Kolumni: Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista

Vierailija kirjoitti:

Yllättäen ovat pääosin naisia ja jokunen homppeli seassa. Näitä on ikävä kyllä jonkun verran keski-ikäisissä vanhoissa piioissa. Parasta jättää vaan oman onnensa nojaan. Turha näiden kanssa edes yrittää tulla toimeen. Pelkkää erityiskohtelua vaaditaan ja muita ei sitten tarvitsekaan huomioida.

"Vanhoissa piioissa"?

Hei, 1800-luku lähetti kirjeen ja pyysi sua palaamaan sinne!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

En ymmärrä miksi sinä joka viestissäsi jankutat laeista. Selväähän on kaikille normaaliälyisille, että jokainen ihminen on vapaa tuntemaan niin kuin haluaa, siis myös loukkaantumaan. Mikään laki ei sitä kiellä.

Niin, sinä et ymmärrä. Se selittää monen asian, mitä kirjoitit.

Joo, mulla on tää paha vamma, en pysty tajuamaan epäloogisia ajatuskulkuja 😃

Mullakin on varmaan joku vamma, kun mun mielestä ton toisen kirjoittajan ajatuskulku oli paljon loogisempaa kuin sun 😁👍

Se johtuu Dunning-Kruger-vaikutuksesta sun tapauksessa.

Eiköhän tämä paapominen ja loputon kaiken ymmärtäminen ole kukkahattutätien aikaan saannoksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä suuntaus on ollut nähtävillä jo ainakin 10 vuotta: yhtäkkiä ihmisten tunteista on tullut jotain, mikä pitäisi ottaa huomioon ihan kaikessa, politiikasta ja riistalajien määrittelystä alkaen. Itse ainakin kiinnitin tähän asiaan huomiota ensimmäistä kertaa kun tajusin ihmisten pitävän omaa pelkoaan validina argumenttina sen puolesta, että susikantaa pitäisi vähentää. (En siis ota kantaa susikannan kokoon, totean vaan että mitään virallisia päätöksiä ei voida tehdä sen takia että jostakusta tuntuu joltakin).

Uutisointi kautta linjan on muuttunut: ensimmäinen näkemäni uutinen USAn kongressin tapahtumista oli "Angela Merkel on raivoissaan" tms. Siis tärkeintä oli kertoa, Miltä Mamma Merkelistä Tuntui. Muutenkin on vaikea saada seulottua ne faktat esiin, kun valtion virallinen tiedotuskanava, eli Yle, keskittyy kertomaan miltä Nykissä (eli eri kaupungissa) asuvasta suomalaisesta Tuntuu Nyt.

Tämä kehitys alkoi siitä, että vapauduttiin niin ettei käytöstapojakaan enää oikein tarvittu. Ihmiset eivät ole oikein tainneet tajuta, että käytöstapojen, varsinkin teitittelyn, tarkoitus on pitää tervettä etäisyyttä ihmisten välillä. Tämä etäisyys tehokkaasti ehkäisee kaikenlaista tunteisiinkäymistä. Erityisesti työpaikoilla se on ollut aikanaan hyvä asia.

Käytöstavat unohdettiin, etäisyys menetettiin, sitten vähän sekaan feminismiä ja uhrieetosta ja soppa on valmis. Ainoa, millä on enää merkitystä on uhriutujan pikku fiilikset. Hiiteen faktat.

Itse olen autismin kirjolla oleva nainen. On ironista huomata, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät nykyään kuin minä pahimmissa melttaripäissäni teininä. Erona on vain se, että minä häpeän pahimpia melttareitani vielä 20 vuotta myöhemmin, nuo pitävät käytöstään täysin oikeutettuna koska heitä on triggeröity.

Mielenkiintoista, että otit esiin käytöstavat ja esimerkiksi teitittelyn osana ilmiötä. Itseäni on jo pitkään häirinnyt julkisuuden henkilöihin viittaaminen etunimellä, joka on sekin somemaailmassa vahvistunut ilmiö. Tässäkin ketjussa puhutaan Sannasta, ikään kuin Ukkola olisi meidän kaikkien henkilökohtainen tuttava ja me kaikki toistemme. Kyvyttömyyteen erottaa omat tunteet faktoista ja kaikenlaiseen tunnehdintaan yleisestikin liittyy mielestäni juuri epämuodollisuus. Julkisissa tiloissakin käyttäydytään kuin röhnötettäisiin omalla kotisohvalla. Jos joku huomauttaa, että voisi vaikka jonottaa linjassa niin että muutkin pääsisivät liikkumaan, niin sehän on kauhea paikka. Huomautusta ei kyetä näkemään aiheellisena, vaan kyseessä on verinen loukkaus, joka on kostettava.

