Lue keskustelun säännöt.
Lapsi satuttaa tahallaan
08.01.2021 |
Millä san kohta 3 täyttävän lapsen lopettamaan satuttamisen? Hän lyö, raapii ym. tahallaan satuttaa, yleensä minua, joka päivä. Mutta satuttaa vain kesken mukavan tekemisen. Kun leikin hänen kanssa, luen hänelle kirjaa, pidän sylissä tms. Kaikki menee ensin mukavasti mutta ihan yhtäkkiä lapsi lyö minua leukaan tai raapii täysillä käsivarttani. Täysin ennakoimatta. Olen koko ajan mustelmillatai naarmuilla ja niin väsynyt satuttamiseen että enää karjaisen kovaa ei. Olen yrittänyt kaikenlaiset tilanteiden sanottamiset, rauhalliset kieltämiset, pois viemiset ym pitkään mutta niillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Kuuluuko tämä ikään vai mitä tämä on?
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennakointi.
Miten? Esim kun lapsi istuu sylissäni ja luen kirjaa kun hän halusi että luetaan ja sai valita kirjankin ja tunnelma on oikein mukava ja luetaan ja keskustellaan kirjan tapahtumista niin täysin varoittamatta sekunnissa yllättäen mäjäyttää minua päähän. Vaikka tietää kyllä että ei saa. Ap
Vaikuttaa samanlaiselta käyttäytymiseltä kuin mun siskon pojalla aikoinaan toista isoäitiään kohtaan. Kun ei osoiteta selkeillä rajoilla, mikä oikein, mikä väärin, eikä saa mitään ikään sopivaa rangaistusta ja kohdellaan pikku prinssinsä, niin voin sanoa, että sitä saa, mitä tilaa. Ei pieni lapsikaan silloin mitään kunnioitusta anna.
No minä olen kyllä aina ollut selkeä ja johdonmukainen siitä mikä on sallittua ja asettanut rajat jotka pitää. Ap
Tämä nimenomaan taitaa olla ongelma, ap.
Säikähdin kun luin aloituksessa, että karjaiset kovaa ei. Vaikuttaa siltä, että tavalla tai toisella olet liian jyrkkä... huutaminen noin pienelle lapselle muuta kuin akuutissa hengenhädässä - oli syy mikä tahansa - on erittäin aggressiivinen teko. Tämä on hyvä tiedostaa. Sitä kautta tilanne voi muuttua parempaan.
Olet kokeillut emotionaalista hylkäämistä ("pois viemiset"), ajatuksien tunkemista toisen päähän ("sanoitus", joka on ilmeisesti ns. mennyt metsään), tunteiden ilmaisun kieltämisen ("rauhalliset kieltämiset"). Niin, mikään ei auta, koska kaikki nuo keinot ovat vääriä. Älä enää käytä niitä. Ilmaisemalla itseäsi vanhan kaavan mukaan, häpäiset lapsen ja aiheutat vain ongelman vahvistamista.
Mukavina hetkinä lapsen on helpointa viestittää, mitä mieltä hän on siitä, kuinka häntä kohtelet. Älä vastaa näihin viesteihin, lapsen pyyntöihin olla kaltoin kohtelematon, kohtelemalla häntä lisää kaltoin. Lapsilla on intuitiivinen tapa viestittää syvällisempiä tarpeitaan. Tuon ikäinen ei tule sanomaan: "olet n a t s i, jonka pitäisi relata, koska minä voin kanssasi huonosti!!"
Pyyteetön rakkaus tarkoittaa myös joustavuutta, pieniä tekoja toisen mieliksi. Ota vastaan mielenosoitukset ja kestä ne kuin aikuinen. Ne ovat merkki siitä, että lapsi tarvitsee jotain enemmän... mutta muista, että KYSE ON LAPSESTA EI SINUSTA. Älä siis kilahda siitä, että lapsella on tarpeita ja että hän uskaltaa pyytää apua ehkä ainoalla tavalla, jolla häntä ei mitätöidä sanoilla. Unohda siis riittämättömyytesi ja keskity rakastamaan lastasi, olemaan huomaavaisempi. Sitä hän yrittää sinulle kertoa.
