Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi nykyvanhemmat eivät halua viettää aikaa lastensa kanssa?
07.01.2021 |
Pahoittelut otsikon yleistämisestä, mutta olen huomannut tällaisen ilmiön kun kohtaan perheitä. Pienetkin alle 3-vuotiaat lapset viedään päiväkotiin, vaikka molemmat vanhemmat olisivat vapaalla/lomalla ja illalla ja viikonloppuna vielä mummille, ja silti valitetaan kuinka raskasta on. Lapset vaikuttavat pelkältä taakalta. Ainoa tapa rentoutua on viettää ”omaa aikaa”.
Miten tuntuu siltä, että nämä keillä hyvät tukiverkostot, isovanhemmat jeesavat kaikin puolin, valittavat eniten siitå kuinka rankkaa on?
Itsellänikin useampi lapsi, joten jonkinlainen käsitys on siitä minkälaista elämä lasten kanssa on.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Imetin kaikkia kolmea lastani yli vuoden, ja katsoin vähän tarkemmin mitä he suuhunsa laittavat sitten, kun kiinteät ruoat tulivat kuvioihin mukaan. Kaksi vanhempaa meni päiväkotiin 3- ja 5-vuotiaina, ja vähän myöhemmin syntynyt kuopus meni perhepäivähoitajalle 1,5-vuotiaana.
Olen aina pukenut lapseni lämpimästi ja ehjiin vaatteisiin, ulkoillut heidän kanssaan aika pitkälle kouluikään asti ja katsonut, etteivät joudu vaaranpaikkoihin pieninä. Olen vienyt heitä harrastuksiin, ja myös käynyt heidän kanssaan itsekin uimassa yms. Ja mies totta kai myös. Olemme ottaneet pienestä pitäen mukaan ravintoloihin, vieneet lasten teattereihin, tehneet kaikkea hauskaa silloin tällöin. Luemme edelleen lapsille, kuuntelemme murheet, tuemme kaverisuhteissa. Ja vaikka mitä vielä näiden lisäksi, unohtamatta sitä seikkaa, että pidämme myös rajat.
Omat vanhempani menivät kaikessa sieltä, missä aita on matalin. Äitini ei imettänyt, ei leikkinyt, ei vienyt mihinkään. Oli aikuisten jutut ja sitten lasten jutut, ja ne erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Äitini harrasti omaa harrastustaan, eli aerobicia jo silloin 80-luvulla, ja kävi tunneilla kolmivuorotyönsä ohella. Minä olin yksin kotona koulun jälkeen aina siihe asti, kun jompi kumpi tuli töistä.
Olen myös syntynyt 80-luvun alussa, ja silloin oli ihan tavallista olla viikko tolkulla mummolassa ja kesäleireillä. Vanhemmat myös jättivät aika pieniä lapsia yksinään kotiin mennen itse omiin juttuihinsa.
Kyllä minä väitän, että me nykyvanhemmat teemme paljon enemmän lasten ja perhearjen eteen kuin yksikään sukupolvi meitä ennen.
Ja silti nykylapset ja -nuoret voivat keskimäärin aika huonosti.
Tai sitten siitä vaan uutisoidaan enemmän kuin ennen. Väitätkö, ettei ennen ollut kouluväkivaltaa, teinijuopottelua jne. Oli, mutta se ei päässyt otsikoihin niin kuin nykyään.
Minä kävin ala-astetta 70-luvulla. Viitosluokalla ollessamme muutama luokan poika aloitti tupakanpolton, he menivät välitunneilla läheiseen metsikköön polttamaan. Se ei kiinnostanut opettajaa eikä ilmeisesti poikien vanhempiakaan. Koulukiusaamista ja väkivaltaa on ollut iankaiken, siihen vain sanottiin, että kyllä se loppuu, kun et välitä. Jos poika kiusasi tyttöä, niin "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Näin sanottiin jopa alle kymmenvuotiaille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Imetin kaikkia kolmea lastani yli vuoden, ja katsoin vähän tarkemmin mitä he suuhunsa laittavat sitten, kun kiinteät ruoat tulivat kuvioihin mukaan. Kaksi vanhempaa meni päiväkotiin 3- ja 5-vuotiaina, ja vähän myöhemmin syntynyt kuopus meni perhepäivähoitajalle 1,5-vuotiaana.
Olen aina pukenut lapseni lämpimästi ja ehjiin vaatteisiin, ulkoillut heidän kanssaan aika pitkälle kouluikään asti ja katsonut, etteivät joudu vaaranpaikkoihin pieninä. Olen vienyt heitä harrastuksiin, ja myös käynyt heidän kanssaan itsekin uimassa yms. Ja mies totta kai myös. Olemme ottaneet pienestä pitäen mukaan ravintoloihin, vieneet lasten teattereihin, tehneet kaikkea hauskaa silloin tällöin. Luemme edelleen lapsille, kuuntelemme murheet, tuemme kaverisuhteissa. Ja vaikka mitä vielä näiden lisäksi, unohtamatta sitä seikkaa, että pidämme myös rajat.
