Lue keskustelun säännöt.
Lapsi satuttaa tahallaan
08.01.2021 |
Millä san kohta 3 täyttävän lapsen lopettamaan satuttamisen? Hän lyö, raapii ym. tahallaan satuttaa, yleensä minua, joka päivä. Mutta satuttaa vain kesken mukavan tekemisen. Kun leikin hänen kanssa, luen hänelle kirjaa, pidän sylissä tms. Kaikki menee ensin mukavasti mutta ihan yhtäkkiä lapsi lyö minua leukaan tai raapii täysillä käsivarttani. Täysin ennakoimatta. Olen koko ajan mustelmillatai naarmuilla ja niin väsynyt satuttamiseen että enää karjaisen kovaa ei. Olen yrittänyt kaikenlaiset tilanteiden sanottamiset, rauhalliset kieltämiset, pois viemiset ym pitkään mutta niillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Kuuluuko tämä ikään vai mitä tämä on?
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa se väkivallan harjoittamisen neuvominen. Se on Suomessa jo ihan lain mukaan kielletty. Syyksi ei kelpaa "lapsi aloitti!" Lapsen kaikki pahoinpitely on lapselle traumatisoivaa, jopa sääntöjen nimissä tehtynä.
Ja äitikö ei traumatisoidu, kun häntä hakataan ja satutetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi mottii ja kolauttelee kesken kivan tekemisen, niin voisiko kyse olla vain siitä ettei lapsesi tiedä miten osoittaa tunteitaan? Lapsi nauttii ja hänellä on kivaa, eikä hän osaa ilmaista sitä asiaa sinulle niin että sinä sen ymmärtäisit. Lapselle on kivaa lyödä ja rikkoa tavaroita, joten siksi lyö sinuakin. Näin olen joskus kuullut ja pitänee joidenkin lasten kohdalla paikkansa. Ei ole aina uhmaa, jos kesken rauhallisen kivan tekemisen alkaa äitiään esimerkiksi potkia.
Se, miten tuo tilanteen saa korjattua, ei ole minulle täysin selvää. Tunnen äidin, joka tuollaisessa tilanteessa aina keskeytti lapsen toiminnan, otti ne kivat lelut pois ja kertoi kuinka toista ei saa satuttaa, ja pelkän rankaisemisen sijaan piti aina sylissä ja halasi lastaan, ikäänkuin näyttääkseen kuinka tunteitaan voi osoittaa toiselle, jos on kivaa. Heillä tuo toimi, ja tietyn ajan jälkeen lapsi lopetti toisten satuttamisen.
Jos kolmevuotias ei tajua satuttavansa äitiä lyömisillään, hänellä on ymmärryksessä jotakin kivaa.
Alle 3 v
No, kaverin lapsi on jo kohta neljä, ja lyö äitiään edelleen. Sitä on jatkunut jo varmaan puolitoistavuotiaasta. Eli parempi vaan, ettei puututa, kun ei se mitään tajua kuitenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennakointi.
Miten? Esim kun lapsi istuu sylissäni ja luen kirjaa kun hän halusi että luetaan ja sai valita kirjankin ja tunnelma on oikein mukava ja luetaan ja keskustellaan kirjan tapahtumista niin täysin varoittamatta sekunnissa yllättäen mäjäyttää minua päähän. Vaikka tietää kyllä että ei saa. Ap
Vaikuttaa samanlaiselta käyttäytymiseltä kuin mun siskon pojalla aikoinaan toista isoäitiään kohtaan. Kun ei osoiteta selkeillä rajoilla, mikä oikein, mikä väärin, eikä saa mitään ikään sopivaa rangaistusta ja kohdellaan pikku prinssinsä, niin voin sanoa, että sitä saa, mitä tilaa. Ei pieni lapsikaan silloin mitään kunnioitusta anna.
Haloo! Nyt puhutaan alle 3-vuotiaasta!
Missä vaiheessa niitä selkeitä rajoja pitäisi sun mielestä alkaa opettaa lapselle? Kun ei niitä nyt selkeästikään tajua, kun mätkii äitiään ihan huvikseen.