Väität siis että epämuodollisuus aiheuttaa sen, ettei pystytä erottamaan tunteita tosiasioista. Toisin sanoen, käytöstavat ja hierarkiat tekevät siten meistä kaikista oletettavasti filosofeja?

Muinoin varmasti hienomman väen oven suussa hattu kourassa pokkuroiva renkipoika oli siis aivan huipputason ajattelija?

No heh heh.

Ei. Vaan valtaosa ihmisistä ei kykene missään olosuhteissa ajattelemaan selkeästi tai erottamaan mikä on tunnetta, mikä faktaa. Tai tuntemaan empatiaa kovin erilaisia ihmisiä kohtaan. Sosiaalinen paine sen sijaan on jotain, mitä useimmat ymmärtää.

Muodolliset käytöstavat vapauttavat meidät siitä taakasta, että joka kohtaamisessa pitäisi miettiä, että miltä tosta nyt tuntuu ja miten sen päätä pitäisi silittää? Vähän kuin liikennesäännöt. Ei tarvitse arpoa, mitä tuo iso rekka aikoo tehdä, kun tiedät sen.

Minä luultavasti ymmärrän paremmin kuin useimmat, ettei ihmiset oikeasti kykene ymmärtämään muuta kuin kaltaisiin. Edes ne kaikkein suvaitsevaisemmat ja empaattisimmat. Tämän takia olisi hyvä että käyttäydyttäisiin julkisesti tavalla, joka vapauttaa meidät siitä ymmärtämisen tarpeesta tyystin.

Yksityiselämän ihmissuhteet ovat sitten asia erikseen, mutta koulussa ollaan opiskelemassa ja töissä tekemässä töitä, ei fiilistelemässä ja loukkaantumassa.

Muodolliset käytöstavat muuten tekivät senkin, että saatoit ensin havainnoida ihmistä hyvinkin pitkään ja vasta kun totesit, että hän on "miunmaunmukainen", ehdotit lähempää tuttavuutta.

- se autistinainen-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

En ymmärrä miksi sinä joka viestissäsi jankutat laeista. Selväähän on kaikille normaaliälyisille, että jokainen ihminen on vapaa tuntemaan niin kuin haluaa, siis myös loukkaantumaan. Mikään laki ei sitä kiellä.

Niin, sinä et ymmärrä. Se selittää monen asian, mitä kirjoitit.

Joo, mulla on tää paha vamma, en pysty tajuamaan epäloogisia ajatuskulkuja 😃

Mullakin on varmaan joku vamma, kun mun mielestä ton toisen kirjoittajan ajatuskulku oli paljon loogisempaa kuin sun 😁👍

Se johtuu Dunning-Kruger-vaikutuksesta sun tapauksessa.

Oletpa nokkela. Kyllä tolla ekalla vammaisella se vamma on kun koko ajan hoki ettei ymmärrä😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättäen ovat pääosin naisia ja jokunen homppeli seassa. Näitä on ikävä kyllä jonkun verran keski-ikäisissä vanhoissa piioissa. Parasta jättää vaan oman onnensa nojaan. Turha näiden kanssa edes yrittää tulla toimeen. Pelkkää erityiskohtelua vaaditaan ja muita ei sitten tarvitsekaan huomioida.

"Vanhoissa piioissa"?

Hei, 1800-luku lähetti kirjeen ja pyysi sua palaamaan sinne!

Järkytyitkö vai kerkesitkö alta turvaan vela-safe spaceesi? Todistit pointin.

Pentujaan ei saa komentaa, terveystiedotkin yrittivät pimittää mutta nyt kai saa 10v tiedot nähdä Lakiuudistukset heikentäneet opetusalan ja viranomaisten, omien huoltajien vaikutusmahdollisuuksia lapseen. Nyt ihmetellään. Katselin uuden lapsiasiainvaltuutetun haastattelua, en tajunnut yhtään mitä rouva selosti. Tuomas Kurttila oli sentään kartalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkauksella ei ole mitään tekemistä uhrin tunteiden kanssa, vaan julkisuuskuvan. Jos ei ole todistajia, ei ole kunnianloukkausta vaikka tulisi kuinka paha mieli. Se liittyy siis vain siihen kuvaan, minkä muut voivat saada "loukatusta" sanotun perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämä paapominen ja loputon kaiken ymmärtäminen ole kukkahattutätien aikaan saannoksia.

Loputon naissovinismi ja naisten erityiskohtelu tässä vain tulee tiensä päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

Se on tunnekysymys. Minä olen neitsyt, mutta on haukuttu horatsuksi, en nostanut syytettä, koska en pahoittanut mieltäni. Syytteen nostajan pitää pahoittaa mielensä, suuttua jne. vaatiakseen oikaisua.