Vaikka kaikki olisi nyt hyvin, jokin häntä on joskus loukannut suuresti ja nyt maksetaan hintaa siitä. Olkaa siis kärsivällisiä, sillä luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa. Tuon ikäisen kanssa ei kannata lähteä analysoimaan, vaan tekojen kautta on hyvä osoittaa, että nauttii lapsen seurasta ja että hänen mukavuutensa on aina ykkösasia.
Ei se ole emotionaalista hylkäämistä että vien pois tilanteesta sillä menen itse mukaan enkä jätä yksin. Noin muuten niin pointistasi oli hieman vaikea saada selkoa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennakointi.
Miten? Esim kun lapsi istuu sylissäni ja luen kirjaa kun hän halusi että luetaan ja sai valita kirjankin ja tunnelma on oikein mukava ja luetaan ja keskustellaan kirjan tapahtumista niin täysin varoittamatta sekunnissa yllättäen mäjäyttää minua päähän. Vaikka tietää kyllä että ei saa. Ap
Vaikuttaa samanlaiselta käyttäytymiseltä kuin mun siskon pojalla aikoinaan toista isoäitiään kohtaan. Kun ei osoiteta selkeillä rajoilla, mikä oikein, mikä väärin, eikä saa mitään ikään sopivaa rangaistusta ja kohdellaan pikku prinssinsä, niin voin sanoa, että sitä saa, mitä tilaa. Ei pieni lapsikaan silloin mitään kunnioitusta anna.
Haloo! Nyt puhutaan alle 3-vuotiaasta!
Missä vaiheessa niitä selkeitä rajoja pitäisi sun mielestä alkaa opettaa lapselle? Kun ei niitä nyt selkeästikään tajua, kun mätkii äitiään ihan huvikseen.
Tottakai rajoja voi opettaa jo, mut vähän jotain rajaa noihin tulkintoihin nyt! Ei tuon ikäinen voi vielä kunnolla edes ymmärtää mistä on kyse. Ihan sairasta porukkaa täällä. Iän ja kehityksen mukaan niitä rajoja asetetaan. Aluksi aloitetaan yksikertaisilla kielloilla ja satuttamisen estämisellä. Pikkuhiljaa tulee mukaan perustelut "äitiin sattuu" "tulee jälki" "tuntuu pahalle" "tulee paha mieli" jne. Ja siitä kehitetään kieltoja koko ajan sitä mukaan kun lapsi kasvaa ja ymmärtää paremmin syy-seuraus -suhteita. Älkää hyvänen aika alkako 2 v:lle mitään rangaistuksia kehittelemään saati ajatelko noin rumasti.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi mottii ja kolauttelee kesken kivan tekemisen, niin voisiko kyse olla vain siitä ettei lapsesi tiedä miten osoittaa tunteitaan? Lapsi nauttii ja hänellä on kivaa, eikä hän osaa ilmaista sitä asiaa sinulle niin että sinä sen ymmärtäisit. Lapselle on kivaa lyödä ja rikkoa tavaroita, joten siksi lyö sinuakin. Näin olen joskus kuullut ja pitänee joidenkin lasten kohdalla paikkansa. Ei ole aina uhmaa, jos kesken rauhallisen kivan tekemisen alkaa äitiään esimerkiksi potkia.
Se, miten tuo tilanteen saa korjattua, ei ole minulle täysin selvää. Tunnen äidin, joka tuollaisessa tilanteessa aina keskeytti lapsen toiminnan, otti ne kivat lelut pois ja kertoi kuinka toista ei saa satuttaa, ja pelkän rankaisemisen sijaan piti aina sylissä ja halasi lastaan, ikäänkuin näyttääkseen kuinka tunteitaan voi osoittaa toiselle, jos on kivaa. Heillä tuo toimi, ja tietyn ajan jälkeen lapsi lopetti toisten satuttamisen.
Esimerkkiäitikään ei hyväksy lapsen tunteita. Hän tuputtaa niitä omilla ehdoillaan.