Tottakai rajoja voi opettaa jo, mut vähän jotain rajaa noihin tulkintoihin nyt! Ei tuon ikäinen voi vielä kunnolla edes ymmärtää mistä on kyse. Ihan sairasta porukkaa täällä. Iän ja kehityksen mukaan niitä rajoja asetetaan. Aluksi aloitetaan yksikertaisilla kielloilla ja satuttamisen estämisellä. Pikkuhiljaa tulee mukaan perustelut "äitiin sattuu" "tulee jälki" "tuntuu pahalle" "tulee paha mieli" jne. Ja siitä kehitetään kieltoja koko ajan sitä mukaan kun lapsi kasvaa ja ymmärtää paremmin syy-seuraus -suhteita. Älkää hyvänen aika alkako 2 v:lle mitään rangaistuksia kehittelemään saati ajatelko noin rumasti.
Ap:n lapsihan on kohta kolme. Jos jatkaa vaan lyömistään, eikä äidin sanomiset pahasta mielestä auta, mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä? Antaa lyödä koska on niin pieni?
Jos ajattelee tilannetta väkivaltakamppailuna, on jo täysin hakuteillä.
Ymmärrän toki ensireaktiona... mutta jos tilanne toistuu, vika ei ole lapsen ymmärryksessä. Aikuisen kylläkin.
Mistä väkivaltakamppailusta puhut? Lapsihan tuossa vain on väkivaltainen.
Jos aikuinen jämähtää väkivallan ajatukseen, se on se noidankehä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennakointi.
Miten? Esim kun lapsi istuu sylissäni ja luen kirjaa kun hän halusi että luetaan ja sai valita kirjankin ja tunnelma on oikein mukava ja luetaan ja keskustellaan kirjan tapahtumista niin täysin varoittamatta sekunnissa yllättäen mäjäyttää minua päähän. Vaikka tietää kyllä että ei saa. Ap
Vaikuttaa samanlaiselta käyttäytymiseltä kuin mun siskon pojalla aikoinaan toista isoäitiään kohtaan. Kun ei osoiteta selkeillä rajoilla, mikä oikein, mikä väärin, eikä saa mitään ikään sopivaa rangaistusta ja kohdellaan pikku prinssinsä, niin voin sanoa, että sitä saa, mitä tilaa. Ei pieni lapsikaan silloin mitään kunnioitusta anna.
Haloo! Nyt puhutaan alle 3-vuotiaasta!
Missä vaiheessa niitä selkeitä rajoja pitäisi sun mielestä alkaa opettaa lapselle? Kun ei niitä nyt selkeästikään tajua, kun mätkii äitiään ihan huvikseen.
Tottakai rajoja voi opettaa jo, mut vähän jotain rajaa noihin tulkintoihin nyt! Ei tuon ikäinen voi vielä kunnolla edes ymmärtää mistä on kyse. Ihan sairasta porukkaa täällä. Iän ja kehityksen mukaan niitä rajoja asetetaan. Aluksi aloitetaan yksikertaisilla kielloilla ja satuttamisen estämisellä. Pikkuhiljaa tulee mukaan perustelut "äitiin sattuu" "tulee jälki" "tuntuu pahalle" "tulee paha mieli" jne. Ja siitä kehitetään kieltoja koko ajan sitä mukaan kun lapsi kasvaa ja ymmärtää paremmin syy-seuraus -suhteita. Älkää hyvänen aika alkako 2 v:lle mitään rangaistuksia kehittelemään saati ajatelko noin rumasti.
Ap:n lapsihan on kohta kolme. Jos jatkaa vaan lyömistään, eikä äidin sanomiset pahasta mielestä auta, mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä? Antaa lyödä koska on niin pieni?
Jos ajattelee tilannetta väkivaltakamppailuna, on jo täysin hakuteillä.
Ymmärrän toki ensireaktiona... mutta jos tilanne toistuu, vika ei ole lapsen ymmärryksessä. Aikuisen kylläkin.
Mistä väkivaltakamppailusta puhut? Lapsihan tuossa vain on väkivaltainen.
Ongelmana on tilanteen toistuminen, ja se johtuu aikuisen aggressiivisuudesta. Lapsi ei lopeta, koska aikuisella ei mene viesti perille (päinvastoin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tahallaan tekee noin... jotain on pielessä..jokin häntä harmittaa
...tai on pitkästynyt et tarpeeksi ole läsnä
Aikuinen siis jämähtää loogisuutensa vangiksi. Miten sanonta menikään... johdonmukaisuus on mielikuvituksettomuuden viimeinen pakopaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tahallaan tekee noin... jotain on pielessä..jokin häntä harmittaa
...tai on pitkästynyt et tarpeeksi ole läsnä
Niin, asia voisi korjaantua, kun aikuinen lisäisi herkkyyttä toisen viesteille - joista suurin osa on jotain muuta kuin sanallisia. Välillä voisi kysyä, mitä lapsi ajattelee sadusta tms. Moni aikuinen vain rakastaa liikaa omaa ääntään tai jotain, ja se "vuorovaikutus" on tukahduttavaa. Satu luetaan yhtenä pötkönä velvollisuudesta tai jotain muuta kummallista.