Omat vanhempani menivät kaikessa sieltä, missä aita on matalin. Äitini ei imettänyt, ei leikkinyt, ei vienyt mihinkään. Oli aikuisten jutut ja sitten lasten jutut, ja ne erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Äitini harrasti omaa harrastustaan, eli aerobicia jo silloin 80-luvulla, ja kävi tunneilla kolmivuorotyönsä ohella. Minä olin yksin kotona koulun jälkeen aina siihe asti, kun jompi kumpi tuli töistä.
Olen myös syntynyt 80-luvun alussa, ja silloin oli ihan tavallista olla viikko tolkulla mummolassa ja kesäleireillä. Vanhemmat myös jättivät aika pieniä lapsia yksinään kotiin mennen itse omiin juttuihinsa.
Kyllä minä väitän, että me nykyvanhemmat teemme paljon enemmän lasten ja perhearjen eteen kuin yksikään sukupolvi meitä ennen.
Ja silti nykylapset ja -nuoret voivat keskimäärin aika huonosti.
Tai sitten siitä vaan uutisoidaan enemmän kuin ennen. Väitätkö, ettei ennen ollut kouluväkivaltaa, teinijuopottelua jne. Oli, mutta se ei päässyt otsikoihin niin kuin nykyään.
Minä kävin ala-astetta 70-luvulla. Viitosluokalla ollessamme muutama luokan poika aloitti tupakanpolton, he menivät välitunneilla läheiseen metsikköön polttamaan. Se ei kiinnostanut opettajaa eikä ilmeisesti poikien vanhempiakaan. Koulukiusaamista ja väkivaltaa on ollut iankaiken, siihen vain sanottiin, että kyllä se loppuu, kun et välitä. Jos poika kiusasi tyttöä, niin "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Näin sanottiin jopa alle kymmenvuotiaille!
Näin. Itse yläasteella 80-luvulla pyysin opettajalta apua koulukiusaamisen=väkivallan vuoksi. Luokanvalvoja sanoi, että minun pitää itse selvittää asia, tai muuten minulle nauretaan. Siinä koulussa tapahtui vakavia, sairaalahoitoa vaativaa pahoinpitelyjä.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suurista ikäluokista oli huonoja ja itsekkäitä, lapsiaan eri tavoin laiminlyöviä vanhempia. Onneksi aina löytyy positiivisia poikkeuksia ja kaikista sukupolvista!
Lasten henkinen kaltoinkohtelu, alistaminen, nöyryyttäminen ja laiminlyönti oli hyväksyttyä 1970- ja 1980-luvun vaihteeseen asti. Osa suurista ikäluokista oli jopa lapsiaan lyöviä eli lapsiaan fyysisesti kurittavia vanhempia. Nyt he ovat huonoja ja itsekkäitä isovanhempia.
Surullisinta on, että nämä 1940- tai 1950-luvulla syntyneet, itse imettäjinä epäonnistuneet äidit haluavat jopa "opettaa" tyttärilleen ja miniöilleen imetystä ja vauvanhoitoa. Onhan siinä naurussa pitelemistä, kun omat lapsensa korvikkeella ruokkinut ja lapsensa mummoloissa hoidattanut isoäiti antaa hyviä imetysohjeita ja lastenhoitovinkkejä vastasynnyttäneelle äidille!
Nämä ikävät Besserwisser-isovanhemmat osaavat omasta mielestään hoitaa ja kasvattaa lapsia aina paremmin kuin lasten omat äidit ja isät. Itsekkäät isovanhemmat eivät kuule ja kuuntele mitään. Heidän pitää itse olla koko ajan äänessä, neuvomassa ja komentelemassa muita.
Onneksi tarvitsemme isovanhempien apua 0 tuntia vuodessa. Oma apu on paras apu!
Ja nyt nämä samaiset suurten ikäluokkien isovanhemmat sanovat, etteivät hoida lapsenlapsiaan, kun ovat jo omat lapsensa hoitaneet. Se jää mainitsematta, että muut kuin he itse hoitivat. Jep, mutta "hyviä ja asiantuntevia" neuvoja kyllä pyytämättä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TUTKIMUSTEN MUKAAN nykyvanhemmat ovat lastensa kanssa ajallisesti ja sisällöllisesti enemmän kuin yksikään vanhempien sukupolvi ennen heitä.
Ennen synnytettiin ja mentiin saman tien pellolle töihin. Ennen ei ollut pitkiä äitiyslomia vaan lapset laitettiin vauvoina hoitajan vastuulle. Nykyään ollaan vauvassa 24/7 kiinni, koska isovanhemmat käyvät töissä ja he ovat velvollisuutensa hoitaneet jo. On "pakko" käydä muskarissa, kerhoissa, imettää kuin viimeistä päivää jotta olisit hyvä äiti ja lapsesta tulee terve, opiskella sormiruokailun hyödyistä ja vaaroista, elää lapsentahtisesti ja se mitä painotetaan jatkuvasti - olla henkisesti läsnä lapselle ja vastata lapsen tarpeisiin!
Puhelinta ei saa edes vilkaista, hyi joku some ja viestin kirjoittaminen ystävälle, äitien ei kuulu juhlia tai lomailla, raskauskiloista päästävä nopeasti eroon, itsekästä jättää vauva isälle "hoitoon" ja mitä kaikkea näitä nyt on. Miten siinä jää aikaa millekään muulle ajatukselle kuin lasta varten elämiselle?