Näytä, että se sattuu. Rupea itkemään etc.
Vierailija kirjoitti:
Pointti on siinä, että yksi puhuu hätähuutoa, toinen väkivaltaa. Kaksi eri kieltä. Aikuinen vastaa hätään väkivallalla. Niinhän siinä oikeasti käy. Eihän se käskemällä poistu, eikä sääntöjä toistamalla, koska kyse on syvällisemmästä asista - oikeastaan sillä ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa..!
Jokainen lapsi siis huutaa mielestäsi hätäänsä siinä 2-3v? Mikä hätä siis lapsilla tuossa iässä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä karjaisisin niin pahasti, että lapsi säikähtää kunnolla. Siis tuossa tilanteessa, kun on ensin kielletty, keskusteltu asiasta, lopetettu kiva tekeminen ja otettu lelu takavarikkoon.
Keskusteltu taaperon kanssa? Voi ei...
Älä karju noin pienelle. Hakeudu hoitoon.
^eikä lapsi tule taaskaan kuulluksi, kun aikuinen tulkitsee taas vain omasta näkökulmastaan. "Nyt meillä on kivaa, kaikki seis ja NÄIN pidetään kivaa." Hukkaan meni taas lapsen viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti on siinä, että yksi puhuu hätähuutoa, toinen väkivaltaa. Kaksi eri kieltä. Aikuinen vastaa hätään väkivallalla. Niinhän siinä oikeasti käy. Eihän se käskemällä poistu, eikä sääntöjä toistamalla, koska kyse on syvällisemmästä asista - oikeastaan sillä ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa..!
Jokainen lapsi siis huutaa mielestäsi hätäänsä siinä 2-3v? Mikä hätä siis lapsilla tuossa iässä on?
Ei todellakaan, en pidä tuota normaalina/ihanteellisena vaan trauman merkkinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi mottii ja kolauttelee kesken kivan tekemisen, niin voisiko kyse olla vain siitä ettei lapsesi tiedä miten osoittaa tunteitaan? Lapsi nauttii ja hänellä on kivaa, eikä hän osaa ilmaista sitä asiaa sinulle niin että sinä sen ymmärtäisit. Lapselle on kivaa lyödä ja rikkoa tavaroita, joten siksi lyö sinuakin. Näin olen joskus kuullut ja pitänee joidenkin lasten kohdalla paikkansa. Ei ole aina uhmaa, jos kesken rauhallisen kivan tekemisen alkaa äitiään esimerkiksi potkia.
Se, miten tuo tilanteen saa korjattua, ei ole minulle täysin selvää. Tunnen äidin, joka tuollaisessa tilanteessa aina keskeytti lapsen toiminnan, otti ne kivat lelut pois ja kertoi kuinka toista ei saa satuttaa, ja pelkän rankaisemisen sijaan piti aina sylissä ja halasi lastaan, ikäänkuin näyttääkseen kuinka tunteitaan voi osoittaa toiselle, jos on kivaa. Heillä tuo toimi, ja tietyn ajan jälkeen lapsi lopetti toisten satuttamisen.
Jos kolmevuotias ei tajua satuttavansa äitiä lyömisillään, hänellä on ymmärryksessä jotakin kivaa.
Alle 3 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinhän ei saisi varmaan sanoa, mutta ei lopu ellet tee kerrasta selväksi ettei käytös ole hyväksyttävää. Tämä tarkoittaa että jos lapsi lyö, nipistää tai puree niin puret takas/nipistät. Tietenkin kiva tekeminen lakkaa ja lapsi lähtee omaan huoneeseensa ja pysyy siellä. Ovi kiinni, lempilelut pois.
Vierailija kirjoitti:
Näytä, että se sattuu. Rupea itkemään etc.