Ymmärrän kyllä tosiaan sen, että niihin kaavoihin ja omiin virheisiinsä helposti kangistuu. Parisuhteessakin käy helposti niin. Toisten parisuhdetta voi olla helppo kritisoida samalla, kun omassa on umpikujassa. Siksi ei olisi pahitteeksi kokeilla avaramielisempää asennetta - uskaltaa unohtaa säännöt hetkeksi, ja luottaa omiin vaistoihinsa. Voi huomata, että se mikä oli ennen kurja sääntö, onkin oikealla asenteella ja yhteistyöllä hauskaa yhdessä tekemistä. Kaikki lähtee toisen kunnioituksesta. Sitä ei saa väkisin vaatimalla, vain sääntöihin vedoten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elikkä, ap: kokeile, mitä tapahtuu, jos mietit ongelman uusiksi.
Nyt pidät ongelmana sitä, että lapsi raapii yms. - mutta mitä jos ajattelisitkin ongelmana rakkauden puutetta?
Toisen puolesta ei voi aina täysin sanoa, mikä hänen täytyy kokea rakkaudeksi. Eli vaikka mielestäsi täyttäisit kaikki rakkauden teot lasta kohtaan, jos hän kokee että jotain puuttuu, niin sitten siinä olisi kehittämisen varaa. Sen voi vain kokeilemalla löytää. Onko yksi keino siis vielä sittenkin käyttämättä?
Tämä ehdottamani keino ei tarkoita, että "hymyilin kerran hamamsta purren" vaan teillä menee kuukausia tilanteen normalisoitumiseen... Jos lapsi kerrankin palaa vanhaan tapaan väsyneenä/stressattuna, älkää olko heti ylikontrolloimassa. Lapset ymmärtää kyllä enemmän kuin luulette, ja vähemmästäkin. Ja tahtoisivat oikeasti aina tehdä yhteistyötä.
Kun teet toisen ihmisen kanssa yhteistyötä, se tarkoittaa, ettet pidä häntä totaalisena käskyläisenä vaan kuuntelet välillä. Et esitä kysymyksiä, joiden vastauksella ei olekkaan mitään väliä... ts. et pidä toista tyhmänä tai turhan, jolle vain omaksi huviksesi höpötät, tai jonka yrität huijata tekemään jo päättämiäsi "valintoja!". Vaan osoitat aitoa välittämistä.
No jos ei välitä, en siinäkään tapauksessa sanoisi että siitä vaan repimään toisianne, koska lapsen pahoipitely on tosiaan lainvastaista. Ei sitä oikein voi kiertää rankaisukeinoja vaihtamalla ilman, että se kostautuu. Joten aggressiivisuus kaikissa muodoissaan on se huono tie, joka kannattaa lopettaa mahdollisimman ajoissa ja sietää se ajatus, että omat virheet lapsen kanssa voi olla jonkin aikaa kuin erämaksuja.
Sääntöihin takertuminen on yleensä sellainen keino kun aikuisesta tuntuu, ettei vuorovaikutusta oikein muuten osaa. En sano, etteikö siihen saisi turvautua ajattelemalla yhdessäoloa erityisesti sääntöinä - parisuhdettakin voi ajatella sääntöinä ja rajoina, jos se itseä helpottaa. Kun perhe on suuri, on hyvä tehdä selväksi, miten tietyt asiat hoidetaan aina samalla tavalla. Se helpottaa tietysti paljon elämää.
Mutta nyt ei ole kyse siitä, tässä aloituksessa. Nyt on kyse jostain lapsen kokemasta negatiivisesta tunteesta, johon hän ei saa apua, koska ap pitää oiretta syynä. Moni pitäisi kyllä, mutta joku raja siihen lapsen aliarvioimiseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi mottii ja kolauttelee kesken kivan tekemisen, niin voisiko kyse olla vain siitä ettei lapsesi tiedä miten osoittaa tunteitaan? Lapsi nauttii ja hänellä on kivaa, eikä hän osaa ilmaista sitä asiaa sinulle niin että sinä sen ymmärtäisit. Lapselle on kivaa lyödä ja rikkoa tavaroita, joten siksi lyö sinuakin. Näin olen joskus kuullut ja pitänee joidenkin lasten kohdalla paikkansa. Ei ole aina uhmaa, jos kesken rauhallisen kivan tekemisen alkaa äitiään esimerkiksi potkia.