Ja sitten kun palaa työelämään... Ensin annat töissä itsestäsi 110% ja sen jälkeen pitäisi vielä löytää toiset 100% antaa itsestään lapselleen. Niin ja itsestäänkin pitäisi huolehtia sekä siitä mahdollisesta parisuhteesta ystäviä ja sukulaisia unohtamatta.
Tämä on se ongelma, että itse otetaan liikaa tehtäväksi ja valitetaan kun ei jakseta. Koskee muitakin kuin äiti-ihmisiä. Nyky-yhteiskunta on suorituskeskeinen.
Minulla on 6 viikkoa vanha vauva ja joku varmaan pitää huonona äitinä, kun en ole vauvan kanssa 24/7 vaan olen jättänyt vauvan ronskisti isälle hoitoon ja käynyt kahvilla/kaupassa/ulkona syömässä läheisten kanssa ilman vauvaa, kun ei noin pientä kehtaa mukaan ottaa. Joo ja täysimetän kyllä, mutta lypsän joka aamu hätävaraksi 1-2 syöntiannoksen verran maitoa, jos tuleekin menoa (esim. äitini pyytää kahville/kaupungille) ja vauvalle tulee nälkä sillä aikaa kun olen poissa, jolloin isi voi syöttää vauvan pullosta. Isä hoitaa vauvaa mielellään ja on itse sanonut ottavansa vauvan hoitoon, jos haluan myöhemmin vaikka uimaan, että voin huolehtia omasta kunnostani. (Tässä on taka-ajatus, että toivoo minun laihtuvan, mutta on kyllä todella kiintynyt vauvaan. Vauva on nytkin jo toista tuntia töistä palanneen isin sylissä :D)
Isovanhemmat hoitaisi myös vauvaa mielellään. Äitini käy kylässä 1-2 kertaa viikossa (kävisi varmaan useammin jos kehtaisi...) ja tarjoutui hoitamaan vauvaa jälkitarkastukseni aikana, vaikka en edes pyytänyt apua. Meinasin ottaa vauvan mukaan ja äitini tarjoutui tulemaan sinne(kin) lapsenvahdiksi.
Sitten nuo muskarit ym... Käydäänkö niissä lapsen vuoksi vai vanhempien oman tarpeen takia? Eli kuuluuko nekin vain tuohon suorituskeskeiseen yhteiskuntaan, että kun kaikki muutkin tekee, on meidänkin tehtävä? Koska sittenkin olen varmaan huono äiti, kun ei paljon kiinnosta. Vauvan normaalin kehityksen voi hyvin taata kotonakin touhuamalla vauvan kanssa. Avoimessa päiväkodissa meinasin jossain välissä piipahtaa ihan uteliaisuuttani katsomassa onko muita vauvojen vanhempia, kun lähipiirissä ei ole muita vauvoja/lapsia, mutta tämäkin on enemmän omasta kuin lapsen tarpeesta. Samoin vauvauinnista haaveilen omaksi iloksi, vaikka napero vedestä tykkääkin sen verran, että olisi molemmille mieluisaa yhteistä tekemistä. Sen takia harmittaa, jos ei korona-aikana järjestetäkään.
Saa nähdä miten mieli muuttuu lapsen kasvaessa noista kerhoista ja muskareista. En usko, että kumpikaan meistä lähtee roudaamaan lasta kaiken maailman turhakkeisiin, mutta jos lapsi sattuisi olemaan vaikka taiteellista sorttia, niin mieluustihan sen lapsen siinä tapauksessa vie vaikka taide-/käsityökerhoon ja tuollaisiin, jos se vain mahdollista on. Tämän on kuitenkin lähdettävä lapsen tarpeesta, ei omasta tarpeesta elää itseltä puuttuneita asioita lapsen kautta tai vain yhteiskunnan painostuksesta.
Maaseudulla lapset ovat olleet pitkään kotihoidossa. Maaseudulla oikea "kotiäiti" on edelleen äiti, joka tosiasiallisesti hoitaa omat lapsensa kotona. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on tuonut päivähoitoon lapsia, joilla on toinen tai molemmat vanhemmat kotona.
Pienten lasten äitien työssäkäynti yleistyi vasta 1970- ja 1980-luvuilla, etupäässä kaupungeissa ja isommilla paikkakunnilla. 1970-luvulla lapsia vietiin päivähoitoon jopa 3-4 kuukauden ikäisenä.
Miten lapsi kiintyy vanhempaansa, jos vanhempi ei edes hoida omaa lastaan?Ja miten lapsen perusturvallisuus kehittyy, kun äiti on töissä ja pieni vauva on hoidossa ja erossa äidistään?
Kaupungeissa asuvista ja työssäkäyvistä vanhemmista osa on harrastanut ja harrastaa lastensa kuskaamista sukulaisille ja mummoloihin hoitoon. Lapset pois silmistä ja pois mielestä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suurista ikäluokista oli huonoja ja itsekkäitä, lapsiaan eri tavoin laiminlyöviä vanhempia. Onneksi aina löytyy positiivisia poikkeuksia ja kaikista sukupolvista!
Lasten henkinen kaltoinkohtelu, alistaminen, nöyryyttäminen ja laiminlyönti oli hyväksyttyä 1970- ja 1980-luvun vaihteeseen asti. Osa suurista ikäluokista oli jopa lapsiaan lyöviä eli lapsiaan fyysisesti kurittavia vanhempia. Nyt he ovat huonoja ja itsekkäitä isovanhempia.