Ei. Tämä on itsekeskienen logiikka, johon aikuinen liian helposti sortuu. Se mitä aikuinen näin tekemällä tekee, on se että hän syyllistää lasta tunteiden näyttämisestä. "Jos näytät noin negatiivista oloa, sysään niskaasi vastuun minun onnellisuudestani, ja sitten sinäkin voit huonosti!!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti on siinä, että yksi puhuu hätähuutoa, toinen väkivaltaa. Kaksi eri kieltä. Aikuinen vastaa hätään väkivallalla. Niinhän siinä oikeasti käy. Eihän se käskemällä poistu, eikä sääntöjä toistamalla, koska kyse on syvällisemmästä asista - oikeastaan sillä ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa..!
Jokainen lapsi siis huutaa mielestäsi hätäänsä siinä 2-3v? Mikä hätä siis lapsilla tuossa iässä on?
Ei todellakaan, en pidä tuota normaalina/ihanteellisena vaan trauman merkkinä.
Höpöhöpö. Aivan normaali lapsen käytös kyseessä tuossa iässä. Jos et usko, lue oppaita tai kysy muilta äideiltä. Itselläsi ei taida olla lapsia. Ja kyllä, mun lapsi teki tuota aivan samaa taaperona.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän ei saisi varmaan sanoa, mutta ei lopu ellet tee kerrasta selväksi ettei käytös ole hyväksyttävää. Tämä tarkoittaa että jos lapsi lyö, nipistää tai puree niin puret takas/nipistät. Tietenkin kiva tekeminen lakkaa ja lapsi lähtee omaan huoneeseensa ja pysyy siellä. Ovi kiinni, lempilelut pois.
Ei, väkivalta ei ole ongelma eikä ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti on siinä, että yksi puhuu hätähuutoa, toinen väkivaltaa. Kaksi eri kieltä. Aikuinen vastaa hätään väkivallalla. Niinhän siinä oikeasti käy. Eihän se käskemällä poistu, eikä sääntöjä toistamalla, koska kyse on syvällisemmästä asista - oikeastaan sillä ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa..!
Jokainen lapsi siis huutaa mielestäsi hätäänsä siinä 2-3v? Mikä hätä siis lapsilla tuossa iässä on?
Ei todellakaan, en pidä tuota normaalina/ihanteellisena vaan trauman merkkinä.
Höpöhöpö. Aivan normaali lapsen käytös kyseessä tuossa iässä. Jos et usko, lue oppaita tai kysy muilta äideiltä. Itselläsi ei taida olla lapsia. Ja kyllä, mun lapsi teki tuota aivan samaa taaperona.
Jos tarkoitat normaalilla yleisintä, ja tuo on normaalia, niin valtaosa lapsista olisi "häiriintyneitä"; tosin en pidä avun pyyntöä häiriintymisen merkkinä vaan pikemminkin surullisena sitä, ettei apua saa vaan lisää negatiivista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jumalauta avutonta porukkaa nykyään! Kautta aikojenhan tuhmaikäinen on käyttäytynyt noin. Ettekö te osaa kieltää lapsianne?! Otetaan kädestä kiinni ja sanotaan napakasti ei! Jos ei auta, niin pure vaikka takaisin! Lapselle täytyy laittaa rajat, ei se itse niitä löydä!
Siitä että puree takaisin tulee tänä päivänä lasu. Ei eletä 90-lukua enään.
No nappaa sitten vaikka tukasta, jos kielto ei auta. Ei tarvitse (eikä saa!) repiä eikä edes tukistaa, pelkkä kiinni ottaminen riittää. Lapsen kehitykseen kuuluu rajojen kokeilu ja vanhemman tehtävä on osoittaa hänelle ne rajat. Kielletty käytös pannaan poikki, kiva tekeminen loppuu siihen ja vanhempi sanoo, miksi nyt kävi näin. Noin pieni ei vielä pysty keskittymään mihinkään saarnaamiseen, mutta ymmärtää kyllä, kun hänelle sano, että nyt äitiin sattui, kun löit. Samalla voidaan opetella anteeksi pyytämistä ja anteeksi saamista. Jos oppiminen tuntuu olevan vaikeaa, niin kaikki kovat lelut hetkeksi pois ja tilalle vain pehmeitä.