Jos mielenpahoittamisesi seurauksena kuitenkin päättäisit nostaa syytteen, sinun tulisi todistaa oikeudelle että väite on perätön etkä ole hor atsu, ja sen lisäksi arvioitaisiin mitä konkreettista haittaa hor atsuksi kutsuminen sinulle aiheuttaa. Edelleenkään tuomiota kunnianloukkauksesta ei anneta pelkän pahan mielen perusteella, vaikka se tunne olisikin syytteen nostajan toiminnan motiivi.

Ja toisaalta, syytteen voi nostaa vaikka ei tuntuisi miltään. Jos vaikka yrittäjää moititaan epärehelliseksi, voi olla että se ei häntä heilauta, mutta hän laskelmoiden katsoo parhaaksi lähteä käräjille palauttaakseen hyvän maineensa.

Käytännössä ei tietenkään kannata, tarkoitus oli vaan osoittaa että oikeusistuinta ei oikeasti liikuta pätkääkään miltä ihmisistä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä suuntaus on ollut nähtävillä jo ainakin 10 vuotta: yhtäkkiä ihmisten tunteista on tullut jotain, mikä pitäisi ottaa huomioon ihan kaikessa, politiikasta ja riistalajien määrittelystä alkaen. Itse ainakin kiinnitin tähän asiaan huomiota ensimmäistä kertaa kun tajusin ihmisten pitävän omaa pelkoaan validina argumenttina sen puolesta, että susikantaa pitäisi vähentää. (En siis ota kantaa susikannan kokoon, totean vaan että mitään virallisia päätöksiä ei voida tehdä sen takia että jostakusta tuntuu joltakin).

Uutisointi kautta linjan on muuttunut: ensimmäinen näkemäni uutinen USAn kongressin tapahtumista oli "Angela Merkel on raivoissaan" tms. Siis tärkeintä oli kertoa, Miltä Mamma Merkelistä Tuntui. Muutenkin on vaikea saada seulottua ne faktat esiin, kun valtion virallinen tiedotuskanava, eli Yle, keskittyy kertomaan miltä Nykissä (eli eri kaupungissa) asuvasta suomalaisesta Tuntuu Nyt.

Tämä kehitys alkoi siitä, että vapauduttiin niin ettei käytöstapojakaan enää oikein tarvittu. Ihmiset eivät ole oikein tainneet tajuta, että käytöstapojen, varsinkin teitittelyn, tarkoitus on pitää tervettä etäisyyttä ihmisten välillä. Tämä etäisyys tehokkaasti ehkäisee kaikenlaista tunteisiinkäymistä. Erityisesti työpaikoilla se on ollut aikanaan hyvä asia.

Käytöstavat unohdettiin, etäisyys menetettiin, sitten vähän sekaan feminismiä ja uhrieetosta ja soppa on valmis. Ainoa, millä on enää merkitystä on uhriutujan pikku fiilikset. Hiiteen faktat.

Itse olen autismin kirjolla oleva nainen. On ironista huomata, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät nykyään kuin minä pahimmissa melttaripäissäni teininä. Erona on vain se, että minä häpeän pahimpia melttareitani vielä 20 vuotta myöhemmin, nuo pitävät käytöstään täysin oikeutettuna koska heitä on triggeröity.

Mielenkiintoista, että otit esiin käytöstavat ja esimerkiksi teitittelyn osana ilmiötä. Itseäni on jo pitkään häirinnyt julkisuuden henkilöihin viittaaminen etunimellä, joka on sekin somemaailmassa vahvistunut ilmiö. Tässäkin ketjussa puhutaan Sannasta, ikään kuin Ukkola olisi meidän kaikkien henkilökohtainen tuttava ja me kaikki toistemme. Kyvyttömyyteen erottaa omat tunteet faktoista ja kaikenlaiseen tunnehdintaan yleisestikin liittyy mielestäni juuri epämuodollisuus. Julkisissa tiloissakin käyttäydytään kuin röhnötettäisiin omalla kotisohvalla. Jos joku huomauttaa, että voisi vaikka jonottaa linjassa niin että muutkin pääsisivät liikkumaan, niin sehän on kauhea paikka. Huomautusta ei kyetä näkemään aiheellisena, vaan kyseessä on verinen loukkaus, joka on kostettava.

Sama näkyy pukeutumisessa. Kun katsoo vanhoja valokuvia, vielä jostain 60-luvulta, hyvin vähävaraisetkin yrittivät ihmisten ilmoilla olla siistejä. Muoti ylipäänsä oli muodollisempaa, niissä vaatteissa ei ollut edes mahdollista esitellä paljasta maharöllykkää tai rekkamiehen vakoa. Kaikki tämä auttoi sen kohteliaan etäisyyden pitämisessä, mikä on minun nähdäkseni välttämättömyys että ihmiset voivat elää näin isoina laumoina kuin nykyään.