Surullisinta on, että nämä 1940- tai 1950-luvulla syntyneet, itse imettäjinä epäonnistuneet äidit haluavat jopa "opettaa" tyttärilleen ja miniöilleen imetystä ja vauvanhoitoa. Onhan siinä naurussa pitelemistä, kun omat lapsensa korvikkeella ruokkinut ja lapsensa mummoloissa hoidattanut isoäiti antaa hyviä imetysohjeita ja lastenhoitovinkkejä vastasynnyttäneelle äidille!
Nämä ikävät Besserwisser-isovanhemmat osaavat omasta mielestään hoitaa ja kasvattaa lapsia aina paremmin kuin lasten omat äidit ja isät. Itsekkäät isovanhemmat eivät kuule ja kuuntele mitään. Heidän pitää itse olla koko ajan äänessä, neuvomassa ja komentelemassa muita.
Onneksi tarvitsemme isovanhempien apua 0 tuntia vuodessa. Oma apu on paras apu!
Ja nyt nämä samaiset suurten ikäluokkien isovanhemmat sanovat, etteivät hoida lapsenlapsiaan, kun ovat jo omat lapsensa hoitaneet. Se jää mainitsematta, että muut kuin he itse hoitivat. Jep, mutta "hyviä ja asiantuntevia" neuvoja kyllä pyytämättä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TUTKIMUSTEN MUKAAN nykyvanhemmat ovat lastensa kanssa ajallisesti ja sisällöllisesti enemmän kuin yksikään vanhempien sukupolvi ennen heitä.
Ennen synnytettiin ja mentiin saman tien pellolle töihin. Ennen ei ollut pitkiä äitiyslomia vaan lapset laitettiin vauvoina hoitajan vastuulle. Nykyään ollaan vauvassa 24/7 kiinni, koska isovanhemmat käyvät töissä ja he ovat velvollisuutensa hoitaneet jo. On "pakko" käydä muskarissa, kerhoissa, imettää kuin viimeistä päivää jotta olisit hyvä äiti ja lapsesta tulee terve, opiskella sormiruokailun hyödyistä ja vaaroista, elää lapsentahtisesti ja se mitä painotetaan jatkuvasti - olla henkisesti läsnä lapselle ja vastata lapsen tarpeisiin!
Puhelinta ei saa edes vilkaista, hyi joku some ja viestin kirjoittaminen ystävälle, äitien ei kuulu juhlia tai lomailla, raskauskiloista päästävä nopeasti eroon, itsekästä jättää vauva isälle "hoitoon" ja mitä kaikkea näitä nyt on. Miten siinä jää aikaa millekään muulle ajatukselle kuin lasta varten elämiselle?
Ja sitten kun palaa työelämään... Ensin annat töissä itsestäsi 110% ja sen jälkeen pitäisi vielä löytää toiset 100% antaa itsestään lapselleen. Niin ja itsestäänkin pitäisi huolehtia sekä siitä mahdollisesta parisuhteesta ystäviä ja sukulaisia unohtamatta.
Unohdit kodin! Kodin täytyy olla upea moderni, mutta silti jollakin tavalla persoonallisen tyylikäs, aina kliinisen puhdas, mutta silti kodikas kokonaisuus, jonka tulee olla aina kuin sisustuslehden sivuilta. Johan pienestä sotkusta ja pöydälle jääneistä aamiaisen jäljistä voi joku huolestua äidin jaksamisesta, ja tehdä vaikkapa lastensuojeluilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suurista ikäluokista oli huonoja ja itsekkäitä, lapsiaan eri tavoin laiminlyöviä vanhempia. Onneksi aina löytyy positiivisia poikkeuksia ja kaikista sukupolvista!
Lasten henkinen kaltoinkohtelu, alistaminen, nöyryyttäminen ja laiminlyönti oli hyväksyttyä 1970- ja 1980-luvun vaihteeseen asti. Osa suurista ikäluokista oli jopa lapsiaan lyöviä eli lapsiaan fyysisesti kurittavia vanhempia. Nyt he ovat huonoja ja itsekkäitä isovanhempia.
Surullisinta on, että nämä 1940- tai 1950-luvulla syntyneet, itse imettäjinä epäonnistuneet äidit haluavat jopa "opettaa" tyttärilleen ja miniöilleen imetystä ja vauvanhoitoa. Onhan siinä naurussa pitelemistä, kun omat lapsensa korvikkeella ruokkinut ja lapsensa mummoloissa hoidattanut isoäiti antaa hyviä imetysohjeita ja lastenhoitovinkkejä vastasynnyttäneelle äidille!
Nämä ikävät Besserwisser-isovanhemmat osaavat omasta mielestään hoitaa ja kasvattaa lapsia aina paremmin kuin lasten omat äidit ja isät. Itsekkäät isovanhemmat eivät kuule ja kuuntele mitään. Heidän pitää itse olla koko ajan äänessä, neuvomassa ja komentelemassa muita.
Onneksi tarvitsemme isovanhempien apua 0 tuntia vuodessa. Oma apu on paras apu!
