkaria... Kerran lapsena myös näin (eli yllätin klassisesti kesken touhujen keskellä yötä) ja muutenkin oli erittäin selvää myös lapsille milloin vanhemmat menivät huoneeseensa hommiin, vaikkei sitä itse aktia joutunutkaan näkemään. Perheessä oli myös alkoholismia ja muita traumatisoivia henkisiä ongelmia.
Oireilin jälkeenpäin ajateltuna samalla tavoin kuin hyväksikäytetyt lapset nuorina alkavat tyypillisesti oireilemaan. Olin siis jo liian nuorena yliseksuaalinen (jäänyt traumoja tietyistä asioista, häpeä on edelleen valtava ja ymmärrän vasta nyt että satutin ennen kaikkea itseäni enkä muita) ja itsetuhoinen, myöhemmin tuli myös viiltelyä ja syömishäiriön kaltaista oirehtimista. Nuorena aikuisena erityisesti koin seksuaalisuuteni olevan ihan rikki ja käytin liikaa päihteitä. Miksi käyttäydyin kuin minua olisi hyväksikäytetty, kun en sellaista muista? Voiko myös ihan muutkin kuin seksuaaliset traumat saada lapsen/nuoren oireilemaan niin holtittomasti ja itsetuhoisesti?
Siis en nyt oikein käsitä missä kannattaa sit harrastaa seksiä vanhempana? Ap:n kokemus tietenkin nyt ihan sairas, vanhemmat kauheita. Mutta siis
a) lapsi voi yöllä kävellä sisään
b) lapsi on teini ja kuulee kaiken (?)
c) lapsi ei nukkunukkaa ja silti kuulee kaiken
Eiku aikuiset sit enää harrasta seksia kuin vasta kun lapset on poissa talosta? Tai onko kaikki niin diskreettiä että kukaan ei huomaa tuliko vai ei?
Ei oo äidilläs ollut helppoa mutta ei sinullakaan. Olisit rukoillu että pääsis eroon alkoholismista vai etkö usko että se olis ollut mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitajalle: Tuo omassa lapsuudessasi kokemasi yliseksuaalisuus on hyvin tyypillistä käytöstä seksuaalisesti hyväksikäytetyille lapsille. Koska sellaisen kohde sinä olit, kun jouduit lapsena olemaan läsnä, kun aikuiset harrastivat seksiä.
Suosittelen terapiaa.
Mulla myös lapsuudesta kokemuksia, kun jouduin katselemaan ja kuuntelemaan äitini ja isäpuoleni jatkuvaa sekstaamista mökillä yhteisessä siskonpedissä, kotona parvekkeella keskellä päivää jne. Eivät olleet alkkiksia tms., mutta paneskelivat ihan missä ja milloin vain. Oli todella ahdistavaa ja itse olin myös yliseksuaalinen lapsena, harrastin itsetyydystystä jo alle kouluikäisenä, luin vanhempieni pornolehtiä jne. Aikuisena tilanne kääntyi sitten aivan toisin päin eli kaikki kiinnostus seksiin hävisi ja koen sen vain jotenkin likaisena ja ahdistavana. Edellinen parisuhteeni päättyi 17 vuotta sitten ja sen jälkeen mulla oli muutama yhden yön juttu, siihen on sitten jäänyt.
Raivostuttaa tännekin siihen toiseen kirjoittaneet idiootit, joille oma nautinto on niin tärkeää, että uskottelevat itselleen ja muille, ettei pieni lapsi ymmärrä se nukkuu tai jopa että seksi on ihan normaaliin elämään kuuluva asia, jolloin myös lapsen nähden/kuullen on ihan ok sitä harjoittaa.
Mä olen kohta 5-kymppinen ja elänyt suurimman osan aikuusuuttani ilman seksiä, enkä sitä oikein osaa kaivatakaan. En tässä elämän ehtoopuolella enää koe tarpeelliseksi mennä terapiaan asiaa setvimään, helpomalla pääsee koko elämässä, kun ei tarvitse tunteita ja himoja mihinkään sekoittaa. Mua nuoremmille kuitenkin suosittelen terapiaa, jos haluaa ns. normaalin seksuaalisuuden elämäänsä.
Ikävä että olet joutunut tuollaista kärsimään. Toivottavasti katkaisit välit vanhempiisi kun tulit aikuiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Siis en nyt oikein käsitä missä kannattaa sit harrastaa seksiä vanhempana? Ap:n kokemus tietenkin nyt ihan sairas, vanhemmat kauheita. Mutta siis
a) lapsi voi yöllä kävellä sisään
b) lapsi on teini ja kuulee kaiken (?)
c) lapsi ei nukkunukkaa ja silti kuulee kaikenEiku aikuiset sit enää harrasta seksia kuin vasta kun lapset on poissa talosta? Tai onko kaikki niin diskreettiä että kukaan ei huomaa tuliko vai ei?
No ainakin sitä voisi yrittää olla hiljaa silloin kun tietää että lapsi/lapset ovat kuuloetäisyydellä. Kaikilla ei tietenkään ole niin isoa taloa että voisi mennä kauemmas lapsista sekstailemaan, eikä sitä voi aina täysin estää jos lapsi tuleekin kesken yötä sattumalta huoneeseen. Mutta makuuhuoneeseen voi kuitenkin esim. asentaa lukon jota voi käyttää yöllä sen aikaa kun vanhemmat rakastelevat, eikä olisi pahitteeksi järjestää välillä sitä täysin parisuhteen omaa aikaa milloin voi harrastaa kovaäänistä seksiä jos siitä tykkää. Se nyt vain on vähän ikävää, jos ei ota lapsia mitenkään huomioon. Eli ei sitä nyt tietenkään tarvitse selibaatissa elää, mutta on ihan eri asia paneskella välinpitämättömästi lasten nähden tai viereisessä huoneessa kovaa voihkien vaikka saman asian voisi ajoittaa siihen kun lapset ovat kaverilla/nukkumassa tai edes toisessa päässä taloa... Sanotaan siis vaikka nyt näin että voisin ihan hyvin elää ilman tietoa miltä vanhempani kuulostavat orgasmin hetkellä ja miltä näyttävät välittömästi seksin jälkeen puolialasti tukat sekaisin.
Hyvä että kirjoitit. Asioiden jakaminen auttaa, ja muiden kommentit voi antaa uutta näkökulmaa ja vahvistusta sille että sinua on kohdeltu väärin. Kirjoittaminen on muutenkin hyvä tapa jäsentää omia ajatuksiaan. Vaikka kaikkea ei haluaisi kirjoittaa muiden luettavaksi, voi omien ajatusten kirjoittaminen helpottaa omaa oloa paljonkin. Mitä jos kirjoittaisit itsellesi kirjeen? Sellaisen, missä kuvaisit ajatuksiasi menneisyydestä, ja siitä miltä ne tapahtumat sinusta nyt tuntuvat ja miten ovat vaikuttaneet elämääsi? Myös mitä toivot tulevaisuudelta. Sulje kirje, laita kuoreen päivämäärä koska saat lukea sen. Esimerkiksi 10 vuoden kuluttua. Silloin näet ovatko ajatuksesi muuttuneet, ja ovatko toiveesi itsesi kehittämisen ja tunne-elämän korjaantumisen suhteen toteutuneet.
Juuri näin!