Nykyään muodollisia käytöstapoja ei enää ole, ja ajatellaan että muita pitäisi huomioida empatialla koko ajan. Tämä on täysin epärealistista. Ensinnäkin vuorovaikutamme nykyään aivojemme mielestä aivan liian ison ihmismäärän kanssa joka päivä, aivomme kun ovat kehittyneet noin 20 hengen yhteisöissä. Toisekseen esim. työpaikalla kyllä uuvuttaa itsensä, jos joutuu koko ajan miettimään miltä muista tuntuu ja huomioimaan.

Vanhanaikainen käytöskoodi, jossa kaikki olivat herroja, neitejä ja rouvia vaikka olisi oltu 20 vuotta samassa työpaikassa olisi paljon parempi. Sitten jokainen saattoi valita, haluaako lähempää tuttavuutta jonkun kanssa.

Nykyään moni ihmettelee, miksi autisteja putkahtelee esiin kuin sieniä sateella. Temple Grandin on joskus sanonut sen johtuvan siitä, että meikäläiset pystyivät paremmin sulautumaan joukkoon vielä joskus 50- ja 60-luvuilla, kun oli selkeämmät käytöskoodit jotka myös lapsille systemaattisesti opetettiin. Itse olen syntynyt 70-luvulla, mutta allekirjoitan tuon täysin. Pärjään ihmisten kanssa aina ihan hyvin muodollisissa tilanteissa, epämuodolliset ovat ne, jotka tuottavat ongelmia.

Olen sitä mieltä, että jos palattaisiin muodolliseen käytökseen, pääsisimme saman tien eroon kaikesta triggeröitymisestä, loukkaamisesta, loukkaantumisesta ja huomattavasta osasta kiusaamistakin.

Pukeutuminen on osa tätä: siihen on syynsä, miksi tietyissä ammateissa on univormut. Ne auttavat kaikkia muistamaan, että töissä ei ole tavallaan "minäminäminä" vaan vaikkapa puolustusvoimien edustaja. Tällainen helpottaa vuorovaikutusta todella paljon, poistamalla kaiken tarpeettoman henkilökohtaisuuden. Nykyaikainen, hyvin rento ja epämuodollinen pukeutuminen taas oikein kutsuu muita olemaan liian henkilökohtaisia, ja sitten helposti sattuu loukkaantumisia jos on siihen taipuvainen.

-lainaamasi-

HYVÄ KIRJOITUS, olen itse syntynyt 1969. Nykymeno on todella omituista, mielensäpahoittajaa joka kulmalla. Nykyajan ihmiset ovat rasittavia. Ilmeisesti älypuhelin  ei tuo älyä vaan päinvastoin, tyhmyys ja junttius kukoistaa oikein urakalla. Ja mitä pukeutumiseen tulee, ihmiset eivät osaa pukeutua tilanteen mukaan vaan vedetään kaiken maailman retkuja niskaan, järkyttävää. Pukeudutaan liian pieniin vaatteisiin ja läskit sen kuin pursuavat, kehopositiivisuus kukoistaa. Onko kehopositiivisuus sitä että ihmiset eivät katso peiliin miltä mikäkin näyttää. Makkaralle ei sovi nakin vaatteet.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia muuten joku britti saa tehdä sarjakuvia ja kirjoittaa ihan kirjan aiheesta "Very Finnish Problems"? Joissa vain ja ainoastaan pilkataan meidän kulttuurisia erityispiirteitämme? Me olemme britteihin verrattuna vähemmistö, niitähän on jotain 40 miljoonaa ja ovat vielä pirut pahoja ko-lonialisteja.

Miksei kukaan ole loukkaantunut ja triggeröitynyt tästä? Kuka se on määrittelemään suomalaisuutta? Häh?

Olen miettinyt ihan samaa, tosin nauran kippurassa joidenkin tänne muuttaneiden tekemille vitseille :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mennyt niin pitkälle, että esimerkiksi Michiganin yliopisto uhkaili terapiassa käyneitä opiskelijoita rangaistuksilla, jos he puhuvat itsemurha-ajatuksistaan kavereilleen.

Tähänhän Suomikin on menossa. Nykyään koetaan, että toisen ongelmia, ei pieniä, eikä isoja, tarvitse kuunnella, vaan ne kuuluvat terapeutille. Ihmiset etäännyttävät itsensä läheisistä ihmissuhteista, joihin kuuluu myös elämän nurja puoli ja keskittyvät positiiviseen antiin. Amerikassahan on ollut jo pitkään muoti, että näytellään ok:ta, vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, koska kukaan ei halua olla tekemisissä sen kanssa jolla on vaikeuksia. Se on ihmisten tietoinen valinta.

Tällä lähestytään Aasian yhteisömallia, jossa yksilön ongelmat eivät saa haitata yhteisön hyvinvointia (aivan kuin esim. väkivaltaa kohdanneet eivät kuuluisi yhteisöön). Huono suuntaus on joka tapauksessa tällainen ja Suomeen ei tätä mätää pitäisi päästää.