Ja nyt nämä samaiset suurten ikäluokkien isovanhemmat sanovat, etteivät hoida lapsenlapsiaan, kun ovat jo omat lapsensa hoitaneet. Se jää mainitsematta, että muut kuin he itse hoitivat. Jep, mutta "hyviä ja asiantuntevia" neuvoja kyllä pyytämättä tulee.
Juuri näin. Erehdyttiin kerran kysymään miehen vanhempia hoitamaan yhden illan lapsiamme, koska oli 10-vuotishääpäivämme, ja olisimme halunneet mennä ulos syömään. Ei käynyt, koska omat lapsensa he ovat jo hoitaneet, eivätkä hekään ikinä mitään apua saaneet. Miehelläni vain on eri muistikuvat aiheesta, sillä hänet dumpattiin joka kesä kahdeksi kokonaiseksi kuukaudeksi maaseudulle isovanhemmillensa hoitoon. Ja tänä aikana ei kotiin ollut asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites nää isät jotka tuovat esikoisen hoitoon kun ovat isyyslomalla ja äiti vauvan kanssa kotona?
Vierailija kirjoitti:
Mites nää isät jotka tuovat esikoisen hoitoon kun ovat isyyslomalla ja äiti vauvan kanssa kotona?
Ne on nimeltään laiskimuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin on! Nykyajan vanhemmat ovat pääosin hyviä vanhempia, äitejä ja isiä. Valitettavasti myös nykyään on vanhempia, jotka eivät halua viettää aikaa omien lastensa kanssa. Äitinä olen surullinen näitten vanhempien lasten puolesta.
1960- ja 1970-luvulla vain harva äiti imetti vauvaansa. Pienetkin lapset keikkuivat yksinään milloin missäkin ilman vanhemman valvontaa. Jos äiti ja isä kävivät töissä, niin alle kouluikäisiä lapsia hoitivat sukulaiset, isoäidit, tädit ja kouluttamattomat naapurintädit.
Pienillä alakoululaisilla ei ollut turvallista ja huolehtivaa vanhempaa kotona eikä iltapäiväkerhoa koululla. Pienet alakoululaiset viettivät pitkiäkin aikoja yksin kotona ja kulkivat avaimet kaulassa yksin ulkona. Vanhemmat tupakoivat kotona jopa sisätiloissa ja liian monessa perheessä äiti ja isä käyttivät liikaa alkoholia. Nykyaikana näistä perheistä tehtäisiin lastensuojeluilmoitus.
Suuret ikäluokat ovat omituisimpia vanhempia kautta aikojen! He ovat hoidattaneet omat lapsensa joko mummoloissa, sukulaisilla tai päivähoidossa. Suurin osa 1960- ja 1970-lukujen isistä ei hoitanut omia lapsiaan eikä tehnyt kotitöitä. Myös suurin osa 1960- ja 1970-lukujen äideistä oli huonoja äitejä nykyajan äitiyteen verrattuna muun muassa imetyksen suhteen. Suuret ikäluokat hylkäsivät omat vanhempansa ja iäkkäät sukulaisensa joko vanhainkotiin, hoitokotiin tai muuhun laitokseen. Nyt nämä perhettään ja läheisiään laiminlyöneet suuret ikäluokat ovat surkeita isovanhempia.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi nykyvanhemmat eivät halua viettää aikaa lastensa kanssa?" Nykyvanhemmat - sekä äidit että isät - ovat lastensa kanssa yleensä paljon enemmän kuin aikaisemmat sukupolvet. Omista lapsistaan eroon haluavia äitejä ja isiä on ollut ennen enemmän kuin nyt. Muun muassa 1960-, 1970- ja 1980-luvulla on ollut vanhempia, jotka ovat vieneet lapsensa usein mummoloihin ja muille sukulaisille hoitoon.
1940- ja 1950-luvulla syntyneet suuret ikäluokat ovat olleet pahimpia isovanhempien ja sukulaisten hyväksikäyttäjiä. Lapset ovat asuneet päivähoidon ja koulun lomat mummoloissa ja vastuu lasten hoidosta on ollut isovanhemmilla. Jos vanhempi lähettää alle kouluikäisen tai kouluikäisen lapsensa koko kesäksi mummolaan kauas kotoa, niin kyseisestä perheestä pitäisi tehdä lastensuojeluilmoitus!
Vaikka äiti on ollut päätoimisesti kotona, se ei ole entisaikanakaan taannut, että äiti olisi hoitanut omat lapsensa kotona. Jo hyvinkin pieniä lapsia - jopa vauvaikäisiä - on sysätty mummoloihin ja sukulaisnaisille hoitoon. Äidit eivät ole juurikaan imettäneet vauvojaan - ainakaan kaupungeissa. Nykyaikana on onneksi lapsentahtinen imetys ja hyvä niin!
En ymmärrä, miksi nuori ja terve äiti tai isä on 24/7 kotona ja laittaa silti lapsensa hoitoon joko mummolaan tai päivähoitoon ja jopa kokopäiväpaikalle! Joka paikkakunnalla on kerhoja alle kouluikäisille lapsille ja perheille. Vanhempi voi käydä lasten kanssa perhekerhossa, jossa on muitakin vanhempia ja lapsia. Ja lapsi voi käydä parina, kolmena päivänä viikossa muutaman tunnin päiväkerhossa.