Se, miten tuo tilanteen saa korjattua, ei ole minulle täysin selvää. Tunnen äidin, joka tuollaisessa tilanteessa aina keskeytti lapsen toiminnan, otti ne kivat lelut pois ja kertoi kuinka toista ei saa satuttaa, ja pelkän rankaisemisen sijaan piti aina sylissä ja halasi lastaan, ikäänkuin näyttääkseen kuinka tunteitaan voi osoittaa toiselle, jos on kivaa. Heillä tuo toimi, ja tietyn ajan jälkeen lapsi lopetti toisten satuttamisen.
Jos kolmevuotias ei tajua satuttavansa äitiä lyömisillään, hänellä on ymmärryksessä jotakin kivaa.
Alle 3 v
No, kaverin lapsi on jo kohta neljä, ja lyö äitiään edelleen. Sitä on jatkunut jo varmaan puolitoistavuotiaasta. Eli parempi vaan, ettei puututa, kun ei se mitään tajua kuitenkaan?
He siis toistavat vuodesta toiseen tapaa, joka ei auta (ehkä jopa aiheuttanut itsessään).
Yleensä kun joku tapa ei toimi 2 viikossa, keinoissa on jotain vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsihan on kuin meidän kissa!
Täsmälleen! Änkee itse ihan kiinni, muksii päällä, työntää päätä käden alle ja vaatii silityksiä. Vähän aikaa on kivaa, hyristään ja kehrätään ja sitten yht'äkkiä napataan kynsillä tai hampailla silittävästä kädestä kiinni.
En mä ole sitä analysoinut, että mitä hätäänsä ja isoa traumaansa siinä kissa nyt ilmentää, olenpa ajatellut, että sillä oli ajakseen kivaa ja nyt se on loppu.
Olen myös oppinut ennakoimaan hyvin pienistä nytkähdyksistä tai kehräyksen pienestä muutoksesta, koska on kynttä tarjolla, joten osaan lopettaa ajoissa ja vetäytyä, ennen kuin kissa pääsee leikin lopettamaan.
En siis usko näihin lapsen hätähuutoihin, mitä ihmeen hätää voi olla lapsella, jolle rauhassa luetaan? Lapsi on vain impulssiivista, herkästi kyllästyvää tyyppiä, joka ei vielä osaa ilmaista kyllästymistään sanoilla. Aikuinen kuvittelee, että hetki on kiva, jos kirja luetaan loppuun tms, joskus lapselle saattaa riittää kaksi sivua. Se on vaan omastaan opittava näkemään, kuten minä luen kissaa.
Ei ole kädet verillä eikä raapimanaarmuja missään. Enkä loukkaannu, kun huomaan kissan jo minuun kyllästyneen:-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset nyt vaan vielä tuossa iässä hakee rajojaan. Kiellä napakasti ja anna ajan kulua. Kyllä se siitä ohi menee.
Yksi tapa mitä voi kokeilla lapsen lyödessä on liioitellun vahvat reaktiot. Esim. aikuinen pitelee kipeää kohtaa ja heittäytyy lattialle parkumaan.
Onko sitä lasta kukaan satuttanut tahallaan? Joskus nimittäin näkee näitä pumpulissa kasvatettuja kakaroita, jotka ei vaan tajua, että miltä se käytännössä tuntuu kun satuttaa toista.
Yleensä riittää yksi ihan pieni mojautus takaisin niin näkee oikein miten kakaralla lamppu syttyy kun se tajuaa silmänräpäyksessä että ahaa se tuntuu siis aika ikävältä ja saan näköjään maistaa tätä omaa lääkettäni jos jatkan toisten satuttamista.
Et todennäköisesti millään. Lapsestasi tulee Koskelan tappajien veroinen hirviö. Sellaisia nykylapset ja nuoret nyt vain ovat.
Jos ajattelee tilannetta väkivaltakamppailuna, on jo täysin hakuteillä.
Ymmärrän toki ensireaktiona... mutta jos tilanne toistuu, vika ei ole lapsen ymmärryksessä. Aikuisen kylläkin.