Tässä on "herkkyys" verhottu suojelemaan vahvoja ja yhteisöä, eikä heikkoja ja vääryyttä kohdanneita. Panokset pitää kuitenkin laittaa siihen, että vääryyttä kohdanneet yksilöt voivat paremmin ja pääsevät mukaan yhteisöön. Itsemurhainen tarvitsee ystäviä ja yhteisöä terapian lisäksi ja jatkossa terapian sijaan. Ei vaikeuksia voi ulkoistaa terapiaan ja yksilöitä eristää.

Tähän ollaan menossa pitkälti sen takia, että ihmisillä ei ole enää mitään tolkkua sen suhteen, miten paljon omista murheista voi muille valittaa. Ihmisiltä on täysin hävinnyt suhteellisuudentaju.

Itse olin ennen aina se myötätuntoinen kuuntelija. Nykyään en enää kuuntele ketään, kun olen kolme eri kertaa melkein palanut loppuun kun "ystävä" ottaa minut terapeutikseen ja katsoo voivansa soitella monta kertaa päivässä ruikuttaakseen jokaista pikku vastoinkäymistä, alkaen suurin piirtein siitä että koiralta täytyy poistaa hammaskiveä.

Sama juttu tulee käymään tämän ketjun aiheen kanssa: mitä enemmän sensitiivisyyttä vaaditaan, vaaditaan ja vaaditaan, sitä vähemmän ihmiset jaksaa sitä antaa. Ihmisiä ei voi imeä kuiviin alituisilla vaatimuksilla, ja tuleehan siinä vähän sellainen Pekka ja susi -efektikin; jos koko ajan huudetaan vaikkapa r-asismia kaikenlaisten kuvitteellisten pikkujuttujen takia, kukaan ei kohta välitä George Floydeistakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättäen ovat pääosin naisia ja jokunen homppeli seassa. Näitä on ikävä kyllä jonkun verran keski-ikäisissä vanhoissa piioissa. Parasta jättää vaan oman onnensa nojaan. Turha näiden kanssa edes yrittää tulla toimeen. Pelkkää erityiskohtelua vaaditaan ja muita ei sitten tarvitsekaan huomioida.

"Vanhoissa piioissa"?

Hei, 1800-luku lähetti kirjeen ja pyysi sua palaamaan sinne!

Järkytyitkö vai kerkesitkö alta turvaan vela-safe spaceesi? Todistit pointin.

Hihhihhih onpa nokkelaa v ttuilua! Nyt voit mennä tyytyväisenä nukkumaan, kyllä meni varmasti vastapuolelta jauhot suuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä suuntaus on ollut nähtävillä jo ainakin 10 vuotta: yhtäkkiä ihmisten tunteista on tullut jotain, mikä pitäisi ottaa huomioon ihan kaikessa, politiikasta ja riistalajien määrittelystä alkaen. Itse ainakin kiinnitin tähän asiaan huomiota ensimmäistä kertaa kun tajusin ihmisten pitävän omaa pelkoaan validina argumenttina sen puolesta, että susikantaa pitäisi vähentää. (En siis ota kantaa susikannan kokoon, totean vaan että mitään virallisia päätöksiä ei voida tehdä sen takia että jostakusta tuntuu joltakin).

Uutisointi kautta linjan on muuttunut: ensimmäinen näkemäni uutinen USAn kongressin tapahtumista oli "Angela Merkel on raivoissaan" tms. Siis tärkeintä oli kertoa, Miltä Mamma Merkelistä Tuntui. Muutenkin on vaikea saada seulottua ne faktat esiin, kun valtion virallinen tiedotuskanava, eli Yle, keskittyy kertomaan miltä Nykissä (eli eri kaupungissa) asuvasta suomalaisesta Tuntuu Nyt.

Tämä kehitys alkoi siitä, että vapauduttiin niin ettei käytöstapojakaan enää oikein tarvittu. Ihmiset eivät ole oikein tainneet tajuta, että käytöstapojen, varsinkin teitittelyn, tarkoitus on pitää tervettä etäisyyttä ihmisten välillä. Tämä etäisyys tehokkaasti ehkäisee kaikenlaista tunteisiinkäymistä. Erityisesti työpaikoilla se on ollut aikanaan hyvä asia.

Käytöstavat unohdettiin, etäisyys menetettiin, sitten vähän sekaan feminismiä ja uhrieetosta ja soppa on valmis. Ainoa, millä on enää merkitystä on uhriutujan pikku fiilikset. Hiiteen faktat.

Itse olen autismin kirjolla oleva nainen. On ironista huomata, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät nykyään kuin minä pahimmissa melttaripäissäni teininä. Erona on vain se, että minä häpeän pahimpia melttareitani vielä 20 vuotta myöhemmin, nuo pitävät käytöstään täysin oikeutettuna koska heitä on triggeröity.