On myös "kotiäitejä", joitten lapset eivät saa olla kotihoidossa. Lapset ovat joko päivähoidossa tai mummoloissa tai molemmissa. Vuoden suuria juhlapyhiä - esimerkiksi joulua, pääsiäistä ja juhannusta - ei vietetä omassa kodissa. Aikuiset ihmiset menevät lastensa kanssa omien vanhempiensa tai appivanhempiensa kotiin syömään ja täysihoitoon asumaan. Nämä äidit ja isät hoidattavat lapsiaan ahkerasti sukulaisilla, jotta saavat omaa aikaa. Lastenhoidosta laistavat äidit ja isät ovat yleensä mukavuudenhaluisia ja jopa laiskoja. Surullista!
Vähän nyt niitä valoja päälle. Esim. isoäitini äiti kuoli hänen ollessaan 6, jolloin isänsä nai uuden naisen ja muutti tämän kanssa toisaalle jättäen lapsensa (iät 6-12) yksin asumaan. Liki vuoden päivät näin tapahtuikin, kunnes vuokrarästien kasvaessa riittävän suuriksi vuokraisäntä kävi ottamassa torpasta oven pois eräänä loppusyksyn päivänä. Silloin isoäitini aloitti työssäkäynnin pikkupiikana. Että eiköhän ne suurten ikäluokkien valtavat epäonnistumiset vanhemmuudessa pääasiassa kalpene tuonkin rinnalla. Fakta on, että käytännössä jokainen sukupolvi on viime vuosisatojen aikana ollut edellistä "parempi" vanhempi, koska resursseja on ollut aina enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TUTKIMUSTEN MUKAAN nykyvanhemmat ovat lastensa kanssa ajallisesti ja sisällöllisesti enemmän kuin yksikään vanhempien sukupolvi ennen heitä.
Ennen synnytettiin ja mentiin saman tien pellolle töihin. Ennen ei ollut pitkiä äitiyslomia vaan lapset laitettiin vauvoina hoitajan vastuulle. Nykyään ollaan vauvassa 24/7 kiinni, koska isovanhemmat käyvät töissä ja he ovat velvollisuutensa hoitaneet jo. On "pakko" käydä muskarissa, kerhoissa, imettää kuin viimeistä päivää jotta olisit hyvä äiti ja lapsesta tulee terve, opiskella sormiruokailun hyödyistä ja vaaroista, elää lapsentahtisesti ja se mitä painotetaan jatkuvasti - olla henkisesti läsnä lapselle ja vastata lapsen tarpeisiin!
Puhelinta ei saa edes vilkaista, hyi joku some ja viestin kirjoittaminen ystävälle, äitien ei kuulu juhlia tai lomailla, raskauskiloista päästävä nopeasti eroon, itsekästä jättää vauva isälle "hoitoon" ja mitä kaikkea näitä nyt on. Miten siinä jää aikaa millekään muulle ajatukselle kuin lasta varten elämiselle?
Ja sitten kun palaa työelämään... Ensin annat töissä itsestäsi 110% ja sen jälkeen pitäisi vielä löytää toiset 100% antaa itsestään lapselleen. Niin ja itsestäänkin pitäisi huolehtia sekä siitä mahdollisesta parisuhteesta ystäviä ja sukulaisia unohtamatta.
Tämä on se ongelma, että itse otetaan liikaa tehtäväksi ja valitetaan kun ei jakseta. Koskee muitakin kuin äiti-ihmisiä. Nyky-yhteiskunta on suorituskeskeinen.
Minulla on 6 viikkoa vanha vauva ja joku varmaan pitää huonona äitinä, kun en ole vauvan kanssa 24/7 vaan olen jättänyt vauvan ronskisti isälle hoitoon ja käynyt kahvilla/kaupassa/ulkona syömässä läheisten kanssa ilman vauvaa, kun ei noin pientä kehtaa mukaan ottaa. Joo ja täysimetän kyllä, mutta lypsän joka aamu hätävaraksi 1-2 syöntiannoksen verran maitoa, jos tuleekin menoa (esim. äitini pyytää kahville/kaupungille) ja vauvalle tulee nälkä sillä aikaa kun olen poissa, jolloin isi voi syöttää vauvan pullosta. Isä hoitaa vauvaa mielellään ja on itse sanonut ottavansa vauvan hoitoon, jos haluan myöhemmin vaikka uimaan, että voin huolehtia omasta kunnostani. (Tässä on taka-ajatus, että toivoo minun laihtuvan, mutta on kyllä todella kiintynyt vauvaan. Vauva on nytkin jo toista tuntia töistä palanneen isin sylissä :D)
Isovanhemmat hoitaisi myös vauvaa mielellään. Äitini käy kylässä 1-2 kertaa viikossa (kävisi varmaan useammin jos kehtaisi...) ja tarjoutui hoitamaan vauvaa jälkitarkastukseni aikana, vaikka en edes pyytänyt apua. Meinasin ottaa vauvan mukaan ja äitini tarjoutui tulemaan sinne(kin) lapsenvahdiksi.