Lapsi ei ikinä unohda sitä loukkausta, että hän viestittää intuitiivisesti hätäänsä - ja saa vastaukseksi verbaalisen ja/tai fyysisen pahoinpitelyn. Sen hän varmasti muistaa, että oli paha, kun tarvitsi apua eikä edes osannut pyytää sitä. Säännön muistaminen, se on toinen asia... mutta tarve tehdä jotain ei-hyväksyttävää on asia, josta olisin enemmän huolissani. Muuten saa olla aikuisenakin sen perässä takomassa lakia tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennakointi.
Miten? Esim kun lapsi istuu sylissäni ja luen kirjaa kun hän halusi että luetaan ja sai valita kirjankin ja tunnelma on oikein mukava ja luetaan ja keskustellaan kirjan tapahtumista niin täysin varoittamatta sekunnissa yllättäen mäjäyttää minua päähän. Vaikka tietää kyllä että ei saa. Ap
Vaikuttaa samanlaiselta käyttäytymiseltä kuin mun siskon pojalla aikoinaan toista isoäitiään kohtaan. Kun ei osoiteta selkeillä rajoilla, mikä oikein, mikä väärin, eikä saa mitään ikään sopivaa rangaistusta ja kohdellaan pikku prinssinsä, niin voin sanoa, että sitä saa, mitä tilaa. Ei pieni lapsikaan silloin mitään kunnioitusta anna.
Haloo! Nyt puhutaan alle 3-vuotiaasta!
Missä vaiheessa niitä selkeitä rajoja pitäisi sun mielestä alkaa opettaa lapselle? Kun ei niitä nyt selkeästikään tajua, kun mätkii äitiään ihan huvikseen.
Tottakai rajoja voi opettaa jo, mut vähän jotain rajaa noihin tulkintoihin nyt! Ei tuon ikäinen voi vielä kunnolla edes ymmärtää mistä on kyse. Ihan sairasta porukkaa täällä. Iän ja kehityksen mukaan niitä rajoja asetetaan. Aluksi aloitetaan yksikertaisilla kielloilla ja satuttamisen estämisellä. Pikkuhiljaa tulee mukaan perustelut "äitiin sattuu" "tulee jälki" "tuntuu pahalle" "tulee paha mieli" jne. Ja siitä kehitetään kieltoja koko ajan sitä mukaan kun lapsi kasvaa ja ymmärtää paremmin syy-seuraus -suhteita. Älkää hyvänen aika alkako 2 v:lle mitään rangaistuksia kehittelemään saati ajatelko noin rumasti.
Ap:n lapsihan on kohta kolme. Jos jatkaa vaan lyömistään, eikä äidin sanomiset pahasta mielestä auta, mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä? Antaa lyödä koska on niin pieni?
Lopettakaa se väkivallan harjoittamisen neuvominen. Se on Suomessa jo ihan lain mukaan kielletty. Syyksi ei kelpaa "lapsi aloitti!" Lapsen kaikki pahoinpitely on lapselle traumatisoivaa, jopa sääntöjen nimissä tehtynä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ikinä unohda sitä loukkausta, että hän viestittää intuitiivisesti hätäänsä - ja saa vastaukseksi verbaalisen ja/tai fyysisen pahoinpitelyn. Sen hän varmasti muistaa, että oli paha, kun tarvitsi apua eikä edes osannut pyytää sitä. Säännön muistaminen, se on toinen asia... mutta tarve tehdä jotain ei-hyväksyttävää on asia, josta olisin enemmän huolissani. Muuten saa olla aikuisenakin sen perässä takomassa lakia tai jotain.
Voisiko joku selittää mitä tässä tarkoitetaan ja muten se liittyy tilanteeseeni?
Ap
Pointti on siinä, että yksi puhuu hätähuutoa, toinen väkivaltaa. Kaksi eri kieltä. Aikuinen vastaa hätään väkivallalla. Niinhän siinä oikeasti käy. Eihän se käskemällä poistu, eikä sääntöjä toistamalla, koska kyse on syvällisemmästä asista - oikeastaan sillä ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa..!