Mielenkiintoista, että otit esiin käytöstavat ja esimerkiksi teitittelyn osana ilmiötä. Itseäni on jo pitkään häirinnyt julkisuuden henkilöihin viittaaminen etunimellä, joka on sekin somemaailmassa vahvistunut ilmiö. Tässäkin ketjussa puhutaan Sannasta, ikään kuin Ukkola olisi meidän kaikkien henkilökohtainen tuttava ja me kaikki toistemme. Kyvyttömyyteen erottaa omat tunteet faktoista ja kaikenlaiseen tunnehdintaan yleisestikin liittyy mielestäni juuri epämuodollisuus. Julkisissa tiloissakin käyttäydytään kuin röhnötettäisiin omalla kotisohvalla. Jos joku huomauttaa, että voisi vaikka jonottaa linjassa niin että muutkin pääsisivät liikkumaan, niin sehän on kauhea paikka. Huomautusta ei kyetä näkemään aiheellisena, vaan kyseessä on verinen loukkaus, joka on kostettava.

Sama näkyy pukeutumisessa. Kun katsoo vanhoja valokuvia, vielä jostain 60-luvulta, hyvin vähävaraisetkin yrittivät ihmisten ilmoilla olla siistejä. Muoti ylipäänsä oli muodollisempaa, niissä vaatteissa ei ollut edes mahdollista esitellä paljasta maharöllykkää tai rekkamiehen vakoa. Kaikki tämä auttoi sen kohteliaan etäisyyden pitämisessä, mikä on minun nähdäkseni välttämättömyys että ihmiset voivat elää näin isoina laumoina kuin nykyään.

Nykyään muodollisia käytöstapoja ei enää ole, ja ajatellaan että muita pitäisi huomioida empatialla koko ajan. Tämä on täysin epärealistista. Ensinnäkin vuorovaikutamme nykyään aivojemme mielestä aivan liian ison ihmismäärän kanssa joka päivä, aivomme kun ovat kehittyneet noin 20 hengen yhteisöissä. Toisekseen esim. työpaikalla kyllä uuvuttaa itsensä, jos joutuu koko ajan miettimään miltä muista tuntuu ja huomioimaan.

Vanhanaikainen käytöskoodi, jossa kaikki olivat herroja, neitejä ja rouvia vaikka olisi oltu 20 vuotta samassa työpaikassa olisi paljon parempi. Sitten jokainen saattoi valita, haluaako lähempää tuttavuutta jonkun kanssa.

Nykyään moni ihmettelee, miksi autisteja putkahtelee esiin kuin sieniä sateella. Temple Grandin on joskus sanonut sen johtuvan siitä, että meikäläiset pystyivät paremmin sulautumaan joukkoon vielä joskus 50- ja 60-luvuilla, kun oli selkeämmät käytöskoodit jotka myös lapsille systemaattisesti opetettiin. Itse olen syntynyt 70-luvulla, mutta allekirjoitan tuon täysin. Pärjään ihmisten kanssa aina ihan hyvin muodollisissa tilanteissa, epämuodolliset ovat ne, jotka tuottavat ongelmia.

Olen sitä mieltä, että jos palattaisiin muodolliseen käytökseen, pääsisimme saman tien eroon kaikesta triggeröitymisestä, loukkaamisesta, loukkaantumisesta ja huomattavasta osasta kiusaamistakin.

Pukeutuminen on osa tätä: siihen on syynsä, miksi tietyissä ammateissa on univormut. Ne auttavat kaikkia muistamaan, että töissä ei ole tavallaan "minäminäminä" vaan vaikkapa puolustusvoimien edustaja. Tällainen helpottaa vuorovaikutusta todella paljon, poistamalla kaiken tarpeettoman henkilökohtaisuuden. Nykyaikainen, hyvin rento ja epämuodollinen pukeutuminen taas oikein kutsuu muita olemaan liian henkilökohtaisia, ja sitten helposti sattuu loukkaantumisia jos on siihen taipuvainen.

-lainaamasi-

HYVÄ KIRJOITUS, olen itse syntynyt 1969. Nykymeno on todella omituista, mielensäpahoittajaa joka kulmalla. Nykyajan ihmiset ovat rasittavia. Ilmeisesti älypuhelin  ei tuo älyä vaan päinvastoin, tyhmyys ja junttius kukoistaa oikein urakalla. Ja mitä pukeutumiseen tulee, ihmiset eivät osaa pukeutua tilanteen mukaan vaan vedetään kaiken maailman retkuja niskaan, järkyttävää. Pukeudutaan liian pieniin vaatteisiin ja läskit sen kuin pursuavat, kehopositiivisuus kukoistaa. Onko kehopositiivisuus sitä että ihmiset eivät katso peiliin miltä mikäkin näyttää. Makkaralle ei sovi nakin vaatteet.