Sitten nuo muskarit ym... Käydäänkö niissä lapsen vuoksi vai vanhempien oman tarpeen takia? Eli kuuluuko nekin vain tuohon suorituskeskeiseen yhteiskuntaan, että kun kaikki muutkin tekee, on meidänkin tehtävä? Koska sittenkin olen varmaan huono äiti, kun ei paljon kiinnosta. Vauvan normaalin kehityksen voi hyvin taata kotonakin touhuamalla vauvan kanssa. Avoimessa päiväkodissa meinasin jossain välissä piipahtaa ihan uteliaisuuttani katsomassa onko muita vauvojen vanhempia, kun lähipiirissä ei ole muita vauvoja/lapsia, mutta tämäkin on enemmän omasta kuin lapsen tarpeesta. Samoin vauvauinnista haaveilen omaksi iloksi, vaikka napero vedestä tykkääkin sen verran, että olisi molemmille mieluisaa yhteistä tekemistä. Sen takia harmittaa, jos ei korona-aikana järjestetäkään.
Saa nähdä miten mieli muuttuu lapsen kasvaessa noista kerhoista ja muskareista. En usko, että kumpikaan meistä lähtee roudaamaan lasta kaiken maailman turhakkeisiin, mutta jos lapsi sattuisi olemaan vaikka taiteellista sorttia, niin mieluustihan sen lapsen siinä tapauksessa vie vaikka taide-/käsityökerhoon ja tuollaisiin, jos se vain mahdollista on. Tämän on kuitenkin lähdettävä lapsen tarpeesta, ei omasta tarpeesta elää itseltä puuttuneita asioita lapsen kautta tai vain yhteiskunnan painostuksesta.
Tuliko mieleesi että myös äitejä on erilaisia? Osa nauttii saada tavatessaan muita äitejä ja saaden päiviinsä ohjelmaa, esim vaikka sen muskari kautta? Se, että sinä et moista kaipaa ei tarkoita etteikö joku muu kaipaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieras78954 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TUTKIMUSTEN MUKAAN nykyvanhemmat ovat lastensa kanssa ajallisesti ja sisällöllisesti enemmän kuin yksikään vanhempien sukupolvi ennen heitä.
Ennen synnytettiin ja mentiin saman tien pellolle töihin. Ennen ei ollut pitkiä äitiyslomia vaan lapset laitettiin vauvoina hoitajan vastuulle. Nykyään ollaan vauvassa 24/7 kiinni, koska isovanhemmat käyvät töissä ja he ovat velvollisuutensa hoitaneet jo. On "pakko" käydä muskarissa, kerhoissa, imettää kuin viimeistä päivää jotta olisit hyvä äiti ja lapsesta tulee terve, opiskella sormiruokailun hyödyistä ja vaaroista, elää lapsentahtisesti ja se mitä painotetaan jatkuvasti - olla henkisesti läsnä lapselle ja vastata lapsen tarpeisiin!
Puhelinta ei saa edes vilkaista, hyi joku some ja viestin kirjoittaminen ystävälle, äitien ei kuulu juhlia tai lomailla, raskauskiloista päästävä nopeasti eroon, itsekästä jättää vauva isälle "hoitoon" ja mitä kaikkea näitä nyt on. Miten siinä jää aikaa millekään muulle ajatukselle kuin lasta varten elämiselle?
Ja sitten kun palaa työelämään... Ensin annat töissä itsestäsi 110% ja sen jälkeen pitäisi vielä löytää toiset 100% antaa itsestään lapselleen. Niin ja itsestäänkin pitäisi huolehtia sekä siitä mahdollisesta parisuhteesta ystäviä ja sukulaisia unohtamatta.
Tämä on se ongelma, että itse otetaan liikaa tehtäväksi ja valitetaan kun ei jakseta. Koskee muitakin kuin äiti-ihmisiä. Nyky-yhteiskunta on suorituskeskeinen.
Minulla on 6 viikkoa vanha vauva ja joku varmaan pitää huonona äitinä, kun en ole vauvan kanssa 24/7 vaan olen jättänyt vauvan ronskisti isälle hoitoon ja käynyt kahvilla/kaupassa/ulkona syömässä läheisten kanssa ilman vauvaa, kun ei noin pientä kehtaa mukaan ottaa. Joo ja täysimetän kyllä, mutta lypsän joka aamu hätävaraksi 1-2 syöntiannoksen verran maitoa, jos tuleekin menoa (esim. äitini pyytää kahville/kaupungille) ja vauvalle tulee nälkä sillä aikaa kun olen poissa, jolloin isi voi syöttää vauvan pullosta. Isä hoitaa vauvaa mielellään ja on itse sanonut ottavansa vauvan hoitoon, jos haluan myöhemmin vaikka uimaan, että voin huolehtia omasta kunnostani. (Tässä on taka-ajatus, että toivoo minun laihtuvan, mutta on kyllä todella kiintynyt vauvaan. Vauva on nytkin jo toista tuntia töistä palanneen isin sylissä :D)
Isovanhemmat hoitaisi myös vauvaa mielellään. Äitini käy kylässä 1-2 kertaa viikossa (kävisi varmaan useammin jos kehtaisi...) ja tarjoutui hoitamaan vauvaa jälkitarkastukseni aikana, vaikka en edes pyytänyt apua. Meinasin ottaa vauvan mukaan ja äitini tarjoutui tulemaan sinne(kin) lapsenvahdiksi.
Sitten nuo muskarit ym... Käydäänkö niissä lapsen vuoksi vai vanhempien oman tarpeen takia? Eli kuuluuko nekin vain tuohon suorituskeskeiseen yhteiskuntaan, että kun kaikki muutkin tekee, on meidänkin tehtävä? Koska sittenkin olen varmaan huono äiti, kun ei paljon kiinnosta. Vauvan normaalin kehityksen voi hyvin taata kotonakin touhuamalla vauvan kanssa. Avoimessa päiväkodissa meinasin jossain välissä piipahtaa ihan uteliaisuuttani katsomassa onko muita vauvojen vanhempia, kun lähipiirissä ei ole muita vauvoja/lapsia, mutta tämäkin on enemmän omasta kuin lapsen tarpeesta. Samoin vauvauinnista haaveilen omaksi iloksi, vaikka napero vedestä tykkääkin sen verran, että olisi molemmille mieluisaa yhteistä tekemistä. Sen takia harmittaa, jos ei korona-aikana järjestetäkään.
Saa nähdä miten mieli muuttuu lapsen kasvaessa noista kerhoista ja muskareista. En usko, että kumpikaan meistä lähtee roudaamaan lasta kaiken maailman turhakkeisiin, mutta jos lapsi sattuisi olemaan vaikka taiteellista sorttia, niin mieluustihan sen lapsen siinä tapauksessa vie vaikka taide-/käsityökerhoon ja tuollaisiin, jos se vain mahdollista on. Tämän on kuitenkin lähdettävä lapsen tarpeesta, ei omasta tarpeesta elää itseltä puuttuneita asioita lapsen kautta tai vain yhteiskunnan painostuksesta.
Tuliko mieleesi että myös äitejä on erilaisia? Osa nauttii saada tavatessaan muita äitejä ja saaden päiviinsä ohjelmaa, esim vaikka sen muskari kautta? Se, että sinä et moista kaipaa ei tarkoita etteikö joku muu kaipaisi.
Kyse onkin siitä että tuohon yritetään pakottaa kaikkia äitejä. Myös niitä jotka ei tuosta pidä tai joiden lapset ei tuota tarvitse.
Minullekin neuvolasta tuputettiin jatkuvasti jotain vertaistukiajatusta.
Joo ja näitä valittajaäitejä ja isiä riittää. Jotka mielellään kyllä vievät lapset isovanhemmille hoitoon aina kun se on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me haluamme viettää aikaa lastemme kanssa. Nämä ovat arvovalintoja. Lapsemme eivät ole olleet päivähoidossa, koska olen kotiäiti. Perheille ja alle kouluikäisille lapsille on perhekerhoja, päiväkerhoja ja musiikkileikkikerhoja. Kotihoidossa olevia lapsia ei tarvitse kasvattaa missään tynnyrissä. Päivähoitoa ei tarvita, kun toinen vanhemmista on kotona.
On myös monia vuorotellen töissä käyviä vanhempia, jotka järjestelevät työssäkäyntinsä niin, että toinen vanhemmista on vuorotellen kotona. Näin lapsille ei tarvita päivähoitoa ollenkaan.
Lapsemme eivät ole olleet yökylässäkään, koska hoitoon ja yöhoitoon ei ole ollut mitään tarvetta.
Viihdymme hyvin kotona. En tiedä, miksi pieniä lapsia pitäisi viedä yöksi esimerkiksi mummoloihin? Kyläilemme yhdessä perheen kanssa. Me vanhemmat siis käymme kylässä lasten kanssa. Nyt korona-aikana eli jo lähes vuoden ajan emme ole kyläilleet missään emmekä ole kutsuneet vieraita kotiimmekaan.
Alue: Aihe vapaa
Suurin osa suurista ikäluokista oli huonoja ja itsekkäitä, lapsiaan eri tavoin laiminlyöviä vanhempia. Onneksi aina löytyy positiivisia poikkeuksia ja kaikista sukupolvista!
Lasten henkinen kaltoinkohtelu, alistaminen, nöyryyttäminen ja laiminlyönti oli hyväksyttyä 1970- ja 1980-luvun vaihteeseen asti. Osa suurista ikäluokista oli jopa lapsiaan lyöviä eli lapsiaan fyysisesti kurittavia vanhempia. Nyt he ovat huonoja ja itsekkäitä isovanhempia.
Surullisinta on, että nämä 1940- tai 1950-luvulla syntyneet, itse imettäjinä epäonnistuneet äidit haluavat jopa "opettaa" tyttärilleen ja miniöilleen imetystä ja vauvanhoitoa. Onhan siinä naurussa pitelemistä, kun omat lapsensa korvikkeella ruokkinut ja lapsensa mummoloissa hoidattanut isoäiti antaa hyviä imetysohjeita ja lastenhoitovinkkejä vastasynnyttäneelle äidille!
Nämä ikävät Besserwisser-isovanhemmat osaavat omasta mielestään hoitaa ja kasvattaa lapsia aina paremmin kuin lasten omat äidit ja isät. Itsekkäät isovanhemmat eivät kuule ja kuuntele mitään. Heidän pitää itse olla koko ajan äänessä, neuvomassa ja komentelemassa muita.
Onneksi tarvitsemme isovanhempien apua 0 tuntia vuodessa. Oma apu on paras apu!