"Kyllä ennen oli kaikki niin paljon paremmin!"

Jos pääsisi lapsena 3vuorotyöhön niin kyllä kehittyis paineensietokykyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua mutta kommentoin silti;

Olen keski-ikäinen täti. Minua on lapsuudessa hakattu ja kaltoinkohdeltu, työelämässä ahdisteltu ja häiritty, kollega on työssä pahoinpidellyt, on kiusattu koulussa ja työpaikalla. Ja KAIKEN TÄMÄN NIELIN mukisematta enkä mistään uskaltanut nostaa äläkkää. En edes työpaikan pahoinpitelystä. Koska jo lapsesta opetettiin että mun arvo on ”ei mitään”, en ole minkään arvoinen, minua saa potkua, hakata, loukata, kohdella kuin paskaa (tätä seitsenkymppiset boomerivanhempani edelleen tekee, eli solvaa, loukkaa, kiristää, uhkailee).

Sanoisin vain että LUOJAN KIITOS nuori sukupolvi ei enää alistu tähän ja haukkaa paskaa.

Ymmärrän että nuoremmilla menee vähän yli ja ehkä liian herkästi loukkaantuvat, mutta mielestäni ollaan oikeilla jäljillä siinä että he kokevat - ja saavat kokea olevansa - ARVOKKAITA. Asia joka monelta 70-luvun klroinkohdellulta lapselta puuttuu. Kokonaan.

Ahdistuin tästä kirjoituksesta, jossa käytettiin sanoja kaltoinkohtelu, pahoinpitely, paska, potku.

Toivoisin ylläpidolta safespace tilaa jossa en joutui näkemään väkivaltaa uhkuvia sanoja ja kirjoituksia.

Samaan tapaan kuin yliopistoissa, joiden tavoitteena on suojella meitä ettemme joudu sanallisen väkivallan kohteeksi.

Haluaisin elää maailmassa ilman vihapuhetta ja vihaisia sanoja.

Kiva kun ahdistut noista sanoista, mutta mietitkö yhtään että joku todella on KOKENUT NUO TEOT? Sinun ahdistuksesi on itikan paska.

Tähän liittyen asia joka on aika lailla vaiettu ja tabu: nuo parikymppiset on SURKEINTA sakkia työmarkkinoilla vuosikymmeniin. Olen ison yrityksen johtoa, en tarkemmin kerro ettei kukaan tunnista, mutta sanon vaan sen että moni yritys ja moni kollega puhuu tätä samaa, että noiden kanssa työelämä on täyttä helvettiä.

Joka sanaa pitää varo, jos yhtään napkammin sanoo niin ne hakee saikkua, syyttää pomo kiusaamisesta ja tekee samalla kantelun AVIiin.

Sitten niitä ei ”inspaa” eikä ”motivoi” ja koko ajan pitää pomon jaksaa tehdä työn muokkausta ja sopeuttamista että saisi mieluisaa työtä.

Niille ei kelpaa keltainen työhuone, pitää olla sinisävyinen. Niille ei sovi että asiakkaat soittelee puhelimella, suostuvat vastaamaan vain sähköpostiin. Kaikesta juntturoidaan, änkyröidään, vastustetaan. Ja taas haetaan saikkua ja juostaan työterveydessä kun edimies kiusaa. Ei saatana.

Palkkaan vain yli 35v ikäisiä. Siis vain ja ainostaan. Tämä sama linja on koko organisaatiossa. Kukaan ei halua kuormittavia ”high maintenance” työntekijöitä eli noita herkkiä trooppisia lootuksenkukkia.

Jos olisin 20-25 v nuori niin olisin hemmetin huolissani siltä millaisen maineen lootuksenkukat on koko sukupolvelle saaneet aikaan. Ymmärrättekö nyt miksi ette työllisty? Ja ihan turha kuittailla että ”ok Karen”, tämä ei ole vain minun mielipiteeni vaan koko suomen yksityissektorin yritysjohdon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua mutta kommentoin silti;

Olen keski-ikäinen täti. Minua on lapsuudessa hakattu ja kaltoinkohdeltu, työelämässä ahdisteltu ja häiritty, kollega on työssä pahoinpidellyt, on kiusattu koulussa ja työpaikalla. Ja KAIKEN TÄMÄN NIELIN mukisematta enkä mistään uskaltanut nostaa äläkkää. En edes työpaikan pahoinpitelystä. Koska jo lapsesta opetettiin että mun arvo on ”ei mitään”, en ole minkään arvoinen, minua saa potkua, hakata, loukata, kohdella kuin paskaa (tätä seitsenkymppiset boomerivanhempani edelleen tekee, eli solvaa, loukkaa, kiristää, uhkailee).

Sanoisin vain että LUOJAN KIITOS nuori sukupolvi ei enää alistu tähän ja haukkaa paskaa.

Ymmärrän että nuoremmilla menee vähän yli ja ehkä liian herkästi loukkaantuvat, mutta mielestäni ollaan oikeilla jäljillä siinä että he kokevat - ja saavat kokea olevansa - ARVOKKAITA. Asia joka monelta 70-luvun klroinkohdellulta lapselta puuttuu. Kokonaan.

Ahdistuin tästä kirjoituksesta, jossa käytettiin sanoja kaltoinkohtelu, pahoinpitely, paska, potku.

Toivoisin ylläpidolta safespace tilaa jossa en joutui näkemään väkivaltaa uhkuvia sanoja ja kirjoituksia.

Samaan tapaan kuin yliopistoissa, joiden tavoitteena on suojella meitä ettemme joudu sanallisen väkivallan kohteeksi.

Haluaisin elää maailmassa ilman vihapuhetta ja vihaisia sanoja.

Kiva kun ahdistut noista sanoista, mutta mietitkö yhtään että joku todella on KOKENUT NUO TEOT? Sinun ahdistuksesi on itikan paska.

Taisi kuule olla sarkasmia eikä oikeaa ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mennyt niin pitkälle, että esimerkiksi Michiganin yliopisto uhkaili terapiassa käyneitä opiskelijoita rangaistuksilla, jos he puhuvat itsemurha-ajatuksistaan kavereilleen.

Tähänhän Suomikin on menossa. Nykyään koetaan, että toisen ongelmia, ei pieniä, eikä isoja, tarvitse kuunnella, vaan ne kuuluvat terapeutille. Ihmiset etäännyttävät itsensä läheisistä ihmissuhteista, joihin kuuluu myös elämän nurja puoli ja keskittyvät positiiviseen antiin. Amerikassahan on ollut jo pitkään muoti, että näytellään ok:ta, vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, koska kukaan ei halua olla tekemisissä sen kanssa jolla on vaikeuksia. Se on ihmisten tietoinen valinta.

Tällä lähestytään Aasian yhteisömallia, jossa yksilön ongelmat eivät saa haitata yhteisön hyvinvointia (aivan kuin esim. väkivaltaa kohdanneet eivät kuuluisi yhteisöön). Huono suuntaus on joka tapauksessa tällainen ja Suomeen ei tätä mätää pitäisi päästää.

Tässä on "herkkyys" verhottu suojelemaan vahvoja ja yhteisöä, eikä heikkoja ja vääryyttä kohdanneita. Panokset pitää kuitenkin laittaa siihen, että vääryyttä kohdanneet yksilöt voivat paremmin ja pääsevät mukaan yhteisöön. Itsemurhainen tarvitsee ystäviä ja yhteisöä terapian lisäksi ja jatkossa terapian sijaan. Ei vaikeuksia voi ulkoistaa terapiaan ja yksilöitä eristää.

Tähän ollaan menossa pitkälti sen takia, että ihmisillä ei ole enää mitään tolkkua sen suhteen, miten paljon omista murheista voi muille valittaa. Ihmisiltä on täysin hävinnyt suhteellisuudentaju.

Itse olin ennen aina se myötätuntoinen kuuntelija. Nykyään en enää kuuntele ketään, kun olen kolme eri kertaa melkein palanut loppuun kun "ystävä" ottaa minut terapeutikseen ja katsoo voivansa soitella monta kertaa päivässä ruikuttaakseen jokaista pikku vastoinkäymistä, alkaen suurin piirtein siitä että koiralta täytyy poistaa hammaskiveä.

Sama juttu tulee käymään tämän ketjun aiheen kanssa: mitä enemmän sensitiivisyyttä vaaditaan, vaaditaan ja vaaditaan, sitä vähemmän ihmiset jaksaa sitä antaa. Ihmisiä ei voi imeä kuiviin alituisilla vaatimuksilla, ja tuleehan siinä vähän sellainen Pekka ja susi -efektikin; jos koko ajan huudetaan vaikkapa r-asismia kaikenlaisten kuvitteellisten pikkujuttujen takia, kukaan ei kohta välitä George Floydeistakaan.

Näin se pitkälti menee. Ennen kuuntelin läheisten ongelmia ja niihin etsittiin yhdessä ratkaisuja. Nyt se on enää harvoin mahdollista kun joka toinen ulisee aivan joutavista "ongelmistaan". Kai nämä keskustelupalstatkin ovat tehneet tehtävänsä ja kuvitellaan, että voi urputtaa milloin vaan mistä vaan näiden ulkopuolellakin. Ennen sulkeutuneina pidetyt suomalaiset poraavat ongelmiaan nykyään parin minuutin small talkin jälkeen. Tästä useampi ulkomaalainen tuttu avautunut ihmeissään. Tilannetaju, sekä suhteellisuudentaju täysin kateissa monilta.